Ensimmäisenä oleva numerosarja kertoo tuotantonumeron
(esim. 440195-086) ja sen jälkeen on jaksonumero (esim. #84).
Tämä ei ole sama järjestys, jossa jaksot on aikoinaan
esitetty Suomen televisiossa. Jaksonimen jäljessä olevat
tähdet kertovat oman mielipiteeni jaksosta asteikolla 1-5 ;)
Mac käy pelastamassa Shannonin huumepomojen paikasta.
Asuntoveneelleen päästyään hän nukahtaa
sohvalle länkkärin pyöriessä televisiossa. Juuri
kun Pete on lähtenyt Macin luota, paikalle tulee kutsumaton
vieras, joka irrottaa Macin asuntoveneen. Mac herää
keinuiseen kaukana rannasta keskellä lahtea ja samassa paikalle
kaartaa pikkuveneellä nuori nainen, joka oli samassa koulussa
Macin kanssa ja myös hänen naapurinsa: Zoe Ryan. Kumpikin
myös tuntee Jack Daltonin ja Mac on sitä mieltä,
että Zoe on samanlainen maanvaiva kuin Jack. Kaikesta
huolimatta Mac suostuu lähtemään Zoen mukaan, joka on
nykyään arkeologian professori. Zoe on löytänyt
Dianan peilin, jonka avulla taas pitäisi löytyä
Pyhän Ruusun temppeli. Siellä puolestaan pitäisi olla
kaikenlaisia aarteita. Valitettavasti aarretta havittelee myös
eräs von Leer, jalokivikauppias ja mestarivaras. Zoen
loputtoman puhetulvan ja professori Wycliffin tarkemman selvityksen
jälkeen Mac suostuu mukaan Zoen seuraavalle matkalle.
Seuraava etappi on Lontoo, jossa valtikat pitäisi
löytyä vanhasta rakennuksesta, joka on nykyään
museona ja siellä esitellään vanhoja kidutustapoja.
Von Leerin joukkue on jo päässyt Lontooseen ja
järjestää Macille kuumat paikat.
Selvittyään koettelemuksesta Mac etsii von Leerin
piilopaikan ja löytää myös Zoen ja Wycliffin
sieltä. Valtikoiden tutkinta on jo edennyt ja seuraava paikka
on tiedossa: Ranskan Cherbourg. Sinne siis seuraavaksi.
Ranskan puolella palapelin palasia onnistutaan ratkomaan ja Mac
tajuaa äkkiä, että Ambrose on keksinyt optisen
pumpun, jonka me nykyihmiset tunnemme myös nimella laser.
Tässä tapauksessa kyseessä on rubiinilaser, jonka
käyttövoimana on aurinko. Graalin maljaa ei
sentään löytynyt.
MacGyverismit:
- kahden hengen ultrakevyen koneen teko sekalaisista tarpeista,
kuten tuulettimesta, betonimyllyn osista ja ilmastointiteipistä
- kengän heittäminen, joka aiheuttaa pienen
dominoilmiön, jonka seurauksena veden tulo lakkaa
kidutuslaitteeseen
- kasteluputken ja lipputangon lipun narun käyttö
kiipeilyvarusteena
- valokuvakameran kytkeminen sarjavalotukselle ja itselaukaisimen
käyttö pahiksen sokaisemiseksi
Infopläjäys: Professori Wycliffia näyttelee
Michael Ensing, joka on tuttu lukuisista vierailuista eri
tv-sarjoissa.
Nainen on ulkoiluttamassa Konna-nimistä koiraa, kun se
pääsee karkuun ja lähtee toisen koiran
perään. Nainen menee perässä ja
löytää koiran hyvipuiston portilta. Huvipuistossa on
juuri kolme miestä vaihtamassa aarrekartan palasia, kun kaksi
heistä päättääkin pitää arteen
itsellään ja kolmas joutuu ammutuksi. Hieman ennen
kuolemaansa mies ehtii hoippumaan koiranulkoiluttajanaisen viereen
ja tungettua piirtoheitinkalvon näköisen palasen naisen
taskuun. Kaksi muuta miestä menevät tutkimaan kolmatta ja
nainen menee samalla puhelimeen. Miehet tajuavat saman tien,
että kadonnut kartanpalanen on naisella. Pahaksi onneksi nainen
ei ole kuka tahansa, vaan töissä
Phoenix-säätiössä ja ehtii aloittamaan puhelun
säätiöön koodinimellään "delfiini" ja
ilmoittamalla koodin "tuplapunainen". Muuta ei hän
ehdikään, kun jo häntä ruvetaan ampumaan. Nainen
pääsee pakenenemaan. Toinen miehistä jatkaa
takaa-ajoaan toisen soittaessa viereisestä puhelinkopista
puhelinkeskukseen esittäen olevansa komisario Murphy ja
haluavansa tietää, mihin toisesta puhelinkopista on
soitettu. Hänelle kerrotaan puhelun menneen
Phoenix-säätiöön ja tarkemmin numeroon 555-3493.
