Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Uusi Testamentti
Löytöretki UT:iin
Johannes
Roomalaiskirje
Galatalasikirje
Efesolaiskirje

Haku näiltä sivuilta

Roomalaiskirje

1.Luku

 

1. MITEN TULKITSEMME ROOMALAISKIRJETTÄ?
Järvenpää Laurilan seurakuntakoti 25.03. 2001

Raamattu on yksi ja suuri kokonaisuus. Se kertoo ihmisen ja Jumalan kohtaamisesta alkaen ihmisen luomisesta ja lankeemuksesta päättyen suureen tilinpäätökseen, viimeiseen tuomioon ja uuden taivaan ja maan luomiseen. Raamatun keskeinen sanoma on sanoma langenneen ja syntisen ihmisen sovittamisesta Jumalan kanssa. Se on "evankeliumi sovituksesta, jonka Jumala sai aikaan luomakuntansa kanssa lähettämällä Messiaan, Jeesuksen Kristuksen" (Stuhlmacher). Raamattu kirjana on Jumalan sana historiassa kerran eläneiden ihmisten sanoin ilmaistuna. Nuo muinaiset kirjoittajat kirjoittivat Raamatun Pyhän Hengen johtamana. Koska Raamattu on ihmisten ihmisille kirjoittama, jokainen meistä voi oppia ymmärtämään ja ottamaan vastaan sen sanoman, vaikka emme ymmärtäisikään jokaista sen jaetta emmekä edes jokaista Raamattuun talletettua asiaa.

Roomalaiskirjeessä menemme Paavalin seuraan 50-luvun Kreikkaan. Olisi tietysti suurenmoista, jos voisimme tarkasti tietää, mitä Paavali alunperin tarkoitti kirjeensä jokaisella sanalla ja miten hänen kirjeensä ensimmäiset vastaanottajat muinaisessa Roomassa sen todella ymmärsivät. Tuskin kukaan voi varmasti vastata näihin historiaa koskeviin kysymyksiin. Meidän tehtävämme ei kuitenkaan ole mennä kirjeen sanojen taakse etsimään kirjoittajan ajatuksia eikä jäädä muinaiseen historialliseen tilanteeseen Paavalin ja Rooman kristittyjen elämässä. Luemme tätä kirjettä juuri sellaisena kuin se nyt on edessämme käyttäen vanhaa ja uutta käännöstä. Nimenomaan kyselemme, mitä tämä tänään edessämme oleva 2000 vanha teksti voisi puhua meille Jumalan sanana.

Mikä on siis Roomalaiskirjeen sanoma? Kyselemme kuten Filippus kyseli etiopialaiselta hoviherralta: "Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?" (Apt 8:30). Tavoitteemme on sama, mikä oli Filippuksellakin: ”Lähtien tästä kirjoituksesta hän julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta (8:35, KR38). Olkoon rukouksenamme, että mekin muinaisten opetuslasten tavoin saimme yhdessä kokea kuinka Jeesus puhuu meille ja opettaa meitä ymmärtämään kirjoitukset (Luuk 24:32). Toivon mukaan meidänkin sydämemme Roomalaiskirjettä lukiessamme alkaa hehkua innosta.

Koetamme hyödyntää samaa vertauskuvallista (typologista) tulkintamenetelmää, jota Paavalikin käyttää apunaan tässä kirjeessään tulkitessaan lukijoilleen Vanhaa testamenttia. Näemme, että Raamattu itse on itsensä paras tulkitsija. Tulkinnan tärkeimmän sisällöllisen peruslinjan antajina ovat luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat ja myös itse Luther. Itse turvaudun myös mielelläni Roseniuksen apuun.

Muutama käytännön neuvo tätä yhteistä opiskelua ajatellen:
1. Jos mahdollista, lue Roomalaiskirjeen kahdeksan ensimmäistä lukua yhtäjaksoisesti läpi. Se vaatii aikaa ehkä tunnin tai pari. Jos mahdollista toista se muutaman kerran tämän opiskelujakson aikana.
2. Jos voit, niin lue ennakolta kunkin luennon aiheena oleva kohta kirjeestä.
3. Tee omia havaintoja ja merkitse viivoja, alleviivauksia tai kysymysmerkkejä tekstin sivuun. Jos on jotain epäselvää, kysy!

2. ROOMALAISKIRJEEN TAUSTA

Rooman kaupunki oli tämän kirjeen kirjoittamisaikana noin vuonna 57 jKr:n ehkä miljoonan asukkaan kaupunki. Siellä oli muutaman kymmenen tuhannen juutalaisen siirtokunta ja ainakin 13 synagogaa. Monet siirtokunnan asukaista tekivät pyhiinvaellusmatkoja Jerusalemiin. Tällaisia pyhiinvaeltajia oli ollut nähtävästi Jerusalemissa myös sinä helluntaina vuonna 30, jolloin Pyhä Henki täytti yläsaliin kokoontuneet (Apt 2). Kenties silloin ensimmäiset roomalaiset (Apt 2:10) tulivat uskoon ja kastettiin. Näin ollen kristillinen seurakunta oli ollut Roomassa jo lähes kolmekymmentä vuotta ennen tämän kirjeen kirjoittamista.

Usko Kristukseen oli levinnyt varsin laajasti Rooman juutalaisten pariin, sillä vuonna 49 keisari Claudius karkotti juutalaiset Roomasta, siksi että juutalaiset alinomaan metelöivät "jonkun Khrestoksen yllytyksestä". Nimi viittaa samoin ääntyvään Kristukseen (Apt 18:1-2). Claudiuksen kuoleman jälkeen vuonna 54 monet juutalaiset palasivat Roomaan. Rooman uskovien joukossa on myös monia sellaisia entisiä pakanoita, jotka ensin olivat kääntyneet juutalaisuuteen ja sitten kristityiksi. He tunsivat entuudestaan jonkin verran VT:a.

