Siniset lappalaiskoirat

© 2003 Liisa Sarakontu
[Artikkeliin myöhemmin tehdyt lisäykset on merkitty hakasulkein.]


Sininen (vaalein merkein) lapinkoira Rahkis Sinisukka

Suomenlapinkoirilla siniseksi kutsuttua väriä on esiintynyt rodun virallisen taipaleen alusta lähtien. Koska kotimaisilla lappalaisroduillamme on osittain yhteinen tausta, jopa aivan samoja koirayksilöitä sukutauluissa, on ollut outoa että lapinporokoirille ei ole vielä syntynyt sinisiä pentuja. No, nyt tämäkin puute on korjattu, sillä huhtikuussa [2003] Juoksa-kennelissä näki päivänvalon todellinen sateenkaaripentue, johon kuului yhden mustan ja yhden parkin lisäksi peräti kolme sinistä ja yksi siniparkki pikku porokoira. Tämän pentueen kunniaksi tässä jutussa käydään läpi sinisen värin periytymistä koirilla ja väriin liittyviä uskomuksia.

Aito sininen väri tunnetaan erittäin monilla koiraroduilla. Muutamilla, kuten tanskandoggeilla ja chow choweilla yksivärinen sininen on eräs rotujen melko suppeasta hyväksyttyjen värien valikoimasta. Monilla roduilla, joilla kaikki tai lähes kaikki värit ovat hyväksyttyjä (esim. englanninvinttikoira, whippet, chihuahua, bordercollie) esiintyy sinistä yksivärisenä tai muihin väreihin yhdistyneenä. Lisäksi joka roturyhmästä löytyy rotuja, joilla sininen on rotumääritelmässä kielletty, mutta niitä silti syntyy tiettyihin sukuihin. Tällaisia ovat mm. saksanpaimenkoira, bokseri ja suomenajokoira.

Mikä sininen on?

Koirien sininen on väriä laimentava geeni eli diluutiogeeni. Sinisellä koiralla kaikki musta pigmentti turkissa on muuttunut tasaisen liuskeenharmaaksi, iho voi olla lievästi vaalentunut ja kirsu on mustan sijasta tummanharmaa. Turkin kellertävätkin osat vaihtavat väriä hieman vaaleammiksi ja vähemmän punertaviksi. Silmät ovat selvästi vaalentuneet normaalista. Tavallisesti sinisen koiran silmät ovat kellanruskeat tai keltaiset, mutta vihertäviä ja jopa sinisiä silmiä voi myös tavata.

Turkin värien suhteisiin sinisyys ei vaikuta, eli jos koira on pohjimmiltaan merkkivärinen, se on edelleen merkkivärinen sinisenäkin. Soopelikoira + sininen saa aikaan sinisoopelin, sudenvärinen + sininen sinisen sudenvärisen ja domino + sininen tuottaa sinidominon. Kokonaan raidallisella tai raitatassuisella koiralla myös mustat raidat muuttuvat sinisiksi ja lopputuloksena on sinibrindle. Molemmissa kotimaisissa lappalaisroduissa on umpimustia ja umpiparkkeja koiria, joten kauttaaltaan siniturkkinen lappalaiskoirakin on aivan mahdollinen.

Jos koiran peruspigmenttinä onkin mustan sijasta parkki, sininen laimennus muuttaa koiran ruskeat turkin osat erikoiseksi vaalean harmaanruskeaksi tai ruskeanharmaaksi, beigeksi väriksi jota kutsutaan genetiikassa nimellä liila. Lappalaisroduilla tämän värin nimeksi on kuvaavasti annettu siniparkki, ja Kennelliitto jopa hyväksyy tämän termin pentuja rekisteröidessä. Siniparkki on vaaleampi ja harmahtavampi kuin vaalein parkki, ja turkissa on jännä hopeinen kiilto, joka puuttuu tavallisilta parkeilta. Sinisestä siniparkin voi erottaa turkin paljon lämpimämmästä ja vaaleammasta sävystä. Tämä väri on erittäin harvinainen useimmilla roduilla, mutta weimarinseisojat ovat aina tämän värisiä eli liiloja. Tällä rodulla väriä kutsutaan hopeaksi. Dobermanneilla liilat koirat rekisteröidään värinimillä fawn tai isabella.

