Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Teemoja
Ajan ilmiöistä
Sielunhoidosta
Uskonelämästä

Haku näiltä sivuilta

ÄÄRIKARISMAATTISUUS
Seminaari Hengellisillä syventymispäivillä 26.08.2007,
Olavi Peltola, www.kolumbus.fi/rov.o.peltola

1. Meidän tulisi Jumalan sanan äärellä joka kerta keskittyä yksin Jeesuksen Kristukseen ja häneenkin ristiinnaulittuna. Hänen katselemisensa ja tuntemisensa on ainoa todella tärkeä asia uskonelämässämme. Jeesus Kristus ja hänen sovituskuolemansa syntiemme tähden on ainoa luja pohja jalkojemme alla ja vain se kestää keskellä aikamme karismaattista kaaosta. Jeesus Kristus on valo, joka valaisee pimeytemme, hän yksin on tie, jota kulkien pääsemme perille ja vain hänessä on meillä iankaikkinen elämä ja autuus. Vain hänessä ja hänen tuntemisessaan toteutuu meille todellinen taivas. Vain hänessä on elämämme täyttymys – iankaikkinen elämä.


Rukous: Kristuksen tähden ja sen heikon uskoni tähden, joka katsoo häneen, uskallan luottaa siihen, että sinä, Jumala, tällä hetkellä pidät minua vanhurskaana ja pelastettuna. Luotan siis siihen, että sinä kannat ja hellit minua laupeutesi ja kärsivällisyytesi sylissä kunnes tämä synnin ruumis hävitetään ja saan herätä kokonaan uutena ihmisenä uudessa taivaassa ja uudessa maassa, missä vallitsee vanhurskaus (2 Piet 3:13). Silloin näen kirkasta kirkkaammin, että Kristuksen tähden minussa ollut synti ei ollutkaan syntiä, minua hylättyä ei hylättykään, minua kadotustuomion ansainnutta ei tuomittukaan kadotukseen enkä minä vihaan ja ikuiseen kuolemaan syyllistynyt kärsikään rangaistusta. Tämän minun kohdallani on saanut aikaan ainoa välimies Jumalan ja ihmisen välillä, Jeesus Kristus. Siksi kiitos ja ylistys ja kunnia hänelle nyt ja iankaikkisesti!


Seminaarimme aihe ei kuitenkaan vie meitä suoranaisesti Kristuksen katselemiseen, vaan ikään kuin tämän elämän myrskyävälle merelle kohtaamaan sen mustat ja pelottavat aallot. Meidän pitäisi seuraavien minuuttien aikana keskittyä pohtimaan erästä aikamme uskovia syvästi kuohuttavaa ja jakavaa ilmiötä. Tätä ilmiötä kuvaa seminaarimme otsikossa oleva sana äärikarismaattisuus.


Ensimmäinen vaikeutemme saattaa jo olla siinä, ettemme pysty kaikkien hyväksymällä tavalla määrittelemään, mitä on äärikarismaattisuus ja keissä se ruumiillistuu. Olemme ehkä aivan eri mieltä asiasta. Jo sanaan äärikarismaattisuus liittyvä kielteinen sävy aiheuttaa sen, ettei kukaan tunnettu hengellinen johtaja tai uskova halua tulla leimatuksi äärikarismaattiseksi. Jonkun toisen on väitettävä minusta sitä ja se taas synnyttää vastalauseen: En ole uskossani Jeesukseen tuollainen. Tuo ei pidä paikkansa. Se on liioittelua! Se on valhetta! Kuka siis kykenee asialliseen rajankäyntiin ja osaa perustellusti määritellä, mitä todella tarkoitetaan ”äärikarismaattisuudella”? Kuka saa ja voi sanoa asiallisesti, että se ja se julkisuudessa esiintyvä julistaja tai liike on äärikarismaattinen.


Kaiken lisäksi meidän kai tulisi aina ja kaikkialla rakentaa kristittyjen välistä sopua ja uudelleen ja uudelleen korostaa Jeesuksen sanaa: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne" (Joh 13:34-35). On hyvä peilata omaa suhtautumista toisin ajatteleviin uskoviin vaikkapa seuraavan 400-luvulla eläneen opettajan sanojen avulla: ”Jos rakastat Kristusta, karkota kaunaisuuden himo kauas sielustasi. Älä suo alkuunkaan sijaa vihamielisyydelle, sillä sydämeen livahtanut vihamielisyys on kuin tappuroissa kytevä tuli. Rukoile pikemminkin palavasti loukkaajasi puolesta ja tee hänelle hyvää voimiesi mukaan” (Filokalia II, 19).


Nyt omassa alustuksessani otan esille saamamme teema tähden vain karismaattisen kristillisyyden kielteisiä tekijöitä. Ilman muuta silloin joku kokee, että se on liian yksipuolista ja heitän lapsen pesuveden mukana pois. Voi olla, että ainoaksi lähestymismahdollisuudeksi jää vain se ratkaisu, johon Paavali ja Barnabas päätyivät: ”Tästä sukeutui niin kova riita, että kumpikin lähti omille teilleen” (Apt 15:37). Sama tapahtui Abrahamin ja Lootin välisessä ristiriidassa. ”Onhan koko maa avoinna sinun edessäsi. Eroa siis minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle. Jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle” (1 Moos 13:9).

2. Ehkä on kuitenkin parasta mennä suoraan asiaan. Otan avukseni Sana-lehdessä 22.02.2007 olleen haastattelun. Sen otsikkona on: ”Äärikarismaattisuus sekoitti elämän.” Siinä turkulainen taidemaalari Risto Kajo pohtii, mikä altisti hänet epäterveelle kristillisyydelle ja uskonnolliselle manipulaatiolle. Risto Kajo oli kymmenen vuoden ajan mukana yltiökarismaattisessa kristillisyydessä.


