Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Teemoja
Ajan ilmiöistä
Sielunhoidosta
Uskonelämästä

Haku näiltä sivuilta

KARISMAATTINEN LIIKE JA UUSHELLUNTAILAISUUS
Olavi Peltola

1. Karismaattisen liikkeen historiaa

Tämän vuosisadan ajan on kristikunnan keskellä vaikuttanut samaan alkulähteeseen ja voimaan sidottu liikehdintä. Se sai alkunsa vuonna 1906 ns. Azusakadun kokoushuoneessa Los Angelesissa. Aluksi johtajana oli amerikkalaiseen pyhityskristilliseen virtaukseen lukeutuva William J. Seymour. Kokouksia oli joka ilta kuukausikaupalla. Ihmisiä tuli sinne eri puolilta maailmaa katsomaan ja kokemaan hurmoksen ihmeellisyyttä. Se oli aikansa uskollinen sensaatio. Hurmos tarttui ja tartunnan saaneet levittivät kokemusta eteenpäin ympäri maailmaa. Erityinen tuntomerkki tälle liikehdinnälle oli hurmoksellinen kielillä puhuminen, joka saatiin, kun oli rukoiltu hengen kastetta. Samalla koettiin yliluonnollisina pidettyjä ilmiöitä ja sairaitten paranemisia. Tätä liikehdintää on myöhemmin nimitetty ensimmäiseksi aalloksi ja tunnemme sen helluntailiikkeenä.

Laajat piirit eri kirkkokuntien herätyskristittyjä torjuivat liikkeen alkukuohunnan jälkeen aina 1970-luvun lopulle asti. Sitä pidettiin vakavana harhaoppina ja ylihengellisyytenä. Tunnettu englantilainen raamattuopettaja G. Campbell Morgan nimitti liikettä "Saatanan viimeiseksi oksennukseksi" (Wimber, Ihmeet, 151, 170). Saksan herätyskristilliset piirit sulkivat sen yhteytensä ulkopuolelle Berliinin julkilaumassa 1909. Tällä hetkellä helluntailaisia arvioidaan olevan yli 85 miljoonaa, jolloin lukuun on laskettu tietyt itsenäiset afrikkalaiset kirkot (Kolmas aalto, 250, 28).

Uusi maailmanlaaja nousukausi alkoi tälle samalle liikehdinnälle, kun amerikkalainen episkopaalisen seurakunnan kirkkoherra Dennis J. Bennet 2.4.1960 julkisesti Los Angelesissa sijaitsevan seurakuntansa saarnatuolista ilmoitti puhuvansa kielillä (Bennet, Aamulla kello yhdeksän). Hän oli saanut sen Jeesus-liikkeeseen lukeutuvan miehen kautta. Siitä lähti liikkeelle ns. toinen aalto, karismaattinen liike. On erikoista, että liikkeellelähdön syynä näyttää olevan julkisten tiedotusvälineiden aiheuttama sensaatio. Tiedotusvälineetkö luovatkin meidän aikanamme herätysliikkeet ja tartuttavat ne maailmanlaajasti? Julkinen huomio saa ihmiset ryntäämään mukaan liikkeeseen!

Karismaattinen liike on vaikuttanut eri kristillisten kirkkojen ja ryhmien keskellä ja hapattanut niitä laajalti. Vuonna 1974 Bennett väitti Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon 9000 papista 1000 saaneen karismaattisen kokemuksen (Juhani Kuosmanen, Herätyksen historia 307). Kielilläpuhuminen tarttui myös luterilaisiin ja 1975 Yhdysvaltain luterilaisten karismaattinen konferenssi Minneapolissa kokosi yli 20 000 osanottajaa. Englannissa on ehkä tunnetuin anglikaanipappi Michael Harper. Hän oli John R. Stottin työtoverina. Hän sai karismaattisen kokemuksen. Stott oli eri mieltä hänen kanssaan ja asettui vastustamaan karismaattista liikettä (Michael Harper, Kukaan ei arvaa, 82-83). Harper perusti 1964 oman organisaation (Fountain Trust) edistämään asiaa. Helluntaisaarnaajan David Wilkersonin kirja Risti ja linkkuveitsi levitti myös henkikastekokemusliikettä yli tunnustusrajojen.

Oma merkityksensä karismaattisten ilmiöiden leviämisellä on helluntailaisella pohjalla syntyneen Full Gospel Business Men's Fellowship Internationalin (Kansainvälinen Täyden Evankeliumin Liikemiesten Liitto) työllä. Samoin laajasti vaikuttaneet amerikkalaiset parantajaevankelistat kuten Kathryn Kuhlman ovat vaikuttaneet myönteisen karismaattisen liikkeen nopeaan leviämiseen. Liikkeen kannattajina lasketaan olevan 16 miljoonaa protestanttia, 35 miljoonaa katolista ja 42 miljoonaa kiinalaista (Kolmas aalto, 29).

