Keltaiset lapinporokoirat

pieni kirjoitelma aiheesta erään Bodenin reissun ja perillä nähtyjen ihastuttavien koiravauvojen innoittamana

© 2001 Liisa Sarakontu
[Tekstiä on täydennetty vuosina 2004, 2006, 2014 ja 2015.]

Puhdasrotuisille lapinporokoirille on Ruotsissa syntynyt hyvin vaaleita pentuja ainakin kahdessa eri pentueessa aika hiljattain, ensimmäisen kerran Fjällfarmeniin jokunen vuosi sitten ja nyt Bodeniin alkukesällä 2001. Ensimmäisestä pentueesta olen nähnyt vain kuvia, toisen näin omin silmin kasvattajan luona käydessäni. Tässä artikkelissa yritän selittää, mistä on kyse ja miten tämä väri periytyy. Lopuksi vähän spekuloin sukutaulujen perusteella, kuka kantaa keltaista ja kuka ei.

Mistä väristä on siis kyse?

Kummassakin tapauksessa vaaleiden lpk-pentujen väri johtuu selvästi e/e-geeniparista, eli kyseessä on väri nimeltä väistyvä keltainen eli resessiivinen keltainen eli e/e-keltainen. Normaalivärisillä, tummilla lapinporokoirilla on perimässään ainakin yksi E-geeni, joka mahdollistaa normaalin tumman pigmentin, eumelaniinin (eli mustan tai parkin), syntymisen. Geenipari e/e estää eumelaniinin muodostumisen karvoissa, ja siten kaikki turkissa näkyvä väripigmentti on feomelaniinia eli keltaista pigmenttiä, siis samaa, jota normaaliväristen koirien "vaaleissa merkeissä" näkyy. Koska lapinporokoirien feomelaniini on yleensä aika vaaleata, nämä kokovaaleat koirat ovat luonnollisestikin kauttaaltaan hyvin vaaleita, syntyessään jopa lähes valkoisia. Iän myötä turkin väri tummuu hiukan ja mahdolliset valkeat merkit erottuvat juuri ja juuri. e/e-geenipari ei juuri vaikuta silmien tai ihon väriin, mutta kirsu on usein selvästi vaalentunut.

Geneettisesti kyseessä on aivan sama väri kuin esimerkiksi keltaisilla labradorinnoutajilla tai kultaisilla noutajilla. e/e-keltainen on hyvin tavallinen myös mm. salukeilla, villakoirilla (aprikoosinväri), monilla spanieleilla (punainen, oranssi, lemon, buff), hyvin monilla seisojilla, useilla mannermaisilla ajokoirilla ja hyvin monilla kääpiökoirilla. Iso osa vaaleista suomenlapinkoirista ovat juuri tämän värisiä, vaikka niillä esiintyy myös hyvin vaaleata ja kirkasta soopeliväriä. Useimmilta muilta paimentavilta roduilta e/e-keltainen puuttuu kokonaan, mutta sitä esiintyy aika yleisenä ainakin näyttelylinjaisilla bordercollieilla ("australianpunainen") ja hyvin harvinaisena mm. saksanpaimenkoirilla ja pembrokencorgeilla. Karjanvartiointiin kehitetyillä vuoristoroduilla eli "isoilla valkeilla" se taas on hyvin tavallinen.


Keltainen suomenlapinkoira Fidelis Edelweiss

Värin sävy vaihtelee kullakin rodulla tavallisimman feomelaniinin sävyn mukaan. Kaikki irlanninsetterit ovat ee-keltaisia, ne on vain jalostettu mahdollisimman vahvan punasävyisiksi. Monilla spanieliroduilla feomelaniini on myös lähempänä punaista kuin keltaista. Noutajilla se on yleensä vaaleahkonkeltainen ja lappalaiskoiraroduilla vielä vaaleampi, lähinnä kermanvärinen. Mikäli muut geenit poistavat feomelaniinin turkista kokonaan tai lähes kokonaan, geenipari e/e tuottaakin kokovalkoisen koiran. Esimerkkeinä tästä mainitut vuoristorotuiset koirat, valkoinen länsiylämaanterrieri ja valkoinen kääpiösnautseri.

