KULJETUS- JA KULKUTAVOISTA ERÄJÄRVELLÄ

 

Perinteiset vanhat kulkutavat ovat pitäjässä käytössä 1900- luvun alkupuolelle saakka. Veneillä kuljetetaan suuriakin kuormia sulan veden aikaan ja talvella tasaista jäätä pitkin hevonen selviytyy painavistakin kuormista. Jäätä pitkin kuljetaan myös hiihtämällä ja koiravaljakolla. Omavaraistalouden aikaan liikkumisen tarve on vähäinen ja maan hallinto ei edellytä ihmisiltä mitään. Edes suurina katovuosina 1867-68 ei pitäjäläisten tarvitse lähteä maakuntiin kerjuulle. Seudun rikkaat riista- ja kalavarat pitävät ravinnosta huolen. Erätaidot ovat aina olleet eräjärveläisille tuttuja. Viljan riittävyys on ajoittain ongelma, jolloin myös akanat ja oljet leivotaan leipään mukaan.

1800- luvun loppupuolella kuljetustarpeet alkavat kasvaa. Tulee tarve kuljettaa sahoilta lautaa myyntiin Etelä-Suomeen. Proomukuljetukset ja säännöllinen sisävesilaivaliikenne alkaa vähitellen vilkastua. Järvien jäätyminen vähintään puoleksi vuodeksi on kuitenkin liian pitkä aika. Rautatien tulon myötä Orivedelle vuonna 1883 alkaa vesiliikenne vähenemään. Sen ja maaliikenteen tehtävä on toimia lähinnä rautateiden syöttöverkostona ja niiden apuna. Vesiliikenne hiljenee käytännössä vuoden 1930 jälkeen, kun Rönninsalmen silta valmistuu ja maakuljetukset avautuvat Oriveden asemalle. Rautateiden asema kuljetuksiin heikentyy vasta 1960- luvulla, jolloin valtatiet valmistuvat.

 

MAALIIKENNETTÄ

 

Jalkapatikka on yleisin tapa liikkua. Tuolloin ihmisillä on tapana käydä kylässä enemmän. Kylämatkalla poiketaan yleensä useammassa talossa, koska matkoista muodostuu melko pitkiä. Kuulumiset on vaihdettava kyläilemällä, kun ei puhelimia ole. K. Seppälässä on vuonna 1932 ja Ylä-Kuivasilla vuonna 1934 mahdollisuus radion kuunteluun. Monesta paikasta, varsinkin sukulaisten luota, saa myös ruoan ja yökortteerin. Matkamies saattaa saada sukulaistalosta reppuunsa lihaa, ihraa, jauhoja, papuja, villoja, kauraryynejä ja rieväkaakon. Vastapalvelukseksi autetaan talon töissä.

Posti kuljetetaan ensin Orivedeltä hevosella Eräjärvelle, josta postin jakaa edelleen jalkapostin kuljettaja Kustaa Lehtinen († 15.1.1926), jonka kiertomatkat ulottuvat aina Järvenpään kylän perukoille. Polkupyörät tulevat kauppaan 1910-luvun alkupuolella. Kumit kuluvat sorateillä varsin nopeasti, ja uusia on harvoin kaupoissa.


Polkupyörämyynti-ilmoitus vuodelta 1932.

Yleensä joulukuun alussa on jo rekikeli. Huhtikuun lopussa otetaan rattaat käyttöön. Myllymatkoja ei tarvitse paljon enää tehdä, koska Eräjärven osuusmeijerin mylly riittää pitäjän tarpeisiin.

Vuonna 1926 saattaa matkaaja päästä palotarkastajan auton kyytiin. Kajanteen kenkäkaupan kauppamatkustaja on liikkeellä autollaan Eräjärvellä 4 päivä tammikuuta 1927 ja ajaa autonsa ilmeisesti liukkauden vuoksi suoraan Rönninsalmeen. Lossivahdin vaimo antaa miehelle kuivan puvun päälle. Auto nostetaan hevosvetoisesti salmesta ylös. Kuorma-autoja näkyy ensi kerran vuonna 1930, jolloin sälpäkuljetukset alkavat.

