Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Uusi Testamentti
Löytöretki UT:iin
Johannes
Roomalaiskirje
Galatalasikirje
Efesolaiskirje

Haku näiltä sivuilta

KIRJE TITUKSELLE
Olavi Peltola

JOHDANTO

Perinteisesti on nähty, että Tituksen kirje on kirjoitettu 60-luvun puolivälin tienoissa Kreikassa kuten 1 Tim. Kirjeen mukaan Paavali on ollut lähetystyössä Tituksen kanssa Kreetalla (Tit 1:5). Tätä matkaa on nimitetty joskus Paavalin neljänneksi lähetysmatkaksi ja se on myös Timoteuskirjeen taustalla. Se edellyttää, että Paavali vapautui Rooman vankeudesta. On väitetty, että kirjeen kieli ja tyyli poikkeaa Paavalin pääkirjeistä ja että siinä esiintyvä seurakuntien organisaatio on niin pitkälle kehittynyttä ja harhaopit sellaisia, että ne tunnettiin vasta toiselta vuosisadalta. Siksi kirje on haluttu sijoittaa vuosisadan vaihteeseen kuten Timoteuskirjeetkin.

Kreikkalainen Titus oli ollut Paavalin työtoverina (2 Kor 8:23) jo aivan Paavalin lähetystyön alkuajoista lähtien (Gal 2:1,3). Todennäköisesti Paavali oli johtanut hänet uskoon, koska kutsui häntä oikeaksi, hengelliseksi pojakseen (Tit 1:4). Paavali oli jättänyt hänet nyt Kreetalle organisoimaan sinne syntyneitä seurakuntia. Tehtävä ei ollut helppo. Paavali halusi kirjeellään rohkaista. Perimätiedon mukaan Titus oli elämänsä lopulla Kreetan piispana ja kuoli siellä.

SISÄLTÖ

Kirjeessä on vain 47 jaetta ja se on jaettu kolmeen lyhyeen lukuun. Yksityiskohtaisempi jako voi olla seuraava:

1. Alkutervehdys Tit 1:1-4

2. Seurakunnan johtajuus ja ongelmia 1:5-16

3. Terveen opin mukainen elämä 2:1-10

4. Terveen opin sisältö ja tavoite 2:11-15

5. Kristittynä maailmassa 3:1-11

6. Lopputervehdys 3:12-15

SANOMA

Tituksen kirjeen tavoitteena oli auttaa Titusta vaikeassa seurakuntien järjestystä koskevassa tehtävässä. Samalla kirje on yleiskirje kaikkien aikojen kristityille siitä, miten seurakuntia on johdettava. Kirjeessä neuvotaan johtajia oikeaan asenteeseen seurakuntalaisiin, esivaltaan ja harhaoppeihin.

Tarkastelemme kirjeen sanomaa tähän liittyvien teemojen avulla.

1. Vaatimuksia seurakunnan johtajille

2. Suhde harhaoppeihin

3. Oikean opin sisältö

1. VAATIMUKSIA SEURAKUNNAN JOHTAJILLE

Tituksen tuli järjestää seurakuntia ja asettaa niihin johtajat (Tit 1:5; Apt 14:23). Johtajat valittiin käytännössä seurakunnan kokouksissa ja asetettiin tehtäväänsä kätten päällepanemisella. Johtajista käytetään sanaa vanhin, presbyteros, josta sana pappi (priest, präst) on kehittynyt. Vanhin on arvonimi. Toinen on kaitsija, episkopos, josta on kehittynyt sana piispa. Tällä ilmaistiin tehtävän luonnetta. Jo tässä vaiheessa on nähtävänä kehitys, jossa vanhimpia oli seurakunnassa monia, kaitsijoita vain yksi.