Mikäli tumma pigmentti puuttuu koiran turkista eli koira on geneettisesti väistyvä keltainen, kuten kerman-, vehnän- tai oljenväriset suomenlapinkoirat, sinisen geenin vaikutusta on lähes mahdotonta nähdä. Kirsun ja silmien väri on hieman erilainen ja keltaisen sävy turkissa muuttuu hiukan, mutta erot ovat hyvin pieniä.

Sininen ja siniparkki koira on helpointa tunnistaa pentulaatikossa. Väri on vaaleimmillaan ja selvimmillään pennun syntyessä, ja koska pentulaatikossa on todennäköisesti normaaleja mustia tai parkkeja sisaruksia, värejä on helppo vertailla. Sininen tummuu jonkin verran koiran kasvaessa ja etenkin huonossa valaistuksessa tai vertailukohdan puuttuessa aikuista sinistä ei aina meinaa erottaa aidosta mustasta. Sinisen koiran kirsu tummuu melkein mustaksi, mutta sekä kirsu että polkuanturat ovat selkeän siniharmaat muutaman viikon ikäisellä pennulla. Siniparkilla nämä ovat aivan liilat. Sekä sinisellä että siniparkilla silmien pennunsininen väri säilyy jonkin verran muunvärisiä sisaruksia pitempään, toisinaan koko koiran iänkin.

Miten sininen periytyy?

Sinisen värin esiintymisen määräävät D-lokuksen geenit. Lokuksessa on kaksi alleelia eli erilaista geeniä, D ja d. D-geeni sallii normaalin, vahvan pigmentin, d-geeni taas aiheuttaa laimennuksen eli muuttaa mustan siniseksi ja parkin siniparkiksi. D on dominantti eli vallitseva, d on täysin resessiivinen eli väistyvä D:n suhteen. Koska geenit kulkevat aina pareittain, koiralla on aina yksi kolmesta geeniyhdistelmästä DD, Dd ja dd. Kaksi ensimmäistä antaa normaalivärisen, vahvapigmenttisen koiran ja vain kolmas eli dd-pari mahdollistaa turkin laimentumisen siniseksi.

Koska sininen väri periytyy väistyvästi, kaksi mustaa koiraa voi saada sinisen pennun mutta kaksi sinistä ei koskaan voi saada keskenään mustaa pentua, sillä niiltä puuttuu normaalin mustan pigmentin geeni.

Mainitun Juoksan Ö-pentueen molemmat vanhemmat, Kivimannun Kurjenmiekka ja Kivimannun Rheu Barbarum ovat normaaleita, mustaturkkisia ja vaaleamerkkisiä lapinporokoiria. Sinisten pentujen syntyminen oli mahdollista, koska molemmat vanhemmat sattuivat olemaan sinisen geenin kantajia eli genotyyppiä Dd. Niistä ei voi mitenkään nähdä päällepäin piilotettua sinisen geeniä, mutta pentulaatikkoon putkahtaneet pikkusiniset paljastavat geenin olemassaolon. Koska pentueessa oli yksi parkki ja yksi siniparkki pentu, molemmat vanhemmat ovat myös parkkivärin kantajia. Mustan ja parkinruskean suhde määräytyy B- ja b-geenien avulla, joten nyt voimme päätellä että molempien vanhempien on oltava genotyyppiä Bb Dd eli mustia, mutta parkin ja sinisen kantajia.

Tämän pentueen ainoa musta pentu on perinyt mustaan väriin mahdollistavat geenit, mutta koska on mahdotonta tietää, onko se myös sinisen tai parkin kantaja, sen genotyyppi merkataan B- D- eli geeniparien toiset puolikkaat puuttuuvat koska ne ovat tuntemattomia. Parkki pentu on genotyyppiä bb D- ja sinisten pentujen genotyyppi on B- dd. Kuudes pentu, siniparkki, on bb dd. Se on homotsygootti eli samanperintäinen molempien mustaa väriä vaalentavien geenien suhteen ja on siis perinyt b- ja d-geenit kummaltakin vanhemmaltaan.


