Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää

Vanha Testamentti
Löytöretki VT:iin
1. Moos
2. Moos
3 - 5. Moos
Joosua-Ruut
1. Sam
2. Sam
1 - 2. Kun

Haku näiltä sivuilta

VALITUSVIRRET
Olavi Peltola

TEEMA
Herran lyömänä

AVAINJAE
Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa Valit 3:22-23.

JOHDANTO
Valitusvirret liittyvät aiheeltaan mitä läheisimmin Jeremian kirjaan. Taustalla on Jerusalemin hävitys vuonna 587 eKr ja kansan pakkosiirtolaisuus. Septuagintassa kirja onkin Jeremian jälkeen, hepreankielisessä taas kolmannessa osassa (ketubim) yhtenä juhlakääröistä Laulujen laulun, Ruutin, Saarnaajan ja Esterin kanssa. Raamatussa ei sanota, kuka on näiden virsien sepittäjä. Kirjan heprealainen nimikään ei anna tässä viitteitä, sillä se on kirjan ensimmäisen sanan mukaan EKAB - Kuinka. Vanhastaan on kuitenkin Jeremiaa pidetty tekijänä (vrt. 2 Aik 35:25). Septuagintassa kirja alkaakin johdantosanoilla: "Ja tapahtui sen jälkeen, kun Israel oli viety vankeuteen ja Jerusalem oli hävitetty, että Jeremia istui itkien ja valitti tämän valitusvirren sanoin".
Kirjan viidestä runosta neljän säkeet alkavat heprealaisten aakkosten mukaan kuten Ps 119 ja Sananl 31:10-31. Aakkosia on 22 ja siksi myös jakeita on 22 (luvut 1,2,4) ja kolme kertaa 22 kuten luvussa kolme. Tämän sanotaan osoittavan, kuinka Israel on tehnyt syntiä jokaisessa asiassa aakkosten ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen.

Kirjaa on luettu synagogassa Jerusalemin hävityksen muistopäivänä, yhdeksäntenä päivänä Ab-kuuta - heinäkuun puolenvälin tienoissa. Samana päivänä on Jerusalemin temppeli tuhottu kaksi kertaa, nimittäin vuonna 587 eKr ja 70 jKr. Vuonna 135 jKr juuri tuona päivänä kukistui Messiaaksi julistetun Bar Kokhban kapinan viimeinen linnoitus. Valitusvirsien runot liittyvät läheisesti historialliseen ja paikalliseen taustaansa, ja niissä soi kansan yhteinen tuska enemmän kuin yksilön tuska. Nimenomaan luvuissa 1-4 tulee esiin hävityksen silminnäkijän tunnot. Viimeinen luku kuvaa myöhempää ajankohtaa.

