Lapinporokoirien emälinjat

© 2005 - 2010 Liisa Sarakontu

Lapinporokoirien isälinjat löytyvät myös netistä, ja siltä sivulta löytyvät myös tässä käytettyjen merkkien selitykset.

”Emälinja” tarkoittaa sukulinjaa, joka kulkee vain narttujen eli äitien ja tytärten kautta. Kaikki koirat, myös urokset, luetaan samaan emälinjaan kuin oma emänsä. Kukin emälinja alkaa linjan ensimmäisestä rekisteröidystä nartusta. Jalostuksessa isälinjaa pidetään usein tärkeämpänä kuin emälinjaa, mutta itse asiassa emä antaa jälkeläiselleen enemmän kuin isä. Emähän kantaa sikiöt sisällään raviten niitä, synnyttää ja imettää ne ja antaa niille niiden elämän kahdeksan ensimmäisen viikon aikana koiranelämän mallia niin hyvässä kuin pahassa. Lisäksi vain emä periyttää jälkeläisilleen tietynlaista perimäainesta, maternaali-DNA:ta eli mitokondrio-DNA:ta (mtDNA), jonka merkitystä on alettu tutkia vasta viime vuosina. Teoriassa nykykoirien emälinjoja voitaisiin seurata susiin asti juuri mtDNA-tutkimuksen avulla, sillä mtDNA:ssa tapahtuu aika vähän mutaatioita.

Emä- tai isälinjojen selvittely ei ole kovinkaan olennainen osa koiranjalostusta ja uusien pentueiden suunnittelua. Pikemminkin se on hauskaa pikku näpertelyä ja oman koiran taustoihin tutustumista. Ihan hukkaan heitettyä työtä se ei kuitenkaan ole. Sen avulla voidaan jalostuksessa ottaa huomioon rodun perimän pitäminen monipuolisena. Lapinporokoiran emälinjoja on suhteellisen vähän, ja kukin niistä on tuonut oman geenilisänsä rotuun.

Seuraavassa esitellään lapinporokoirien emälinjat suunnilleen ikäjärjestyksessä. Emälinjan kantakoiraksi valittu narttu mainitaan ensin, sen jälkeläiset ovat yhden pykälän verran sisennettyinä ja niiden jälkeläiset taas seuraavan pykälän verran sisennettyinä ja niin edelleen. Kaikki rekisteröityjä pentueita saaneet nartut pyritään mainitsemaan, mutta lisääntymättömät nartut puuttuvat listoista. Samoin sieltä saattaa puuttua muutamia parin viime vuoden aikana synnyttäneitä narttuja.

Ihan aluksi kerrotaan Ilveskiven vanhoista nartuista ja esitellään niistä polveutuvien Caukin ja Piken mukaan nimetyt emälinjat. Sitten luetellaan iso joukko 1960- ja 1970-luvuilla rekisteröidyistä koirista liikkeelle lähteneitä mutta enimmäkseen täysin kuolleita emälinjoja. Vaikka osa näistäkin linjoista on tuottanut tämän päivän sukutauluissa näkyviä uroksia, nämä katkenneet linjat osoittavat selvästi, kuinka paljon hyvää geeniainesta hukattiin, ennen kuin rodun suosio lähti kasvuun 1990-luvulla. 1970- ja 1980-luvulla kasvattajia oli vähän. He käyttivät usein vain omia narttujaan, ja muut emälinjat kuolivat pois.

Artikkelin loppupuolelta löytyvät uusimmat, 1990-luvulla rotuunotetuista nartuista lähteneet emälinjat sekä ainoa suomenlapinkoirien kanssa yhteinen linja, Rinon emälinja. Isälinjojahan roduilla on useita yhteisiä, mutta nartut ovat enimmäkseen pysyneet tiukasti ”ruodussa” ja jättäneet vain yhdenrotuisia jälkeläisiä.

Nartun nimen perässä olevat tähdet ** kertovat, montako pentuetta kullakin nartulla on ollut. Jos laitat kursorin tähden päälle, ilmestyy tietolaatikko jossa luetellaan ko. pentueet isineen ja kunkin pentueen lisääntyneet nartut. Huomautus! Tämä ominaisuus toimii kunnolla vain Internet Explorer -selaimella.

Tätä listaa on päivitetty viimeksi heinäkuussa 2010.

Ilveskiven Teli ja Pilkku

Teli ja Pilkku ovat sodankyläläisen Heikki Ilveskiven eli ”Ilves-Heikin” kantanarttuja noin vuodelta 1960 eli ajalta, jolloin lapinporokoirarotua lähdettiin luomaan. Telin sanotaan olleen puoliksi saksanpaimenkoira, ehkä rajavartiomiesten koirien jälkeläinen. Pilkun mainitaan olleen umpimusta. Nämä vanhat nartut ovat koko rodun ensimmäiset kantaemot, ja niistä lähtevät emälinjat vaikuttavat tänä päivänäkin. Alla olevat sukulinjat ovat epävirallisia, sillä linjoja pystyy seuraamaan kunnolla vasta ”paperikoirien” aikana. Tämän takia nämä linjat katkaistaan tässä artikkelissa tähän, ja ne jatkuvat alempana rekisteröityjen Caukin, Penin, Pirkan, Rillan, Poromiehen Pikan ja Piken mukaan nimetyissä suvuissa.

Teli *
:.....Piku I *
:.....:.....Chape U128914 *
:.....:.....:.....Caukki Y-296/65 (ks. Caukin emälinja)
:.....:.....Piri *
:.....:.....:.....Piku (II) Y-3/67 **
:.....:.....:.....:.....Piika U200205, U207711 **
:.....:.....:.....:.....:.....Penni U207709 (ks. Pennin emälinja)
:.....:.....:.....:.....:.....Peni Y-53/70 (ks. Penin emälinja)
:.....:.....:.....:.....:.....Rilla U546803 (ks. Rillan emälinja)
:.....:.....:.....:.....:.....Pirkka Y-10/75, U200203 (ks. Pirkan emälinja)
:.....:.....:.....:.....Poromiehen Pikka U187208 (ks. Por Pikan emälinja)
:.....:.....:.....:.....Poromiehen Lappi Y-52/70 *

Pilkku *
:.....Pirra U207712 *
:.....:.....Jekku *
:.....:.....:.....Rinku U047204 *
:.....:.....:.....:.....Pike X-5/72, U002571 (ks. Piken emälinja)

Caukin Y-296/65 emälinja

Ilveskiven Telistä polveutuvan Caukin emälinja on koko lapinporokoirarodun ehdoton valtalinja, ja siihen kuuluu lähes puolet koskaan jalostukseen käytetyistä nartuista. Caukin linja jakautuu kahtia sen tyttärien Poromiehen Sarren ja Poromiehen Seidan alalinjoihin, mutta jälkimmäinen elää enää urosten kautta, sillä linjassa ei ole 90-luvulla syntyneitä narttuja. Sarren alalinja sen sijaan on vahvasti elossa sen tyttärentyttären von Sennehütte Bellan ja erityisesti sen tyttären Toiskan Hillan lukuisten jälkeläisten kautta. Kaikki Toiskan kennelin kasvatit kuuluvat tähän emälinjaan, ja niistä polveutuvat mm. sellaiset rotuun vahvasti vaikuttaneet nartut kuten Cranefield’s Urpu, Myllykosken Arita ja Nilla.