Roomalaiskirje selvittää kristillisen uskon perusteita nimenomaan juutalaisuudesta käsin. Se edellyttää VT:n tuntemista. Luther väittääkin, että Paavali tässä kirjeessä on "tahtonut johtaa meitä koko VT:n ymmärtämiseen". Kirje osoittaa kuinka läheinen yhteys on VT:n ja meidän UT:mme välillä. Raamattu on sanomaltaan yhtenäinen kirja.

Kristittyjen enemmistön muodostivat kuitenkin sellaiset, jotka olivat kääntyneet muiden uskontojen kannattajista (Room 1:6,13; 11:13-32). Mutta heillekin uskoontulon jälkeen VT oli tullut pyhäksi Jumalan sanaksi. Näin siis taustoiltaan erilaiset kristityt arvostivat ainoana pyhänä kirjanaan Vanhaa testamenttia ja sen kreikankielistä käännöstä, Septuagintaa. Alkuaikoina kristityt olivat pystyneet kokoontumaan yhdessä juutalaisten kanssa synagogissa, kuuntelemaan yhdessä VT:n lukemista, mutta jännitysten lisääntyessä kristityt alkoivat kokoontua erikseen kodeissaan.

Seitsemän vuotta tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen Roomassa puhkesi kauhistuttava keisari Neron toimeenpanema kristittyjen vaino. Silloin monet tämän kirjeen ensimmäisistä lukijoista paloivat elävinä soihtuina keisarillisen puutarhan juhlissa. Silloin todennäköisesti Paavali kuten Pietarikin mestattiin Roomassa.

Paavali kirjoitti kirjeen yli 10 vuotta yhtä mittaa jatkuneen eri puolille Vähän- Aasia ja Kreikkaa suuntautuneen lähetystyövaiheensa päätöksenä. Hänen tarkoituksensa oli ehtiä helluntaiksi Jerusalemiin (Apt 20:16). Jerusalemissa käynnin jälkeen, hän suunnitteli matkustavansa Roomaan.

Paavali saneli (Room 16:22) tämän kirjeen Korinttissa vuoden 57 alkupuolella. Hän asui siellä roomalaisen Gaiuksen talossa (16:23). Näin pitkän kirjeen sanelemiseen ja kirjoittamiseen papyrukselle on mennyt aikaa hyvältäkin kirjurilta kaksi viikkoa.

Roomalaiskirje liittyy kuitenkin mitä keskeisimmin Paavalin suorittamaan lähetystyöhön. Hänen tehtävänsä oli nimenomaan julistaa evankeliumia sellaisille ihmisille, jotka eivät koskaan olleet sitä kuulleet (Room 15:20-21). Roomaan hän halusi matkustaa siksi, että hän toivoi saavansa voittaa Kristukselle edes jonkun roomalaisenkin (Room 1:13). Mutta ennen kaikkea tämän kirjeen piti valmistaa hänelle tietä silloisen maailman ääriin, Espanjaan (15:24).

Paavali esittäytyy tämän kirjeen avulla itselleen vieraalle pääkaupungin kotiseurakuntien ryhmälle. Hän haluaa voittaa heidän luottamuksensa Herran apostolina. Siksi hän selvittää perusteellisesti, mitä hänen julistamansa evankeliumi sisältää (vrt. Gal 2:2).

Roomalaiskirje onkin saanut aivan erityinen aseman UT:n kirjoitusten joukossa. Se on UT:ssa ensimmäinen kirje, joten UT:n kokoamisesta lähtien sitä on arvostettu tärkeimpänä kirjeenä. Se avaa historiallisten kirjojen jälkeen UT:n Jeesus-tapahtumia tulkitsevan opetusosan. Siinä näemme, millä tavoin Pyhä Henki johti ottamaan vastaan Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kertovan evankeliumin ja miten tämä evankeliumi johti arkielämän uskonkilvoitukseen.

Roomalaiskirje on pisin Paavalin kirjeistä. Se on hänen pääkirjeensä. Se sisältää UT:n perusteellisimman ja johdonmukaisimman selvityksen kristillisestä uskosta. Se on kristillisen uskon sisältöön eniten vaikuttanut kirje.

Kirje antaa läpileikkauksen Jumalan pelastavasta työstä alkaen ensimmäisestä ihmisestä Adamista. Kohtaamme siellä Abrahamin, Iisakin, Jaakobin, Saaran ja Rebekan. Kirjeessä puhutaan Mooseksesta, Eliasta ja Daavidista. Kuuntelemme Jesajan ja Hoosean ja monien profeettojen opetusta. Kirje onkin ikään kuin jatkuvaa keskustelua VT:n pyhien ja heidän sanomansa kanssa. Nimenomaan Abraham nousee keskeiseksi VT:n henkilöksi. Kirjeen perusteellinen ymmärtäminen vaatii meiltä hyvää tutustumista VT:in.

Roomalaiskirje julistaa johdonmukaisesti Jumalan viisautta meitä ihmisiä kohtaan. Tämän viisauden opettamana ihminen oppi tuntemaan oikein Jumalan ja oman itsensä. Tämä viisaus näkee ihmisen syntisenä ja kykenemättömänä auttamaan itseään (Room 1-3) ja Jumalan syntisen ihmisen vanhurskauttavana ja armollisena Jumalana (Room 3-5). Synnin tunteminen synnyttää ihmisessä koko elämän ajan kestävän valituksen ja taistelun (Room 6-7), jota kutsumme myös katumukseksi ja lihan ja Hengen sodaksi (Gal 5:17). Jumalan armon tuntemisessa ihminen oppii luottamaan ehdoitta Jumalan laupeuteen, joka antaa kaiken anteeksi ja vanhurskauttaa syntisen ihmisen ja näin pelastaa hänet (Room 8). Kaikki muu mitä tämän teeman ulkopuolelta kristillisestä uskosta etsitään on puhdasta erehdystä ja valhetta.

Roomalaiskirje osoittaa meille kaikkein kirkkaimmin koko Raamatussa, kuinka tämä Jumalan viisaus ilmoitetaan pelastushistorian keskuksessa Jeesuksen Kristuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa sekä jumalattoman ihmisen vanhurskauttamisessa uskon kautta Jeesukseen..