LUKUOHJELMA
Ensimmäinen runo
1:2 "Hän itkee katkerasti yössä, kyyneleet vierivät hänen poskillaan."
1:5 "Herra itse antaa Siionin kärsiä sen monien syntien tähden."
1:7 Kurjuuden päivinä muistat kaiken sen hyvän, mitä sinulla oli ollut
1:9 "Herra, katso minun kurjuuttani!"
1:11 "Katso minua, Herra! Katso, miten onneton olen."
1:12 "Pysähtykää, katsokaa! Onko kipua sen kivun vertaista, joka on kannettavakseni pantu?"
1:14 "Herra piti lukua minun synneistäni." "Voimani hän mursi."
1:16 "Kaiken tämän tähden minä itken, silmäni vuotavat vettä. Ei ole ketään, joka lohduttaisi, ei ketään, joka sieluni virvoittaisi."
1:18 "Oikein on Herra tehnyt, olen kapinoinut."
1:20 "Katso, Herra, mihin hätään olen joutunut! Sisintäni polttaa tuska, sydän kääntyy rinnassani - miten uppiniskainen olenkaan ollut!"
1:21 "Sinä olet antanut tulla päivän, josta varoitit."
1:22 "Lakkamatta minä huokaan, sydämeni on sairas."
Toinen runo
2:3 "Hän veti pois suojelevan kätensä."
2:5 Herra oli kuin vihollinen. Hän täytti surulla ja murheella
2:8 "Tarkoin hän tiesi, mitä teki."
2:11 "Silmäni riutuvat kyynelistä, sisintäni polttaa tuska. Voimani valuvat maahan."
2:13 "Mistä löydän lohdutuksen sanan?"
2:14 "Profeettojesi näyt olivat petosta ja harhaa. Syntejäsi he eivät paljastaneet, eivät kääntänet kohtaloasi. Vääriä ja eksyttäviä olivat heidän ennussanansa."
2:17 "Herra teki sen, minkä oli aikonut, hän toteutti sanansa, jonka oli ilmoittanut jo kauan sitten."
2:18 Huutakaa Herraa, huutakaa sydämenne pohjasta. Anna kyyneltesi virrata kuin puro
2:19 "Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen." "Kohota kätesi häntä kohti."
Kolmas runo
3:1-20 Näin Jumalan ihminen voi kokea Jumalan teot kohdallaan
3:21-42 Valitusvirsien toivon ja luottamuksen sanoma
3:55-58 "Herra, kuopan syvyydestä minä huudan sinun nimeäsi. Kuule ääneni! Älä sulje korviasi, kun anon apua ja pelastusta. Sinä tulet luokseni, kun huudan sinua, ja sanot: Älä pelkää."
Neljäs runo
4:17 "Silmämme hämärtyvät ainaisesta tuijottamisesta, kun turhaan tähyilimme apua."
4:18 "Päivämme ovat luetut, loppumme on lähellä, viimeinen hetkemme on tullut."
Viides runo
5:1 "Herra, muista, mitä meille on tapahtunut."
5:15 "Sydämestämme on ilo kuollut."
5:16 "Voi meitä, paljon olemme tehneet syntiä!"
5:17 "Olemme itkeneet silmämme sokeiksi, sydämemme on sairas."
5:19 "Sinä, Herra, hallitset ikuisesti, sinun valtaistuimesi pysy polvesta polveen."
5:21 "Herra, anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme. Uudista päivämme entiselleen."
SANOMA
Valitusvirret raskaitten elämänkohtaloitten tulkkina
Valitusvirsiä on hyvä oppia lukemaan etsien sieltä juuri niitä kohtia, jotka tuntuvat vastaavan omia sisäisiä tuntoja. Oikeastaan koko kirja avautuu meille vasta silloin, kun uskallamme ja osaamme eläytyä moniin sen säkeisiin rohkeasti soveltaen niitä omaan elämäämme. Lukuohjelmaan on valittu nimenomaan sellaisia säkeitä, jotka kuvaavat henkilökohtaista ahdistusta. Niissä vaikeroi ihminen, joka kokee menettäneensä kaiken elämässään (Valit 3:18).
Runot ovat syntyneet määrätyssä historiallisessa tilanteessa. Niissä valitetaan sodan tuhoaman Jerusalemin autiutta (Valit 1:1) ja Juudan viemistä pois maastaan (1:3). "Katkera on Siionin kohtalo" (1:4). Kaupunki muuttuu samassa kuitenkin kuin ahdistuneeksi ihmiseksi. Ensin tämän ihmisen tuskaa katsotaan sivusta: "Hän itkee katkerasti yössä, kyyneleet vierivät hänen poskillaan" (1:2). "Jerusalem vaikeroi" (1:11). Mutta pian runossa samastutaan jo tähän vaikeroivaan ihmiseen ja annetaan hänen sisimpänsä tuskan tulla esiin minä-muodossa: "Herra, katso minun kurjuuttani" (1:9, lue ja ota esille minä-kohdat myös 1:11,12-14,16,18-22). Totisesti "lakkamatta minä huokaan, minun sydämeni on sairas" (1:22).

Näitä valitusrunoja on käytetty ilmaisemaan yhteisön kokemuksia ja tuskaa. Vuosisatojen aikana monet juutalaiset ovat toistaneet jopa joka perjantai näitä sanoja Jerusalemin Valitusmuurin juurella surressaan kaupunkinsa ja kansansa kohtaloa. Kuitenkaan ei ole olemassa yhteisöä ilman yksilöitä ja siksi runojen minään voi ja saa samastua kuka tahansa lukija. Tosin joudumme silloin sivuuttamaan alkuperäiseen historialliseen tilanteeseen liittyvät monet ilmaukset ja etsimään sellaisia kohtia, joita voimme soveltaa omaan elämäämme. Jälleen eräänä vaikeutenamme on myös kysymys vihollisista ja kostosta (esim. Valit 3:60-66). Toivon mukaan kykenemme kuitenkin soveltamaan omaan elämäämme nimenomaan sitä syvää synnin ja syyllisyyden tuntoa, joka leimaa Valitusvirsiä.

