nimi |
tarua ja… |
…totta |
kuva |
| Herkules |
Herkules oli kreikkalaisittain tarusankari Herakles, ylijumala Zeuksen poika, joka murhasi mielenhäiriössä lapsensa ja vaimonsa. Herkules halusi sovittaa syyllisyytensä ja sai jumalilta 12 vaarallista tehtävää, joiden täyttämisen jälkeen hän kohosikin kuolemattomien joukkoon. |
Mutkikas ja suuri tähtikuvio, joka sijaitsee taivaan 4. ja 6. kirkkaimman tähden (Arcturus ja Vega) välissä. Siihen kuuluu useita pieniä tähtiä ja suuret Ras Algethi, Corneforos, Marfic ja Caiam. |
 |
| Kefeus |
Kreikkal. mytologiassa Etiopian kuningas ja Kassiopeian puoliso, joilla yhteinen kaunis tytär Andromeda. Cepheus oli kuitenkin avuton vahvan puolisonsa edesottamuksille. |
Kassiopeian ja Pikku-Otavan välissä oleva pieni tähtikuvio, johon kuuluvat Alderamin, Alphirk, Errai, Errakis, El Kirda ja Khelb Errai. |
 |
| Perseus |
Kreikkal. taruhahmo, jolla oli siivekkäät jalat. Hän suoritti mm. urotekona Atheneelle häijyn käärmepäisen Medusan mestauksen ja pystyi pelastamaan Andromedan merihirviöltä. |
Kassiopeian ja Orionin välissä oleva selkeä tähtikuvio, johon kuuluvat mm. Algenib, Algol, Menkhib ja Atik. |
 |
| Berenike |
Egyptil. hallitsijan Ptolemaios III:n kaunis vaimo, joka oli kuuluisa kauniista aaltoilevista hiuksistaan. Tarun mukaan Berenike kaipasi ainaisilla sotaretkillä olevaa puolisoaan ja joutui uhraamaan hiuksensa Afroditeen temppelissä jumalille, jotka toivat hänet kotiin. Kiitokseksi he kohottivat Bereniken rakkautta ja uskollisuutta osoittavat hiukset tähtien joukkoon taivaalle. |
Suht. heikosti hahmottuva Bereniken hiukset –tähtikuvio Otavan ja Neitsyeen välissä. Siihen kuuluu vain Diadem ja muutama muu numerokoodatttu tähti. |
 |
| Virgo |
Viattomuuden ja hedelmällisyyden vertauskuva jo assyrialais-babylonialaiseen maailmanaikaan. Kreikkal. mytologiassa esiintyy Astraea, joka pettyneenä ihmisten keskinäiseen käyttäytymiseen palasi tähtiin muistutukseksi hyveellisestä elämästä. |
Melko matalala etelässä näkyvä kookas tähtikuvio, johon kuuluvat Spica, Zavijava, Porrima, Min el Auwa, Vindemiatrix, Zaniah, Syrma, El Gafr. |
 |
| Kassiopeia |
Kreikkal. mytologiassa Andromedan äiti, Kefeuksen (Etiopian kuninkaan) puoliso, joka korotettiin tähtien joukkoon. Kuuluisa kauneudestaan. |
Helposti löytyvä tähtikuvio ylhäällä pohj. taivaalla, jonka 5 kirkkainta tähteä Schedir, Caph, Cih, Ruchba ja Segin muodostavat selkeän W-muodon. |
 |
| Andromeda |
Kreikkal. tarustossa etiopial. prinsessa, kuningatar Kassiopeian soma tytär, joka Poseidonin lepyttämiseksi kahlittiin kallioon uhrattavaksi merihirviölle. Kuitenkin Perseus pelasti Andromedan ja sai hänet puolisokseen. |
Pohj. tähtikuvio, joka löytyy helposti Kassiopeian W- muodon oikeanpuol. kärjen osoittamana sen ”alapuolelta”. Kuvioon kuuluvat Sirrah, Mirach, Alamak, Vasatkaf ja Syrma. Siitä löytyy myös kohde M31, lähin galaksimme. |
 |