Kun kaksi mustaa koiraa, jotka molemmat sattuvat kantamaan sekä parkin että sinisen värin geenejä, paritetaan keskenään, tuloksena voi olla pentue josta löytyy peräti neljä eri väriä eli musta, parkki, sininen ja siniparkki. (Nämä erisävyiset päät esittävät Juoksan Ö-pentuetta ja sen vanhempia, mutta vain kaavamaisesti sillä oikeasti ko. koirilla on valkeitakin merkkejä.)

Mistä sinisen värin geeni on tullut lappalaiskoirille?

Suomenlapinkoirilla sininen on ollut mukana ”alusta asti” eli sieltä saakka kun ensimmäiset uuden rotumääritelmän mukaiset koirat tuotiin etelään yli 30 vuotta sitten ja ne saivat pentuja keskenään. Tämä voi viitata siihen, että sininen on harvinaisena ollut mukana saamelaisten koirien perimässä jo pitkään, kenties satoja vuosia.

Miksei sitten lapinporokoirille ole aiemmin syntynyt sinisiä pentuja? Sinisen geeni on ilmeisestikin erittäin harvinainen, eikä sitä ole sattunut olemaan kuin hyvin harvoilla koirilla. Väistyvästi periytyvä geenihän voi piillä rodussa sukupolvien ajan täysin piilossa kunnes kaksi saman ominaisuuden kantajaa sattuu lisääntymään yhdessä. Juoksan pikkusinisten värigeenin alkuperää on mahdotonta jäljittää varmuudella vanhempia pidemmälle. Vasta kun sinisiä ilmestyy muihinkin porokoirapentueisiin voisi yrittää spekuloida ketkä muutaman sukupolven takaisista rotuunotetuista koirista saattaisivat olla värin kantajia.

Onko sininen hyvä vai paha juttu?

Katsotaan ensin rotumääritelmiä. Suomenlapinkoiralla kaikki kuviot, joissa pääväri on hallitsevana, ova sallittuja eikä kirsunkaan tarvitse olla aina musta kunhan se sointuu turkin väriin. Sininen yksin tai vaaleiden merkkien kanssa on siis täysin sallittu tällä rodulla, ja lisäksi se on kuulunut rodun värivalikoimaan pitkään, sillä jo Peski-kennelissä syntyi sinisiä pentuja.

Lapinporokoiralta väri on tähän asti puuttunut, joten näyttelytuomareiden tai jalostusvaliokunnan ei ole tarvinnut tähän asti ottaa siihen kantaa. Rotumääritelmähän hakee selvästi tummaa koiraa, ja väriosan alku kuuluu ”Musta eri sävyissään, jopa harmahtava tai parkinruskea”. Ja mitäpä sininen muuta on kuin muuntunut musta, eräs harmaan sävy? Tämäkin rotumääritelmä hyväksyy turkin väriin sointuvan kirsun, joten määritelmä ei ainakaan suoraan kiellä sinistä. Siniparkki on aika vaalea, mutta koska vaaleimmat parkitkin ovat aina näyttelyissä kelvanneet, miksei tämäkin värisävy?

Entä sitten sinisen koiran terveys? Sininen on erikseen kielletty hyvin monessa rodussa ja siihen mainitaan liittyvän sokeutta, kuuroutta ja yleistä huonoa elinvoimaa. Mikään näistä ei pidä paikkaansa, vaan sinisillä koirilla on aivan yhtä terävät aistit kuin normaalivärisillä rotukumppaneillaan. Siniseen turkkiin liittyvä silmien vaaleus tai sinisyys ei ole mitenkään haitallista. Mutta yksi ongelma liittyy usein läheisesti siniseen väriin: turkin heikkous, jopa osittainen karvattomuus, josta tarkemmin seuraavan otsikon alla:

Sinisen koiran syndrooma

”Blue dog syndrome”, ”color dilution alopecia” ja CDA ovat termejä, jotka tarkoittavat siniseen väriin liittyvää haitallista iho-ongelmaa. Sininen koira näyttää siniharmaalta koska mustat pigmenttihituset sen karvoissa eivät ole tasaisesti jakautuneet vaan klimppeinä, ja nämä klimpit jostain syystä toisinaan haittaavat karvan kasvua. Osa sinisistä koirista on aivan normaaliturkkisiä, osalla karva on hieman tavallista ohuempaa tai lyhyempää ja osalla on peräti täysin kaljuja laikkuja ihollaan. Mikäli koira on valkokirjava tai sillä on tan-merkit, nämä kohdat turkista ovat normaalit ja vain siniset kohdat ovat poikkeavia. Siniparkeilla näitä iho-ongelmia esiintyy paljon harvemmin kuin varsinaisilla sinisillä.

