Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää

Vanha Testamentti
Löytöretki VT:iin
1. Moos
2. Moos
3 - 5. Moos
Joosua-Ruut
1. Sam
2. Sam
1 - 2. Kun

Haku näiltä sivuilta

Löytöretkelle!

JOHDANTO
Jokaisen kristityn tulee lukemalla itse juurtua Jumalan kirjoitettuun sanaan ja suostua lukemisen vaatimaan vaivannäköön. Vanha testamentti avautuu kyllä jokaiselle, joka haluaa viipyä sen äärellä. On suurenmoista ystävystyä Kirjojen Kirjan kanssa, löytää sieltä valoa ja voimaa elämämme kaikkiin tilanteisiin ja ennenkaikkea oppia tuntemaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä.

Ei olekaan niin tärkeää, mitä tämä opaskirja sanoo, vaan se, että sinä itse luet Vanhaa testamenttia ja uskallat soveltaa sitä omaan elämääsi. Tämä kirja on saavuttanut tarkoituksensa, jos sinusta tulee innostunut ja kestävä Raamatun lukija. Siksi kirjaan on otettu ehkä liikaakin lainauksia Raamatusta. Näin on haluttu antaa Raamatun oman tekstin puhua.

Seuraamme uutta raamatunkäännöstä. Jos joissakin kohdissa vanha käännös mielestäni tuo paremmin esille Raamatun sanoman, on jakeen jälkeen merkitty vk (vanha käännös).

Tämä opas ei ole kommentaari eli selitysteos, eikä sen tarkoituksena ole antaa perusteellista tietoa Vanhan testamentin historiasta ja taustasta. Niiden tunteminen on tietysti tärkeää, ja niistä on suomenkielelläkin olemassa useita hyviä teoksia. Kirjan takana oleva kirjallisuusluettelo antaa joitakin viiteitä opiskelun jatkamiseen.

Mikä kirja on Raamattu?

Tuskin kukaan osaa antaa tyhjentävää vastausta siitä, mikä kirja Raamattu on. Näkemykset Raamatusta vaihtelevat torjuvasta ja halveksivasta ihastuneeseen ja palvovaan asenteeseen.

Seuraavaan olen ottanut erään määritelmän, johon itse mielelläni yhdyn (kirjasesta Mikä Suomen Raamattuopisto on, mitä se tekee ja miksi?):

"Raamattu on Jumalan sanallinen ilmoitus ihmiskunnalle. Se on kokonaan jumalallinen ja kokonaan inhimillinen kuten Jeesus Kristuskin, ihmiseksi tullut Jumalan Poika, Jumalan varsinainen ilmoittaja ja Raamatun keskus.

Jumalallisena Raamattu on Pyhän Hengen innoittama. Pyhä Henki on ohjannut myös Raamatun kirjoitusten muodostumisen kokoelmaksi (kaanoniksi). Siinä on kaikki se, minkä Jumala on halunnut ilmoittaa itsestään ja ihmisten pelastumiseksi. Se kertoo Jumalan teoista ja siinä puhuu itse Jumala. Sellaisena Raamattu on yliluonnollinen ja ihmeenomainen, eikä sitä voi selittää pelkästään inhimillisellä järjellä. Varsinaisesti se avautuu vain uskosta käsin Pyhän Hengen avulla.

Raamatun inhimillisyys merkitsee, että Jumala suorittaa pelastustekonsa inhimillisessä historiassa ja antaa ilmoituksensa inhimillisellä kielellä. Raamatussa näkyy sen kirjoittajien persoonallisuus ja Raamattua on ymmärrettävä kirjoittamistaustastaan käsin. Siksi Raamattua voi ja tulee tutkia myös tieteellisin menetelmin.

Jumalallista ja inhimillistä ei Raamatussa niin kuin ei Jeesuksessa Kristuksessakaan voi kuitenkaan irrottaa toisistaan. Raamatun jumalallisuuden ja inhimillisyyden oikeaan ymmärtämiseen jää jännitys. Jumalan sanana Raamattu on selkeä ja yksinkertainen, mutta samalla siinä on sellaista, mitä emme ymmärrä.

Jeesus Kristus on Raamatun keskus. Hän sitoo Vanhan ja Uuden testamentin toisiinsa.

Vanha testamentti on ymmärrettävä hänestä käsin, ja hän tekee koko Raamatun yhtenäiseksi. Raamatun perustava tulkintanäkökulma on laki ja evankeliumi, kuten luterilainen tunnustuskin sanoo.

Raamattu ei ole vain tiedonanto, vaan se on myös armoväline ja siten välittää pelastuksen. Kristillisessä kirkossa Raamattu yksin on opin, uskon ja elämän ehdoton perusta ja ohje."

Miten Raamattua luetaan?

Raamatun läpi lukemiseen ääneen menee ainakin 80-90 tuntia, kymmenen kahdeksantuntista työpäivää. Harvoin meillä käytännössä on kuitenkaan aikaa lukea Raamattua edes seitsemää tuntia viikossa, joten Raamatun järjestelmälliseen läpi lukemiseen menee aikaa useita kuukausia. Raamattu on varsin laaja teos. Raamattukäännöskomitean ehdotus oli kolme paksua kirjaa ja sivuja oli 2043, josta Uutta testamenttia lähes 500 sivua.