Johtajat ovat aina esikuvana. Heillä on valtaa. Siksi heiltä vaaditaan enemmän kuin muilta (Tit 1:6-9). Vanhimman tulee olla arkielämässään nuhteeton. Se tulee näkyviin siinä, millainen on hänen perheensä. Vaatimus on kova: yhden vaimon mies ja lasten tulee olla uskovia. Kaitsijan vaatimukset ovat vielä kovemmat. Hänen nuhteettomuutensa on tultava näkyviin hänen käyttäytymisessään. Ensin mainitaan kielteisiä piirteitä, joita ei saa olla (1:7) ja sitten myönteisiä ominaisuuksia (1:8). On siis oltava elämässään nuhteeton. Lisäksi on kyettävä pitämään kiinni apostolisen opin mukaisesta sanasta. On osattava sielunhoitajana rohkaista toisia ja kumota vastustajien väitteitä (1:9).

Tituksen kirjeen asettamasta testistä tuskin yksikään itseään vähänkin paremmin tunteva nykyajan seurakunnan johtaja selviää. Jälleen edessämme on tavoittamaton ihanne, jota ei kuitenkaan saa madaltaa. Sitä kohden on pyrittävä. Siihen on suostuttava, että se syvästi nöyryyttää jokaista seurakunnan kaitsijaa (Matt 5:3-4). "Näin sinut tulee puhua, kehottaa ja nuhdella kaikella arvovallalla eikä kenenkään pidä väheksyä sinua" (Tit 2:15). Kunpa näin voisikin olla!

2. SUHDE HARHAOPPEIHIN

Seurakuntien johtajien tärkeimpiä ja vaikeimpia tehtäviä oli torjua seurakuntiin leviävät harhaopit. Sielunvihollinen ei ole koskaan jättänyt kristillisiä seurakuntia rauhaan. Vaikeimmat ongelmat ovat aina syntyneet omasta, kääntyneiden (Tit 1:10) joukosta nousevista harhoista. Harhauttajia luonnehditaan kurittomiksi, tyhjänpuhujiksi, jotka kuitenkin kykenevät vaikuttamaan voimakkaasti, jopa villitsemään uskovat. Kokonaiset perheet tempautuvat mukaan (1:11). Harhauttajien sisin, mieli, omatunto on likaantunut (1:15). He eivät ole todella puhdistuneet Jeesuksen veressä. He väittävät kyllä tuntevansa Jumalan, mutta se ei ole totta (1:16). Tässä kirjeessä tämä ongelma on polttava nimenomaan uskoon tulleitten juutalaisten parissa (1:10).

Kirje neuvoo nuhtelemaan ankarasti (Tit 1:13), jopa tukkimaan suut (1:11). Ei harhauttajaa tule katsoa sormiensa lävitse. Tavoitteena on kuitenkin, että nuhdeltava tulisi uskossa terveeksi. Tämän tulisi oppia perustamaan uskonsa totuudelle, joka on yksin Kristus eikä taruille ja ihmisen käskyille. Tosin on myös sellaisia harhaoppisia, jotka ovat niin kieroutuneita, että heitä on kartettava. Hyvä on toki ensin yrittää ojentaa (3:10-11). Kannattaa välttää myös väittelyjä, riitoja ja kiistoja, ainakin kun ne koskevat sellaisia Raamatussa mainittuja asioita kuin lakeja ja sukuluetteloja (3:9). Harhojen vastapainona oikean opetuksen tulee olla puhdasta ja arvokasta, tervettä ja vakuuttavaa. Julistajan itsensä on oltava hyvänä esimerkkinä (2:7).

3. OIKEAN OPIN SISÄLTÖ

Tituksen kirjeen päätavoitteena on neuvoa, miten käytännössä johdetaan seurakunnan toimintaa ja elämää. Samalla se kuitenkin korostaa koko ajan oikean opin keskeistä merkitystä. On kysymys olemisesta "saman uskon tunnustajana" (Tit 1:4). On kysymys varmasta sanasta, jota on tähdennettävä uskoville (3:8). Kohtaamme kirjeessä uskomme keskeisen sisällön.

Jumala on Isä (Tit 1:4). Hän on pelastajamme (1:3,4; 2:10; 3:4). Jumala on hyvä. Hän rakastaa kaikkia ihmisiä (3:4). Hän ei valehtele ja hän pysyy siinä, mitä on luvannut (1:2). Hän on luvannut ennen aikojen alkua ikuisen elämän ihmisille (Kol 1:26; 2 Tim 1:9). Kun oikea aika oli tullut Jumala ilmoitti evankeliumin sanassa tämän pyhän totuuden (1:3). Jumalan armo on nyt ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille (2:11).