Miehet luopuvat nyt takaa-ajosta, koska tietävät,
missä nainen on töissä ja heillä on myös
naisen käsilaukku.
Pete ja poliisi ovat tapahtumapaikalla Macin tullessa. Poliisien
"pölyttäessä" sormenjälkiä puhelinkopista
ja tehdessään muuta asiaankuuluvaa hommaa, Pete kertoo
lyhyesti Macille, mistä on kyse. Pete arvelee, että
bulgarialaiset eivät pidä siitä, että Delfiini
eli Sofia on heidän puolellaan, Sofia kun sattuu olemaan
loikkari.
Konna on paennut talutushihnastaan, joka jäi portille. Joku
muukin on kiinnostunut asiasta ja saa Sofian yhteystiedot koiran
talutushihnassa olevasta laatasta:
Sofia Ross
312 Elm Apt A
Los Angeles CA
555 2225
Konnat ovat jo tutkineet Sofian asunnon
löytämättä mitään. Macin saapuessa
sinne Konna jo odotteleekin. Huoneistossa on silti vielä joku,
vanha tuttu Frank Colton. Macin ja Frankin yhdistellessään
tietojaan homma rupeaa näyttämään
selvältä, varsinkin kun Pete vielä kertoo, ettei
tässä tapauksessa ole bulgarialaisia mukana.
Sofia soittaakin Petelle rautatieasemalta ja etsiessään
kolikoita yleisöpuhelimeen, löytää
kartanpalasen. Hän piilottaa sen ja soittaa. Sofia menee
odottelemaan ravintolaan, jonne myös konnat osaavat tulla.
Sofia pakenee juuri kun Mac ja Frank saapuvat. Paetessaan takakautta
Sofian mekosta repeytyy palanen ovenkarmiin. Konna saa hajun ja
seuraa Sofiaa, Mac ja Frank taas seuraavat Konnaa ja konnat
seuraavat edellisiä ja kaikki päätyvät
kalankäsittelylaitokselle. Mac ja Frank sidotaan ja laitetaan
kuljettimeen konnien lähtiessä hakemaan kartan
viimeistä palaa. Konna pelastaa heidät viime tipassa
painamalla tassullaan vipua, joka ohjaa Macin ja Frankin pois
pyörivien terien tieltä.
Konna, Mac ja Frank ehtivät ensin huvipuistoon, koska konnat
hakevat kartanpalasen. Yhteistyössä konnat saadaan kiinni
ja koru oikealle omistajalleen. Frank saa palkkiorahat ja ottaa
vieläpä Konnankin mukaansa, koska Sofia ei voi sitä
ottaa uuden henkilöllisyyden turvaamisen vuoksi.
MacGyverismi tässä jaksossa:
- kojun etuseinän tukitangon virittäminen
sähkökaapelilla siten, että kytkettäessä
sähkö, pyörivä härveli kiristää
kaapelia ja kiskaisee tuen pois, jotta konna saisi luukun
päähänsä.
Phoenix-säätiö osallistuu rauhanneuvotteluihin
Sveitsin Genevessä kahden sotivan maan välillä,
Azmirin tasavallan ja Samadian. Sopimus on jo viittä vaille
valmis ja Samadian presidentti on valmis allekirjoittamaan sen,
mutta hänen puolustusministerinsä on eri mieltä.
