13th World Puzzle Championship 2004

Opatija, Kroatia 12.10. - 17.10.2004

Matkakertomus

© Liisa Sarakontu 2004-10-26
You can read the same text in English too

Matkakertomukseni Brnosta vuodelta 2001 ja Oulusta 2002 ovat myös netissä.

Valokuvia Opatijan kisasta: sivu 1 ja sivu 2. Kuvatekstit ovat englanniksi.

Kisaan valmistautumista

Viime vuonna olisin päässyt Suomen edustusjoukkueeseen Hollannin kisaan, mutta jouduin harmittavasti jättämään sen väliin muiden menojen takia. Asiahan oli tietenkin korjattava mahdollisimman pian ja päätin pyrkiä tosissani Kroatiaan lähtevään joukkueeseen tänä vuonna. Se ei vaatinut suuria, sillä tänäkään vuonna ei ollut varsinaista Suomen omaa karsintaa ja olin paras pienestä kourallisesta Yhdysvaltain nettikisaan osallistuneista suomalaisista. Moninkertainen mestarimme Pekka Ikäheimonen ei osallistunut siihen kisaan tänä vuonna.

Suomen joukkue koottiin niistä henkilöistä, jotka olivat halukkaita lähtemään maailmalle edustamaan kotimaatamme: Juha Hyvönen, moninkertainen puzzlekisailija ja kokenut tehtävien laatija, Eeva Teräsvuori, nuori nouseva kyky ja kolmannen kerran mukana maailmalla, Jouni Särkijärvi, ensikertalainen kisailijana mutta ratkonut tehtäviä jo varmaan ennen kuin me muut olemme osanneet edes lukea ja minä, kolmannen kerran kisaamassa kuten Eevakin. Juha hoiteli myös kapteenin tehtävät ja osallistui puzzleyhdistyksen keskusteluihin, sillä Suomen vakioedustaja Erja Gullstén ei ollut tänä vuonna mukana matkassa.

Tiistai 12.10.

Porukkamme kerääntyi aamulla seitsemän jälkeen lentokentälle. Me kaikki neljä olemme pääkaupunkiseutulaisia, joten tämä sujui ongelmitta. Juha, Eeva ja minä tunsimme toisemme jo vanhastaan, mutta Jouni oli meille tuttu vain netin välityksellä. Konetta odotellessa keskustelimme tulevasta viikosta ja kerroimme Jounille kisan normaalista kulusta.

Meillä oli ensin lento Budapestiin, josta parin tunnin odottelun jälkeen jatkoimme matkaa pienellä potkurikoneella Zagrebiin, Kroatian pääkaupunkiin. Miljoonakaupungiksi sillä oli hämmästyttävän pieni lentokenttä, joten meillä ei ollut ongelmia löytää vastaanottajiamme. Kun myös Turkin, Intian ja muutaman muun maan joukkueet olivat kertyneet paikalle, hyppäsimme bussiin ja lähdimme kohti Opatijaa. Noin kahden tunnin ajomatka vei meidät pitkin upouutta moottoritietä ohi peltojen ja läpi jylhien metsäisten vuorten - reitillä oli toistakymmentä tunnelia.

Meren rannalla sijainnut hotelli Ambasador toivotti meidät tervetulleiksi ja majoituimme saman tien huoneisiimme. Eeva ja minä jaoimme kuudennen kerroksen huoneen, jonka parveke avautui suoraan merelle, ja vuoretkin näkyivät vain päätä kääntämällä. Upea näköala! Tervetuliaispuheiden, joukkueiden esittelyn ja illallisen jälkeen vetäydyimme lueskelemaan tehtävien ennakko-ohjeita. Olimme saaneet alustavat tehtäväpaperit jo noin viikkoa ennen kisaa, mikä helpotti niihin tutustumista suuresti.

Keskiviikko 13.10.

Retkipäivä. Aamiaisen jälkeen ehdimme kävellä hiukan rannalla ennen kuin hyppäsimme kolmeen bussiin ja lähdimme koko päivän ajelulle pitkin Istrian niemimaata. Ensin kävimme Porec-nimisessä kaupungissa tutustumassa 600-luvulta peräisin olevaan bysanttilaiseen kirkkoon ja sen mosaiikkeihin. Toinen vierailukohde oli korkean kukkulan laella sijaitseva historiallinen kaupunki Motovun. Bussien saaminen perille ylös mutkittelevaa, jyrkkää ja kapeata tietä pitkin oli aikamoinen saavutus kuskeiltamme! Sää suosi koko retkipäivän.

Palasimme hotellille vasta päivälliselle, ja sen jälkeen oli vielä ensimmäinen kyselytilaisuus. Baarissa roikkumiseen ei ollut energiaa, vaan menimme ajoissa nukkumaan seuraavan päivän koitokset mielessämme.

Torstai 14.10.

Heti aamiaisen jälkeen oli valokuvaus hotellin uima-altaalla, ja sadekin taukosi siihen mennessä. Ensin joukkuekuvat, ja sitten ryhmäkuva. Unkarilaiset eivät onneksi uhkauksistaan huolimatta työntäneet meitä altaaseen.