Raamattua lukiessa tulisi eläytyä sen sanomaan ja ymmärtää sen opetusta, mikä vaatii keskittymistä. Siksi jo parinkin tunnin yhtäjaksoinen lukeminen on työlästä. Harva siihen pystyy. Kuitenkin Raamatun kanssa voi ystävystyä vain viettämällä paljon aikaa sen äärellä.

Raamatun järjestelmällinen läpilukeminen lienee mielekästä vain muutaman kerran elämän aikana, sillä Raamatun kaikki osat eivät ole sisällöltään meille yhtä tärkeitä. Erityisesti tulee viettää aikaansa Uuden testamentin äärellä. Vasta kun Uusi testamentti on tullut tutuksi, on syytä lähteä perusteellisesti lukemaan Vanhaa testamenttia.

Tärkeintä on kuitenkin, ettemme halua elää päivääkään ilman Jumalan sanaa. Kiireiselle nykyihmiselle saattaa olla avuksi Päivän Tunnussana, jossa on kaksi raamatunlausetta joka päivälle, yksi Vanhasta testamentista ja yksi Uudesta testamentista. Raamatun lukemisemme ei saa kuitenkaan jäädä yksinomaan näiden kahden lauseen varaan.

Merkintöjen tekeminen

Raamatun tulee olla meille käytössä oleva työväline. Siksi se saa myös kulua. Raamattua tulisikin lukea kynä kädessä ja merkintöjä tehden. Tavallisin merkintä on alleviivaus lyijykynällä. Alleviivatusta kirjasta on paljon helpompi löytää tärkeitä kohtia kuin alleviivaamattomasta. Alleviivauksessa olisi hyvä noudattaa tiettyä johdonmukaisuutta.

Alleviivaamalla voi saada esiin jonkin tärkeän raamatullisen pääkäsitteen. Tosin uudessa raamatunkäännöksessä sama alkukielen sana on voitu kääntää monellakin eri suomenkielisellä sanalla. Psalmeja lukiessa voi olla hyvä alleviivata sanat, jotka kertovat turvasta. Myös ahdistusta kuvaavien sanojen alleviivaukset voivat olla suurena apuna, kun meille itsellemme tulevat ahdistusten ajat. Kaikki Jeesukseen Kristukseen liittyvät profetiat Vanhasta testamentista on myös hyvä etsiä ja alleviivata.

Alleviivausta tehostaa värien käyttö. Kuulakärkikynän ja merkkauskynän jälki näkyy usein paperin läpi ja vaikeuttaa lukemista. Värikynät ovat parempia. Väreillä voi saada esimerkiksi Kolmannen Mooseksen kirjan elämään aivan uudella tavalla. Punaisella voi alleviivata kohdat, jotka puhuvat uhrista, sovituksesta, anteeksiantamuksesta ja verestä , ne kohdat taas, joissa tulee esiinpahuus, rikkomukset ja synnit voi alleviivata mustalla. Näin alleviivatusta kirjasta tulee punamusta. Tällöin saa näkyviin havainnollisella tavalla kirjan keskeisen sanoman synnistä ja armosta.

Raamatun reunat ovat yleensä - ns. opiskeluraamattua lukuunottamatta - niin kapeat, ettei niihin mahdu muistiinpanoja. Siksi tarvitaan muistivihkoa löytöjen tallentamista varten. Vain muistiin merkitty jää mieleen. Raamattuakaan ei pitäisi lukea ilman muistiinpanovälineitä.

Miten Raamattua opiskellaan?

Raamatun lukemisen tulee olla nimenomaan sanomaan syventyvää opiskelua. Koetamme joka kerta kuunnella, mitä pyhä Kirja nyt puhuu meille. Eräät käytännölliset neuvot voivat olla silloin avuksi.

Jotakin jaksoa opiskelemaan ryhdyttäessä on syytä ensin lukea se läpija tehdä siitä havaintoja, koettaa saada selvää, mistä siinä puhutaan, ketkä ovat siinä mahdolliset esiintyvät henkilöt, millaiset ovat historialliset olosuhteet, mitkä tapahtumat siihen liittyvät jne. Apuna on hyvä käyttää jatkuvasti vanhaa käännöstä. Kielitaitoiselle ovat apuna myös muiden kielien käännökset. Joskus on syytä etsiä alleviitteiksi merkittyjä rinnakkaiskohtia.

Havainnoinnin jälkeen yritämme tulkita jakson sisältöä ja sanomaa. Mitä todetut asiat oikein tarkoittavat? Mitä tarkoittavat erikoiset sanonnat, toistot, vertaukset, vieraskieliset sanat jne? Mikä on pääajatus, mitkä ovat sivuajatuksia? Jos kohtaa on vaikea ymmärtää, yritämme saada siihen apua mahdollisista rinnakkaiskohdista. Ehkä on käytettävä Raamatun haku- ja selitysteoksia. On hyvä kysyä, miten tämä kohta on ymmärrettävä Raamatun muun sanoman valossa? Raamattua on selitettävä Raamatulla. Jos otamme tämän kohdan erikseen, näyttääkö se joutuvan ristiriitaan Raamatun perussanoman kanssa?