Viime vuosina karismaattisessa uudistuksessa mukana olleet ovat yhä suuremmin joukoin lähteneet omista kirkkokunnistaan ja perustaneet itsenäisiä karismaattisia seurakuntia.

Kolmas aalto alkoi, kun amerikkalainen John Wimber niminen entinen kveekkariseurakunnan pappi "löysi" voimaevankelioimisen. Huhtikuun alussa 1978 "uskomaton voima vapautui hänen käsistään. Hän kosketti ihmisiä ja nämä kaatuivat. Johnista tuntui, että hengellinen voima lähti hänen käsistään kuin sähkövirta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän koki voiman lähtevän hänestä tällä tavoin" (Kolmas aalto, 41). Seuraavallakin viikolla Wimberin kädestä virtaava voima vaikutti niin, että erään ramman tytön lyhyempi jalka kasvoi pitemmän mittaiseksi (Kolmas aalto, 42). Jalkojen kasvattamisesta onkin tullut eräs liikkeen tuntomerkeistä. Valtaosa evankelikaalisista johtajista on ollut kummallisen hiljaa Wimberin voima-aaltotoiminnan edessä. Muutamien ihmettelevät ja vastustavat äänet ovat hukkuneet mukaan menneiden ja hyväksyjien ääniin.

Wimberin innoittamana on alkanut syntyä eri puolille maailmaa itsenäisiä karismaattisia seurakuntia, joita nimitetään Vineyard-seurakunniksi. Yhdestä tällaisesta seurakunnasta, Toronton Airportin seurakunnasta (350 jäsentä) lähti liikkeelle 1994 ns. neljäs aalto, nauruherätys.

Toronton aallon taustalla on myös argentiinalainen helluntaipastori Claudio Friedzon, parantajaevankelista Benny Hinn, etelä-afrikkalainen Rodney Howard-Browne. Molempien taustalla on Kennet Hagenin menestysteologia. Benny Hinn kertoo saaneensa "uskomattoman voitelun" ja "voimavarustuksen" käytyään amerikkalaisen helluntaiparantajan Aimee McPhersonin haudalla. Alkaneelle liikehdinnälle ovat luonteenomaisia naurun lisäksi kaatuminen, itkeminen, hurmosmaiset tilat ja näkykokemukset, vapina, maahan vajoaminen, juopumus, nytkähtely, kieriminen, hyppely, ja eläimelliset äänet (Tuli on irti, 187-196).

Kuten ensimmäisen aallon alkaessa niin nytkin eri puolista maailmaa, mm. Suomestakin, uskovia on matkustanut Torontoon katsomaan liikehdintää. Ilmiöt ovat tarttuneet osaan katsojista ja he ovat puolestaan levittänet eteenpäin vastaavia ilmiöitä. Suomessa pidettiin ensimmäinen karismaattiseen liikkeeseen liittyvä konferenssi Kotkan Vapaakirkossa 1971. Tapio Nousiainen oli eräs keskeinen järjestäjä. Joitakin karismaattisen liikkeen kokouksia pidettiin sen jälkeen. Näiden kokousten tuntomerkkinä oli kielillä puhumisen asettaminen Hengellä täyttymisen ja uudistumisen merkiksi ja määrätietoinen toiminta merkin saavuttamiseksi.

Varsinainen läpimurto tapahtui, kun 1977 Lapuan urheiluhallissa olivat alkaneet Niilo Yli-Vainion kaatumis- ja parantamiskokoukset. Monet kirkkomme papit osallistuivat kokouksiin ja saivat kokemuksen ja alkoivat puhua kielillä. Syntyi Hengen uudistus kirkossa-toimikunta. Helsingissä saman liikehdinnän piiriin on luettu Ulla-Christina Sjömanin kokoukset Munkkivuoren kirkossa. Suomessa nimenomaan Vapaakirkko on avannut laajasti ovensa nauruherätykselle.

2. Oletko saanut henkikasteen?

Keskeinen ilmaus koko tässä liikehdinnässä on henkikaste tai hengellä täyttyminen ja sillä tarkoitetaan nimenomaan ns. helluntaikokemusta kielilläpuhumisineen. Kyse on siis näkyvästä ja tunnettavasta kokemuksesta. Se tulisi olla jokaisella liikkeeseen kuuluvalla tai ainakin liikkeen johtajilla. Miten arvioimme tätä keskeistä opetusta?