Jokaisen ihmisen elämään tulee omat ahdistusten ajat. Juuri silloin on hyvä ottaa esille Valitusvirret ja lukea niitä Jobin ja eräiden Psalmien rinnalla.

Sinä, Herra, olet tämän tehnyt
Meidän on kenties vaikea taipua Valitusvirsien kahteen ydinajatukseen kärsimyksistä. Kärsimykset nähdään niin kuin kaikki elämänkohtalot Jumalan kaikkivaltiuden valossa: "Sinä, Herra hallitset ikuisesti, sinun valtaistuimesi pysyy polvesta polveen" (Valit 5:19). Koko todellisuus ja kaikki tapahtumat ja kohtalot ovat Jumalan hallinnassa. Korkeimman käskystä tulee paha ja hyvä (3:38). "Herra oli päättänyt hävittää Siionin muurit" (2:8). "Herra itse antaa Siionin kärsiä" (1:5). Herra lähetti onnettomuuden (1:21).
Nebukadnessar mahtavine armeijoineen ei suinkaan ole varsinainen tuhon aikaansaaja, vaan Herra lähetti korkeudesta tulen (Valit 1:13), hän kokosi mahtavat sotajoukot murskaamaan (1:15). Herra tuhosi säälimättä, vihassaan hän repi raunioiksi (2:2). Hän veti pois suojelevan kätensä, kun vihollinen saapui (2:3). Hän täytti Juudan surulla ja murheella (2:5).

Todella vaikeasti käsitettäväksi muuttuu kärsivän usko Herraan, kun hän uudelleen ja uudelleen tunnustaa, että miten Herra on kaiken hänen ahdistuksensa takana (Valit 3:1-18): Herra on lyönyt minua (3:1), vienyt pilkkopimeään (3:2), nostanut kätensä minua vastaan (3:3), repinyt ihoni rikki (3:4), ympäröinyt tuskan muurilla (3:5), pannut keskelle pimeyttä asumaan (3:6), tukkinut tien (3:9), polkenut maan tomuun (3:16). "Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon" (3:18). Miten on mahdollista sydämestään turvata ja luottaa tällaiseen Herraan?

Vieläkin arvoituksellisemmaksi tulee kärsijän uskon Herraan, kun hän kokee kaiken tämän olevan nimenomaan Herran vihan ilmausta. Meille sana viha kuvaa jotain täysin kielteistä, todellista pahuutta. Kuitenkin Herraa rukoileva uskon ihminen tunnustaa, että "Herra rankaisi minua hehkuvan vihansa päivänä" (Valit 1:12). Vihassaan hän repi raunioksi (2:2). Vihasta hehkuen hän mursi Israelin voiman ja vallan (2:3). Herra oli kuin vihollinen (2:5). "Herra päästi kiivautensa purkautumaan, vuodatti koko hehkuvan vihansa" (4:11). Valitusvirret päättyvätkin sanoihin: "Ankara on sinun vihasi" (5:22).

Kaikesta meille niin käsittämättömältä tuntuvasta Herran toiminnasta huolimatta tässä ei ole jälkeäkään katkeruudesta ja vihasta Jumalaa vastaan. "Oikein on Herra tehnyt" (Valit 1:18). "Herra teki sen, minkä oli aikonut" (2:17). Keskeiseksi uskon perustaksi tuleekin luottamus Jumalaan sanaan eivätkä omat kokemukset. "Sinä olet antanut tulla sen päivänä, josta varoitit" (1:21). "Herra teki sen, minkä oli aikonut, hän toteutti sanansa, jonka oli ilmoittanut jo kauan sitten" (2:17). "Kenen sana toteutuu? Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo?" (3:37). Juuri luottamus Herran sanaan antaa sen turvallisuuden ja varmuuden, jonka varassa jaksaa kestää kaiken katkeroitumatta tai masentumatta.

