Kontula Underground III 3.11.2006 klo 19.00

 

Alpo oli järkännyt jälleen hienon kisan Itä-Helsingin maastoihin. Kyseessä oli KU-sarjan viimeinen ja päättävä kisa. Osanotto oli ilmaista ja sai mennä yksin, kaksin tai mitä nyt ikinä keksikään. Olimme jo viime vuoden syksyllä mukana KU II:ssa ja tiedossa oli Alpon keksimät koiruudet rastien suhteen. Team Penalty oli saanut liikkeellä suurimman osan porukastaan, joista muodostettiin peräti 4 joukkuetta. 2 kahden hengen ja 2 yhden hengen joukkuetta.

 

Penalty 1: Mika ja Juha Lehtonen

Penalty 2: Jouni Nurminen ja Nina Heiskanen

Penalty 3: Jari Lehtonen

Penalty 4: Joonas Ahola

 

Kisan kulku oli seuraavanlainen. Pari iltaa ennen kisaa Alpo julkaisi kartan rasteineen nettisivuillaan jotka kannatti siirtää omaan karttaan jo selkeytensä takia. Muutaman kerran tuli erilaisia reittivaihtoehtoja tutkailtua, mutta mitään ei lyöty vielä lukkoon. Rastimääritteet vaikeusasteineen saatiin kisakeskuksessa Myllypuron Liikuntamyllyssä illalla klo 18.00 alkaen. Liikuntamyllyn kiipeilyseinällä oli mahdollisuus vaikuttaa omaan lähtöaikaansa kiipeämällä Alpon määrittämät kiipeilyreitit hyväksyttävästi lävitse. Noin puolet joukkueista sai kahden minuutin etumatkan seuraaviin - mukana kaikki Penaltyn joukkueet. Lähtö myöhästyi perinteikkäästi noin 15 minuuttia, mutta maalintulo oli määrätty tasan klo 23.00 ja siitä ei joustettu. Kisassa piti käydä mahdollisimman monella rastilla ja eräillä rasteilla oli lisäksi vielä jalokiviä kerättävänä. Jalokivistä sai maaliin tullessaan hyvitysaikaa, joitten perusteella pääsi lähtemään viimeiselle osuudelle. Jalokivistä arvokkain oli Afrikan tähti, josta sai 10 minuuttia hyvitystä. Kisa noudatti klassisen lautapelin Afrikan tähden sääntöjä, tosin rosvot puuttuivat.

 

Kisa lähti käyntiin suht viileästä ilmasta huolimatta reippaasti ja heti alussa muutimme taktiikkaamme toisenlaiseksi. Alun perin meidän piti ehtiä Cape Towniin ensimmäisenä, koska jo siitä olisi saanut 4 minuutin hyvityksen, mutta ajattelimme, ettemme kuitenkaan ehdi sinne ekana, joten valitsemme Liikuntamyllyä lähinnä olevan rastin. Peräämme saimme veljemme Jarin, joka olikin sitten loppuun asti seuranamme. Muutaman kerran olisimme voineet Jarin pudottaa matkasta, mutta emme sitä kuitenkaan tehneet. Pääasiassa liikuimme maastopyörillä rastivälit ja etsiminen tapahtui jalkaisin. Jussilla kun ei vatsavaivojen takia pyöräily oikein sujunut, niin Jarilla ei ollut mitään vaikeuksia pysyä meidän vauhdissa. Ensimmäinen rasti oli heti paha. Oikeaa bunkkerin aukkoa ei meinannut millään löytää. Muutama muukin joukkue ehti jo paikalle etsintöihin, mutta lopulta löysin rastin ja sieltä löytyi vielä jalokivi limupullon kera, joten alku oli ihan hyvä. Seuraavaksi suuntasimme Viikkiin päin, joten Jari ei ehtinyt käydä merkkaamassa eka rastia ollenkaan. Toinen rasti löytyi helposti erään sillan alta. Rastin leimaaminen olikin sitten vaikeampi juttu. Konttaamalla rautapalkkia pitkin pääsin vihdoin rastille, mutta pois pääsyn kanssa olikin vaikeuksia. Matkalla pois huomasin erään laatikon palkilla ja otin sen mukaani, koska ajattelin että se on Alpon aarre. Laatikko osoittautuikin GEO-kätköksi, mitä sitten ikinä onkaan, mutta maalissa emme siitä kuitenkaan pisteitä saaneet. Seuraava rasti löytyi pienen mutkan kautta ja erimielisyyksiäkin meillä oli, mutta onneksi pidin pääni, sillä olihan minulla suunnistusvastuu ja kartan kanssa se onnistuu yleensä paremmin kuin ilman. Kolmannen rastin jälkeen kinastelimme jälleen mihin suuntaan lähdetään. Lopulta pääsimme sovintoon ja lähdimme Kivikon alueen läpi kohti Rajakylää. Toiveet oli kylläkin menneet, että ehtisimme niille rasteille ensimmäisenä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Rastit olivat vaikeita löytää ja jotkin vielä vaikeampia hakea. Maalissa kuuli monen sanovan, että rasti kyllä löytyi, mutta emme päässeet sen luo tai emme uskaltaneet kiivetä.. Ensin haimme Slave Coastin ja heti perään Timbuktun. Tunis oli helppo saalis sillan pilarissa. Tripoli ja Egypti löytyivät helposti. Sitten päätimme mennä Sierra Leoneen Dragon Mountainin kautta, mikä olikin hyvä ratkaisu, sillä löysimme ensimmäisenä rastin ja siellä olevan jalokiven. Maaliin asti luulimme löytäneemme Afrikan tähden, mutta emme kuitenkaan. Kyllä harmitti. Dragon Mountainin rasti oli koko kisan vaikeimmasta päästä. Varsinkin pimeys teki siitä vaikean ja liukkaus. Meillä taisi käydä todella hyvä tuuri sen kanssa. Sierra Leoneen poljettaessa oli pieniä vaikeuksia löytää suorin tie Itäväylälle, eikä se suoraan löytynytkään vaan ajauduimme jostain syystä kohti Vuosaarta. Arvelimme rastilla jo jonkun käyneen, mutta rasti oli vaikeassa paikassa, niin ehkä kukaan ei ollut sitä saanut. Rasti olikin hurjassa paikassa erään valtavan kalliolohkareen päällä. Lohkare oli terävä kuin veitsen kärki, mutta rohkeasti hajareisin hivuttauduin sen päälle ja sitä pitkin rastille. Alaspäin tullessa Jussi kaivoi kamerakännyn esiin ja otti meistä kuvan lohkareen päälle. Kuvaa en ole vielä nähnyt, mutta ei tainnut otsalampun valo oikein riittää.

 

(Tässä tämä on. Olosuhteet olivat jotakuinkin kuvan mukaiset – pimeätä ja liukasta. Mika vasemmalla, Jari oikealla, Jussi otti kuvan.)

 

Meillä oli vielä jonkin verran aikaa jäljellä ja lähdimme kohti Whalefish Baytä. Rastille ei saanut ajaa suoraan uutta Vuosaaren sataman tietä vaan piti kiertää hieman vasemmalta, jossa menikin kelpo tie suoraan rastille. Seuraavaksi otimme suunnan kohti St. Helenaa, joka sijaitsi vanhan ampumaradan läheisyydessä. Enää jäljellä oli ehkä noin 40 minuuttia aikaa, joten suuntasimme kohti Dar Furia. Ohjeet rastille löytyi helposti, mutta rastia haimme todella pitkään, kun unohdimme ohjeista erään tärkeän kohdan. Rasti oli mäen päällä bunkkerissa, mutta me emme etsineet bunkkeria ollenkaan. Onneksi jossain vaiheessa välähti ja rasti löytyi lopulta. Enää ei ollut paljon aikaa ja matkalla maaliin menimme vielä Tamataven kautta. Liikuntamyllylle palasimme noin 6 minuuuttia ennen määräaikaa, joten ajoitus oli varsin hyvä. Ilman mokaa Dar Furissa olisimme ehkä yrittäneet hakea vielä Vuosaarelle johtavan sillan rastin, mutta siihen ei aika riittänyt.

 

Eniten hyvitystä/pisteitä oli kerännyt Nummelan Uhka, jossa kisasivat Petri Forsman ja Monosen Janne. Kakkosena oli Penaltyn Joonas Ahola, joka keräsi vain kuusi rastia, mutta taisi olla niillä kaikilla ensimmäisenä, joten huikeat pisteet jalokivistä ja erityisesti kunniamaininta Afrikan tähdestä. Kolmantena olimme me neljäntoista kerätyn rastin ja kahden jalokiven turvin. Jari keräsi hienosti 13 rastia, mutta me ehdimme aina saada jalokivet nokan edestä.

 

Finaaliin lähdettiin takaa-ajo systeemein. Pete ja Janne saivat noin 8 minuutin etumatkan vaikealle radalle, josta oli ilmakuvakartta. Kartasta piti piirtää omaan karttaan rastit ja reitti. Me emme sitä oikein ehtineet tehdä, koska emme tahtoneet löytää enää karttaa mihin olisi voinut jotain piirtää. No lopulta sain sanalliset ohjeet kirjattua paperille ja ehdimme omaan lähtöön. Joonas oli jäänyt odottamaan meitä lähtöviivalle, koska ei ollut ehtinyt finaalin karttaa piirtää. Kolmistaan lähdimme juoksemaan ensimmäiselle rastille. Aika pian muu joukko sai meidät kiinni. Olivat saaneet yhteislähdön heti meidän perään. Itse asiassa se oli hyvä juttu, koska meillä oli aika huonot ohjeet rasteille. Tulimme kiltisti ryhmän mukana maaliin asti ja sijoitus oli lopulta toinen, joten aika kiva kisa oli. Juoksuvauhtimme oli todella hidasta, koska mukana oli kaksi nivelsiderikkotoipilasta. Hienosti pojat juoksivat kuitenkin eikä lisähaavereita sattunut. Hävisimme vain vajaa kolme minuuttia lisää kärjelle.

 

Kiitokset Alpolle hienon ja mielenkiintoisen kisan järjestämisestä!!!!

 

Ps. Katsoin maalissa pyörän mittarista matkalukeman, niin kilometrejä oli kertynyt vain 30, joten aika paljon vajaan neljän tunnin aikana sai hakea rasteja milloin ryömien, kiiveten tai työntäen.

 

T:Mika

 

 

Perusmelontaharjoitus Keravanjoella 28.10.2006

 

Syyssateet sai Keravanjoen tulvimaan ja synnytti Matarinkoskelle metrin korkean ja pystysuoran stopparin. Virtaus oli huima. Tästä kohdasta ollaan menty lukuisia kertoja tyylillä, kuten tälläkin kerralla. Janne ”lainamies” Mononen oli juuri oikeassa kohdassa ikuistamassa kanootin ja melojen katoamisen. Nimittäin on hienoa mennä vauhdilla reilun stopparin läpi jonka seurauksena kanootti täytyy puolessa sekunnissa vaikka oltiinkin balanssissa. Selvisimme vedestä vaikkakin vaatteet riekaleina ja jäsenet tummuneina. Pahimmat fiilikset hommasta taisi kokea Janne, joka katseli ja kuvaili aitiopaikalla. Tämän jälkeen Janne sanoi, että ”älkää nyt enää jatkako”. Tosin ei meillä enää ollut välineitäkään. Puolen tunnin etsimisen jälkeen löydettiin kanootti remonttikunnossa. Yksi mela jäi jonnekin, tosin seuraavana aamuna Mika löysi täysjoustomaastopyörän samasta kohtaa. Jäätiin siis voitolle.

 

Jannen digipokkarikuvia…

 

 

 

 

T. Jussi

 

 

 

 Suuri seikkailu Kolumbiassa 14.- 16.10.06

 

 

Treenata voi monella tavalla – esimerkiksi seikkaillen Kolumbiassa7 Cerros Medellin –kilpailussa. Joukkueessa 3 STEPIT oli mukana Juha Prittinen, Iiro Kakko, Juuso Aurasmaa ja allekirjoittanut Jenni Mattila. 3-päivän kilpailussa ilmoittautuneita joukkueita oli 42, joista 7 oli kokeneita kansainvälisiä joukkueita. Maastopyörällä, juosten, vaeltaen, rullaluistellen, köysitehtävin ja wooden karts-autoilla kiersimme ympäri miljoonakaupunki Medelliniä  ja sen ympäröimiä vuoria ja viidakkoa suunnistaen. Auringon paahtaessa mukavasti kilpailutunteja tuli päivässä n. 10. Totesimme hyvästä kunnosta olevan hyötyä jo alkumatkasta Pariisin lentokentällä, jossa pääsimme heti verryttelemään Juhan kanssa. Juoksimme vauhdikkaasti läpi monen lentohallin, jotta ehdimme juuri ja juuri Bogotaan menevään koneeseen.

Myöhässä olevista lentokoneista huolimatta onneksemme ehdimme paikalle ennen varsinaista 3-päivän kisaa. Iiro ja Juuso olivat menneet jo aikaisemmin tutustumaan paikalliseen elämään. Tosin esikisasta prologi-viestistä myöhästyimme, mutta onneksi pääsimme tekemään sen myöhemmin iltapäivällä. Nopean viestispurtin jälkeen (n.6 minuuttia) kisafiilis alkoi nousta melkoisesti samalla kun ympärillä pyöri lehdistöä, haastattelijoita, tv-kuvaajia ja kiinnostuneita, mutta ystävällisiä paikallisia ihmisiä. Vastaanotto oli erittäin lämmin - kolumbialaiset todella nauttivat saadessaan vieraita kaukaa muista maista.

Kilpailu oli melkoinen elämys varsinkin kun takanani on vain 5 aikaisempaa seikkailukilpailua. Startti oli aamuisin klo 6, jota ennen piirrettiin mallikartoista rastit omiin karttoihin, Juha ja Iiro suunnittelivat reitit ja kartat päällystettiin kontaktimuovilla vielä viime minuuteilla. Juha huolehti varsinaisesta suunnistuksesta. Kassit (kassi 1 ja kassi 2 menivät eri paikkaan) pitivät olla ajoissa valmiina ja mietittynä tarkkaan, että varusteet ovat oikeissa kasseissa ja niissä riittävästi tankattavaa. Varustekasseille pääsi muutaman kerran kilpailun aikana. Pakolliset tarvikkeet kulkivat jokaisella koko ajan mukana (mm. ensiaputarvikkeet, pilli, avaruushuopa ja lamppu). Mitään ylimääräistä ei reppuun tehnyt mieli laittaa.

 

Välillä suurkaupungin vilskeessä, välillä vuoristokylissä

Lajit vaihtuivat tiheään tahtiin, samoin maasto. Välillä pyöräiltiin vauhdikkaasti keskellä liki 3-miljoonan asukkaan kaupungin kaduilla autojen seassa, pian taas noustiin 2500 metrin korkeuteen vuorille mutkitellen (ei ihan heti ylämäki loppunut kesken) välillä asfalttia, välillä lehmipolkuja pitkin. Alaspäin pyörällä ”liitäminen” oli myös melkoinen elämys eikä mustelmilta voinut välttyä. Jarrupaloista ei ollut pian tietoakaan! Teknisiä pyöräilypätkiä pääsi myös harjoittelemaan sankoin joukoin.

Eräs ikimuistoisempia kokemuksia oli alastulo köyden ja valjaiden avulla 45 metrin korkuisesta rakennuksesta. Ylhäällä totesin, että siihen korkeuteen ei suomalaiset kerrostalot riitä likimainkaan. Toinen alastulo tapahtui kallionreunaa pitkin. Tunne oli viidakkomainen, kun samalla piti raivata tietä, että pääsi köyttä pitkin alas ja pääsi jatkamaan matkaa.

Ainakin muutama maratoni tuli päivien aikana juostua. Tosin vaellusreitillä korkealla vuorella ei jalka enää kepoisasti noussut, kävellessäkin syke nousi mukavasti. Kaupunkisuunnistuksessa rastit olivat mm. nähtävyyksissä, patsaissa ja muissa turistipaikoissa. Huvipuistosuunnistuksessa tuli paikallinen puisto nopeasti tutuksi ja viidakko/vuori-osuuksilla vauhti vaihteli melkoisesti maaston mukaan. Juoksu sujui meiltä hyvin ja ensimmäisensä päivänä teimmekin yli 10 km:n pituisen  ylimääräisen lenkin – tosin syynä oli aivan oma moka- ehkä ensi kerralla luemme reittikartan huolellisemmin.  

Kaksi ensimmäistä päivää alkoi rullaluistelulla. Lähdössä yllätyimme, kun näimme paikalliset luistimilla. Kolumbiassa todella osataan luistella jo pienestä pitäen eikä vauhtia pelätä! Olimme kuitenkin siinä vahvoilla, olihan etunamme pohjoismaalainen hiihtotausta ja talven aikana kerätyt hiihtokilometrit puhumattakaan sauvoista, joita paikallisilla ei ollut. Vain suomalaisilla oli sauvat, kun ruotsalaisten sauvat olivat ikävä kyllä vielä lentomatkalla. Kolumbialaisten suusta kuulin useamman kerran kysymyksen: oletko sinäkin kilpahiihtäjä? Heillä oli käsitys, että kaikki suomalaiset harrastavat maastohiihtoa, hyvä niin.

Viimeinen päivä alkoi Wooden karts-autoilla, jotka olivat paikallisia erikoisia puisia kulkuneuvoja.  Juuso ja Juha olivat takana seisomassa työntäjinä ja jarruttajina, Iiron kanssa istuimme kyydissä Iiron samalla ohjatessa. Minä olin ”purkkiorjana”, siis istuin jähmettyneenä paikallani. Startti oli vauhdikas 168:n kilpailijan rynnätessä joukkueina autoihin yhtä aikaa suuntana mutkikas tie alaspäin korkealta vuorelta. Yhteentörmäyksiä ei voinut välttää. Saimme hyvän startin ja muutaman hurjan ohituksen jälkeen ja ulosajonkin jälkeen olimme vielä kärjessä. Miehiltä ohjaus sujui- tosin kova vauhti teki tepposensa, kun pyörä jysähti jyrkässä kohtaa huonoon muhkuraiseen asfalttiin eikä ilmalentoa voinut välttää. Pyörä jumiutui, joten oli pakko ottaa jalat alle. Muiden huristellesssa autoilla vauhdikkaasti ohi juoksimme vuoren rinnettä alas. Turhaa tasoitusta tuli annettua jälleen, mutta tärkeintä oli, että kaikki ruumiinosat olivat vielä tallella.

Canjoneering-suunnistusosuus oli peruttu. Viimeisen päivän lopuksi maaliin oli vielä pitkä juoksupätkä ja yllättävän hyvävoimaisina ja vauhdikkaasti tulimme loppumatkan ja viimeisellä kilometrillä ohitimme vielä yhden joukkueen. Maalissa olimme tyytyväisiä jo pelkästään siitä, että pääsimme maaliin kenenkään loukkaantumatta lukuun ottamatta pieniä ruhjeita ja mustelmia. Sijoitus oli loppujen lopuksi 9. ja prologi-viestissä 6.

Kokemus oli upea, ikimuistoinen ja monin puolin opettavainen. Oli hienoa kokea kansainvälistä urheiluhenkeä ja yhteenkuuluvuudentunnetta, oman joukkueen tiimihenkeä, nauttia upeista maisemista, kokea uusia haasteita ja samalla nauttia fyysisestä urheilun tuomasta rasituksesta. Onnekkaita olimme myös siitä, että meillä oli mukana hyvät huoltajat, jotka huolehtivat seuraavan päivän ”kilpailueväistä” (ehkei kovin terveellisistä, mutta sitäkin välttämättömimmistä tankkauseväistä: myslipatukoista, rusinoista, pähkinöistä, sipseistä, kokiksesta, red bullista geelejä unohtamatta) ja jopa hieronnasta.

Syysloma alkoi mukavasti kilpailun jälkeen ja uusi seikkailu alkoi matkustaessa Karibianmeren rannikolle. Rannalla maatessa mietin, että viikon päästä olisin jo suksilla Paimion hiihtoputkessa. Tästä on hyvä aloittaa valmistautuminen tulevaan hiihtokauteen.

Treeni-intoa ja liukkaita hiihtokelejä hiihtoseuran jäsenille ja muille innokkaille urheilunystäville!

Jenni Mattila

 

 

Seikkailijat onnellisina maalissa itsensä voittaneina. Vasemmalta Juuso Aurasmaa, Iiro Kakko, Juha Prittinen ja Jenni Mattila.

 

 

X-kaato 7.10.2006

 

Kyseessä oli kauden viimeinen kisa ennen ansaittua nk. syyslomaa. Tosin onhan vielä marraskuun alussa Alpon järjestämä kolmas Kontula Underground. Toisaalta kisakautta olisi mukava jatkaa kun alkaa kesän jäljiltä olla jo huippukunnossa. No, parin viikon täyslevon jälkeen alkaa treenaus kohti ensi kautta. Voi olla, että lepäilen kokonaisen kuukauden.

 

X-kaatoon kuitenkin saimme kilpasarjaan yhden joukkueen ( Mika ja Jouni) ja kuntosarjassa kilpailivat Jari ja Jussi (Team Penalty Juniorit). Sopivampi nimi olisi ehkä ollut Team Penalty huoltajat, ovathan molemmat pojat kunnostautuneet useasti meidän huoltajina. Jounin kanssa sovittiin viikkoa ennen kisaa, että kilpaillaan yhdessä X-kaadossa. Tämä oli meidän ensimmäinen kisa yhdessä, mutta ei varmaankaan viimeinen. Jounihan on jo kisannut ja ollut meidän treeneissäkin aiemmin mukana.

 

Lähtökohta kisaan oli siis mielenkiintoinen kaikilta osiltaan. Itse olin valmistautunut kisaan hyvin ja tehnyt jopa muutaman yösuunnistusharjoituksen edellisellä viikolla ettei aivan olisi pihalla lamppu päässä. Ostin jopa Bike planetin seminaari-illasta uuden karttatelineen pyörääni, jota ei voi muuta kuin kehua, aivan loistava ostos. Hieman murheita tuli kisaa edeltävänä torstaina kun kävin viimeistelylenkillä ajamassa parin tunnin maastopyörälenkin Tuusulassa. Kotiin päin palatessani sain ketjuni poikki yhdessä tiukassa ylämäessä. Viimeinen kymppi lenkistä menikin sitten potkien pyörän selästä. Täytyypä yrittää muistaa pitää ketjunkatkasijaa mukana ettei tarvitsisi jäädä tienpäälle. Perjantaina kävin töitten jälkeen liikkeestä ostamassa uudet ketjut pyörääni ja kaiken piti olla kunnossa kisaa varten, mutta aina tulee yllätyksiä.

 

Kisakeskus oli Espoon Suvisaaristossa Villa Frosteruksessa, joka oli ainakin minulle uusi tuttavuus. Hienolla paikallahan Villa sijaitsi. Siitä täydet pisteet. Etukäteen aavisteltiin, että melonta olisi varmaan merellä, meloen pitkin saariston poukamia, mutta kisayönä saimme tiedon, että melonnan lähtöpaikka on Brobackan ulkoilu alueella. Nimi kuulosti tutulta ja kun näin kartalta sijainnin, niin tajusin, että melonta suoritetaan pitkin Brobackan jokea alaspäin. Olimme kerran meloneet kyseisen joen alas aina Espoon golfkentälle asti, joten tiesimme mitä on edessäpäin. Melonnan kaikkein vaikein kohta tulisi olemaan Nupurinjärven ylitys ja Turun moottoritien alitus. Meloimme tuon kyseisen pätkän harjoitellessamme viime vuotista X-kaatoa varten.