Presidentin ilmoitettua suostuvansa, siirrytään ulos
hotelliin lounaalle. Mac huomaa yhden jäsenistä poistuvan
ja antavan laukun parkkipaikalla auton tavaratilasta jollekin
miehelle. Mac lähtee seuraamaan ja taklaa tarkka-ampujan juuri,
kun hän on painamaisillaan liipaisinta. Laukaus menee harhaan
ja Mac kamppailee tarkka-ampujan kanssa. Valitettavasti
hänellä on apuri, joka kolkaa Macin takaapäin.
Samadian puolustusministeri tulee paikalle ja tutkittuaan asetta
heittää sen Macille. Näin aseeseen saadaan Macin
sormenjäljet tarkoituksena lavastaa hänet salamurhaajaksi.
Mac pääsee pakenemaan, mutta pienelle kielekkeelle
päästyään yksi takaa-ajajista ampuu
häntä ja Mac tippuu menettäen tajuntansa.
Poliisille annetaan sopiva selitys ja näin Macista tulee
haluttu kohde. Pete ei tietenkään usko koko juttua. Kun
poliisit tulevat myöhemmin paikalle, he huomaavat Macin
kadonneen. Laukaus ei ollut kuolettava, joten Mac on vielä
hengissä ja takaa-ajajien määrä
lisääntyy. Mac pääsee kansainvälisen
tyttökoulun alueelle, jossa saa apua Lisa-nimiseltä
koulutytöltä.
Venevajassa odotellessaan Mac huomaa, että veneen moottorin
sytytystulpan sivuelektrodi on katkennut. Hoidettuaan
itseään Lisan tuomalla ensiapulaukulla, Mac tekee uuden
sivuelektrodin naulasta samalla kun Lisa vie etsijät muualle.
Saatuaan tulpan korjattua Mac huristaa veneellä viime tipassa
karkuun salamurhaajia Lisa kyydissään. Lisa kuuli,
että presidentti aiotaan murhata pommilla, joten Macilla on
vielä kiirettä. Macin linkkari tippuu veteen Lisan
hypätessä veneeseen, mutta onneksi köysiradan vaunun
kuljettajalla on samanlainen :)
MacGyverismit tässä jakossa:
- sähköjohto, akku ja käynnistyskaapelit muuntuvat
kaarihitsausvälineiksi
- selkärepun käyttäminen kiipeilyvaljaina
Mac on Bangkokissa auttamassa erästä klinikkaa, jonka
toimintaa Phoenix tukee. Klinikalle saatiin juuri uusi munuaiskone.
Myös Jesse Colton on seikkailussa mukana, hänen piti
tavata naisystävänsä samaisella klinikalla, mutta
nainen menehtyi. Mac kertoo, että Jessellä on
Willie-niminen poika. Willie on katkera Jesselle ja auttaa
paikallista rosvosakkia ryöstämään klinikan.
Uusi dialyysikone menee myös ja vanha on niin sökö,
että edes Mac ei pysty sitä korjaamaan. Lisäksi
lähetystöstä pitäisi saada viisumit viidelle
kaikkein sairaimmalla lapselle, jotta he pääsisivät
USA:aan hoitoon.
Jesse ja Mac saavat tietoonsa, missä yksi koplan
jäsenistä pyörii. Pahaksi onneksi koplan toinen
jäsen tunnistaa Jessen ja syntyy tappelu, jonka aikana konnat
pääsevät livistämään. Jessen onnistuu
hypätä kärryn kyytiin Macin jäädessä
jälkeen. Jesse tosin joutuu vangiksi melkein saman tien perille
päästyään. Mac onnistuu saamaan piilopaikan
selville Willieltä ja he menevät sinne yhdessä mutta
jäävät myöskin kiinni. Kanahäkkisessä
varastokopissa, joka toimii tilapäisenä sellinä, Mac
suunnittelee saman tien pakoa. Kloforomilla hän aikoo
räjäyttää munalukon ja tainnuttaa vartijan
ruiskulla, jossa on jotain nukutusainetta. Ruiskun hän ampuu
paperista kääräisemällään
puhallusputkella. Kuinka ollakaan, suunnitelma onnistuu ja saadaan
onnellinen loppu. Myös Willien äiti saa hienon hautakiven
ja Willie lähtee Jessen kanssa Amerikkaan.
Mac saapuu jälleen yhdeltä komennukselta ja saa kuulla
veneilijältä, että hän on muuttamassa.
