10th World Puzzle Championship 2001

Brno, Tsekinmaa 8.10. - 14.10.2001

Matkakertomus

© Liisa Sarakontu 2001-10-17
You can read the same text in English too

Matkakertomukseni vuoden 2002 Oulun kisasta ja vuoden 2004 Opatijan kisasta ovat myös netissä.

Taustoja

"Puzzlet" tarkoittavat kaikenlaisia kivoja pikku päättelypulmia, enimmäkseen kuvioihin perustuvia mutta mukaan kuuluvat erilaiset numero- ja kirjainsarjat. Sanaristikot ovat tavallaan yksi puzzlejen alalaji ja niiden suosituin tyyppi. Puzzleharrastus on Suomessa vielä aika tuntematonta ja monien mielestä ne ovat lasten, ei aikuisten puuhaa. Yleensä puzzletehtäviä löytyykin vain lastenlehdistä. Puzzleja on kuitenkin kaikentasoisia, ja maailmalla on kisattu jo vuodesta 1991 alkaen puzzleratkonnan maailmanmestaruuksista. Suomenmestaruuskisat on järjestetty kahdesti ja ensimmäisten kisojen yhteydessä perustettiin Suomeenkin oma puzzleseura, Ahaa, jonka webbisivujen pitäisi ilmestyä ensi vuonna.

Vuoden 2001 kisoihin Suomesta lähti mukaan nelihenkinen joukkue kapteeneineen. Joukkueen jäseninä olivat kaksinkertainen suomenmestari Pekka Ikäheimonen, ristikoiden ja puzzletehtävien laatija Juha Hyvönen, tämän vuoden suomenmestaruudessa neljänneksi tullut Liisa Sarakontu sekä seitsemänneksi sijoittunut kokenut sanaristikkoharrastaja Heljä-Maija Vanhanen. Juha oli kisoissa seitsemättä kertaa, me muut kolme olimme ensikertalaisia. Joukkueeseen pyydettiin muitakin kisoissa kärkipäähän sijoittuneita, mutta he jättivät reissun väliin erinäisten esteiden vuoksi. Joukkueen kapteenina toimi Erja Gullstén mm. sanaristikkolehtiä kustantavasta Kolmiokirjasta. Lisäksi joukkuussamme oli kaksi vierasta, Pekan vaimo Kaisa Ikäheimonen, joka kisojen aikana hoiti suurimman osan kapteenille kuuluvista hommista ja aiemmin kisoihin osallistunut Tuuli Rauvola.

Ensi vuoden MM-kisat pidetään Oulussa, ja Erja, Tuuli ja Juha käyttivät ison osan Brnon matkasta ensi vuoden kisajärjestelyiden suunnitteluun.

Maanantai 8.10.

Joukkue kokoontui alkuiltapäivällä Helsinki-Vantaan lentokentälle ja vaikka aamuinen Milanon lentoturma ja muut viimeaikaiset lentämiseen liittyvät uhkat pyörivät mielessä, astuimme urheasti Prahan koneeseen ja lähdimme matkaan. Olin tavannut kaikki seurueemme jäsenet pari kertaa aiemminkin mutta en tuntenut ketään kovin hyvin, joten lentokentällä odottelu ja lentomatka kuluivat tutustumisen ja leppoisan juttelun merkeissä. Prahan kentällä järjestäjien edustaja otti meidät heti hoiviinsa ja vei välittömästi paikalla jo odotelleiden Turkin ja USAn joukkueiden kanssa bussiin, joka suuntasi Prahan keskustan läpiajon jälkeen nokkansa kohti noin 200 kilometrin päässä olevaa Brnota. Alkumatkasta ihailtiin maisemia, mutta illan pimennyttyä Suomen joukkue valtasi takapenkit ja pelasi erilaisia sanallisia pelejä perille asti.

- Mikä viisikirjaiminen sana, kaikki kirjaimet erilaisia, on mielessäni?
- Onko se koira?
- Ei, kaksi oikeaa kirjainta.
- Kirja?
- Yksi oikea kirjain.
- Purjo?
- Kaksi oikein.
- Posti?
- Oikein, se se on! Sinun vuorosi keksiä seuraava sana.