Nyt elämme sitä aikaa, jolloin on julistettava evankeliumia Jumalan sovittavasta armoteosta kaikille kansoille, jotta pakanain täysi luku tulisi sisälle Jumalan valtakuntaan (Room 11:25-26). Sen jälkeen Jumalan lapset ilmestyvät ja silloin luomakuntakin tulee vapautetuksi turmeluksen orjuudesta (8:18-23).

Jos olemme kiintyneet sydämestämme Roomalaiskirjeen, olemme päässeet sisälle kristillisen uskon ytimeen. "Tämä on oikea Uuden testamentin pääkappale ja kaikkein puhtainta evankeliumia, hyvin sen arvoinen, että kristitty ei osaa sitä vain sanasta sanaan ulkoa, vaan käyttää sitä sielunsa jokapäiväisenä leipänä. Sillä sitä ei koskaan lueta eikä tutkita liian paljon eikä liian hyvin, ja mitä enemmän sitä käytetään sitä kalliimmaksi se tulee ja sitä paremmalta se maistuu"(Luther).

3. KIRJEEN JOHDANTO-OSA (Room 1:1-17)
3.1. Otsikko (Room 1:1-7)

Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia, tervehtii kaikkia Roomassa olevia Jumalalle rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä (1). Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa (2), on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen (3); pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme (4), ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen (5). Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te (6). Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille (7)

Silloisen tavan mukaan kirjeen lähettäjä esittelee aina ensin itsensä. Hän on Paulos, nimi merkitsee kreikaksi vähäpätöinen (Room 1:1). Jotkut uskovat kokivatkin, että Paavalin esiintyminen on avutonta ja hänen puheensa mitätöntä (2 Kor 10:10). Oli hän ihmisenä kuinka vähäpätöinen tahansa, niin hän on suuren Herran palvelija ja orja. Messias Jeesus on hänen omistajansa (kreik. despotees). Jeesukselle kuuluu rajoittamaton valta hänen elämässään.

Hänen Herransa on antanut hänelle suurenmoisen tehtävän. Hänen tulee julistaa Jumalan evankeliumia kaikkien kansojen keskuudessa (Room 1:5; Gal 1:16). Paavali ei kuitenkaan ehtinyt lyhyen työvaiheensa aikana matkustaa kaikkien kansojen keskuuteen. Hän aloitti tuon tehtävän, nyt on meidän sukupolvemme vuoro viedä se päätökseen.

Evankeliumi ja sen julistaminen oli Paavalin elämän tarkoitus, sisältö ja tehtävä. Mitäpä hän muusta, kunhan hän vain pääsee matkansa päähän ja saattaa loppuun Herralta Jeesukselta samansa palvelutehtävän (Apt 20:24). Tämän evankeliumin ja saamansa tehtävän tähden hän ei pyydä anteeksi vähäpätöisyyttään ihmisenä, vaan rohkeasti lähestyy maailman pääkaupungin uskovia (Room 1:7).

Mitä sisältää Jumalan evankeliumin, jota julistaessaan tämä mies on valmis kestämään mitä tahansa? Paavali tuo esiin muutamalla rivillä (Room 1:2-6) kristillisen uskon ydintotuudet samoin hän oli aikaisemmin tehnyt toisen pääkirjeensä Galatalaiskirjeen alkusanoissa (Gal 1:-5).

Uskossamme on aina kysymys 1) Jumalan evankeliumista, hyvästä uutisesta. Jumala itse on antanut aivan määrätyn sisältöisen hyvän uutisen kuulutettavaksi kaikilla maailmassa kaikille ihmisille. Sitä ei siis ole Paavali eikä yksikään ihminen keksinyt. Siksi sitä ei yksikään ihminen saa muuttaa (Gal 1: 11-12, 6-9). Se kaikkina aikoina kaikille ihmisille täsmälleen sama.

Evankeliumi ei ole mikä tahansa uutinen, joka tekee ihmisen mielen iloiseksi. Tämä Jumalan uutisen sisältö on 2) Jumalan Poika (Room 1:3, 9). Evankeliumi ei siis ole vain sanoma, vaan se on samaan aikaan henkilö, Jeesus Kristus. Hänestä Raamattu todistaa, että hän on Jumalan ainosyntyinen Poika (Joh 3:16).

Jumala 3) oli luvannut vuosisatoja aikaisemmin, että hän antaa koko maailmaa koskevan ihmeen tapahtua. Hän lähettää oman Poikansa, joka tulee toimiman maailmanhistoriassa aivan määrätyllä tavalla. Nämä Jumalan lupaukset löydämme Vanhasta testamentista (Room 1:2).

Muutama vuosikymmen ennen tämän kirjeen kirjoittamista Jumalan vanhat lupaukset toteutuivat näkyvällä tavalla. Jeesus syntyi 4) todelliseksi ihmiseksi Daavidin kuningassuvun jäsenenä (1:3). Se oli ihmeitten ihme!

Jeesus on myös 5) todellinen Jumala. Hän Pyhän Hengen hallitsema Jumalan Poika (1:4). Se on ihmeitten ihme!

Jeesus on 6) noussut ylös kuolleista ja 7) asetettu Jumalan Pojaksi ja meidän Herraksemme (1:4). Nyt hän käyttää Jumalan kaikkea valtaa ja voimaa. Se on ihmeitten ihme!

Näiden Paavalin sanojen varassa uskomme seisoo tai kaatuu. Niistä emme voi tinkiä. Islam koko voimallaan kiistää tämän totuuden Jeesuksesta. Heille Jeesus on kyllä todellinen, mutta vain ihmisenä ja Muhammedia pienempänä profeettana. Heille Jeesus ei ole todellinen Jumala.

Nikean uskontunnustuksessa lausutaan tämä Jumalan evankeliumin näin: "Me uskomme yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaasta, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin".

Jumalan evankeliumiin kuuluu myös aina sen 8) julkinen kuuluttaminen ihmisille (Room 1:1). Kaikkien ihmisten tulisi kuulla edes kerran eläessään evankeliumi. Kuuluttamistehtävää Jumala ei anna enkeleille, vaan ihmisille (Room 16:25-26).