Kämppä onkin tyhjennetty ja Mac arvelee, että Jack
tekee taas vanhan temppunsa. Hän ajaa suoraan Jackin
lentohallille jossa hänen tavaransa ovatkin. Sieltä
lähtee ruumisauto renkaat savuten. Puhelimen viimeisen numeron
toisto kertoo yhden osoitteen, jossa auto jo onkin. Siellä Mac
joutuu ansaan ja kuinka ollakaan, kyse ei ole Jackista vaan
Murdocista, joka pyytää pelastamaan siskonsa. Hän on
jäänyt eläkkeelle HITistä, joskin
työnantaja on hieman eri mieltä asiasta. Uskomatonta mutta
totta, Mac auttaa Murdocia ja sisko saadaan pelastettua. Mac saa
lopuksi myös todisteita HITiä vastaan, ah, niin
vanhanaikaisella 5.25 tuuman lerpulla ;)
MacGyverismit tässä jaksossa:
- kynttilän steariinin ja biljardipelissä käytetyn
liidun käyttö peukalonjäljen kopiointiin
- käärmeiden "pelottelu" kerosiinin hajulla
Mac on korjaamassa Peten kelloradion herätystä
asuntoveneellään, kun ovelle ilmaantuu tyttö, joka
kertoo nimekseen Su Ling. Mac muistaa nimen, koska se kuuluu
kummilapsiohjelmaan. Tyttö kertoo tulleensa jatko-opiskelemaan
yliopistoon. Kiinan suurlähetystö on perin kiinnostunut
tästä nuoresta naisesta, koska hänellä on
mukanaan opiskelijayhteisön tiedot. Valtio haluaa tuhota
opiskelijaliikkeen. Asuinpaikkaa ei ole, koska yliopisto on kuulemma
sekoittanut jotain. Pete lupaa auttaa siinä asiassa.
Seuraavana päivänä Mac vie Sun yliopistolle, jolloin
Macin asuntovenettä ruvetaan tutkimaan kiinalaisten toimesta.
Pete osuu paikalle kesken kaiken ja saa kuhmun
päähänsä. Macin tultua paikalle Pete kertoo,
ettei Su-nimisestä ole yliopistolla kuultukaan, eikä
hän tullut opiskelijaviisumilla vaan vierailuviisumilla
eikä Kiinasta vaan Hong Kongista. Su tulee paikalle ja
yrittää muuntaa totuutta, mutta ei onnistu vaan kertoo
todellisen syyn Amerikkaan tuloonsa. Hän kertoo olevansa Mei
Jan. Mukanaan hänellä on nauha Taivaallisen rauhan
väkivaltaisuuksista sekä opiskelijoiden uudet
faksinumerot. Mei jää kiinni ja viedään
konsulaattiin, josta Mac pelastaa hänet.
MacGyverismit tässä jaksossa:
-ruuvipenkin ja putkien käyttö oven murtamiseen
-antennin ja antennikaapelin käyttö katolta pakenemiseen
91: Sarvikuonot vaarassa
Coltonin veljesten nuorin on ollut
Phoenix-säätiössä töissä. Saatuaan
käsiinsä salaisia asiakirjoja hän lähti
Afrikkaan. Pete ja Mac arvelevat, että Billy haluaa
näyttää veljilleen, että hänestäkin on
johonkin suureen. Siispä palkkiorahojen toivossa hän
lähti ja yrittää saada salakauppiaan kiinni. Kauppias
on säätiön tietojen mukaan ajanut jo monia lajeja
sukupuuton partaalle ja on varsinainen salametsästäjien
kummisetä. Mac seuraa Billyä Afrikkaan.
Macin saavuttua Afrikkaan Billy on jo vaikeuksissa, hirttosilmukka
kaulassa. Macin pelastettua Billyn he laativat eläinsuojelijan
kanssa toimintasuunnitelman ja salametsästäjät
saadaan kiinni.
MacGyverismi:
- sokeripussin sisältö selvisi suodatuksen jälkeen
(jauhettuja sarvia)
Säätiö on ostamassa arvokasta taulua nimeltä
Antwerpenin kukkuloilla. Taideasiantuntijana on tohtori Laura Sand.