Tällainen suhde Herraan on tavattoman syvä. Jaksanko nähdä Jumalan toimivan myös minun kärsimyksissäni? Saako Jumala olla minulle myös tällä tavoin Kaikkivaltias? Uskallanko luottavaisin sydämin ja katkeroitumatta sanoa: "Sinä olet antanut tämän tulla" (vrt. Valit 1:21) ja jopa lisätä siihen vielä senkin, että minulle on tapahtunut vain sellaista, minkä Herra on sanassaan jo ennakolta ilmoittanut (2:17)? Tässä meitä johdetaan samaan uskon henkeen, joka tulee esiin Jeesuksen sanoissa varpusista: "Ei yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta" (Matt 10:29). Vähäpätöinen ihminen saa luottaa varpusen tavoin siihen, että hänen elämänsä kaikkineen on Jumalan käsissä. Näin silloinkin, kun on tullut putoamisen aika.

Syntisenä ja syyllisenä kärsimysten keskellä
Valitusvirsien näköalassa kärsimyksiin on toisena keskeisenä totuutena uskovan ihmisen syntisyys ja synnit. Vasta sen tunnustaminen vapauttaa kärsijän katkeruudesta ja kapinasta Herraa kohtaan. Rehellisesti katsoen minä ansaitsen tämän kaiken! "Mitä syytä eloon jääneillä on valittaa? Hän kärsii syntiensä tähden" (Valit 3:39). "Herra itse antaa Siionin kärsiä sen monien syntien tähden" (1:5).
Herra ei iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä (Valit 3:33). Nyt rukoilija kuitenkin tajuaa, että Herra on pitänyt lukua "minun synneistäni, hänen kätensä solmi ne yhteen kahleeksi minun kaulaani" (1:14). Oikein Herra on siinä tehnyt, sillä "olen kapinoinut hänen käskyjään vastaan" (1:18). Hän on tehnyt näin "minulle syntieni tähden" (1:22). Saamme kantaa syntiemme seurauksia (vrt. 5:7). "Tarkoin hän tiesi, mitä hän teki" (2:8). Herra on pannut tämän taakan päälleni (3:28). "Me olemme tehneet syntiä, kapinoineet sinua vastaan. Sinä et ole antanut anteeksi" (3:42). "Voi meitä, paljon olemme syntiä tehneet" (5:16). "Miten uppiniskainen olenkaan ollut" (1:20). Tällainen tulkinta ahdistustemme kärsimystemme syistä saattaa olla meille ylivoimainen. Oma syyllisyytemme tulee liian musertavaksi. Kuitenkaan yksikään ihminen ei ole nähnyt syntiensä ja syyllisyytensä todellista suuruutta. Emme kestäisi sen todellista kohtaamista. Moni ei halua kuulla edes viittauksiakaan siihen suuntaan, vaan turvautuu väärien profeettojen petollisiin ja harhauttaviin sanomaan, joka ei ole paljastanut henkilökohtaista syntiä (Valit 2:14). Vasta syntiemme paljastuminen kääntää kohtalomme (2:14) ja tekee meidät sillä tavoin avoimiksi, että meille kelpaa Herran armo ja suuri laupeus (3:32). Armoa tarvitsee vain kuolemaan tuomittu, toivottomaksi tullut syntinen.

Ahdistusten keskellä turvataan Herraan
Valitusvirret ovat nimenomaan Herraa rukoilevan ihmisen tunnustusta. Rukoilija kääntyy Herran puoleen - juuri siksi Valitusvirret ovat olemassa. Hänen uskonluottamuksensa kaiken keskellä tuntuu aivan käsittämättömältä: "Herra, kuopan syvyydestä minä huudan sinun nimeäsi. Kuule ääneni! Älä sulje korviasi, kun anon apua ja pelastusta. Sinä tulet luokseni, kun huudan sinua ja sanot: Älä pelkää" (Valit 3:55-57). Näin turvallisesti Herraan luottava rukous ei ole syntynyt helposti saaduista rukousvastauksista: "Vaikka kuinka huudan ja valitan, hän ei kuule rukoustani" (3:8). "Sinä kätkeydyt pilveen, sen läpi ei rukous pääse" (3:44).
Mistä hän on saanut vastoin kokemuksiaan ihmeellisen luottamuksensa: "Herra, katso minun kurjuuttani" (Valit 1:9). "Katso minua, Herra!" (1:11). Mistä hän on saanut voiman rohkaista toisiakin huutamaan sydämen pohjasta Herraa? (2:18). "Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen. Kohota kätesi häntä kohti" (2:19). Jos Herra olisi vain pelkkää vihaa, ei tällainen olisi mahdollista. "Katso, Herra, katso!" (2:20). "Itkuni ei taukoa, ennen kuin Herra katsoo taivaastaan ja näkee murheeni" (3:49-50). Näin meitä rohkaistaan rukoilemaan myös mielettömässä elämäntilanteessa aina ja väsymättä (vert. Luuk 18:1, 7). Lopputuloksena on: "Sinä tulet luokseni, kun huudan sinua" (3:57).