 

Ennen lähtöä kanootit piti käydä viemässä Brobackaan ja pojat hoitivat sen ilman minua. Minä vielä lepäilin kotona ja katselin TV:stä Amin Asikaisen mestaruusottelua. Titteli säilyi täyden 12. erän ja rankan matsin jälkeen. Meillä tulisi olemaan fyysisesti vielä rankempaa, mutta toivottavasti selvitään vähemmillä mustelmilla. Heti matsin jälkeen minäkin lähdin kohti kisakeskusta, jossa muut jo odottivat.

 

Kello 02.00 alkoi kisamateriaalin jako ja rastien piirtäminen mallikartoista. Kaikki sujui nopeasti rutiinilla ja saimme kartat päällystettyä hyvissä ajoin ennen lähtöä. Ensimmäisen kartan saisimme vasta lähdössä. Yön ja aamun ohjelma oli seuraava:

 

2,5km suunnistusta

23km pyöräilyä

7km melontaa, jonka välissä 2,5km yösuunnistusta

8km pyöräilyä

Questi

Reittisuunnistusta pyörillä 7km

11km pyöräilyä

Pari questiä lisää

Bike and run 4km

6km pyöräilyä

Questi

2,5 km juoksua

 

Lähtö oli klo 04.00 ja maalissa pitäisi olla noin klo 10.00 eli kuuden tunnin tiukka rutistus oli edessä.

 

Lähtölaukauksen tapahduttua saimme käsiimme ekan osuuden kartan, joka olikin leikattu kuuteen osaan. Hetken aikaa pyörittelimme paloja käsissämme kunnes saimme palat kohdilleen. Teippi olisi ollut kova sana, mutta otin maasta pari palaa käteeni ja lähdin kohti ykkösrastia. Rastit sai kiertää valinnaisessa järjestyksessä. Hämmennystä aiheutti vielä kartan mittakaava, joka oli vain 1:4000. Päätimme kiertää myötäpäivään kaikki rastit. Eka rasti löytyi helposti saunan takaa. Kakkonen oli parkkipaikkojen takana, joka löytyi pienen koukun jälkeen. Kolmonen olikin hieman pidemmällä ja löytyi helposti aidan viertä seuraamalla. Loput kaksi menikin jo helposti ja vaihtoon tulimme aivan kärjessä. Pyörä osuudelle pääsimme lähtemään ensimmäisinä, jota emme siinä vaiheessa tienneet. Heti alussa yksi joukkue ohitti meidät, mutta saimme heidät helposti kiinni. Joukkue asettui meidän peesiimme ja teki samat koukerot kuin mekin kun emme heti löytäneet oikeaa polkua kolmosrastilta eteenpäin. Nelosrasti oli uimarannalla ja tietenkin rasti oli laitettu veden puolelle, joten tossuni saivat ensi kasteen heti alussa. Tässä vaiheessa selvisi, että johdamme koko kisaa, koska rannalla ei ollut muita vielä käynyt. Tätä ennen olivat meillä alkaneet pienet tekniset vaikeudet, jotka johtuivat uusista ketjuistani. Olin sittenkin liittänyt ketjun ”huonosti” kiinni ja liitoskohta jumiutui jolloin ketju pääsi hyppäämään aina liitoskohdan yli. Ajaminen varsinkin ylämäissä oli erittäin hankalaa ja välillä joutui talutushommiin. Tasaisilla emme kovin paljon jääneet muille. Tästä johtuen heti vitosrastin jälkeen alkoi porukkaa lappaa ohi meistä. Taisimme tipahtaa peräti kuudenneksi kärkipaikalta. Matkalla melonnan lähtöön teimme golfkentän maisemissa vielä pienen suunnistusvirheen, joka maksoi taas pari sijaa, jotka olimme ehtineet jo saada takaisin. Matkalla Brobackaan saimme seuraa Juhasta, joka kuvasi meitä videokameralla pyörän satulasta. Saapa nähdä millaista kuvaa meistä löytyy.

 

Melonnan vaihto sujui hyvin ja pääsimme vikkelästi matkaan. Melonnan alku olikin sitten lähinnä kahlaamista ekan tien alitukseen asti, jonka jälkeen vasta pystyi melomaan kunnolla. Saimme muut näkyviin järvellä ja pääsimme toisena läpi koko ryteikön ja muut meidän perässä. Teimme takana tuleville oivaa polkua läpi kaislikon. Välillä upposimme vyötäröä myöten kuraojaan ja kivaa oli.

Tulimme yösuunnistuksen vaihtoon lopulta toisena. Edellisen vuoden melontaharjoittelusta ei ollut mitään hyötyä etsittäessä oikeaa kulkuaukkoa Turun moottoritien ali. Tässä vaiheessa edellä olivat vain Free Adventuren Mäkinen ja Putkuri, jotka olivat jälleen kerran liikkeellä ns. kanootilla. Toivottavasti ensi kaudella joka kisassa kielletään vastaavanlaisten kajakkien käyttö. Eihän hommassa ole mitään järkeä, kun jollain kalusto on aivan jotain muuta kuin inkkarikanootti. No, jokuhan noi säännöt on keksinyt. Sääntöjä voisi siis muuttaa ja pikaisesti.

 

Yösuunnistuksen lähtö ei sujunut meiltä aivan mallikkaasti. Luulin kenkien vaihdon yhteydessä tiputtaneeni karttani maahan, mutta Jouni olikin vaivihkaa ottanut sen itselleen ja lähtenyt jo eteenpäin. Pimeässä en tätä huomannut vaan hetken etsimisen jälkeen kuulin Jounin kutsuvan minua. Taisi siihen pari minuuttia kulua ylimääräistä, mutta näitähän sattuu. Otin kartan Jounilta ja otin suunnan rastille numero 10. Muut olivat jo menneet edeltä, joten sain tehdä omaa työtäni ilman muiden häirintää. Ilmeisesti reittimme oli hyvä, koska pääsimme taas porukan edelle ja saimme peräämme kolmen joukkueen letkan. Tein seuraavalle rastille ylimääräisen tahallisen koukun, mutta kaikki seurasivat kiltisti perässä. Rasti 11 löytyi helposti ja sitten olikin vain kilpajuoksua jälleen kanooteille. Taisimme leimata kolmantena vaihdossa, mutta tipuimme ainakin pari sijaa hitaamman vaihdon takia. Nyt piti meloa takaisin Brobackaan ja matka vei taas kerran meidät ryteikön läpi. Näimme edellä menijöiden käyttävän vasemmanpuoleista reittiä, mutta päätimme mennä samaa reittiä kuin tulimme. Hävisimme lisää muutaman minuutin. Vaihdossa olimme kuitenkin viidentenä ja käytimme hyväksemme järjestäjien tarjoamaa patukka välipalaa. Vaihdossa saimme korjattua pyörässäni ilmenneen ketjuongelman ja loppumatka sujui ilman teknisiä ongelmia.

 

Brobackasta pyöräilimme asfalttia pitkin Kauniaisten laskettelurinteen kupeeseen huoltorakennukselle. Siellä jouduimme suorittamaan questin, johon kuului esteradan läpiajo ilman virheitä. Yksi virhe oli sallittua, mutta jo kahdesta joutui kiipeämään lasketturinteen huipulle, joka vei aikaa lähes kymmenen minuuttia. Tulimme No Limitin kanssa samaan aikaan rastille, mutta pääsimme ennen heitä suorittamaan taitoajon. Jouduimme kuitenkin odottelemaan parisen minuuttia omaa vuoroamme ennen questiä. Samalla rastilla olivat myös meidän huoltomiehemme suorittamassa samaa tehtävää. Pojat selvittivät radan ilman virheitä, joten pitihän meidän pystyä samaan. Muuten meillä meni hyvin, mutta minä töppäsin eräässä lankun ylityksessä ja seurauksena oli yksi virhe. Se jäikin meidän ainoaksi ja pääsimme ilman penaltya eteenpäin.

 

Matka jatkui pyörällä tarkkuussuunnistuksen merkeissä karttaan merkattua reittiä pitkin. Reitillä piti olla yhdestä kolmeen mahdollista rastia, joten tarkkana sai olla. Lopulta löysimme ainoastaan yhden rastin ja samaisella rastilla törmäsimme taas Jariin ja Jussiin. Pojat eivät aivan olleet kartalla, sen verran outoja kyselivät rastien sijainnista. Rata heillä oli kuitenkin eri kuin meillä. Jatkoimme matkaamme rastille 17, josta matka jatkui normaalina ajona. Sata metriä ennen rastia 19, huomasimme ohittaneemme Team Duron, joka tuli rastille hieman eri suunnasta kuin me, olivat ilmeisesti tehneet pienen koukun. Vedimme sitten porukalla komeasti ohi koko rastista, mutta tiesin lähes heti missä se sijaitsee. Rastilta 19 lähdimme Team Duron kanssa eri suuntiin, mutta sitten meille tapahtui yksi älytön kierto, joka rokotti aikaa sen verran, että Duro ehti ennen meitä Espoonlahden Lippulaivan patiolle, jossa piti suorittaa kaksi questiä.

 

Ensimmäisenä oli penkkipunnerrusta 3000kg. Valitsimme 20kg painot, joita jouduimme nostamaan siis 150 kertaa. Penkkipunnerrusta ei ollut tullut aikoihin tehtyä, joten kylläpä tuntui raskaalta. Tämän jälkeen piti suorittaa laskeutuminen toisen varmistaessa, joka ei tuottanut ongelmia. Olimme questien jälkeen aavistuksen Duroa jäljessä. Samaan aikaan patiolle oli tullut muutama muu joukkue, kuten Hiiltomiehet.

 

Lähdimme 4km bike and runiin heti Duron jälkeen Jounin ajaessa pyörää ja minä juosten. Saimme Duron kiinni ekalla rastilla, mutta kakkoselle teimme pienen virheen ja jäimme taas jälkeen. Matkalla kolmoselle, minulla tuli tarve tehdä rakon tyhjennys ja pyysin Jounia jättämään pyöränsä minulle. Jounille huikkasin, että ekasta haarasta vasemmalle, mutta Jouni ottikin tokasta haarasta vasemmalle ja Duro pääsi karkaamaan näkymättömiin. Jätin pyöräni Jounille, joka palasi takaisin väärältä reitiltä. Kolmosella saimmekin jo seuraa Hiiltomiehistä, joilla oli varsin tehokas etenemistapa rastilta toiselle. Ville polki seisaaltaan ja sisko Tanja istui satulassa kyydittävänä. Ehdotin Jounille samaa, mutta Jounin kramppaavat reidet pakottivat meidät luopumaan touhusta. Sain taas ryhtyä juoksemaan. Pysyimme suht hyvin Hiiltomiesten kyydissä eikä eroa tullutkaan enää. Viimeiselle rastivälille otimme suoran reitin kun Hiiltomiehet kiersivät ja tulimme taas yhtaikaa rastille. Vaihdossa olimme noin 50 metriä jäljessä Hiiltomiehiä, mutta ripeän vaihdon ansiosta pääsimme lähtemään ennen heitä. Ennen vaihtoa saimme ihmettelemistä kun Tuomas, Team Durosta harhaili yksinään vaihdon ja viimeisen rastin välillä. Miehillä oli ilmeisesti tullut kommunikointiongelmia, joka maksoi heille mahdollisesti peräti kolmossijan.

 

Joka tapauksessa lähdimme ajamaan kovaa vauhtia kohti kisakeskusta, jossa oli viimeinen vaihto ennen maalia. Valitsimme kohteeseen oikeanpuoleisen reitin eli nk. merenrantamaisemareitin kun taas Ville ja sisko Tanja valitsivat vasemman reitin. Matkalla vauhtia hieman hillitsi oikean reiden kramppaaminen, mutta ei paljoa. Jounikin alkoi ekan kerran näyttää pieniä hiipumisen merkkejä. Molemmat joukkueet tekivät lopussa pienet koukut, mutta olimme Jounin kanssa selvästi ennen heitä vaihdossa. Ennen lopun juoksua oli vielä yksi questi, jossa piti suorittaa ammunta kuula-aseilla. Kymmenellä laukauksella piti saada kuusi osumaa. Saimme peräti 4 osumaa ja sakkoa tuli kaksi kierrosta rannassa olevan grillikatoksen ympäri. Nämä kaikki ehdimme suorittaa ennen kuin Hiiltomiehet tulivat vaihtoon.

 

 Lopun juoksuosuus oli helppoa tiejuoksua rastille ja takaisin samaa reittiä mitä oltiin, jo pyörillä ajettu. Maalissa sijoitus oli kauden päätteeksi hienosti kolmas. Olimme Jounin kanssa molemmat tosi tyytyväisiä tulokseen, olihan tämä eka kisa yhdessä ilman mitään etukäteisharjoittelua.

 

Suunnistus sujui kisassa yllättävän hyvin ja mitään isompia pummeja ei tullut. Meikäläinen siis vastasi suunnistuksesta koko matkan. Pahin haitta oli se alun tekninen ongelma ketjuissa. Melonta olisi voinut sujua paremmin, mutta siinä yhdessä harjoittelun tuoma etu kyllä korostuu.

 

Iso kiitos Juhalle kanootin tuomisesta vaihtopaikalle! Sekä kuvauksista ja tsemppauksista matkan varrella!

 

Kiitokset järjestäjille hienosti järjestetystä kisasta. Questit toivat mukavaa vaihtelua normaaliin puurtamiseen.

 

Tulokset:

 

Kilpasarja:

 

  1. Free Adventure                                5.32,16
  2. Teres                                             5.55,33
  3. Team Penalty Adventure                  6.16,09
  4. Hiiltomiehet                                    6.18,56
  5. Team Duro                                      6.21,47

 

Kuntosarja:

 

  1. SMU Ry                                         4.25,39
  2. Team Hölkkäsarja                           4.45,02
  3. Team Pölli                                      4.52,47
  4. EUFORIA                                       4.54,54
  5. Team Penalty Juniorit                      5.02,18

 

Mika

                                                                                      

 

 

KK-suunnistus Hämeenlinna 30.9.2006

 

Kauden päätöskilpailu saatiin vietyä läpi mitä hienoimmassa syyskelissä. Sateen uhka oli koko ajan olemassa, mutta ainoat pisarat, mitä tuli, kuivuivat jo matkalla auton tuulilasiin. Lämpöä oli reilun 10 astetta ja erittäin happirikas ilma. Kaikki tuntui olevan kunnossa, varsinkin ukot, vaikka jalkojen kanssa oltiin taisteltu jo pidemmän aikaa. Jo eilen tuntui, että tänään mennään kovaa ja korkealle. Tuntui ehkä liiankin hyvältä, viikolla suoritetut kaksi suunnistusharjoitusta olivat menneet todella hyvin. Juoksukin alkoi ekan kerran tuntua taas juoksulta Latvian seikkailukisan jälkeen. Toipuminen oli ainakin minun osaltani kestänyt todella kauan. Suunnistukseen osallistui joukkueestamme kaikki muut paitsi Joonas, jonka nilkka ei vielä kestä juoksemista. Joonas onkin keskittynyt pääasiassa melontaharjoitteluun, muitten nilkuttaessa iltarasteilla.

 

Kisa käytiin väliaikalähdöillä kolmen hengen ryhmissä minuutin välein. Kisakeskuksena toimi Aulangon lomakylä, josta lähtöpaikalle Aulangon järven toiselle puolelle oli noin 1,5 km. Lähtöpaikka oli jonkun hiihtomajan/kahvion läheisyydestä. Hämeenlinnalaisilla oli siis melkoiset kotikenttäedut, mutta joskus niistäkin on haittaa kun olettaa liikaa. Kokomatkan kisa käytiin kolmena eri lenkkinä ja ensimmäinen lenkki oli kaikille tismalleen sama, paitsi heti alussa oleva perhoshajonta hieman sai porukkaa eri teille. Eka lenkki oli pituudeltaan 6,8 km ja seuraavat kaksi 6,8 ja 7,5 km välillä.

 

Lähdin kisaan 6 minuuttia Juha P:n jälkeen ja neljä minuuttia Juha L:n jälkeen, joten kovaa sai juosta, jotta kiinni saisi. Kisa lähti tyypilliseen tapaan käyntiin, heti ykköstä pummasin noin minuutin. Seuraava pieni virhe tuli kolmoselle, johon meni puolisen minuuttia. siitä eteenpäin meni hienosti aina rastille 14, jota etsiskelin pari minuuttia. Aluksi olin hieman ajautunut rastista vasemmalle ja heti korjattua asian ja tulin mielestäni oikeaan paikkaan, niin ei vaan osunut rasti näkökenttääni millään. Kerran hain vielä vauhtia vasemmalta ja seuraavalla yrittämällä rasti jo löytyikin. Kyllä hieman sapetti, mutta kisahan oli vasta aluillaan. Siinä olivatkin ne suurimmat virheet omalla kohdallani. Toki reitinvalinnoissa varmasti olisi voinut tehdä jotain toisin, mutta varsinaisesti mitään rastia ei tarvinnut enää etsiä.

 

Ainoa huoli oikeastaan oli millaista vauhtia uskaltaisi pitää alusta lähtien. Päätin lähteä vetämään heti alusta lähtien riskirajoilla, koska kunto tuntui hyvältä ja matkahan ei loppujen lopuksi ollut mikään pitkä. Kyllä vajaan kolme tuntia juoksee täysillä koko matkan ilman sippaamista. Ensimmäinen lenkki meni ihan kivasti noita pieniä virheitä lukuun ottamatta. Väliaika taisi olla noin 44 minuuttia. Pirisen Jussi vaihtopaikalla vielä huikkasi, että Juha L on 3 minuuttia edellä. Oma vauhtini oli siis todella hyvää, koska tiesin, että Juha L aloittaa aina todella kovaa kisan kuin kisan. Pienen mokan tein kartanvaihdossa, jonka huomasin vasta juostessani rinnettä ylös seuraavalle rastille. Olin juossut huollon ohi ilman, että käteeni olisi tarttunut pari vesimukia. Hetken jo kävi mielessä, josko kääntyisi takaisin juomaan, mutta nopeasti katsoin kartasta seuraavan juomarastin sijainnin ja totesin sen olevan riittävän lähellä. Loppujen lopuksi siitä ei ollut vahinkoa suoritukselleni.

 

Toiseksi lenkiksi sain kaikkein pisimmän osuuden 7,5km, joka sopi hienosti, koska viimeisenä olisi taas hieman lyhyempi 6,8km lenkki. Toisella osuudella toinen rastiväli oli kilpailun pisin. Siinä oli ainakin kolme mahdollista reitinvalintaa, joista valitsin keskimmäisen. Vasen reiteistä olisi kiertänyt koko matkan tietä pitkin ja lisää matkaa olisi tullut noin 500m. Oikealla olisi mennyt aika hyvä reitti, mutta siinä oli enemmän metsässä juoksua kuin keskimmäisessä. Valinta oli lopulta aika hyvä, vaikka jossain vaiheessa hukkasin käyttämäni polunkin aivan kokonaan. Taisin jäädä noin pari minuuttia parhaille tällä välillä. Tosin kun katselin Hakalan ja Ijäksen vauhtia heidän tullessa minua samalla välillä vastaan, niin en tuota aikaeroa yhtään ihmettele. Kyllä menivät pojat kovaa. Jatkoin omaa hyvää vauhtiani, joka tuntui kumma kyllä hieman kiihtyvän jostain syystä. Sitten yht äkkiä toisen lenkin 7-8 välillä sain Juhan L kiinni, joka huikkasi, että rauhassa vaan, matka on vielä pitkä. Taisin vaan sanoa, että joo. Ihmettelin, mitäköhän on tapahtunut kun olen saanut 7 minuutin eron näin nopeasti kiinni? En edes tajunnut, että Juhalla on mennyt nilkasta nivelsiteet. Joka tapauksessa vedin toisen lenkin noin 50 minuuttiin ja eroa oli Juhaan L tullut 12 minuuttia. Eroa kärkeen en tiennyt missään vaiheessa.

 

Kolmannen lenkin alussa hieman tuntui jo siltä, että kova vauhti kostautuisi ja saattaisi tulla noutaja. Olin kuitenkin ottanut geelejä tasaisin väliajoin, joten energiat olisi pitänyt olla kunnossa. Ykkös- ja kakkosvälit menivät vielä hieman tahmeasti, joka tosin varmaan johtui siitä, että vaihtoalueelta oli aika miehekäs nousu heti aluksi. Pitkää väliä kolmoselle mennessä taas tuntui hyvältä ja pystyi lisäämään vauhtia. Puolivälissä olevalla juomarastilla sain tiedon, että Juha P on aivan edessäni. Vielä en häntä nähnyt, mutta hetken päästä selkä tulikin jo näkyviin ja sain Juhan kiinni jo seuraavalla rastilla. Tuttuun tapaan Juha manasi kramppaavia jalkojaan, mutta jatkoin nopeasti matkaani. Enää ei ollut pitkä matka maaliin ja välitkään eivät olleet aivan pahoja. Samassa kasassa taisi olla Juuso Aurasmaa, jolla tuntui olevan vielä yhtä paljon jalkoja kuin minulla. Ohitin hänet vasta seuraavan, 7 rastin, jälkeen. Seuraava rastiväli oli taas pidempi ja valitsin reitin oikealta polkuja pitkin. Kiertoa tuli hieman, mutta ratkaisu oli varmasti nopein. Rasti tosin ei ihan suoraan löytynyt ja Juuso sai taas melkein kiinni. Loppu tultiinkin sitten niin kovaa kuin vaan pääsi ja taisin melkein taklata jonkun toimitsijoista kun meinasin juosta maaliviitoituksen ohi. Maalissa olinkin aivan puhki ja tunsin pitkästä aikaa, että olin saanut itsestäni kaiken irti. Olo oli todella mahtava.

Saunan jälkeen olo ei ollutkaan niin hyvä vaan vatsa oli aivan sekaisin ja vasta illalla kotona pystyin syömään kunnon ruokaa. Kova kisa vaatii aina veronsa.

 

Lopputuloksissa tulin sijalle 5. ajalla 2.25.12, johon olin erittäin tyytyväinen ja häviötä voittajaan, Tunturin Jariin, tuli vain 11 minuuttia. Veljeni Juhakin pääsi lopulta maaliin ajalla 3.12.42. Kyllä on sitkeä kaveri kun ei keskeyttänyt. Jos ei olisi ollut viimeinen laji, niin varmasti olisikin luovuttanut heti haaverin satuttua, mutta nyt piti päästä maaliin ja varmistaa paikka kokonaistuloksissa kymmenen joukossa.

 

Kisan jälkeen kimppafiilistelyjä

Vasemmalta: Katsastaja-Jouni, Silmäripsi-Jenni, Terrieri-Nina, Taktiikka-Mika, Virastopäällikkö-Juha P, Nilkka kunnolla muusina –Joonas, Nilkka muusina –Juha L

 

Tiimin sijoitukset tämän vuoden Kierroksella olivat seuraavat:

Juha Prittinen 5. Pisteet: 5532,21

Mika Lehtonen 9. Pisteet: 5233,64

Juha Lehtonen 10. Pisteet: 5215,49

Jenni Mattila 27. Pisteet: 4646,38

Lisäksi Nurmisen Jouni sijalla 15. Pisteet 4996,54.

Tiimille tuli siis roppakaupalla hyviä sijoituksia sekä upea naisten sarjan ylivoimainen voitto, ensikertalaiselta Jenniltä. Onneksi olkoon, Jenni!!!!!!!!!!!