Caukki Y-296/65 ** (Pikka U128913 - Chape U128914)
:.....Poromiehen Seita U237308 *
:.....:.....Poromiehen Kati 06628M/73 *
:.....:.....:.....Taru 08268C/74 *
:.....:.....:.....:.....Nöpö 00676U/77 **
:.....:.....:.....:.....:.....Nella 07542K/81 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Matleena 10412K/84 *
:.....:.....:.....:.....:.....Nilla 07543L/81 **
:.....:.....:.....:.....:.....Nöpö 03175B/83 ****
:.....:.....:.....:.....:.....Halla 03176C/83 *
:.....Poromiehen Sarre Y-3/66 **
:.....:.....von Sennehütte Geisha-Mimosa Y-63/67 ****
:.....:.....:.....von Sennehütte Joiku-Jaana Y-78/67 **
:.....:.....:.....von Sennehütte Bella 10003H/73 ***
:.....:.....:.....:.....Toiskan Tina 21924U/74 *
:.....:.....:.....:.....Toiskan Outa 21925V/74 ****
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Hiia 13998L/77 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Hyrrä 01521Q/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Ohta 105284/80 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lilla 02806E/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Lilli 018235/86 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Roosa 20085/88 **
:.....:.....:.....:.....Toiskan Tella 26888L/76 *****
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Tassu 18923A/78 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Poromiehen Mininelli Y-5/80 76824/81 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Minttu 127452/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Tessu 22294F/81 *
:.....:.....:.....:.....Toiskan Hilla 09832E/76 ***** **
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Hömppä 24671V/77 *
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Henna 246741/77 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nurkin Henna 10819P/84 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nurkin Himsukka 10821R/84 *
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Hile 05113L/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Huurre 05115N/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Riksu 16261F/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Milla 07387/86 **
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Henni 04189L/80 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nieta 21399K/81 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mökö 03179F/83 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hömppä 03180G/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mieta 21400L/81 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kiri 215835/83 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Milla 13830M/85 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miska 13831N/85 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mira 21401M/81 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tina 023961/84 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Pieta 21427G/81 ***** *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nästi 07342X/82 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Rita 21590C/83 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mussu 07565/86 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peera 073430/82 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Peni 12737R/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Piessa 12738S/83 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Minka 283420/84 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Piritta 16004/87 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield’s Urpu 25481/88 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Ansa 06543/90 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hilppa 31461/94 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Ice Grace Susa 18831/95 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Migreeni 42961/97 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Valmiina 14664/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Empätiä 26880/04 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Valkyyria 14665/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Iltasatu 22918/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Väre 14666/00 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Huraus Burasee 52356/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Silmätikku 39676/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Sukkasilla 39677/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Huraus Balleriina 52358/04 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Merkillinen 42962/97 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jahkkas Cuuntuulennus 21821/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuulenkuun Daikarumpu 18536/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuhkavuorten Utuhuntu 41511/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuulenkuun Daikatuuli 18537/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuulenkuun Ilosanoma 16974/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jahkkas Caamosheila 21822/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Myllykosken Arita 33095/90 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Anikka 23219/92 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Gaija 36818/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Akkia 23221/92 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Druidi 24788/97 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Ilona 25052/00 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Kuurankuiske 38679/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Winkuwaaran Noidanlukko 27029/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Kaiho 38681/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Salli 20211/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Inkeri 25053/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Damara 24791/97 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Gaisa 40117/99 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Menninkäisen Behmobimu 12560/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Menninkäisen Birttihirmu 12562/04 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Viksalan Caunotar 24088/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Viksalan Biegga 22249/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Hilla 20363/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Taajig 31417/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Hallantuoma 20364/00 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Miranda 18238/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Cumppi 19782/96 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Reska 32582/00 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Lilli 42533/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Loitsu 42534/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Ragas 51648/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lumiturpa Lapponia 42536/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cindy 32585/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mira 283431/84 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tessu 073474/82 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Virvatulitaika 20344/86 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield´s Sudenmarja 44372/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield's Tuomenmarja 45907/06 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield's Urpinmarja 18516/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield's Yrttimarja 44421/07 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Musti 27094V/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Emma 03909S/84 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Veera 124837/85 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mari 00721R/85 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Rita 01053A/86 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Ressu 16022/88 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jeppe 33044/89 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Täplä 24912/92 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nätti 35899/93 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jasmiina 24821/95 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jalakapojan Josepa 20602/98 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jalakapojan Idän Kuura 17528/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jalakapojan Idän Viima 17529/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jalakapojan Justiina 20603/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jalakapojan Alli 30547/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Vilijonkka 40525/95 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Iresa Paronitar 20651/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Sokeritassu 29022/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Zuzu 29372/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Zinja 29373/06 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Suomineito 29023/03 DK-14188/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Silhuetti 29024/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Sointu 29026/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Sagaberran Joutsenlaulu 29229/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Sagaberran Jänkäruusu 29230/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Sagaberran Kurjentanssi 45471/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Sagaberran Keijunkello 45473/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Sagaberran Järvenhelmi 29231/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Sagaberran Neitoperho 50350/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Iresa Pälven Piika 20656/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mirkku 00722S/85 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nilla 16015/88 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Beltirumpu 29111/91 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Konstivakka 31772/93 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Vakankansi 51689/94 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Riina 24080/99 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lakkaneva's Bikka S-42368/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Musta-Joutsen 42607/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lapinlumon Bieggamillu DK-04176/01 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Kihlasilkki 31773/93 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Kretanekka 31774/93 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Rheu Barbarum 12373/97 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Rosey-Boheemi 12374/97 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Suviruusu-Ulda 22829/98 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Kiurunkannus 27980/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Konnanulpukka 27982/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Armi Ikiharmi 32645/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Orso-Farm Iina Itkuliina 46582/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Asteroidi-Aidi 32647/99 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Karhukallion Adalmiina 19084/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Karhukallion Duottarbiegga 22775/06 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mökötuvan Iina-Utukka 27511/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mökötuvan Iki-Usva 27512/05 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mökötuvan Iltsi-Murokka 27514/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Alkali-Amalia 32648/99 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Beikonhuntu 34924/01 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Guovssahasat 20665/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Lemmenluritus 16679/06 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Cairankuiske 12493/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Cuukiuru 12494/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Ihkasaga 21575/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Ellen-Staalon 47097/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Joulun