Uutisia / News


PROJEKTIT / PROJECTS



www.gaia-teos.org

Kuvia GAIAsta

GAIA Stoassa 19.4.-21.4.2013

pe 19.4.2013 klo 19.00
la 20.4.2013 klo 19.00
su 21.4.2013 klo 16.00
Stoa (Turunlinnantie 1, Itäkeskus, 00900 Helsinki)


Menneet esitykset:
14.3.2013 klo 19.00 kantaesitys
15.3.2013 klo 19.00
Louhisali, Tapiola (Kulttuuriaukio 2, Espoo)


GAIA – flamencotanssiteos ihmisistä ja maapallosta

Olen vuoden 2011 lopusta lähtien ollut mukana flamencotanssiteos Gaian työstämisessä kuvataiteilijana. Gaia on kuvaus ihmisen vaikutuksesta ympäristöönsä ja sen heijastumisesta takaisin ihmiseen. Aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Monitaiteellisen teoksen koreografina ja ohjaajana toimii flamencotanssija ja -koreografi Erika Alajärvi. Teoksen esitykset ovat maalis- ja huhtikuussa 2013. Projektin etenemistä voi seurata teoksen nettisivuilla www.gaia-teos.org.

Gaian yhteydessä olen hakenut minulle uusia taiteen tekemisen tapoja, ja prosessin aikana olen esimerkiksi siirtynyt maalaamisesta yhä enemmän käyttämään valokuvaa ja videota niin havainnon kuin työskentelynkin välineenä. Minulle Gaia merkitsee ennen kaikkea maapallon biosfäärin kauneutta ja kiertokulkua, ja tätä haluan tuoda omassa työssäni esille. Otan kantaa tuon kauneuden haurauteen ja siihen miten se on uhattuna. Gaia on tutkimusmatka, joka avautuu tiettyjen toistuvien teemojen kautta. Itselleni näistä tärkeimpiä ovat: Elinvoima - väri - kauneus - valo; Kasvu - muutos - prosessi - evoluutio; Kiertokulku; Ihmisen jäljet; Vesi - jää - lumi; Meri; Yhteisöt ja yhdyskunnat.

www.gaia-teos.org


















MENNEITÄ NÄYTTELYITÄ / PAST EXHIBITIONS


1.-31.7.2012
Uuden alku
Aurinkokunnan kuvantekijöiden kesänäyttely Kesälahden koulun liikuntasalissa (Pyhäjärventie 3, Kesälahti).

1-31 July 2012
Joint exhibition of Aurinkokunnan kuvantekijät artist group of Kesälahti, at Kesälahti school (addr. Pyhäjärventie 3, Kesälahti).

aurinkokunnan.blogspot.com




Salaisuus

3.-21.6.2012
Vihreän varjo
Taidekeskus Ahjo, Hiili-tila, Kirkkokatu 23, Joensuu

Avajaiset la 2.6.2012 klo 18-20. Tervetuloa!

3rd - 21st June 2012
My oil and acrylic paintings at Ahjo Art Center in Joensuu.

www.taidekeskusahjo.net

Näyttelyssä olevien töiden ja niihin liittyvän työskentelyn lähtökohtana on alun perin ollut valokuvaus ja sukuni kesäpaikan puutarha ja sen laitamien villit ja puolivillit, unohdetutkin kasvustot. Tämä on innoittanut tutkimaan aihetta syvemmin mm. maalauksen keinoin: mitä löytyy varjoista ja valoista näkökentän takaa, mitä silmä tai kameran linssi ei pysty tavoittamaan. Näissä puutarhan hämyisissä katveissa paljastuu kenties kasvien – ja niiden keralla elävien – salainen elämä. Kuvat ovat eräänlaisia havainnosta, valokuvan tai mielikuvan pohjalta maalattuja "mikromaisemia", jotka zoomaavat kohteeseensa mielikuvien, valon ja varjon läpi. Vihreä väri parhaaseen kukinta-aikaan on pääosassa, mutta varjoissa väijyy myös lakastuminen, maatuminen ja kuolema, puutarhaekosysteemin välttämättömänä osana.



Je t'aime

16.4.-4.5.2012
Ihmisen luonnosta
Kriittisen korkeakoulun kuvataideopiskelijoiden näyttely Galleria Annassa Sellon kirjastossa (Kauppakeskus Sello, Leppävaarankatu 9, Espoo).

16th April - 4th May 2012
Joint exhibition of visual arts students of Critical Academy at Galleria Anna, Sello Library (addr. Leppävaarankatu 9, Espoo).

www.espoo.fi/sellonkirjasto








Ihmisen luonnosta

2.2.-4.3.2012
Ihmisen luonnosta
Kriittisen korkeakoulun kuvataideopiskelijoiden näyttely Herttoniemen sairaalassa (Kettutie 8 I, Helsinki).

2nd February - 4th March 2012
Joint exhibition of visual arts students of Critical Academy at the Herttoniemi hospital (addr. Kettutie 8 I, Helsinki).








