11th World Puzzle Championship 2002

Oulu 24.9. - 29.9.2002

Matkakertomus

(c) Liisa Sarakontu 2002-10-01
You can read the same text in English too

Täältä löydät matkakertomukseni viime vuoden vastaavasta kisasta Brnossa

Ennen kisaa

Kuten viime vuonna Brnossa nähtiin, tällaisen kisan järjestelyhommat vaativat melkoisesti työtä ja aikaa. Jo silloin totesin, että tänä vuonna selviän ehdottomasti helpoimmalla jos pääsen kilpajoukkueeseen eikä minun tarvitse osallistua järjestelyihin, ja siksi otin suomenmestaruuskisoihin oikein tosissani osaa tänä kesänä - ja tuloksena olikin hopeamitali ja siten varma paikka edustusjoukkueessa. Jippii!

Järjestelyrumban takia suomenmestaruudesta ei tänä vuonna kisattu perinteiseen tapaan, vaan meikäläiset osallistuivat jenkkien ja kanadalaisten karsintakisaan joka pidettiin netin välityksellä. Koska hommaan tarvittiin tietokone, kunnon printteri ja toimiva nettiyhteys, osa potentiaalisista kisaajista ilmeisestikin jätti homman väliin mutta kisan tuloksia käytettiin joka tapauksessa suoraan edustusjoukkueen valintaan. Tämänvuotisen joukkueemme muodostivat kolminkertainen suomenmestari Pekka Ikäheimonen, neljänneksi tullut Eeva Teräsvuori, kuudennen sijan saavuttanut Saku Huttunen ja minä. Pekka ja minä olimme mukana viime vuonnakin, Eeva ja Saku olivat ensikertalaisia. Viime vuoden joukkueessa mukana ollut Heljä-Maija Vanhanen sai tällä kertaa hoidettavakseen kapteenin tehtävät ja tekikin homman moitteettomasti.

Tiistai 24.9.

Pekka ja Saku ovat oululaisia, joten vain joukkueemme eteläinen puolisko ja kapteenska tapasivat Hesan asemalla tiistaiaamuna. En ollut tavannut Eevaa koskaan ennen, joten jutustelimme ja tutustuimme junamatkan aikana mutta suurimman osan ajasta käytimme erityyppisten puzzlejen ratkomiseen ja maisemien tuijotteluun (nähtiin emohirvi ja kaksi keväistä vasaa). Vasta Oulussa hoksattiin, että kaksimiehinen brittijoukkue oli ollut samassa junassa. Sitten kirjoittauduttiin sisään hotelli Cumulukseen, jonne oli lyhyt kävelymatka asemalta ja saatiin tehtävien ohjevihkonen. Sitä kerittiin lueskella pari tuntia ennen kuin oli aika kävellä varsinaiselle kilpailupaikalle, hotelli Lasarettiin, tervetulopäivälliselle ja tapaamaan joukkueemme miesjäseniä.

Oli hauska nähdä niin paljon tuttuja naamoja edelliseltä vuodelta! Ja paljon uusiakin naamoja, kuten Saku meidän joukkueesta ja japanilaiset, joilla ei ollut joukkuetta mukana viime vuonna. Siinä sitten juteltiin kaikenlaista joukkueen kesken (näillä pojilla on muuten aivan loputon varasto hysteerisen hauskoja härskejä vitsejä), vähän muidenkin joukkueiden kanssa ja osallistuttiin turkkilaisten järjestämään vedonlyöntiin kisan lopputuloksista. Tutut korttipeliporukat pistivät pelit pystyyn heti päivällisen jälkeen, mutta meikäläiset poistuivat aika pian tutkimaan tehtävänantoja ja nukkumaan. Jälkimmäinen tosin jäi vähän yritykseksi, sillä kun kolme täysin eri nukkumatavat omaavaa henkilöä yrittää jakaa yhteisen huoneen ja kolme eri tavoin omituista petiä keskenään, seuraa väistämättä ongelmia.

Keskiviikko 25.9.

Hotelliaamiainen oli runsas ja maukas, ja sitten loikattiin bussiin sillä nyt oli retkipäivä. Bussimatka Rovaniemelle kesti kolmisen tuntia ja me suomalaiset pelasimme menomatkalla tuppea ja viihdytimme kanadalaisia kertomalla viime vuoden tupen MM-kisoista joissa vain yksi kilpailija puukotettiin kuoliaaksi. Kanadan pojat pitivät jostain kumman syystä bridgeä jotenkin sivistyneempänä pelinä.