Taika 25803/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Rahka 22805/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Tahtitassu 31696/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Hukka Ketokukka 54034/94 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Orso-Farm Aapasara 43300/97 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Orso-Farm Ehtahukka 15911/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Orso-Farm Jutunjuoni 43563/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jahkkas Aprilli Akka 23411/98 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tinttaraisen Pikkulikka 12078/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tinttaraisen Kuurankukka 12080/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tinttaraisen Kastanja 25977/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Doris 30482/92 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Talismaani 26480/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Trubaduuri 26481/99 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Tornado-Tanja 16048/01 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Hepsankeikka 48907/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Tinnitus 26482/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Desibeli 30483/92 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Filtti 14798/94 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Kumina 35484/96 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Brigitte 32654/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Brunette 32656/00 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Fanny Ford 18192/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Hyrrä 45484/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Hertta 45487/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Daami Experta 38420/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Jessi Justiina 35301/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Kirveli 35485/96 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....C-Sonja N-22330/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Loij-jan Ametisti 42741/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Loij-jan Diana 51338/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Sagaberran Riekonmarja 43086/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Loij-jan Amatsoniitti 42744/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Loij-jan Almandiini 42745/01 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Loij-jan Elämänvoima 12068/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Loij-jan Elämänvalo 12070/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Ramona 37950/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Viehkis Vanamo 35786/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Firabeli 14799/94 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hakkapelitta Arctic Agregaatti S-13862/96 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kia N-15416/98 46558/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hakkapelitta Arctic Akrobaatti S-13863/96 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Askha S-42587/99 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Raigaladei Morran S-30958/02 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hakkapelitta Arctic Anonyymi S-13864/96 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hakkapelitta Botnic Binja S-49700/97 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Yltiö 10828/01 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Carjalan Neito 45177/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mikälie Ciusa 45178/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Yrtti 10830/01 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Stablehill's Malva 44183/02 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Orvokki Malva Yrtti van het Letterveld *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Ylitys 10831/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Zani 43546/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hakkapelitta Botnic Bieta S-49701/97 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Knivingaryds Aila S-46788/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lecibsin Dahlia 23827/96 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lecibsin Duetto 23828/96 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Taika 12816/00 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Valon Valtiatar 20872/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Liisa Lystikäs 14120/06 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Pedon Tanssi 26244/01 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Alli 33608/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Manteli 51940/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Siikli 51942/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hukkaperä Viivi 15489/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lecibsin Desimaali 23829/96 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tiggal Ruska-Malla 32413/98 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hattivatin Marru 20351/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hattivatin Milli-Molli 20352/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hattivatin Muusa 20353/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hattivatin Tonna 43707/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hattivatin Notte 20639/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hattivatin Zelda 29043/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tiggal Virdninippa 32415/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tiggal Hallantyttö 12505/02 S-46465/08 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tiggal Kuuran Neito 12508/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jalakapojan Sera 25921/04 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Jalakapojan Ninja 11528/08 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tiggal Tuiskun Typykkä 12509/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nasti 43427/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nuppu 16620/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tiggal Akantakku 25733/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lecibsin Dilemma 23830/96 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Pömbeli 21980/98 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Menninkäisen Aikamerkki 12466/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Aikamerkin Vanilja 25030/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Pilkkumi 21981/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Saga Polaris Noella 43667/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuhkavuorten Lumihuntu 53111/05 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuhkavuorten Lumihelmi 53112/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuhkavuorten Lumihuurre 53113/05 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Pieksu 21982/98 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Valkean Veden Birka Pinja NHSB-2452555 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Geeni 20501/94 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Juoksa Gunilla 20502/94 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hopeaketun Aurora 20261/97 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Njarga Muija S-19179/99 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Njarga Tuva-Snirr S-24135/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Njarga Siiri S-16295/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Njarga Josefin S-18998/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Njarga Jublande Skogs-Nieida 47923/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Njarga Sessi S-16298/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Musti 27660/86 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Pimu 27661/86 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Piera 23832U/82 **
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Halla 10624S/82 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Hauvgge 26622N/83 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Girse 18602K/85 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Hetta 26624Q/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Malla 16018/86 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Teppana 16019/86 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield’s Anniina Teppana 41067/01 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield’s Muska Malviina 35330/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cossak's Botnic Balanssi 50381/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cossak's Botnic Balicia 50383/04 **
:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Hildur 26627T/83 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Fiia 02150U/85 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lecibsin Milli 20588/87 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Lecibsin Mappi 33412/91 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Agrodals Niiskuneiti 09131/93 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Agrodals Pallas-Riitu 30450/96 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuulenkuun Fierelläsi Hyvä 30582/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Fiina 02151V/85 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Fylli 021530/85 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Toiskan Jousa 04035/89 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Torpanpojan Safiiri 32213/91 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Torpanpojan Santra 32214/91 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Saaga 20249/97 *****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Scifi-Satu 21367/00 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuhkavuorten Virvatuli 47667/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuhkavuorten Vuorenneito 47669/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kivimannun Sessan-Apis 21368/00 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hagassessan Alice Apila 20404/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hagassessan Anis Aniara 20405/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kurjenkanerva 31170/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuulenkuun Cuunvarjo 12946/01 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Fjällfarmens Fairytale of Izla S-17034/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Fjällfarmens Nikki S-30238/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Fjällfarmens Lexie S-58141/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuulenkuun Cuutamon Cajo 12947/01 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuunkajon Aava Ulappa 21920/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tuulenkuun Cuutamosonaatti 12948/01 **
:.....:.....:.....von Sennehütte Lapin-Liisa Y-61/71 **
:.....:.....:.....:.....Peski Tsiiku Y-10/73 *
:.....:.....:.....:.....Peski Tsiggu Y-11/73 *
:.....:.....:.....:.....:.....Peski Gappa Y-20/77 *
:.....:.....:.....:.....Peski Tivga Y-12/73 *
:.....:.....:.....:.....:.....Peski Ruskisrova Y-35/76 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peski Rimpo Y-41/77 *
:.....:.....:.....:.....Peski Parri Y-51/73 **
:.....:.....:.....:.....:.....Peski Fauna Y-86/74 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peski Omma Y-25/76 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peski Tsahpi Y-37/78 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Vahti Y-24/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Rekku E-16/85 18868/89 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peski Obbas Y-27/76 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peski Onneli Y-28/76 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peski Rentukka Y-19/77 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Rilli Y-34/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Remedios 000183/85 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hupi 09159/91 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Ralli Y-35/83 *
:.....:.....von Sennehütte Carita Y-90/69 *