 Koulussa Ristoa kiusattiin, mikä sai hänet menettämään kokemuksen omasta ihmisarvostaan. Lukioiässä Risto etsi uutta identiteettiä taiteesta ja eri uskonnoista. Hän opetteli kirjoista joogaa, mantroja ja kurinalaista elämää. Ensimmäisenä taidekouluoppivuotenaan 1996 Risto Kajo kävi erään äärikarismaattisen seurakunnan tilaisuudessa. ”Nuorena tahtoi tehdä täysillä kaiken minkä teki. Kaipasin selkeää identiteettiä ja rajoja.” Kajo jäi seurakuntaan aktiivijäseneksi ja meni mukaan esirukoustoimintaan, johon kuului profetoimista, kaatumisia ja tärinää.
”Seurakunnassamme opetettiin, että Apostolien teoissa kuvattu uskonelämä ihmeineen ja merkkeineen on uskovaisuuden normaalitila. Jos näin ei ole, niin pyhityksessä on jotain pielessä. Koskaan ei tarkkaan kerrottu mitä. Enemmän rukousta, paastoa, voitelua...”


 Ajan myötä Risto Kajon epäilykset heräsivät. Raamatun lupaukset eivät näyttäneetkään toteutuvan. Risto ihmetteli, mikseivät uskovat pystyneet tarjoamaan pysyvää apua hädässä oleville ihmisille kuten narkomaaneille ja itsetuhoisesti toimiville.
 Eniten uskoa järisytti se, etteivät useat profetiat suuresta herätyksestä ennen vuotta 2000 toteutuneet. ”Minua jäi kaivertamaan epäilys, eikö uuskarismaattisissa johtajissa ole ketään, joka erottaa Jumalan äänen ihmisen äänestä.”


Taidemaalari ajelehti monessa eri seurakunnassa, mutta omalta tuntuvaa hengellistä kotia ei löytynyt. Tammikuussa 2007 hän erosi virallisesti silloisesta seurakunnastaan. Nyt hän käy läpi jälkiä, joita aika äärikarismaattisessa kristillisyydessä on häneen jättänyt.
”Tahdon ottaa välimatkaa entiseen ja nähdä mihin todella uskon. Huomaan olevani helposti ryhmäpaineen vietävissä. Koen että satojen tuntien ylistys on ollut aivopesua, joka on vieraannuttanut minut omista tunteistani. Nyt yli kolmekymppisenä minun olisi aika tietää kuka olen ja mihin oikeasti uskon.”


” Viha on ollut kielletty tunne, ja siksi se on virrannut minussa sisäänpäin eikä ole tullut luonnollisesti käsiteltyä. Väittäisin, että äärikarismaattisuus antaa elämälle liian kapeat raamit, siitä mikä on sallittu tunne ja aihe ja mikä ei. Psalmeissa Daavid sai vapaasti olla katkera ja kostonhimoinen. Mihin tuo tunteiden kirjo on kadonnut?” Uskovalla ei pitänyt olla syytä synkkyyteen, ja tuota tunnetta saatettiin pitää pahojen henkivaltojen vaikutuksena.


”Mielestäni fanaattinen uskonnollisuus on muiden riippuvuuksien kaltaista. Se ei paranna traumoja, vaan peittää ne alleen.”
”Minusta tuntuu, etten ole koskaan löytänyt Raamatun Jeesusta, joka on heikoimpien ja särjettyjen puolella, kiihkeästi tahtoo löytää heidät ja on voimallinen auttamaan. En ole myöskään löytänyt Jeesusta jonka kanssa saisi niin läheisen ystävyyden, että se poistaa yksinäisyyteni. Jotkut väittävät, ettei Jumalan läsnäoloa voi tuntea oman rikkinäisyyden takia. Minusta juuri he tarvitsevat sitä kipeiten.”

3. Netissä olevan tietosanakirjan Wikipedian karismaattisen liikkeen linkki johtaa keskustelusivulle, josta löytyi teema: ”Karismaattisen kristillisyyden hajottavimmat tekijät.”


Otan esiin joitakin siinä olevia mielipiteitä, koska ne sanovat jotain seminaarimme aiheesta: ”Toteutuuko taivas maan päällä? – äärikarismaattisuuden lupauksia ihmisen elämän täydellistymisestä.” Voimme tietenkin olla eri mieltä tämän keskustelupalstan toteamuksista, mutta joka tapauksessa näin nämä kirjoittajat ovat kokeneet mukana olon karismaattisessa liikehdinnässä:


- Lupaukset ja odotukset asioista, jotka eivät sittenkään ulottuneet omaa arkeen. Hurmos jäi kirkon ovien sisäpuolelle ja pudotus arkeen oli aina hyvin raju.


- Epärehellisyys ja silmien ummistaminen todellisuudelta. Ihmeparantumisjuorut leviää kuin kulovalkea vaikka kukaan ei parane (paitsi kumminkaimanserkut), saarnaajat valehtelevat paranemisista ja muista silmät suut täyteen, profeettoja ei kukaan sano koskaan vääriksi vaikka vuosia höperöisivät toteutumattomia ennustuksia, kukaan ei uskalla myöntää että opit eivät käytännössä toimi.


- Epärehellisyys. "Helluntaina 1997 alkaa maanlaajuinen herätys." Ei sitte alkanutkaan. Kaikki kuitattiin syyttämällä kristittyjä penseiksi.


- Ihmisten korokkeelle nostaminen jonkun voidellun auktoriteetin nimissä.