 

Lisää tuloksia ja kommentteja: www.kalevankierros.fi

 

Hieman tulevasta Team Penaltyn osalta:

 

Tiimi osallistuu näillä näkymin vain yhdellä joukkueella X-kaatoon, 7.10.2006. Joukkueessa kisaavat Mika ja Nurmisen Jouni. Veljemme Jarin piti kokeilla Juhan L:n kanssa millaista seikkailu-urheilu on kun itse hyppää kisavermeisiin. Jarihan on useasti toiminut meidän huoltajana. Nyt kuitenkin Juha L sai nivelsiteensä osittain poikki KK:n suunnistuksessa jo toisen lenkin alussa ja edessä on pitkä lepo ainakin juoksun osalta. Jounin kanssa lähdetään hakemaan sijoitusta kolmen joukkoon varmalla suorituksella, kunhan melat kestäisivät hurjan vauhdin ilman katkeamista.

 

Osa joukkueesta (Juha P. Ja Jenni) valmistautuu jo täyttä päätä Kolumbiassa käytävään kisaan, www.7cerrosmedellin.com, joka käydään 12.-16.10.2006. Onnea kisaan ja tsemppiä!!!

 

Mika

 

 

Riga Challenge Latviassa 17.-21.8.2006

 

Vihdoinkin edessä oli koko kesän odotettu kilpailu, johon olimme valmistautuneet parhaamme mukaan. Tosin kertaakaan emme olleet tehneet samalla kokoonpanolla pitkää yhteisharjoitusta, mutta kukin oli treenannut omillaan ja olihan jokaisella muutama kisakin alla ennen koitosta. Tavoitteet oli asetettu korkealle eli kolmen sakkiin pitäisi päästä. Ei vaikuttanut pahalta. Joukkueemme kokoonpano oli seuraava: Mika Lehtonen, Juha Lehtonen (Kapteeni), Joonas Ahola sekä Nina Heiskanen. Kisaan oli ilmoittautunut 95 neljän hengen joukkuetta, joista 14 otti osaa Elite sarjaan. Loput joukkueet jakaantuivat puoliksi Sport ja Massa sarjoihin. Osanottajia oli lopulta kuudesta maasta. Viro, Latvia, Liettua, Venäjä, Suomi (yksi joukkue) ja Puola. Eliittisarjan pituus oli kaksi vuorokautta, joka ei mikään mahdoton pituus ollut, mutta sai siinä tosissaan tossua kuluttaa ja ketjuja pyörittää, että pääsimme maaliin.

 

Alun perinhän meidän piti ottaa osaa veljeni kanssa Kroatiassa järjestettävään Terra Incognita -kisaan, joka pidetään syyskuun lopulla parikilpailuna. Tämä ajankohta ei kuitenkaan sopinut meille, joten tilalla piti löytää jotain muuta, koska tarkoitus oli päästä johonkin kisaan ulkomailla, lähinnä saadaksemme hieman kokemusta erilaisista kisoista. Latvian kisa sopi mukavasti aikatauluun heti KK:n pyöräilyn jälkeen ja riittävästi ennen suunnistusta. Saimme lisäksi Schneider Electricin rahoittamaan kisamatkamme, joten kilpailimme Latviassa nimellä Team Schneider Electric. Olimme matkassa noin tuhannen euron budjetilla, joka riitti hyvin, mutta mihinkään tuhlailuun ei ollut todellakaan varaa. Kisamaksu oli 200€ ja lauttamatkat tehtiin Siljan superseacatillä hintaan 376€. Hinta sisälsi kaksi henkilöautoa ja 4 henkilöä. Samaan hintaan olisi mahtunut vielä pari henkilöä lisää. Paikan päällä majoitukset varattiin hotellista, jonka samassa rakennuksessa sijaitsi kisakeskus. Loput budjetista meni bensoihin ja syömisiin sekä kisassa käytettyihin energioihin.

Paljolti alle tuhannen euron ei yksi neljän hengen joukkue kisamatkaa Baltiaan tee.

 

Lähdimme matkaan torstaina klo 16.30 lautalla, jota ennen haimme Ninan kamoineen Velodromin parkkipaikalta. Joonas oli jo edellisenä päivänä kuskannut tavaransa minun luokse. Niistä ja omistani muodostui mukavan korkuinen kasa olohuoneen nurkkaan. Onneksi vaimo on jo tottunut meidän välinearsenaaleihin eikä ollut moksiskaan. Tein itse vielä muutamia pikku hankintoja matkaa varten torstaina ennen lähtöä, mutta kolmelta olin jo saanut autoni pakattua ja olin menossa kohti satamaa. Kaikki olivat paikalla hyvissä ajoin ja matkan vaikein osa oli jo takana. Välillä meinasi mennä hermot noitten kamojen kanssa. Lautalla olikin sitten aikaa levähtää ja pohtia seuraavia päiviä. Koko porukka vaikutti ”lähes” terveeltä ja täynnä intoa olevalta. Tuo lähes johtuu siitä, koska kukaanhan meistä ei ole koskaan täysin terve vaan jokaisella on jotain ”pientä” kolhua sun muuta. Niin tälläkin kertaa. Ei mitään niin vakavaa, etteikö voisi pari vuorokautta notkua Latvian metsissä. Sääkin näytti suosivan meitä koko viikonlopun. Tallinnassa kävimme pikaisesti ostamassa laatikollisen Battery energiajuomaa, joka on lähes puolet halvempaa kuin Suomessa. Tiedoksi vaan muillekin. Shoppailun jälkeen käänsimme nokat kohti Riikaa ja ilman mitään ongelmia pääsimme perille noin 4 ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen. Matkaa kertyi 310km. Ainoastaan kerran oli pakko pysähtyä tankkaamaan, joten matkavauhtimme ei päätä huimannut. Etukäteen oli peloteltu paikallisilla miliiseillä, ettei kannata ajaa ylinopeutta, joten ajoimme rajoitusten mukaan. Paikalliset eivät tätä sääntöä sitten noudattaneetkaan vaan ajoivat törkeätä ylinopeutta ja huimia ohituksia tehden. Perillä olimme vasta yöllä, mutta onneksi hotellin respa oli vielä auki. Respa tosin oli aika unessa eikä löytänyt tekemäämme huonevarausta. Onneksi siitä ei tullut mitään ongelmia vaan vapaa huone löytyi meille. Seuraavana oli vuorossa autojen tyhjennys huoneeseen, sillä varkauksien pelossa emme uskaltaneet jättää mitään autoon. Respan rouvalla pyöri silmät päässä kuin lottopallot kun se katsoi meidän tavara määrää, jota kuskasimme huoneeseen. Lopulta, puolen yön jälkeen pääsimme vihdoin ansaitusti nukkumaan.

 

Perjantai-aamuna heräsimme noin klo 08.00 ja aamupalan jälkeen päätimme lähteä pyörillä etsimään kisatoimistoa. No se löytyi talon toiselta puolelta, joten pyörät kaivettiin turhaan esiin. Vastuuvapautus- ym. lomakkeet täytettyämme saimme kisapakettimme, jossa olivat numeroliivit sekä jokaiselle osanottajalle pieni vedenpitävä pussi. Samalla varasimme itsellemme ajan taitotesteihin klo 11.45 ja 12.15.  Kapteenin kokous piti olla jo 10.30, mutta englannin kielellä kokous pidettiinkin vasta 11.00. Meillä oli lähes pari tuntia aikaa, joten lähdimme pyörillä ajalemaan Riikan keskustaan, jonne oli matkaa noin 8 kilometriä. Ajoimme suoraan keskustassa olevan joen rantaan, otimme pari valokuvaa ja ajoimme takaisin. Jussi meni kapteenin kokoukseen kun me muut sillä aikaa siirsimme tavaramme liikuntasaliin, jonne teimme tukikohtamme.

Kapteenin kokouksen jälkeen teimme pakolliset turvallisuustestit. Kaikki kävimme melomassa, jossa piti ensin kaataa kajakki ja sitten nousta siihen ylös. Köysitesteissä puolet kiipesi ylös köyttä ja laskeutui kun toinen puoli kapusi tikkaita pitkin puuhun ja vaakasuoraa köyttä pitkin muutama metri ja sitten vielä laskeutuminen. Laskeutumisessa sai käyttää vain sulkurengasta, kasit olivat kiellettyjä. Prusik varmistuskaan ei ollut pakollinen. No, testit sujuivat meiltä oikein hyvin ja saimme leimamme korttiin, jota vastaan saisi lähtöalueella kartat ja reittikirjan. Loppupäivä meillä oli aikaa laittaa kisavarustukset kuntoon ja lepäillä alueella. Muutenkin fiilis oli hyvä eikä ollut turhaa häsläämistä ja kiirettä mihinkään. Keli oli loistava, joten laitoimme ulos leirin pystyyn ja söimme kukin mitäkin, lähinnä pastaa ja taisinpa tempaista pizzankin huiviin. Koko ajan kuitenkin mietimme mitä kisassa tulee tapahtumaan, varsinkin kun kapteenin kokouksessa saimme hieman tietoa mitä tuleman pitää. Vaikein asia valmistelussa oli selvästi saada riittävä määrä nestettä huoltopaikoille, joita ei ollut kuin kaksi. Varusteita varten oli annettu kaksi jätesäkkiä, joihin piti saada kaikki mahtumaan ja vielä kestämään tavaroitten paino. Mehän sitten pyörittelimme Jesseä säkkien ympärille, jotta kestäisi. Kisareppuihin pakkasimme jokaiselle kuivat sukat, kerrastopaidan sekä Marmotin vedenpitävän takin. Pakollisina kuuluivat mukaan lisäksi kiipeilyvaljaat sekä 20 metrin köysi, jonka Jussi otti reppuunsa. Repussa oli meillä lisäksi pari juomapussia sekä juoksutossut. Painoa näistä kertyikin varsin riittävästi. Otsalamput olivat teipattu kypärään kiinni. Meillä jokaisella oli kypärässä kaksi lamppua, suunnistuslamppu ja Petzlin pienempi valo. Täytyy vielä mainita eräs asia, josta muut joukkueet olivat ihmeissään. Kaikki tulivat katselemaan meidän pyörissä olevia vetonaruja. Taitaapa näkyä pian kopioita niistä idän suunnalla. Päivä meni yllättävän nopeasti ja illalla noin klo 21.30 oli aika siirtyä lähtöalueelle.

 

Lähtöalueella saimme kartat 3kpl ja reittikirjat 2kpl. Kartat olivat erilaisia, mutta reittikirjat olivat täsmälleen samanlaiset. Piirsimme rastit ekalle kartalle, jonka myös päällystimme. Reittikirjat päällystimme myös. Muut jätimme paljaiksi, koska niihin joutuisimme piirtämään rastit myöhemmin. Karttapusseja meillä taisi olla mukana peräti 4 vai 5, niistä ainakin kaksi hukkui kisan aikana. Alku oli selvä, joutuisimme heti alussa jakaantumaan kahtia. Toiset aloittavat melomalla ja toiset juoksevat ympäri kaupunkia rastien perässä. Hetken ehdimme reittejä pohtimaan, kunnes lähdimme seuraamaan kilpailun johtajaa, joka vei meidät ratikoille, joilla pääsimme Riikan keskustaan. Näitä ratikoita tulisimme myös käyttämään aivan kilpailun alussa. Noin puoli yhdentoista aikaan pääsimme kilpailun lähtöpaikalle, joka oli Riikan vanhankaupungin keskusaukiolla. Vielä viimeiset viritykset karttojen ja varusteiden suhteen ja olimme valmiita. Otatimme itsestämme vielä kuvan ennen lähtöä kameralla, joka kuului pakollisiin varusteisiin. Olimme päätyneet jakamaan joukkueemme kahtia siten, että Joonas ja Nina ottavat itselleen kaupunkisuunnistuksen ja Minä ja Jussi aloitamme melonnalla.

 

 

Oli aikamoinen näky kun lähes 400 kilpailijaa starttasi keskusaukiolta matkaan rumpujen säestämänä. Juoksijoilla rastijärjestys oli vapaa, mutta oikeastaan kaksi todellista vaihtoehtoa neljästä mahdollisesta. Jokaisella rastilla oli ohjeet miten löytyy kaksi seuraavaa rastia, jotka eivät olleet tiedossa. Näin rasteja oli kaikkiaan 12 kpl. Kun lähtölaukaus tapahtui, niin Eliittisarjan melojat johdatettiin kilpailun johtajan toimesta läheisellä Daugava-joen sillalle, josta piti laskeutua 10m joessa oleviin kajakkeihin. Tämä ei meiltä sujunut aivan mallikkaasti, joten jäimme ns. jälkijunaan heti alussa. Jouduimme käyttämään pakollisena varusteena olevaa 20m köyttä. Varmistelimme turhankin paljon, tosin oli hieman ongelmallista kun köysi piti saada joen tasolta taas reppuun. Tämän jälkeen köysi olikin repussa koko loppukisan aivan turhaan. Kunhan pääsimme melomaan, niin sitten alkoi jo homma sujua. Kajakeissa oli meille kartta ja leimauskortti teipattuna, joten lähtötilanne oli ”pimeä” kaikille.

 

 

Melonta sujui hyvin, joten pian olimme päässeet lähes kärjen tuntumaan. Melontaan meillä meni reilu tunti ja saavuimme keskusaukiolle kolmantena odottamaan muita. Aivan tasapuolisia eivät alkutehtävät olleet, sillä saimme odotella noin 40 minuuttia ennen kuin Joonas ja Nina tulivat koontirastille. Hienosti olivat tulleet, mutta muutama ärräpää heidän suustaan lensi kun kertoivat paikallisten venyttäneen härskisti sääntöjä. Taisimme lähteä neljäntenä aukiolta hakemaan paria yhteistä rasti ennen ratikkakyytiä. Homman nimi oli siis sellainen, että klo 01.15 lähti eka ratikka takaisin kisakeskukseen ja seuraavat aina 15 minuutin välein, joten oli tärkeää ehtiä heti ensimmäiseen kyytiin, ettei jää liikaa alussa. Muutaman minuutin marginaalilla ehdimme hienosti ekaan kyytiin ja saimme hetken levähtää istuen. Kyydin jälkeen oli noin 2 km juoksu vaihtoon, jonne kirmaisimme ensimmäisinä. Kaksi meistä meni heti piirtämään rullaluistelun karttaa ja loput hakivat luistimet kaikille valmiiksi. Pääsimme nopeasti lähtemään ja säilytimme ykköspaikkamme. Luistelu sujui hienosti ja vain kerran näimme kanssakilpailijoitamme. Ehtipä Jussikin kaatua huiman näköisesti kertaalleen. Onneksi selvittiin pelkillä mustelmilla takapuolessa (Jussin huom.:ei peukalokaan vielä 3 viikon jälkeen toimi kunnolla).

 

Vaihtopaikalla teimme jälleen nopean vaihdon ja jatkoimme jalan läheiseen rantaan jossa piti uida/kahlata kajakille ja poimia sieltä kartta ja leimauskortti. Tämä ei sujunutkaan aivan nappiin vaan aloimme pimeässä etsiä paikkaa aivan liian aikaisin. Lopulta oikea paikka löytyi ja tehtävä meni loppuun hienosti. Ensimmäinen etappi oli takana ja olimme johtoasemassa lähdössä seuraavaksi pyöräilemään.

 

 

Toinen etappi alkoi suht lyhyellä pyöräilyllä, mutta siihen sisältyi vaativa tehtävä kiivetä 25 metriä korkean kivitornin (rauniokirkko) huipulle paljain käsin toisen varmistaessa yläköydellä alhaalta. Joukkueesta kahden piti kiivetä ylös torniin. Joonas ja Jussi saivat kunnian suorittaa tehtävä, Ninan ja minun varmistaessa. Ninalla oli pieniä vaikeuksia varmistamisen suhteen, joten Joonaksen lähtö kiipeämään hieman viivästyi. Onneksi joku järjestäjistä huomasi, että meillä on vaikeuksia toisen varmistuksen kanssa ja saimme apua. Jussi kun sai hoidettua oman kiipeilyn valmiiksi, niin minä ryntäsin Ninan avuksi varmistamaan Joonasta. Hieman kauhun hetkiä koimme kun Joonas kiipesi ilman varmistusta hakemaan vielä yhden rastin noin neljän-viiden metrin korkeudesta. Juuri kun Joonas oli leimannut, hänen sormensa menivät kramppiin ja otteet irtosivat. Onneksi Joonas putosi kuin kissa jaloilleen alas eikä vahinkoa tapahtunut. Lopulta kaikki sujui hyvin ja pääsimme edelleen jatkamaan kärkipaikalla, vaikka joukkue 2 Vixotaji oli saanut meidät lähes kiinni. Seuraava rasti sijaitsi pienessä saaressa, jonne jälleen kerran kahden jäsenen oli uitava. Jollainhan se kiipeilyn hiki oli saatava huuhdottua, niinpä pojat saivat jälleen mieluisan tehtävän itselleen. Jäljellä olikin sitten enää lyhyt pätkä vaihtoon, mutta reitinvalinta ei ollut helppo. Otimme sitten sen hitaamman reitin ja taisimme siinä tipahtaa Vixotajin taakse (taisi olla paikallistuntemusta apuna). Käyttämämme tie oli lähes koko matkaltaan (3km) pehmeätä hiekkaa, joten taluttamiseksi meni koko homma ja aikaa meni.

 

 

Vaihdossa jouduimme jakamaan porukan taas siten, että Joonas ja Nina saivat vaativan suunnistusosuuden ja meille lohkesi erittäin rankka melonta osuus. Suunnistuspuolessa rasteille oli annettu suunta asteina ja etäisyydet, joten varsinkin pimeässä tehtävä oli vaativa. Monilta joukkueilta tuhraantui tällä osuudella liikaa aikaa. Me suoritimme melonnan ”mukavassa” sivuaallokossa huippuaikaan vaikka olimme hieman ihmeissämme takana tulevan joukkueen (Vixotaji) liikkeistä. Heidän oli ollut pakko olla meitä edellä, koska yhtäkkiä ilmestyivät meidän eteemme aallonmurtajan takaa ja suorittivat leimauksen. Asiassa oli vaan se vika, että tuo rasti piti hakea viimeisenä eikä ensimmäisenä. Melonnan jälkeen jouduimme Jussin kanssa odottelemaan reilun tunnin verran. Tuona aikana ilmoitimme järjestäjille em. joukkueen oikaisseen ja heidän väärästä rastijärjestyksestä. Tutina oli molemmilla melkoinen märän melontaosuuden jälkeen vaikka laitoimme kaikki vaatteemme repusta päälle.

 

 

Onneksi aurinko nousi juuri sopivasti lämmittämään ilmaa ja meitä. Meiltä oli mennyt melontaan lähes kaksi tuntia, joten Joonas ja Nina käyttivät kolmisen tuntia omaan osuuteensa. He tulivat vain hieman johtavaa joukkuetta jäljessä, mutta hieman ihmettelimme miksi he tulivat aivan eri suunnasta kuin muut joukkueet. Hetken päästä selvisi, että Joonas ja Nina olivat jättäneet viimeisen rastin väliin ja lisäksi tuli puoli tuntia sakkoa vielä löytämättömästä salarastista. Viimeisen rastin väliin jättäminen johtui epäselvistä järjestäjän ohjeista, joitten mukaan Elite-sarjan ei sitä rastia olisi tarvinnut hakea. Joka tapauksessa päätös oli, että rasti on haettava ja saisimme puoli tuntia hyvitystä siitä. Lähdimme Jussin kanssa levänneenä sitä noutamaan. Rasti oli sama missä olimme jo meloen kerran käyneet, joten paikka oli tuttu. Matkaa sinne oli lähemmäs 4km, joten jäimme kärjestä noin 50 minuuttia. No kisahan on pitkä ja ehtiihän sitä ottaa eron vielä kiinni. Täytyy myöntää, että jonkin aikaa siinä pehmeässä rantahiekassa juostessamme otti totaalisesti päähän. Hyvitystä emme loppujen lopuksi saanetkaan.

 

 

Seuraavana oli vuorossa jälleen erittäin pitkä pyöräily osuus (pituutta emme tienneet). Nyt kiersimme kyseisen hiekkapätkän jota pitkin olimme rantaa tulleet. Aluksi meidän piti löytää rastipiste, josta varsinainen pyöräilyosuus alkaa. Piste oli eräs tasoristeys, jonne löysimme kuitenkin hyvin. En ihan tarkkaan tiedä olisiko pitänyt valita toinen reitti, mutta kohtuu hyvällä vauhdilla ajoimme ratakiskojen vieressä rastia kohti. Ainakin me löysimme heti oikean tasoristeyksen, sillä hieman edempänä oli myös vastaava paikka, jossa näkyi ainakin yksi joukkue. Meidät nähtyään lähtivät tietenkin ajamaan meitä kohti. Tästä alkoikin sitten jännittävä pyöräilyosuus, johon oli jaettu erikseen nelisivuisen reittikirja.

 

Homma meni silleen, että Joonas katsoi pyörän matkamittarista matkaa ja Jussi luki ääneen mihin suuntaan mennään ja kuinka pitkään. Merkkejä taisi olla kaikkiaan 170kpl ja matkaa osuudelle tuli 120 kilometriä. Osuus meni meiltä ihan kohtalaisesti ottaen huomioon, että ainakin kolmasosa matkasta ajettiin jälleen pehmeällä hiekalla. Lisäksi meillä meni tunti varmaan hukkaan ohjeissa olleiden virheiden takia. Molemmissa virheissä oli nuolensuunta merkattu väärin. Ekan virheen kohdalla, löysimme oikean reitin monen yrittämisen jälkeen. Tässä tosin auttoi sekin kun ihmeteltiin, miksi paikalliset aika nopeasti hävisivät jonnekin. Seuraava virhe olikin sitä luokkaa, että olisimme jääneet maastoon koko viikoksi pyörimään, elleivät jotkut paikalliset olisi kertoneet meille, että ohjeissa on väärä merkintä. Olivat kuulemma soittaneet järjestäjille. Tätä ennen olimme jo useamman joukkueen kanssa pyörineet ympäri metsää oikeaa reittiä etsien. Jotenkin jäi vaikutelma, että ei ollut eka kerta kun järjestäjien ohjeet eivät pitäneet paikkansa. Mitähän meillä onkaan vielä edessä, ajattelin. Meidän parhaat mokat ovat vasta edessäpäin. Pyöräilystä selvittiin kuitenkin ehjänä ja ihmeen hyväkuntoisina uintiosuuden vaihtopaikalle, jossa saimme viimeisen kerran suorittaa huollot ja tankkaukset. Olimme vaihtoon tullessamme kolmantena noin puolitoista tuntia kärkeä perässä.

 

Uintiosuus ei ollut kauhean pitkä, joten pyrimme tekemään nopean vaihdon ja lähtemään saman tien matkaan. Saimme kolmella pumpulla nopeasti uimapatjat täyteen tai siltä se ainakin tuntui. Hieman huvittuneena tuli kateltua muitten varustelua osuutta varten. Taisi vain parilla muulla joukkueella olla uimapatjat niin kuin meillä. Paikalliset olivat aikoneet hoitaa homman puhtaasti uiden räpylöillä. Meillä osuus meni nopeasti ja nousimme hienosti toiseksi ainoastaan loistavan taktiikan avulla. Muutaman kilometrin pätkällä saimme kärjen lähes kiinni. Olimme enää noin 15 minuuttia jäljessä. Uinnin jälkeen pidimme hieman pidemmän tauon, jonka aikana söimme itsemme täyteen ja sijoituksemme putosi jälleen kolmanneksi. Joonas kävi vielä jumaroimassa samalla aikaa yhden rastin puusta. Ainoa huoli meillä oli, ettemme saaneet riittävästi nestettä mukaamme. Selvää oli, että neste tulee jokaiselta loppumaan ennen maalia. Varauduimme mielessämme jo pahimpaan. Olimme tässä vaiheessa edenneet vasta noin 18 tuntia. Vielä oli puolet ainakin jäljellä tai niinhän me luulimme!!!