Piken X-5/72 emälinja

Ilveskiven toisen kantanartun, mustan Pilkun sukulinja on jatkanut vahvimmin elämäänsä Piken X-5/72 kautta, sillä siitä tuli Aila Korhosen Velho-kennelin kantanarttu. Kennelliiton rekisterin puolella tämä emälinja katosi jo vuosia sitten, mutta Porokoiratutkimuksen rekisterissä olleiden koirien pari jälkeläistä, Siivi ja Pihkka, ovat taas ”palanneet” virallisiin kirjoihin jatkamaan tätä vanhaa emälinjaa.

Pike X-5/72, U002571 ** (Ruotsin-Musti Y-64/67 - Rinku U047204)
:.....Velho Anar Y-36/67 **
:.....:.....Velho Haldi Y-44/68 *
:.....:.....:.....Tella Y-40/70 052208/73 *
:.....:.....:.....:.....Nilla 042260/74 **
:.....:.....:.....:.....:.....Poromiehen Staalo 02621L/77 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Aiku Y-15/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Arla 082285/84, Y-16/79 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Outa-Lapin Nunnu 23091/86 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Taru 04580E/79 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Bella 16085J/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Bamsa 16086K/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Riina 17738N/80 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Raisa 17740Q/80 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Raika 09138N/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Zikka 21397Q/85 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Malla 14797E/82 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nilla 11752R/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Anu 137730/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Anki 137752/79 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nelli 22457P/81 *
:.....:.....:.....:.....:.....Poromiehen Rita 03224N/79 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nina 04810F/81 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nurkin Lyyli 17876Q/82 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nurkin Laina 17877R/82 **
:.....:.....Velho Inari Y-30/70 *
:.....:.....:..... Velho Pilko Y-75/71 *
:.....:.....Velho Huti Y-31/70 *
:.....:.....:.....Velho Rimpo Y-37/72 *
:.....Velho Kairis U207803 (N4-70A) *
:.....:.....Velho Laidas Y-4/72 *
:.....:.....Velho Laksi Y-5/72 (N7-72A) *
:.....:.....:.....Velho Tsuku Y-20/74 (N17-74A) **
:.....:.....:.....:.....Tsiergis (Tessa) N33-75A *
:.....:.....:.....:.....Tsahpi (Sati) N35-75A *
:.....:.....:.....:.....Netta N57-77A *
:.....:.....:.....:.....:.....Jetta (Kipi) N121-83A *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....(Tiisalan) Täpä **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Siivi 40523/95 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Helmi 47133/95 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Carla 32645/00 ***
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Faahtsam Lavlla 24584/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Favru Nieida 24585/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kuurakuonon Finnish Flower 24586/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kläppylets Cabbi Cikna S-22557/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Nequam Citti 32646/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Unkasuon Peurantähti 19494/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Pihkka 29053/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Halla 24818/99 *
:.....Velho Kimu 200904/72 *
:.....:.....Salla Y-28/73 *
:.....:.....:.....Peski Tsappis Y-19/78 **
:.....:.....:.....:.....Peski Mila Y-33/79 *

Katkenneita varhaisia emälinjoja

Seuraavassa lueteltavat emälinjat ovat kaikki katkenneet eivätkä jatku enää suoraa narttulinjaa pitkin. Osa näistä kantanartuista on kadonnut rodusta kokonaan, osan geenejä löytyy kuitenkin urosjälkeläisten kautta.

Musta-Tytön Y-4318/57 emälinja

Tämä on kiinnostava emälinja, sillä siihen kuuluu "kukonharjulaista" linjaa edustavia koiria. Malla Y-22/62 on rekisteröity lapinporokoiraksi, mutta sen isä oli Kukonharjun kennelin kasvatti. Mallan tyttärentytär Saija sai pentueen 1975, mutta nämä eivät lisääntyneet. Tämän linjan verta ei löydy enää lainkaan nykypäivän lapinporokoirista. Näitä aitojen lappalaiskoirien ja kukonharjulaisten risteytyksiä oli aikoinaan, 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, aika paljon lapinporokoiran rekisterissä mutta ne poistettiin sieltä (tätä sukuhaaraa lukuunottamatta) ja siirrettiin suomenlapinkoirien puolelle.

Musta-Tyttö Y-4318/57 * (tunt - tunt)
:.....Malla Y-22/62 *
:.....:.....Siru U200208 *
:.....:.....:.....Saija 02002E/73 *

Tessun Y-1/66 emälinja

Tessu vaikutti Poromiehen kennelissä. Tämä linja on kadonnut kokonaan.

Tessu Y-1/66 * (tunt - tunt)
:.....Poromiehen Nästi Y044483 *
:.....:.....Poromiehen Ojus PUUT022 U487008 *

Turren Y-52/66 emälinja

Turren emälinja vetelee aivan viimeisiään. Taigalla 13023/90 on kaksi 1996 syntynyttä narttujälkeläistä, ja koska ne tuskin enää lisääntyvät, tämäkin emälinja katoaa. Linjan nartuilla on kuitenkin muutama urosjälkeläinen, joiden kautta tämä suku on jatkunut.

Turre Y-52/66 * (tunt - tunt)
:.....Musti Y-93/68 *
:.....:.....Seita Y-27/71 **
:.....:.....:.....Marri Y-74/72 ***
:.....:.....:.....:.....Peski Huti Y-48/73 *
:.....:.....:.....:.....Peski Rinku Y-44/74 ****
:.....:.....:.....:.....:.....Peski Kiela Y-30/76 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Netta 112224/82 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Seita Y-28/84 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Saana 13021/90 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Taiga 13023/90 *
:.....:.....:.....:.....:.....Peski Paljakka Y-4/78 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Peski Töyvi 07391/86 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Skuolfi Y-27/83 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Hulmo Y-29/83 *
:.....Rebekka Y-30/69 *
:.....:.....Tessu Y-22/71 *

Poromiehen Sovun T023 emälinja

Tämäkin linja on täysin menetetty, myös urosten puolella. Se katosi kun Äijänsuon kennel lopetti lapinporokoirien kasvattamisen.

Poromiehen Sopu T023 * (tunt - tunt)
:.....Poromiehen Piku Y-75/67 **
:.....:.....Äijänsuon Ponoi Y-96/69 *
:.....:.....Äijänsuon Lupukkapää Y-24/72 *
:.....:.....:.....Äijänsuon Nirro 015514/77 *
:.....:.....:.....:.....Äijänsuon Kisuris 02655P/77 *
:.....:.....:.....:.....Äijänsuon Kierke 02656Q/77 *

Pennin U207709 emälinja

Penni polveutui Ilveskiven Telistä. Se on taas yksi näitä varhaisia, Poromiehen kennelissä vaikuttaneita narttuja, joiden jälkeläisiä ei löydy enää tämän päivän suvuista.

Penni U207709 *** (Murri U207710 - Piika U200205)
:.....Poromiehen Anna-Maria Y-24/71 **
:.....Poromiehen Visu U770084 *
:.....Poromiehen Tieva U460011 *
:.....:.....Poromiehen Seita Y-46/72 *
:.....:.....:.....Moku 12172P/77 *
:.....Poromiehen Jonna Y-2/71 *
:.....:.....Poromiehen Riuku Y-62/74 **
:.....:.....:.....Poromiehen Ahku Y-60/75 *
:.....:.....:.....Poromiehen Jonna Y-61/75 *

Rillan U546803 emälinja

Täyssisko Penniä koskevan tekstin voisi vaikka kopioida tänne; ihan sama juttu.

