Päällikkö oli pyytänyt Minnan huoneeseensa aamuksi ja sanonut, että Minnan pitäisi toimia esittelijänä uudelle tulokkaalle. Siis opettamaan käytännön hommia. Plääh, hän ei oikein välittänyt näistä kouluttajan hommista varsinkin kun untuvikot eivät oikein ymmärtäneet kaikkia toimintatapoja. Myöntää täytyi, että täällä hommat hoidettiin sata kertaa tarkemmin kuin yhdenkään matkustajakoneen lähtötarkistukset, mutta toisaalta, eipä ollut mitään ongelmia koskaan tullut. Ajoneuvotkin huollettiin aiemmin kuin valmistajan huoltosuunnitelma edellytti. Jos joku edes epäili jotain vikaa ajokissa, niin koko auto purettiin vaikka palasiksi, jotta se ei varmasti jättäisi tien päälle. Toki asiantuntevien mekaanikkojen kanssa piti ensin keskustella. Mistähän nämä kaikki eri ammattilaiset oli oikein hankittu?

No, eipä sillä väliä, nyt piti mennä pääkallopaikalle, siellä pitäisi olla seitsemältä. Matka meni nopeasti ja Minnan saatua autonsa parkkiruutuun hän suunnisti sisäänkäynnille. Jo tässä vaiheessa hänet oli nähty varmaan miljoonasta valvontakamerasta ja porttikin oli auennut automaattisesti, jossa tosin oli peräti 10 sekunnin viive. Automatiikka toimi autoon asennetun tunnisteen avulla. Vartija seurasi porttia ja olisi ohittanut portin automatiikan, jos Minna ei olisi ollut autossaan. Sisäänpääsy rakennukseen vaati sirukortin ja tunnarin, jonka jälkeen piti antaa käsialanäyte vartijalle.

- Huomenta, sanoi vartija ikkunansa takaa. Tuokin oli jotain erikoislasia tai muovia.
- Joo, sitä.
- Sun henkilökortti pitäs roikkuu kaulas.
- Joo, on se tääl jossai, Minna sanoi ja kaivoi sen takkinsa taskusta kaulaansa.
- Onks ny hyvä?
- Juu, vartija sanoi ja viittilöi että antaa mennä vain.

Sitten hissiin, joka halusi oman osansa sirukortista ja aneeminen ääni pyysi vielä henkilönumeron varmemmaksi vakuudeksi. Ihan kuin joku ulkopuolinen olisi muka näin pitkälle päässyt. Viisi kerrosta alempana, siis maan alla (kerros oli hissiin merkitty -5 erotuksena maanpäällisistä kerroksista, jotka olivat muotoa +5), Minna suunnisti päällikön huonetta kohti, mutta sieltähän toi Pasi näyttikin jo tulevan vastaan jonkun likan kanssa.

- Terve, täs on Elina, sanoi Pasi.
- Moi, mä oon Minna.
- Elina, sanoi tuntematon.
- Teiä pitäs ny sitte olla tää päivä yhdes ja tutustuu toimintatapoihi.
- Joo, eiköhä me pärjätä, Minna sanoi.
- Ootatko Elina tuolla, mul on Minnal vähä asiaa.

Elina siirtyi kauemmas ja tuntui olevan ihan hukassa. Tuo sutturako pitäisi ottaa tänne?!?

- Kuules Minna, sun ampumakoe on suorittamatta, Johanna pyys käymään ens tilas radal.
- Joo, heti ku ehdi, mut onha se vanha koe viel pari viikkoo voimas.
- Meidän säännöt vaatii uusinnan tietyn ajan kulues, enkä mää oo niitä sääntöjä laatinu. Samal taval kaikki muukki joutuu käymään nää jutut läpi. Minäki, vaik vaan pyörittelen papereit.
- Joo, oliks muuta?
- Ei, pitäkää hauskaa.

Vai hauskaa, Minna olisi paljon mieluummin yksin eikä lapsenvahtina. Hänpä ehdottaa autotallia ensimmäiseksi paikaksi, katsotaan, pysyykö toi likka perässä, jos ei puhutakkaan hevosvoimista.

- Elina, mennääks kattoo autotallii?
- Joo.

Ja taas hissillä ylös maan tasalle eli nollakerrokseen, jos jonkinlaisten numerokoodien naputtelun jälkeen.