Jokainen Jeesukseen Kristukseen uskova on kastettu Hengellä. Vain Pyhä Henki voi kastaa, yhdistää ja liittää meidät Jeesuksen ruumiin jäseneksi (1 Kor 12:13). Siksi saada henkikaste on samaa kuin kääntyä, tulla uskoon, uudestisyntyä ja saada Pyhä Henki sydämeen asumaan. Voimme käyttää näitä nimityksiä rinnakkain ja sisäkkäin. Kaikki ne ovat saman Jumalan tekemän ihmeen kuvauksia. On mieletöntä sanoa, että olet kyllä kääntynyt, mutta et ole tullut uskoon tai olet tullut uskoon, mutta et ole uudestisyntynyt tai olet kyllä uudestisyntynyt, mutta et ole saanut henkikastetta tai olet kyllä saanut henkikasteen, mutta sinulla ei ole Pyhää Henkeä asumassa sydämessäsi.

Tällaiselle erittelylle on kyllä Jumalan sanan kuulijoiden parissa koko ajan olemassa ikään kuin valmis tilaus. Näin siksi, että moni jatkuvasti kamppailee ja epäilee onko sittenkään oikeassa uskossa. Monelta puuttuu koettava ja tunnettava pelastusvarmuus. Tällaiset ihmiset saattavat olla herkästikin temmattavissa mukaan sellaisiin liikkeisiin, jotka lupaavat varmuuden. Meidän on niin vaikea oppia luottamaan siihen, että keskeisin Jumalan ihmeteko syntisen pelastamisessa, vanhurskauttaminen, on varma ja luja jokaisen kohdalla, joka uskoo Herraan Jeesukseen Kristukseen (Room 3:23-26; 5:1).

Osan meistä on ihmisinä tyydyttäväkin elämme viime hetkeen asti kokemaan jatkuvaa epävarmuutta ja pelkoa. Meidän on suostuttava siihen, että meiltä puuttuu voimakas ja selvä pelastusvarmuuden tunne. Jotkut meistä on kertakaikkiaan luotu sellaiseksi, että aina olemme kyselemässä, etsimässä ja tuskailemassa. Otan yhden esimerkin:

"Sävy Vilkuna valitti usein sisäistä köyhyyttään. Tämä valitus ei ollut salattua ylpeyttä tai veruke, johon usein turvaudutaan, kun ei tahdota nähdä totuutta. Se oli aito huoli siitä, ettei tuntenut pelastusta niinkuin jotkut muut. Hän tiesi sen, mutta ei pystynyt eläytymään siihen tunnevoittoisesti. Tähän tuntemisten köyhyyden eteen aina tultiin. Hän eli aralla tunnolla. Hän pelkäsi, että jos hän tällaisena uskoo, hän on armonvaras. Siunaustakin hän oli pyytänyt Jumalan palvelijalta, mutta ei ollut osannut iloita siitä niinkuin muut. Ja kuitenkin hän tunnusti: Siinä minä roikun. Se oli vaivaista roikkumista, mutta kuitenkin kiinniriippumista. Siinä oli sama sävy kuin virrentekijän rukouksessa: "Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaik ei ois toivoa ollenkaan". Eikö tämä ole yksi piirre elävässä uskossa. Se on siellä, vaikka sitä ei nähdä. Jotkut kokevat iloa ja varmuutta ja se toki kuuluu elävään uskoon, mutta jotkut joutuvat enempi jäämään odottavaan uskoon, emmekä pysty tyhjentävästi selittämään, miksi näin on. Kun tämän tunnustamme, ei meidän tarvitse syyttää eikä kadehtia toisia. Uskallamme olla aitoja. Silloin usko on meidän uskoamme eikä väkisin pinnistettyä tai ulkoa käsin meihin siirrettyä. Silloin Jumala saa kunnian sekä meidän köyhyydestämme että meidän rikkaudestamme" (Oiva Virkkala Sävy Vilkunan hautajaisseuroissa 21.3.1983, Kotimaa).