Kolmannessa vaiheessa koetamme soveltaa tekstiä omaan elämäämme. Etsimme vastausta siihen, mitä edessämme oleva totuus tarkoittaa omalla kohdallamme. Usein nämä kolme vaihetta - havaintojen tekeminen, tulkinta ja sovellus - sulautuvat yhteen. Ei pitäisi kuitenkaan heti mennä sovellukseen, sillä totuudellinen sovellus riippuu oikeista havainnoista ja oikeasta tulkinnasta. Kenties tunnemme kaskun kahden Raamatun lauseen sitomisesta yhteen: "Kain tappoi veljensä" ja "mene ja tee sinä samoin"!

Voidaksemme terveellä tavalla soveltaa tekstiä itseemme on hyvä ottaa selvää, miten kyseinen kohta on ymmärretty kirkon historiassa. Erityisen arvokkaita meille on luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat ja vanhat hartauskirjat.

Omiin erikoislöytöihin meidän on suhtauduttava varauksellisesti. Jos ne liittyvät kirkon elävään perinteeseen, voimme olla kiitollisia. Mutta jos ne sisältävät jotain sellaista, jota mielestämme kukaan muu ei ole Raamatusta huomannut, on parasta alistaa se toisten kristittyjen arvosteltavaksi. Lopultakaan ei ole mitään uutta auringon alla. Ei ole tärkeää löytää Raamatusta kätkössä ollutta aivan uutta valoa, vaan oppia soveltamaan Raamatun tuttua ja keskeistä sanomaa omaan elämään.

Vanhan testamentin opiskelun erityispiirteitä

Erityisesti Vanhassa testamentissa on paljon sellaista, mikä tekee sen opiskelemisen vaikeaksi. Monet luvut liittyvät niin kiinteästi muinaiseen historialliseen tilanteeseen, ettemme pysty niitä soveltamaan omaan aikaamme ja elämäämme. Raamatun näky- ja kuvakielessä on monia kohtia, joita ei pystytä yksimielisesti tulkitsemaan. Siellä on kohtia, jotka ovat kuin "sinetillä suljettuja", mutta "monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy" (Dan 12:4, vk).

Vanhaa testamenttia on syytä lukea "suurpiirteisemmin" kuin Uutta testamenttia. Voi edetä nopeasti ja katsauksenomaisesti, juuttumatta joka sanaan ja etsiä sellaisia kohtia, jotka tulevat lähelle ja puhuttelevat. Ne kannattaa aina alleviivata. Kun elämässä on vaikeaa ja ahdistavaa, on hyvä silmäillä Psalmeja ja etsiä kohtia, joissa puhuu ahdistunut ihminen. Niitä on yllättävän monia. Kun etsii Jumalan johdatusta elämäänsä, kannattaa lukea Ensimmäistä Mooseksen kirjaa ja huomioida sen äärellä, miten moninaisella tavalla Jumala muinoin johdatti omiaan.

Kun on löytänyt Vanhasta testamentista kohtia, joiden kokee läheisesti liittyvän omaan elämäntilanteeseen, niitä kannattaa jäädä mietiskellen ja rukoillen kertaamaan. On hyvä pyytää Pyhän Hengen apua, jotta osaisi ottaa vastaan Jumalan sanan ja pystyisi soveltamaan sitä oikein.

Meidän tulee Raamattua lukiessamme käyttää myös järkeämme ja jopa mielikuvitustamme. Tosin mielikuvitus valloilleen päästessään saattaa pahasti harhauttaa meidät pois Jumalan todellisuudesta. Saatamme kuulla Jumalan puheena sellaista, mikä ei sitä olekaan.

Luukas antaa meille sopivan neuvon kertoessaan työskentelystään Jumalan ilmoituksen ihmeen edessä: "Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen" (Luuk 1:3). Tarkan ja asiallisen tiedon saaminen vaatii kurinalaista ja määrätietoista opiskelua. Meidän on opittava kuuntelemaan, mitä toiset sanovat samasta asiasta, punnitsemaan todisteita ja tekemään omia johtopäätöksiä. Näin kerrotaan Berean juutalaisten tehneen kuultuaan evankeliumin: "He ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista (Vanhasta testamentista), pitikö kaikki paikkansa" (Apt 17:11).

Raamatun kirjalliset tyylilajit

Raamattua luettaessa on tärkeää ottaa huomioon kunkin kohdan kirjallinen tyyli. Tyylistä riippuu se näkökulma, jolla sanoma esitetään.

Historiallisessa kerronnassa kuvataan tiettynä aikana ja tietyssä paikassa tapahtuneita asioita, joilla Jumala välitti sanomansa sen ajan ihmisille. Kerronnassa on kysymys Jumalan näkyvistä teoista ja näiden tekojen tulkinnasta. Seitsemäntoista Vanhan testamentin kirjaa Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Esteriin on kirjoitettu tällä tyylillä, Uudessa Testamentissa vastaavasti evankeliumit ja Apostolien teot. Niissä kerrottuja tapahtumia ei voi soveltaa suoraan meidän aikaamme eikä vaatia Jumalalta nyt samanlaista toimintaa. Yleensä Raamatun historiassa tapahtuneet Jumalan teot ovat ainutkertaisia eivätkä ne enää toistu. Kuitenkin saatamme niistä lukiessamme löytää ihmeellisiä yhtäläisyyksiä omasta ajastamme.