- Meil o aika tarkka kuluvalvonta, kute ehkä oot huomannu. Kato, ettet eksy, tulee muute sanomist.
- Enköhä mää mukana pysy.
- Täs on järjestön autotalli, sä tulit muute ton seinä takaa sisäl. Kute näkyy, ajokkeja löytyy joka lähtöön, henkilöautois o vähintää 200 kilowattii tehoo, aika mones 260 kilowattii. Tuol on isompii vehkeitä, tehot alkaa siit 400 kilowatista ja siit sitte ylöspäi.
- Ai, viissataa hummaa ja yli, kyllähä niil pitäis pärjät.

Järkyttävää, toihan muuttaa yksiköitä päässään kuin tietokone.

- Ja tossaki o viissataa kilowattii, vaik on noi piene näköne kuormuri. Siin o kevyt panssarointi. Nää meiä vehkeitte pitää ol sellasii, et niil pääsee jaloist pois myös kuormattuna. Sul kai on joku ajokortti?
- Joo, on, sanoi Elina ja katseli uudehkoa linja-autoa.
- Näytäks sitä korttiis, Minna pyysi.

Elina kaivoi kortin esiin ja katseli silmät pyöreinä ympäriinsä.

- Kas, sä oot viikko sitte saanu lisenssi linjureihin. Haluisiks kokeil jotaki?
- Jaa iha oikeesti?
- Eiku leikisti. Siis iha oikeesti, emmää pelleile.
- Toi vois ol kiva.
- Ja on kans. Hei Juho, me otettais tää koeajoon, jos sopii.
- Joo, sopii, sil ei oo tänää mitää, kuului jostain rasvamontusta.
- Meil o sitte tapana, et tarkistetaa ajokki aina enne lähtöö, ja matka aikanaki pitäs tehdä samat tarkistukset vähintää kymmene tunni välein ja aina sen jälkeen, ku o oltu pois ajoki luota.
- Ompas tarkkaa.

Elina oli hakenut kuusikulmaisen avaimen ja yritti epätoivoisesti saada konehuoneen luukkua auki.

- Nii, unohdi sanoo, et näis pitää ol päävirta pääl ja henkilökortti lukijas, enne ku pääsee konehuonet ihailee.

Minna napsautti päävirran päälle, työnsi korttinsa lukijaan, naputteli oman koodinsa ja sen lisäksi kakkoskoodin. Auton tietokone heräsi henkiin ja toivotti miehen äänellä: "Hyvää huomenta, Minna. Koulutuskoodisi on hyväksytty". Just juu, että nämä järjestelmät osaa olla ankean kankeita, ajatteli Minna. Vaikka mukautuvatkin jollain lailla, mies jos olisi laittanut korttinsa lukijaan, olisi vastaus tullut naisäänellä.

- No nyt pitäis aueta, huikkasi Minna Elinalle siirtyessään taakse.
- Onpas tääl tavaraa.
- Joo, monet järjestelmät on kahdennettu. Kute näkyy, löytyy peräti viis laturii, noi on normaalisti käytössä, mut jos ne tsippaa, noi otetaa käyttöö. Mikäli neki lakkaa sähköö jauhamast, siirrytää hätäajoo ja toi iso muhkura tuottaa perusjärjestelmil sähköö. Nyt kun päävirta o pääl, tää auto lähettää automaattisesti paikannussignaalii tänne päämajaan, ne tietää koko aja mis me ollaa, tuo musta poksi on sen järjestelmä aivot. Jos auto viedään lavetil pois, ni portin vieres oleva järjestelmä aktivoi paikannussignaalin automaatisesti. Toi vihree valo pitäis palaa koko aja, jos ei pala, ni siit pitäs ilmottaa huoltoo. Sama laatikko myös tallettaa mitä ajo aikan tapahtuu, samalaine ku lentokoneitte musta laatikko. Löytyy muute kaikist ajokeist. Kaikis vehkeis on myös kaks eri starttijärjestelmää, kute näkyy. Mut jätetää tekniikka toisee kertaa, eiköhä lähdet kokeilee.
- Joo, mut eiks noi hallin ovet pitäs avata?
- Mieluummi joo, mut ne aukee kyl automaattisesti ku ajat lähemmäks.
- Täällähä o kaikki automaattist. Mitä sitte tehrää, jos automatiikka pettää?
- Siirrytää käsikäyttöö. Noi ovet näyttää raskailt, mut kyl ne helposti liukuu sivuu, ei siin tarvita bodarii. Meil o kyl kuntosaliki, jos haluu rehkii.