Riippumatta siitä, miten koemme ja eläydymme, jokainen sanan kuulossa oleva saa joka kerta ojentaa tyhjän kätensä Herran puoleen ja ottaa vastaan lahjana ja armosta syntien anteeksiantamuksen Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä Herran ilmaiseksi sanansa kautta tarjoama lahja tullakseen vastaanotetuksi ei vaadi vastaanottajalta ensin jotain erityistä. Raamattu vakuuttaa, että "hän on ensin rakastanut meitä" (1 Joh 4:1). Hän rakasti jo silloin kun olimme heikkoja, jumalattomia ja syntisiä ja osoitti rakkautensa siinä, että antoi ainoan Poikansa kuolla juuri meidän syntiemme tähden (Room 5:6-8). Emme koskaan tästä ihmeellisestä lahjasta ymmärrä paljoakaan. Se vain on varmaa, että sitä tarjotaan koko ajan koko maailmalle. Valitettavasti koko maailma ei välitä ottaa lahjaa vastaan. Mutta en kai minä ole niin mieletön, että vedän käteni pois miljardöörin miljardilahjasta, joka antaa minulla iankaikkisen elämän ja autuuden. Vaikka olenkin lahjan ottanut vastaan ja otan sen joka päivä vastaan luottaen yksin Jumalan sanan luotettavuuteen, huomaan kuinka mahdottoman vaikea minun on elää ja iloita tästä lahjasta. Aina olen marisemassa Jumalalta jotain muka parempaa, näkyvämpää ja enempää.

3. Oletko täyttynyt Hengellä?

Meidän ajassamme on tullut myös Raamatun käyttämästä sanonnasta hengellä täyttyminen tällainen aina epävarmojen ja ahdistuneiden uskovien uusi ahdistaja. Meille saatetaan sanoa, että olemme kyllä tulleet uskoon ja saaneet Pyhän Hengen. Mutta sitten osoitetaan kuinka heikkoa on uskonelämämme, kuinka emme kestä synnin viettelyksissä niinkuin tosiuskovat kestettävät, emme ole aina iloisia, emme kiitä lakkaamatta, emme osaa ajaa ulos riivaajia ja parantaa sairaita, emme pysty aina rukoilemaan, Raamatun lukeminenkin on monesti vihoviimeisen työlästä, ei heillä ole todistajan rohkeutta eikä kukaan tule uskoon ympäristössämme. Kaikki nuo syytökset ovat totta. Kyllä puutteita ja viheliäisyyttä löytyy niin paljon, että on usein pakko kysellä, olemmeko ollenkaan uskossa. Ei uskovan elämän voi olla näin puutteellista - sanotaan! Olemme jopa häpeäksi Jeesukselle. Parempi olisi, jos luopuisimme kaikesta. Silloin ainakin olisimme rehellisiä.

Onko nyt vastaus tähän uskonelämämme puutteellisuuteen siinä, ettemme ole täyttyneet Pyhällä Hengellä?

4. Mistä Hengellä täyttymisessä ei ole kysymys?

Vastaan ensin, mistä Hengellä täyttymisessä ei ole kysymys. Hengellä täyttyminen ei ole jokin hurmoskokemus. Sekä Raamatun aikana että meidän päivinämme monilla uskovilla on hurmoskokemuksia. Pietari joutui hurmoksiin (ep auton ekstasis) (Apt 10:10) ja näki hurmoksessa (en ekstasei) näyn (Apt 11:5). Myös Paavali joutui rukoillessaan hurmoksiin (en ekstasei) (Apt 22:17). Kreikkalainen sana ekstasis on tässä käännetty sanalla hurmos.

Ekstaasi, hurmos kohottaa tai tempaa ihmisen irti omasta itsestään. Ihminen joutuu jonkun valtaan. Ekstaasi on aistinten, järjen ja tunteen ylittävä kokemus. Ekstaasi on aina yleisinhimillinen ja yleisuskonnollinen kokemus ja sitä esiintyy kaikkien uskontojen piirissä kaikkina aikoina. Se on eräs tapa kokea todellisuutta ja elämää. Tällaista kykyä ei ole jokaiselle ihmisellä. Mutta tätä ihmisen kykyä päästä hurmokseen Jumala on käyttänyt työvälineenään antaessaan profeetoille ja apostoleille ilmoitusta itsestään.

VT:ssa kerrotaan Mooseksen aikana kuinka Henki tuli seitsemäänkymmeneen johtajaksi valittuun ja he joutuivat hurmoksiin (4 Moos 11:25). Bileamista kerrotaan, että "Jumalan Henki tuli häneen" (4 Moos 24:2). Hänen silmänsä olivat avattu, hän kuuli Jumalan puheen, näki näkyjä ja lankesi loveen eli joutui hurmoksen valtaan (24:3-4). Kuitenkin hän oli väärä profeetta (Juuda 11; 2 Piet 2:15). Hänen oli pakko puhua Jumalan totuutta hetken ja sitten hän johti eksytykseen häntä tottelevat.

VT kertoo kuinka hurmos tarttuu toisista ihmistä. Näin tapahtui Saulin sotilaille ja Saulille. Tilanteesta käytetään ilmaisua, että "Jumalan Henki tuli" Sauliin ja hän joutui hurmoksiin. Tämä kokemus ei kuitenkaan sammuttanut hänen sydämensä vihaa eikä murhanhimoa (1 Sam 19:20-24). Karmel- vuorella Baalin profeetat joutuivat hurmoksiin käyttämällä määrättyjä menetelmiä (1 Kun 18:26-29).