Esittävä ja todisteleva opetustyyli korostaa ajatuksia, ei tekoja. Tätä tyyliä käyttäen selitetään hengellistä sanomaa, esitetään perusteluja ja syitä, vertaillaan, annetaan esimerkkejä jne. Mooseksen puheet Viidennessä Mooseksen kirjassa ja Uuden testamentin kirjeet ovat tällaista tyyliä.

Runoudella ilmaistaan Raamatussa kuten yleensäkin tunteita ja elämyksiä. Intuitiivinen sananvalinta ja eläytymistä vaativat kielikuvat ovat siinä keskeistä, eivät tapahtumien dokumentointi ja johdonmukaisuus. Raamatussa on kertovaa (eeppistä) runoutta kuten Deboran voitonlaulu (Tuom 5), draamarunoutta kuten Jobin kirja ja laulettua (lyyristä) runoutta kuten Psalmit ja Laulujen Laulu. Myös useimmat profeetat käyttävät runomuotoa. Suullisessa perimätiedossa runot jäivätkin paremmin muistiin kuin suorasanainen teksti.

Raamatun runouden ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea sen ilmaisutapoja. Runoissa käytetään paljon kuvakieltä ja vertauksia. Niitä ei voi ymmärtää kirjaimellisesti. Keskeinen Raamatun runouden tuntomerkki on toisto: säe toistetaan samoin sanoin tai uusilla sanoilla. Usein käytetään toiston voimistamiseksi vastakohtaa tai täydennetään edellisen säkeen ajatusta uusilla kuvilla.

Raamatussa on myös viisauskirjallisuutta.Siinä pohditaan elämän arvoitusten, sananlaskujen ja vertausten muodossa.

Vaikeimmin avautuvia ovat profeettojen kuvaukset ilmestyksistään ja näyistään, joissa esiintyy mm. symbolisia hahmoja. Hesekiel on tästä tyypillinen esimerkki. Niiden ymmärtäminen vaatii käytetyn käsitteistön tuntemista.

Miten Raamattua tulkitaan?

Tässä kirjassa yhdymme siihen tapaan, jolla Uusi testamentti itse ja myöhemmin kristillinen seurakunta on tulkinnut Vanhan testamentin kirjoituksia. Sitä voitaisiin verrata meren katselemiseen. Meren pinta vastaa kirjoitusten kirjaimellista merkitystä. Sen on oltava aina lähtökohta. Matteuksen mukaan Jerusalemin lainopettajat tulkitsivat aivan kirjaimellisesti ja oikein Messiaan syntymäpaikan (Matt 2:4-6). Samanlaiseen tulkintaan pystyi myös Paholainen Ps 91:11-12, mutta tulkitsi väärin (Matt 4:6).

Kirjoitusten meren pinnan alta voimme löytää eri syvyyksiä aina kirjoitusten syvimpään salaisuuteen asti. Heti pinnan alla on Vanhan testamentin tapahtumien ja henkilöiden esikuvallinen, typologinen (kreik. typos) tulkinta. Tällöin lähtö Egyptistä on esikuva Jumalan tulevasta pelastusteosta ja myös varoitus uskoville väärästä vaelluksesta (1 Kor 10:1-6). Pronssikäärme on esikuva Jeesuksen ylentämisestä ristille (Joh 3:14 ja 4 Moos 21:4-9), Joona on esikuva Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta (Matt 12:40 ja Joona 2:1).

Uudessa testamentissa annetaan Vanhan testamentin sanoille vielä edellistä syvempikin merkitys. Sitä on kutsuttu allegoriseksi tulkinnaksi. Sana on saatu Paavalin kirjoituksesta: "Tämä on kuvainnollista (allegorista, kreik. allegorio) puhetta" (Gal 4:24, vk). Siinä Paavali vertaa Saaraa ja Hagaria kahteen liittoon. Näin Matteus ymmärtää Jesajan profetiassa (11:1) olevan sana vesa (hepr. neser, vk) viittaavan Nasaretilaiseen (Matt 2:23). Sama tulkintatapa on myös 1 Kor 9:9-11 ja 5 Moos 25:4.

Tärkeä huomata on myös profeetallinen, tässä-ja-nyt (hepr pesher) tulkinta. Jeesus sanoi Nasaretin synagogassa: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen" (Luuk 4:21). Jeesus oli silloin lukenut katkelman Jesajan kirjasta. Jeesus sanoi myös: "Oikein Jesaja teistä ennusti" (Matt 15:7 ja Jes 29:13). On kysymyksessä pyhän kirjoituksen syvä salaisuus (hepr. ratz), arvoitus (Matt 13:35), vrt. Room 16:25-26.

Uudessa testamentissa nämä kaikki neljä VT:n tulkintatapaa saattavat esiintyä samanaikaisesti ja yhdistyneenä.