 

Kolmas etappi piti sisällään aluksi pyöräilyä reilut kaksi tuntia, jonka jälkeen tuli vaativa trekkauspätkä pimeässä ja jälleen pyöräilyä. Heti alkuun meillä oli vaikeuksia löytää pyörien kanssa oikealle tielle. Mallikartassa oli piirrettynä kiellettyjä alueita lähes jokaisen tien kohdalla tai niin me ainakin luulimme. Lopulta kaikenlaisen kantamisen ja rämpisen jälkeen löysimme oikean tien. Taatusti olimme menneet jossain vaiheessa kielletyn alueen kautta, sillä yhdessä kohtaa eksyimme upealle tontille, joka oli aivan järven rannassa. Tietenkin tontin portti oli kiinni, joten ei kun pitkä kierto metsän kautta omistajan katsoessa ihmeissään keitä olemme. Asfaltille päästyämme painelimme ekat kilometrit kovaa vauhtia aivan väärään suuntaan., jonka päälle vielä huonohko reitinvalinta, niin kärki pääsi karkaamaan puoli tuntia lisää. Loppupyöräily meni suht hyvin, mitä nyt pieni väsymys jo alkoi painaa jaloissa. Trekin vaihdossa olimme 50 minuuttia johtavaa joukkuetta jäljessä. Mieli oli kaikilla vielä hyvä ja intoa riitti jatkaa matkaa. Etukäteen tämän tulevan osuuden piti olla ratkaiseva meidän eduksemme, mutta toisin kävi.

 

Kartta mikä osuudelle saatiin oli vuodelta 1984, mallia venäläinen ja mittakaava jotain 1:40 000-60 000 väliltä, joten haastetta riitti. Lähdimme reippaasti liikkeelle, siis pystyimme vielä ottamaan juoksuaskelia. Alussa ylitimme joen, joka vielä myöhemmin oli tuleva oikein tutuksi yön tunteina. Ensimmäinen rasti sijaitsi eräänlaisessa saarekkeessa, jonka löytämiseen meni tovi aikaa, mutta sitkeästi etsien se lopulta löytyi puusta. Matka jatkui joen yli jälleen kahlaten. Kakkoselle taisi olla osuuden pisin väli. Nyt alkoi hämärtää, joten seuraavan rastin löytyminen ei ainakaan tulisi olemaan helppoa. Rastimääritekin oli seuraava: ojan päässä oleva puu. Matkalla rastille saimme seuraa tilallisten vapaina olevista koirista, mutta onneksi meillä oli Nina-niminen terrieri mukana, joka pelotti koirat tiehensä. Yritimme seurata ojaa rastille, mutta välillä oli vaikeata tietää missä oja sijaitsee kuivan kesän ja hakkuuaukeiden takia. Tämä oja ainakin oli kuiva. Hieman ennen rastia törmäsimme tuttuun joukkueeseen, Vixotajiin. He näyttivät olevan hieman hukassa etsiessään samaa rastia. Olimme siis ottaneet heidän lähes tunnin etumatkansa kiinni. Pari heistä jäi seuraamaan meidän etsintää, mutta taitavasti saimme huijattua heidät rastin luota pois. Nopeasti kiipesin puuhun ja leimasin rastin. Näin saimme ainakin hieman etumatkaa ennen kuin löysivät rastin. Kolmosrastin läheisyyteen etenimme aivan kelpo vauhtia, mutta sitten tuli ongelmia eräässä tien risteyksessä. Siitä ei näyttänyt mikään polku vievän niin kuin karttaan oli merkattu.

 

Aikamoisen etsimisen jälkeen saimme viimein paikallistettua itsemme. Väliin tapahtui vielä pieni episodi hirven ja sen vasan kanssa, mutta siitä selvittiin hienosti peruuttamalla pois ja odottamalla hetken aikaa. Todennäköistä on, että emme vielä nähneet harhoja vaan hirvet olivat oikeita. Vielä hieman oikeaa paikkaa hakiessamme törmäsimme muutamaan joukkueeseen, jotka tulivat oletetun rastin suunnalta. Nämä olivat tosin Sport-sarjan joukkueita. Löysimme lopulta ojan jonka mutkassa piti olla puu, jossa rasti. Ojaa seuraamalla tulimme mielestämme oikeaan paikkaan, mutta puuta tai rastia ei näkynyt. Hajaannuimme etsimään eri puolilta ojaa rastia. Hetken päästä Jussi hihkaisi, että täällä on. Jussin täytyy olla selvän näkijä, jos ei vielä niin tulevaisuudessa ainakin. Rasti nimittäin sijaitsi yhdessä koivussa noin 8 metrin korkeudessa. Samalla totesimme, ettei puussa ole yhtään jälkiä, joten olimme ensimmäiset jotka olivat sen löytäneet. Jussi sai hommakseen kavuta oksattomaan koivuun, joka oli noin puoli metriä halkaisijaltaan. Valjaat päälle ja kuuden kytketyn slingin avulla pikku hiljaa hilaten Jussi onnistui leimaamaan rastin. Otimme tilanteesta jopa muutaman valokuvan. Harvoin tulee kesken kisan kuvattua kameralla, mutta nyt tuli ja muutamaan kertaan. Olimme kuitenkin hieman liian hitaita touhussa ja takana tuleva joukkue huomasi meidän valot rastilla ja saapui paikalle mukavasti opastettuna. Etumatkaa meillä oli siis noin puolisen tuntia. Sen verran heiltä menisi aikaa kiivetä puuhun. Seuraava rasti oli jälleen tutun joen varrella ja löytyi suht helposti. Matkalla sinne koimme pahimman takaiskun, kun Joonas nyrjäytti nilkkansa. Olimme laskeutumassa Joonaksen perässä joen penkkaa alaspäin kun alhaalta alkoi kuulua huutoa ja perään muutama painokelvoton sana. Sitkeästi Joonas kuitenkin jatkoi eteenpäin. Myöhemmin laitoimme nilkkaan mukana olleen nilkkatuen. Hyvä varuste pitää mukana pitkillä reissuilla. Seuraavalle rastille kahlasimme useamman kilometrin joen pohjaa, joka oli aivan uskomaton. Koko pohja oli hienoa hiekkaa ja vettä vain nilkoista polviin asti. Normaalina kesänä vettä varmasti on enemmänkin. Joki osuus oli ainakin Joonakselle helpottava vaihe. Nilkka ei päässyt kylmässä vedessä niin pahaan kuntoon kuin normaalisti käy. Yhden virheen teimme joukkueena tai minä tein joella. Jäin muista jälkeen kun aloin tyhjentämään kenkiäni hiekasta, kun en enää voinut kunnolla kävellä, niin paljon hiekkaa oli jo kengissä. Vaikka aikaa kenkien tyhjentämiseen ei kauaa mennyt, niin yhtäkkiä olinkin yksin ja taisin kävellä ainakin puoli tuntia näkemättä edellä menevien valoja. Pimeässä sitä alkaa kummasti pelkäämään kaikenlaista. No mitään ei onneksi sattunut ja löysin muut. Vastaavissa tilanteissa kannattaa pysytellä yhdessä. Vaihteeksi tämä seuraava rasti löytyi myös helposti. Seuraavalle mentiinkin sitten tietä pitkin, mutta totta kai matkaan tuli iso koukku kun unohdimme kääntyä eräässä risteyksessä. Peltoja pitkin ainakin kuljettiin ikuisuus. Taisimme jopa loikkia pitkin perunapeltoa tai mitä lie. Väsymys oli jo melkoinen, mutta vielä ei pikku-ukkoja näkynyt, joten matka jatkui. Rastin etsimiseen käytimme haravointi systeemiä eli kaikki kymmenen metrin välein ketjuun ja metsää tietyt alueet haravoiden. Muutaman yrityksen jälkeen pojat löysivät rastin. Rasti oli jälleen puussa, mitähän apinoita meistä oltiin tekemässä? Seuraavalle rastille teimme hyvän reitinvalinnan ja olimme jopa kartalla, kunnes hieman ennen suota, jolla rastin piti olla, alkoi epäilyttää. Olimme Ninan kanssa aivan poikki ja ajattelimme ottaa pienet nokoset. Joonas liittyi joukkoomme. Taisimme jutella vielä jotain ihan omiamme. Kukaan ei muista mitä, mutta heräämme siihen kun Jussi huutaa vieressä. Nina oli ihmetellyt ääneen mitä nuo suolla olevat villieläimet ovat ja miksi Joonas kulkee sydän-boxerit jalassa? Että silleen. Jussi oli meidän nukkuessa pyörinyt ympäriinsä etsien rastia. Alkoi epäilys olimmeko oikeassa paikassa kartan mukaan. Emme olleet löytäneet sitä suota ollenkaan. Minä olin varma, että olimme oikeassa paikassa ja suo löytyy edestäpäin. Päätimme kuitenkin koko porukka palata edelliselle rastille (4 km), jota emme edes sitten enää löytäneet. Vihdoin alkoi jo aurinko jälleen nousta, jonka luulimme helpottavan urakkaa. Suunnilleen edellisen rastin paikalta otimme nyt suunnan kohti suorastia. Tulimme lähes samaan paikkaa mistä olimme rastia viimeksi etsineetkin. Päivän valosta selvästi piristyneenä lähdin tarpomaan suolle, mutta rastia emme vain löytäneet. Kolmannen kerran suolle mennessä olimme Joonaksen kanssa jo enemmän pohtineet missä voisimme olla ja missä luulimme rastin olevan. Sieltähän se rasti vihdoin löytyi muutama sata metri sieltä missä luulimme sen olevan. Aikaa tähän rastiväliin meni noin 4 tuntia eli ainakin kolme liikaa. Hiukan oli mieli maassa ja olisi ollut selvästi aika nollata tilanne. Jatkoimme kuitenkin matkaa saman tien. Matkaa saatteli juuri alkanut kova vesisade. Seuraavan välin piti olla helppo, ainakin se näytti kartalta helpolta. Tietä seuraten rastille ja leimaus. Todellisuus olikin sitten jotain muuta. Mittakaava oli pahasti hämärtynyt reissun pitkittyessä. Aloitimme rastin etsimisen vaatimattomasti pari kilometriä liian aikaisin. Seuraavaksi korjasimme puolitoista kilometriä eteenpäin, jälleen harhailimme aivan vika paikassa. No, Jussi ja Nina päättivät, että he hakevat jälleen vauhtia edelliseltä rastilta, että silleen. Me jäimme Joonaksen kanssa tien poskeen ihmettelemään ja edelleen etsimme rastia monista eri paikoista. Sade vaan jatkui ja olo oli todella väsynyt. Taisimme nukahtaakin tien poskeen odotellessamme muita. Olo alkoi vähän helpottaa kun löysin pellolta omenapuun. Ei kun omenavarkaisiin, kivaa. Otimme omenat myös muille. Sadekin lakkasi juuri sopivasti kun Jussi ja Nina saapuivat paikalle. Arvatkaa kauanko olivat poissa? Vain kaksi tuntia, mutta heillä oli jo haju missä rasti voisi olla. Lähdimme yhdessä taas hieman eteenpäin ja törmäsimme useaan joukkueeseen, jotka etsivät rastia. Loppujen lopuksi olimme vielä puoli kilometriä väärässä paikassa, mutta rasti lopulta löytyi. Taas oli mennyt 4 tuntia. No, ainakin vauhti oli tasaista. Loppu menikin jo aivan mallikkaasti, tosin pitkä suo pätkä repi nilkkani aivan verille ja turvoksiin. Lyhyet sukat eivät sovi suolle puoli pitkien trikoitten kanssa. Osuuteen meni meiltä karkeasti 18 tuntia ja olimme 7 tuntia ensimmäistä joukkuetta perässä. Sijoitus oli tippunut 7:ksi. Tosin olimme ainoa joukkue, joka löysi kaikki rastit. Suolla näki ekan kerran miten Jussiltakin alkoivat paukut loppua. Se johtui puhtaasti juomaveden loppumisesta. Minä taisin olla ainoa, jolla oli vielä vettä repussa. Vuorotellen muut kävivät juomassa letkustani. Onneksi saimme vaihtopaikalla vähän vettä järjestäjiltä ja pyörillä oli ainakin yksi tölkki energiajuomaa vai oliko kaksi. Muistikuvat ovat aika hämäriä.

 

Puolisen tuntia maattuamme saimme itsemme jälleen liikkeelle. Saimme järjestäjiltä lyhennetyn reitin maaliin. Tämäkin osoittautui lopuksi liian pitkäksi meille. Aika ei millään riittänyt tai sitähän me emme silloin tienneet. Jostain syystä minä otin suunnistusvastuun ja pienen harhailun jälkeen löysimme oikealle polulle. Ylitimme pyörien kanssa joen, josta olimme aloittaneet trekkipätkän. En tiedä oliko valintamme hyvä, mutta muitakin oli mennyt samaa reittiä kuin me. Pätkä olikin sitten yhtä pyörän retuuttamista, ajamisesta ei voinut puhua. Tarkoitus oli ylittää joen pätkä pyörien kanssa, mutta kohta olikin liian syvä ja mutainen. Ei auttanut kuin kiertää toista kautta. Urheasti koko porukka kantoi pyöriään pitkin kaislikkoa. Tiekin löytyi lopulta ja päästipä eräs paikallinen asukas meidät oman pihansa läpi kulkemaan. Enää oli lyhyt ajomatka rastille, mutta rastia emme koskaan löytäneet, vaikka paikka oli taatusti oikea. Rastin piti olla vesihaudassa, mutta kymmeniä vesihautoja tutkittuamme päätimme jatkaa matkaa. Rasti olisi varmaan löytynyt kahden metrin syvyydestä maan alta (Jussin huom.: rastimäärite taisi olla kuivunut puro, rastiympyrään mahtui 1 km pitkä ohut sininen viiva ja me etsimme vain parisataa metriä tunnin ajan). Matkalla seuraavalle rastille päätimme käydä paikallisessa kaupassa. Oikeastaan oli pakko, meiltä oli kaikki energiat loppu. Mukaan tarttui leipää, limua, vettä, suklaata ja naksuja. Puolen tunnin piknikin jälkeen matkamme jatkui eteenpäin. Eiköhän me nyt selvitä maaliin asti? Seuraavat kolme rastia, menikin vallan mainiosti. Tosin rastit oli piilotettu viemärirumpuihin tien alle, mutta tämä oli rastimääritteissä onneksi mainittu. Alkoi jälleen tulla hämärää ja vettä taivaan täydeltä. Enää oli yksi rasti ennen maalia. Vaikka olinkin jo todella väsynyt, niin jatkoin suunnistamista. Seuraavat tunnit ovatkin sitten hämärän peitossa. Ainoat muistikuvat ovat ne joissa kierrän erästä taloa ympäri pitkässä heinikossa ja moneen kertaan. Nukahdun monta kertaa seisaalleni ja välillä jään muusta porukasta jälkeen. Luulin nähneeni unta että kisa on jo ohi. Olin siis aivan pihalla. Koskaan ei löydetty sitä rastia (Jussin huom.: etsittiin jälleen puolitoista kilometriä liian aikaisin). Kisan maksimiaikakin oli ylitetty jo aikaa sitten. Yritimme vain päästä perille kilpailukeskukseen. Lopulta teimme päätöksen keskeyttää kisa. Joonas ja Nina polkivat kisakeskukseen ja me jäimme moottoritien varteen nukkumaan. Kesti kaksi tuntia ennen kuin Joonas tuli autolla noutamaan meidät. Jälkeenpäin harmitti, ettei tullut ajettua yhdessä maaliin, mutta olisimme viipyneet matkalla koko yön kuitenkin turhaan. Parempi oli päästä nukkumaan, jotta pystyisi ajamaan aamulla kohti Tallinnaa. Jos kisa olisi kestänyt vielä pidempään, niin pienet nokoset jo hieman aiemmin olisivat olleet poikaa ja olisi pystynyt taas jatkamaan normaalisti, mutta nyt ei ollut siihen aikaa ja tarvetta.

 

Saavuttuamme kisakeskukseen saimme heti syötävää ja juotavaa järjestäjien toimesta. Olivat odottamassa meitä ja laittoivat saunankin uudestaan päälle meitä varten. Olimme vaan niin väsyneitä ja kipeitä, ettei jaksettu saunaan mennä. Varsinkin jalkapohjat olivat niin hellinä, ettei meinannut pystyä kävelemään ollenkaan. Saimme järjestäjiltä muistoksi kisasta diplomit, joka oli pieni lohtu, koska lähdimme selkeästi hakemaan palkintopallisijoitusta. Lisäksi saimme kisa t-paidat, jotka kuuluivat oikeasti vain Mass-luokan osanottajille.

 

Kisalla oli pituutta noin 325km. Pyöräilyä 220km, trekking 70km, melontaa 17km, rullaluistelua 14km ja uinti 3,5 km. Voittaja käytti aikaa lähes 46 tuntia, joten helppo ei reitti missään nimessä ollut. Meidän keskeytys syntyi ajassa 52 tuntia. Kisaa voi suositella muillekin, jotka hakevat uusia kokemuksia lajin parista. Järjestelyt pelasivat hyvin, lukuun ottamatta muutamia virheitä ohjeissa, mutta aina kun ollaan tekemisissä vieraan kielen kanssa, tulee aina kommunikaatio-ongelmia. Paikallisilla oli kyllä etuja monissa asioissa, mutta niinhän se on aina. Jälkeenpäin on tullut ihmeteltyä, miksi suurin osa rasteista piti piilottaa puuhun tai jonnekin muualle. Vaikka olit rastilla, niin ei ollut itsestään selvää, että se löytyy varsinkaan pimeällä ja aina ei ollut rasti edes rastipisteen sisällä. Osanottomaksuun nähden kyllä saa hyvän vastineen rahoilleen. Kilpailun johtaja oli maininnut jo kapteenin kokouksessa, että kyse on enemmänkin selviytymiskisasta kuin nopeuskisasta. Osui aika oikeaan.

 

Joukkueemme sai rutkasti kokemusta seuraavia koitoksia varten niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Tätä kirjoitellessani palautuminen on sujunut hyvin ja pääpaino on nyt suunnistamisessa. Joonaksen nilkkakin tuettiin kai vain kahdeksi viikoksi. Pakko myöntää, että Joonas eteni kisassa paremmin kipeällä nilkalla kuin moni muu. Toivotaan, että tulee kuntoon pikaisesti. Vielä voisi mainita, että omasta pyörästäni hajosi vanne vain viikko kisan jälkeen ekalla lenkillä. Onneksi ei hajonnut kesken kisan. Omasta puolestani isot kiitokset joukkuetovereille sekä sponsoreillemme, jotka mahdollistivat tämän reissun sekä kotiväelle. Erityiskiitos Schneider Electricille!!!! Tuloksia voi tihruta sivuilta: http://www.adventurerace.lv

 

T:Mika

 

 

­Endurance Quest 4.-5.8.

 

Joukkue Kalevan Kiertäjät:

Juha Prittinen

Jenni Mattila

Joonas Ahola

 

Huoltajat:

Jarmo Mäki

Mikko Fagerström

 

Kilpailu alkoi näytösluonteisella prologilla Tampereen keskustassa perjantaina klo 18. Kanootit kannettiin kiipeilyvaljaat ja pelastusliivit päällä keskustorilta joelle, missä melottiin ja mistä lähdettiin hakemaan rasteja eri puolilta Tampereen keskustaa, mm. ostoskeskuksesta. Reitin lopulla laskeuduttiin köyttä Tammerkosken putouksesta ja uitiin rannalle palelemaan ja odottamaan varsinaista lähtöä. Herätimme aurinkoisten ravintolaterassien asiakkaissa hilpeää hämmennystä.

 

Kisan avauslaji 15 km melontaosuus vei Näsijärven poikki. Osuus sujui meiltä hyvin, vaikka emme hyödyntäneetkään järjestäjän tarjoamaa mahdollisuutta käyttää melonnassa kaksilapaisia meloja, ja tulimme 2,5 tunnin jälkeen vaihtoon vain kuutisen minuuttia kärjestä jääneinä. Pahin sekasarjan kilpailijamme, ruotsalainen Team Woolpower, jäi jo ennen melontaosuuden puoliväliä kauas taakse, emmekä sitä sen koommin nähneet. Vaihtoon tulimme kuudensina. Otimme vaihdosta ripeästi kypärät ja otsalamput ja lähdimme pitkälle 25 km pimeäsuunnistusosuudelle. 1:50 000 –mittakaavainen kartta jättää varsinkin yösuunnistuksessa paljon tilaa tulkinnoille, ja monet joukkueet tekivät osuudella suuria virheitä. Meiltä suunnistus onnistui hyvin. Ohitimme yhden joukkueen heti osuuden alussa ja saavutimme edestä vielä kaksi joukkuetta, Teekkarireserviläiset ja viime vuoden voittajan Hiiltomiehet.

 

Suunnistusosuuden jälkeen saimme kick-biket allemme. Potkuttelimme yhdessä Hiiltomiesten kanssa ja raahasimme pyöriä välillä umpimetsässä, missä muodostui neljän joukkueen letka. Meidän piti pysähtyä kahdesti korjaamaan rakkineeni irtoamaan pyrkivää ohjaustankoa, jolloin menetimme kontaktin muihin joukkueisiin. Maastopyörät odottivat meitä ”pick-up pointissa”. Huoltoa paikalla ei ollut, mutta huoltajamme Jamo oli teipannut roudarinteipillä ohjaustankoihin muffinsit. Ne löysivät paikkansa, huollosta oli jo yli neljä tuntia.

 

Maastopyöräreitti kulki pääasiassa varsin teknisiä polkuja pitkin. Jennin polvi alkoi vähän kipeytyä. Pitkän 35 km pyöräetapin lopussa UKK-instituutilla kuulimme Teekkarireserviläisten ja Ulkoilukauppa.comin joutuneen keskeyttämään edeltämme. Olimme siis nousseet yhtäkkiä kolmansiksi, mutta heti jälkeemme vaihtoon tuli myös Team Duro, joka näytti myöskin mielivän palkintopallille. Hiiltomiehet oli polkenut osuuden todella kovaa ja ottanut meihin eroa melkein tunnin ottaen kiinni kärjessä olevaa Free Adventureakin.

 

Instituutilta luisteltiin toiselle puolelle Tamperetta, missä käytiin hakemassa uiden ja kahlaten rasteja erittäin louhikkoisilta luodoilta, mistä tuskin kukaan selvisi ilman kolhuja. Sen jälkeen luistelimme Teiskon raviradalle huoltoon. Tunnin juoksusuunnistusosuuden aluksi unohdin numeroliivin vaihtoon ja palatessani hakemaan sitä Duro pääsi edellemme. Juoksuosuus tuotti Jennille kipeän polven vuoksi suuria vaikeuksia ja osuus, jolla meidän oli alun perin tarkoitus näyttää kyntemme, kulki vaivalloisesti. Jenni ei antanut kuitenkaan kivulle periksi ja yllättäen olimme vaihdossa vain pari minuuttia Duroa jäljessä.