Rilla U546803 * (Murri U207710 - Piika U200205)
:.....Poromiehen Aiju Y-54/68 19704M/72 *

Poromiehen Pikan U187208 emälinja

Tämä linja on menetetty suorana emälinjana, mutta Poromiehen Pikan geenejä löytyy edelleen rodusta tyttärenpojan Poromiehen Pauluksen jälkeläisten kautta.

Poromiehen Pikka U187208 * (Murri U207710 - Piku II Y-3/67)
:.....Poromiehen Outa 184518/72 U460012 **
:.....:.....Poromiehen Tapla 18454B/72 *
:.....:.....:.....Poromiehen Bepita Y-37/74 *

Poromiehen Pikan U000014 emälinja

(Ota nyt selvää onko tämä sama kuin tuo edellinen Pikka???) Emälinja on katkennut jo aikoja sitten, mutta näiden narttujen geenejä löytyy edelleen rodusta Poromiehen Riitun tunnettujen poikien Poromiehen Taamon Y-66/75 ja Poromiehen Temmon Y-67/75 ansiosta.

Poromiehen Pikka U000014 * (tunt - tunt)
:.....Poromiehen Piri U170008 *
:.....:.....Poromiehen Riitu Y-17/71 **
:.....:.....:.....Poromiehen Täplä Y-70/75 *
:.....:.....:.....:.....Poromiehen Nästi Y-12/77 **
:.....:.....:.....:.....Poromiehen Saana Y-13/77 **
:.....:.....:.....:.....:.....Poromiehen Ruska Y-10/78 *

Virkun Y-51/68 emälinja

Virkun emälinja jatkui ilmeisestikin vain muutaman sukupolven kadoten sitten kokonaan.

Virku Y-51/68 *** (Jehu Y-46/66 - Nästi)
:.....Pyry-Katja Y-36/69 *
:.....:.....Tanja Y-49/71 *
:.....:.....:.....Tiina 16001E/76 *

Penin Y-53/70 emälinja

Penin linjakin polveutuu Ilveskiven Telistä. Suoran emälinjan viimeiset nartut syntyivät jo 1980-luvulla, mutta tämä linja jatkuu urosten kautta nykypäivään.

Peni Y-53/70 U747004 * (Murri U187209 - Piika U200205)
:.....Ludmila 20955L/74 *
:.....:.....Turri 20956M/74 ***
:.....:.....:.....Nella Y-47/76 *
:.....:.....:.....Tipsu 03211M/77 *
:.....:.....:.....Kreeta Y-10/79 **
:.....:.....:.....:.....Poromiehen Nästi Y-7/81 *
:.....:.....:.....:.....Poromiehen Piki Y-9/81 *

Pirkan Y-10/75 emälinja

Ilveskiven Telistä polveutuvan Pirkan geenejä löytyy rodusta tänä päivänä vain urosten kautta.

Pirkka Y-10/75, U200203 *** (Nalle U200204 - Piika U200205)
:.....Poromiehen Pikkupirkka Y-55/75 *

Sierkkiksen Y-10/76 emälinja

Kuivilalla näitä narttuja riitti, tässä vielä yksi lisää. Sierkkiksenkin geenit ovat rodussa nykyään erittäin harvassa, lähinnä uroksen Murre 22105/88 jälkeläisissä.

Sierkkis Y-10/76 *** (tunt - Musti U100014/124)
:.....Poromiehen Sierkkis Y-13/78 ****
:.....:.....Poromiehen Rinku Y-58/79 **
:.....Poromiehen Sirma Y-14/78 ***
:.....Poromiehen Piia 10003/86 *

Nuoremmat emälinjat

Edellä esiteltiin rodun vanhimmat emälinjat, joista on tänä päivänä elossa vain muutama eli Caukin ja Piken linjat sekä ehkä Turren linja. Seuraavat emälinjat ovat uudempia, sillä niiden kantanartuiksi katsotut koirat on otettu rotuun vuoden 1985 jälkeen, pääosin 1990-luvulla. Osa näistä uudemmista linjoista on jo saanut vahvan startin, osa on vielä lähtökuopissa. Osa näistä tulee aika varmasti katkeamaan ainakin emälinjoina, mutta toivottavasti jokaisen terveen, hyväluonteisen ja käyttöominaisuuksiltaan vähintään kohtalaisen nartun geenit jäävät rikastuttamaan tätä rotua edes urosjälkeläisten kautta.

Gaissa Ziergun 15121/86 emälinja

Gaissa-kennelin kantanartun Ziergu edustaa Käsivarren porokoirakantaa. Se on samasta isästä mutta eri emästä kuin myöhemmin esiteltävä Iresa Ranne. Tämä emälinja on Ziergun lukuisista tyttäristä huolimatta jatkunut vain paria linjaa myöten. Lisääntymisikäisiä narttuja kuitenkin onneksi löytyy ihan turvallisen tuntuisesti tämän emälinjan tulevaisuutta ajatellen.

Gaissa Ziergu 15121/86 **** (Blindin Runne - Musti)
:.....Gaissa Tinka 28689/86 ****
:.....:.....Cranefield’s Zahpi 03075/89 **
:.....:.....:.....Finntrix Eijamaaret 22642/91 *
:.....:.....:.....Finntrix Eevaliisa 22644/91 *
:.....:.....:.....Finntrix Essimaaria 22645/91 *
:.....:.....Cranefield’s Ziergu 03076/89 ***
:.....:.....:.....Cranefield’s Roastil Dikkal 37479/01 *
:.....:.....:.....:.....Cranefield’s Aidna Dikkal 16787/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....Cossak's Fennic Fenfire 51478/07 *
:.....:.....:.....:.....Cranefield's Ardna Dikkal 16788/02 *
:.....:.....:.....:.....Cranefield’s Ardna Roastil 16789/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield’s Auteretar 10879/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....Cossak's Arctic Aurora 37744/04 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cossak's Exotic Ebony 55154/06 *
:.....:.....:.....Cranefield’s Santara 44370/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield's Taranka 10101/03 *
:.....:.....Cranefield’s Ziggu 03077/89 *
:.....:.....Cranefield’s Zinga 03078/89 **
:.....:.....:.....Maakotkan Betty Boob 36891/91 *
:.....:.....Finntrix Karamis Ciggu 18631/91 **
:.....:.....:.....Malla 36609/92 *
:.....:.....Finntrix Pippuri Kaisa 02527/93 **
:.....:.....:.....Kutrin Syysloimu 11032/97 **
:.....:.....:.....Kutrin Ballerina 36754/98 ***
:.....:.....:.....:.....Kutrin Huokaus 20597/04 **
:.....:.....:.....:.....:.....Black Widow's Favorite Fizz 45729/06 *
:.....:.....:.....:.....Kutrin Huraus 20598/04 *
:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Felicity 21584/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Skire 41146/08 *
:.....Gaissa Repu 28690/86 *
:.....:.....Gaissa Salmi 06966/88 *
:.....:.....:.....Pihka 16973/90 **
:.....Gaissa Tuhni 26439/87 **
:.....Gaissa Tipsu 09207/90 *****
:.....:.....Gaissa Karo 36020/91 *
:.....Gaissa Ahku 09209/90 ***
:.....Gaissa Niehku 09210/90 **
:.....:.....Miehtebiekka Joanne 40379/93 *
:.....:.....Miehtebiekka Iitta 18426/95 *
:.....:.....:.....Miehtebiekka Kielas 21343/98 **
:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Minja 29945/02 **
:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Nattas 27115/06 *

Cukun 15113/86 emälinja

Emälinjana Cukun linjaa ei koskaan ole oikeastaan ollutkaan, koska sillä sen ainoa rekisteröity tytär ei ole lisääntynyt. Cukun geenit ovat mukana rodussa vain sen pojan Pennan 29347/93 jälkeläisten kautta.