E-lokuksen sisältö ei vaikuta koiran muihin värigeeneihin, eli e/e-keltainenkin lapinporokoira on edelleen "pohjimmiltaan" musta tai parkki, ja sillä on joku rodulle tuttu kuvio: merkkiväri, riistanväri tai kokotumma - näitä kuvioita vaan ei erota, koska ne muodostava eumelaniinipigmentti puuttuu. Mustan ja parkin erottaa keltaisissa, kun katsoo tarkasti nenänpäätä: mustapigmenttisillä kirsu on musta tai ainakin reunoiltaan aika tumma, ruskeapigmenttisillä taas vaaleahko ruskeanpunainen. Bodenin pentueen keltaisista pikkukavereista toinen oli musta, toinen parkki. Keltaisella koiralla voi olla myös aivan normaalit valkeat merkit, vaikka niitä voikin olla vaikea erottaa pohjavärin vaaleuden takia.

Mistä kummasta se on lapinporokoirille tullut?

Koska kyseessä on väistyvä geeni, joka täytyy periä kummaltakin vanhemmalta, nämä vaaleat pennut eivät voi olla selitettävissä jollain vahinkoastumisella tai kahden isän pentueella. Pentueen emoistahan ei voi erehtyä ja kun se kerran on varmasti puhdasrotuinen ja kantaja, miksei isäkin voisi olla?

Rekisteröimättömissä porokoirissahan on kaikenvärisiä, joten ei ole mikään ihme että tällainen väistyvä geeni piilottelee rekisteröidyssä lpk-kannassakin. Suomenlapinkoirilla on aivan samoja kantavanhempia, ja niillä väri on kohtalaisen yleinen etenkin paimensukuisissa. Olen lisäksi kuullut ainakin yhdestä ruotsinlapinkoirapentueesta, jossa syntyi "valkoisia" pentuja ja uskon, että kyse on ollut aivan samasta e/e-geeniparista.

e-geeni löytyy ainakin samojedinkoirien esi-isiltä, saksanpaimenkoirilta, bordercollieilta ja islanninlammaskoirilta eli monilta sellaisilta roduilta, jotka saattavat olla ainakin mutkan kautta sukua lapinporokoiralle. Ei siis mikään ihme, että pohjoisen poropaimenistakin löytyy tällainen erittäin monissa roduissa esiintyvä värimuunnos.

Onko keltainen hyvä vai paha?

Väistyvästä keltaisesta ei terveydelliseltä kannalta ole koiralle mitään haittaa. Se ei liity mihinkään tunnettuun sairauteen tai puutokseen. Erittäin ankarassa käytössä tummapigmenttinen koira saattaa olla parempi, sillä geenipari e/e vaalentaa usein kirsua ja ehkä polkuanturoitakin hiukan, ja tummempien anturoiden sanotaan kestävän paremmin kulutusta. Lapinporokoiran voimassaolevan rotumääritelmän mukaan vaaleankeltainen on hylkäävä värivirhe, joten näyttelyyn kelpaavia koiria kasvatettaessa kannattaa välttää keltaisen värin kantajien käyttöä. Vaaleat koirat kelpaavat kuitenkin aivan mainiosti lemmikeiksi, paimeniksi, tottelevaisuuteen tai agilityyn - ja minun mielestäni ne ovat peräti kauniita!

Mikä sen värin nimi siis on?

Geneettisesti kyseisen värin nimi on siis väistyvä keltainen. Tällainen värinimitys ei kuitenkaan sovi Kennelliiton rekisteröintipapereihin, sillä niihin halutaan vain tietoa koiran ilmiasusta, ei sen todellisesta perimästä. Tällöin sopiva termi papereihin on ihan pelkkä "keltainen". Jos vaaleaa sävyä halutaan korostaa, "vaaleankeltainen", "kerma" tai "kermanvärinen" ovat ihan sopivia. "Creme", "buff" tai "lemon" kävisivät myös, mutta eihän nyt suomalaisen/saamelaisen rodun kanssa tarvitse käyttää ulkomaankieliä. Vahvemmanvärisille koirille, jos sellaisia syntyisi, voisi harkita värinimiä "oranssi" tai "punainen". Kaikkein vaaleimmille oikea termi olisi myös "valkoinen", mutta uskoisin, että vaaleimmatkin pennut tulevat olemaan aikuisina enemmänkin kellertäviä kuin puhtaanvalkoisia.

Suomenlapinkoirilla näiden samojen vaaleiden väri vaihtelee lähes valkoisesta kullankeltaiseen. Niitä on rekisteröity ainakin nimillä "kermanvärinen", "creme", "vaalea" ja "vehnänvärinen".

Miten keltainen väri periytyy?

