Tervetuloa Tampereen Filatelistiseuran kotisivuille. Muista tallentaa osoite suosikkeihisi!.

Seura on perustettu vuonna 1919 ja se on maamme vanhin suomenkielinen alan yhdistys. Nykyisin seura kokoontuu, kesäkuukausia lukuunottamatta, joka toinen keskiviikko Tampereen Suomalaisella Klubilla. Toiminta on aktiivista, sillä kokouksissa käy säännöllisesti yli viisikymmentä postimerkkeilijää.

Kokouksen ohjelmassa on usein esitelmä, jossa oman alansa asiantuntija kertoo keräilyalueestaan. Illan aikana on myös sopiva tauko keskusteluun, kuulumisten vaihtamiseen ja vaikka tiedon keräämiseen. Vastauksia kysymyksiin, joita postimerkkien keräilyssä aina tulee, voi saada paremmin kokeneelta keräilijältä kuin postimerkkiluetteloista.

Illan päättää seuran järjestämä huutokauppa. Kohteiden monipuolisuus ja alhaiset lähtöhinnat takaavat sen, että kokouksen osallistujat viihtyvät kokoussalissa meklarin viimeiseen nuijan kopautukseen asti. Jos olet kiinnostunut osallistumaan seuramme kokoushuutokauppaan myyjänä, kannattaa tulostaa oheisen linkin takana oleva huutokauppalista. Lista tulee jättää täytettynä huutokaupan sihteerille ennen huutokaupan alkua.

 

UUTTA! Kevään 2017 kokouksista laaditut kuulumiset löytyvät tästä linkistä. Vanhat kuulumiset: kevät 2014, syksy 2014, kevät 2015, syksy 2015, kevät 2016 ja syksy 2016.

Jos olet kiinnostunut lainaamaan seuramme kirjallisuutta, kannattaa tutustua oheisen linkin takana olevaan kirjallisuusluetteloon..

Jos olet kiinnostunut postimerkkeilystä, olet tervetullut seuramme kokouksiin. Lisätietoja seuramme toiminnasta voit kysyä hallituksen jäseniltä.

Jos olet kiinnostunut nuorisopostimerkkeilystä, olet tervetullut nuorisoseuramme kokouksiin. Lisätietoja Tampereen Nuorisofilatelistiseura ry:n toiminnasta saat linkin takaa.

Nämä sivut on julkaistu 28.7.2000 ja päivitetty viimeksi 14.5.2017

HUOM! Uusi osoite. Sivujen ylläpitäjän sähköpostiosoite on tamfila(at)elisanet.fi