Cuku 15113/86 ** (Pennu U109/87 - Cikka U110/87)

Pittuksen 03207/90 emälinja

Pittuksen emälinjaa on nähty toistaiseksi lähinnä Lecibsin kennelissä, mutta linjat nuoremmat nartut ovat nyt tehneet pentueita muillekin kennelnimille.

Pittus 03207/90 ** (tunt - tunt)
:.....Porho 23824/92 **
:.....:..... Lecibsin Porava 29465/96 **
:.....:.....:.....Lecibsin Orvokki 25252/99 **
:.....:.....:.....Lecibsin Piika 20185/01 *
:.....:.....:.....:.....Taikarummun Auringontuike 17011/05 *
:.....:.....:.....Lecibsin Peggi 20189/01 *
:.....:.....:.....:.....Pihlajamäen Carjalan-Lempi 23561/05 *
:.....:.....:.....Lecibsin Peippo 20190/01 *

Pimun 04169/90 emälinja

Pimun kummankaan pentueen nartut eivät koskaan lisääntyneet, joten tämä suku jatkuu vain sen pojan Piken 32698/92 kautta.

Pimu 04169/90 ** (tunt - tunt)

Calmun 22798/91 emälinja

Calmulla ei ole lainkaan rekisteröityjä tyttäriä, mutta sen suku kuitenkin elää vahvasti sen poikien Jepen 24913/92, Aksun 25505/92, Murren ja Jullen kautta. Calmun paperiton tytär Prutku on rotuunotetun Roopen 42528/04 emä.

Calmu 22798/91 ** (tunt - tunt)
:.....Prutku (ei rek) *

Iresa Rannen 22801/91 emälinja

Iresa-kennelin ensiksi rekisteröidyn kantanartun Rannen linja elää tällä hetkellä vain Ruotsin puolella. Siellä lisääntymisikäisiä narttuja on kuitenkin useissa pentueissa, ja varmaan joku tätä emälinjaa edustava narttu aikanaan palaa tänne Suomeenkin.

Iresa Ranne 22801/91 ** (Blindin Runne - Ziggu)
:.....Iresa Cuggan 02219/92 **
:.....:.....Iresa Lapinlaulu 46663/94 *
:.....:.....:.....Iresa Mittumaari 46933/95 ****
:.....:.....:.....:.....Tjakke’s Gázzi S-15203/98 *
:.....:.....:.....:.....:.....Gátchis Gaz-Násti S-30204/03 **
:.....:.....:.....:.....Tjakke’s Sielka S-15986/99 ***
:.....:.....:.....:.....:.....Tjakke´s Myra S-32715/03 ***
:.....:.....:.....:.....:.....Tjakke´s Mika S-32716/03 *
:.....:.....:.....:.....Tjakke's Tindra S-19382/00 *
:.....:.....:.....:.....Tjakke’s Toora S-19386/00 **
:.....:.....:.....:.....:.....Tjakke’s Iiris S-59206/02 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Tjakke's Loika S-64179/07 *
:.....:.....:.....:.....:.....Tjakke’s Raika S-11237/04 **
:.....:.....:.....:.....Tjakke’s Wadja S-16523/01 *
:.....:.....:.....:.....Tjakke’s Warga S-16526/01 ***
:.....:.....:.....:.....:.....Koivulehdon Asta S-30594/03 **

Ziggun Z124 emälinja

Tämä emälinja alkaa rekisteröimättömästä nartusta Ziggusta, joka on rotuunotettujen Iresa D-siskosten emä. Linja jakautuu kolmeen alalinjaan näiden tytärten kautta. Davvenastin alalinjaa on jatkanut Zinaidan Kukka. Diidiin linjalla on useita lisääntymisikäisiä narttuja. Darfin linja voi paksuimmin, sillä kaikki Skuolffi-kennelin kasvatit polveutuvat tästä nartusta.

Loitsun emälinja esitetään myös tässä, sillä Loitsun rekisteröimätön emä lienee Ziggun sisko ja sillä on sama isä kuin Iresa D-nartuilla. Tässä emälinjassa lisääntymisikäisiä narttuja ovat vain Ahkun Vauhtitassun kennelissä syntyneet narttupennut.

Ziggu Z124 *
:.....Iresa Davvenasti 25504/92 *
:.....:.....Iresa Idylli 33261/93 *
:.....:.....:.....Piparminttu 17556/97 *
:.....:.....:.....:.....Zinaidan Kukka 12264/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....Hagassessan Hoppsan 22571/02 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Mårran 36872/07 *
:.....Iresa Diidii 25843/92 ***
:.....:.....Iresa Humoreski 03945/93 ***
:.....:.....:.....Korpijaakon Cigga (ei rek) *
:.....:.....:.....:.....Naska 14268/05 **
:.....:.....:.....:.....:.....Muusa 41464/06 *
:.....:.....:.....:.....:.....Malli 41469/06 *
:.....:.....:.....Tuulenkuun Bas-Teija 11455/00 *
:.....:.....Iresa Narsissi 46939/95 *
:.....:.....:.....Iresa Opabinia 14631/98 *
:.....:.....:.....Iresa Ottilia 14632/98 *
:.....:.....Iresa Neilikka 46940/95 **
:.....:.....:.....Q-kan Ayla 18734/00 *
:.....:.....:.....Q-kan Alessia 18737/00 **
:.....:.....:.....:.....Hagassessan Leesia 31637/04 **
:.....:.....:.....:.....:.....Poropeukalon Nietosneito 12514/08 *
:.....:.....:.....:.....Hagassessan Litzy 31641/04 *
:.....:.....:.....:.....Hagassessan Bling-Bling 37634/06 *
:.....:.....Iresa Nokkonen 46941/95 ***
:.....:.....:.....Raiddokas Lilly S-53270/97 ***
:.....:.....:.....:.....Raiddokas Yötön Yö 37808/02 ***
:.....:.....:.....:.....:.....Iresa X-Files 51823/06 *
:.....:.....:.....:.....Raiddokas Ykkönen S-41787/02 ***
:.....:.....:.....:.....:.....Raiddokas Bella S-29435/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....Raiddokas Bertta S-29437/05 *
:.....:.....:.....:.....:.....Raiddokas Ila 15391/08 *
:.....:.....:.....:.....:.....Raiddokas Isis S-19008/07 *
:.....:.....:.....Raiddokas Lupita S-53272/97 *
:.....:.....:.....:.....Lapsketunets A-Cora N-11869/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....Assi S-37315/04 *
:.....Iresa Darfi 29352/93 ***
:.....:.....Skuolffi Epe 13718/94 *
:.....:.....:.....Skuolffi Epana 28955/97 ***
:.....:.....:.....:.....Skuolffi Ettonen 34669/98 **
:.....:.....:.....:.....Skuolffi Edla 13418/00 *
:.....:.....:.....Skuolffi Epione 28956/97 *
:.....:.....:.....:.....Skuolffi Tessaliina 40965/02 **
:.....:.....:.....Skuolffi Eternalli 28958/97 ***
:.....:.....Skuolffi Mollimiina 49841/95 **
:.....:.....:.....Skuolffi Matara 40735/98 *
:.....:.....Skuolffi Gimma 31641/97 ***
:.....:.....:.....Skuolffi Gipsirokkari 11688/00 *
:.....:.....:.....Skuolffi Garantia 37088/00 *
:.....:.....:.....Skuolffi Garde-Mumma 37090/00 *
:.....:.....:.....:.....Karhukallion Biccu Ballerina 44800/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....Cranefield's Karhukuru 44003/09 *
:.....:.....:.....Skuolffi Hervoton 42088/03 *
:.....:.....:.....:.....Raisa Ruusunen 28142/08 *
:.....:.....Skuolffi Dimma 31642/97 **
:.....:.....Skuolffi Fimma 31643/97 *