Perille Brnon upeaan Holiday Inn -hotelliin saavuttiin vasta aika myöhään, joten emme ehtineet kuin ilmoittautua ja piipahtaa pikaisesti huoneissa ennen tervetuliaisillallisen alkamista. Aluksi Brnon kisaorganisaation johtaja Vítezlav Koudelka toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi, sitten syötiin ja kuunneltiin mainiota laulajaimitaattoria, "Alphabet Singeriä", joka esitti meille hauskan aakkosellisen koosteen Louis Armstrongista Zuccheroon, väliltä löytyivät mm. Michael Jackson, Elvis Presley ja Suzi Quatro. Skoolailimme pöytäkumppaneiksemme osuneiden kanadalaisten kanssa antaumuksella, mutta parin viinilasillisen jälkeen oli jo pakko siirtyä huoneeseen tutkimaan käteen iskettyä tehtävänippua. Liian moni tehtävätyyppi oli meikäläiselle täysin uusi, huh huh...

Tiistai 9.10.

Aamulla minä ja kämppäkaverini Heljä nousimme ylös ennen seitsemää, selasimme läpi parit tehtävät, katsoimme seitsemän uutiset (hotellin telkkarista näkyi mm. BBC ja CNN), kävimme tukevalla aamupalalla ja sen päälle reippaalla aamukävelyllä - tästä muodostuikin meille rutiini koko reissun ajaksi. Kymmeneltä alkoi kyselytilaisuus, jossa oli tarkoitus selvittää kaikki etukäteen jaetuissa kysymyksissä olevat mahdolliset epäselvyydet. Koska Suomen joukkue oli tullut perille edellisenä päivänä liian myöhään jotta kukaan olisi ehtinyt katsella papereita riittävän tarkasti, karkasimme täältä ensimmäisen tunnin jälkeen perehtymään tehtäviin keskenämme. Pekka selvitti ansiokkaasti parin tehtävätyypin ratkaisumetodeja muulle joukkueelle. Nyt kävi myös ilmi, että tehtävien kuvaukset olivat niin pitkät ja monimutkaiset, että Heljän muuten kohtuullinen englannintaito ei aivan riittänyt niiden lukemiseen. Loppuajan ennen lounasta käytimmekin tehtävien kääntämiseen suomeksi.

Iltapäivällä oli ohjelmassa tutustumisretki läheiselle viinialueelle ja sen keskellä olevaan upeaan, isoon linnaan. Linnassa meillä oli viininmaistiaiset ja meistä otettiin ryhmäkuva ja joukkuekuvat. Olisin mielelläni viettänyt linnan valtavassa puistossa kauemminkin kiinnostavan linnuston (tikkoja, pähkinänakkeleita, mustaleppälintuja, mahdollinen kuningaskalastaja) takia, mutta hotellille palattiin päivälliseksi. Loppuilta meni tehtäviin tutustuessa ja niitä suomentaessa.

Keskiviikko 10.10.

Ensimmäinen kisapäivä, nyt alkoi jo vähän jännittää! Meille 105 ratkojalle yli 20 eri maasta oli varattu mukavan ilmava kokoussali hotellin yhteydestä, ja minä sain pitkän pöytäni toiseen päähän kaveriksi Unkarin B-joukkueen Tamasin ja hänen söpön pehmokettunsa. Heljä istui pari riviä minun takanani, Pekka aivan salin takana ja Juha melkein edessä. Yhdeksältä oli puolentoista tunnin osa 1, sitten lyhyt tauko ja perään osa 2. Voi taivas, mistä ne näin hankalia tehtäviä keksivät? Niiden kolmen raketin eroavaisuuksia piti tiirailla silmät ristissä niin kauan, että päätä alkoi särkeä. Lounastauolla oli hädin tuskin aikaa hengähtää ennen iltapäivän osioiden alkamista kahdelta.