- Vaativa oppi. Ihminen kyllä kohtaa ihan tarpeeksi vaatimuksia tässä maailmassa. Seurakunta voisi jakaa armoa. Mutta ei jaa. Jatkuvaa synnin vahtimista ja parannuksentekoa, jatkuvaa jopa ajatustensa tuomitsemista tai kiittämistä niiden raamatullisuuden perusteella. Itse paloin kilvoitellessani aivan loppuun - olisin varmasti seonnut jos en olisi seurakunnasta lähtenyt.


- Inhimillisyyden halveksiminen hengellisyyden kustannuksella. Ajalliseen elämään kuuluvat tarpeet ja halut demonisoidaan, ja tilalle tarjotaan tärkeimmäksi ja jopa ainoaksi uskoon ja Jumalaan liittyviä asioita. Tuppaa vaan jäämään se sitä kautta saavutettu pelkäksi sanahelinäksi tai korkeintaan hetken hurmosnautinnoksi, jota seuraa tyhjyys ja "krapula".


- Hurmossekoilu. Alkuun kadehdin, kun en päässyt siihen sisään. Uskoin, että Jumala kosketti muita, mutta minua ei. Mutta sittemmin se meno alkoi näyttää sairaalta, varsinkin kun mitään pysyvämpää hyvää hedelmää nämä "Jumalan kosketukset" eivät näyttäneet niitä saaviin jättävän.

4. Netissä on myös luettavissa tunnustusten välisen evankelioimis- ja lähetysjärjestön One Way Missionin johtajan Tapani Suonton kirjoitus Karismaattisuuden harharetket. Hän on kiinnittänyt seuraaviin asioihin huomionsa.


Monet tulkitsevat tänä päivänä koko elämää mustavalkoisesti ns. perkele-Jumala-akselilla. Kaikki hyvä on Jumalasta ja kaikki paha on perkeleestä. Se johtaa saatana-keskeisyyteen, jossa kaikki ongelmat selvitetään henkiä ulos ajamalla. Mikä tahansa kiusaus, sairaus tai ongelma voidaan nähdä perkeleenä ja vastaus on silloin hyökkäys saatanaa vastaan. Elämä ei ole kuitenkaan näin mustavalkoista ja ongelmat eivät selviä näin helposti. Saatanan ulos ajaminen ihmisistä, joissa sitä ei ole, johtaa vain suuriin ahdistuksiin, masennustiloihin ja jopa itsetuhoon. Ei kaikki vaikeudet ole perkeleitä eikä kaikkeen ole vastauksena perkeleen ulos ajaminen. Me ihmisetkin voimme mennä epäkuntoon monella tavalla, ei siihen aina tarvita perkeleitä.


Jos me tavoittelemme kaatumisia ja muita ilmiöitä, me avaamme tietä jokaisessa ihmisessä piilevälle sielullisuudelle. Jos pyrimme pysymään pystyssä, on suurempi todennäköisyys saada kokea Pyhän Hengen todellista vaikutusta. Jos et kaadu, älä itse heittäydy selällesi. Jos joku ei kaadu kun rukoilet, älä tönäise häntä nurin. On totta, että Pyhä Henki voi kohdata ihmisen niin, että hän kaatuu maahan. Mutta se ei ole vielä varma Pyhän Hengen merkki. Ei Pyhä Henki kaadu selälleen, ihminen kaatuu. Älä sitä ihaile, että ihmiset kaatuvat. Ei se ole suurta. Suurta on pysyä pystyssä, täyttyä Hengellä ja tuottaa todellista Hengen hedelmää. Meidän ei tulisi opettaa ihmisiä odottamaan ihmeitä, vaan odottamaan Herraa.


Monet uskovat, että meidän tehtävämme on hyökätä taivaan henkiolentoja vastaan ja saada tässä sodassa voitto. Sitten alkaa herätys. Jotkut jopa irtoavat ruumiistaan ja sotivat henkimaailmoissa. Demonista sodankäyntiä ihaillaan ja sen eksperttejä pidetään hyvin hengellisinä. Perkele on kyllä olemassa. Sitä tulee myös vastustaa, mutta olennaista on, miten se tapahtuu. Jeesus ei sanonut, että menkää kaikkeen maailmaan ja sitokaa kaikki henkivallat. Hän sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille." Perkele on jo voitettu Golgatalla. Sen pää on murskattu. Kun me korotamme Hänen voittoaan ja ylistämme Jeesusta, perkele pakenee. Raitista sodankäyntiä on julistaa Kristuksen voittoa ja ylistää Jumalaa. Parasta hengellistä sodankäyntiä on se, että me varjelemme sydämemme puhtaina, korotamme Jeesusta ja ylistämme Häntä. Kiinnitämme katseemme Häneen ja sitten julistamme evankeliumia.


Tapani Suonto kertoo: ”Istuin kerran eräässä konferenssissa, kun takaani alkoi kuulua voimakasta murinaa ja karjahduksia. Aivan salin takarivissä istui joukko nuoria miehiä, jotka karjuivat kovaan ääneen. Ylistyshetken loputtua edessäni istunut nainen kääntyi ympäri ja sanoi haltioituneena: ’Kyllä oli veljet väkevää murinaa.’ Raamattu kutsuu Jeesusta Juudan jalopeuraksi. Nämä karismaatikot uskovat, että kun he murisevat ja karjuvat kuin leijonat, Pyhä Henki alkaa toimia ja sairaita paranee. Murisiko Jeesus rukoillessaan sairaiden puolesta. Murisiko Paavali tai Pietari Uudessa Testamentissa?