Ratkaisevinta Uuden testamentin tavalle tulkita Vanhaa testamenttia on kuitenkin kokonaisvaltainen Kristus-keskeinen tulkintatapa. Vanhan testamentin ymmärtämistä Uudessa testamentissa ohjaa usko siihen, että Jeesus on luvattu Israelin Messias. Aina Matteuksesta alkaen tämä käy hyvin selväksi (Matt 1:1-17,22; 2:5,15,17,23). "Me olemme löytäneet sen, josta Mooseksen laki ja profeettojen kirjat todistavat! Hän on Jeesus, Joosefin poika Nasaretista" (Joh 1:45). Samoin juutalaiset rabbitkin saattoivat sanoa: "Kaikki profeetat ovat puhuneet yksinomaan Messiaan päiviä ajatellen" (Johanan k. 279 jKr).

Koko Vanha testamentti on todistusta Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on Vanhan testamentin syvin aihe ja varsinainen kohde (Luuk 18:31-34; 24:25-27,44-48). "Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu" (Luuk 24:44). On laskettukin, että Vanhassa testamentissa on 456 profetiaa, jotka viittaavat Jeesukseen.

Eräitä VT:n tulkitsemisen perussääntöjä

Kuten totesimme Raamattua on aina ensin tulkittava kirjaimellisesti. Kaikkia Raamatun kohtia emme kuitenkaan voi ymmärtää näin. Raamatussa on paljon kielikuvia, vertauksia, tiivistelmiä ja jopa liioitteluja, jotka havainnollistavat sanomaa. Totuuden ilmaisemiseksi Raamatussa käytetään mitä moninaisempia inhimillisen kielen ja tyylin keinoja.

Jos kirjaimellinen ymmärtäminen on mahdotonta tai ristiriitaista sen kanssa, mitä Raamattu varsinaisesti opettaa kyseisestä asiasta, on selvää, ettei tätä tulkintaa voi käyttää. Silloin on otettava avuksi esikuvallinen tai kuvainnollinen tulkinta. Yleensäkin opimme vertaamalla tuttuja asioita meille vieraisiin ja soveltamalla näkyvää todellisuutta meille näkymättömiin, taivaallisiin totuuksiin. Näin Jeesus opetti käyttäessään vertauksia. Tällaista tulkintaa on käytettävä harkiten ja mieluimmin vain silloin, kun Raamattu itse sitä selvästi edellyttää tai kirkon opetus on sitä aikaisemmin käyttänyt.

Raamattua lukiessa ei kuitenkaan ole helppo tietää, onko teksti tulkittava kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti. Saadaksemme Raamatusta enemmän irti "hengellistämme" helposti monia kohtia. Silloin saatamme joutua oman mielikuvituksemme harhauttamiksi. Siksi Raamatun oikea tulkitseminen vaatii paljon opiskelua, huolellista vaivannäköä ja eri näkökohtien huomioonottamista.

Raamatussa kaikki meille merkittävä on sanottu selvästi. Siinä on kuitenkin myös monia meille vaikeasti ymmärrettäviä kohtia. Niitä on tulkittava selvien kohtien avulla. Luther jopa neuvoi: "Hylkää hämärä kohta, pitäydy selkeään". Kuitenkin hän myös sanoi, että Raamattu on "tarpeeksi selkeä pelastuaksemme, ja samalla se on tarpeeksi hämärä, jotta mietiskeleville sieluille jäisi tekemistä". VT:n tekstin osia on pyrittävä ymmärtämään kokonaisuuden avulla.
Raamattua ei voi ymmärtää sen ulkopuolelta tulevien tulkintaperiaatteiden valossa, vaan Raamattu tulkitsee itse itseään, kuten jo kirkon alkuaikoina sanottiin. Raamatussa itsessään on siis sen tulkitsemisen avaimet. Ilmoituksen tulkintakin on ilmoitettu.

Tästä on esimerkkinä Paavalin opetus Jeesuksen kuolemasta, hautaamisesta, ylösnousemisesta ja ilmestymisestä ylösnousemisen jälkeen (1 Kor 15:1-8). Näihin tapahtumiin hän liittää välittömästi niiden tulkinnan. "Kristus kuoli (tapahtuma) meidän syntiemme vuoksi (tapahtuman merkityksen tulkinta), niin kuin oli kirjoitettu (tapahtuman sitominen Vanhaan testamenttiin), hänet haudattiin (tapahtuma), hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä (tapahtuma), niin kuin oli kirjoitettu (tapahtuman sitominen jälleen Vanhaan testamenttiin), ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista (tapahtumia)". Nämä tapahtumat ja niiden tulkinnan on oltava kristillisessä kirkossa aina sama, niitä ei saa muuttaa. Ne ovatkin jo varhain kirkossa kiteytetty uskontunnustuksiksi.

Raamattua opiskeltaessa on tärkeää muistaa tekstin asiayhteys. Saatana kiusasi Jeesusta irrallisilla raamatunlauseilla. On katsottava, mitä on tekstin edellä ja mitä tulee sen jälkeen. Yksittäisten lauseitten käyttö irrallisena on mielekästä vain silloin, kun se tukee Raamatun varsinaista sanomaa. Uudessa testamentissa kyllä lainataan - meidän mielestämme oudon irrallisesti - Vanhan testamentin lauseita ja sovelletaan niitä Jeesukseen ja näin osoitetaan hänen olleen Vanhan testamentin kirjoitusten täyttymys. Tällaisen lainaamisen takana on kuitenkin vanha juutalainen raamatunselitysperinne. Omassa ajassaan se ei ollut mielivaltaista.