Päivän urakka oli täynnä kuuden tienoilla, jonka jälkeen oli päivällisaika ja sitten olinkin jo niin sippi, että emme jaksaneet muuta kuin raahautua läheiseen viinitupaan yksille lasillisille ja kääntämään seuraavan päivän tehtävät. Ei puhettakaan baarissa roikkumisesta tai aamutunneille bailaamisesta! Illalla olisi ollut retki läheisille tippukiviluolille, mutta sitäkään ei jaksanut harkita.

Torstai 11.10.

Edellisen päivän tulosten perusteella huomasin, että vaikka olen kaukana kärjestä, en ole silti ihan viimeisillä sijoillakaan eli ehkä sittenkin olen oikeassa paikassa. Joukkueemme kärkimies Pekka teki kiitettävää jälkeä, ja minä asetin huikeaksi tavoitteekseni olla parempi kuin kilpailijanumeroni 71 ja lisäksi päätin yrittää lyödä meistä eniten kokemusta omaavan Juhan, sillä olin yllätyksekseni hiukan häntä edellä tässä vaiheessa.

Päivän ohjelma lähes identtinen eilisen kanssa. Aamupäivän rankat erät, lounastauko ja iltapäivän erät. Loppuiltapäivästä tulivat yksilökilpailun viimeiset tehtävät, jotka olivat hupaisine muotinäytöksineen ja muine esityksineen hauskan keventäviä. Vielä ennen päivällistä tuli joukkuetehtävien ensimmäinen osio, jossa piti pyöritellä numeroilla päällystettyjä puukalikoita oikeisiin (tai ainakin vääriin) asentoihin. Iltaohjelma täsmälleen kuten eilen, eli yhdelle viinille ja sitten koisimaan.

Perjantai 12.10.

Joukkuekilpailupäivä. Tänään olimme viereisen rakennuksen eli paikallisen WTC:n tiloissa ja kaikki tehtävät oli tarkoitettu koko joukkuetta varten. Osasta, mm. magneettien sijoittelusta, selvisimmekin komeasti mutta esimerkiksi rakennuspalikoista syntyi vain kolme vaadittua rakennelmaa. Neljännen korvasimme viereisissä pöydissä hilpeyttä herättäneellä "laivalla".

Kilpailupuoli oli nyt ohi, hurraa! Nyt on aikaa ottaa rennommin. Iltapäivällä ratikka-ajelu vanhanaikasella vaunulla Brnon keskustaan, joka sijaitsi parin kilometrin päässä hotellista ja jossa en ollut ehtinyt tähän saakka edes piipahtaa. Keskustassa saattoi osallistua opastettuun kiertokäyntiin, mutta Juha, Heljä ja minä valitsimme mielummin vapaata lorvimista omaan tahtiin.

Virallinen iltajuhla päivällisineen oli paikallisen teknillisen korkeakoulun tiloissa. Kansanmusiikkiesitysten jälkeen seurasi pääohjelmanumero eli tulosten julistus. Ensin joukkuekilpailun tulokset, jossa jokainen joukkue sai järjestyksessä nousta lavalle käteltäviksi. Täysin ylivoimainen mestarijoukkue oli Yhdysvallat, jonka kaikki neljä kilpailijaa sijoittuivat parhaan kahdentoista joukkoon. Suomen joukkue oli sijalla 19 yhteensä 26 joukkueesta. Yksilökilpailussa palkittiin 10 parasta, ja mestariksi nousi saksalainen Ulrich Voigt ohi kisaa pitkään johtaneen tsekki Robert Babilonin. Amerikkalaisille kaksi seuraavaa sijaa. Paras suomalainen oli Pekka, joka oli 18. sijalla. Minun sijoitukseni täytti tavoitteeni, eli olin sijalla 69. Harvalukuisten naisten sarjassa olin kolmas tai neljäs. Täydelliset tulokset löytyvät WPF:n sivuilta.