Ja sitten olikin aika käydä kunnon hommiin eli tänään oli ensimmäinen varsinainen kisapäivä. Aamupäivän ensimmäinen osio koostui mahdollisimman klassisista tehtävistä, tosin normaalia vaikeampina versioina tietenkin. Joukkuetehtävät oli tänä vuonna ripoteltu sinne tänne muiden osioiden sekaan, joten jo kakkososio oli ensimmäinen joukkuekisa. Myös aika perustehtäviä, mutta melkoisen haastavia.

Lounaan jälkeen jatkettiin kahdella yksilöosuudella ja yhdellä joukkueosuudella. Osa tehtävistä oli linkitetty siten, että seuraavan tehtävän voi ratkoa vasta kun edellinen on suoritettu loppuun. Joukkuetehtävänä oli melkein perinteinen palapeli, jossa etenkin ne vihoviimeiset koppakuoriaiset tuottivat tuskaa. Päivällisajan lähestyessä mehut oli puristettu aika kuiviin ainakin minusta, varsinkin kun kaikki osiot eivät olleet menneet ihan toivotulla tavalla. Päivällisen jälkeen oli vielä seuraavan päivän tehtäviä koskeva kyselyrupeama.

Perjantai 15.10.

Toinen kisapäivä. Olin edellisen päivän jälkeen joukkueemme viimeisenä, joka masensi aika lailla sillä juuri traditionaalisten tehtävien pitäisi olla minun vahvin alueeni. Löysin kuitenkin yhdestä tehtävästä tarkastajien virheen, joka korjattiin ja näin sain peräti 25 pistettä lisää. Nyt päivä alkoikin hymyillä, ja heti aamun ekasta osiosta (joukkuetehtäviä) alkaen homma sujui eilistä vauhdikkaammin. Pentominot asettuivat paikoilleen kuten kuuluukin ja minulle normaalisti hankalat optimoinnit menivät myös odottamattoman hyvin.

Lounaan jälkeen sähellettiin ensin mastermind-tyyppisen tehtävän kanssa, sitten nitkuteltiin merikäärmettä ja tutkittiin lämpömittareita. Päivän päätti koko joukkueen yhteinen pelikorttien järjestely, jossa Jounin ahkerasta yrityksestä huolimatta päädyttiin aika sattumanvaraiseen (eikä luonnollisestikaan oikeaan) ratkaisuun.

Sitten meidän suomalaisten kisaosuus olikin ohi, sillä lauantaina jatkaisivat vain 13 yksilökisan tähän asti parasta eikä meistä kenelläkään ollut asiaa siihen porukkaan. Olin kuitenkin onnistunut kapuamaan Suomen joukkueen toiseksi parhaaksi ja vain Juha oli minun edelläni. Loppusijoitukseni oli 70., ja kaikenkaikkiaan kisailijoita oli paikalla 90. Illalla kerkisimme jopa ensimmäistä kertaa koko joukkueen voimin hotellin baariin asti oluelle.

Lauantai 16.10.

Finaalien aika! Kahden ensimmäisen päivän jälkeen yksilökilpailun kärjessä oli Saksan Ulrich Voigt, ja hän pääsi suoraan toiselle kierrokselle. Kahdelletoista seuraavalle sijalle päässeet osallistuivat ensin alkukarsintoihin kolmen hengen ryhmissä, ja heistä jatkoon pääsi viisi parasta eli kunkin erän voittaja ja paras kakkonen. Sitten nämä viisi ja Ulrich ottivat yhteen kahdessa erässä, joiden jälkeen viimeiselle ja ratkaisevalle kierrokselle valikoituivat Ulrich, Hollannin Niels Roest ja Yhdysvaltain Roger Barkan.

Yleisö seurasi jännittyneenä kolmikon tehtävien ratkontaa. Valtaosa tehtävistä oli melkoisen hankalia eikä ratkonta ollut helppoa heistä kenellekään. Jo ennen ajan loppumista näytti aika vahvasti siltä, että Niels oli ratkonut eniten tehtäviä, Ulrich seuraavaksi eniten ja Roger oli kolmantena, mutta kuinka paljon virheitä ratkaisuissa mahtoi olla? Tehtävien tarkastamiseen meni vain pari minuuttia, ja sen jälkeen oli selvä että yleisön vaikutelmat olivat oikeita ja Niels Roest oli tosiaan tämänvuotinen mestari. Hän oli ollut vasta yhdeksännellä sijalla yksilökisan jälkeen, joten hänen nousunsa finaalissa oli todella hurja. Ulrich oli toinen, ja katsojia vauhdikkaalla laivastopelillään ilahduttanut Roger kolmas.

Joukkuekilpailussa ykkössija meni Yhdysvalloille, toisena oli Saksa ja kolmantena Unkari. Japanin nuori nelikko sijoittui kuudenneksi, mainio saavutus porukalle jossa kaikki ovat ensikertalaisia! Suomen joukkue onnistui sentään jättämään taakseen Intian, Bosnia-Hertsegovinan ja pari koostejoukkuetta.

