TYÖN ALLA:

- -

viimeksi lisÄtyt:

diablo - D.O.A.

kotiteollisuus - iankaikkinen (albumi)

 

-------------------------

Suosittelemme kÄyttÄmÄÄn Guitar pro:n uusinta versiota, sillÄ tabulatuurit eivÄt vÄlttÄmÄttÄ toimi vanhemmilla versioilla.

uusin versio tÄllÄ hetkellÄ: 5.2

22.02.2007 - IANKAIKKINEN VALMIS
Projekti oli lähes iankaikkinen, mutta valmistui lopulta. Olkaa hyvät. Lisäsin myös zipit, josta voi ladata koko levyn tabit kerralla. Olen myöskin rankasti sitä mieltä, että sivujen ulkoasussa on parantamisen varaa. Pitää vissiin joko potkia tuota sikariporrasta persauksille tai sitten opetella itse jotain nörttien hommia.

18.12.2006 - ELÄMÄÄ TABITEOLLISUUDESSA
Melkein vuosi on kulunut, ja kotiutuminen lähestyy. Mikä tarkoittaa sitä, että myös Tabiteollisuus rupeaa vähitellen virkoamaan unestaan. Kotiteollisuuden uuden pitkäsoiton, Iankaikkisen, tablat ovat työn alla ja valmistunevat alkuvuodesta 2007. Puolen vuoden viiveellä. Niin, ja tablat tulee kuitenkin gp4-muodossa, kun teillä ei kuitenkaan vitosta ole.

08.01.2006 - TAUKO
Asiat ovat nyt sen verran hullulla mallilla, että me joudutaan Tapsan kanssa poistumaan Vekaranjärvelle. Minä vuodeksi, Tapsasta ei tiedä. Joka tapauksessa, tuleva vuosi tulee olemaan melko hiljainen tältä suunnalta. Lisäsin teille kuitenkin lohdutukseksi tuon Koirapojan tabin, joka saattaa tosin olla ns. juosten kustu. Pari Bodomin tabia on myös päivitetty.

Vapautta tulee ikävä, teitä ei. Kiitos ja anteeksi.

27.12.2005 - UUSI TAKOJA TABITEOLLISUUTEEN?
Kansalaiset! Nyt on aika Teidän päättää, ottaako Tabiteollisuus riveihinsä uuden takojan. Alkajaisiksi lisäämme sivuille hänen tekemänsä tabulatuurit Children of Bodomin kappaleisiin Black Widow sekä Children of Bodom. Kokelas tottelee nimimerkkiä LL.

Antakaatten palautteen virrata, koeaika on alkanut!

 

10.12.2005 - GUITAR PRO 5
No niin, Guitar Pro:n uusi versio on siis ollut jo jonkin aikaa ulkona, joten katsoin asiakseni uutisoida siitä parilla sanalla:

RSE on ihan paska.

Tulevat (?) tabit tulemme siis edelleen valmistamaan MIDI-pohjalta, joten älkää valittako, jos kuulostaa RSE:llä perseeltä. Ei se meidän vikamme ole. Guitar Pro 5:llä ne kuitenkin jatkossa (?) tehdään, joten nelosella eivät enää aukea.

Kiitos ja anteeksi.

 

18.07.2005
No niin, 7-levy on viimein valmis. Kauan se ottikin. Eli siis Raskas kantaa -tabit lisätty. Muokkasin myös Kaiholaa ja Syliäkin ihan vähän. Ja Stam1naa yritän nyt saada tehtyä, Ristiriita on jo aluillaan.

 

28.06.2005
Jahas, sitä ollaan näköjään oltu jo vuosi ja kaksi päivää pystyssä. Meininki ja tabulatuurit ovat kuitenkin edelleen ihan yhtä huonoja kuin silloin alussa. Mutta merkkipäivän kunniaksi tein kuitenkin tuon Sylin tabulatuurin valmiiksi.

Kiitos.

Lisäys: Koska ulkona sataa ja ei voi mennä terassille kaljalle, tein myös Perkeleen työtä -biisin tabin tänään. Olkaa hyvä.

Lisäys 2: Sateelle ei näkynyt loppua joten taiteilin vielä tabit biisiin "Sieman alla routaisen maan".

 

27.04.2005
Muunsin hieman vieraskirjan sääntösivua.

Kotiteollisuuden Hyvää tulevaisuutta ladattavissa ja syntikkamatot
lisätty kappaleisiin Kaihola ja Murheen mailla.

 

21.02.2005
No niin, serveriongelmat on saatu kuntoon ja sivuja voi taas päivitellä. Muutaman tabin olen tällä välin väsännyt, katsokaa vasemmalla oleva lista. Myös sikariportaan yhteystiedot päivitetty.

Bileet voivat jatkua. Kiitos ja anteeksi, en minä tahallani näitä korjannut.

 

08.11.2004
Kuten olette ehkä huomanneet, on Tabiteollisuudessa ollut melko hiljaista viime aikoina. Tästä johtuen otan kaikki työn alla olevat tabulatuurit pois listasta, sillä on erittäin paljon mahdollista, etteivät ne valmistu ikinä. Mikäli niitä joskus jatkamme, palaavat ne listaan. Tämä sama sääntö pätee aina tulevaisuudessakin.

Nyt ei vaan huvita. Itkekää vieraskirjaan.

Kiitos ja anteeksi.

 

10.08.2004
Tabiteollisuus on saanut ensimmäisen sähköpostiviestinsä! Ensimmäisen viestin kunniaksi päätimme vastata julkisesti.

Viestissä Jyri toivoo, että tabbailisimme Denigratea.

Parahin Jykä, ei me nyt jakseta.

Rohkeasti vain lisää postia tulemaan, ihmiset.

 

26.06.2004 (klo 02:35)
Sivut vihdoinkin valmiit. Todennäköisistä virheistä/ongelmista vaadimme sinua raportoimaan Tabiteollisuuden sähköpostiin (tabiteollisuus@operamail.com).

Tabiteollisuus toivottaa Sinulle epämiellyttävää matkaa sivujemme parissa.

Kiitos ja anteeksi.