Ilta oli vielä nuori, viini ilmaista ja mieli korkealla, joten kun Suomen koko porukka uppoutui taas kerran ensi vuoden järjestelyiden pohtimiseen, minä hylkäsin seurueen ja lähdin seikkailemaan pitkin salia etsimässä hauskempia juttukumppaneita - ensi vuotta pohditaan myöhemmin, nyt pidetään hauskaa! Olin käynyt kiusaamassa jo ainakin turkkilaisia, kanadalaisia, japanilaisia ja tsekkejä ja olin juuri ryhtymässä häiritsemään jenkkejä, kun väki totesi että nyt tanssitaan ja samantien joku koputtikin olalle ja olin lattialla pyörimässä muun porukan seassa. Osa jengiä siirtyi tässä vaiheessa syrjäisempiin pöytiin pelaamaan korttia ja selvittämään kisassa tekemiään virheitä, mutta me kevyemmin hommiin suhtautuvat tanssimme itsemme hikeen turkkilaisia rintakarvoja ihaillen. Illan viimeinen hidas japanilaisen kanssa. Hotellille palattiin jo ennen puolta yötä, mutta koska hotellin baarissa suomalaisten jutut palasivat taas seuraavan vuoden suunnitelmiin, häivyin nukkumaan jo kohta puolen yön jälkeen.

Lauantai 13.10.

Aamulla varhain ylös, aamiaiselle, tavarat matkalaukkuun ja bussilla Prahaan. Suomalaisten kanssa samaan bussiin osuivat ainakin turkkilaiset, saksalaiset, puolalaiset ja ranskalaiset. Matkalla paikallinen opas selitti meille Tsekinmaan historiaa, mutta todennäköisesti suljin silmäni edellisen illan uuvuttamana koska jossain vaiheessa historia tuntui edenneen pikakelauksella parin vuosisadan yli.

Prahaan saavuttiin kohta puolenpäivän jälkeen. Bussi vei meidät linnalle, johon oli tarkoitus tutustua ja sitten jatkaa sieltä alas vanhaan kaupunkiin mutta neljä suomalaista eli Tuuli, Juha, Heljä ja minä karkasi porukasta jo ensimmäisen kymmenen linnan pihalla vietetyn minuutin jälkeen. Käytimme enimmän osan päivästä vaellellen kaupungin kauniissa puistoissa ja jokivarressa istuen välillä syömään eväitä ja katsomaan lintuja (mm. parvikaupalla pyrstötiaisia, hiirihaukka, nuolihaukkoja, merimetsoja) ja siirtyen sitten historiallisen Kaarlensillan (Karluv Most) yli vanhan keskustan alueelle. Siellä keskityimme väistelemään loputtomia turistiryhmiä ja kävimme syrjäisessä, rauhallisessa kapakassa oluella. Tapasimme lyhyesti muun ryhmän keskusaukiolla, josta suuntasimme taas joenrantojen kautta toiselle rautatieasemalle, jossa ryhmä kokoontui bussia odottelemaan klo 17:45. Kun kadonnut puolalainenkin löytyi lopulta reilun puolen tunnin ihmettelyn jälkeen, pääsimme lähtemään kohti kaupungin ulkopuolella odottavaa hotellia ja jäähyväisillallista.

Loistelias, linnamainen maaseutuhotelli odotti meitä pimenevässä illassa ja nälkäisinä painelimme lähes saman tien viereiseen päivällisravintolaan. Alkuilta sujui taas suomalaisten omassa piirissä, mutta kun jutut jälleen kääntyivät väistämättä ensi vuoteen, minä käänsin selkäni muulle joukkueelle ja keskityin seurustelemaan pöydän toisessa päädyssä istuneen brittitiimin kanssa. Amerikan pronssimitalisti Zack liittyi välillä seuraan, ja me tenttasimme häneltä koko porukalla ratkaisuvinkkejä.