Armo ilmestyi silloin, kun Jeesus Kristus tuli ihmiseksi ja "antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi erityiseksi kansakseen" (Tit 2:14). Jälleen tulee esiin kaiken kristillisen uskon luovuttamattomana keskuksena sanoma ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta. "Näin sinun tulee puhua" aina (2:15). Tästä sanasta on pidettävä kiinni (1:9).

Sanoma Jeesuksesta, joka antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme edellyttää, että ihmiset myöntävät oman tilansa Jumalan edessä. Jälleen kohtaamme karun luettelon siitä, mitä ihmisen sydämestä lähtee (Mark 7:21-22). Olemme ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, monenlaisten nautintojen ja himojen orjia, elämme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten (Tit 3:3). Tällaisiin ihmisiin kohdistuu Jumalan hyvyys ja rakkaus.

Jumala pelastaa pelkästä armosta (Tit 3:4), ei missään tapauksessa meidän hurskaitten tekojemme tähden. Hän pelastaa meidät Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta (3:6). Hän pelastaa pesemällä meidät puhtaiksi. Hän puhdistaa Kristuksen lunastustyöllä (2:14). Hän pelastaa uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen aikaansaaman uudestiluomisen pesun välityksellä (Thurén). Jeesuksen kautta Jumala vuodattaa runsaana Hengen niiden päälle, jotka uskovat. Niin me hänen armonsa ansiosta tulemme vanhurskaiksi ja saamme osaksemme ikuisen elämän (3:7). Pesu on kertakaikkinen ja se on ymmärretty viittaukseksi kasteeseen. Pyhän Hengen uudistus on jatkuvaa.

Jumala armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille (Tit 2:11). Hän ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät (2 Piet 3:9; 1 Tim 2:4). Siksi Tituksen kirjeessä on koko ajan kysymys niiden opettamisesta, jotka ovat kääntyneet ja uskovat (Tit 3:9). Paavali kutsuu Titusta saman uskon tunnustajaksi (1:4). Apostolin tehtävä on auttaa Jumalan valittuja uskomaan ja tuntemaan totuuden (1:1b). Ihminen voi myös kääntää selkänsä totuudelle ja olla epäuskoinen (1:14,15).

Armo kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen (Tit 2:12). Kirjeessä korostetaankin hyvien tekojen välttämättömyyttä uskovan elämässä. Meidät on puhdistettu Jumalan omaksi kansaksi, "joka kaikin voimin tekee hyvää" (2:14). Meidän on oltava valmiita tekemään kaikkea hyvää (3:1), tehtävä ahkerasti hyvää (3:8). On masentavaa, jos suullamme väitämme tuntevamme Jumalan, mutta teoillamme kiellämme hänet (1:16). Aina luotettavaksi ja kunnolliseksi osoittautuminen on kunniaksi Jumalan opille (2:10). Koko ajan meidän tulee kuitenkin muistaa, ettemme pelastu hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta (3:5).

Kirjeessä on myös esillä kristityn toivo. Jumala on luvannut ikuisen elämän, jota uskova toivoen odottaa (Tit 1:2). Elämme vielä tässä maailmassa, mutta odotamme autuaan toivomme toteutumista. Odotamme suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä (2:13). Nyt toivomme, että saisimme osaksemme ikuisen elämän (3:7).



Löytöretki Uuteen Testamenttiin
Johdanto
Historiallliset kirjat
Paavalin kirjeet
Johdanto
Roomalaiskirje
1.Korinttilaiskirje
2.Korinttilaiskirje
Galatalaiskirje
Efesolaiskirje
Filippiläiskirje
Kolossalaiskirje
1.Tessalonikalaisk..
2.Tessalonikalaisk..
1.Timoteuksen kirje
2.Timoteuksen kirje
Tituksen kirje
Filemonin kirje
Työtehtävät

Muut Apostoliset
Profeetallinen kirja
Työtehtävät