Miikan aikana satoja profeettoja oli hurmoksissa (1 Kun 22:10). Eräs heistä julisti: "Näin sanoo Herra" (22:11). He olivat vääriä profeettoja. Miika kertoi näystään Jumalan istuimelta. Tuli "henki" joka lupasi viekoitella profeetat siten, että meni valheen henkenä kaikkien profeettojen suuhun. "Katso nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun" (22:22). Siis Jumala antaa valheen hengen toimia profeettojen kautta. Mutta mikä järkyttävintä, nämä profeetat itse eivät sitä tajunneet: "Mitä tietä Herran henki on poistunut minusta" (22:24). Sen paljastaa vastaansanomattomasti vasta tulevaisuus (22:25,28, vrt. 5 Moos 18:22).

Hes 13:17 varoittaa niistä, "joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta". Tällaiset "ovat profeettoja oman sydämensä voimasta" ja he "seuraavat omaa henkeänsä" (Hes 13:2-3). Tosin hekin sanovat: "Näin sanoo Herra" (13:6). Emme pysty helposti erottamaan onko todella Herra puhunut heidän kauttansa, sillä tällaiset nimenomaan "pyydystävät sieluja" (13:18). Heillä on taito käyttää näitä kykyjään uskottavasti.

Siksi joka kertaa kun aletaan puhua hengestä, hengellä kastamisesta, hengen lahjoista, hengellä täyttymisestä, hengen kokemisesta on rukoiltava viisautta ja lahjaa erottaa henget (1 Kor 12:10). Raamattu sanoo suoraan: "Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget" (1 Joh 4:1). On opittava tuntemaan totuuden henki ja eksytyksen henki (1 Joh 4:6). Molemmat ovat lähellä vierekkäin ja muistuttava toisiaan kuten nisu ja luste, oikea vehnä ja valhevehnä, vilja ja rikkavilja (Matt 13:25,30). Eräänä apuna erotteluun on Paavalin varoitus: "Ettette anna minkään hengen - Hengen ilmoituksen - ettekä minkään sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää" (2 Tess 2:2, KR 38,92). Erityisen suuri vaara on silloin, kun syntien anteeksiantamuksen evankeliumin kuulemisessa saatu Pyhä Henki ei enää riitä, vaan uskovat haluavat ja saavat toisen hengen kuin minkä he jo saivat (2 Kor 11:4). "Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?" (Gal 3:3).

5. Mistä Hengellä täyttymisessä on kysymys?

Pyhä Henki on kolmiykseisen Jumalan persoona. Pyhä Hengen kaste ja saaminen on tämän persoonan tulemista elämäämme ja asumista meissä. Tämä lahja ja ihme merkitsee aina samaa kuin Jeesuksen Kristuksen asuminen meissä (Ilm 3:20).

Pyhällä Hengellä täyttyminen taas merkitsee tämän jumalallisen henkilön todellista hallintavaltaa. Koska meitä hallitsemaan haluava henkilö on yhtä Isän ja Pojan kanssa, niin Hengen täyteys on myös aina samaa kuin Jeesuksen Kristuksen täyteys. Se on Jeesuksen hallintaa ja Jeesuksen hallinta on Hengen hallintaa. Jeesus hallitsee silloin, kun hän on meille kaikki kaikessa. Hän on silloin ensimmäinen, tärkein, hän on myös viimeinen, joka sanoo ratkaisevan sanan. "Hengellä täyttyminen on Kristuksessa olemista ja Kristuksen olemista ihmisessä" (Tiililä).

Täyttyä Hengellä merkitsee siis samaa kuin antaa Kristukselle täysi hallintavalta elämässä. Se voi tapahtua myös niin, että Pyhän Hengen omistava uskova, saa kokea Jumalan erityistä asioihin puuttumista elämässään ja tulee niiden kautta yhä kiinteämmin liitetyksi Kristukseen.

Jeesuksen sanoissa Pietarille tulee esiin Hengellä täyttyminen: "Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo" (Joh 21:18).

Kipeä ongelma on siinä, ettei Pyhä Henki saa hallita uskovaa niinkuin hän haluaisi. Liian usein ja liian suuressa määrin annamme lihan, perityn syntisyyden ja itsekkään luonnon ohjata meitä. Murehdutamme Jumalan Pyhää Henkeä (Ef 4:30). Olemme todellisuudessa kaukana Paavalin asettamasta ihanteesta: "En enää minä (hallitse), vaan Kristus elää (ja hallitsee) minussa" (Gal 2:20).