Minna ajatteli, että noin tuore kortti ja tämän kokoinen linja-auto, peräti 16,2 metriä pituutta poikkeusluvalla ja 3,9 metriä korkeutta, kaikilla herkuilla ja vähän enemmänkin ei välttämättä ole paras yhdistelmä. Tuntuu tuulevankin jonkin verran. Heh, jos pistäisi likan saman tien tulikokeeseen.

- Lähdetääs liikkeel.

Ja katsotaan, miten otetaan luulot pois, ajatteli Minna itsekseen.

- Ai, täs on tälläne vaihteisto, Elina sanoi ja tuuppasi heti auton liikkeelle.

Häh, se osaa käyttää tällaista vaihteistoa, ei ne muut yleensä neuvomatta. Parin mutkan jälkeen Minnan piti myöntää itselleen, että hyvinhän tämä menee. Eikä isolla tiellä sivutuuli tuntunut pahemmin haittaavan.

- Mennääks hakee joku toine kulkupeli? Kyl sää tän ainaki hallittet.

He tulivat takaisin ja vaihtoivat ajokin Mersun henkilöautoon.

- Tää muute lähtee sit ku jänis makuult. Et varovasti sen kaasun kans.
- Joo, tuntuu tosiaa lähtevä.
- Sen ne melkeen viissataa ripeetä heppaa tekee.
- On nää kyl hyvi varusteltui, tiennykkää, et kaikkii tollasii saa. On varmaa maksanu mansikoit.
- Joo, onhan näis muutama killinki kii. Eikä tartte hätääntyy, näis menee ovet automaattisesti lukkoo. Se on sellane varotoimenpide, ettei kukaa ulkopuoline pääs sisää pyytämättä. On vähä viritelty tota keskuslukitusta, he he.
- Ai se täällä napsutteli.

"Sisääntuleva puhelu, prioriteetti kaksi" sanoi auton tietokone vartin ajelun jälkeen.

- Minna, 141.
- Sari, 182, valvomosta, moi. Meil tuli hälytys, yks meidän auto lähettää singaalii 3. Sä oot siellä päin, joten käys kattoo mitä on tekeil.
- Emmää voi tehtävää ottaa vastaan, mul on tääl uus kasvo.
- Juu, kyl mää tiedä, mut täähä on vaan kolmossignaali. Teil tulee ohjeistuksen mukaset lisäryhmät mukaa. Kyl me ollaa tääl tilantee tasal.
- Mitäs se pulassa oleva oli muute tekemäs?
- Se oli sellane noutojuttu, ei ihmeempää. Joku paketti vaan. Meneks sää?
- Jaa, no jos on pakko.
- Koordinaatit on jo teil, onnee matkaan.
- Just juu, 141 kuittaa ulos, loppu.
- Sä Elina jouduit saman tien tositoimii, Minna sanoi. Mee pitäis mennä tarkistamaa yks järjestön auto, se on jääny päävirta päälle eikä kuski oo kuitannu sitä protokollan mukaa. Pikku juttu, se kuski o tietty menny heittää vettä ja ruvennu ottaa aurinkoo.
- Jaa, niinku mihi pitäs mennä?
- Naputellaa tähä numeropaneelii vaan tietty sarja, noin, ja nyt sulle tuli navigaattori tuulilasii. Kätsää, eiks jeh?
- Juu.

He pysähtyivät levähdysalueelle, johon pian tuli kaksi muuta autoa, volkkari ja Volvo.

- Terve, ai sullaki o apulaine, Rami sanoi.
- No juu, näköjää niit on ny kaikkial, tuntuu kasvavan kuin sienii sateel. Millane toi sun tapaus on?
- No jaa, kai poika joskus oppii. Konttorirotaksi ovat suunnitelleet, kunhan tutustuu käytännön kenttätyöhön ensteks.
- 141, valvomo, Minna sanoi suojattua yhteyttä käyttävään radiopuhelimeensa, joka oli olkapäällä.
- Valvomo.
- Mikä on suunnitelma?
- Kolmone on tutkinu ja tehny päätöksen, et se sun harjoittelijas vastaa mersusta ja Ramin kans ollu poika menee siihen autoon. Toimivat varmistajina. Sä meet Ramin kanssa veeveellä ja se volvon porukka tulee teidän peräs kakkostiiminä. Ne harjoittelijat ohjataan paikkaan, josta ne pääsee pois, jos tulee liian lämmint.
- Siis tä? Noi keltanokat tositoimii? Ei voi olla totta!
- Sä et oo lukenu Elinan papereit, hänel on kyl mahdollisuudet, sitä paitsi, eka kerta se on joskus kaikil. Eikä tää juttu oo enää kolmostason, auton järjestelmä lähettää nyt kakkossignaalia. Se vaatii kolme ajokkia, ei voi mitään.
- Okei, tehdää nii, mut mä esitän eriävän mielipiteen.
- Kuten aina, 182 kuittaa ulos, loppu.
- 141 ulos, loppu.