Rautatie ulottuu Tampereelle vuonna 1876. Orivedellä on rautatie vuonna 1883. Junalla Tampereelle pääsee seuraavasti: Ensin on kuljettava kävellen tai hevosella Orivedelle edellisenä iltana ja oltava yökortteerissa. Aamulla juna lähtee Tampereelle klo 5.30 ja on perillä klo 7.00 . Takaisin pääsee illalla esimerkiksi klo 21.00 junassa. Tuohon aikaan ei enää kannata lähteä kortteeria etsimään Orivedelle. Aseman odotushuoneessa yöpyminen on yleistä tultaessa iltajunalla.

 


Kuorma-autoon saadaan lastattua kerrallaan vain 4000 kg sälpää ja kippi puuttuu.

 


Sälpää kuormattiin joskus ok- vaunun sijasta myös tavaravaunuun.

 

 

LOSSILIIKENNETTÄ RÖNNINSALMEN JA "HUUTONENÄN"
KAUTTA

 

Rönninsalmi avautuu laivaliikenteelle vuonna 1923, jolloin ruoppaustyöt valmistuvat. 19.8.1923 on Rönninsalmen vihkiäisjuhlapäivä. Tervehdyspuheen pitää L. Ketola. Vihkiäispuheen pitää itse maaherra. Tästä lähtien Längelmävesi-laiva aloittaa kulkunsa. Yleensä toukokuun puolessa välissä jäiden lähdön aikaan kuullaan sen höyrypillin vihellys ensi kerran.

Rönninsalmessa on vuoteen 1930 asti lossi. Samoin Kuoresalmessa on lossi. Patikkamiehille on varattu tavallinen puuvene. Vetterkullan puolella Kuoresalmea on ns. "huutonenä, josta lossinhoitaja Ketolaa huudetaan. Yleensä hän tapaa tehdä kysymyksen: "Tullaanko roomilla?" Kuoresalmeen valmistuu  vuonna 1917 puusilta ja lossiyhteys poistuu.

Lossivahdiksi pääsee huutamalla työn pitäjän yleisessä huutokaupassa. Rönninsalmen lossia hoitavat Atte Kiltti, Kilpinen, Lehtinen sekä Hermann Sillgren, joka hoitaa lossia 4 vuotta.

Ylitystaksat ovat seuraavat: henkilöauto 2,50 mk, kuorma-auto 4 mk. Ansioita kertyy noin 250 mk viikossa. Lossimaksuista luovutaan myöhemmin kokonaan.

Rönninsalmen siltatyö aloitetaan syksyllä 1929. Töitä johtaa kovalla työkurilla rakennusmestari Korhonen. Rakennustalvena 1930 maa on lumesta paljaana tammikuussa. Harvinaista on myös jäiden lähtö tammikuun 19.päivä. Tammikuussa lämpötila on +7- +8 astetta. Säätila vaikeuttaa kiviraaka-aineen kuljetusta Kurkivuoresta ja Rappuvuoresta. Kuljetukset on hoidettava lähes kokonaan maantien kautta, koska jää on ohutta helmikuulle saakka. Lumenpuute jarruttaa myös reen vauhtia metsässä.

 


Rönninsalmen siltaa rakennetaan syksyllä 1929. Lähinnä alareunassa junttaraana (paalutus kesken).
Toiselta puolelta on vasta kaivettu. Oikealla rakennusmestarin koppi. Vasemmalla lossivahdin mökki.
Rakennusten välissä lossi, jonka vaijeri näkyy valkoisena. Lisäksi salmen yli on vedetty lossivahdin
herätyskellon vetolanka. Kuvan on ottanut Ville Raskula Eräjärven puoleiselta rannalta.

 


Sama paikka vastarannalta kuvattuna.

 

LAIVALIIKENNETTÄ, VARPPAREITA JA PROOMUJA

SEKÄ RUOPPAUSTA

 


Rönninsalmen imuruoppaaja.