Kun evankeliumia kuulutetaan, silloin 9) Jeesus henkilökohtaisesti kutsuu kuulijoita (1:6) ja niin toteutuu se, miksi Jumala on antanut maailmalle evankeliumin. Eri kansojen jäsenten ja eri kieltä puhuvien 10) sydämissä syntyy todellinen usko eli uskonkuuliaisuus Jeesukseen Kristukseen (1:5).

3.2. Paavalin toive (Room 1:8-15)

Ensiksi kiitän Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalaani teistä kaikista, sillä teidän uskostanne kerrotaan kaikkialla (8). Jumala, jota henkeni voimalla palvelen julistaessani evankeliumia hänen Pojastaan, todistaa, että muistan teitä aina rukouksissani (9). Alati rukoilen, että vihdoin saisin tulla teidän luoksenne, jos se on Jumalan tahto (10). Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä (11), tai paremminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaisua yhteisestä uskostamme (12). Teidän on syytä tietää, veljet, että olen monta kertaa suunnitellut matkaa luoksenne mutta tähän saakka minulle on aina tullut jokin este. Tahtoisin korjata satoa myös teidän luonanne, niin kuin olen korjannut muidenkin kansojen parissa (13). Olen velassa sekä kreikkalaisille että barbaareille, sekä viisaille että tyhmille (14), ja siksi haluaisin päästä julistamaan evankeliumia myös teille Roomassa asuville (15).

On tietysti hienoa syrjäseutujen miehenä suunnitella matkaa suuren maan pääkaupunkiin. Paavali halusi päästä Roomaan. Hän halusi sinne vahvistaakseen siellä asuvien uskoa Jeesukseen (Room 1:11). Muodostivathan Kristukseen uskovat miljoonakaupungin keskellä varsin pienen vähemmistöryhmän, joka saattoi sulautua ihmismereen. Ennen kaikkea Paavali halusi voittaa kaupungin massojen keskeltä edes jonkun ihmisen Kristukselle (1:13). Hän ei tavoitellut tuhansia, vaan yhtä!

Myöhemmin kirjeessä Paavali kertoo, että hänen varsinainen toiveensa oli roomalaisten uskovien auttamana matkustaa Espanjaan (15:23-24). Paavali oli kokosydäminen lähetyssaarnaaja. Siksi hänen mieltään painoivat erityisesti ne kansat, joiden keskuudessa kukaan ei ollut ennen julistanut evankeliumia.

Paavalin toive toteutui ja hän pääsi Roomaan. Se toteutui noin kolme vuotta tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen. Mutta silloin hän Rooman keisarin eteen vietävä vanki. Vankeudestaan huolimatta hän rohkaisi uskovia (Apt 28:30-31). Me tiedämme myös, että hän johti Jeesus-uskoon ainakin yhden pakanan. Tämä oli kolossalainen karannut orja nimeltä Onesimus (Filemon 10).

Paavalin toive saada näkyviä tuloksia Roomassa ei suinkaan ollut vain jonkinlaista tarvetta menestyä. Hänen sydämessään paloi rakkauden sytyttämä tuli. Kristuksen rakkaus vaati häntä vaivannäköön ja olemaan liikkeellä. Hän koki olevansa rakkauden velassa kaikille ihmisille heidän rotuunsa, kieleensä tai kulttuuriinsa katsomatta (Room 1:14). Se pani hänet lakkaamatta muistamaan, rukoilemaan, ikävöimään, näkemään vaivaa ja julistamaan evankeliumia.

Kuinka vähän meissä onkaan tällaista liikkeelle ajavaa mieltä suhteessa kanssaihmisiin. Tänään, lähes 2000 vuotta myöhemmin on monia kansoja, joiden keskuudessa tuskin yksikään on ollut julistamassa Jumalan evankeliumia. Ja siellä, missä on lähetystyöntekijöitä, heitä on aivan liian vähän. Kovin harvassa ovat myös sellaiset yksityiset ja uskovien ryhmät, jotka ovat valmiit kaikin tavoin auttamaan, jotta lähetystyöntekijät pääsevät matkustamaan työkentälleen ja jaksavat suorittaa työnsä siellä (Room 15:24,30).

Erään tärkeän asian toivoisin meidän oppivan Paavalilta. Vaikka hän oli suuri Jumalan ihminen ja työssään kiireinen, hän kertoo ottavansa aikaa ja rukoilevansa paljon. Hän kirjoittaa: "Aina rukouksessani anoen" (Room 1:10). Rukous ei ole hänelle ajanhukkaa tai muotomenoja. Sen oli nimenomaan esirukouspalvelua. Rukous avaa sydämen oven Kristukselle ja auttaa kohtaamaan edessä olevia ihmisiä ja vaikeuksia. Rukouksessa uskova taipuu Jumalan tahtoon ja näin erikoisesti silloin, kun hänen suunnitelmansa ja päätöksensä eivät näytä toteutuvankaan. Rukous tuo hänelle vieraat uskovat läheisiksi ja rakkaiksi. Miten me oppisimme rukoilemaan toistemme ja maailmanlähetyksen puolesta?

3. 3. Kirjeen ydinsanoma: Vanhurskas on elävä uskosta (Room 1:16-17)

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille (16). Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää" (17)

Pyhä Henki käyttää aina tavalla tai toisella Raamatun sanaa koskettaessaan ja puhuessaan meille. Raamatussa on kuitenkin eräitä kohtia, joissa Pyhän Hengen läsnäolo on mitä ilmeisin. Niitä kohtia lukiessamme voimme kokea Jumalan voiman vaikuttavan erityisellä tavalla. Nämä kaksi jaetta sisältävät kirjeen keskeisen sanoman. Siinä on kirjeen teema. Kannattaa opetella ulkoa nämä jakeet ja pukea ne rukouksen muotoon. Niitä tulee toistaa jatkuvasti läpi koko elämän. Jokainen niissä oleva sana on meille tärkeä. "Sillä ei ole se turha sana, joka ei koskisi teitä, vaan siinä on teidän elämämme; ja sen sanan varassa te elätte" (5 Moos 32:47).

Mitkä asiat sisältynyt näihin jakeisiin?