Ensimmäinen kohde oli merkillinen muka-lappalainen Kampsuherran valtakunta, jossa ohjelma loitsuineen ja lapinkasteineen oli jotakuinkin järjetön mutta onneksi kesyt porot olivat kivoja ja kilttiä lapinkoiraa Pörröä oli mukava rapsutella. Ilma oli melkoisen kylmä joten kenties ne "taiat" sittenkin tehosivat sillä kukaan ei tainnut vilustua pahasti. Seuraavaksi vierailtiin napapiirillä, josta onkin tullut melkoinen turistiansa matkamuistopuoteineen ja pukin pajoineen.

Ouluun palattua oli jo päivällisaika, ja sen perään oli ensimmäinen kyselytilaisuus. Pojat luistivat täältä, mutta Heljä-Maija, Eeva ja minä istuimme kuuntelemassa koko jutun alusta loppuun. Tarvitseeko kaikkia muotoja käyttää tangram-tehtävässä? Mitä "yhtäjaksoinen" tarkoittaa tässä yhteydessä? Jos ne sukellusveneet kuitenkin voisivat seilata isompien laivojen ali? Tarvitseeko kaikkien kahdenkymmenen pentominopalikan olla keskenään erimuotoisia? Tämän jälkeen kello olikin aika paljon, joten me painuimme suoraan takaisin omaan hotelliimme.

Torstai 26.9.

Ensimmäinen kisapäivä. Ja minulla on lievä päänsärky liian vähästä nukkumisesta, tosi kivaa. Kisa alkoi kello 9:30 ja eka osa koostui lähes pelkästään perinteisistä tehtävistä. Mainio juttu, niissä minä olenkin aika hyvä. Toinen osa oli pelkkiä askartelutehtäviä, valtaosin kolmiulotteisia - ja siinä on tasan yksi ulottuvuus liikaa minulle. Suoriuduin niistä erittäin kehnosti ja päänsärkyni senkun paheni.

Lounaan jälkeen oli muutama kiireinen aikabonustehtävä, ja koska nopeushommatkaan eivät oikein sovi minulle, olin aika mahtavan pahalla tuulella kun eka joukkueosuus alkoi. Onneksi ensimmäinen tehtävä, kelttiläiset solmut, sujuivat huippunopeudella ja vaikka emme selvinneetkään kahdesta muusta tehtävästä ajoissa, mieleni alkoi vähän parantua. Asiaa toki auttoivat päivällisellä ja sen jälkeen nautitut oluset.

Tänä iltana kisat pääsivät telkkariin asti, sillä Pohjois-Suomen alueuutisten porukka oli päivällä käynyt haastattelemassa pääjärjestäjä Erja Gullsténia, meidän joukkueen Pekkaa ja jenkkien joukkueen Zackia. Kun lähetys tuli ulos vähän vaille kuusi, meitä oli melkoinen porukka istumassa ravintolan telkkarin edessä hihkumassa! Päivällisen jälkeen oli toinen kyselytilaisuus.

Perjantai 27.9.

Toinen kisapäivä. Aamulla tutkittiin edellisen päivän tuloksia ja kuten odotettua, Pekka oli paras meistä suomalaisista. Eeva oli toisena, minä kolmantena ja Saku siinä heti perässä. Edellisillan oluet olivat auttaneet, päänsärky oli tipotiessään ja koska kaikki sen päivän kolme yksilöosuutta olivat pääasiassa perinteisiä tehtäviä, saatoin todella nauttia niiden kanssa puuhastelusta.

Iltapäivällä oli toinen joukkueosuus, ja se pidettiin viereisessä taidemuseossa yleisön - ja Kympin uutisten kameraryhmän edessä. Viimeistään nyt selvisi, että me emme tunteneet toisiamme tarpeeksi hyvin kunnon tiimityöskentelyä varten ja erityisesti minä en todellakaan ole mikään joukkuepelaaja. Me tappelimme kunnolla saksanhirvitehtävää tehdessämme eikä aikaa jäänyt naamatehtävälle. Kuka hyvänsä meistä olisi yksin vääntänyt sen väritystehtävän helposti, porukalla vain sotkimme toistemme työtä ja jäimme vaille pisteitä. Kameraryhmän roikkuminen pöydän vieressä ei todellakaan auttanut asiaa, mutta onneksi lopullisesta koosteesta jätettiin pois herkullisimmat palat: Pekka röhnöttämättä selällään keskellä pöytää ja Eeva ja minä rähjäämässä toisillemme tosissaan. Vain Sakun pienet kiroilut ("voi paska") pääsivät uutisiin asti.

Ja sitten takaisin Lasaretti-hotelliin viimeistä joukkueosuutta, Oulutronicia varten. Tässä vaiheessa olimme lopultakin tajunneet että joukkuetehtävät sujuvat paremmin kun jokainen ei yritä työntää näppejään samaan soppaan joten Eeva ja minä jätimme homman suosiolla pojille. Ei se silti ratkennut mutta saimme kuitenkin selviteltyä miten se vekotin pantiin pois päältä ja resetoitiin.