Sanan syvemmässä mielessä emme koskaan tässä lihassa eläessämme ole täysin Hengen hallittavana. Siksi tarvitsemme toistuvaa kehoitusta: "Täyttykää Hengellä" (Ef 5:18). Tarvitsemme jatkuvaa rukousta: Täytä, Herra, minut Hengelläsi, Jeesus, ota minun elämäni kokonaan hoitoosi!

6. Erityiset kokemukset Pyhän Hengen saamisen ja täyteyden merkkinä

Ensimmäisenä helluntaina kohtaamme kaksi eri suuruista joukkoa. Ensin 120, jotka odottivat ja saivat valtavan kokemuksen. He olivat saaneet kehotuksen älkää lähtekö täältä ennenkuin jotain tapahtuu. Mutta sitten oli toinen joukko, 3000. Heille vain sanottiin: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen... niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Apt 2:38). Edelliset kokivat ihmeellisiä asioita, tuulispään ja tulet ja puhuivat kielillä. Jälkimmäiset eivät kokeneet mitään yliluonnollista - siitä ei ainakaan kerrota. Luotamme tässä Raamatun sanaan sellaisenaan. Oleellista oli vain se, että he katuivat, ottivat vastaan ja saivat syntinsä anteeksi. Pietarin puheen mukaan he aivan varmasti samalla saivat Pyhän Hengen lahjan. Me kuulumme tähän jälkimmäiseen joukkoon!

Apostolien teoissa kolme kertaa kerrotaan erityisestä ja näkyvästä Hengen vuodatuksesta. Joka kerta on kysymys aivan uuden ihmisryhmän tavoittamisesta, jolloin murretaan juutalaisten opetuslasten ja näiden ryhmien välinen raja: Samarian herätyksessä kirottujen samarialaisten kohdalla (Apt 8), Korneliuksessa on kysymys pakanasta (Apt 10) ja Efesossa Johannes Kastajan opetuslapsista (Apt 19). Jumala antoi poikkeavia kokemuksia seurakunnalleen murrosajan keskellä näin opettaakseen joka kerta jotain tärkeää. Mutta missään ei kerrota, että näistä kokemuksista olisi pitänyt tulla jatkuvia ja toistuvia ja että ne olisivat saatavissa määrätystä paikasta, kunhan vain sinne matkustettaisiin niitä hakemaan.

7. Kokemusten ja merkkien ongelmallisuus

Meidän ajassamme monet uskovat pitävät varmana aidon kristillisyyden ja Pyhän Hengen läsnäolon erityisenä merkkinä hurmoksellisuutta ja nimenomaan sellaista hurmoksellisuutta, joka ilmenee kielilläpuhumisena, selittämisenä, laulamisena, profetoimisena, voimakkaina kokemuksina, huutamisena, kaatamisena ja kaatumisena jne. Onko tällainen varma merkki Hengen täyteydestä?

7.1. Perkeleen kiusauksen ydin on aina ollut siinä, että "te tulette niinkuin Jumala" (1 Moos 3: 5). Ihminen on siitä lähtien halunnut tulla ja olla jotakin. Erityisen voiman tämä kiusaus saa silloin, kun se piiloutuu hengellisyyden taakse, silloin kun halutaan olla Kristuksen kaltaisia. Kun vain todella antaudun ja tottelen, muutun Kristuksen kaltaiseksi! Kun vain saan selvän ja vastustamattoman yliluonnollisen kokemuksen ja elämyksen, silloin voin olla vuorenvarma. Silloin en enää ole niin tyhjä, voimaton ja avuton, jonka kaikessa ja aina on saatava yksin Jeesukselta armoa ja apua. Voimakas kokemus antaa kestävän ilon ja voiman. Silloin haihtuu kaikki ahdistuneisuus, kaikki pelot, heikkous, masentuneisuus ja voimattomuus. Uskonnollisen kokemuksen avulla siirryn aivan uudelle uskovaisuuden tasolle. Olen kokenut, olen voimauskova, sisäisesti parantunut, nyt voin käyttää lahjoja, hallita niillä tapahtumia ja niin minusta tulee valtaistuin uskova, uuden ajan maagikko. Pyöritän Jumalaa vallallani ja voimillani ja saan Jumalan toimimaan niinkuin itse hyväksi näen. Jumalan on vastattava minun rukouksiini niinkuin tahdon. Hänen on johdettava minua niinkuin odotan ja vaadin. Enää ei tarvitse veisata: "Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan, monet vaellan vaikeat retket" (622:1).