1) Evankeliumissa tulee näkyviin kaikkivaltiaan Jumalan voima (kreik. dynamis). Se on väkevin voima ihmisten maailmassa. Sitä voimaa ei voita synti, kuolema eikä perkele. Vain se voima nostaa kuolleista kaikki ylösnousemuksen päivänä. Vain sen voiman osallisuudessa ja varassa meillä on iankaikkisen elämä. Mutta koskaan tämä voi ei ole ihmisen omaa voimaa. Evankeliumin voima on kuin iankaikkiset käsivarret. Voima ei ole lapsessa, vaan käsivarsissa, jotka kannattelevat lasta.

2) Evankeliumi on ainoa voima maailmassa, joka voi pelastaa ihmisen hukkumasta. Jokaisen ihmisen suurin ja kauhistuttavin vaara on hukkua (Joh 3:16)!

3) Tämä Jumalan voima pelastaa jokaisen, joka uskoo evankeliumiin. Siksi elämämme suurin ja tärkein ihme on uskon syntyminen sydämessämme ja suurin saavutus uskon säilyminen elämämme loppuun asti (2 Tim 4:7)

4) Miksi Paavali sanoo, ettei hän häpeä tätä Jumalan voiman evankeliumia? Evankeliumin ydin on ristiinnaulittu Jeesus (Gal 3:1). Rooman sotilasmahdin ja kulttuurin silmissä julistus ristiinnaulitusta oli tyhmää tyhmempää. Rooman voimahan oli jo murskannut Jeesuksen. "Astukoon hän, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas ristiltä, että me näkisimme ja uskoisimme" (Mark 15:32). Ei hän astunut, vaan jäi heikkouteensa. Kuollut Jeesus oli viimeinen asia, minkä Rooman voiman edustajat näkivät hänestä. Evankeliumi on sanomaa heikkoudesta, jolla Jumala kuitenkin voittaa. Toki se on hullutusta, vaan silmiinsä luottavan ja näkyvää voimaa ihailevan ihmisen mielestä.

Tänään on vuosisatoja kestänyt voittamaton Rooman valta maaksi maatunut. Monet muutkin väkevät vallat ja voimat ovat sortuneet. Mutta evankeliumia saarnataan edelleen ympäri maailmaa. Jokainen joka uskoo evankeliumiin kokee Jumalan voiman itselleen iankaikkiseksi elämäksi.

Edelleenkin evankeliumi vaikuttaa tyhjältä saarnalta myös niiden mielestä, jotka etsivät rikkautta ja menestyä maailmassa, voimaa parantaa syöpäsairaita, tehdä sokeat näkeviksi tai vaikkapa herättää kuolleita (1 Kor 1:18, 22-23). Rikkaus katoaa kuin koinsyömä vaate, sairaus uusiutuu ja kuolema voittaa. Vain evankeliumissa oleva voima voittaa kaiken pahan ja kuoleman, vain siinä meitä kannattelevat iankaikkiset käsivarret (5 Moos 33:27).

5) Evankeliumissa ilmestyy Jumalan vanhurskaus. Nyt Pyhä Henki antaa meille erään Raamatun tärkeimmän sanan. Jumalan vanhurskaus on ratkaiseva asia silloin, kun on kysymys ihmisen pelastumisesta. Vain siihen vanhurskauden suojassa ihminen pelastuu. Siksi siihen sisältyy koko evankeliumi ja se on Raamatun keskus ja polttopiste. Kuitenkin juuri tämä sana on monen kristitynkin mielestä aivan mahdotonta ymmärtää.

Sana vanhurskas on hepreaksi sedeqa ja kreikaksi dikaiosynee. Sana kuuluu VT:ssa nimenomaan oikeudenkäynnin, juridiikan piiriin. Nyt meidät viedään jumalalliseen oikeudenistuntoon (Jes 1:18). Siellä ei kysytä, mitä olemme kokeneet tai miltä meistä tuntuu. Kaikki elämässämme on nyt paljastettuna (Hepr 4:13). Ihminen tunnetaan paljon täydellisemmin kuin hän koskaan on tuntenut omaa itseään (Joh 2:24-25). Kaikki on nähty, kaikki muistetaan ja kaikki tiedetään. Kirjat avataan. Tuomari julistaa ihmisen olemuksesta, mielenlaadusta, elämäntavasta, kaikista hänen teoistaan, sanoistaan ja ajatuksistaan järkähtämättömän ja oikeudenmukaisen (hepr. saddiq) tuomion. Tuomio sitoo ehdottomasti jokaista. Se, mitä tuomari nyt julistaa ratkaisee ihmisen koko iäisen kohtalon.

Muinaisessa Roomassa tuomioistuinta nimitettiin forumiksi, samoin sitä kaupungin toria, jolla oli tuomioistuin. Siksi kristillisessä opetuksessa on paljon käytetty sanontaa forenssinen eli luettu tai julistettu vanhurskaus.

Evankeliumin sisältö on, että joka uskoo saa omakseen Jumalan vanhurskauden ja silloin Jumala julistaa tuomioistuimellaan hänet syyttömäksi ja vapaaksi kaikista syntiensä rangaistuksista.

Aikoinaan uskonpuhdistaja joutui näiden jakeiden (Room 1:16-17) äärellä syvään ahdistukseen. Hän kertoo: "Minut oli vallannut todella ihmeellinen kiihko päästä ymmärtämään Paavalia hänen kirjeessään Roomalaisille, mutta tähän asti oli esteenä ollut, ei suinkaan veren kylmyys sydämeni ympärillä, vaan yksi ainoa sana ensimmäisessä luvussa: Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy." "Tunsin itseni Jumalan edessä syntiseksi, jonka omatunto oli mitä rauhattomin ja joka ei voinut luottaa omakohtaisella sovituksella häntä lepyttäneensä, enkä siksi rakastanut vaan suorastaan vihasin vanhurskasta ja syntiä rankaisevaa Jumalaa". "Kiukkuisena ja omatunto rauhattomana minä sitten raivosin, kolkuttaen julkeasti Paavalin tätä kohtaa janotessani mitä palavammin päästä perille siitä, mitä Paavali tarkoitti. Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani Jumalan armosta kiinnitin huomioni lauseyhteyteen". Lutherille selvisi, mistä Jumalan vanhurskaudessa on oikein kysymys. Mikä riemu hänet valtasikaan: "Tunsin itseni suorastaan uudestisyntyneeksi ja astuneeksi avoimista porteista suoraan paratiisiin".