 

Poljimme vaihdosta melontaosuuden alkuun kauniin 15 km hiekkatieosuuden ripeästi. 13 km melonta kulki vähävetisessä, mutaisessa ja mutkaisessa joessa, missä oli matalikkoja ja erilaista kasvustoa pitkittäin ja poikittain. Sehän sopi meille. Ohitimme Duron siististi sisäkurvista, mutta kartanlukuhämmingin vuoksi pojat hölköttelivät ohitsemme lyhyellä kanto-osuudella. Päästyämme takaisin jokeen ohitimme Duron kuitenkin uusimiseen ja vaihtopaikalle tultaessa olimme saaneet kasvatettua eron neljään minuuttiin. Hiiltomiehet ja Free Adventure kävivät omaa kamppailuaan jo pari tuntia edellämme.

Vaihdoimme pyöräilykengät jalkaamme ripeästi ja sotkimme hieman yli 10 km pyöräosuuden maantietä pitkin kovalla temmolla. Juha osoitti että on ulkoiluttanut pyöräänsä ja veti meidät yli kolmenkympin keskivauhtia vaihtoon, mistä luistelimme lyhyen 6 km välin kiipeilypaikalle Melon kallioille. Huoltajat Jamo ja Mikko joutuivat pitämään tosissaan kiirettä ehtiäkseen vaihtopaikalta toiselle; kisassa testattiin myös huoltajien organisointikykyjä. Laskeuduimme Melossa köyttä 25 m, uimme joen poikki ja kapuilimme padon kautta takaisin. Duro tuli kovaa perässämme ja saavutti meidät ennen pyöräilyosuuden alkua, mutta jäi sitten muutaman minuutin jälkeemme. Oletimme itsemme Duroa vahvemmiksi kisan päättävällä melontaosuudella, mutta sitä ennen oli tiedossa 5 km juoksuosuus, jolle halusimme etumatkaa Jennin kipeytyneen polven vuoksi: se ei sallinut kunnon juoksemista enää lainkaan. Siksi olimme pyöräosuudella hieman täpinöissämme. Teknisen, etupäässä polkuja kulkeneen pyöräilyosuuden lopulla oli vielä hankala pätkä suunnistaa asuinalueella, jota ei ollut kartassa, mutta tuurinripauksen avulla osuimme oikealle uralle ja suoraan vaihtoon.

Siellä kuulimme Jennin helpotukseksi, että juoksuosuus oli peruttu, ja heittäydyimme polkemaan viimeistä 5 km pätkää päätösetapin alkuun. Poljimme kovaa vaikka sijamme vaikutti hyvältä. Tullessamme vaihtopaikalle ihmettelimme, mitä meille hurrataan, ja kuulimme että ehdimme sinne 30 sekuntia ennen kuin olisimme joutuneet jättämään viimeisen melontaetapin väliin. Toisin sanoen 30 sekunnin umpeuduttua, kun Duro ei ollut vielä ehtinyt vaihtoon, oli kolmossijamme varmistunut. Meloskelimme viimeisen 6 km osuuden maaliin ilman kiirettä. Kerrankin sai lakata melomasta siksi hetkeksi kun söi ja joi. Jäimme lopulta voittajasta Free Adventuresta nelisen tuntia, Hiiltomiehistäkin kolme ja puoli.

 

Kaiken kaikkiaan kisa meni hyvin. Huoltajat, jotka ovat tämäntyyppisissä kisoissa tärkeässä roolissa, toimivat upeasti. Joukkueenkin tekemät virheet jäivät pieniksi ja yhteistoiminta sujui hyvin, mikä näkyi etenkin melonnan sujumisessa. Kuntopohja olisi riittänyt koko joukkueella kovempaankin vauhtiin. Kalevan Kierrokselta on selvästi hyvä lähteä vaikka seikkailukisoihin. Näkyipä muuten myös Kierroksen pyöräilyvastaava verryttelevän kisassa Laukaata varten.

 

Joonas.

 

 

X-Sprint Savonlinna 29.7.2006

 

Olin taas järjestänyt itselleni kisan oikeastaan vahingossa. Savonlinnan kisa sopi kuitenkin täydellisesti kalenteriin, vaikka olin aikaisemmin sen ajatellut jättää väliin. Kun kerran joka tapauksessa oli pakko ajaa Savon kehtoon, niin miksei sitä voisi kisata samalla. Tällä kertaa olin matkassa yksin ja osallistuin kisassa soolo-sarjaan.

 

Perjantaina lähdin töistä jo hyvissä ajoin, pitihän minun hakea Klaukkalasta Welhonpesästä kajakki jolla pääsisin melomaan. Lopulta valitsin itselleni Ruotsalaisen Point XP:n, joka on suhteellisen uusi tuttavuus Suomessa. Kajakki on suhteellisen vakaa ja nopeakulkuinen meripeli. Mitään kuntokajakkia en vielä kisaan uskaltanut ottaa. Menee kisaaminen muuten turhaksi kikkailuksi kun ei ole niistä tarpeeksi melontakokemusta. Kaatuminen saattaisi olla turha tosiasia. Ainoa haittapuoli kajakissa oli, ettei se ollut mikään kevyt. Jossain testissäkin oli todettu, että ilmoitettu paino 25kg on lähempänä 31kg, joten ero on melkoinen. Kyllä se kisassakin tuli esiin. Melontaosuuden jälkeen kun kajakki piti siirtää järjestäjien osoittamaan paikkaan, niin ei meinannut olla riittävästi voimia jäljellä. Kajakki katolla kuitenkin suuntasin nokkani kohti Savonlinnaan, tarkemmin Punkaharjulle. Siellä tuli vietettyä yö ennen kisaa. Loistavaa kun on yöpaikka noinkin lähellä kisakeskusta.

 

Kisakeskus sijaitsi Kyrönniemen urheilukentällä lähellä Olavinlinnaa. Aamulla piti olla jo klo 6.30 kartan jaossa. Sitä ennen kävin viemässä kajakin melonnan lähtöön joka sijaitsi Savilahdenkadun päässä. Monet muutkin olivat asettelemassa kajakkejaan/kanoottejaan omille paikoilleen. Liivit piti ottaa lähtöön mukaan, mutta kaikki muut melonnan varusteet sai jättää kajakkiin. Tekemäni aikataulu piti hyvin kun olin noin klo 06.45 noutamassa karttojani. Karttoja oli kirjekuoressa vain kaksi. Ekana oli Savonlinnan keskustasta kartta, johon oli mahdutettu koko ensimmäinen osuus. Osuus piti sisällään juoksua+uintia+melontaa sekä yllätys, joka olikin laskeutuminen kalliolta ja siitä uinti vaihtoalueelle. Toisella kartalla oli koko toinen osuus, joka piti sisällään pyöräilyt+rullaluistelu+juoksu/uinti. Reitti oli suht helppo suunnitella, ainoastaan yksi pahempi reitin valinta löytyi. Sekin osui pyöräilyyn. Kartat laitoin ensin muovin sisään ja sitten vielä vesitiiviiseen pussiin. Reittikirja toki samalla lailla. Kaikkeen meni kuitenkin sen verran aikaa, että lähtöön oli enää vain viisi minuuttia. Ainoa mietinnän aihe oli ottaako uimapatja ekalle osuudelle mukaan. Päätin jättää uimapatjan pois. Matkalla autolta vaihtoalueelle katselin, että lähes kaikilla olivat uimapatjat puhallettuna ja kiinnitettynä selkään hihnoilla. Ei hitsi, tarttisko se sittenkin ottaa mukaan mietiskelin aikana. No enää en ehdi sitä hakea ja pumpata täyteen. Lähdön piti tapahtua tasan klo 08.00, mutta nyt osui Lehtosen pojalle Lady Fortunan tuuri peliin ja lähtö viivästyi vajaa kymmenen minuuttia junasillan avaamisen takia. Ei kun äkkiä autolle ja uimapatja esiin. Pumppu toisessa koirassa juoksin lähtöviivalle samalla koko ajan patjaa pumpaten. Ehdin kuin ehdinkin saada patjan täyteen ennen lähtöä. Kylläpäs oli taas viimeiset vipinät ennen lähtöä. Jälkeenpäin ajatellen ilman patjaa 500 metrin uintiin olisi mennyt ikuisuus.

 

Lähdössä porukka ryntäsi suoraan patjoineen rinnettä ylös ja kohti junasiltaa, jota pitkin piti mennä Olavinlinnaan vievälle saarelle. Hieman oli hakemista, jotta sillalle pääsisi ja aika paljon siinä tuhraantuikin aikaa kun piti tehdä pieni kiertolenkki yhden haukkuvan koiran takia. Juoksu kulki alun jälkeen suht kivasti, vaikkei meno mitään huippua ollut. Taisin kuitenkin olla 4-5 sijan paikkeilla ennen uintiin siirtymistä. Veteen mennessä taisin ohittaa yhden soololaisen ja näin Kaajan Jarin tulevan aivan perässä. Hieman ennen rantautumista Kaaja pääsikin minusta ohi. Nyt oli enää nopea juoksu pätkä kajakeille. Taisin ottaa ainoa reitin, joka kiersi reilusti vasemman kautta. No, en siinä ainakaan kauheasti hävinnyt, koska sain kajakkini ennen Kaajaa vesille. Melonnan toisella rastilla minun oli päästettävä Kaaja ohitseni. Olihan hänen kevlar-kajakkinsa selvästi minua nopeampi. Samalla kun rantauduin, sain vielä kajakkini täyteen vettä ja sitä tyhjennellessäni pääsivät pojat karkaamaan. Olimme saaneet jo edellä menneen Nurmisen Juhan lähes kiinni. Sähläilyn päätteeksi tulin vielä valinneeksi selvästi hitaamman reitin seuraavalle rastille, joten eroa oli jo nelisen minuuttia edellä menijöihin. Loppu melonta meni ihan kivasti ja taisin olla kisassa kolmantena melonnan jälkeen tai neljäs. En ole vieläkään aivan varma. Melonnan jälkeen tuli vielä hieman turhaan haaskattua aikaa kajakin kantamiseen ja laskeutumisen odottamiseen, muuten kaikki vaihdot sujuivat todella hyvin.

 

Toinen osuus alkoi lyhyellä pyöräilyllä Prisman vieressä olevalle entisen huoltiksen pihaan. Siitä jatkettiin rullaluistimin kohti Punkaharjua. Luistelu tapahtui koko ajan hyväkuntoisella pyörätiellä, jossa vedettiin sama tie edes takaisin. Tässä ei päässyt syntymään kisan kannalta mitään ratkaisevaa. Homma jatkui pyöräilyllä Enonkosken suuntaan. Rullaluistimet sai onneksi jättää ex-huoltamon pihaan. Jalat olivat hieman tahmeat luistelun jäljiltä, mutta kyllä se siitä. Eka rasti oli loppujen lopuksi ollut vaikea. Ainakin monet kilpakumppanit olivat etsineet pellonkulmassa sijaitsevaa rastia. Itse valitsin hieman pidemmän polkukierron jota pitkin pääsi suoraan ja helposti rastille. Tosin jotkut olivat eksyneet täälläkin reitillä. Minulla ei ollut muita huolia kuin pieni kaatuminen ajettuani niukasti ohi yhden polun risteyksestä, sillä seurauksella, että oikea pohkeeni kramppasi oikein kunnolla. Hiukan piti sen jälkeen polkea varovaisemmin. Seuraavan rastin jälkeen tuli tämä vaikea reitinvalinta. Oma idea oli ajaa lentokentän vieressä menevää polkua pitkin asfaltille ja kiertää Louhin keskustan kautta rastille. Ei tainnut olla se nopein reitti. Ensin lentokentän polulle ei päässyt, koska alue oli aidattu ja jouduin palaamaan rastille ja tekemään uuden suunnitelman. Oikaisin pienen pellon läpi, jota olivat muutamat joukkueet ainakin käyttäneet. Sen verran oli pitkää heinää jo painautunut, että ajaminen oli jo suht helppoa läpi heinikon. toinen vaihtoehto pitkän kierron lisäksi olisi ollut oikean kautta pieniä teitä pitkin, mutta matkalla ainakin kartan mukaan, olisi tullut kantoa noin 500 metriä. Taisi kantaminen tällä kertaa kannattaa. Kalkkikaivoksen kupeesta ajettiin juoksu/uinti osuuden alkuun. Olisinko ollut noin 10 minuuttia Kaajaa jäljessä ja 15 minuuttia kärkeen. Pätkällä oli neljä rastia ja ne sai kiertää omassa järjestykessä. Valitsin vasemman puoleisen kierron, joka vaikutti jälkeenpäinkin hyvältä ratkaisulta.

 

Rastille 25 mentiin koko matka harjulla olevaa polkua pitkin niemen kärkeen. Välillä polkua ei tahtonut oikein nähdä, niin umpeen kasvanutta maasto välillä oli. Rastille 26 menin palaamalla polkua pitkin hieman taaksepäin ja viereisen niemen päästä uimalla vastarannalle. Uidessa huomasin, että joku kiikaroi edessä olevalta kalliolta. Oli pakko katsoa uidessa kartasta, että mihinköhän mun pitäisi mennä? Kyllä oma suunta oli oikea. Hetken päästä näin jo rastinkin ja samalla jonkun muun kilpailijan, jolla oli kyllä ihmeellinen reitin valinta. Itse rantauduin jo hyvissä ajoin ennen kiikaroijaa, joka osoittautui Pinolan Jukaksi, jonka tehtävänä oli seurata kilpailijoita matkan varrella. Rastille oli rantaa pitkin aika hidas mennä ja välillä meinasi usko loppua kun rastia ei meinannut tulla vastaan. Seuraavaksi olin valinnut rastin 28, jolle sai juosta tietä pitkin lähes koko matkan. Ainoastaan lopussa piti rämpiä ryteikköön ja suon vierestä ylös harjulle. Oma reitti meni lopussa turhan oikealle, mutta osittain niin oli tarkoituskin, ettei tarvitse ainakaan lähteä etsimään rastia kuin yhdestä suunnasta. Loppu olikin juoksua harjua pitkin vaihtoon ja matkalla piti poimia rasti 27 ja uida jälleen kerran järvessä. Omasta mielestäni tämä oli koko kisan paras osuus, vaikkei hankala ollutkaan. Uinti toi mukavaa piristystä muuten lämmenneeseen kroppaan.

 

Maaliin ei ollut enää pitkä matka. Jo tässä vaiheessa oli selvää, että tulisimme alittamaan ratamestarin ihanneajan reilusti, joka oli 6h 30 min. Lopun pyörälenkillä oli pari kinkkistä kohtaa, jotka menivät itseltäni hieman onnellakin täysin nappiin. Ensimmäinen löytyi notkosta polun vierestä, vaikka kuvittelin rastin olevan polulla, niin kuin muutkin siihen asti. Sattumalta pysähdyin ja vilkaisin vasemmalle. Siinähän rasti oli. En enää muista minkä takia siihen kohti juuri pysähdyin. Seuraavalle rastille piti mennä tieltä pieni polku, mutta polun sijasta löytyi metsätraktorin jälki, jota pitkin lähdin ajamaan alamäkeä. Hetken päästä jälki loppui kokonaan ja oli ajettava kirjaimellisesti metsässä. Samassa vastaan tuli metsätie, jota lähdin ajamaan vasemmalle. Olin tullut juuri oikeaan paikkaan ja pienellä tuurilla. Kisan jälkeen jutellessani, niin juuri tämäkin rasti oli aiheuttanut pulmia, kun polkua ei ollut löytynyt. Osa oli valinnut tien kautta kierron ja osa saman tyylin kuin minä. Loppu olikin ajelua maaliin, jonne selvisin ajassa 5.42.22. Hävisin Sirkkelin suksitallin Juha Nurmiselle puolisen tuntia. Jari Kaaja oli toinen, 20 minuuttia ennen minua. Neljäs olikin minusta 16 minuutin päässä.

 

Kisa sujui omalta osaltani oikeastaan aika hyvin. Edellisen viikonlopun Hiiltomiesten kisa ei kauheasti tuntunut jäsenissä. Hieman vauhtia lisää ja parit hölmöilyt pois, niin sija olisi ollut parempi. Ensi kerralla sitten.

 

Kisa oli jälleen kerran hienosti järjestetty ja reitti saattoi olla aavistuksen liian helppo. Ainakaan suunnistuksellisesti se ei ollut vaativa. Kaupunkiosuus toi mukavan pienen lisänsä kilpailuun. Savonlinnan maisemat ovat kyllä tosi mahtavia.

 

Palkintojen jako ja ruokailu oli upealla paikalla Hotelli Seurahuoneella. Ensin syötiin maittava pasta-ateria, jonka jälkeen oli palkintojenjako. Lisähuomautuksena mainittakoon, että kävin heti kisan jälkeen läheisellä Shellillä syömässä märissä kisavaatteissa leikkeen. Pasta-aterian jälkeen massu oli mukavan täynnä. Palkintoja ei jaettu kuin voittajille, joka ainakin minulle oli pettymys, olinhan kisassa mukavasti kolmas. Mistähän moinen johtui? Ei se ainakaan anna hyvää kuvaa tapahtumasta, jos netissä kehutaan palkintopöytää komeaksi ja kunkin sarjan parhaille pitäisi jakaa palkinnot. Lisäksi mainitaan, että joka osakilpailun osanottajien kesken jaetaan arvontapalkintoja. Tätä ei ainakaan Savonlinnassa tapahtunut. Nämäkin kisat ovat niin kalliita, että luulisi rahoilleen saavan hieman enemmän vastinetta. No, itse kisaaminenhan se pääasia on, mutta reilusti pitäisi ilmoittaa, ettei palkintoja jaeta. Tosin silloin ei varmaan tule osanottajiakaan, ainakaan tuolla hinnalla. Siinä hieman järjestäjillä olisi mietittävää.

 

Seuraava koitos onkin 12.8.2006 Kalevan Kierroksen pyöräily Laukaalla. Siellä ajetaan 120km maantiepyörällä tempoajona, joten peesaaminen on kiellettyä. Seuraava seikkailu tiimillä on jo ensi viikonloppuna Tampereella, EQ 2006, jossa kilpailevat jäsenet Joonas Ahola, Juha Prittinen ja Jenni Mattila. Vaikka ollaankin sekajoukkueella, niin luulen, ettei muitten tarvitse antaa kuitenkaan tasoitusta. Tsemppiä kisaan!!!!!

 

Itsellä alkaa nyt samalla valmistautuminen kauden pääkisaan, joka on Latviassa 18-20.8.2006. Sieltä sitten raporttia, aikanaan.

 

T:Mika

 

 

Hiiltomiehet Adventure 21.-22.7.2006

 

Kesäloma oli tuleman loppumaan huimaan seikkailukisaan Tammelan maastoissa. Kisan keskuksena toimi Eerikkilän urheiluopisto, jossa olivat hyvät puitteet kisan järjestämiselle. Majoituksen olisi voinut varata opistolta, mutta olimme matkassa tuttuun tapaan low budget-tyylillä. Löysimme teltalle oivan paikan läheltä kisan vaihtoaluetta, johon muutkin urhoolliset levittäytyivät telttoineen. Saimme teltan pystyyn pikaisesti, mutta kun vilkaisimme naapurin teltan pystytystä, niin voiko enää helpommin telttaa pystyttää? Kaverit vain heittivät teltan ilmaan ja plops! teltta oli valmis. Ilmeisesti sen saa myös pakettiin jälleen helposti. Kaikkea sitä keksitäänkin.

 

Team Penalty oli liikkeellä kaikilla jäsenillään. Miesten sarjassa oli kaksi omaa joukkuetta sekä naisten sarjaan Jenni oli annettu lainaan, josta palautettiin ehjänä takaisin.

Team Penalty: Mika Lehtonen, Juha Lehtonen ja Juha Prittinen

Team Penalty 2: Joonas Ahola, Jouni Nurminen ja Nina Heiskanen

 

Huoltajina meidän joukkueella oli tuttuun tapaan kaksikko, veljemme Jari ja Pirisen Jussi, joista Jari hoiti tyylikkäästi kameramiehen hommia ja Jussi keskittyi enemmän meidän huoltamiseen.

Kiitettävästi pojat taas homman hoitivat!!! Videomateriaaliakin löytyy kisasta lähes tunti.

Jaa-a uskaltaakohan sitä katsoa mitähän sinne nauhalle on kuvattu?

 

Perjantai-iltana oli ohjelmassa pakollinen köysitesti, joka oli laskeutuminen pienestä tornista. Klo 21.00 pääsi nauttimaan loistavasta iltapalasta, joka oli juuri sopiva ja aamiainen lauantaiaamuna klo 4.00 samaa luokkaa. Reittikirja ja kartat jaettiin klo 22.00, jonka jälkeen alkoi reittien suunnittelu. Yllättävän helposti pääsimme yksimielisyyteen reiteistä ja päällystimme kartat hieman puolen yön jälkeen. Unen päästä sain kiinni noin klo 01.00. Kellon laitoin soimaan klo 3.45 ja mahtavat yöunet olivat vajaan kolmen tunnin luokkaa. Muut painuivat suoraan aamiaiselle, mutta mäpä keksin käydä opistolla suihkussa ennen sitä. Aamiaisen jälkeen kävimme tavarat läpi ja kauheasta kiireestä huolimatta saimme kaiken ajoissa valmiiksi. Huoltoautoksi valjastimme Prittisen ratakireän Opelixin, jossa on tilaa kuin pienessä pakussa.

 

Kisa oli jaettu neljään etappiin, jossa oli 1-4 osuutta. Matkat ja ihanneajat olivat ennakkoon kaikilla tiedossa. Jo ennen lähtöä mietitytti toisen etapin alun pitkä trekkauspätkä 19 km, että mitenhän siitä selviää kunnialla läpi.

 

Kisa starttasi klo 06.00 aamulla urheilukentän päästä. Joukkueet saivat yhden kartan viivalta käteensä, jolla piti suunnistaa avauspätkä. Osuudella olikin hajonta, jonka huomasin vasta juuri ennen ekalle rastille tuloa. Osuus ei aivan mennyt kärkimiesten tahtiin, mutta ei huonostikaan. Taisimme olla kuudentenä kun lähdimme pyöräilyyn ja kohti Torronsuota. Pyöräilyssä Juha L otti veto- ja suunnistusvastuun. Ilmeisesti reittimme oli hyvä, koska tulimme Torronsuon vaihtoon kolmantena. Teres ja Nordic Fitness Sports Team tulivat meitä noin kolmisen minuuttia jäljessä vaihtoon. Koitimme pitää hyvää vauhtia pitkospuilla, mutta sade oli kastellut ne todella liukkaiksi. Ennen varsinaista suota oli rasti jonka etsimiseen meni tovi, kun se ei ollutkaan aivan polun varrella niin kuin oletimme. Matka jatkui pitkospuita pitkin aina Kiljamon lintutorniin saakka, jossa piti suorittaa laskeutuminen. Se sujui meiltä mainiosti ja seuraavaksi piti löytää pitkospuita pitkin rasti 13, joka ei tuottanut vaikeuksia. Rastille 15 mennessään joutui tarpomaan pitkän matkaa suossa. Omat jalat eivät ainakaan ottaneet suolla juoksuaskelia - enemmän se oli semmoista harppomista eteenpäin. Torronsuon trekin jälkeen oli vuorossa fillarointi takaisin Eerikkilään. Matkalla teimme ekan pienen pummin, jonka johdosta Haglöfsin tytöt saivat meidät kiinni. Lisäksi jo sitä ennen Nordic Fitness oli ohittanut meidät hyvällä vauhdilla. Olimme tippuneet kisan neljänsiksi.