7.2. Tällainen ihmisen uskonnollista minää nostava henkikaste- tai hengen täyteyskokemus on myös siksi ongelmallinen, että se tekee ihmisen riippuvaiseksi saman kokemuksen toistumisista, siitä hyvän olon ja voiman tunteesta, jonka se saa aikaan. Tällöin uskovien on pakko matkustaa jopa satoja kilometrejä toistuvasti sellaisiin kokouksiin, joissa jälleen saadaan vastaavanlainen hyvän olon tunteen kokemus. Näissä kokouksissa ei ole tärkeää sitä, mitä niiden alkuosassa julistetaan, vaan loppuosassa olevat kokemukset. Niitä varten on tultu koolle. Ilman niitä jäädään tyhjiksi.

Eräs uskova kuvasi tällaisen hengen täyteyden ongelmallisuutta kirjoituksessaan Jos ei tunnu miltään (Kisse, Rauhan tervehdys, 20.7.1995): "Taanoin M. Väyrynen kirjoitti Toronton siunauksesta. Itse olen pitkän uskonelämäni aikana täyttynyt usein Pyhällä Hengellä. Se on antanut minulle uutta voimaa uskonkilvoitukseen, koska se tuntuu niin ihanalta. Uskoon tullessa saamme Pyhän Hengen persoonana, mutta sen lisäksi uskovalla on vielä mahdollisuus täyttyä hengellä, jolloin saamme voiman. Noita kokemuksia minulla on ollut useita kymmenen vuoden aikana. Harvoin on mennyt paria viikkoa, etten ole tuntenut Hengen kosketusta. Mutta joskus on saattanut kulua kuukausi, etten ole sitä tuntenut. Silloin uskonelämäni on tuntunut kuivalta. Kaksi vuotta sitten alkoi uskonelämässäni uusia aika. Tunnekokemukset loppuivat lähes tyystin. Sepä vasta kuivalta tuntuikin. Mutta kaksi kuukautta sitten huomasin, etten tarvitsekaan niitä. Nyt olen oppinut elämään uskosta enkä tunteista. Vaikka helluntaiherätyksessäkin korostetaan Raamattua parhaana uskonkasvattajana, saattavat tunneihmiselle kuitenkin ihanat tunnekokemukset tulla Raamattua tärkeämmäksi, kuten minulle usein on käynyt. Minulle tuli useita lankeemuksia, kun en osannut olla tyytyväinen edes ns. normaaliolotilaan, siihen, kun ei tunnu hyvältä eikä pahalta. Vasta nyt kymmenen vuoden kuluttua olen oppinut luottamaan Jumalaan, vaikkei tunnu miltään. Mutta koska helluntaiherätys korostaa niin paljon hengellisiä kokemuksia, se ei sopinut minulle. Siksi liityin takaisin kirkkoon. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Kirjoittakaa, osoitteeni on toimituksessa".

"Alkuseurakunnassa koettiin jatkuvaa Hengellä täyttymistä. On sanomattoman tuhoisaa kuvitella, että hengellinen kokemus olisi autuuden lähde ja vielä ehkä loppumatonkin. Autuuden lähde ei ole valtavinkaan kokemus, vaan yksin Kristus. Älä yritä elää kokemuksestasi: se on ehkä jo huomenna syöty loppuun. Manna annettiin korvessa vain päiväksi kerrallaan" (Niilo Tuomenoksa).

7.3. Tällainen ihmisen uskonnollista minää nostava henkikaste- tai hengen täyteyskokemus on myös ongelmallinen siksi, että se jättää aina vaurioituneen uskonelämän. Jotain sisimmässäni on sillä tavoin murrettu auki, etten saa enää itseäni helpolla suojattua toisten vaikutukselta. Minuun vaikutetaan nyt entistä herkemmin. Olen temmattavissa mukaan! Minun tunteeni saadaan liikkeelle helposti. A-klinikan terapeutti sanoi eräässä katulähetystyöntekijöiden kokouksessa ja hänen sanoillaan on ehkä laajempikin merkitys: "Joka antaa tunteiden johtaa - on pian ojassa". Tuollaisen kokemuksen jälkeen saan olla todella varovainen. Olen puolustuskyvytön henkivaltojen hyökkäyksen edessä paljon vaarallisemmalla tavalla kuin ennen hurmoksellista henkikaste tai -täyteys kokemusta. Minun on entistä vaikeampi erottaa henget. Minuun soveltuvat valitettavasti Paavalin sanat: "Kuka on lumonnut teidät" (Gal 3:1).