"Jumala ei halua pelastaa oman vaan vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta, joka ei tule eikä synny meistä itsestämme vaan joka tulee meihin muualta, joka ei ole kotoisin maan päältä vaan joka tulee taivaasta. Sen tähden on opetettava yksinomaan ulkopuolista ja vierasta vanhurskautta ja siksi on ensiksi oma ja kotitekoinen vanhurskaus poisjuurrettava" (Luther).

Taivaasta tuleva vanhurskaus on meille vieras siksi, ettemme ole itse sitä tehneet tai ansainnee. Se on meidän ulkopuoleltamme meihin tuleva siksi, että se tehty meitä varten ilman meitä, silloin kun Jeesus kärsi ristinkuoleman syntiemme tähden.

Jumala tarjoaa lahjana tämän vanhurskautensa syntiselle ihmiselle. Syntisen ainoa tehtävä on ottaa uskossa vastaan. Silloin tämä vanhurskaus ilmestyy henkilökohtaisesti. Mutta ei tule vain kerran elämässään ottaa vastaan, vaan elää aina uskossa, elää uskosta uskoon, elää yksin uskosta. Ensimmäistä uskossa tapahtuvaa evankeliumin vastaanottamista seuraa koko elämän kestävä jatkuva vastaanottaminen. Juuri tällä tavoin ihmiselle luettu Jumalan vanhurskaus tuo iankaikkisen elämän. Niinkuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta


4. SYNNIN VALTA IHMISTEN ELÄMÄSSÄ (Room 1:18-3:20)
Järvenpää Laurilan seurakuntakoti 22.04. 2001

4.1. Jumalan viha ilmestyy (Room 1:18)

Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa (18).

Jumala on ihmiselämässä kaikkein ehdottomin ja lopullisin todellisuus. Ihminen on Jumalan luoma olento ja hänen ylläpitämänsä. Emme voi paeta kaikkinäkevää, kaikkitietävää ja kaikkialla läsnäolevaa Jumalaa. "Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä" (Ps 139:7). Voimme yrittää paeta tätä elämää ja sen tuskia kuolemaan, mutta emme voi paeta Jumalaa.

Tosin ihminen pystyy omassa tietoisuudessaan kieltämään ja unohtamaan Jumalan filosofisin sanakääntein niinä muutamina vuosikymmeninä, joina hän elää. Ihminen pystyy poistamaan Jumalan nimen kokonaisen kansan tietoisuudesta tai ainakin sen julkisuudesta joiksikin vuosikymmeniksi. Mutta irti Jumalasta emme pääse: "Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut" (Matt 10:30). "Etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?" (Job 7:19). Viimeistään tuomiopäivänä meidän on pakko kohdata hänet kasvoista kasvoihin. Raamattu sanookin tämän ihmisenä olemisen syvimmän totuuden yksinkertaisesti: ”Ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio” (Hepr 9:27, KR 38).

Jollen suostu tänään kohtaamaan Jumalan todellisuutta evankeliumissa, tulen kohtaaman hänet, kun hänen vihansa ilmestyy (Room 1:18). Moni ihminen on jokaisena elämänsä päivänä kartuttanut vihaa (Joh 3:36). Mutta hän huomaa sen vasta silloin, kun Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki (Room 2:5). Paavali julistaa: ”Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta (2 Tess 1:7-9). Tuohon hetkeen asti on ollut helppo hävetä ja pilkata evankeliumia. Mutta silloin ihmisen silmille räjähtää kauhistuttava viha (Room 2:8; Hepr 10:31). Tuska ja ahdistus valtaa hänet hirvittävällä voimalla (Room 2:9). Ihmisen ainoa turva tuona suurena vihan päivänä on Kristuksen evankeliumi ja juuri senhän moni ihminen on työntänyt pois luotaan..

Roomalaiskirje puhuu ihmiselle tulevasta kadotustuomiosta (5:16,18: 8:1) ja hukkumisesta (2:12). Jeesus kuvaa tätä tilannetta järkyttävällä tavalla puhuessaan viimeisestä tuomiosta (Matt 25:41,46). Joka kerta kun julistetaan Jumalan evankeliumia, myös tämä totuus Jumalasta on läsnä. Se antaa vakavan taustan evankeliumille ja sen julistamiselle, mutta samalla myös tiedon siitä, mistä evankeliumin vastaanottaminen pelastaa ihmisen (Room 1:16).

Raamatun eräs vaikeimmin hyväksyttäviä ilmoituksia on sanoma Jumalan vihasta. Kielenkäytössämme sanaan viha sisältyy pahansuopaisuutta, asiattoman ankaraa arvostelua, kostonhalua. Jumalan viha on kuitenkin Jumalan kirkkauden ja puhtauden vastavaikutus kaikkea pahaa - jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Jumalattomuus (kreik. asebeia) tarkoittaa sitä, ettei kunnioiteta Jumalaa ja se johtaa pitämään valhetta totuutena ja se taas vie ihmisen Jumalan tahdon tietoiseen rikkomiseen (kreik. adikia, vääryys).

Jumalan viha ei ole luonteeltaan pahuutta vaan hyvyyttä, mutta se on hyvää, joka suuntautuu pahaa vastaan. Se on oikeudenmukaisuutta. Koska Jumala on Jumala, hän ei voi kohdata jumalattomuutta ja vääryyttä muuten kuin vihalla (2 Sam 24:14). Jumalan viha tarkoittaakin nimenomaan Jumalan oikeudenmukaisena tuomarina säätämää ja julistamaa tuomiota ja rangaistusta syyllisille.