Väistyvä keltainen periytyy yhden geeniparin avulla ja on yksinkertaisesti väistyvä. Tämänhän pitäisikin jo kertoa kaikki kunnon kasvattajalle, sillä toki perinnöllisyyden aakkoset ovat kaikilla hallussa, vai mitä? Mutta ihan siltä varalta, että joku teistä ei ole ihan varma, mistä on kyse, tässä vähän faktoja:

Jokaisella lapinporokoiralla on perimässään tasan kaksi E-lokuksen geeniä. E-lokuksessa on alleelit E ja e, joten vaihtoehdot ovat siis E/E, E/e ja e/e. Jokainen lpk edustaa jotakin näistä kolmesta tyypistä. Suurin osa kannasta on tyyppiä E/E, eli normaalivärisiä eivätkä ne kanna keltaista. Kaikki nämä nyt syntyneet vaaleat ovat tyyppiä e/e, eli niillä on kaksi väistyvän keltaisen geeniä. Kolmas tyyppi, E/e, näyttää päältäpäin aivan normaaliväriseltä mutta kantaa perimässään normaalin E-alleelin lisäksi myös e-alleelia ja voi sopivan (tai oikeastaan sopimattoman) partnerin kanssa jättää keltaisia pentuja.

(Lisäys 2014: Onhan siellä E-lokuksessa oikeasti myös maskigeeni Em ja dominogeenit eg ja eh, mutta jätetään ne tästä jutusta nyt ulos.)

Jos kaksi e/e-keltaista parittaa, kaikki pennut ovat e/e-keltaisia. Jos kaksi normaaliväristä ei-kantajaa (E/E) parittaa, kaikki pennut ovat normaalivärisiä eikä kukaan ole keltainen tai edes kantaja. Kun kaksi kantajaa (E/e) parittaa, keskimäärin neljännes pennuista on tyyppiä E/E, puolet tyyppiä E/e eli normaalivärisiä kantajia ja viimeinen neljännes tyyppiä e/e eli keltaisia.

Keltaisen pennun normaaliväriset vanhemmat ovat siis aina varmoja kantajia (genotyyppi E/e), samoin jokainen keltaisen koiran normaalivärinen jälkeläinen. Jokainen keltaisen koiran lapsenlapsi on 50 % todennäköisyydellä kantaja. Jos haluaa välttää keltaisten syntymistä, keltaisia ei pidä käyttää lainkaan jalostukseen ja varmoja kantajia ei pidä käyttää ollenkaan tai korkeintaan pari kertaa ja silloinkin vain E/E-tyyppiseksi oletetun koiran kanssa. Epäiltyjä kantajia ei pidä parittaa keskenään.

Koska keltainen väri ei ole rodussa erityisen toivottava, olisi parasta että jokainen kasvattaja kertoisi rehellisesti julkisuuteen mahdollisista keltaisista pennuista ja rekisteröisi ne värinimellä, joka kuvaa väriä sopivasti (eikä esimerkiksi "vaaleina parkkeina"). Näin saataisiin paras kuva siitä, mitkä suvut kantavat keltaista väriä. Siis hei, eihän siinä ole oikeasti mitään hävettävää! Kaikissa maailman roduissahan syntyy värivirheellisiä yksilöitä! Kuten keltainen saksanpaimenkoira, punavalkoinen berninpaimenkoira, sinimanttelinen suomenajokoira, black and tan rhodesiankoira, maksankirjava kettuterrieri, brindle labradorinnoutaja, mustalaikkuinen westie ja niin edelleen. Useimmissa tapauksissa syynä on joku rodussa esiintyvä (ja mahdollisesti kuoliaaksi vaiettu) väistyvä värigeeni, joskus harvemmin outo mutaatio.

Mistä tiedän, onko koirani kantaja?

Normaalivärisestä koirasta ei mitenkään näy päällepäin, onko se keltaisen kantaja vai ei. Jos sillä on ainakin yksi keltainen pentu tai jos sen toinen vanhemmista on keltainen, se on 100 % todennäköisyydellä kantaja. Jos sillä on normaaliväriset vanhemmat, mutta ainakin yksi keltainen sisarus, se on 67 % todennäköisyydellä kantaja. Jos toinen vanhemmista on tunnettu kantaja, todennäköisyys on 50 %. Jos suvussa on kauempana tunnettuja kantajia tai keltaisia, todennäköisyyden voi aika helposti laskea.

Yhdysvalloissa on olemassa geenitesti, jolla näkee, ovatko tummat koirat genotyypiltään E/E vai E/e eli kantavatko ne väistyvää keltaista. Vaikka lappalaiskoirarotujen keltaisuuden geeni on mitä todennäköisimmin täysin identtinen muiden rotujen vastaavan geenin kanssa, tätä mainitsemaani testiä suostutaan käsittääkseni toistaiseksi tekemään vain niille roduille (mm. labradorinnoutaja), joilla sen toimivuus on testattu. Eli valitettavasti tästä testistä ei taida olla hyötyä tässä tapauksessa. (Lisäys 2014: E-lokukselle on olemassa toimiva geenitesti, eli epäillyt kantajat on helppoa halutessaan testauttaa.)