Eräs nainen oli ollut 20 vuotta profeetan talutusnuorassa. Saarnamies hallitsi profetioillaan hänen tunne-elämäänsä, avioliittoaan ja kukkaroaan. Nainen oli täysin riippuvainen profetioista ja profeetan mielipiteistä, kunnes hän 20 vuoden kuluttua tajusi, miten häntä oli johdettu harhaan. Jotain on vialla, jos ihminen on riippuvaisempi profetioista, kuin Jumalan Sanasta. Me emme tarvitse joka päivä profeetan lohdutusta ja rohkaisua, kun uskon kautta otamme vastaan Pyhän Hengen lohdutusta suoraan Raamatusta.

Kaikki profetiat eivät ole Jumalasta. Kun Lauri Jakkila sairastui aikanaan, monet kävivät profetoimassa ihmeellisiä asioita hänen elämäänsä. Yksikään niistä ei toteutunut vaan Lauri kuoli. Ei Jumala epäonnistunut Laurin elämässä. Profeetat epäonnistuivat ja puhuivat omia toiveitaan. Katteettomat profetiat tuottavat valtavasti pettymyksiä ja jopa luopumusta, kun ihmiset masentuvat ja katkeroituvat väärien profetioiden rauetessa tyhjiin. Vähän aikaa profetiat innostavat, mutta jos ne eivät toteudu, ne tuottavat surullista hedelmää.


Tapani Suonto kertoo: ”Olin äskettäin eräässä karismaattisessa kokouksessa. Kun julistaja mainitsi puheessaan sanan Pyhä Henki, joukko eturivissä istuvia naisia lensi selälleen ja alkoi kirkua kovalla äänellä.” ”Raamattu ei kerro, että kesken Paavalin opetuksen Timoteus olisi lentänyt selälleen ja alkanut karjua.”


”Eräs nainen oli hyvin innostunut menestysteologiasta. Hän uskoi, että hän ei koskaan sairastu ja kun hän kuolee, hän vain nukahtaa 70-vuotiaana. Joskus hän yritti minuakin käännyttää tähän voimalliseen oppiin. En hänen mielestään ymmärtänyt oikein Jumalan Sanaa. Hän joutui itse myöhemmin uskossaan syvään kriisiin, erosi seurakunnastaan ja lähti maailmaan. Äskettäin hän totesi elämästään: ’Minusta tuntuu, että olen valehdellut koko elämäni’”.


Eräs aikamme suuri virhe on tehdä kokemuksesta teologiaa. Kun jonkun opin vaikutuksesta sairas paranee tai ihminen kokee jotain taivaallista, se riittää todistukseksi siitä, että oppi on raitista. Perkeleen yksi yleisimpiä tapoja johtaa ihmisiä harhaan on tuottaa samanlaisia kokemuksia kuin Pyhä Henki vaikuttaa. Ihmeet eivät koskaan riitä todistukseksi siitä, että julistettu oppi on oikeata. Jumala ei armolahjojansa kadu. Julistaja voi opettaa täysin väärin, mutta Jumala toimii armossaan siitä huolimatta parantaen ja hoitaen ihmisiä.

5. Haaviini on jäänyt myös Kirkon lähetyskeskuksen uskontokasvatussihteerinä toimineen Pekka Yrjänä Hiltusen ja lähetystyössä toimivan pastori Risto Soramiehen kirjoituksia, jotka liittyvät teemamme.


Äärikarismaattisten liikkeiden vetovoima perustuu paljolti vahvojen elämysten kaipuuseen, joka on aikamme uskonnollisuudelle tyypillistä. Liikkeissä, joissa keskitytään yksipuolisesti "ilmiöihin ja merkkeihin", voi nähdä yhtymäkohtia new age -uskonnollisuuteen. Karismaattisuus lupaa uusia hengen kykyjä ja matkaa mystiseen, tavallista arkea avarampaan todellisuuteen. Tässä tullaan lähelle new age-uskonnollisuutta, jonka mukaan on löydettävä sisimmästään uinuvat sielun kyvyt ja valjastettava ne käyttöönsä (Pekka Yrjänä Hiltunen, Sana, 17.10.01).


Terveessäkin karismaattisuudessa on oltava jatkuvasti tarkkana siinä, mikä on sielun ja mielen liikettä, mikä taas Jumalan puhetta. Äärikarismaattisuudessa niin sanottu sisäinen sana eli ilmoitus saa miltei poikkeuksetta suuren painoarvon, usein Raamatun sanan eli ulkoisen ilmoituksen kustannuksella. Sisäinen sana ei voi syrjäyttää ulkoista, vaan ulkoinen sana antaa ikään kuin raamit, joiden puitteissa sisäinen sana voi liikkua. Tämä on kristittyjen kahden tuhannen vuoden mittainen kokemus. Ei Raamatun sanan ohi, jottei luotaisi aivan uutta sanaa tai ohjetta! Tämä koskee myös "ilmiöitä ja merkkejä": Jos Pyhän Hengen liikkeen tunnistamisen merkiksi tulee esimerkiksi lämmön tunne selkärangan alueella tai pakkoliikkeitä muistuttava nykiminen, on luotu uusi uskon ohje Raamatun ulkopuolelle (Pekka Hiltunen).