Pete saa taulun huudettua itselleen 425 000 dollarilla. Samaan
aikaan huutokauppasaliin tulee vanha mies, Bolinski, joka
väittää taulun kuuluvan hänelle. Taulu olisi
varastettu hänen suvultaan ERR:n toimesta (ERR = Einsatzstab
Rosenberg Reichsminister). Bolinski joutuu pidätetyksi
häiriköinnistä. Laura vahvistaa ERR:n olemassaolon ja
Mac päättää jututtaa Bolinskia.
Hänellä on todisteita, että taulu kuuluu hänelle
ja Bolinski ja Mac lähtevät yhdessä hakemaan
niitä vanhuksen kotoa. Laura taas menee juttelemaan taulun
myyneen herra Hoggartin kanssa. Hoggart kaappaa Lauran ja muut
pahikset Macin ja Bolinskin. Pete juttelee poliisin kanssa ja
pyytää selvittämään, onko alueella
hopeakaivoksia. Taulusta oli löytynyt lyijysulfaattihiukkasia,
jotka viittaavat hopeakaivokseen. Kaivoksella ERR:n dokumentit
poltetaan ja todistajista päätetään
päästä eroon vanhassa
kaivoskäytävässä asetyleeniin tukehduttamalla.
Pete selvittää ylikonstaapelin osallisuuden ja tuo
ratsuväen paikalle.
MacGyverismit tässä jaksossa:
- korvakorun käyttäminen tilapäisenä
nipistimenä
- palo-oven onttoutta käytetään hyväksi eli ovi
täytetään asetyleenikaasulla, joka
- sytytetään rikkomalla sähkölamppu ovea vasten,
josta saadaan tarvittava kipinä
Säätiö on tekemässä videota
huumeidenvastaiseen työhön. Laulajana on Macin vanha
lapsuudentuttu Roxy. Macin ja Roxyn mennessä laulajan
kattohuoneistoon hissin kaapelit pettävät sabotaasin
vuoksi. Roxy syyttää kaksoissisartaan Carlaa ja
väittää Carlan vihaavan häntä. Mac käy
Carlan luona, joka taas väittää Roxyn
käytöksen johtuvan aiemmasta hermoromahduksesta.
Mac pääsee myöhemmin käymään
sairaalassa ja saa kuulla, että hoidettavana olikin Carla
eikä Roxy. Tuottajan ja managerin sinänsä harmittomat
sanomiset rupeavat pohdituttamaan Macia. Käydessään
uudelleen Carlan luona, joka ei ole kotona, hän ottaa
sieltä sormenjäljen. Studiolla hän ottaa Roxyn
sormenjäljet ja ne sattuvat olemaan samat. Mac tajuaa tilanteen
ja selittää Petelle ja pyytää soittamaan
hoitolan lääkärin paikalle. Carla saadaan hoitoon.
MacGyverismit tässä jaksossa:
- kameran objektiivin etulinssin käyttö suurennuslasina
- sormenjäljen otto temperamaalijauheen ja teipinpalan avulla
- vesitankissa sai happea ilmakuplia pulppuavasta letkusta
- vedenalaisen lampun lasin rikkominen ja rikkoutuneen lasin
käyttö pakkopaidan nirhaamiseen
Joulu on juuri ovella. Kirkosta viedään puinen
Madonna-veistos. Samaan aikaan Challengers
Club
painii vuokranmaksuongelmien kanssa. Joululahjoja hakiessaan Mac
ja Pete törmäävät kassialmaan, jonka ottavat
mukaan Challengers Clubiin. Kassialma ei taidakaan olla ihan
tavallinen, koska ihmeitä alkaa tapahtua, kerho saa juuri ja
juuri riittävästi rahaa ja Madonnakin löytyy
yllättäin.
Tässä jaksossa ei ole varsinaisia macgyverismejä,
ellei sellaiseksi lueta käsipainojen käyttöä
pyörinä lavan siirtelyssä.
Säätiö on käynnistänyt operaatio Nosteen,
jolla on tarkoitus estää oppilaita
keskeyttämään koulunkäyntinsä. Projektin
kokeilukouluksi on valittu koulu, jossa on alueen suurin
keskeyttämisprosentti. Eräs ongelmaoppilaista on Tony
Milani ja hänen isänsä on rakennustyömaalla
töissä. Isä on sitä mieltä, että
koulutus ei kannata, Tony taas on melko välkky tapaus.
Työmaalla Tonylle selviää, että rakennuksesta
ei tule määräysten mukainen mm. liian heikon
betonin vuoksi.