Taipumus CDA-syndroomaan saattaa liittyä sekä rotuun että karvan laatuun. Weimarinseisojilla (genotyyppi bb dd) sitä ei tunneta ollenkaan, eikä sen mainita olevan suuri ongelma englanninvinttikoirilla tai tiibetinmastiffeilla, joilla sininen on melko yleinen väri. Sinisistä italianvinttikoirista noin 7 prosetilla on CDA, sinisistä dobermanneista sensijaan jopa 50-80 % kärsii siitä ja siksi FCI onkin nyt kieltänyt koko värin tässä rodussa. Lyhytkarvaisilla sinisillä koirilla tuntuu olevan keskimäärin enemmän ongelmia turkkinsa kanssa kuin pitkäkarvaisilla, joskin sekin vaihtelee roduittain. CDA-syndroomaan ei ole olemassa mitään parannuskeinoa turkin normaalin hyvän hoidon lisäksi.

Onko mahdollista, että CDA esiintyisi lappalaisroduillakin? Teoriassa toki täysin mahdollista, etenkin lyhytkarvaisilla lapinporokoirilla, mutta koska suomenlapinkoirissa siniset ovat aika harvinaisia eivätkä ainoat siniset lapinporokoirat ole vielä lähellekään aikuisia, asiasta ei vielä voi sanoa mitään varmaa kumpaankaan suuntaan. Molemmissa roduissa sinisten koirien omistajien ja kasvattajien tulisi seurata koiriensa turkin laatua ja verrata sitä muunväristen sisarusten turkkiin sekä pentulaatikossa että aikuisena. Sinistä pentua myytäessä kasvattajan on osattava kertoa ostajalle mahdollisesta turkkiongelmasta. Huonoturkkisia sinisiä ei missään tapauksessa tule käyttää jalostukseen, jotta mahdollinen taipumus CDA-syndroomaan ei yleistyisi. Jos on selvää, että suurella osalla sinisistä jommassakummassa lappalaisrodussa on selviä turkkiongelmia, jalostustoimikunnan kannattaisi harkita sinisten jalostuskieltoa mutta parin huonoturkkisen koiran takia näin dramaattiseen toimenpiteeseen ei pidä lähteä.

[Myöhemmin vuosien 2003-2004 aikana kävi ilmi, että kaikilla kolmella Juoksa Ö-pentueen sinisellä koiralla on ongelmia turkkinsa kanssa eli niillä valitettavasti on CDA. Tämän artikkelin lopussa on linkkejä sivuille, joilla kerrotaan enemmän CDA:sta, tosin vain englanniksi.]

Mitä sininen ei ole?

Siniseen väriin liittyy runsaasti outoja uskomuksia. Osasyynä tähän lienee se, että muutamilla roduilla joku aivan muun geeniyhdistelmän aikaansaama harmahtava väri on nimetty ”siniseksi” ja koiraharrastajat sotkevat nämä eri ”siniset” toisiinsa. Käydäänpä läpi muutamia vastaan tulleita virhekäsityksiä:

Sininen väri todistaa collieperimästä
No ei varmasti. Colliella esiintyy oikeatakin sinistä erittäin harvinaisena ja rotumääritelmässä kiellettynä värinä, mutta se, mitä tällä rodulla yleensä sanotaan siniseksi ei suinkaan ole aito dd-sininen vaan merle. Dominantti merle-geeni muuttaa koiran turkin mustat alueet harmaanlaikullisiksi, lisää hieman valkean määrää ja silmät ovat joskus ruskean sijasta kirkkaansiniset tai sinikirjavat. Jos koira perii merle-geenin kummaltakin vanhemmaltaan, se on ns. ”tuplamerle” ja tähän liittyy usein hyvin vakavia vikoja, kuten kuuroutta, sokeutta ja jopa täydellistä silmättömyyttä. Merle-geeniä ei esiinny lappalaisroduilla lainkaan.