 

Ennen kakkosetappia jouduimme pakolliseen stoppiin, jossa odotusaika oli 4,35. Siinä sitten hieman söimme mitä repuissa vielä oli ja vaihdoimme kengät jo valmiiksi jalkaan paitsi Juha L, jonka kengät olivat mennäät ekalla trekillä totaalisen rikki. Salomonin nauhat tarttui oksaan ja kaikki nauhan kiinnikkeet katkesivat kengästä. Toka etappi alkoi pitkällä 19km trekkauksella pitkin Ilvesreittiä kohti Liesjärven maisemia. Vaikka matkalla meinasi tulla väsymys, niin emme havainneet merkkejä kuuluisasta Liesjärven möröstä, jonka reisipaloja voi maistella läheisen Keppanakellarin terassilla. Trekillä oli sopivasti virkistäviä uintipätkiä, jotka toivat pientä helpotusta puuduttuvaan tarpomiseen. Vauhtimme oli suht reipasta vaikka Juha P joutuikin vetohommiin ja kyytiläisenä minä. Alamäissä narussa tuntui veto, mutta ylämäet se pysyi löysänä.  Trekin jälkeen alkoi melonta Liesjärvellä ja olimme edelleen neljäntenä, noin 10 minuuttia kolmannesta sijasta. Melonta on meillä yleensä aika hyvävauhtista, joten päätimme vielä yrittää kiinniottoa jo melonnan aikana. Heti melonnan ekan rastin jälkeen saimmekin JS-Profiilin miehet näkyviin ja etumatkaa supistettua. Melontareitti oli kyllä mukava, vaikka sileällä järvellä melottiinkin. Hieman matka loppui kesken ja saavuimme vaihtoon vain pari minuuttia Js-Profiilin jälkeen. Hyvin sujunut melonta meiltä.

 

Kolmas etappi alkoi huoltotoimilla. Vaihdoin itselleni uuden repun missä olivat rullaluistimet jo valmiina. Vaatteista en vaihtanut kuin sukat kuiviin. Olimme juuri poistumassa vaihtoalueelta kun muistin, että pakollinen tuulitakki jäi edelliseen reppuun. Eikun nopeasti hakemaan se. Samalla totesin, ettei reppuun jaksa alkaa tunkea enää yhtään ylimääräistä riepua, joten laitoin takin päälle. Nyt tuntui hyvältä, koska melonnan jälkeen vaihtopaikalla tulee yleensä kylmä. Huoltotoimet kestivät meiltä kohtuuttoman kauan, mutta oli pakko tankata kunnolla, jotta jaksaa eteenpäin. Nyt teimme pahimman pummimme koko kisassa. Seurasimme yhtä hiekkatietä, joka muuttui poluksi ja sitten vain polku katosi kokonaan ennen metsähakkuu aluetta. Rohkeasti lähdimme oletettuun oikeaan suuntaan, mutta käännyimme aivan liikaa oikealle. Pitkän aikaa rämmittyämme pyöriemme kanssa metsässä löysimme kadottamamme tien vasemmalta, mihin olisi pitänyt heti suunnata. Vaihtoon tulimme edelleen neljäntenä, mutta kuulimme että JS-Profiili olisi ohittanut jälleen Nordic Fitnessin ja olimme heitä jäljessä vain 12 minuuttia, vaikka seikkailimme metsässä hyvän tovin. TA 5:lta sai valmiin suunnistuskartan, joka olikin kunnon suppamaastoa. Pitkästä aikaa minä otin kartan ja lähdin vetämään meitä kohti rastia. Rasti oli syvällä supassa ja pienen kierron jälkeen se löytyikin. Noustessamme rastilta ylös, niin törmäsimme Monosen Janneen, joka kyseli olimmeko nähneet yhtä rullaluistinta? Ilmeisesti meidän pienen koukun takia ykkösrastille emme luistimeen törmänneet. Totesimme yhtäkkiä olevamme kolmantena, vaikka se ei tullutkaan omin keinoin. Kilpailu on kovaa ja tavarat pitää pysyä kyydissä. Se isommassa repussa ainakin on etuna, ettei mitään tartte kiinnittää ulkopuolelle, jolloin riski tavaroiden hukkumiselle pienenee. Muutama rasti meni tämän jälkeen ihan hyvää vauhtia, mutta sitten iski totaalinen sippi. Ei meinannut Lehtosen pojalla jalka enää nousta senttiäkään. Tankkasin parilla geelillä itseäni heti ja hetken päästä vetonarun turvin saimme jalkani uudestaan liikkeelle. Enää oli onneksi yksi rasti ennen rullaluistelua. Rullaluistelua oli noin 13km ja osuus päättyi Eerikkilään. Sauvoja olisi saanut käyttää, mutta me jätimme ne suosiolla pois. Hyvin tuo meni ilman niitäkin, vaikkei miehet enää tuoreita olleetkaan.

 

Vielä oli yksi vaihto ennen päätössuunnistusosuutta joka piti sisällään myös Questin. Vaihdossa emme enää pitäneet mitään kiirettä. Toinen sija oli karannut jo kauas ja takaakaan ei kukaan enää uhannut. Heti ekalla rastilla oli Questi, jonka Juha P. suoritti. Siinä piti kiivetä kiipeilyseinää pitkin lipulle ja painaa koodi mieleen. Juhalta homma sujui kuin oravalta ja hetkessä koodi oli haettu. Loppu olikin juoksentelua metsässä kohti maalia. Maaliin saavuimme rankan kisan jälkeen kolmantena ajassa 11.38.10 noin puolitoista tuntia Free Adventurelle hävinneenä. Lopussa ero kasvoi todella nopeasti. Toisena maalissa oli JS-Profiili ja neljäs Team Random. Viidenneksi tuli lopulta Teres, joka onnistui saamaan 15 minuutin sakon leimaamattomasta rastista, muuten olisivat olleet neljänsiä. Team Penalty 2 oli seitsemäs, joutuen jättämään yhden osuuden väliin. Täytyy muistaa, että he kisasivat sekajoukkueella ja taakse jäi monia hyviä miesjoukkueita.

 

Kisa oli hienosti järjestetty ja kilpailun jälkeen oli kiva käydä pesulla. Tosin pieni miinus tulee saunasta, joka ei ollut enää päällä. Ennen palkintojen jakoa oli vielä ruokailu, jossa sai ahmia itsensä täyteen. Palkintona oli monenlaista käyttökelpoista tavaraa. ainakin omalla kohdalla palkinto osui kohdalleen. Olin jo pitkään katsellut samanlaista pyöräilyliiviä, jonka sain. Loput palkinnot arvottiin. Moni oli jo lähtenyt kotiin, mutta olisi kannattanut jäädä. Arvontapalkintoja oli todella runsaasti ja moni lähtenyt jäi nyt ilman, mutta kaikille löytyi voittaja.

 

Kolmas sija oli joukkueelle hyvä sijoitus, mutta suorituksessa olisi kyllä ollut parannettavaa. Varsinkin vaihdot venyivät turhin pitkiksi syömisen takia. Tosin kisahan oli meille liian lyhyt. Vanha diesel toimii paremmin hieman hitaammalla vauhdilla.

 

Tarinan sepitti Mika

 

 

Alligaattori-Penalty 8.-9.7.

 

Kauniissa, kesän lämpimimmässä yössä tehtiin kuuden hengen voimin Porkkalassa Hiiltomies-kisaan valmistava tekniikkaharjoitus, joka nimettiin treenin luonteen mukaan. Ensin melottiin rehevässä joessa, ruovikossa ja merenlahdella auringonlaskun aikaan puolitoista tuntia. Sen jälkeen paineltiin hämärissä Linlon saareen lyhyehkölle coastaleering-osuudelle. Merivesi oli lämpimimmissä poukamissa 27-asteista. Pulikoinnin päätteeksi siirryttiin rullaluistimille, joilla sivakoitiin takaisin lähtöpaikkaan ja aloitettiin Baltiasta omaksuttu tapa tehdä pyöräsuunnistus. Karttaa toimitti taulukko. Uudessa lajissa oli omaksumista ja ratamestarin ihanneaika 50 min lähes tuplaantui Peuramaan kinkkisillä rinteillä. Voisi kai olla muitakin tapoja viettää lauantai-iltaa, mutta tuskin yhtä hyviä.

 

Joonas

 

World Masters Orienteering Championships 1.-7.7.2006

 

Loma alkoi vihdoin rankan Lohjan soudun jälkeen, jossa voitimme 50km vuorosoudun miesten yleisen sarjan. 40-sarjalaiset Timo Juusti ja Raimo Karvonen olivat kuitenkin hieman vahvempia ja veivät voiton kolmen minuutin erolla. Kisa sujui hyvin, vaikkei soutua varsinaisesti tullut harjoiteltua laisinkaan. Taisimme käydä peräti neljä kertaa harjoittelemassa ennen kisaa.

 

Tällä kertaa olin valinnut kesäloman aloituspaikaksi Itävallan Wienin, jonka lähistöllä pidettiin suunnistuksen veteraanien MM-kisat. Mitään varsinaisia menestystavoitteita en ollut itselleni asettanut. Tällä kertaa riitti vain osanotto ja mukanaolo isossa tapahtumassa. Varsinainen kisapaikka sijaitsi noin 60km Wienistä etelään Wiener Neustadtissa. Majoittuminen oli varattu Wienin keskustasta, koska perhe oli mukana ja heillä olin aikomus viettää aikaa tuttavapariskunnan kanssa, jotka asustivat aivan meidän huoneistomme lähellä.

 

Matkustimme Wieniin vasta maanantaina 3.7. ja ensimmäinen karsinta oli edessä jo tiistaina klo 9.28. Maanantai-iltana selvittelin kulkuyhteyksiä kisapaikalle ja homma vaikutti ilman paikallisen apua hieman hankalalta. Lopulta oikeat junayhteydet tuntuivat löytyneen. Ajoissa nukkumaan, Joo-o, huoneistossa oli niin kuuma (varjossa yli 30 astetta lämmintä) ettei nukkumisesta oikein tahtonut tulla mitään. Aamulla piti kuitenkin herätä hyvissä ajoin, että ehtisin juna-asemalle ja löytäisin vielä oikean junan.

 

Herätys oli puoli kuusi ja juna-asemalla olin noin kuuden aikaan. Asemalta ostin junalipun hetken pähkäilyn jälkeen, jolla pääsisin perille asti. En ollut aivan varma oikeasta junasta, joten hyppäsin tietenkin siihen, joka pysähtyi joka asemalla ennen Wiener Neustadtia. Tulipahan asemat ja maisemat tutkailtua kunnolla. Junamatka kesti noin puolitoista tuntia tunnin sijaan, mutta vihdoin olin perillä tai niin ainakin luulin. Kisaohjeet eivät olleet aivan yksiselitteiset, joten varmuuden vuoksi kävelin pääkisakeskukseen, josta luulin saavani kisapakettini numeroineen. Kisakeskus olikin kiinni, joten juosten takaisin juna-asemalle (Matkaa oli noin 1,5 km). Tässä vaiheessa alkoi jo huolestuttamaan ehdinköhän lähtööni ollenkaan, kello oli jo 08.20. Lähtöön oli reilu tunti aikaa. No siinä hieman pähkäiltyäni päädyin junaan, jonka piti mennä Bad Fischauhun, jossa kisa käytiin. Sain seurakseni erään Ranskalaisen kilpailijan, jonka mukaan tämä oli se oikea juna, mutta kuinka väärässä olimmekaan. Juna tosin meni oikeaan suuntaan, mutta kääntyi yhtä pysäkkiä ennen väärään suuntaan. Ei auttanut kuin hypätä junasta pois ja juosta loput 1,5 km kisakeskukseen. Lopulta olin infopisteen edessä pyytämässä numeroani ja kello näytti jo 09.12. Minulla olisi 16 minuuttia aikaa vaihtaa kamat päälle ja juosta varsinaiselle lähtöalueelle, joka oli noin 2,2 km päässä vuorenrinteellä. Lopulta lähdin hölkkäämään kohti lähtöä, joka varsin pian muuttui paniikinomaiseksi juoksuksi rinnettä ylös. Tässä vaiheessa tiesin, etten ehdi millään lähtööni ajallaan. Myöhästyin lopulta lähdöstä noin 4 ja puoli minuuttia. Perkele!! Näinkö Suomi poika aloittaa MM-kisat?!!!!

 

Jalat olivat aivan hapoilla kun sain kartan käteeni ja piti lähteä vetämään 8,9 km rataa tosissaan eteenpäin. Ei hyvältä tuntunut. Eka rasti olikin jo parin sadan metrin päässä loivaa rinnettä hieman ylöspäin. Kakkonen olikin koko karsinnan pisin väli 2,1 km. Väli alkoi noin kilometrin mittaisella pätkällä, jonka aikana noustiin 300 metriä ylemmäs. Näillä jaloilla sitä ei juostu vaan yritin pitää vauhtia yllä reippaalla kävelyllä. Huh huh, olipas pitkä nousu heti aluksi, mitähän jatkossa eteen tulee. Matkalla oli vielä yksi iso lasku ja nousu ja lopulta laskussa rasti löytyi nyppylän puolesta välistä. Aikaa kului reippaasti yli 20 minuuttia. Muutama rastiväli vielä pyörittiin samaa rinnettä kiertäen, mutta sitten pääsi jo juoksemaan reippaammin maali aluetta kohti. Loppu olikin jo hurjaa menoa kun sai painella alamäki voittoisesti. Suunnistus sujui koko ajan ilman suurempia virheitä. Sen totesi, että jos kartalla näkyi vähänkään vihreätä aluetta, niin sinne ei saa mennä, koska ei pääse läpi. Pakko oli kiertää nuo alueet, muuten olisi jäänyt kummallisiin piikkipuskiin kiinni. Loppuaika taisi olla muutaman sekunnin päälle 1.20. Tarkalleen 1.20.24. Kilometrivauhtia ei voi kehua, mutta maasto oli fyysisesti erittäin raskas. Tosin erän voittaja paineli parikymmentä minuuttia kovempaa. Sijoitus mulla oli 28. Vielä olisi siis mahdollisuuksia vaikka A-finaaliin, johon pääsee erän 26 parasta. No, huomenna olisi vielä toinen karsinta, eikä maasto varmastikaan helpota, ajattelin.

 

Erittäin hyvin nukutun yön jälkeen sai heräillä rauhassa, sillä lähtöaikani oli vasta puolen päivän jälkeen. Nyt oli jo helpompi löytää perille, koska toinen karsinta käytiin samassa paikassa, tosin eri kartalla. Olin hyvissä ajoin perillä ja ehdin hieman tutustua kisakylän tarjontaan ennen lähtöä. Oli pakko ostaa ”pakollinen” kisa t-paita. Paita vaihtoi omistajaa huimalla 20€ summalla. Muuta en sitten koko reissulla ostanutkaan.

 

Oli jälleen todella kuuma päivä ja ihmiset hakeutuvat lähtöalueella puiden varjoon, koska pellolla ei yksinkertaisesti pystynyt olemaan. Ennen varsinaista lähtöä oli kisakeskuksen ja lähtöalueen välillä mahdollisuus suunnistaa pieni harjoittelurata. Mielenkiintoinen oivallus järjestäjiltä. Kartan sai matkan varrelta ja sen sai jättää lähtöalueen juomapisteelle roskiin. Ekana päivänä ei ollut aikaa moiseen vaan lämmittely sujui puhtaasti täysillä juosten, mutta nyt kokeilin muutaman rastivälin, josko tuntuma paranisi hieman. Lähtö sujui tällä kertaa ilman kommelluksia. Alusta asti juoksu kulki kuitenkin hieman tahmeasti. Liekö eilinen painanut jaloissa? Ennakkoon tämän päivän piti olla fyysisesti helpompi, mutta kelloni näytti kyllä kisan jälkeen jotain aivan muuta. Nousuja oli kertynyt 100 metriä enemmän. Päivä ei ollut muutenkaan mitään loistokasta suunnistuksen suhteen vaan tein koko ajan pieniä virheitä ja muutaman tosi pahan, johon A-finaalin paikka sitten karkasi. Päivän rata oli teknisesti huomattavasti vaativampi kuin eilinen. Pituutta oli 9,4 km ja aikaa meni puolitoista tuntia. Sijoitus meni päälle kolmen kymmenen, joten mitään asiaa A-finaaliin ei ollut. Jäin siitä lopulta noin 5-6 minuuttia. Hieman manasin sitä edellisen päivän myöhästymistä, jolla olisi saanut ajasta pois 4,5 minuuttia, mutta loppujen lopuksi homma ratkesi huonoon toiseen päivään. Ei vaan onnistunut, mutta todella hienoa oli suunnistaa aivan erilaisessa ympäristössä kuin Suomessa. Huomenna olisi lepopäivä ja B-finaaliin lähdetään hyvin valmistautuneena perjantaina.

 

Finaalipäivä vihdoin koitti. Kisapaikka oli muuttunut hieman etelämmäksi Witzelsbergiin. Aurinkoa ja lämpöä piisasi myös tänä päivänä. Matkasimme perheeni kanssa tällä kertaa kaverini autolla paikan päälle. Mukavampi oli ajella moottoritietä pitkin kuin istua hikisessä junassa. Matkakin meni paljon nopeammin. Finaali alueella puitteet eivät olleet enää niin hienot kuin karsinnoissa. Kisakeskus oli pystytetty eräällä pellolle rinteeseen, johon paistoi aurinko aivan suoraan. Varjopaikkoja ei löytynyt kuin ravintolateltasta ja hieman kauempaa metsästä. Minulla lähtö oli klo 11.32 jolloin oli jo todella kuumat oltavat. Lähdöt suoritettiin käännetyssä järjestyksessä eli parhaat viimeisinä. Tuttuun tapaan lähtöalue oli puolentoista kilometrin päässä maalialueesta, joten hyvissä ajoin piti taas lähteä kiipeämään ylöspäin lähtöön. Onneksi lämmittelyalueella oli aina tarjolla raikasta juomavettä, joka tuli kyllä tarpeeseen. Muutenkin järjestelyt olivat huippuluokkaa.

 

Itse kisa alkoi minulta todella hyvin. Otin alun suht tarkasti, jottei tulisi mitään isompaa kämmiä heti alkuun. Pääsin 8 rastille ilman mitään ongelmia. tämä rasti olikin sitten laitettu semmoiseen pusikkoon, että oksat pois. Ei siinä mitään, pienen kiertelyn jälkeen tulin rastille, tarkastin koodin ja totesin, ettei olekaan minun, joten eikun etsimään sitä oikeaa. Kävin hetken päästä vielä uudestaan samalla rastilla kun ei oikeaa löytynyt. Nyt oltiin pihalla kuin lumiukko. Lisää pyörittyäni ja vilkaistuani rastimääritteitä uudestaan huomasin, että koodi olikin juuri se millä rastilla olin jo käynyt pari kertaa. On se kumma miten voi olla noin lukutaidoton ja hölmö ettei tiedä mille rastille pitäisi mennä. No, takkiin tuli useita minuutteja. Kisa oli muuten mennyt hyvin, joten ajattelin, ettei tässä vielä mitään hätää ole. Mokaa ne muutkin jonkun välin. Monta väliä menikin hyvin tämän jälkeen, mutta sitten tulin rastille 15, jonka lähestyminen meni ojan uomaa törkeesti pitkäksi. Olin vain juossut hieman rastin ohi. Hienot kiemurat tehtyäni, hain vauhtia läheiseltä tieltä ja rasti löytyikin heti. Välin ei pitänyt olla vaikea, mutta virheitä sattuuu. Loppu sujui jälleen mainiosti. Muutama rasti ennen maalia SK Vuoksen Jussi Ranki sai minut kiinni. Oli lähtenyt 10 minuuttia minun perään. Juoksimme toka vikalle rastille asti yhdessä, jonka jälkeen loppukirissä minun oli kukistettava tuleva B-finaalin voittaja 4 sekunnilla. Voittajan loppuaika oli 1.11.54 ja minulla 1.21.50. Sijoitus minulla oli 7 ja olin aika tyytyväinen juoksuuni. Ilman niitä kahta suurta pummia olisin ollut itse ykkönen. Sen verran hyvin jaksoin juosta koko matkan. B-finaalin radan pituus oli 9,4 km, joten jos toiseen karsintaan vertaa, niin tämä meni jo selvästi paremmin, vaikka pari pahaa pummia tulikin. Juoksukin oli aivan erilaista.

 

Kisoista jäi kaiken kaikkiaan todella hyvä maku suuhun ja kuka tietää jos vaikka tulevaisuudessa tulee lähdettyä uudestaan yrittämään. Ensi vuonnahan kisat järjestetään Suomen Kuusamossa heinäkuun alussa. Viikon aikanahan olisi ollut vaikka mitä tarjolla. Oli lämmittelykisoja eri paikoissa sekä yksi puistosuunnistus eli sprintti. Näihin en kuitenkaan ottanut osaa, koska halusin myös lomailla ja nähdä Wieniä. Sää suosi meitä koko viikon ajan. Suosittelen kaikille, jotka ovat päässeet ikämies sarjoihin joskus kokeilemaan omaa vauhtia vieraassa ympäristössä. On se vaan niin erilaista juosta kuin oman kylän iltarasteja vuodesta toiseen.

 

T: Mika

 

 

Team Penalty tiedottaa 21.6.2006

 

Seuraava seikkailukisa Team Penaltyllä on Hiiltomiehet Adventure 21-22.7. Forssan lähistöllä Eerikkilän urheiluopiston toimiessa kisakeskuksena. Tiimi on mukana kisassa kahdella joukkueella pääsarjassa sekä yksi naisjäsen on mukana Per aspera ad astra nimisessä naisjoukkueessa. Miesten ykkösjoukkueessa ovat Juha Lehtonen, Mika Lehtonen ja Juha Prittinen. Kakkosjoukkueessa ovat Joonas Ahola, Nina Heiskanen ja vierailevana tähtenä Jouni Nurminen.

 

Kisaa ennen jäsenillä on edessään Kalevan Kierroksen soutu Lohjalla LA 1.7.

 

Tiimin jäsenistä Mika Lehtonen lähtee heti Lohjan soudun jälkeen Itävaltaan suunnistuksen ”veteraanien” MM-kisoihin lähelle Wieniä. Kisassa Mika on M35-sarjassa.

 

Mukavissa kesäsäissä treenaillen Team Penalty toivottaa kaikille hyvää Juhannusta!!!

 

 

Nordic Fitness Sports Cup 3. osakilpailu, Töölönlahti, Helsinki 10.6.2006

 

Team Penalty

Nina Heiskanen ja Joonas Ahola

 

Kilpailuun valmistautuminen alkoi jo torstai-iltana yhteisellä melonta- ja suunnistustreenillä Nurmijärvellä. Team Penalty järjesti yhteisen harjoituksen, jossa melottiin 28 kilometriä ja välillä käytiin suunnistamassa vajaan 7 kilometrin lenkki. Yhteisharjoitukseen osallistui viisi kanoottia ja yksi kajakki.

 

Kahdentoista kilometrin melonnan ja suunnistuslenkin jälkeen muut jatkoivat melontaa pitkin Vantaan jokea. Me Joonaksen kanssa jätimme loppumatkan melonnan väliin, koska halusimme jättää menohaluja vielä lauantain kisaan Töölönlahdelle. Treeni oli mukavan mittainen ja etenemistahti rauhallinen. Luottavaisin mielin lähdimme valmistautumaan lauantain koitokseen.