Vuoden 1642 suomenkielisessä raamatunkäännöksessä on mielenkiintoinen neuvo 2 Piet 1:20:n kohdalla siitä, miten tulee selittää Raamattua: Ei "jongun oman pään eli mielen jälken/ vaan pitä Pyhän Hengen selityst muihin Ramatun paickoihin cadzottaman ja häneldä oikiat ymmärryst rucoildaman".

Laki ja evankeliumi - Raamatun tulkitsemisen avain

Raamatun oikean tulkitsemisen tärkeä avain on lain ja evankeliumin erottaminen ja samanaikainen yhteen kuuluminen.

Raamatun sanoma vetoaa ihmisen omaantuntoon. Se asettaa ihmisen kasvokkain Jumalan kanssa. Jumala on pyhä ja vanhurskas. Tämän ymmärtäminen vaikuttaa suhtautumiseemme sanaan. Jumalan pyhyys tulee esiin hänen vaatimuksissaan, joista tunnetuin on VT:n kymmenen käskyä. UT:ssa se välittyy esim. vuorisaarnassa ja Jeesuksen Kristuksen elämän antamassa esikuvassa. Yhtä keskeinen on kuitenkin myös Jumalan rakkaus. Se tulee voimakkaasti esiin VT:n armojulistuksessa ja erityisesti UT:n evankeliumin sanomassa. Sen sisältönä on Jeesuksen Kristuksen sijaiselämä ja -kuolema ihmisten syntien tähden. Usko on ainoa tämän evankeliumin vastaanottamisen väline.

Lain ja evankeliumin sisältö on sama: Jumalan tahto ja täydellinen rakkaus. Siksi niitä ei voi irrottaa toisistaan vaan niiden on oltava aina yhdessä ja rinnakkain. Jumala on sanassaan antanut ne eri tarkoitusta varten, ja ne vaikuttavat ihmiseen eri tavoin ja jopa vastakkaisesti.

Laki vaatii, antaa ehdollisia lupauksia, tuomitsee ja kuolettaa. Evankeliumi lahjoittaa, antaa lupauksia ilman ehtoja, tuo anteeksiantamuksen, armahduksen ja elämän. Evankeliumi antaa ja täyttää sen, minkä laki vaatii. Lakia ja evankeliumia ei saa sekoittaa toisiinsa. Jeesus Kristus ja hänen työnsä ovat elävä laki ja elävä evankeliumi ja molempien täyttymys.

Luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat pitävät lain ja evankeliumin erottamista aivan olennaisena: "Koko Raamattu jakautuu kahteen pääosaan, lakiin ja lupauksiin. Toisaalta se nimittäin opettaa lakia, toisaalta taas lupausta Kristuksesta, joko niin että se lupaa Kristuksen vastedes tulevan ja tuo lupauksen muodossa tarjolle hänen tähtensä syntien anteeksiantamuksen, vanhurskautuksen ja iankaikkisen elämän, tahi niin että Kristus itse tultuansa lupaa meille evankeliumissa syntien anteeksiantamuksen, vanhurskautuksen ja iankaikkisen elämän." (Tunnustuskirjat).

"Lain ja evankeliumin erotus on hyvin kirkas valo. Siinä valossa näemme oikein jaella Jumalan sanaa sekä selittää ja ymmärtää pyhien profeettojen ja apostolien kirjoituksia. Sen vuoksi laki on tarkoin pidettävä erillään evankeliumista. Näitä kahta oppia ei saa sekoittaa toisiinsa, eikä evankeliumista saa tehdä lakia. Tällöin hämärtyisi Kristuksen ansio ja murheellinen omatunto menettäisi lohdutuksensa. Mutta jos evankeliumia saarnataan puhtaana ja kirkkaana, omatunto kykenee evankeliumin varassa kestämään pahimmissakin ahdistuksissa ja torjumaan lain synnyttämän kauhun" (Tunnustuskirjat).

Vanha testamentti on ajankohtaista todistusta Kristuksesta

Ensimmäisille kristityille VT oli ajankohtaista todistusta Kristuksesta. VT:ssa oli hänestä ennustettu ja nyt heidän nähtensä ennustukset olivat kirjaimellisesti täyttyneet. Jeesuksessa "nähtiin koko VT:n täyttymys ja varsinainen tarkoitus. Katsottiin, että vanhan liiton kirjoitusten päällä on ikäänkuin peite, joka on otettu pois vasta Kristuksen ilmestymisen myötä, niin kuin Paavali sanoo (2 Kor 3), ja nyt on tullut mahdolliseksi nähdä VT:n varsinainen, messiaaninen päämäärä. Koko VT muuttui ensimmäisten kristittyjen silmissä valtavaksi kokoelmaksi messiaanisia esikuvia ja ennustuksia" (Timo Veijola, Teologinen Aikakauskirja 1985, 382).

Nykyinen kriittinen tutkimus mielellään kiistää tällaisen VT:n tulkinnan oikeutuksen. Se avaa tällaisen tutkimuksen mukaan portit lähes täydelliselle mielivallalle ja tuo useimmiten VT:iin jotain sen alkuperäisen merkityksen vastaista.