 


Pitäjän omia ruoppausmiehiä. Toinen vasemmalta Herman Nieminen.

 


Varppari Arne tankkaa polttoainetta eli koivuhalkoja Rönninsalmella 1930- luvun alkupuolella.

 

1820 päättää silloinen hallitus yhdistää Längelmäveden ja Roineen vesistöt laivaliikenteen mahdollistamiseksi ja tulvien ehkäisemiseksi. Kaivannon kanavan silta- ja kanavatyöhön otetaan väkeä alueen taloista. Kanava järjestelypatoineen ja kivisiltoineen on valmistumassa huhtikuun alussa 1830. Luonnonvoimat puuttuvat asiaan. 3.4.1830 reuna-alueiden löysät maakerrokset pettävät ja vesimassat vyöryvät ennen näkemättömällä voimalla Roineeseen. Kerrotaan jopa sillan kivipaasienkin hetken kiitäneen veden mukana. Koko Längelmäveden alueen veden pinta putoaa n.2,5 metriä ja näin syntyy myös suuri osa Eräjärven alueen nykyisistä viljelysmaista. Ihmetys on suuri pilkkimiehillä, kun vesi häviää jään alta. Kaivanto avaa varsin leveän ja noin 9 metriä syvän kulkuväylän Roineeseen.  

Eräjärven tavarankuljetus tapahtuu pääosin jäätietä pitkin talvisin ja kesäisin vesiteitse Oriveden Hiedan rantaan aina vuoteen 1930 saakka, jolloin Rönninsalmen silta valmistuu. Maantiekuljetuksen lossiyhteys on esteenä  sälpäkuljetuksille Oriveden rautatieasemalle.

Hietaan ajavia matkustajahöyrylaivoja ovat Längelmävesi, Kuhmalahti (sama kuin Aitoo ja Hauho II) ja Luopioinen (myöhemmin Vanajavesi ja Saarento). Längelmävesi- laiva rakennetaan vuonna 1873 ja se on tiettävästi Längelmäen vesistön vanhin alus. Se liikennöi Orivesi- Länkipohja välillä 1907-1917. Längelmäki- laiva valmistuu 1916 ja vuodesta 1917 vuoteen 1933 se välittää liikennettä Länkipohjan ja Oriveden välillä. Tosin eräjärveläisen päiväkirjamerkinnän mukaan laiva kulkee edelleen Längelmävesi- laivan nimellä vielä 17.5.1926.

Matka Länkipohjasta Oriveden Hietaan kestää neljä tuntia. Aluksessa kuljetetaan menokuljetuksessa karjaa, voita, perunoita, viljaa ja joskus tiettävästi myös kovasimia. Paluukuormana on yleensä suolaa, sokeria ja muuta kauppiaitten tavaraa.

Laivan kapteenina on Robert Brander kesään 1933 saakka, jolloin tilalle tulee Onni Saarinen. Reittiliikenteen lisäksi laiva tekee kirkkomatkoja ja huvimatkoja ulottuen aina Hämeenlinnaan asti. Brander tuo lopulta laivansa myytiin Tampereen Laukontorin rantaan syksyllä 1933.

Samalla reitillä liikennöi vielä 1934- 1935 Väinö Rantasen Sampo- laiva. Myös puuta hinataan nipuissa melko paljon samoihin aikoihin. Lopulta linja-autot vievät matkustajat ja matkustajalaivaliikenne päättyy. Tosin jatkosodan aikana laiva tekee viimeisiä matkojaan vieden esim. reserviläisiä Längelmäen meijerin rannasta Orivedelle.


Rönninsalmen silta vielä keskeneräisenä 1930 kesällä. Kivimiehet viimeistelevät
penkereitä. Etualalla näkyy vielä lossin laituri. Naulapojan tehtävänä on viedä
 punaisena hehkuvia niittinauloja niitattavaksi hehkuvassa sinkkiämpärissä, johon
on tehty paljon reikiä. Näin niittinaula pysyy paremmin kuumana vetoisessa ämpärissä.
Kuva otettu Rönnin lavan pihalta päin.