Hurmosilmiöt, näyt, enneunet, ihmeparannus ja ennustaminen kuuluvat yleisuskonnollisuuteen, kaikkien uskontojen alueelle, jos ei niiden keskukseen niin ainakin kansanhurskauteen. Mystisen kokeminen ja yliaistiseksi koetun tilan saavuttaminen on yleisinhimillinen, ihmisen psyykkiseen olemukseen kuuluva mahdollisuus, jolle uskonnolliset traditiot antavat rajat ja tulkinnan. Uskonnollinen ihminen ei tietenkään pidä yliluonnollisen kokemusta pelkästään psyyken kykynä, vaan hänelle se on tämän- ja tuonpuoleisen todellisuuden leikkauskohta. Kristillinen kirkko on vuosisatojen kuluessa keskittänyt järjen ylittävän Jumalan ja ihmisen kohtaamisen Sanan, sakramenttien ja seurakunnan alueelle. Jumala kohtaa kirkon opetuksen mukaan ihmisen ennen kaikkea näissä. Kohtaamista seuraavat kokemukset ovat vähemmän tärkeitä eivätkä ne ole uskon tärkeimmässä keskuksessa (Pekka Hiltunen).


Keskuksessa ovat kokemukset.

Kokemusmaailma kuitenkin aina liittyy ihmisen jumalasuhteen inhimilliseen puoleen. Kokemusmaailma paljastuu vain ihmisen mahdollisuuksiksi, jos ei oteta todesta sitä, että kokemus Jumalasta viittaa ihmisen suhteeseen kokonaan Toiseen, Jumalaan. Sisimmässään ihminen voi kohdata Jumalan, mutta Jumala ja viimeinen todellisuus ei klassisen kristinuskon mukaan ole löydettävissä harjoituksen avulla ihmisen kokemusmaailmasta ja sisimmästä. Jumala on aina ihmistä vastapäätä (Pekka Hiltunen).
Tämä liikehdintä korostaa siunauksia välittävää voideltua johtajaa, siunausten välittämisen paikkaa, so pyhää paikkaa ja kulloinkin tarkkaan edeltä tiedettyjä psykofyysisiä ilmiöitä, jotka ovat merkkinä pyhän kosketuksesta. Uusin herätyksen muoto käydään usein hakemassa paikasta (Toronto, Pensacola), jossa se on ilmennyt, koetaan siunaus ja se kuljetetaan kotipaikkakunnalle. Vain erityisen voitelun saaneet ihmiset voivat toimia siunauksen kanavina. Johtajaa ei epäillä, koska luotetaan hänen kokemuksensa aitouteen ja nähdään hänen ilmiömäinen vaikutusvaltansa suuriin massoihin. Siksi häntä ja hänen toimintaansa ei ole edes lupa epäillä tai koettaa arvioida. Voidellun saarnaajan valta saattaa kasvaa arvaamattomaksi, jos johtajan voitelua ei ole lupa epäillä. Näin herätys sidotaan tiettyihin ihmisiin, paikkoihin ja muotoihin.


Perinteinen kristinusko ei kiinnosta mediaa, mutta spektaakkelinomaiset herätyskokoukset kaatumisineen ja profetioineen kiehtovat tiedotusvälineitä. Aikamme ihminen, joka elää median kautta ”jos se on televisiossa, se on olemassa”, tuntee olevansa mukana jossakin oikeassa ja varsinaisessa, mikäli liike näkyy mediassa. Äärikarismaattiset liikkeet käyttävät myös itse tehokkaasti mediaa sanomansa levittämiseen.


2000-luvun karismaattinen kokemus näyttää aalto aallon jälkeen tulevan esiin tietynlaisina psykofyysisinä ilmiöpaketteina, joita on helppo markkinoida ja joista kukin aalto on tunnistettavissa. Voimme puhua erilaisten ilmiöiden manifestaatioista. Tyypilliseksi kokouksissa näyttää tulleen vapaa lavaesiintyminen, jolloin puhuja ilman konsepteja kävelee lavalla, ylistykseksi nimitettyä samojen sanojen toistoa bändimusiikin (bändiin kuluu ainakin rummut, akustinen kitara, lyömäsoitin ja esilaulaja) tahdissa, molempien käsien nostoa, huojumista edes takaisin, tanssia, selälleen kaatamista ja kaatumista (nimenomaan Benny Hinn), hillitöntä naurua, vapinaa, kouristusliikeitä, ihmisten kaatamista lavalla puhaltamalla ja huutamalla ”fire” (Howard-Browne), kiemurtelua lattialla, kultahippujen lentämistä, pilven ilmestymistä kokoussaliin (esim. Leo Mellerin ohjelma kev. 07), lippujen liehuttamista, ns. tiedon sanojen suuntaamista lavalta suoraan yleisöön, jalkojen kasvattamista.


Liikehdintä näyttää synnyttävän uusia itsenäisiä kansainvälisiä ryhmiä. Muodostuu myös uusia pieniä seurakuntia, jotka tavalla tai toisella liittyvät toisiinsa. Monilla näistä seurakunnista on sisar- tai emoseurakuntansa muualla maailmassa.
Missä tahansa karismaattista kristillisyyttä esiintyy, siellä on ratkaistava kysymys, edustavatko henkilahjoja käyttävät parempaa ja täydenpää hengellisyyttä kuin armolahjoista ja erityisestä voitelusta osattomat. Tällaisen uskonnollisen kokemuksen ainoa kriteeri on se, miltä kokijasta itsestään tuntuu. Koska koen näin, sen täytyy olla Pyhästä Hengestä! Jos se kerran toimii, sen täytyy olla myös aitoa, sen täytyy olla absoluuttista, sen täytyy olla Jumalasta. Vain se, mitä tapahtuu mielessä ja tunteissa, on todellista; ulkoista sanaa, tarkistuspistettä tai kriteeriä ei tunneta. Kun siis ihminen itse väittää parantuneensa vaikkapa Benny Hinnin kokouksessa, silloin se on totta.