Kahta sinistä ei koskaan saa parittaa keskenään
Jos rodulla esiintyy CDA-syndroomaa eli siniseen väriin liittyvää huonokarvaisuutta, kahta sellaista sinistä joilla on turkkiongelmia ei tulisi parittaa keskenään. Mitään muuta syytä tähän ei ole, sillä siniseen ei liity muita tunnettuja ongelmia. Tämä uskomus lienee peräisin sinisen sekoittumisesta merle-väriin, sillä kahta merlekoiraa ei saisi parittaa keskenään.

Sininen väri todistaa australiankarjakoiraperimästä
Tämäkään ei ole totta. Australiankarjakoirilla ”siniseksi” kutsuttu väri ei ole dd-sininen vaan vahvan valkokirjavuuden ja tiuhan päistärkarvoituksen (roan, ticking, tikkaus) yhdistelmä. Karjikset syntyvät lähes puhtaan valkeina ja turkin valkeat alueet peittyvät muutaman viikon iästä alkaen pieniin värillisiin pilkkuihin. Lopputulos on valkean ja mustan karvan sekoitus, joka voi näyttää lähes tasaharmaalta. Sama värikuvio tunnetaan myös mm. cockerspanieleilla ja englanninsettereilläkin, ensinmainitulla rodulla sen nimi on blue roan ja jälkimmäisellä blue belton. Hyvin monilla lappalaiskoirilla on pientä pilkutusta valkeissa laikuissaan, mutta koska meidän koirillamme valkeaa on yleensä melko niukasti eikä niiden tikkaus ole kovin tiheää, samanlaista harmaata yleisvaikutelmaa ei pääse syntymään.

Vuonna 2000 syntyi Lumiturpa-kennelissä kaksi lapinporokoiranarttua, joiden outoa harmaata syntymäväriä arveltiin sekä dd-siniseksi että australiankarjakoiran päistärikköväriksi. Nämä nartut eivät olleet kumpiakaan. Niiden tumma pigmentti vaikuttaa olevan aito musta, joten dd-sinisiä ne eivät ilmeisesti ole, ja koska niillä ei ole laajoja valkeita laikkuja, ne eivät ole päistärikköjäkään. Niillä vain on jostain muusta syystä takaruumiissaan valkeata sekakarvaa mustan seassa. Tämäntapaista väritystä kutsutaan mm. borderterriereillä siniseksi, mutta sekään ei ole aito sininen. Näiden kahden koiran erikoiselle harmaalle värille ei ole selvää selitystä.

Sininen väri todistaa jostain muusta roturisteytyksestä
Ei välttämättä. Sinistä esiintyy niin monella aivan erisukuisella koirarodulla aivan eri puolilla maailmaa - malamuutista basenjiin ja thai ridgebackista pitbullterrieriin - että sen on täytynyt kuulua kesykoirien väreihin jo satoja, ehkä tuhansia vuosia ennen kuin nykyisiä koirarotuja on alettu varsinaisesti jalostaa. Sinistä löytyy hyvin monilta paimenkoiraroduilta, metsästyspystykorvilta ja arktisilta vetokoirilta joten se on voinut tulla pohjoiseen koirakantaan melkein mitä kautta vaan jo kauan ennen kuin saamelaiset ovat alkaneet käyttää koiriaan porojen paimentamiseen. Toki se voi olla paljon uudempikin asia, kenties vasta 40-50 vuotta sitten kantaan tullut, mutta tällöinkään todellista ”syyllistä” tuskin pystyy enää selvittämään. Eikä tarvitsekaan, runsas värivalikoimahan on vain rikkautta!

Julkaistu Lapinkoira-lehdessä 3/2003

Juoksa Örinän, sinisen lapinporokoiran kotisivut.
Color Dilution Alopecia (in Italian Greyhounds) by Teri Dickinson, DVM
article about CDA by Pet Health Center
Special Care for a Blue Doberman