Silta valmis syksyllä 1930.

 


Matkustajaliikennettä vasemmalta: Emma ja Juuso Alhainen, Eeva ja Pentti Salo sekä kapteeni Brander.

Väinö Laurila ja Kauko Ranta perustavat Tiirikaisten sahan jo 1800- luvun loppupuolella. 1930 saha siirtyy Blombergin omistukseen. Sahan puutavaraa     Oriveden Hietaan kuljettaa alun perin Heikkilän perikunnalta kesällä 1941 ostettu Koljo- hinaaja, joka on rakennettu jo vuonna 1880. Se on hinaajana eli varpparina alunperin Näsijärvellä. Kaupassa tulee aikanaan mukana myös kaksi rautaproomua ja aluksen nimi muuttuu Tiirikaiseksi. Pääosin käytetään n.8 metrisiä puuproomuja, joita teholtaan laiskahko yksipotkurinen Tiirikainen jaksaa vain kolmea kerrallaan hinata hyvissä sääolosuhteissa. Tätä alusta käytetään myös muutamia kertoja matkustajaliikenteeseen ja huviajeluun vuosina 1948-49.

Tiirikaisten proomuja käytetään jo Heinäsen louhinnan aikaan graniitin kuljetukseen kivilaanilta Kuoresalmesta ja sälpäkuljetuksiin sekä maisteri Pajalan onnettomasti päättyneessä kvartsikuljetuksessa Leväslahden Halkosaaresta. Sälpää kuljetetaan Vuolukiven louhinnan aikaan jonkin verran talvella reellä Juurakosta Katilan ja Peltomaan pihan kautta Längelmäen rantaan, josta se keväällä lastataan proomuun. Kuljetusmäärät tällä reitillä jäävät varsin vähäisiksi hankalan reitin takia ja maantieyhteyksien parannuttua Perkiöntiellä.

Maljastensalmessa Tiirikaisten ohi Valkeakoskelle hinaa puutavaraa myös kaksipotkurinen väkevä varppari Panu, joka on vuosina 1931-1963 Nokia- yhtiön omistuksessa. Sillä on parhaimmillaan hinauksessa jopa viisi 30 metriä pitkää proomua.


Hevosproomu eli ponttoo kuva otettu Längelmävedeltä vuonna 1915. Kuvassa toinen oikealta Pyhäjärviyhtiön
metsätyönjohtaja Ilmari Kuivanen. Hevosproomulta lähtee kaksi miestä soutamaanlautan etupuolelle köyden
päässä olevaa isoa varokkia, joka pudotetaan veteen. Hevonen pyörittää köyttä keskellä olevalle kelalle. Näin
lautta liikkuu eteenpäin. Kuljetus ei ole nopeaa, mutta sitäkin varmempaa. Hinauksessa saattaa olla kerrallaan yli
500 metrin pituinen tukkilautta. Myrskyllä lautta jätetään ankkuriin ja lauttamiehet menevät maihin odottelemaan
parempia kelejä ja hakemaan uusia eväitä matkalle sekä käyvät kotona. Taustalla näkyy hevostalli. Sen takana on
miesten koju. Nämä uitot ajoittuvat pääosin kesäkuusta elokuun loppuun. Pyhäjärviyhtiöllä on tuolloin Oriveden
Vehkalahdessa saha nykyisen naulatehtaan tontilla ja toinen saha Tampereen Hatanpäällä. Puutavaraakerätään
Vinkiänjoen suusta (Pääskölä) ja Koljonselän kautta aina Kangasalalle sekä Valkeakoskellesaakka. Vehkalahden
sahalta menee sivuraide Oriveden asemalle, jota pitkin valmis lautatavara lähteemarkkinoille. Nippukuljetuksissa
nippujen väliin laitetaan välipuomit, jotka pitävät kuljetuksen kasassa. Rönninsalmen sillan molemmin puolin on
rajoitinpuomeja eli pollareita, jotka ohjaavat tukkilautat ja –niput sillan aukosta läpi oikeaa väylää.