 

Kisapäivän sää oli loistava. Aurinko paistoi ja tunnelma oli alusta lähtien korkealla. Alkuvalmistelut sujuivat mukavasti ja saimme köytettyä maastopyörät kanoottiin kiinni. Turhaan yritin etsiä kartalta järjestäjän lupaamia pilvisiä olosuhteita. Kilpailureitti näytti suunnitteluvaiheessa pysyvän maanpinnalla, joten minunkin piti jaksaa odottaa kärsivällisesti millaisia pilviä järjestäjien toimesta reitillemme sattuisi.

 

Melontaosuudelle lähdimme rauhallisella tahdilla. Kaksi sekaparia näkyi edellämme, mutta päätimme pysytellä melontaosuuden näköyhteyden päässä ja yrittää ohitusta myöhemmässä vaiheessa. Joonaksen varmalla suunnistuksella saimme edellä olevat sekaparit kiinni pyöräsuunnistusosuudella.

 

Kisan pituus yllätti minut täysin ja suunnistusosuudella meinasi väsymys iskeä. En ollut varannut tarpeeksi juomista mukaan, mutta onneksi loppumatka sujui suhteellisen mukavasti. Järjestäjien lupaamat pilvetkin näkyivät suunnistuskartalla, joka toi mukavaa haastetta suunnistusosuuteen. 

 

Kaksi rastia jäi löytämättä, mutta sekasarjan voitto tuli siitä huolimatta.

 

Tulokset:

 

Miehet:

 

7. Varuste.net  Jari-Pekka Korjus, Markus Männistö 6.59

2. Team Duro 1  Tuomas Maisala, Ville Reinikainen 5.16

5. Team Duro3  Arto Laukka, Antti Pasanen 6.27

4. Team Sikakoirat  Jorma Kainulainen, Tommi Pyykkö 6.20

1. Team Free Adventure  Seppo Mäkinen, Juha Vähämetsä 4.58

6. Jellonat  Markus Leppänen, Mikael Sorri 6.27

3. Team PowerBar  Mika Somppi, Jukka Pinola 5.35

 

Seka:

 

1. Team Penalty  Nina Heiskanen, Joonas Ahola 6.27

3. Outimo  Timo Waltari, Outi Martonen 6.55

5. Kirkkojärven merimelojat  Mikaela Reinikainen, Eerikki Rundgren 7.06

2. Nimetön  Johanna Gustafsson, Tommi Gustafsson 6.39

4. Team Duro 2  Tero Jantunen, Hanna Jantunen 7.04

6. Munga Kompus  Mari Tolvanen,  Janne Jaakkola 7.24

 

Naiset:

 

1. Team Haglöfs Snowflakes  Minna Kairisalo, Elina Borgenström 6.57

2. Triathlon Team Krista & Suvi  Krista Tenhunen, Suvi Tiainen 7.02

3. Seikkailulaakso  Kati Korhonen, Tytti Tuntematon 7.47

 

Kisa oli kokonaisuudessaan loistava kokemus! 

 

Nina Heiskanen

 

 

 

Ristiinan multisport 10.6.2006  (pyöräily 25 km, melonta 4km ja juoksuvaellus 11km)

 

Vihdoin koitti odotettu aamu ja Ristiinan multisport –kilpailu. Jännitys oli melkoinen, sillä olihan kyseessä vasta kolmas seikkailullinen koitos ja tällä kertaa solo-sarjassa. Pääsin miesten matkaan, sillä solo- sarjaan oli uskaltautunut lisäkseni vain yksi toinen nainen.

 

Lähtökarsinassa lähtöä odotellessa fiilis oli korkealla, mutta perhosia oli vatsassa roppakaupalla. Lähtöstartin saatuamme poljimme hetken auton perässä ja sitten vasta pääsimme todelliseen vauhtiin. Reitti kulki pääosin asfaltti-ja hiekkatietä, mutta polkujakin löytyi ja välillä totesin, että on nopeampaa hypätä pyörän päältä pois. Lähdin kerrankin vauhdikkaasti matkaan ajatellen, että nyt maalissa pitää tuntea, että on kisaillut. Pyöräily oli minulle suuri oppimispaikka - tajusin että pyöräilytekniikkaani pitää todella harjoitella. Ala-ja ylämäessä jäin aina selvästi muista, mutta tasaisella pyörä rullasi kevyesti. Rytmini oli aivan erilainen kuin muilla, joten peesausapua en saanut kuin pienen matkan.

 

Vaihtoalueen kautta (vaihdossa solo-sarjan 5.) juoksimme sillan yli saareen, josta alkoi melonta. Minulle raskain osuus oli siis takana ja lähdin nälkäisenä takaa-ajoon. Ajattelin, että nyt mennään, peliä ei ole vielä menetetty, olihan edessä kaksi suosikkilajiani: melonta ja juoksu. Tuuli oli melkoinen, mistä olin vain tyytyväinen. Ohitin meloessa yhden solo-sarjalaisen, mutta tsemppiä lisäsi se, että sain runnottua kiinni useita duo-pareja. Ainoa suuri miinus oli järjestäjiltä vuokrattu mela, joka oli aikamoinen muovivempula. Ensi kerralla siis ehdottomasti oma mela mukaan!

 

Melonnassa annoin kaiken voimani käsistäni, mutta lopputaipaleella tarvittaisiin enää vain jalkoja. Alkujuoksu oli haparoivaa, mutta kahden geelin jälkeen juoksuaskel tuntui taas uskomattoman kevyeltä. Pian edessä olikin  solo-sarjalaisen Jaakko Suvantolan selkä ja viimeisellä kilometrillä sain vielä kurottua kiinni Markku Laakson, jota olin ollut jopa 10 minuuttia jäljessä melonnan jälkeen. Duo-sarjan kärkikolmikko menivät menojaan, mutta maaliin saavuin tyytyväisenä saaden solo-sarjassa hopeaa. Lisäksi quattro-sarjassa oli mukana myös 6 joukkuetta.

 

Kokemus oli ikimuistoinen, sillä kilpailu oli kivoin, missä olen koko elämäni aikana ollut. Aurinkoisin mielin lähdin kotia kohti pokaalin ja hemmottelukassin kera, joka annettiin kaikista sarjoista parhaalle naiselle. Huippufiilistä lisäsi myös se, että kisajärjestelyt olivat erinomaiset, paikka oli erittäin kaunis ja aurinko kruunasi sporttisen kesäpäivän.

 

Solo-sarjan tulokset

1. Pellos Karpaasit : Tuomo Puttonen                                 2:00:38

2. Team Penalty: Jenni Mattila                                          2:18:05

3. Markku Laakso                                                            2.18:45

4. Heikinpohjan Pyllistys: Jaakko Suvantola                        2:25:46

5. Karri Kurvinen                                                               2:27:07

6. Pyryharakka: Kaisa Reunanen                                       3:03:38

 

Duo-sarjan tulokset (20 joukkuetta oli mukana)

1. Team Squeezy                                                              2:01:39

2. Team Kalle Sport                                                          2:03:15

3. Jimmyt                                                                         2:12:31

4. Hockeyfrilla                                                                   2:27:15

5. Hyvä Yritys                                                                   2:27:20

 

Seuraavia seikkailukisoja odotellen, Jenni Mattila

 

 

 

KK-maraton Somerolla 27.5.2006

 

Edessä oli kaikkein haastavin laji hiihdon lisäksi. Hiihto ei ollut mennyt putkeen, joten maraton ei saisi epäonnistua, mikäli haluaa tänä vuonna selviytyä 10 joukkoon. Valmistautuminen kisaan oli sujunut vallan mainiosti huolimatta erittäin lyhyestä (10 viikkoa) aikataulusta. Käytännössä viikonloppuna tuli vedettyä pitkälenkki 20-32,5 km. Viikolla tuli juostua lähinnä metsässä rasteja etsien. Varsinaisesti kovat lenkit joutui jättämään kokonaan pois, jottei paikat hajoa.

Sitten kaksi päivää ennen maratonia kipeytyi vasen nilkka etuosastaan siten, että juoksu oli mahdotonta. No, ihme parantumisia on sattunut mulle ennenkin enkä ollut kauheasti huolissani vammasta. Kylmähoitoa ja kipugeeliä nilkkaan sekä muutama burana, sillä se lähtee.

Ja niinhän se lähti, kisa-aamuna ei ollut kivusta enää tietoakaan. Otin juoksuun varmuuden vuoksi pari tablettia särkylääkettä mukaan, mutta niitä ei tarvinnut onneksi käyttää.

Alustavasti en ollut juoksureittiin käynyt tutustumassa, muuta kuin netistä katsonut korkeuskäyrää.

 

Muutama nousu reitillä oli, mutta ei mitään pahoja. Pahinta reitillä oli se, että alusta oli aivan juoksukelvoton. Monissa paikoissa tie oli niin kalteva, ettei siinä päässyt kunnolla juoksemaan.

Tasaista paikkaa oli mahdoton löytää. Itseäni tuo ei kauheasti haitannut, mutta monilla tuli rasitusvammoja tuosta johtuen ja joutuipa muutama siitä syystä keskeyttämään.

Olimme veljeni Jussin kanssa sopineet, että lähdemme noin 4.30 kilometrivauhtia pitämään. Itsellä tavoite oli 4.30-4.40, josta en loppujen lopuksi paljon jäänyt. Juoksun lähtöä oli jouduttu Someron keskustan uudelleen järjestelyiden vuoksi siirtämään. Lähtöpaikka oli huonossa paikassa. Heti 20 metriä lähdöstä oli 90 asteen mutka oikealle, mutta ilmeisesti siitä selvittiin ilman tapaturmia.

 

Juoksu alkoi ihan suunnitelmien mukaan. Mitä nyt hieman ihmetystä aiheutti ensimmäisen kilometrin väliaika 6.18. Nyt ei ole joku kohdallaan, mutta matkaa olikin tultu jo noin 1400m. Ekalla lenkillä kaikki kilometrikyltit heittivät tuon saman n. 400 metriä. Jo muutaman kilometrin jälkeen oli selvää, että tänään juoksemme Jussin kanssa eri tahtia. Jussilla oli selvästi enemmän menohaluja ja askel kevyt, joten annoin hänen rauhassa mennä menojaan. Itse pidin tarkasti kiinni omista suunnitelmistani vaikka vauhti olikin lähes 4.40 vauhtia. Teamin muut jäsenet, Juha P ja Jenni olivat lähteneet omille teilleen jo lähdöstä. Joonas joutui jättämään juoksun väliin sairastelun vuoksi.

 

Ensimmäinen kierros meni aikaan 1.38 ja risat, joten hyvältä vaikutti. Kaikki tuntui vielä hyvältä ja alle 3.20 aika tuntui vielä mahdolliselta. 15 kilometriä ennen maalia huomasinkin, ettei Jussi enää saakaan kurottua etumatkaa minuun. Välimatkaa oli ehkä noin vajaa kilometri, ajassa noin 4 minuuttia. Päässä kävi ajatus, joskohan sen vielä saisi kiinni? 13 kilometriä maalista lisäsin hieman vauhtia ja kaksi kaveria, joiden kanssa olin siihen asti juossut, joutuivat antautumaan. Vauhdin lisäys ei ollut mikään hirmuinen, mutta näytti tuottavan tulosta.

 

Hiekkatieltä jälleen asfaltille käännyttyäni ero oli supistunut noin 3 minuuttiin. Seuraava juoma-asema oli 6 kilometriä ennen maalia ja siinä ero oli enää reilu minuutti. Hieman jo tuntui pahalta, mutta vauhtia löytyi vielä lisää. Seuraavat kolme kilometriä juoksin noin 4.20 vauhtia ja olin lähes jo saanut Jussin kiinni. Kaksi kilometriä ennen maalia ohitus viimein tapahtui ja tsemppasin samalla Jussiin lisää puhtia, jotteivät takana tulevat häntä enää kiinni saisi. Vauhtia tulikin roimasti lisää ja Jussi saapui maaliin vain 25 sekuntia minun jälkeen. Itse lähes sippasin ratakierrokselle, joten ainakin voimat tuli jaettua täydellisesti ja maalissa oli tyytyväinen mies.

Teamin jäsenet pitivät mukavaa vauhtia muutenkin, vaikkei kolmen tunnin alitukseen kukaan tänä vuonna pystynytkään. Harjoittelu oli ollut liian katkonaista monilla erilaisten vammojen ja sairasteluiden parissa. Keli juoksun aikaan oli hyvä. Pientä sadettakin ehti taivaalta tulla, mutta se ainakin omalla kohdalla vain piristi matkan tekoa.

 

Ainoa miinus kisassa oli oikeastaan jo aiemmin mainitsemani reitin huonokuntoisuus sekä läheltä piti tilanteet autojen kanssa. Ainakaan minä en ole koskaan aiemmin juossut noin huonolla alustalla, mutta tämä on vain yksi mielipide muitten joukossa. Onneksi ensi vuonna juostaan Tuusulassa, jossa reitti on vähintäänkin yhtä rankka, mutta alusta on tasainen eikä tarvitse juosta autojen seassa.

 

Nyt sitten eikun kaikki soutamaan!! Seuraavaksi nähdään Lohjalla KK-soudun merkeissä!!! Monet tosin taitaa nähdä jo Salon Jukolassa ennen Juhannusta.

Hyviä treenejä siihen asti!!

 

T:Mika

 

Tulokset:

 

Miehet yleinen:

 

1. Ijäs Aki                               Viialan Viri                              2.41.10,0
2. Huhtala Timo                       Otaniemen Jyllääjät                 2.43.40,3                 2.30,3
3. Kilpeläinen Mika                  KK team Someron Esa            2.51.10,2                 10.00,2
10. Prittinen Juha                     Hämeenlinnan Hitaat 3.10.16,5                 29.06,5
12. Lehtonen Mika                   Tuusulan Tallaajat                    3.19.38,3                 38.28,3
13. Lehtonen Juha                   Tuusulan Tallaajat                    3.20.13,3                 39.03,3

 

Naiset yleinen:

 

1. Mattila Jenni                        Hämeenlinnan Hitaat 3.11.49,1

 

 

 

Spring Adventure Lohja 22.4.2006

 

Team Penalty oli päättänyt lähteä mittaamaan kevätkuntonsa Lohjalla järjestettävään Spring Adventureen. Edellisenä päivänä haimme Welhonpesästä tutun kanootin, jota olemme usein käyttäneet. Valmisteluissa ei mitään erikoista ollut, joten eikun aamulla aikaisin ylös ja suunta kohti Lohjaa. Matkalla kisakeskukseen veimme kanootin vaihtopaikalle. Olimme tuttuun tyyliin hieman myöhässä sovitusta ja oletimme hirveän sähläilyn alkavan karttojen kanssa. Olimme onneksi väärässä. PAN-06 kisan tyyliin rastit olivat jo valmiina kartoissa. Siitä iso kiitos järjestäjille!!!! Näin jäi mukavasti aikaa varusteiden laittamiseen ja muiden kilpailijoiden psyykkaamiseen.

 

Kisa alkoi ylituomarin vetämällä letkaa ja varikolle ajon jälkeen porukka säntäsi matkaan. Kartan sai käteen lähdön tapahduttua. Pikainen vilkaisu karttaan, suunnanotto ja ryntäys muiden perään. Lähestyttäessä oletettua ykkösrastia olimmekin ihan pihalla. Kukaan ei tuntunut tietävän missä ollaan. Karttakin oli vain mustavalkoinen käyräkartta. Yritimme pähkäillä olinpaikkaamme, mutta ei vaan selvinnyt. Löysimme hiekkatienkin missä oli viitta Laavulle, mutta olimme totaalisen eksyksissä. Katsoimme kelloa ja totesimme, että kisa on ohi ja nyt harjoitellaan. Kävimme lähes kisakeskuksessa saakka hakemassa vauhtia ja ottamassa uuden suunnan. Rastit löytyivät helposti tämän jälkeen. Toivottavasti vastaavaa ei tänä kesänä enää tapahdu.

 

Saavuimme ekan osuuden vaihtoon ilmeisesti viimeisinä. Vaihdossa oli paljon muitakin joukkueita, mutta ne olivat jo menossa ylityspaikalle eli aloittamassa osuutta 3!!! Huh huh joo. Hävisimme noin 40 minuuttia ekalla osuudella. Seuraavaksi oli vuorossa Bike & Run osuus, jossa emme voisi eksyä. Osuus menikin hienosti vuorovaihdoin ja saavuimme vaihtoon yhdessä Porvoon Lanugon kanssa. Pienen virheen teimme ennen ylitystä, koska vaihdoimme pyöräilykengät jalkaan jo vaihtopaikalla kun olisi pitänyt vetää täysillä ylityspaikalle, jossa kellot pysäytetään 10 minuutiksi. Tämä muistui mieleen vasta istuttaessa soutuveneen kyydissä. Pyöräily sujui hienosti melonnan vaihtoon. Kanootti kantoon ja joelle. Sitä ennen piti melonnan rastit piirtää mallikartasta joita oli kaksi ja molemmat sijaitsivat silloilla.

 

Melonta menikin meillä erittäin hyvin ja taisimme ohittaa toistakymmentä joukkuetta sen aikana. Sitä seuraava suunnistus onnistui myös hyvin ja sijoitus taisi olla jo 7. Alun jälkeen kisa oli kulkenut lähes ilman virheitä. Seuraavaksi pyöräilimme Hiidenkirnun kautta Tytyrin kaivokselle, ja kuten kotona aavistelimme, niin kaivoksen pohjalla piti käydä. Tässä tapauksessa pohja sijaitsi 350 metriä suuaukkoa alempana. Aikaa meillä meni koko touhuun hieman alle 40 minuuttia, joten ei mikään huippusuoritus. Hiiltomiehet taisivat tehdä porukan nopeimman ajan alle 30minuuttia. Loistava suoritus kisan loppupuolella jo.

 

Meille alkoi hiukan rajumpi vauhdinpito koitua kohtaloksi. Jaksoimme vielä pyöräillä suht hyvin kisakeskukseen, jossa olisi vuorossa jälleen suunnistusta. Matkaa ei tainnut olla kuin pari kilometriä, mutta juoksusta ei tullut enää mitään. Loppumatka oli käveltävä. Jäljellä oli vielä yksi tehtävä. Tukinkantoa kisakallion pururadan ympäri. Jee. just meille. Jalka ei enää noussut, joten kävelimme tukin kanssa kierroksen ja tulimme maaliin kuudentena, joka oli meille alun jälkeen vähintäänkin hyvä tulos. Parempaa lähdimme hakemaan, mutta jääköön se ensi kertaan. Jahka väliajat tulevat näytille, niin voi hieman spekuloida.

 

Kiitokset järjestäjille hienosta kisasta! Lajit vaihtelivat mukavasti koko ajan ja maisema vaihtui.

 

Tulokset:

 

1. Free Adventure                                        4.56

2. Hiiltomiehet                                             5.12

3. Nordic Fitness Sport Team                       5.26

4. Team Random                                         5.42

5. No Limit                                                  5.59

6. Team Penalty                                          6.15

7. SK Pohjantähti                                        6.21

8. Ploughers                                               6.33

9. Teres-Teekkarireserviläiset  6.52

10. Triathlon Team 226                                6.55

 

Terveisin Mika

 

 

Team Penalty lähti kisaan kahdella joukkueella. Ykkösjoukkueessa Lehtoset ja kakkosessa allekirjoittanut sekä kiertäjäkaverimme Pirisen Jussi. Päivä valkeni kylmänä mutta aurinkoisena kun roimasti alaikäinen turva-ajoneuvonkuljettaja saattoi kuusikymmenpäisen kilpailijajoukon liikkeelle.

 

Ensimmäinen osuus oli ½ h käyräkarttasuunnistus, jossa lähdimme heti alusta omille teillemme ja annoimme kärkiletkan painua omiaan. Ratkaisu oli hyvä, sillä vaihtoon tullessamme olimme rauhallisellakin etenemisellä vain muutaman minuutin kärjestä siinä kun monilla kesti osuuden suorittaminen vielä jonkin aikaa. Seuraavalla etapilla, muutaman kilometrin juoksupyöräilyosuudella oli tiellä sen sijaan yksi risteys, joka sekin osoittautui meille suunnistusvelhoille liian kinkkiseksi ja painelimme sen ohi seuraavan mäen huipulle ennen kuin osasimme palata oikealle reitille. Muuten osuus meni ihan hyvin ja pääsimme pyöräilemään kuusi minuuttia kärjestä jääneenä.

 

Pyöräily oli lyhyt ja ongelmaton, maisemat jylhän kauniit, ja sitten aloitimme melonnan. Myötävirtaan se sujui hyvin, mutta palatessamme vastavirtaan yritimme oikaista vuolaassa virtapaikassa väärin minkä tuloksena pääsimme koettamaan veden lämpötilaa koko vartalolla. Ei ollut korkea. Aikamme räpiköityämme pääsimme rantapenkereelle ja saimme kanootin tyhjäksi. Uudella yrityksellä virtapaikka selvitettiin ja melomisen hyväksi syyksi muuttui lämpimänä pysytteleminen, mikä ei kuitenkaan onnistunut järin hyvin. Onneksi melontaosuus ei ollut kovin pitkä, kaatumisesta vajaa tunti, ja tarkoituksemme oli lämmitellä juoksemalla seuraava lyhyt suunnistuspätkä melontaliiveissä. Melonnan jälkeen Jussin vatsa päätti kuitenkin tyhjentyä samaa reittiä kuin oli täyttynyt, mikä teki hänelle lämpenemisestäkin työlästä; pitkän syljen mukana lähtee tunnetusti lämpö kehosta ja kalpeana hoippuminen ei paljoa lämmitä. Jussi kapuili sinnikkäästi jylhillä kallioilla kelmeässä kevätauringossa, mutta katsoi viisaimmaksi heittää

leikin sen jälkeen, kunhan olin saanut vakuuteltua, ettei hän näyttänyt juuri sillä hetkellä erityisen kilpailukykyiseltä…

 

Loppumatka oli pyöräilyä ja suunnistusta, mistä selvisin yksin. Pyöräilin Tytyrin kaivokselle, jonka pohjalle pääsin Pohjantähden valossa oman otsalampun pattereiden osoittauduttua viimeisiään veteleviksi (ensi kerralla voisi tietysti vaihtaa kisaan uudetkin, jos tietää tarvitsevansa…) ylös näin jo kavuta senkin himmeässä lepatuksessa. Mäet eivät menneet kaivoksesta kapuamisen jälkeen pyöräilyyn palattuani heittämällä, mutta jonkinlaista tempoa sain sentään pidettyä matkalla takaisin Kisakallioon. Siellä oli vuorossa muutaman kilometrin suunnistus rastien sijaitessa ei ehkä niin yllättäen ympäröivien kallioiden huipuilla. Kuulin että Lehtoset olivat muutaman minuutin edellä, ja potentiaaliset päänahat saivat vielä keskittymään osuuteen. Näinkin yllättäen pojat kakkosrastilla, toisen kallion laella. Olivat vähän pummanneet ja Mikalle oli käymässä sama kuin minulle viime syksynä Ruunaalla: sippaus kaksi kilometriä ennen maalia. En kuitenkaan tuntenut armoa vaan ohitin ja juoksin heti vähän harhaan. Lopussa oli vielä erikoislajina tukinkanto pururadan ympäri jonka viimeinen ylämäki oli yllättävän pitkä.

 

Sijoitusta ei tullut, mutta saipa kauden aloitettua, ja kisanjälkeinen sauna oli odottamatonta ylellisyyttä.