Loitsu 39573/94 *** (Tilhku T124 - tunt)
:.....Zinaidan Inka 45183/95 *
:.....:.....Ahku 29050/98 *
:.....Zinaidan Ieva 45184/95 *

Senin 22804/91 emälinja

Senin linjalla on olemassa vain pari 1995 syntynyttä narttua, eli emälinja tulee katkeamaan jo Supuun. Linjan jo aika iäkkäät uroksetkaan eivät ole toistaiseksi lisääntyneet, joten Senin geenit saattavat kadota rodusta kokonaan.

Seni 22804/91 ** (tunt - tunt)
:.....Supu 45151/94 *

Cikkan 22805/91 emälinja

Cikkan emälinja on aika harvojen koirien varassa, joten saa nähdä jatkuuko se. Linjan nuorimmat nartut ovat kuitenkin vasta tulossa lisääntymisikään.

Cikka 22805/91 * (tunt - tunt)
:.....Vilkeri 29349/93 **
:.....:.....Tintin Musta Bimu 24820/95 *
:.....:.....:.....Miehtebiekka Dutki 42578/02 **
:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Empatia 41247/04 **
:.....:.....:.....:.....Miehtebiekka Eveliina 41248/04 *

Ziggan 23825/92 emälinja

Tämä linja on toistaiseksi narttu kerrallaan tuottanut pentueen tai pari, ja vasta Hankamukan kennelissä vaikuttava Tara on laajentanut tätä emälinjaa.

Zigga 23825/92 ** (tunt - tunt)
:.....Viksu 28607/96 ***
:.....:.....Rooke 42440/96 **
:.....:.....:.....Söpö 22414/99 *
:.....:.....:.....:.....Darla 39970/04 **
:.....:.....:.....Tara 22415/99 ***
:.....:.....:.....:.....Hankamukan Ottilia 27030/01 **
:.....:.....:.....:.....Hankamukan Hannen Haave 32264/03 **
:.....:.....:.....:.....Hankamukan Heidi 32265/03 **
:.....:.....:.....:.....Hankamukan Henni 32267/03 *
:.....:.....:.....:.....Hankamukan Miska 50265/05 *
:.....:.....Hálle 49919/05 *

Seidan 24911/92 emälinja

Seidan tyttärellä Gaissa Hurtalla on kaksi lisääntymisikäistä tytärtä, joten tämä linja saattaa vielä jatkua.

Seita 24911/92 ** (tunt - tunt)
:.....Gaissa Hurtta 39886/92 **

Inger-Ellin 29350/93 emälinja

Inger-Ellin ainoan, vuonna 1994 syntyneen pentueen yhdelläkään pennulla ei ole toistaiseksi rekisteröityjä jälkeläisiä. Emälinjan ja koko suvun jatko näyttää siis aika heikolta.

Inger-Elli 29350/93 * (tunt - tunt)

Laisan S-64067/93 emälinja

Tämä ruotsalainen emälinja on saanut vahvan startin, ja sen jatkuminen näyttää erittäin varmalta. Pari tätä linjaa edustavaa narttua on jo Suomessakin, ja linjalta peräisin olevien urosten geenejä löytyy kotimaisista lapinporokoirista.

Laisa S-64067/93 ** (tunt - tunt)
:.....Nordarvets Bonnie S-55747/94 ****
:.....:.....Fjällfarmens Birka S-24440/97 **
:.....:.....:.....Fjällfarmens Dorrit S-55025/98 **
:.....:.....:.....:.....Lapinlumon Cummá 43879/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....Bastbjerghus' Aja DK-13013/05 *
:.....:.....:.....Fjällfarmens Dokka S-55026/98 *
:.....:.....Fjällfarmens Elvira S-55952/98 *
:.....:.....Fjällfarmens Elvie S-55953/98 ****
:.....:.....:.....Bornemarkens Bossa Nova S-51835/01 *
:.....:.....Fjällfarmens Eila S-55954/98 *
:.....:.....:.....Fjällfarmens Gairi S-36591/01 *
:.....:.....:.....Fjällfarmens Gaessie S-36592/01 **
:.....:.....:.....Fjällfarmens Gietka S-36594/01 *
:.....:.....Fjällfarmens Eline S-55955/98 *
:.....:.....:.....Ronja S-19105/03 *
:.....:.....Bornemarkens Ansa S-423885/00 ***
:.....:.....:.....Fjällfarmens Haaveista Totta S-44953/02 39798/02 *
:.....:.....:.....Fjällfarmens Jalokivi S-10774/04 14213/04 *
:.....:.....:.....Fjällfarmens Jiekna S-10775/04 ***
:.....:.....:.....:.....Fjällfarmens Pralin S-53731/06 *
:.....:.....:.....:.....Fjällfarmens Pumah S-53732/06 *
:.....Nordarvets Balva S-55749/94 *
:.....:.....Indra S-42432/01 *
:.....:.....:.....Luna S-12163/07 *
:.....:.....Isa S-42433/01 *
:.....:.....:.....Limedsforsens Lakita S-63487/05 **

Ämmin 26242/94 emälinja

Ämmin narttujälkeläisiä löytyy Tolvan ja Loij-jan kennelien kasvateista. Ämmi polveutuu Kuivilan koirista.

Ämmi 26242/94 ** (tunt - tunt)
:.....Tolva Rino 28084/99 **
:.....:.....Loij-jan Batseba 42414/01 *
:.....Tolva Takku 28085/99 *

Epun 39568/94 emälinja

Epun linjalla on useita nuoria narttuja, mutta aika näyttää, tullaanko niitä käyttämään jalostukseen.