Lauantai-iltapäivä oli vapaa-aikaa. Jouni lähti perinteiseen jalkapallo-otteluun ja me muut kuljimme kukin omin päin kaupungilla. Minä vaelsin Lungo Marea eli rannan kävelytietä länteen aina sinne asti, missä Opatija loppui ja palasin sitten katuja pitkin shoppaillen välillä. Välillä sataa tihuutteli, ja vuorten yli tuli koko ajan uusia uhkaavia pilviä.

Kannoin perinteiseen tapaani kiikaria koko ajan mukana, mutta lintuja näkyi aika vähän kaupungin alueella. Näkyvimpiä ja myös kuuluvimpia Opatijan linnuista olivat tammenterhoja talvivarastoihinsa kanniskelleet närhet. Rannassa näkyi lähinnä keltajalkalokkeja ja puistoissa oli mustarastaita, peippoja, puluja ja punarintoja.

Illalla koko joukko siirtyi kaupungin keskustassa olevaan vanhaan, arvokkaaseen Kvarner-hotelliin, jossa päättäjäisjuhla pidettiin. Päivällisen, puheiden ja palkintojenjaon jälkeen oli vapaata ohjelmaa. Suomalaiset jakoivat pöydän puolalaisten kanssa, ja keskustelu kattoi niin suomalaiset palindromit tyyliin "saippuakauppias" kuin itse kunkin kielitaidot. Eeva, Jouni ja puolalaisten kapteeni Jacek kävivät pitkän keskustelun venäjäksi. Osa porukasta kierteli pöydästä pöytään keräämässä nimiä ryhmävalokuvan taakse ja kuvaamassa lisää muistoja itselleen. Unkarilaiset pitivät kyselyä ensi vuoden kisaa ajatellen.

Virallisen ohjelman jälkeen porukka alkoi jo huveta, mutta koska pöydässä riitti viiniä, meillä suomalaisilla ei ollut vielä kiirettä mihinkään. Puolalaiset olivat vauhdikasta seuraa, Jacek halasi kaikkia mutta minä lähdin kiertelemään muita pöytiä. Juttelin ensin japanilaisten kanssa ja päädyin sitten Rogerin ja Japanin tulkin Charlesin seuraan. Kun muutkin suomalaiset ajautuivat lopulta tähän porukkaan, Roger alkoi yllyttää meitä tanssimaan ja pakkohan hänelle oli näyttää, että kyllä meistä irtoaa. Tämä houkutteli ison lauman muutakin väkeä tanssilattialle erittäin vauhdikkaaseen sessioon vanhojen tuttujen 1970-luvun eurodiskohittien tahdissa.

Kun bändi lähti tauolle, olimme aika naatteja ja päätimme lähteä takaisin hotellille. Jacek halasi kaikkia ja me kiitimme isäntiä ja heitimme hyvästit muiden maiden joukkueille. Osan joukkueista toki tapaisimme vielä seuraavana aamuna bussissa, mutta suurimman osan porukkaa näimme nyt viimeistä kertaa näiden kisojen aikana.

Sunnuntai 17.10.

Vaikka edellinen ilta oli ollut melkoisen vauhdikas ja jatkunut yli puolen yön, olimme aamulla kuitenkin jotakuinkin skarppeja ja selvisimme ongelmitta puoli yhdeksältä kohti Zagrebin lentokenttää lähtevään bussiin. Samaan porukkaan tulivat mm. Intian, Japanin, Ison Britannian ja Saksan joukkueet. Myös Puola oli samassa bussissa, ja Jacek halasi taas kaikkia. Sitten oli aika heittää hyvästi Opatijan palmuille ja merenrannalle ja lähteä kohti Kroatian sisämaata. Vain puolen tunnin ajon jälkeen vuoristossa jouduimme keskelle kunnon räntäsadetta!

Alkumatkan kehnosta säästä huolimatta päädyimme turvallisesti Zagrebin kentälle, jossa joukkueet jäivät odottelemaan lentojaan eri puolille maailmaa. Toivotimme toisillemme hyvästit joukkue kerrallaan, ja Jacek halasi kaikkia. Suomen joukkueella oli paluulento Budapestin kautta iltapäivällä, ja vain Turkin joukkue jäi vielä meidän jälkeemme kentälle odottelemaan omaa lentoaan.

Koneeseen päästyä kotimatka sujui joutuisasti Opatijassa saatujen puzzlelehtien tehtäviä ratkoen, ja saavuimme perille viileään ja sateiseen Suomeen iltakymmenen tienoilla. Nyt oli joukkueemme aika erota. Eeva jäi odottelemaan hakijaansa, Juha lähti etsimään taksia ja Jouni ja minä lähdimme bussilla kohti Espoota.

Vuoden 2005 kisa tulee olemaan Unkarissa. Olemme jo nähneet kuvan valtavan upeasta linnasta, jossa kisaajat saavat asua, ja kuulleet, että retkipäivänä tutustutaan ainakin jännittävään kalkkikiviluolaan. Eihän tässä muu auta kuin ruveta treenaamaan ensi vuotta varten!

Valokuvia Opatijan kisasta: sivu 1 ja sivu 2. Kuvatekstit ovat englanniksi.

Takaisin Liisan puzzlesivulle