MacGyverismit:
- glyserolin ja veden seoksen käyttö
pehmentämään palanut paperi, sen jälkeen
paperin kuvaaminen infrapunafilmille erikoisvalolla
- betonimöhkäleen vipuaminen I-palkilla
Mac on menossa tapaamaan vanhaa ystäväänsä Amy
Chandleria, joka yrittää estää laittomat
hakkuut. Amy väittää työmaalla
työskennelleen ketjumiehen kuoleman olevan murha eikä
onnettomuus, kuten lehti ja sheriffi väittävät. Mac
soluttautuu uudeksi ketjumieheksi, mutta hänet on jo pahisten
taholta havaittu ensimmäisenä päivänä.
Asiaa ei myöskään helpota yakuza, japanilainen
mafia.
MacGyverismit:
- pitkävartisen työkalun käyttö
telinevoimistelusta tutun rekin tapaan (mainintaa ei löydy
kaikista jakso-oppaista)
- veden ruiskuttaminen paloruiskulla Glassia kohti, joka on
varustautunut käyvällä moottorisahalla
Infopläjäys: Foxworthia näyttelee John
Considine, joka on tuttu kasvo monista tv-sarjoista, kuten
"Murhasta tuli totta", "Ritari Ässä" ja "Hart &
Hart".
Jennyn isä tapetaan lavastamalla se hevosen aiheuttamaksi,
koska hän aikoo mennä poliisin puheille. Poliisi uskoo
tapauksen mutta Jenny ei vaan soittaa Macille ja Jackille. Jenny
on löytänyt pilttuusta sirun. Hän kertoo Macille ja
Jackille, että tila joutuu Henderson nimisen hepun hoitoon
seuraavana päivänä, koska Jennyn isä otti
häneltä lainaa. Kaikki on asianajajien mukaan laillista,
joten Mac ryhtyy omiin toimiinsa koronkiskuria vastaan.
Säätiössä Pete naputtelee Hendersonin nimen
koneelle ja kuinka ollakaan, löytyy yhteys kuubalaiseen
huumepomoon, Lucky
Charlieen. FBI on
myös mukana. Henderson pesee Luckyn huumerahoja.
Säätiö ryhtyy FBI:n ja Jackin avustuksella
toteuttamaan suuren luokan huijausta.
Huumeiden kuljettajat ovat siirtyneet pieniin sukellusveneisiin.
Huumeviraston ja Säätiön yhteistyönä
testataan uutta ERMA (Echo Regeneration Module - Active)
-nimistä järjestelmää, joka tekee
kaikuluotauksen tyhjäksi. ERMA vastaanottaa kaiun, muokkaa
sitä ja lähettää väärän
signaalin takaisin jolloin kohde ei näy. Laboratoriotesti
onnistuu hyvin, joten seuraavana päivänä on
tarkoitus tehdä avovesikoe. ERMA-laitteistoa
lähdetään kuljettamaan, mutta se ei koskaan saavu
perille. Salakuljettajat ovat kaapanneet sen.
Konnien kannalta on huono homma, että heidän
tietokoneneronsa saatiin kiinni ERMAn kaappauksen yhteydessä.
Siispä Dexter Filmore astuu kehiin. Yksi huumepuolelle hommia
tekevä on aloittanut suhteen ERMAn kehittäjän
Gwenin kanssa ja saa houkuteltua hänet tehtaalleen. Gwen
tunnistaa Dexterin eli Macin ja sen jälkeen homma tuntuu
menevän pieleen. Mac lukitaan pahasti vuotavaan
sukellusveneeseen ja upotetaan, Gwen otetaan mukaan
näyttämään huumekauppiaille, miten ERMA
toimii.
Mac pääsee pois lukistusta sukellusveneestä
tyypillisen omaleimaiseen tapaansa juuri, kun Pete tulee paikalle.
He löytävät muistiinpanon ja suunnistavat
siinä kerrottuun laituriosoitteeseen. Konnat ovat juuri
lähdössä, mutta Mac onnistuu jälleen
torpedoimaan konnien aikeet.