Eppu 39568/94 * (tunt - tunt)
:.....Titta 21948/98 *
:.....Naska 21949/98 *
:.....:.....Senna 26964/01 *

Ciggan 39570/94 emälinja

Ciggan ainoan, vuonna 1996 Torpan kenneliin syntyneen pentueen nartut taitavat olla jo ohi lisääntymisiän, mutta urosten kautta näitäkin geenejä voi vielä saada talteen.

Cigga 39570/94 * (tunt - tunt)

Calmon S-24479/94 emälinja

Calmo on Ruotsissa rotuun otettu narttu, jonka yhtäkään jälkeläistä, kaikki Nordarvets-kennelissä syntyneitä, ei ole toistaiseksi käytetty jalostukseen. Emälinja taitaa jo olla hukattu, mutta urosjälkeläiset olisivat vielä juuri ja juuri lisääntymisiässä.

Calmo S-24479/94 ** (tunt - tunt)

Tepan 40524/95 emälinja

Vaikka Tepalla oli vain yksi pentue, tämän emälinjan jatko näyttää kohtalaisen varmalta. Nuoria narttuja löytyy useasta pentueesta.

Tepa 40524/95 * (Rulle 39567/94 - Viku)
:.....Juoksa Loviisa 20921/97 *
:.....:.....Venla 22091/00 *
:.....:.....:.....Huraus Aurora 14332/03 **
:.....Juoksa Lilja-Hillevi 20923/97 *
:.....:.....Juoksa Xantippa 11346/01 *
:.....:.....:.....Tammenniskan Ahku 27924/03 *
:.....:.....:.....Tammenniskan Amppe 27926/03 *
:.....:.....:.....:.....Nelivedon Kaunis Veera 29069/05 *
:.....:.....Juoksa Xenobia 11347/01 *

Räimän 27267/98 emälinja

Toistaiseksi vain yhtä Räimän poikaa on käytetty jalostukseen, mutta joku tytärkin saattaisi ikänsä puolesta vielä juuri ja juuri ehtiä saada pentuja. Räimä lienee samaa sukua kuin monet Gaissa-kennelin kasvatit.

Räimä 27267/98 ** (tunt - tunt)

Cikkin 29051/98 emälinja

Pilvipolun kennelin kantanarttu Cikki on jo moninkertainen isoäiti ja siten tämän emälinjan jatkuminen pitkälle tulevaisuuteen on aika varmasti turvattu.

Cikki 29051/98 **** (Tsahpe - Cikki)
:.....Pilvipolun Silva 26422/99 **
:.....:.....Pilvipolun Metsänimpi 38258/01 *
:.....:.....:.....Pilvipolun Kaisla 29940/04 *
:.....:.....Pilvipolun Kevätvirne 22719/03 *
:.....:.....:.....Pilvipolun Maa-Muurain 24509/06 *
:.....:.....Pilvipolun Kevätpilke 22721/03 *
:.....:.....:.....Ropi 47703/05 *
:.....Pilvipolun Onerva 37067/00 *
:.....Pilvipolun Leammi-Ahku 44779/02 *
:.....:.....Pilvipolun Pipariakka 10084/05 *
:.....Pilvipolun Leammi-Cikka 44780/02 *
:.....:.....Iresa Tuulentuoma 40839/04 **
:.....Pilvipolun Tuntsancabba 27209/05 *

Mustalikan S-18944/00 emälinja

Ruotsissa rotuun otettu Mustalikka on kotoisin Kautokeinosta, kuten Cikkikin. Mustalikan tyttäret ovat vielä melko nuoria, mutta neljä niistä on ehtinyt tehdä tämän kantanartun isoäidiksi ja pari seuraavaa polvea edustavaa pentuettakin on jo syntynyt.

Mustalikka S-18944/00 ** (Muste - Calmo)
:.....Kläppylets Anihatti Airas S-54116/01 ***
:.....:.....Kläppylets Bás Beaivvás S-52552/04 **
:.....:.....Kläppylets Bás Biegga S-52553/04 *
:.....Kläppylets Avkalas Addi S-54117/01, 13740/02 *
:.....:.....Kisuran Kiira 30525/04 *
:.....:.....Kisuran Kufihtar 30529/04 ***
:.....:.....:.....Pihlajamäen Duhkatassu 45018/06 *
:.....Kläppylets Aitu Arra S-54118/01 *
:.....:.....Njarga Aivi Arradotter S-26057/05 *
:.....Fjällfarmens Keewah S-10769/04 ***
:.....:.....Fjällfarmens Oidi S-37552/06 *

Rinon X-96/77 (ja Cearrus F-narttujen) emälinja

Tämän emälinjan kantanarttuja ovat oikeastaan vasta Ruotsissa vuonna 2000 syntyneet risteytystaustaiset Cearrus F-siskokset, sillä linjan aiemmat narttusukupolvet ovat suomenlapinkoiria eivätkä lapinporokoiria. Lapinkoirien puolella linjaa voi seurata aina Peski-kennelissä vaikuttaneeseen kantanarttu Rinoon asti.

Rino X-96/77 (Tupu U967700 - Tsikka U967800)
:.....Peski Muotka 05457P/79
:.....:.....Peski Ulpukka 05826L/79
:.....:.....:.....Peski Rusetti 20130F/82
:.....:.....:.....:.....Kaneli 13216/86
:.....:.....:.....:.....:.....Risukarhin Tuisku 05113/88
:.....:.....:.....:.....:.....:.....Kievraduv’va Manteli S-45724/94 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cearrus Femini-X S-00011/00 ****
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Cearrus Fridia-X S-00012/00 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Söpnarby Adifa S-47795/03 *
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Söpnarby Akita S-47796/03 **
:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....:.....Söpnarby Amira S-47797/03 *

Helmiinan 51812/08 emälinja

Rekisteröimättömien vanhempien jälkeläinen Helmiina on emänsä puolelta norjalaista sukua.

Helmiina 51812/08 * (Ranni - Rita)

Tsikun 51832/08 emälinja

Rotuunotettu kantanarttu Tsikku on syntynyt Ruotsissa, Vassijauressa ja sen emänpuoleinen suku on paikallisia rekisteröimättömiä porokoiria, enimmäkseen kokomustia ja karhunmustia. Tsikun pentueveli Vinski löytyy Menes-Lapin isälinjalta.

Tsikku 51832/08 * (Tjakke's Zeeke S-13755/06 - Unni)

Lähteet

Sukutaulutiedoista valtaosa on KoiraNetistä peräisin. Rekisteröimättömien koirien tiedot on poimittu postituslistoilta ja keskusteluista pohjoisen koiriin perehtyneiden kasvattajien kanssa. Kantanarttujen kuvauksissa on käytetty em. lähteiden lisäksi Porokoirakerhon ja Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran webbisivujen artikkeleita.