- Kuulitte mitä päätettii, Minna sanoi kokeneemmille ja meni mersuun.

- Elina, sä vastaat nyt tästä autost, tuolt tulee poju kyytii, mut se ei sit aja, se o vaa matkustaja. Paitti jos keskus määrää toisin. Siin ohjauspyöräs on nappuloit, jotka pitäis sulle olla selvii, kun sen linjurinkin sait liikkeelle. Eikä sitten kohelleta.
- Juu ei, kiitti vaan.

- Sä et taida oikeen luottaa porukkaan, Rami sanoi Minnalle matkalla kakkospisteeseen.
- Ei täs oo siit kysymys, muistaks kui pihal mää olin, kun kävi vähä samal tavalla. Meinas henki lähtee ja aattelin muuttaa Timbuktuun.
- Mut selvisit.
- Ja arvaa pelottaako vieläki.
- Juu, varmasti. Tästä oikeelle.

Olipas pieni hiekkatie. Tekee hyvää jousituksellekin, tai siis huonoa. Minna seurasi omasta pienestä monitorista muiden autojen liikkeitä, ihme kyllä, untuvikot saivat auton siihen mihin pitikin. Eikä varmaan olisi onnistunut ilman tekniikan apua. Nykyään ei taida kukaan osata suunnistaa pelkän kartan ja kompassin avulla.

- Auto o seuraava mutka takana, Rami sanoi.
- Kuski on maassa, totesi Minna.
- Tää voi olla ansa.
- Lämpökamera ei löydä muita lämpölähteitä ku toi auton moottori ja kuski.
- Ja meidät.
- Jep, mut se ei näytä meitä, me ollaan sen mielest turvallisii.
- Mitäs ny tehdää?
- Sääntöjen mukaan tietty.
- Ja ne sanoo, et pitää odottaa minuutti. Jos joku tarkka-ampuja tähtäilis meitä, ni missäs se sun mielest olis?
- Sul on liian vilkas mielikuvitus.
- Kaikkeen pitää varautua.
- Miten sää pystyt elämää ollenkaan, noi vainoharhasena?
- Hyvin tää on menny.

Minnan mielestä Rami pelleili, vai vielä tarkka-ampuja.

- Okei, minuutti menny, mennääs kattoo.
- Mitäs sille sun tarkka-ampujalle tapahtu?
- Se meni kotii, ku näki, et me vaa ollaa.
- Sä ja sun ampujas.

Mitään epäilyttävää ei näkynyt eikä varmaan olisikaan.

- Tuos on joku kirjekuori, Rami sanoi.
- Se on varmaan se lähetys, mitä toi tuli hakeen, Minna sanoi.
- Kuski on tainnu saada jonkun kohtauksen, taju pois, mut hengittää vielä.
- 141, valvomo.
- Valvomo.
- Me tuodaan kuski sinne, tajuton täl hetkel. Volvo-ryhmä suorittaa kuljetuksen. Samalla Minna viittilöi kaverit paikalle.
- Onks lähetys tallella, uteli valvomo.
- Juu, jos se on tää kirjekuori.
- Tuokaa se kuori ASAP tänne, se pitää saada vielä tänään pois, Saksan konttoriin. Lupa käyttää 2-tason menetelmiä.
- Tulee jo. 141 kuittaa ulos, loppu.
- Valvomo, ulos, loppu.

- Nyt saat Rami näyttää ajotaitos, kuuliks, ei nopeusrajotuksii.
- Juu, mut mikä ihmee kiire ny yhrel kirjekuorel muka voi ol? Ei ymmär.
- Eks sää luota porukkaan? Minna kuittasi, ihan vain huvikseen.
- Sait sitte sanottuu.
- Aina ku haluun.

Kymmenen minuutin kuluttua Minna pelästyi:

- Ne keltanokat jäi jälkeen!
- Noo, ei pahasti, Rami sanoi. Katos sitä monitoriis, ne tuntuu pysyvän ihan hyvin vauhdis mukana. Se sun likkas osaa näköjään käyttää auton järjestelmii.
- Ei se oo mun likka. Voihan se olla sun poikas, joka hokas jotain.
- Ei se oo mun poika. Ota ny vähän rennommi. Kyl meidän järjestelmä toimii, vaikkei se muual toimiskaa. Tos tulee näköjään teknine ryhmä hakeen sitä postipojan autoo.