No niin, kisa oli nyt ohi kaikilta paitsi kolmelta kärkimieheltä, jotka olivat Hollannin Niels Roest ja saksalaiset veljekset Ulrich ja Roland Voigt. Siispä nyt oli aika vaihtaa vapaalle ja se meinasi luonnollisestikin muutamaa olutta. Kympin uutiset esittivät puzzlekisasta tekemänsä pätkän loppukevennyksenä, ja taas oli telkkarin eteen kerääntynyt melkoinen jengi nauraa höröttämään.

Muu Suomen porukka oli taas häippässyt nukkumaan aika aikaisin, ja kun minä suunnittelin lähtemistä, hoksasin Erjan ja tehtävistä päävastuussa olleen Juha Hyvösen istumassa yhdessä pöydässä mukanaan kasa tarkistettavia tehtäviä ja puhelinluettelo. Koska en kyennyt keksimään mihin ihmeeseen luetteloa saattoi tarvita tässä hommassa, päätin tsekata asian - ja jouduin saman tien auttamaan kentän ja pallon etsimisessä seuraavan päivän futisottelua varten. En ymmärrä jalkapallosta mitään, en tunne kovin hyvin Oulua ja kun kellokin oli jo puoli yksitoista illalla, ei oikein voinut muuta kuin päättää että Tietomaan lähellä oleva koulun piha saisi välttää. Ja onneksi kävi ilmi, että jenkeillä oli peräti oma pallo mukana joten sekin asia oli järjestyksessä.

Lauantai 30.9.

Ensimmäistä kertaa tapahtuman aikana nyt oli hetken vapaata aikaa! Osa jengistä lähti tutustumaan Ouluun, osa ilmeisestikin nukkui pitkään ja minä tapasin naapurikunnassa asuvaa siskoani, joka oli tullut lapsineen ja koirineen Ouluun. Kävelimme jokirannan puistoissa ja juttelimme.

Yhdeltätoista oli loppukilpailun aika taidemuseossa. Niels, joka oli siis johdossa, sai tasan 30 minuuttia aikaa ratkaista annetut 10 tehtävää. Ulrichilla oli aikaa samaan hommaan puolisen minuuttia vähemmän ja Roland aloitti viimeisenä, toisen puoli minuuttia Ulrichin perässä. Ja koko homma yleisön edessä. Jännää! Ulrich aloitti todella vauhdikkaasti ja teki ekat neljä tehtävää ihan hetkessä. Roland tuli perässä hieman leppoisampaa tahtia, mutta Nielsillä näytti olevan alusta alkaen vaikeuksia ja hän panikin pari puoliksi tehtyä tehtävää syrjään ennen kuin palautti ensimmäistäkään.

Kun aika oli suunnilleen puolessavälissä, näytti siltä että mikään ei voisi estää Ulrichin voittoa - mutta sitten hän jäi jumiin laivastopelitehtävään ja kertolaskuun ja samalla Niels alkoi kiristää tahtia. Roland jatkoi koko ajan samaa tasaista vauhtia. Kun aika päättyi, emme olleet varmoja voittajasta mutta tulokset kerrottiin hetken päästä: Vuoden 2002 maailmanmestari oli Niels Roest seitsemällä pisteellä! Hän oli viime vuonna viides ja ollut ainakin kaksi kertaa aiemmin pronssilla. Toisen sijan sai Roland Voigt, joka oli ensikertalainen näissä kisoissa ja vasta 21-vuotias. Hänelläkin oli 7 pistettä, mutta hitaampi aika. Kolmas oli hänen isoveljensä Ulrich, joka on ollut kahtena viime vuonna mestari. Onnittelut näille kavereille!

Lounaan jälkeen oli futiksen aika. Molempiin joukkueisiin riitti reilusti päälle 10 pelaajaa, eivätkä tuuli, sade tai edes kentän laidalla vaaninut palloja syövä puu kyenneet estämään näitä jätkiä (ja yhtä mimmiä) pelaamasta täyttä 2 x 45 minuutin peliä. Katsomon puolella ei oltu ihan yhtä kestäviä, ja vain yksi puolalainen ja kolme suomalaista pysyi paikalla koko vauhdikkaan matsin ajan. Joukkueissa oli pelaajia kaikenkaikkiaan ainakin kahdeksasta eri maasta, ja me katsojat kannustimme tasapuolisesti molempia joukkueita aina kun pallo oli edes lähellä maalia. Kaikki pelaajat selvisivät hengissä muutamasta rajummasta tilanteesta huolimatta eikä luitakaan murtunut, vaikka Ferhat kyllä menetti sekä vertaan että toisen kenkänsä pelin kuluessa. Lopputulos oli kaiketi 6 - 3.