Emme koskaan voi sanoa, että Jumala on viha. Sensijaan sanomme Jumala on rakkaus (1 Joh 4:8). Viha on hänelle vierasta. Vihatessaankin Jumala rakastaa ihmistä eikä tahdo yhdenkään hukkuvan (2 Piet 3:9). Rakkaus on hänen varsinainen olemuksensa. "Jumalan viha on vierasta Jumalalle sen vuoksi, ettei sitä olisi, jos ei olisi pahaa ja syntiä. Mutta pahaa ja syntiä Jumala voi kohdata vain vihan ja tuomion Jumalana ollakseen uskollinen omalle perusluonnolleen. Jumala ei voi olla synnille suopea ja sen vuoksi pysyy hänen vihansa iäisenä ja peruuttamattomana sitä kohtaan" (Yrjö J. E. Alanen).

"Kaikki, kaikki, kaikki he ovat suljetut syntiin ja Jumalan vihan alle, ovat syypäät iankaikkiseen kuolemaan, helvettiin ja iankaikkiseen tuleen. Jumalan edessä ei kukaan ole vanhurskas, vaan kaikki ovat kertakaikkiaan myydyt synnin alle ja ovat syypäät kuolemaan ja myöskin iankaikkisesti kadotetut" (Luther).


4.2. Jumalan vihan alainen ihminen (Room 1:19-32)

Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille (19). Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua (20). Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt (21). He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi (22), ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin (23). Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa (24). He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa - olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen (25). Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen (26), ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan (27). Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi (28). He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat (29) ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia (30), ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä (31). Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin (32).

Paavali on tuonut esiin äärimmäisen karun ilmoitustotuuden Jumalan vihan ilmestymisestä. Nyt hän tarttuu toiseen ihmisille ehkä vielä vastenmielisempään ilmoitustotuuteen. Se täytyy uskoa sanan perusteella eikä niinkään oman kokemuksen tai järjen avulla, vaikka toki jokainen joka seuraa nykymaailman menoa ei voi olla näkemättä sen turmellusta..

Roomalaiskirje paljastaa, mihin tuon ajan kulttuurissa oli ajauduttu. Ensin ihminen harkiten kieltäytyi kunnioittamasta itsensä ulkopuolella olevaa todellista Jumalaa. Hän ei välitä ensimmäisestä käskystä, vaikka hän voi ihmisenä tajuta Jumalan todellisuuden. Paavali vetoaakin erääseen juutalaisen Viisauden kirjan ajatukseen: ”Luontokappaleiden suuruuden ja kauneuden nähdessään voi päättelemällä saada selville millainen on niiden luoja” (Viis 13:5). Teoistaan siis näkymätön voidaan nähdä. Saman Jeesus on sanonut: ”Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan” (Matt 11:19). Jokainen ihminen voi tällä tavoin viisaasti päättelemällä tajuta viisaan Jumalan olemassaolon ja siksi hän on lopulta aina vastuussa tälle Jumalalle koko elämästään.

Ihminen ei kuitenkaan kunnioita Jumalaa Jumalana, mutta ei hän myöskään voi elää tyhjiössä. Ja niin hylkäämänsä Jumalan viisauden ja kirkkauden tilalle ihminen luo palvontansa ja uskonsa kohteeksi jotain alati muuttuvaa ja katoavaa, jotakin, joka on vain Jumalan luoman olennon pelkkä kuva (Room 1:23-25).

Ihminen pyrkiessään riippumattomuuteen todellisesta Jumalasta ajautuukin riippuvuuteen itse tehdystä kuvasta - patsaasta - muumiosta. Lopulta jokaisella ihmisellä on sittenkin jumala. Mutta tällä jumalalla on vain toinen nimi ja luonne kuin Raamatun ilmoittamalla Jumalalla. Sen oman jumalansa edessä ihminen itkee, järkyttyy ja rukoilee. Sitä hän huutaa hädässään avukseen ja sen nimi huulilla hän kuolee.

Jesaja näki tämän ihmisen mielettömyyden: "Jumalankuvien tekijät ovat turhia kaikki tyynni, eivät nuo heidän rakkaansa mitään auta. Niiden todistajat eivät näe eivätkä tiedä mitään ja niin he joutuvat häpeään. Kuka hyvänsä muovatkoon jumalan ja valakoon kuvan, ei mitään auta. Katso, kaikki sen seuraajat joutuvat häpeään ja sen sepittäjät ovat vain ihmisiä. Tulkoot kokoon kaikki, astukoot esiin, vaviskoot ja hävetkööt" (Jes 44:9-11). "Joka turhassa kiinni riippuu, sen on petetty sydän harhaan vienyt, ei hän pelasta sieluansa eikä sano: Eikö ole petosta se, mikä on oikeassa kädessäni?" (Jes 44:20).

Roomalaiskirje paljastaa edelleen, että ihmiset muuttuvat sydämeltään palvomiensa epäjumalien kaltaisiksi. Turhuutta palvovan elämä muuttuu turhanpäiväiseksi (Room 1:21). Hän kiintyy intohimoisesti katoavaan kuten Israel vaihtoi Kunniansa vasikan kuvaan (Ps 106:20; Room 1:23; 2 Moos 32:6).

Jumalan hylkääminen johtaa ihmisen kohtelemaan halveksien omaa ruumistaan. Ruumis on tarkoitettu Pyhän Hengen temppeliksi ja siis mitä jaloimpaan käyttöön. Ihminen sydämessään valtaan päässeen kiihkeän halunsa (kreik. epithumia, himo) vallassa häpäisee ruumistaan (Room 1:24). Ihminen ei piittaa Jumalan antamista elämää kunnioittavista ja suojelevista käskyistä. Hän antaa mielijohteittensa ja intohimoisten halujensa ohjata. Juuri siinä on Jumalan ensimmäinen tuomio ihmiselle: "Niin minä annoin heidän mennä pois sydämensä paatumuksessa, he saivat vaeltaa omien neuvojensa mukaan" (Ps 81:13). "Jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein" (Tuom 21:25). Seurauksena on kaaos. Harkitsemattomasti ja kuitenkin avoimin silmin ihminen tuhoaa ruumiinsa intohimoillaan. Jumala rankaisee näin syntiä synnillä. Muinaiset Sodoma ja Gomorra ovat esimerkkeinä siitä, mihin ajaudutaan.