7.4. Hurmoksellinen henkikastekokemus altistaa siis voimakkaille vaikutteille enkä itse sitä edes huomaa. Siksi tällaisen kokemuksen läpikäyneenä on koko ajan arvosteltava ja arvioitava omaa henkivoimaani: mistä se on tullut, kuka käyttää minua tässä ja nyt, kuka todella tempaa minut nyt innostuneesti mukaansa. En koskaan voi pitää itsestään selvänä, että Pyhä kolminaisuus käyttää minun lahjaani, puhuu minulle ja vaikuttaa minun voimakkaassa innostuksessani ja kuohunnassani. Minä en voi koskaan hallita Herran henkeä, vaikka henget ovatkin minulle alamaiset (Luuk 10:20). Omat henkilahjani ovat kyllä minun hallittavissani, mutta ei Pyhä Henki. Tällainen hurmoksellinen uskonkokemus tekee uskovat entistä arvostelukyvyttömimmiksi ja siksi alttiimmiksi, kun lopunajan tuhoisat harhahenget todella lähtevät liikkeelle.

Martti E. Miettinen arvioi ajan ilmiöitä kirjoituksessaan Karismaattinen liike - herätystäkö vai luopumusta? (Perusta, 4/1980, s.21). Miettisen mukaan liike itse kokee, että se on lopunajan herätysliike, mutta hän päättää kirjoituksensa: "Nykyisin lähetetään kirjaimellisesti tonneittain karismaattisia painotuotteita ympäri maailmaa. Uushelluntailaiset ovat osa uutta ajattelua, joka irrottautuu Raamatun pohjalta, ja täytyy tunnustaa, että on olemassa kasvava samankaltaisuus karismaatikkojen, muiden uskontojen ja okkultismin kesken. Tämä yhtäläisyys on uskonnollisten kokemusten, elämysten ja tunnelmien samanlaisuutta. Keskellämme on vaikuttamassa muinaisen babylonialaisen, intialaisen ja muiden vanhojen mysteeriuskontojen herääminen. Transsendenttisella mietiskelyllä, mystisismillä ja karismaattisuudella on suuri samankaltaisuus. On syytä uskoa, että lopulta ne yhtyvät yhdeksi uskonnoksi - Antikristuksen maailmanuskonnoksi".

Kielilläpuhuminen, niin kuin kaikki muukin hurmos, ei ilman muuta vie lähelle Jeesusta. Se kyllä herkistää ihmisen sisimmän, synnyttää lämpimän hyvän olon tunteen ja tällä tavoin rakentaa hurmoksen kokijaa. "Joskus William Uotinen sanoikin: 'Niinhän se on, että kun lapset saavat mieluisia leluja, he näyttävät niitä mielellään kaikille, jotka vierailla käyvät'. Aikuistuessaan ja vanhetessaan eivät 'lelut' riitä, tarvitaan yhtä ainoaa, Kristusta, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi" (Erkki Leminen).

Jos haluan päästä lähellä Jeesusta ja oppia tuntemaan paremmin, se ei tapahdu kielillä puhuen, vaan juurtumalla kirjoitettuun ristin ja sovituksen Sanaan ja oppimalla nöyrästi Jumalaan luottaen kestämään ahdistuksissa. Miten terävästi Luther sanoikaan koetellessaan oman aikansa profeettoja: "Onko heillä ollut tuskaa kuoleman ja helvetin edessä? Jos kuulet, että kaikki menee iloisesti, hauskasti, Jumalalle antautuen ja hurskaasti, sinä et saa luottaa heihin, sittenkään, vaikka väittäisivät tulleensa temmatuiksi kolmanteen taivaaseen. Sillä heiltä puuttuu Ihmisen Pojan merkki, joka on kärsimys. Tämä on risti - ainoa, oikea tuntomerkki ja varma henkien koetinkivi". Elä uskonvanhurskauden suurenmoisesta sanomasta - silloin kestät myrskynkin tullessa!

Käytettyä kirjallisuutta: Dennis J. Bennet, Aamulla kello yhdeksän, 2.p. Saarijärvi 1980

Michel Harper, Kukaan ei arvaa, Tikkurila 1974

Juhani Kuosmanen, Herätyksen historia, Tikkurila 1979

Martti Luther, Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys, Turku 1932

Torsten Nilsson, Henkikaste ja kielilläpuhuminen, Pieksämäki 1972

N.O.Rasmussen, Karismaattinen liike - uusi helluntaiko, Poukkusilta 1972

Dave Roberts, Tuli on irti, Loimaa 1995

Kevin Springer, John Wimber, Kolmas aalto, Jyväskylä 1990

John Wimber, Kevin Springer, Ihmeet ja merkit, Voimaevankeliointi nykyajan

seurakunnassa, Jyväskylä 1987.



Ajan ilmiöistä