Yksi tapa testata "kotioloissa" olisi teettää pentue tunnetun e/e-keltaisen koiran, esimerkiksi kultaisen noutajan, kanssa ja katsoa, tuleeko pentueeseen keltaisia pentuja vai ei - mutta tällainen tahallinen sekarotuisten tuottaminen ei ole vain yhden pienen väriasian takia kyllä järkevää.

Ketkä ovat kantajia?

[Vanhaa spekulointia kahden ekan pentueen perusteella:] Koska keltaisten pentujen vanhemmat ovat varmoja kantajia, tiedämme siis että Tolva Jesperi, Nordarvets Bonnie, Hakkapelitta Botnic Bore ja Fjällfarmens Elvira ovat genotyyppiä E/e eli normaalivärisiä kantajia. Jokainen näistä on perinyt e-geenin jommaltakummalta vanhemmaltaan - tai siis toki mutaatioitakin tapahtuu, mutta ne ovat HYVIN harvinaisia.

Juoksan D-koirat esiintyvät ahkerasti näissä sukutauluissa, mutta koska niitä ja niiden lähisukulaisia on käytetty jalostukseen tosi paljon ilman keltaisia pentuja, on hyvin epätodennäköistä, että ne olisivat kantajia. Jesperi on siis perinyt keltaisen geeninsä todennäköisimmin rotuunotetulta emältään Ämmiltä. Bonnie on saanut sen luultavimmin rotuunotetulta Laisalta, mutta Iresa Irgiä tai sen lähisukulaisia ei ole käytetty jalostukseen ihan niin paljoa että ne voisi ilman muuta "vapauttaa epäilyksesta". Iresa-koirat eivät kuitenkaan ole Suomessa jättäneet yhtään keltaista, joten e-geenin löytyminen Irgistä on epätodennäköistä. Botnic Boren emon Mikälie Firabelin takana on taas niin paljon jalostukseen käytettyjä koiria, että tässä linjassa todennäköisin "syyllinen" on rotuunotettu Jarron. Elvira on saanut e-geeninsä luonnollisestikin emältään Bonnielta.

Olisi kiinnostava tietää, onko Jarronilla, Laisalla ja Ämmillä minkäänlaista yhteistä taustaa. Kenties joku kermanvärinen lappalaiskoira on sattunut vaikuttamaan niiden kotitienoilla jokunen sukupolvi sitten...

Uudempaa spekulointia (vuodelta 2004): Kahden ekan pentueen jälkeen syntyneet keltaiset lapinporokoirapennut eivät ole tuoneet mitään suuria yllätyksiä. Fjällfarmens B- ja F-pentueissa on paljastunut muutamia normaalivärisiä kantajia, mutta sehän ei ole mikään yllätys. Keltaisen koiran normaalivärisistä pentuesisaruksistahan noin 67 % on keltaisen värin kantajia. Uudet pentueet vahvistavat entisestään epäilyitä, että rotuunotetut Jarron, Raisa ja Ämmi ovat hyvin todennäköisiä keltaisen kantajia, ja ne kaikki ovat perineet keltaisen geeninsä jommaltakummalta tuntemattomalta vanhemmaltaan. Myös Pieti on todennäköinen kantaja, ja se on saattanut periä geenin rotuunotetulta isältään.

(Vuonna 2014:) Uusin julkistettu keltainen pentu on syntynyt Kuuraukon Haltin ja Cossak’s Domestic Darun pentueeseen, eikä näistä kumpikaan ole läheistä sukua aiemmin todetuille keltaisen kantajille.

(Vuonna 2015:) Kaukametsän Kätkäläinen on osoittautunut keltaisen kantajaksi. Sen takana geeni voisi ehkä tulla rotuunotetulta domino-väriseltä Hallelta, mutta se on epävarmaa sillä sen jälkeläisissä ei tunneta muita keltaisia. Havukorven k ennelin keltaisten pentujen isä on rotuunotettu Pepi, joka siis on varma kantaja. Emä puolella geeni tulee luultavasti Loij-jan koirista, sillä Loij-jan A-pentueessahan oli keltainen Albin-pentu ja siksi sen sisko Almandiini on hyvin todennäköinen kantaja.

Keltaisten lapinporokoirien sukutauluja