MacGyverismit tässä jaksossa:
- sukellusveneessä olevan hätäraketin
käyttö luukun avaamiseen
- veneessä itsetäyttyvän pelastuslautan
täyttäminen hytissä, jolloin konnat eivät
pääse ulos (tätä ei ole kaikissa
jakso-oppaissa)
- veneen kannella pelastusliivin käyttö siten, että
se toimii pakkopaidan tapaan (tätä ei ole kaikissa jakso-oppaissa) 101: Kadonnut Amadeus
Maciin törmää vanhalla amerikanraudalla homssuinen
nainen ja teloo Macin pyörän ajokelvottomaksi.
Tarjotessaan Macille kyytiä hän poikkeaa Izzyn luona,
jossa on kaksi hämärätyyppiä kovistelemassa
kuuluisaa viulistia. Näin Mac on tullut sekaantuneeksi
tahtomattaan jälleen yhteen seikkailuun. Tällä
kertaa kyse on arvokkaasta viulusta nimeltä Amadeus, jotta
hämärtyypit havittelevat. Tottahan Mac auttaa Lulua
jotta viulu saadaan oikealle omistajalle.
MacGyverismit:
- palohälyttimen käynnistäminen potkaisemalla
kerosiinilampun roskakoriin
- pienen soitinten korjauspajalla olevan vannesahan
käyttö köysien katkaisemiseen
Lisa (muistetaan jaksosta nro 87) on palvelijan tyttären
kanssa kauppakeskuksessa. Lisa kokeilee yhtä takkia ja
ystävä laittaa Lisan takin päällensä.
Tämän vuoksi kaksi kaappaajaa, jotka eivät tunne
Lisaa ulkonäöltä, kaappaa väärän
tytön eli Ingridin. Lisan isä Eric soittaa Macille ja
pyytää apua.
Kaappaajien pomo huomaa heti Ingridin nähdessään,
että heillä on väärä tyttö.
Suunnitelmaa jatketaan ja tyttöä
käytetään syöttinä. Kun porukka on
lunnaitten kanssa luovutuspaikalla, Ericin taloon
tehdään vierailu ja tällä kertaa kaappaajat
saavat oikean tytön.
Ingridiltä saadaan tietoja, jolla
päästään eteenpäin. Kengänpohjasta
löytyy teräslastu ja pian selviääkin,
että takana on terästehtaan kolme katkeroitunutta
työntekijää, tehtaan pomo toimii pomona nytkin.
MacGyverismi: sähkömagneetin käyttö tehtaalla
auton nostoon.
Mac on valamiehenä oikeudenkäynnissä, josta on
kehkeytynyt suorastaan rasistinen, ainakin
tiedotusvälineissä. Macin saatua selville todisteita,
joita ei jostain käsittämättömästä
syystä oltu löydetty, hän joutuu pois
valamiehistöstä ja selvittää lopulta itse koko
jutun.
MacGyverismit:
- juoma-automaatin virittäminen harhauttamistarkoituksena
siten, että se antaa juomatölkkejä jatkuvasti
- parfyymipullojen rikkominen koirien viivyttämiseksi
- mallinukkejen pukeminen omiin hajuvedellä
käsiteltyihin takkeihin hämäämiseksi
Harry on kalastamassa pikkupojan kanssa kun hän
äkkiä saa sydänkohtauksen.
Säätiö on puolestaan suorittamassa
egyptiläisten arvokkaiden ja historiallisten esineiden
palauttamista Kairoon museoon, kun eräs esine, Aurinkolaiva,
varastetaan. Mac lähtee perään, mutta
häviää taistelun ja tippuu parkkitalosta pari
kerrosta alemmas auton katolle. Nyt sekä Mac että
isoisä Harry ovat molemmat sairaalassa, Mac on koomassa.
Suurin osa jaksosta seurataan Macin kuolemanrajalla
käyntiä, jossa on mukana Harry ja Macin vanhemmat.
Harryn kerrotaan menehtyneen sydänkohtaukseen. Rosvot olivat
egyptiläisiä, jotka yrittivät toimia diplomatian
suojissa.
MacGyverismi: paloletkun kiinnittäminen laivan koneen
akseliin ja toinen pää kirveeseen, jotta lukittu
konehuoneen ovi aukeaa
Peteismi: talkin levittäminen tarjottimelle, jotta Mac voi
piirtää Kan merkin ja osoittaa näin syylliset
-------
Viimeksi muokattu 13.7.2012