
Whippets and Pharaohs
Esittely
| Mielenkiintoni koiriin syttyi
jo 70-luvun alussa, jolloin kävin koulukaverini perheen
kanssa koiranäyttelyissä. Hyvin nopeasti huomasin
kiinnostukseni suurimpana kohteena olevan vinttikoirat ja
varsinkin afgaaninvinttikoirat. Pitkän mankumisen
jälkeen sain vanhempani ylipuhuttua ja perheeseemme
saapui ensimmäinen oma koirani, afgaaninvinttikoira uros
Satumaan Jessika (nimestään huolimatta
todellakin uros). Huomasin kuitenkin melko pian, että
innostukseni turkinhoitoon ei ollut kovinkaan suuri,
joten ryhdyin vähitellen etsimään itselleni uutta
rotua. Toki muutamassa näyttelyssäkin tuli käytyä
vaihtelevalla menestyksellä, koiran laatu kun ei aivan
huippuluokkaa ollut. Ensimmäiset faaraokoirat saapuivat Suomeen vuonna -73 ja ollessani eräässä näyttelyssä, sattumalta näin ko. koirat kehässä. Ihastuin välittömästi tähän omituisen näköiseen rotuun. Silloinen työkaverini kuin sattuman oikusta tunsi näiden koirien omistajan, joka kaiken lisäksi asui kovin lähellä, ja tutustutti minut tähän henkilöön (Marja Grönvall). Meistä tuli erittäin hyvät ystävät ja ystävyys jatkuu edelleen. Marjan avustuksella hankin ensimmäisen faaraokoirani vuonna -77 Ruotsista Inga-Britt Cassellin Chassellis-kennelistä. Tästä nartusta, FIN MVA Chassellis Bica, tuli kaikkien Scheik's-faaraokoirien kantaäiti.Vuosien saatossa olen kasvattanut 13 pentuetta. Ansiokkaan kasvatustyön johdosta olen saanut Suomen Kennelliitto ry:n myöntämän rodun ensimmäisen Vuolasvirta-palkinnon sekä Suomen Vinttikoiraliitto ry:n Kasvattajapalkinnon (myös rodun ensimmäinen). Tarkempaa tietoa pentueista löytyy toisaalta näiltä sivuilta. Vuosien varrella näyttelyitä kiertäessäni ihastuin pikku hiljaa whippetteihin. Hankittuani omakotitalon (jolloin pystyin lisäämään koiramäärääni) päätin hankkia yhden whippetin kennelini "maskotiksi". Tämä ensimmäinen whippettini oli uros KANS & FIN MVA Nevedith Xray (toisena omistajana Sampo Miettinen) ja hän saapui Suomeen vuonna -89. Ei mennyt kuin muutama päivä, niin olin totaalisen ihastunut tähän rotuun. Positiivisina asioina koin Xrayn erittäin upean luonteen ja rodun miellyttävän koon. Päätin hyvin nopeasti, että myös narttu on saatava ja niin saapui taloon Nippy Tows of Nevedith, joka oli Xrayn pojantytär. Xraytä oli käytetty siitokseen Englannissa ennen Suomeen tuloaan ja nykyään hänen jälkeläisiään löytyy ympäri maailmaa. Aluksi whippetit olivat vain ns. sivurotu, mutta nykyisin tästä rodusta on tullut päärotuni, ja Scheik's faaraokoiria ei enää synny. Tällä hetkelle kotona on 7 whippettiä. Tarkempaa tietoa whippet-pentueista ja kotona asuvista koirista löydät toisaalta näiltä sivuilta. Vuonna -94 valmistuin ulkomuototuomariksi ja tällä hetkellä minulla on oikeus arvostella koko FCI:n ryhmä 10 sekä FCI:n ryhmästä 5 basenji, buhund, cirneco dell'etna, faaraokoira, grosspitz, grönlanninkoira, hokkaido, ibizanpodencot, japaninpystykorva, kaanaankoira, kanarianpodenco, kai, kishu, korea jindo dog, lunnikoira, meksikonkarvatonkoirat, perunkarvatonkoirat, portugalinpodengot, shiba, shikoku, thai ridgeback ja volpino italiano. Suomen lisäksi olen arvostellut Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Slovakiassa, Saksassa, Belgiassa. Sveitsissä, Irlannissa, Iso-Britanniassa, Alankomaissa, Latviassa, Tsekin tasavallassa, Ranskassa, Liettuassa, Venäjällä, Australiassa, Sloveniassa, Unkarissa ja Italiassa. |