Päämajassa uudet tulokkaat ohjautuivat omille "valvojilleen" ajoneuvojen luovutuksen jälkeen.

- Elina, tääl on tällane kone, johon pitää joka päivän päätteksi laittaa tälläne henkilökuntakortti, Minna esitteli. Kone lukee kortin ja tulostaa päivän ajomäärät ajoneuvoittain. Ajotiedot tää kone saa suoraan joka autosta, et ei tartte muistel mil on ajellu ja kui paljo. Korvaa sellasen vanhamallise auton ajopäiväkirjan jos oot joskus nähny. Korvaa toki myös piirturirumban. Koska mä en oo tänää ajanu, nää on sun papereita. Pidä ne talles, niit voi joskus tarvita. Ne löytyy kyl täält koneeltaki koska vaan, mutt ei sitä tierä koska levyt koneest tsippaa. Nyt mennään hakeen sun oma kortti, sen takia otin listat jo nyt.
- Ai, mä sään kans tollase. Mä luulin, et mä oon vaan tutustumas ja saan viikon aikaa harkita.
- Ekkös sitte tykkääkkää?
- Päi vasto, tää on hieno paikka. Mitä tää firma oikeen tekee?
- Tää ei oo firma, vaan järjestö, joka auttaa isommissa ongelmissa, valtiotason juttuja ja silleen. Ei meitä kukaan tavallinen tallaaja tunne, yritetää pitää hiukkase matalaa profiilii. Mut täyden palvelun talo, kaikkee löytyy mitä keksii pyytää.
- Mitä jos en olis halunnukkaa tänne?
- Et olis koskaa päässy porttia pidemmäl. Meil on aika tarkat jutut, psykologiset profiilit sun muut hienoudet. Me tiedetää, kuka haluaa ja kuka ei enne ku kyseinen henkilö ite tietää meist viel mitää. Eikä tänne oteta ku vaan parhaat, keskinkertaisuuksia ei ees aatella.
- En kai mää ny nii hyvä oo. Muute, tääl ollaa tosiaan aika tarkkoi, ton mersun öljypainee merkkivalo sytty kerran paluumatkal hetkeks ja sanoin siitä tolle hepulle ja nyt se auto on kuulemma käyttökiellossa.
- Joo, nyt ne hakee sitä syytä vaikka vuoden. Täällä ei oteta riskejä pienissäkään asioissa. Ne kaks muuta autoo joutu kans ylimääräsee tarkastuksee, kun oli melko kuoppanen tie ja ajettii vähä vauhdikkaammi. Jos tulee häly, niin autot laitetaan lohkolämppäristään kiinni sinä aikana kun tiimi saapuu paikalle, voi sitten heti lähtee lämpimäl moottoril. Vähentää sitä kulumist, kuten varmaa tierätki.

Loppupäivä menikin kierrellessä laitosta. Kotiin päästyään Minna ajatteli, että ehkä Elinasta vielä voisikin jotain tulla. Pitäisi varmaan suorittaa se ampumakoe pois alta. Hänelle oli näytetty Elinan suppea kansio. Elinalla on joku nuorten mestaruus ammunnassa ja suunnistuksessakin ihan huipputasoa. Muutenkin aika aktiivinen liikkuja. Kuulemma osaa myös pitää huolen itsestään keskivertomiestä paremmin. Eipä hän noista niin tiedä, mutta autoa osaa ainakin ajaa. Sehän tässä hommassa on se tärkein kulkuväline. Vaikka oli siellä papereissa merkintä, että Elina oli aloittanut mopolla päristelyn vuotta ennen kuin laki salli ja nyt jo kokenyt moottorikelkkailijakin. Kaiken ne saakin selville. Intoa Elinalla ainakin tuntui olevan muidenkin tarpeisiin. Minkähänlainen kansio Minnasta on kerätty näiden vuosien aikana? Niin, ja missäs se ampumavastaavan puhelinnumero taas olikaan? Hänpä soittaakin heti saman tien.

- Johanna.
- Minna täällä, pitäis suorittaa vuotuiset ampumatestit, koskas olis aikaa?
- Tuu vaikka heti, tääl on pari tyyppii, viimeistä sarjaa vaille valmiina.
- Selkis, nähdää kohta.