6. ”Name it - Claim it”-ajattelu. Ihmisellä on karismaattisen opetuksen mukaan oikeus vaatia Jumalalta ihmisen itsensä oikeaksi katsomia ja nimeämiä siunauksia. Saat mitä tahansa missä tahansa, jos vain otat: sano se, tee se, ota vastaan se, todista siitä. Uskova voi myös mielessään luoda kuvan siitä, mitä hän toivoo, visualisoida se ja sitten toimia omaan visualisointiin uskoen. Tämä on new age-uskonnollisuudesta tunnettu tekniikka.


”Healthy, Happy, Holy” eli terveyden, onnellisuuden ja jumalallistumisen lupaukset keskeisä, mutta ne eivät ole kristillisen julistuksen keskeisin sanoma. Ne ovat olemassa, mutta aina vain ristin teologian ohella. Puhtaaksi viljeltyinä nämä tavoitteet kuuluvat lähinnä uuden uskonnollisuuden piiriin. Mikäli kristillisen toiminnan ydin rakentuu vain terveyden, onnellisuuden ja jumalallistumisen tavoittelulle, sitä ei juuri erota aikamme muusta uususkonnollisuudesta. Menestysteologisen ajattelun vaikutus. Mikäli varmuus Pyhän Hengen läsnäolosta sidotaan vain ulkonaisiin merkkeihin ja parantumiseen, lipsutaan ajattelemaan, että maallinen menestys on siunauksen mittari.


Läsnäolo ja "kosketus". Katsotaan, että meidän pitäisi päästä tuntemaan Jumalan läsnäoloa. Ylistetään Jumalaa tai rukoillaan, jotta Jumala "kohtaisi meidät". Kaikkein pahinta on, että saadaankin kokemuksia, jotka tulkitaan Jumalan kosketuksiksi. Silloin ei tarvitse vain uskoa. Kokousten päämäärä on suorastaan tällaisen kokemuksen saaminen. Paavali sanoo kuitenkin: "… niin kauan kuin tämä ruumis on kotimme, olemme poissa Herran luota. Mehän elämme uskon emmekä näkemisen varassa." (2. Kor. 5.). Mikäli Pyhän Hengen läsnäolo tehdään riippuvaiseksi tietystä kokemisen tavasta, syntyy vaara, että tätä kokemista aletaan tuottaa ihmiskeinoin. Kokemus voidaan tuotteistaa ja sitä voidaan hallita.


Risto Soramies kirjoittaa siitä kuinka Howard-Browne ja Benny Hinn 2001 ennustivat Suomeen niin suuren tapauksen, että koko maailma tulee sitä Suomeen ihmettelemään. Hinnin mukaan se on 16 kuukauden kuluttua alkava valtava nuorisoherätys. Se muuttaa Suomen historiaa ja levittää Suomen maineen koko maailmaan. Myös Markku Koivisto painatti jonkinlaisia todistuksia, joihin kukin saattoi sitten panna oman nimensä. "Olen kuulut Pyhän Hengen äänen" ja uskon tulevaan herätykseen. ”Se, ettei herätystä tullut, eli ennustelu ei toteutunut, ei tunnu painavan kenenkään mielessä penniäkään.” Tätä ennen oli Benny Hinn julkisesti, TV:ssä ilmoittanut, että Jeesus on ilmestyvä hänen johonkin kampanjaansa ruumiillisesti "muutaman kuukauden kuluessa”. Vuosia on kulunut eikä mitään sellaista ole tapahtunut.


”Karismaattisen liikkeen peruserehdyksen vaikutus on, että yhä suuremmat joukot on saatu uskomaan, että todellinen, tavoiteltava kristillisyys on kokemusta ihmeistä ja merkeistä.” ”Yleistä on esimerkiksi, että Pyhän Hengen toiminnalla ymmärretään ilman muuta ns. karismaattisia ilmiöitä. Kysymykseen "Esiintyykö teillä Pyhän Hengen työtä?" ei odoteta vastausta: "Kyllä, meillä ihmiset uskovat syntinsä anteeksi." Ajatus menee ilman muuta "armolahjoihin", kokemuksiin ja ilmiöihin. Näin on syntynyt ilmapiiri, jossa mielellään otetaan vastaan Pyhän Hengen työnä kaikkea, mikä tuntuu voimakkaasti ja on ihmeenomaista tai dramaattista.” ”Ei enää kysytä, mitä Raamattu sanoo. Korkeintaan haetaan jonkinlaista, edes ohutta raamatullista perustetta kaatumisille, karjumisille, röhkimisille jne. Luterilaisetkin ovat kaatuneet jo pitkään. Suuri osa aktiivista kristikansaa mieltää Pyhän Hengen työn juuri tällaisina ilmiöinä. Katumusta ei tarvita, kunhan vain kaadutaan. Parannusta ei vaadita, kunhan vain parannutaan. Oikeasta opista ei ole väliä, kunhan vain tunnetaan ihania tunteita ja ’voimaa’”.


”Pidän siis nykyistä, eri asteissaan voimakkaasti leviävää karismaattista liikehdintää eksytyksenä, johon on vaikea suhtautua, koska se on hyvin monimuotoinen ja sekoittunut paljoon hyvään. Siksi näen siinä mahdollisesti alkusoiton sille lopunajan eksytykselle, jota Raamattu on opettanut kavahtamaan. Karismaattisen liikkeen ns. neljäs aalto, johon mm. Toronton herätys luetaan, vie kristityt pois Jumalan Sanan pohjalta. Tämä eksytys on ainakin yhtä suuri, kuin ylpeä, "tieteellinen" raamattukritiikki, joka on etäännyttänyt kirkot Raamatusta. Tälläkään en väitä, ettei kaiken hulluuden keskellä olisi myös aitoa uskoa: Jumala on ihmeellinen ja ihmiset ovat onneksi ihmeellisen epäjohdonmukaisia. Mutta muodissa oleva karismaattinen virtaus vie elävästä evankeliumin uskosta poispäin hirveällä tehokkuudella” (Risto Soramies).