Lutherin Kirkkopostillassa on mielenkiintoinen katkelma tästä asiasta: "Ensiksikin on pidettävä mielessä, että evankelistoille ei ole mitenkään ollut tärkeätä lainata profeetoista sanatarkasti; heille on riittänyt, että nämä esittävät samaa ajatusta ja ilmoittavat samaa täyttymystä. Heidän tarkoituksenaan on ollut opastaa meitä Raamattuun, että me itse lukisimme sen, minkä he ovat sivuuttaneet, ja saisimme nähdä, ettei ole kirjoitettu vähääkään sellaista joka ei olisi täyttymys. Luonnollista myöskin on, että se jolla on edessään valmis täyttymys, ei kiinnitä niin suurta huomiota sanoihin kuin itse täyttymykseen. Me saamme edempänä useasti nähdä evankelistan lainaavan profeetalta jonkin verran muunnetussa muodossa , silti sisällykselle ja ajatukselle väkivaltaa tekemättä" (Kirkkopostilla, Ensimmäinen osa, 36).

Vanhan testamentin nykyisen kokoonpanon merkitys ja sen historiallisuus

Tässä kirjassa opiskelun lähtökohtana on se Vanhan testamentin kokoonpano, joka on ollut olemassa jo lähes 2000 vuotta ja se sanamuoto, jota nykyinen kristikunta käyttää eri kielisten käännöstensä perustana. Tämä ns. lopullinen Raamatun sanamuoto ja sen sisältämä tieto on meille ratkaisevan tärkeää. Vain se kiinnostaa meitä eivät tieteen etsimät mahdolliset alkuperäisten julistajien tai kirjoittajien ajatukset, ns. aidot sanat (ipsissima verba), intentiot tai tapahtumat. Raamattu on meille arvovaltainen Jumalan sana nimenomaan siinä muodossa, missä se on ollut sen nykyisen kokoonpanon muodostumisen jälkeen lähes parituhatta vuotta.

Tulkitsemme Raamatun kirjoitusten synnyn kuten se itse tekee eli seuraamme siinäkin vanhaa kirkollista perinnettä. Kleemens kirjoitti 90-luvulla jKr:n: "Syventykää pyhiin kirjoituksiin, jotka ovat tosia ja Pyhän Hengen kautta annettuja. Tietäkää, ettei niissä ole kirjoitettuna mitään väärää eikä väärennettyä" (1 Kleem 45:1-3). Tämä perinne on elänyt viimeisenkin sadan vuoden ajan kirkoissa ja sen uskovissa jäsenissä voimakkaana, vaikkakin hallitseva tieteellinen raamatuntutkimus on ollut sen kanssa eri mieltä.

VT:n tarkoitus ei ole ensisijassa välittää meille historiallista tietoa muinaisista ajoista, vaan johtaa tuntemaan Jumala. Näemme kuinka Jumalan Sana on annettu meille historiallisten tapahtumien ja henkilöiden välityksellä. Suostumme siihen, että Jumala on ilmoittanut itsensä tällä eikä millään muulla tavalla. Hän on toiminut näissä menneisyyden tapahtumissa.

"VT on suunnaton kokoelma esimerkkejä siitä, millä tavalla Jumalan ja ihmisen välistä vuoropuhelua on eri tilanteissa käyty. Useilla näillä tilanteilla on siinä määrin yleispätevä luonne, että myöhemmätkin sukupolvet pystyvät tunnistamaan niissä oman tilanteensa. Se että niissä puhutaan Jumalasta usein hyvin epäsystemaattisella ja ristiriitaisella tavalla, ei suinkaan ole niiden heikkous, vaan voima, sillä nimenomaan tällaisina näissä tilanteissa kuvastuu elämään itseensä kuuluva moniselitteisyys ja ristiriitaisuus" (Timo Veijola, TA 1982, s 508).

VT:n kertomat tapahtumat ovat Jumalan kohtaamisesta käsin tulkittua historiaa. Tapahtumat ja kirjoittajan tulkinta niistä kuuluvat yhteen. Tulkinta ei ilman muuta ole tapahtumien väärentämistä, vaikka tulkitsija jokaisen tapahtumien kertojan tapaan suorittaa aina valintoja. Luotamme siis VT:n taustalla kerrottujen historiallisten tapahtumien oikeellisuuteen, vaikka emme pystykään jokaisessa tapauksessa saattamaan niitä sopusointuun muun nykyisen sen ajan historiaa koskevan tietomme kanssa.

Emme kuitenkaan vaadi, että VT:n pitäisi olla kertoessaan historiallisista tapahtumista jollain ihmeellisellä ja yliluonnollisella tavalla erehtymätön. Uskomme, että Raamatussa kohtaamme luotettavan tietämyksen sen omasta ajasta. Luotamme Raamatun kirjoittajien olleen mahdollisimman totuudellisia työssään. Täydellinen erehtymättömyys ei kuitenkaan kuuluu sinne missä ihminen kirjoittaa ja tulkitsee jotakin.

"Raamattu on jumalallisesti annettu, inspiroitu Jumalan Sana, ainoa erehtymätön ohje kristilliselle uskolle ja elämälle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Raamattu olisi annettu ihmisille jonkin epähistoriallisen, taianomaisen tapahtuman kautta, kuten Mormonien kirja" (E.G.Ladd).