Myöhemmin iltapäivällä meille pidettiin vastaanotto Oulun kaupungintalossa, jossa meille tarjottiin pitkäveteinen puhe ja maukasta naposteltavaa viinin kera. Illalla oli lopullisten tulosten julistaminen ja kisojen päättäjäiset. Japani voitti joukkuekisan, Saksa oli toinen ja Yhdysvallat kolmas. Suomi oli viidestoista kaikkiaan kahdeksastatoista joukkueesta. Yksilökilpailussa Pekka oli taas kerran paras suomalainen sijalla 23. Minä olin toiseksi paras sijalla 45. ja ekakertalaiset Eeva ja Saku saavuttivat sijat 60 ja 63. Kilpailijoita oli kaikenkaikkiaan 73. Täydelliset tulokset löytyvät täältä Excel-taulukkona.

Päivällisen jälkeen oli vapaata seurustelua, mutta joukkueemme molemmat pojat lähtivät jo aika varhain kotiin ja kun Eevakin päätti painua pehkuihin, minä jäin vaeltelemaan korttipöydästä toiseen ja jutustelemaan muiden maiden kilpailijoiden kanssa loppuillaksi. Osa tyypeistä jatkoi vielä puzzlejen ratkomista, japanilaisten jonglööri näytti parhaat temppunsa ja jopa järjestäjien jengilläkin oli aikaa istua rentoutumassa. Porukka kuitenkin väheni koko ajan ja joskus yhden tienoilla minäkin häivyin omaan hotelliin.

Sunnuntai 29.9.

Heljä-Maijalla, Eevalla ja minulla ei ollut aamusella kiirettä sillä juna lähti vasta vähän ennen kymmentä. Söimme tukevan aamiaisen ja ehdimme ratkoa muutamat tehtävätkin ennen kuin oli aika sanoa hyvästit Oululle. Viron ainoa edustaja Jaanus oli asemalla ja tuli samaan junaan, samoin kuin molemmat kosovolaiset kisaajat ja yksi järjestäjistä, Arto. Seitsemän tunnin reissun aikana tuli ratkottua tehtävä jos toinenkin, ja sitten oltiinkin jo takaisin Helsingissä.

Mukavaa olla taas kotona. Tyttäreni oli pettynyt kun en tuonut hänelle tuliaisia ("Hei enhän mä ollut sen kauempana kuin Oulussa, et kai sinä odottanut saavasi sieltä mitään? Ai jaa, siis odotit.") mutta onneksi hän ihastui japanilaiseen kahdeksan puupalikan arpakuutiopuzzleen ja yritti koota sitä loppuillan. Illalla oli vielä juuri sopivasti aikaa tsekata matkan aikana kertyneet sähköpostit, likapyykit ja matkalaukkujen purkaminen sensijaan saavat jäädä jonnekin tulevaisuuteen.

Muutamia ajatuksia kisasta

Tänä vuonna en onnistunut pääsemään samaan melkein taianomaiseen hyvään fiilikseen kuin viime vuonna Brnossa, mutta se ei ollut kisajärjestelyiden vika. Viime vuoden kisa oli elämäni ensimmäinen tämänkaltainen kokemus, eikä toinen kerta voi tuntua ihan samalta. Lisäksi viime vuonna Brno ja Tsekinmaa antoivat oman eksoottisen lisänsä tunnelmaan, kun taas Oulu on minulle tuttu paikka jossa käyn yleensä kerran-pari vuosittain.

Joka tapauksessa se oli ihan hyvä kisa. Olin haaveillut sijoituksesta noin puolivälissä joten en ollut täysin tyytyväinen pisteisiini ja 45. sijaani. Olisin ollut muutamaa sijaa korkeammalla ilman askartelutehtäviä, ja se todistaa että en todellakaan hallitse kaikkia erilaisia tehtäviä. Vaikka pystynkin vielä harjoittelemalla lisäämään rutiinia monen tehtävätyypin osalta, en voi tulla tämän nuoremmaksi tai nopeammaksi. Mutta niin kauan kun nämä nuoret kyvyt kuten Eeva ja Saku eivät silti pysty päihittämään minua, aion yrittää päästä joukkueeseen jatkossakin. Ensi vuoden kisa tulee olemaan Hollannissa, ja siellä olisikin kiva päästä vierailemaan! Saapa nähdä miten käy.

Liisa
lsarakon@cc.hut.fi

Takaisin Liisan puzzlesivulle