”Karismaattisen liikkeen viimevuosien ilmiötä tuodaan Suomeen suuren show'n, epärehellisen toiminnan ja massoja innostavien tyhjien lupausten voimalla. Kysymyksessä eivät ole vasta uskoon tulleet nuoret, vaan ’isot miehet’ ja naiset, jotka kirjoittavat kirjoja, tekevät filmejä, keräävät rahaa, käyttävät tohtorintitteleitä ja johtavat seurakuntia ja pitävät massakokouksia. He myös arvostelevat suureen ääneen, suurilla foorumeilla kaikkia niitä kristittyjä, jotka eivät seuraa heidän opetustaan. Heitä saadaan kiinni vääristä profetioista, valeista, petoksista, itsensä korottamisesta, vääristä opeista, mielettömistä lupauksista, vastustajiensa uhkaamisesta ja arvostelun kieltämisestä. Heitä kutsuvat Suomeen piirit, jotka kyllä tietävät tämän kaiken, mutta ovat hurmaantuneet ’manifestaatioihin’, joita nämä miehet saivat aikaan, koska he joko todella itsekin pitävät näitä Hengen merkkeinä tai koska lupaavat itselleen tästä kaikesta vaikutusvaltaa ja uusia seuraajia ryhmiinsä.”


Ylistäen päin helvettiä! Ylistyksestä on tehty tie Jumalan luo. "Jumala on luvannut olla siellä, missä Hänen kansansa ylistää Häntä." Tämä mainoslause uskotaan ilman muuta, mutta Raamattu ei tunne ajatusta. (Tässä on todennäköisesti vääristelty Ps. 22:4, joka ei ole Jumalan lupaus reagoida kansan ylistykseen, vaan kuvaus Jumalan ylistettävyydestä.) Suuri osa herätyskristillisyyttä on tällaisen ylistyssaasteen vaikutuksen alaisena. Sitä ei osata panna kyseenalaiseksi. Ylistys on aina paikallaan, mutta sillä ei hankita Jumalan suosiota eikä läsnäoloa. Ylistys ratkaisuna ongelmiimme ja tienä Jumalan tykö, on pakanuutta. Jumalasta tehdään epäjumala, riikinkukko, joka näyttää komeutensa, kun sitä kehutaan. Mitä sanoikaan Joosua: "Ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala…" (Risto Soramies).


Karismaattinen opetus vie ihmisen lopulta pois Kristuksesta etsimään uskon lepoa, lohdutusta ja varmuutta kokemuksista ja ihmeistä. Kun ihminen sitten saa "voiman", kokee jotakin ihmeellistä tai kaatuu (muuten: mikä siunaus!), hän tulee onnelliseksi, sillä hän kokee nyt olevansa armoitettujen joukossa. Kun perkele tulee kiusaamaan tällaista sielua kuolinvuoteella, on edessä epätoivo. Koko uskonkilvoitus on edelliset 1950 vuotta ollut siinä, että turvaudutaan vain Kristukseen, joka on tehnyt työnsä valmiiksi ennen meitä ja meidän ulkopuolellamme. Nyt etsitään uskon tuki ihmeellisyyksistä (Risto Soramies).


Vilpitönkin kristitty voi eksyä ja siksi Jeesuksen varoitukset lopunajan harhoista on otettava vakavasti (Matt 24). Jumala sallii eksytyksen tulla (Mark 13:22; 2 Tess 2:11). Kristittyä suojelee eksytykseltä Raamatun mukainen valvominen, johon kuuluvat myös arvostelukyvyn ja ymmärryksen käyttö sekä henkien koetteleminen. Monissa hengellisissä kokouksissa esiintyvät erikoiset ilmiöt (manifestaatiot) eivät ole Pyhästä Hengestä, vaikka monet niin uskovatkin. Ne ovat peräisin toisaalta ihmisen sielun mekanismeista ja kokoustunnelmasta, toisaalta riivaajista eli saatanasta. Kohtaamme niissä voimistuvan okkultistisen karismaattisuuden. Ne johtavat maagisten voimien valtaan. Evankeliumi syntiemme tähden ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta on ainoa todellinen voima (Room 1:16). Siitä kiinnipitävän uskovan on hillittävä itsensä, sanouduttava irti näistä kokemuksista ja keskityttävä uskonelämässään Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin.


"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät" (2. Tim. 4).

KIRJALLISUUTTA: Juhani Aitomaa, Uusi viini juovuttaa, Jyväskylä 2001, www.kristitynfoorumi.fi; Dennis J.Bennett, Aamulla kello yhdeksän, Ristin Voitto; Fredrik Dale Brunner, Pyhän Hengen lahja, Hämeenlinna 1993; Paavo Hiltunen, Toronto-ilmiö läpivalaisussa, Myllypaino 1996; Pekka Yrjänä Hiltunen, Karismaattisuudesta. Kokemuksellisesta kristillisyydestä, Kirkon Lähetystyön keskus, 2002; Hengen paloa vai hurmahenkiä – karismaattisuuden tarkistuspisteitä, 7.1.2000; Christoph Morgner, Tulta ja tappuraa, Karismaattisuuden haaste, Saarijärvi 2000; Jouko Nieminen, Olin "voitelussa", Juurikasvu-kustannus 2006; Torsten Nilsson, Henkikaste ja kielilläpuhuminen, Pieksämäki 1972; N.O.Rasmussen, Karismaattinen liike – uusi helluntaiko? Poukkusilta1972; Risto Soramies, ”Se jyrää meitin”, Kristityn Foorumi; Fredrik Wislöff, Raitis usko, Pieksämäki 1974; Äärikarismaattisuus sekoitti elämän, Risto Kajo ja Salla Karimies, Sana 22.2.2007.