Jossain vaiheessa olin hollantilaisten pöydässä vieressäni itse mestari, saksalainen Ulrich, jonka kanssa yritimme koota minun vahingossa purkamaani pirunnyrkkiä ja kun valomerkki tuli yhdeltätoista, meno oli vielä sen verran vauhdikasta että jäljelläolevat pöytäkunnat siirtyivät hotellin baariin. Siellä yksi pöytäkunta keskittyi bridgeen, toinen tekemään kilpaa puzzletehtäviä eräästä lehdestä (kuinka ne vielä jaksoivat?), pari suomalaista puhui henkeviä baaritiskin äärellä ja loput kerääntyivät Kings-nimistä tikkipeliä pelanneen seurueen ympärille viimeiseen pöytään. Istuin amerikkalaisen ja turkkilaisen välissä häiriten heidän peliään ja kiusaten takanani istunutta USAn joukkueen kapteenia Nickiä tyhmillä kysymyksillä jonnekin puoli kahteen, kunnes oli pakko mennä nukkumaan että jaksaisi aamulla ehtiä seitsemän bussiin ja lentokentälle.

Sunnuntai 14.10.

Nopea aamiainen, ja sitten bussiin, joka heitti muutaman hengen Prahan keskustan päärautatieasemalle ja linja-autoasemalle ennenkuin loppu porukka vietiin lentokentälle. Pikaiset jäähyväiset Hollannin ja Iso-Britannian joukkueille, ja sitten lentokoneeseen. Lentomatkalla osa porukasta torkkui, osa ratkoi ristikoita ja minä juttelin lähes koko matkan Juhan kanssa kisoista, puzzleharrastuksesta yleensä ja muista elämän tärkeistä asioista.

Sitten olimmekin jo kotimaan kamaralla, ja me espoolaiset Heljä ja minä lähdimme melkein saman tien kotejamme kohti jättäen muun porukan kentälle odottamaan Turun ja Oulun jatkolentoja. Kotona tuntui mukavalta; perhe oli selvästi kaivannut ja tytärkin halasi minua aidosti ainakin minuutin ennenkuin tiukkasi, miksen tuonut enempää tuliaiskarkkia. Loppuillan selitin miehelleni Jukalle melkein tauotta viikon tapahtumia.

Ja nyt pitäisi osata asettua takaisin arkirutiineihin. Akvaariot pitäisi siivota, pyykit pestä, matkalaukku purkaa loppuun asti, selvittää sähköpostilaatikossa lojuvat melkein 400 uutta viestiä, puuttua ylläpitämälläni listalla puhjenneeseen fleimisotaan mutta jospa ensin pelaisin ihan pari pikku peliä. Tai parikymmentä. Tai...

Liisa

plussaa

- kaikenkaikkiaan loistavat järjestelyt
- ilmava kilpailusali, happi ei loppunut
- mukava, rauhallinen hotelli
- halpa hintataso ja erittäin hyvää olutta ja viiniä - ja paljon
- ilma pysyi koko ajan kauniina ja lämpimänä
- riemastuttavaa havaita, että maailmassa on ainakin toistasataa minunkaltaistani kahelia.

miinusta

- tulokset olisivat saaneet olla koko ajan esillä, esim. hotellin aulassa
- jotkut tehtävänannot olivat liian pitkiä ja kapulakielisiä.

jos pääsen ensi vuoden joukkueeseen, lupaan

- harjoitella enemmän ja erityyppisiä tehtäviä
- kertoa ensikertalaisille tilaisuuden luonteesta asioita, joita olisin itse halunnut tänä vuonna tietää
- kuunnella koko selitystilaisuus loppuun asti, tai huolehtia että joku muu joukkueesta tekee sen
- seurustella enemmän ulkomaisten kanssa jo ekasta illasta alkaen
- kohottaa kuntoani - ratkomisen ja ryyppäämisen kanssa ei ongelmia, mutta en jaksanut bailata tarpeeksi
- olla kiusaamatta joukkuetovereitani lintulajiluetteloilla
- olla väittämättä kanadalaisille, että "Blame Canada" on heidän kansallislaulunsa.

Voit vaivata minua puzzleihin liittyvillä kysymyksillä, kuten ensi vuoden SM-kisojen aikatauluilla. Sähköpostiosoitteeni on lsarakon@cc.hut.fi

Takaisin Liisan puzzlesivulle