Herra ei hylkää iankaikkisesti
Valitusvirsien varsinainen ydinsanoma kautta aikojen on ollut aivan ihmeellinen toivon ja valoisan odotuksen runo keskellä vaikerointia (Valit 3:21-33). Näiden rivien tähden Valitusvirsistä on tullut eräs rakkaimmista kärsivien Jumalan lasten lohduttajista.
Toivon synnyttää selvä käsitys siitä, millainen Herra on: "Minä ajattelen häntä" (Valit 3:21). Katso, "Herran armoa on se, että vielä elämme" (3:22). Se, että vielä elämme, koemme ja tunnemme on varma merkki Herran laupeudesta meitä kohtaan. Siksi minäkin voin ja saan kaikkien syntieni ja ahdistusteni keskellä luottaa häneen. Herra kohtaa minut joka päivä uudella, tuoreella armollaan ja rakkaudellaan (3:23). Hän ei ole lopullisesti kyllästynyt minun mahdottomuuteeni. Hän on suuri uskollisessa rakkaudessaan minua kohtaan. "Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa" (3:32). "Joka aamu on armo uusi, miksi huolta siis kantaa!" "Rangaistuksenkaan ankaruus ei voi armoa peittää" (virsi 547:1,2).

Rohkeuden ja kestämisen ytimeksi tuleekin ihmeellinen uskon tunnustus: "HERRA ON KAIKKENI" (Valit 3:24). Mitäpä silloin, vaikka menetänkin kaiken muun elämässäni! Joka tapauksessa pian "päivämme ovat luetut, lopumme on lähellä, viimeinen hetkemme tullut" (4:18). Jos olen kaikesta huolimatta ja kaikenlaisten elämänkohtaloitten keskellä olen turvannut häneen ja huutanut Herran nimeä avukseni (3:55) tulen silloin kokemaan, että sinä, Herra, "ajat minun asiani, sinä lunastat minut" (3:58).

Nyt minun on vain opittava asennoitumaan elämään uudella tavalla. On opittava odottamaan ja etsimään Herraa, hiljaisuudessa, yksin ja jopa vaieten toivomaan Herran apua (Valit 3:25-28). Kaikkien omien vaatimusten on painuttava tomuun (3:29). Sillä autuaita ovat hengessään köyhät, murheelliset, kärsivälliset ja ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano (Matt 5:3-6). On myös suostuttava kantamaan iestä, ottamaan vastaan lyöntejä, häväistystä ja kestämään oikeuden vääristämistä (3:27,30,35). Näin on tyydyttävä alatien ja hengellisesti köyhän vaellukseen: "Herra, anna meidän palata luoksesi, niin me palaamme. Uudista päivämme" (5:21).

Kaiken kärsimyksen ydin
Kristillisessä kirkossa on usein käytetty ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta esittävien kuvien otsikkona Valitusvirsien sanoja: "Pysähtykää, katsokaa! Onko kipua sen kivun vertaista, joka on kannettavakseni pantu?" (Valit 1:12). "Nähkää kuinka ohikulkijat lyövät käsiään yhteen, pilkkaavat sinua" (2:15, Ps 22:22:8). Herran itsensä on tunnustettava, että "minusta tuli kaiken kansan pilkka, ainainen ivan aihe. Hän syötti minulle katkeria yrttejä, juotti karvasta juomaa (Valit 3:14-15, Ps 69:20-22). Syvimmän tuskan tässä maailmassa on Jumala itse kärsinyt Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus" (Jes 63:9,vk). Vasta tämä kärsimys antaa meille todellisen iankaikkisen elämän toivon.

Löytöretki Vanhaan Testamenttiin
Opiskelun opas
Johdanto
Mooseksen kirjat
Historialliset kirjat
Runolliset kirjat
Suuret profeetat
Johdanto
Jesajan kirja
Jeremian kirja
Valitusvirret
Hesekielin kirja
Danielin kirja
Työtehtävät

Pienet profeetat