 

Joonas

 

 

Penalty Adventure at Night Tuusulassa 7.-8.4.2006

 

Kisa lähestyi vääjäämättä ja vaikka kuinka olin yrittänyt veljeltäni udella tietoa reitistä ja kisan kulusta muutenkin, niin mitään tietoa ei ollut herunut. Ehkä jonkinlainen kotikenttäetu olisi olemassa, koska Tuusulassa on tullut vietettyä pisin aika tästä elämästä. Kisaan valmistautuminen sujui helposti. Kait se menee jo kokemuksen piikkiin ja nykyään kaikki välineet löytyvät omasta takaa eikä tartte viime hetkellä soitella ympäri kavereita, lainaisitko jotain? Perjantaipäivä meni vielä töiden merkeissä, mutta kotona oltiin jo hyvissä ajoin ja taisin hieman torkahtaakin ilta kuuden ja seitsemän välillä. Kahdeksalta pastat naamaan ja kamat autoon ja eikun kisapaikalle klo 21.00. Saavuin Riihikallioon samaan aikaan Tiimin naisten kanssa, jotka tulivat Hämeenlinnasta asti. Aluksi menimme koulun pihalle, mutta pikaisen soiton jälkeen selvisi oikea kisakeskus, joka oli viereisen urheilukentän laidalla. Parakki on talvisin luistelijoiden käytössä ja aika pieneltähän se vaikutti, mutta yllättävän hyvin iso porukka (vajaat 60 henkilöä) sinne sopi. Karttojen saanti oli hieman hidasta muodostuneen jonon takia, mutta selkeät kartat ja niissä olevat valmiit rastipisteet helpottivat ja säästivät huomattavasti aikaa. Taisi säästää muutamalla joukkueella väärin piirretyn rastin paikan. Hyvä juttu! Nyt jäi pohdittavaksi vain reitinvalinnat. Kisa oli jaettu oikeastaan neljään osaan. Ensin pyöräilyä 6 km, jonka jälkeen oli juoksua vapaavalintaisessa järjestyksessä ehkä 7 km. Tämän jälkeen vielä noin 10 km juoksulenkki numerojärjestyksessä ja päälle noin 60 km pyöräilyä. Tämä kaikki siis tultaisiin tekemään pimeässä.

 

Kello 24.00 lähdin vetämään porukkaa perässäni lähtöpaikalle, joka sijaitsi parin kilometrin päässä Vallinojan koululla. Siellä viimeiset emitin nollaustarkistukset ja eikun liikkeelle.

Porukka lähti reippaasti liikkeelle, mutta vauhti ei ollut mitään kauheen kovaa. Ekalle rastille oli pari reitinvalintaa ja itse löysin vielä kolmannen joka oli selvästi hitaampi kuin muut. Aloitin siis lumessa rämpimisen hyvissä ajoin. Ekaan vaihtoon tulin noin kolme neljä minuuttia kärjen perässä. Ei siis mikään nappi alku. Vaihtopaikalle oli laitettu pieniä roihuja valaisemaan aluetta. Upeen näköistä. Juoksemaan lähdin täysin päinvastaiseen suuntaan kuin olin ajatellut etukäteen, mutta ei hätää, meneehän se näinkin, ajattelin. Puolen välin paikkeilla tuli kärki vastaan, josta tunnistin ainakin Sorjosen Pekan ja Forsmanin Petrin. Olivat siis kiertämässä rasteja niin kuin minun piti alun perin. No ei auttanut kuin laittaa tossua toisen eteen. Tappiota tuli 8 minuuttia lisää ekalla juoksupätkällä. Toiseen juoksuun lähdin saman tien ja yksinäänhän sitä joutui jälleen etenemään. Rastilla kolmetoista näin edessä menevän parin valot, jotka pikku hiljaa lähestyivät. Rastilla 15 olin jo lähes saanut edellä menevät kiinni ja rastilla 16 etenimme jo samaan tahtiin.

 

Seuraavaan vaihtoon tulimme yhdessä. Sain korviini tiedon, että olisimme noin 20 minuuttia kärkeä jäljessä. Ei ollenkaan paha, edessähän olisi mukavaa pyöräilyä yön päätteeksi. Vaihdossa en pitänyt kiirettä, vaan vaihdoin kuivat sukat jalkaan sekä kerraston yläkroppaan. Lisäksi tuli vaihdettua kuiva tuulitakki päällimmäiseksi. Rukkaset taas käteen ja menoksi. (Olin näköjään juossut koko osuuden ilman hanskoja, ihme ettei tullut vilu.) Vähän matkaa pyöräiltyäni alkoi lämpö palata jäseniin ja matkaa oli mukava jatkaa. Seuraavalle rastille oli helppo ajaa, mentiinhän vanhan kotini ohitse, joten reitti oli erittäin tuttu. Tosin rastille 18 ei ollut helppo mennä. Loppuosa mentiin polkua pitkin taluttaen koko matka. Matkalla ohitin yhden parin, jota en tunnistanut. Matka jatkui kohti Nurmijärven rajaa Paraatinkallioille, jossa olivat rastit 19, 20 ja 21. Tässä oli selvästi kisan ratkaisupaikat. Hieman ennen rastille tuloa olin ajatellut, että lähden tietä pitkin kiertämään seuraaville, mutta sain yhden parin juuri edelläni kiinni ja sehän sotki pääni. Rasti oli korkean kallion päällä ja katsoin alhaalta kun pojat alkoivat raahata fillareitaan ylös ja minä tietenkin perässä. Ylhäällä kun oltiin, niin eihän sitä enää alas viitsinyt kääntyä, joten umpihangessa eteenpäin vain. Upottavassa hangessa pyörän kantaminen ei näköjään ole minun vahvin lajini kuten sain huomata. Taisi mennä toista tuntia pyörää retuuttaen ennen kuin pääsi jälleen tien päälle.

 

Lopussa rastien 20 ja 21 välissä taisi muutama porukka mennä ohitse. En yhtään ihmettele, kierto taisi olla todella paljon nopeampi. Kunhan väliajat tulevat niin sekin selviää. No, itsellä ainakin paukut katosivat lumihankeen ja rastille 22 meno oli todella väsyttävää. Sata metriä ennen rastia oli joku masto rakennelma, jossa monet jäljistä päätellen taisivat eksyä. Oikea rasti hieman edempänä oli miehitetty ja tarjolla oli järjestäjän mainitsemat vesi ja leipä. Onneksi kukaan ei kiivennyt mastoon etsimään leimasinta. En muista milloin leipä olisi maistunut niin hyvältä, mutta nyt maistui kaiken geelin mussuttelun jälkeen. Samalla rastille ilmaantuivat sekatiimi Pinola/Sinisalo sekä soolokuskit Kolehmainen ja Nieminen. Olivat ajaneet minut kiinni. Rastilta lähdin Mikon perään, jonka vauhdissa en kuitenkaan aivan pysynyt. Hieman myöhemmin Jukka ja Noora olivat ajaneet minut myös kiinni. Siihen sitten jaksoin jo jäädä roikkumaan. Tosin yritin minäkin vetää oman osuuteni, mutta vauhti ei ollut päätä huimaavaa. Jukan pitämä vauhti oli kuitenkin sen verran hyvää, että saimme Mikon helposti kiinni. Mikon vielä pummattua ennen Järvenpään vesitornia, niin saimme hyvän etumatkan. Mikko tuli vasta tornin ovesta sisään kun olin menossa ulos. Nieminen oli jostain syystä tippunut kelkasta heti Jokelan vesitornin jälkeen. Oli kuulemma jäänyt vaihtamaan vaatteita.

 

Minä pääsin jälleen karkuun Jukalta ja Nooralta kun lähdimme kohti Sarvikalliota. Matkalla pyyhkäisin ohi yhden Duo- ryhmän ja Sarvikalliolla tuli vastaan ainakin Tuomas Maisala ja joku muukin. Lopussa tuli vielä pieni pummi johtuen paikallistuntemuksesta, kun tie joka toistakymmentä vuotta sitten oli käytössä, olikin poikki. Loppurutistus kovaan vastatuuleen oli väsyneelle miehelle tiukka paikka, mutta näköjään se oli muillekin kun lähes saavutin Maisalan ennen maalia. Sijoitukseni taisi lopulta olla viides.

 

Kaiken kaikkiaan kisasta jäi todella hyvä maku. Reitti oli todella haastava ja kilpailu oli erittäin kovatasoinen. Erityisesti yölliset juoksusuunnistusosuudet olivat mukavia. Tämä oli minulle ensimmäinen kokeilu soolona vetää noin pitkä kisa. Välillä oli erittäin vaikeita hetkiä, jolloin olisi toivonut hieman kaverin apua ja tsemppiä. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä kohti seuraavaa kisaa, joka onkin jo kahden viikon päästä Lohjalla järjestettävä Spring Adventure.

 

Kiitos Jussille kisan järjestämisestä ja mahdollisuudesta heti kisan jälkeen käydä noutamassa rastilaitteet pois metsästä. Kiitokset myös kaikille kanssakilpailijoille tiukasta kisasta.

 

Mika

 

 

Finland Ice Marathon 200km Kuopiossa 18.2.2006 klo 07.00

 

Oma valmistautumiseni kisaan meni vanhan kaavan mukaan enkä odottanut mitään vaikeuksia vaikka kisa olikin ennakkoon vaativa ja varmasti haastavin luistelukisani koskaan. Kuitenkin jo varhaisesta aamuyöstä saakka reissuun siunaantui mitä ihmeellisimpiä ongelmia… Jo perjantai-iltana kisajärjestäjät olivat päättäneet käyttää lyhyempää rataa. Edessä olisi siis kahdeksan 25 km kierroksen kisan sijaan kaksikymmentä 10 km kierrosta ja startti edelleen klo 07.00. Ei se mitään…

 

Nukuin hyvin 5 tuntia ja heräsin klo 4.15 aamiaiselle. Kelloa katsoessani totesin, että Mika ja Jenni ovat jo ehtineet startata omaan kisaansa Espoossa. Pakkasta ulkona oli -13,9 astetta, olin siis korkealla Puijon rinteillä sijaitsevan kerrostalon 6. kerroksessa. Mitähän mittari näyttää kisareitillä 3 km päässä Kallavedellä?

 

Klo 05.03 sain HTL:n (luisteluseurani Helsingin Työväen Luistelijat) Pekka Pajuselta tekstiviestin: ”Startti klo 10 ja 120 km”. Puhelimessa sain lisätietoa: kisajärjestäjän virallisen tiedon mukaan pakkasta oli järvellä -23 astetta, Hollantilaiset ammattilaiset eivät uskalla kisata, jää railoinen… Jätin syömisen kesken ja painuin takaisin nukkumaan.

 

Klo 06.11 heräsin tekstiviestiin: ”200km startti klo 7, muutettu takaisin”. Hollantilaiset starttaisivat omaan 120 km kisaansa klo 10 mutta SM-lähtö olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan. Äkkiä banaani naamaan ja kisavaatteet päälle, pakkasta oli kisapaikalla edelleen tuo -23 astetta. Teippiä poskiin, neopreeni-polvisuojat paikalleen, juomat sekoitettava, numeroiden haku edessä ym.

 

Lähtöön pääsin minuutti ennen starttia. Viivalla oli alle 20 luistelijaa… Tässäkö oli maailman merkittävimmän pikaluistelukilpailun monisatapäinen osallistujajoukko? Ei se mitään. SM-arvo oli se tärkein asia, olin hyvässä kunnossa ja en tarvitsisi peesiapua muutenkaan. Pakkasta oli lähtöhetkellä -25 astetta mikä ei sinänsä huolettanut minua – olinhan treenannut varta vasten kovassa pakkasessa.

 

20 km meni hienosti kärkiporukassa. Kaaduin pari kertaa kuten kokeneemmatkin koska letkassa ei railoja näe. Aika nopeasti jouduin toteamaan, että nesteiden imeytymisessä on ongelmia. 30 ja 60 km kohdalla jouduin pysähtymään heittämään vettä. Aina pysähtymisen jälkeen piti vetää maksimivauhtia 2-3 km jotta sain tasaista 30 km/h vauhtia vetävän kärkiletkan kiinni. Totesin kisakaverille, että jos elimistö ei ala toimimaan niin vaikeuksia tulee parin tunnin päästä. 80 km kohdalla alkoi reidet osoittaa kramppaamisen merkkejä ja taas oli ”hätä”. 98 km kohdalla luistelin vielä kärkiryhmässä ja olo alkoi olla tosi tukala kunnes kaksi kierrosta aiemmin startannut Hollantilaisjoukko ohitti meidät. 200 km:n kärkiryhmä repesi täysin ja jäin yksin. Lepuuttelin jalkoja seuraavat 10 km ja toivoin elimistön toimimista. Kuitenkin 120 km kohdalla totesin tilanteen täysin toivottomaksi ja keskeytin kisan.

 

Kaiken kaikkiaan kisaaminen oli kivaa ja olisin taistellut mitaleista, ellei ongelmia olisi tullut. Edellisen kerran samantyyppinen nesteiden imeytymisongelma sattui joskus 1997 Lohjan 60 km souduissa ja tuolloin jouduin opettelemaan liikkuvasta soutuveneestä pissimisen. Nyt kaaduin kaikkiaan 8 kertaa täydestä vauhdista ja se muuten sattuu. Legendojen mukaiset kananmunan kokoiset muhkurat kyynärpäissä onkin ihan tosi tarinaa. Kylkiluut ja lonkat särkevät vielä 5 päivää kisan jälkeen. Enkä edes varsinaisesti satuttanut itseäni.

 

Kisan alussa oli siis -25 astetta. Johtoautolta sain 50 km kohdalla tiedon, että pakkasta oli -21. Klo 10 eli 90 km kohdalla oli jo maltilliset -15 astetta. Myöhemmin kun katselin Hollantilaisten mitalistien maaliintuloa, niin toinenkin legenda muuttui todeksi – ei sukan sukkaa kenelläkään vaan paljas jalka on tungettu sellaisenaan niukkaan kengurunnahkaluistinkenkään. Ei ihme, että viisi vuotta sitten Kuopiossa kovassa pakkasessa Hollantilaisilla todettiin vakavia paleltumia.

 

Luulisi Luisteluliiton alaisissa SM-kisoissa noudatettavan jonkinlaista pakkasrajaa. Tosin minullahan ei ollut suoranaisia ongelmia kylmästä johtuen…

 

Nyt paneudun täysillä Pogostan hiihtoon.

 

Juha L

 

 

Seikkailukauden avaus Espoon Oittaalla 18.2.2006 klo 04.00

Nordic Fitness Sports Cup Oittaa

 

Kisaan osallistuivat tiimistä Jenni ja Mika. Jennille kisa oli ensimmäinen kokeilu seikkailukisojen saralla. Molempia taisi hiukan jännittää, olihan kyseessä eka Mix-sarjan kilpailu yhdessä ja tiimin historiassa. Koska tiedossa oli talvinen seikkailukisa, niin se aiheutti hieman enemmän pohdintaa varusteiden ja vaatetuksen suhteen. Pakkasta olikin sitten kisayönä noin 15 astetta ja vasta maalissa se oli noussut 10 asteeseen. Valmistelut saatiin aamuyöstä hyvin tehtyä eikä missään vaiheessa tullut se normaali kiire ja hosuminen mikä on varsin yleistä. Osanottajia kisassa oli mukavasti 12 joukkuetta, joista 5 Mix-sarjassa.

 

Kisan kulku tuli olemaan seuraava:

  1. Osuus: Potkukelkkailu ja hiihto
  2. Osuus: Pyöräily + hiihtosuunnistus + pyöräily
  3. Osuus: Lumikenkäily

 

Päätimme, että Jenni hiihtää ekan osuuden ja minä potkukelkkaillen. Valinta olikin ihan hyvä, sillä pysyimme yllättäen lähes koko ajan kärjen vauhdissa ja ylivoimaisessa Mix-sarjan johdossa. Potkukelkkailu otti kylmiltään tosi koville, jonka huomasin vasta kun piti lähteä pyöräilemään. Jennille hiihto taisi olla liian helppoa, olihan se hän lempilajinsa. Toiselle osuudelle lähdimme hienosti koko porukan kolmantena. Pyöräily sujui hiihdon vaihtoon vauhdikkaasti, jossa olimme noin 10 minuuttia kakkosia perässä.

 

Sitten tulikin hiihtosuunnistus osuus, joka osoittautui aluksi tosi haastavaksi. Heti ekaa rastia pummasimme nimittäin noin 20 minuuttia. Olin valmisteluissa leikannut kartan turhan pieneksi ja eksyimme noin puoli kilometriä ulos kartalta. Loppu tästä osuudesta menikin suunnistuksellisesti hyvin. Itsellä kuitenkin hiihto oli vaikeaa jo heti alusta alkaen. Perinteistä viimeksi yläasteella hiihtäneenä se ei aivan sujunut niin kuin piti. Suurin syy taisi olla ekan osuuden tankkaamattomuudessa ja liian kovassa alkuvauhdissa. Jennillä olisi ollut selvästi enemmän menohaluja ja voimia kuin minulla. Loppujen lopuksi emme hävinneet osuudella kuin yhden sijan ja olimme kokonaiskisan neljänsiä.

 

Nopea pyöräily takaisin Oittaalle ja kolmannen osuuden vaihtoon. Vaihdossa piti ensin piirtää kartta osuutta varten. Huomasimme, että reittiä oli jo parin rastin verran lyhennetty, mikä ei meitä haitannut. Oli nimittäin tuo normaali tankkaaminen mennyt hieman pieleen. Juomaletku kun jäätyi jo ensimmäisellä pätkällä ja piti vetää tunti ilman nestettä. Kaikesta huolimatta lähdimme lumikenkäily -osuudelle ”reipasta” vauhtia. Rastit löytyivät hyvin ja aamukin alkoi jo sarastaa. Rastien löytymistä hieman helpotti edellä menijöiden jättämät jäljet, mutta muutama omakin reitinvalinta tuli tehtyä. Maalissa olimme kolmen miesjoukkueen jälkeen ensimmäisinä eli Mix-sarjan ykkönen, mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, niin yksi rasti oli jäänyt väliin, josta tuli puolituntia sakkoa. Sijoitus vaihtui näin ollen toiseksi.

 

Kaiken kaikkiaan kisa meni meiltä hienosti. Jenni osoittautui kovaksi seikkailukilpailijaksi vaikka kyseessä oli eka kerta. Palkintoa ei siis tällä kertaa tullut, mutta henkinen voitto oli paljon tärkeämpi. Olimme koko ajan reilussa johdossa muihin Mix-sarjalaisiin nähden. Jäämme odottamaan kesän kisoja, joissa tiimin lopullinen taso testataan. Kiitokset järjestäjille hienosti järjestetystä kisasta. Toivottavasti keväällä nähdään useampi joukkue viivalla.

 

Tulokset:

 

Miehet

1. Free Adventure Seppo Mäkinen, Juha Vähämetsä 53.10 55.40 2,01.20 2,06.17 2,53.30 2,53.30/1.   

2. Hiiltomiehet Ville Niemelä, Mika Häkkinen 49.03 52.15 2,07.50 2,12.00 3,02.10 3,02.10/2.   

3. Espoon Akilles 1 Risto Leppänen, Hannu Numminen  1,09.30 1,17.30 3,17.05 3,23.40 4,05.05/5. 2. osuus yhdellä kilpailijalla 

4. Nummelan Uhka Petri Forsman, Sami Levijoki  59.50 1,05.15 2,32.15 2,35.00 3,25.50 3,25.50/3.   

5. Team Duro Arto Laukka, Timo Waltari 1,12.55 1,20.30 3,55.40 4,06.10 5,09.00 5,09.00/4.   

 

Naiset           

1. D-team Heidi Pasajoki, Laura Jalasto 1,10.40 1,20.00 3,18.30 3,26.00 4,24.00/1.   

2. Seikkailulaakso Anu Oksanen, Kati Korhonen - - - - -     

3. Team Haglöfs  Taina Viilonoja, Elina Borgenström 1,23.00 1,30.10 4,50.00/2.         

 

Sekasarja          

1. Team Penalty Jenni Mattila, Mika Lehtonen 57.20 1,02.00 3,04.10 3,07.00 3,52.25 4,22.25/2. 30 min, rasti puuttui 

2. Espoon Akilles 2 Minna Polvela, Tommy Selin 1,09.35 1,17.30 3,37.00 3,43.00 4,51.31 4,51.31/3.   

3. Espoon Akilles 3 Mikaela Reinikainen, Eerikki Rundgren 1,26.40 1,32.10 3,58.00 4,01.30 4,57.20 6,27.20/4. 90 min, 3 rastia puutui 

4. Munga Kompus Mari Tolvanen, Janne Jaakkola 1,08.16 1,10.25 3,17.10 3,20.00 4,18.00 4,18.00/1.   

5. M & M Mia Wahrman, Emanuel Kivilohkare 1,17.30 1,26.20 4,51.00/5.   

 

Mika

 

 

Kalevan Kierroksen 30 km luistelu Rantasalmella 11.2.2006 klo 10.00

 

Sää oli poikkeuksellisen hyvä, -9 astetta ja virkistyksenä kevyt takasuoran vastatuuli. Jää oli myös yllättävän hyvä kovan pakkasjakson päätteeksi. Ainoastaan muutamat alkutalven ohuet ja sileät teräsjäät olivat parempia. Nyt piti silmä tarkkana väistellä railoja. Väliajat saatiin joka kierroksella sillä ”lastu” ranteessa rekisteröi ajat automaattisesti. Yhden kierroksen pituus oli tasan 10 km, joka siis kierrettiin kolmeen kertaan.

 

Joukkueen kunto osoittautui yllättävänkin hyväksi. Kaikilla on peruskuntokausi vasta puolessa välissä ja jo tässä vaiheessa kaikki saivat kelpo kilpailutuloksen aikaan. Itselläni meno oli tosin aika aneemista sillä vasta viimeisellä kierroksella jäykkyys katosi reisistä. Joka tosin lienee hyvä merkki, olenhan treenannut ensi viikonlopun Kuopion 200 km varten. Luistelun ensikertalainen Jenni taisteli naisten kakkoseksi.

 

Luisteluun otti osaa noin 520 Kalevan Kiertäjää. Kaikkiaan Kierrokselle on ilmoittautunut tänä vuonna yli 600 kestävyyslajeista kiinnostunutta.

 

Tulokset palkittujen sekä joukkueen jäsenten (sininen) osalta:

 

Sij.    Kilpailija                                                1. kierros        2. kierros        Loppuaika

 

1       Aki Ijäs                      Tampere               18:28.2          37:02.6          55:49.5

2       Juha Prittinen             Hämeenlinna        19:16.1          38:15.8          57:02.3

3       Rauno Hakala             Salo                     19:03.8          38:01.1          57:02.9

4       Juha Lehtonen            Paippinen             19:13.3          39:03.5          58:20.4

15      Mika Lehtonen            Vantaa                 20:44.0          41:17.0          1:02:13.3

19      Joonas Ahola              Masala                 20:53.1          42:06.8          1:03:11.4

 

1       Ulla Yrjölä                  Muurame              24:12.4          48:13.7          1:12:22.8

2       Jenni Mattila               Hämeenlinna        26:19.0          50:33.3          1:15:51.0

 

Tämän vuoden Kierros on siis vihdoin alkanut. Seuraava osakilpailu hiihdetään 19.3.2006 Ilomantsin Pogostassa. Luistelun voittanut Aki Ijäs tulee olemaan vaikea voitettava jatkossakin – onhan hänen päälajinsa hiihto. Ja puolimaraton hänellä kulki syksyllä 1.12! Toivottavasti soutu, pyöräily ja suunnistus tökkisi hänellä edes hieman jotta meillä olisi mitään mahdollisuuksia…

 

Juha L