Raamattu alleviivaa sitä, että seurauksena on jotain luonnon ja terveen elämän vastaista. Roomalaiskirje tuo esiin miesten välisen homoseksuaalisuuden ja naisten välisen lesbolaisuuden. Niilläkin ihminen yrittää sokeudessaan tyydyttää sisimpänsä tyydyttämättömiä intohimoja. Jo VT:ssa jyrkästi kielletään homoseksuaalinen käyttäytyminen (3 Moos 18:22). Lopputuloksena on, että ihminen saa itseensä sen palkan, mikä saada piti. Jano vaan kasvaa (Room 1:27) ja lopulta polttaa ihmisen poroksi. Jotain tästä voimme nähdä myös monen alkoholistin elämän tuhoutumisessa.

Aikamme kirjallisuus ja muukin taide puhumattakaan ns. sensaatiolehdistöstä näyttää suuressa määrin saavan aiheensa ja jopa innoituksensa juuri samoista asioista, joista Raamattu käyttää kielteistä ilmausta: sydämen himot, oman ruumiin häpäiseminen, häpeälliset himot, luonnonvastainen yhteys, riettaus, villiintyminen. Taiteellisesti lahjakkaat ihmiset tuovat nämä asiat esiin kauniissa muodossa ja juuri niihin sisällytetään aitouden, vapauden, rakkauden ja jopa puhtauden arvot. Niiden harjoittaminen esitetään todelliseen ihmisyyteen kuuluvaksi ja vastustaminen kaksinaismoraaliksi, teeskentelyksi ja tukahdutetuksi ihmisyydeksi. Asiat pystytään kauniisti ja hyväksyttävästi esittämään aivan päinvastaisena kuin mitä Raamattu niistä sanoo.

Se, mikä Raamatussa osoitetaan likaiseksi saadaan näyttämään puhtaalta ja se, mitä Raamattu ylistää yleväksi leimataan alhaiseksi (vrt. Jes 5:20-21). Roomalaiskirjeen aikainen roomalais-kreikkalainen pakanuus ja meidän aikamme länsimainen elämäntyyli ilmentävät itseään mm. juuri seksuaalisena hillittömyytenä. Kahden vuosituhannen kuluessa ei ihminen ole muuttunut eikä hyljätessään Jumalan ole mitään oppinut.

Jakson lopussa Roomalaiskirje yksityiskohtaisesti, luettelonomaisesti jatkaa kelvottoman mielen valtaan joutuneen ihmisen elämäntyylin nimeämistä oikeilla nimikkeillä. Mainitaan 21 eri asiaa, jotka pääasiassa liittyvät ihmisten yhteiselämään. Ensin tulee siis sellaisia asenteita ja tekoja, joilla ihminen vahingoittaa lähimmäisensä hyvinvointia ja omaisuutta, sitten hänen persoonaansa (Room 1:29).

Kirje mainitsee kuusi ihmisen ylpeyden ja kapinallisuuden ilmausta (Room 1:30a). Viimeinen osa luettelosta osoittaa mahdollisuudenkin luonnolliseen ja aitoon ihmisyhteyteen kadonneen, sillä mahdotonta on ihmisten tulla toimeen keskenään ilman ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta (1:30b-31).

Emme ymmärrä tätä luetteloa sellaiseksi, että jokaisen Jumalasta irtaantuneen ja Jumalan hylkäämän ihmisen elämässä aina toteutuisivat näkyvästi kaikki tässä mainitut asenteet ja teot. Ihminen pystyy peittämään ja hillitsemään itseään. Vasta kriisi paljastaa todellisuuden. Paavali kirjoitti myös korinttilaisille vastaavanlaisesta syntiluettelosta ja sanoi: "Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä" (1 Kor 6:11).

Kohtaamme pakanamaailmassa moniakin elämältään jaloja ihmisiä. Mutta nyt on kysymys ihmissisimmän pohjasta. Paavali näkee evankeliumista osattomat ihmiset yhtenä kokonaisuutena. Kaikki he kuuluvat tähän maailmaan, pimeyden valtaan ja saatanan valtakuntaan. Kaikki he ovat jo nyt Jumalan vihan alaisia. Tosin tällainen ihminen saattaa arkielämässään olla ulkonaisesti hyvinkin jalo. Kuitenkin hän on henkilökohtaisesti syntinen ja syyllinen Jumalan edessä. "Sillä ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:46). Usko Jeesukseen yhdistää ihmisen Kristuksen ruumiiseen ja häneltä otetaan pois synnin tuomio, syyllisyyden tuska ja Jumalan viha. Kuitenkin Jeesukseen uskova voi olla pahasti lankeava ja monella tavoin syntinen.

Lopuksi otetaan esille mitä syvin ihmissydämen turmelus. Ihminen nauttii siitä, että voi ja osaa tehdä pahaa. Hän nauttii siitä, että tekee pahaa täysin tietoisena oikeasta ja oikean rikkomisen seurauksena tulevasta rangaistuksesta (Room 1:32). Pahan tekemisestä on tullut mielekäs sisältö elämälle. Se jopa koetaan sankaruutena. Ihminen elää pahuudessaan kuin kala vedessä. Se on nyt normaalia. Se on erottamaton osa hänen elämäänsä.

Tällaisessa tilassa ihminen ottaa vastaan vain sellaista tietoa, joka vahvistaa hänen siihenastisia mielipiteitään ja asenteitaan. Siksi hän myös antaa kaiken tukensa niille, jotka tekevät samalla tavoin väärin. Yhteinen etu yhdistää. Hän kokee kuuluvansa enemmistöön ja enemmistö on aina oikeassa. Lopulta huonosta tuleekin ainoa hyvä, ja muutkin ovat kanssani samaa mieltä! Väärin tekemisestä on tullut puolustettava hyve!


Roomalaiskirje
1. luku
2. luku
3. luku
4. luku
5. luku
6. luku
7. luku
8. luku
9. luku
10. luku
11. luku
12. luku
13. luku
14. luku
15. luku
16. luku