Nykyisen kriittisen raamattututkimuksen näkemyksiä Raamatun kertomista historiallisista tapahtumista ja henkilöistä kuvastanevat seuraavat pari lainausta. Se aineisto, josta Daavidia ja kuninkuutta edeltävän ajan kuvaukset on luotu, "on luonteeltaan pääosin muuta kuin historiallista. Kyseessä ovat vanhat tarinat, legendat, yleisitämaiset kertomukset ja myytit" (Paimentolaisten uskonnosta kirkkolaitokseksi, Risto Lauha, s 3).

Toinen tutkija väittää, että "Israelin historia patriarkoista kuningasajan loppuun saakka on paljon suuremmassa määrin kuin aikaisemmin oletettiin myöhemmän ajan luomaa konstruktiota". "Me tiedämme Israelin varhaisemmasta historiasta itse asiassa verraten vähän. Sitäkin selvempään valoon on puolestaan nousemassa eksiili ja sitä seurannut aika, jolloin kanoninen kuva Israelin historiasta tehtiin" (Timo Veijola, TA 1985, s 267). Sama tutkija sanoo ehkä kärjistäen, että "onhan se (VT) ainakin päältä katsoen vain sekavalta näyttävä kokoelma erään muinaisen Lähi-idän heimouskonnon epäjärjestykseen joutuneita kirjallisia jäännöksiä" (Veijola, TA 1985, s 381). Kuitenkin hän sanoo, että "on perusteltu oikeus odottaa asialle omistautuneen tutkijan kertovan, ei ainoastaan sitä, mitä Raamatussa ei sanota, vaan myös sen, mitä siellä varsinaisesti sanotaan". VT:n eksegetiikalla on positiivisena tehtävänä avata näköaloja siihen, "mikä on ihmisen paikka maailmassa coram Deo" (emt. s 268).

On ihmeellistä, että juuri tämä "sekava, epäjärjestykseen joutuneitten kirjallisten jäännösten kokoelma" on ollut mitä väkevin Pyhän Hengen työväline kautta aikojen. Siinä Raamatun alhaisen muodon (Bengel) salaisuus.

Tämän opaskirjan tekijä ei ole pystynyt omassatunnossaan yhdistämään toisiinsa näitä kahta erilaista asennetta Raamatun kertomien historiallisten tapahtumien totuudellisuuteen. On ollut pakko valita, ja olen päätynyt alkukirkon omaksumaan VT:n tulkintaan. Siksi kaiketi tässä opaskirjassa ollaan vielä "esikriittisen viattomuuden vallassa" ja opetetaan VT:n teologiaa "vailla tieteellisyyden asettamaa vastuuta" (sanonnat Veijolan, emt. 268).

Kirjan tekijänä näen vastuuni siinä, että tavallinen Jumalan kansan jäsen kirjani rohkaisemana luottaa entistä yksinkertaisemmin Herraan Jeesukseen Kristukseen juuri sellaisena kuin VT hänestä ennustaa ja UT kertoo. Toki vastuu on myös siinä, että Herra hyväksyy tämän opetuksen. Jaakobin kirjeen mukaan jokainen opettaja tullaan tuomitsemaan muita ankarammin (Jaak 3:1). Mielestäni nykytilanteessa on jotain samaa kuin aikoinaan Bagdadin patriarkan Timoteus I:n ja kalifi al-Mahdin keskustelun lopputuloksessa. Muslimien mukaan Raamattumme sisältää väärennöksiä. Koraanissa on totuus. Timoteus sanoi: "Tässä pimeässä maailmassa me uskomme, että meillä on totuuden helmi ja samoin uskotte te. Kun Päivä tulee, toisen meistä nähdään pitävän kädessään arvotonta lasihelmeä".

Raamattua lukevan kristityn varsinainen kamppailu on kuitenkin siinä, että osaisi sydämestään ottaa vastaan Raamatussa olevan todistuksen Jumalan todellisuudesta, ja että hänen sanansa saisi ohjata elämää. "Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan". "Sen tähden meidän on tarkoin ja tunnollisesti pidettävä mielessämme se, minkä olemme kuulleet, ettemme ajautuisi virran vieminä harhaan" (Hepr 1:1-2 ja 2:1). "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän - ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän" (Joh 5:39-40).

"Jos tahdot, että vältyt kaikelta omantunnon ja autuutesi vaaralta, pitäydy kaikesta mietiskelystä ja tutkistelusta, omalta ymmärrykseltäsi ja inhimillisistä ajatuksistasi, tunteaksesi Herramme ja Jumalamme ja tutkiaksesi, millainen hän on ja mitä hän tahtoo. Ulkopuolella hänen sanansa ja hänen Poikansa Kristuksen ei Jumalaa löydetä, vaan sinun tulee oppia tarttumaan Jumalaan sillä tavalla, kuin hänet Raamattu kuvaa eteesi. Siksi myös apostoli Paavali sanoo: Sillä kun Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa... (1 Kor 1:21)" (Luther, Pöytäpuheita, Perusta 4/1974, 30)

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin
Opiskelun opas
Johdanto
Mooseksen kirjat
Historialliset kirjat
Runolliset kirjat
Suuret profeetat
Pienet profeetat