JULKILAUSUMA 2006: Uuskarismaattisuuden vaarat ja aikamme hengellinen tarve
Ihmisellä on tarve löytää kestävä pohja elämälleen myös meidän ajassamme. Pelkät uskonnolliset toimitukset, seremoniat ja kaavamaisuus eivät riitä syntiselle, joka on pyhän Jumalan edessä. Toisaalla sanankuulijaa hämmentävät julistukseen ja kokoustoimintaan ilmaantuneet oudot toimintamallit ja sekavat opilliset korostukset. On paljon ihmisiä, jotka osittain tietämättään kaipaavat Jumalaa, mutta eivät saa apua elämäänsä "vanhan" eikä "uuden" mallin mukaisesta "kristillisyydestä". Vain Jumalan sanan kautta saatu luottamus ja usko vanhaan evankeliumiin täyttää ihmisen sisäisen tyhjyyden.


Uudet liikkeet hämmentävät myös siksi, että osittain oikeankin sanoman ohessa esiintyy outoa käyttäytymistä. Suuri osa kristikansasta vieroksuu näiden liikkeiden meluisia ja sielullisia keinoja "hengellisen ilmapiirin" ja jumalayhteyden saavuttamiseksi.


Kristinuskon tuntemus on nykyaikana kovin hataraa ja siksi monikaan ei pysty erottamaan aitoa epäaidosta. Tunteita kuohuttava ja vauhdikas meno saattaa viehättää ja tuntua oikealta varsinkin jos jotain ihmeellistä näyttää tapahtuvan. Raittiin evankeliumin julistuksen ja opetuksen yhä vähenevä osuus on luonut otollisen maaperän usein amerikkalaista alkuperää oleville uskonnollisille liikkeille. Ihmeillä markkinoitu julistus toimii kuitenkin vain rokotteena aitoa evankeliumia vastaan, koska se ei tuo sydämeen todellista rauhaa Jumalan kanssa. Kun omassa tai lähimmäisten elämässä ei tapahdukaan odotettuja ja luvattuja ihmeitä, petytään aiheetta koko kristinuskoon.


Uusille liikkeille tyypillinen suuruuden tavoittelu vaatimuksineen aiheuttaa sisäistä ahdistusta, henkistä sairastumista ja altistaa jopa itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Sitä vastoin julistettu ja käytännössä toteutuva armon evankeliumi ottaa vakavasti synnin, mutta myös Jumalan täyden ja ilman ehtoja lahjoitettavan anteeksiantamuksen ja vapauttaa ihmisen olemaan oma itsensä ja kestämään tavallista arkielämää.


Suomen uuskarismaattisista liikkeistä tunnetuin on Nokia Missio. Se on kova pähkinä purtavaksi kirkolle, jonka johdon ongelmaa vaikeuttaa sen aikaisempi puuttumattomuus selvästi raamatulliselle kristillisyydelle vieraisiin oppeihin. Vastakkainasettelusta syntyy se virheellinen käsitys, että "kuollut kirkko" vainoaa "elävää uskoa" ja että muuta kristillisyyttä ei olisi lainkaan olemassa.


On rehellisesti tunnustettava myös se tosiasia, etteivät kaikki seurakuntien jäsenetkään ole taivastiellä. Ihmisen perusongelma on edelleen syntisyys ja siten pyhän Jumalan vihan ja tuomion alaisuus. Sen tähden ihmisiä on kutsuttava nytkin pelastuksen osallisuuteen. Tähän ei kuitenkaan tarvita erityisen "voideltuja" Jumalan miehiä tai naisia, vaan pelastus on edelleenkin omistettavissa yksinkertaisella uskolla Jeesuksen täydelliseen sovitustyöhön ja hänen armoonsa.
Evankelioinnin tarve ei ole mihinkään kadonnut, mutta sen ohella tulee olla tervettä opetusta. Kun julistus ja opetus on tervettä, ihmisellä ei ole mitään aihetta hakeutua tuhoisaan ja tunnemaailmaa ruokkivaan, epäkristilliseen superhengellisyyteen. Kristuksen sisäisen tuntemisen myötä annetaan kaikki muu tarpeellinen.


Jumalan evankeliumin oikea esillä pitäminen merkitsee paluuta Golgatalle, kuten tapahtui merkittävissä vanhoissa herätyksissä. Kirkon ja vapaitten seurakuntien rakenteet ovat alun perin olleet olemassa avun tuomiseksi ihmisen todelliseen hätätilaan, siksi ristin sanomaa ei tässäkään ajassa saa korvata eikä täydentää, vaan se tulee nostaa kaikkialla jälleen julistuksen ja toiminnan pääasiaksi. Vaikka Raamattu varoittaa sammuttamasta henkeä, se kehottaa myös koettelemaan kaiken ja karttamaan kaikenlaista pahaa (1. Tess. 5. luku). Vanha klassinen kristinusko, jossa ristiinnaulittu Jeesus Kristus on kaiken keskus, on ainoa oikea valo ja iankaikkisen elämän kestävä toivo.


Juhani Aitomaa, Lempäälä; Pauli Koskinen, Viiala; Paavo Lievonen, Jyväskylä; Per-Olof Malk, Hyvinkää; Jouko Nieminen, Kokkola; Olavi Peltola, Helsinki; Jaakko Pirttiaho, Kangasniemi; Matti Pyykkönen, Leivonmäki; Paavo Suihkonen, Muurame; Olavi Syväntö, Israel.


Ajan ilmiöistä