Jerez

1.-31.7.2011
Riäppiiset
Aurinkokunnan kuvantekijöiden kesänäyttely Kesälahden koulun liikuntasalissa (Pyhäjärventie 3, Kesälahti).

1-31 July 2010
Joint exhibition of Aurinkokunnan kuvantekijät artist group of Kesälahti, at Kesälahti school (addr. Pyhäjärventie 3, Kesälahti).

aurinkokunnan.blogspot.com





Maasta ja merestä

1.-26.2.2011
Maasta ja merestä
Maalauksiani Herttoniemen sairaalassa

1st-26th February 2011
Maasta ja merestä ("From the Sea and from the Earth")
My paintings at Herttoniemi hospital

Herttoniemen sairaalassa esillä oleva näyttelyni Maasta ja merestä jakautuu kahteen osaan. Toinen osista koostuu Meren alista -teossarjaan kuuluvista töistä, joiden innoittajina ovat toimineet mm. television luonto-ohjelmat ja värikylläiset merenalaiset valokuvat. Aihetta on lähestytty myös mielikuvituksen keinoin. Toinen osa vie ajatukset kesään, vihreään väriin, parhaaseen kukinta-aikaan, puutarhan hämyisiin katveisiin. Paljastuuko sieltä kasvien salainen elämä?

Olen tavattavissa näyttelyn yhteydessä pe 18.2. klo 15.30-18 sekä la 26.2. klo 11.30-14 (jonka jälkeen näyttely puretaan).

Herttoniemen sairaala (aula), Kettutie 8 I, Helsinki
Avoinna: ma-pe klo 8-20, la-su klo 11.30-19


My exhibition Maasta ja merestä (From the Sea and from the Earth) at the Herttoniemi hospital is divided into two parts. One part consists of works belonging to the Under the Sea series that are inspired by TV's nature documetaries and colourful underwater photographies. The theme has been approached also by the means of imagination. The second part carries sentiments to the summer, to the green colour, to the peak of blossom, to the mysterious shades of the garden. Maybe there the secret life of plants is being revealed?

Meet the artist: fri 18th February from 3.30 pm to 6 pm and sat 26th February from 11.30 am to 2 pm (after which the exhibition will be dismounted).

Herttoniemi hospital (lobby), addr. Kettutie 8 I, Helsinki
Open: mon-fri 8 am to 8 pm, sat-sun 11.30 am to 7 pm.


Muisti

5.-30.1.2011
Muisti
Maalauksiani Kulmagalleriassa (Porthaninkatu 17, Helsinki).

5th-30th January 2011
Memory
My paintings at Kulmagalleria art gallery (addr. Porthaninkatu 17, Helsinki).

www.kulmagalleria.fi
www.nayttely.info

Muisti kätkeytyy aikaan. Menneisyys voi olla kaukana tai lähellä. Tilanne, muistikuva, mielikuva, tunne. Jokin häivähdys katseessa tai katseen takana. Geenit, meemit, maan muisti.

Memory hides in time. The past can be distant or near. A situation, a reminiscence, a vision, an emotion. A hue in the eyes or behind the eyes. Genes, memes, memory of the earth.




Näkymiä

2.-31.8.2010
Näkymiä
Helsinki-aiheisia öljy- ja akryylimaalauksiani Herttoniemen kirjastossa (Kettutie 8 C, Helsinki).

2nd-31st August 2010
Näkymiä (Views)
My paintings with Helsinki theme in Herttoniemi library (addr. Kettutie 8 C, Helsinki).



Meren perhoset

1.-31.7.2010
Kostea jatko
Aurinkokunnan kuvantekijöiden kesänäyttely Kesälahden koulun liikuntasalissa (Pyhäjärventie 3, Kesälahti).

1-31 July 2010
Joint exhibition of Aurinkokunnan kuvantekijät artist group of Kesälahti, at Kesälahti school (addr. Pyhäjärventie 3, Kesälahti).

aurinkokunnan.blogspot.com



Huomenkukka I

Kevät & kesä 2010
Kriittisen korkeakoulun kuvataideryhmän maalauksia Itäkeskuksen psykiatrian poliklinikalla (Tallinnanaukio 6 A, Helsinki).

Spring & summer 2010
Visual arts students of Critical Academy, paintings at the Psychiatric Policlinic of Itäkeskus (addr. Tallinnanaukio 6 A, Helsinki).





Minun!

Varastettu! / Stolen!

Yksi maalauksistani varastettiin joulukuussa 2009 kehystysliikkeestä Helsingin Itäkeskuksesta, minne maalauksen omistaja oli jättänyt sen kehystettäväksi. Öljyvärillä kovalevylle maalattu työ nimeltään "Minun!" esittää oravaa ja on mitoiltaan 32 x 27,5 cm (ilman kehyksiä).

One of my paintings was stolen from a framing shop in eastern Helsinki in December 2009, after the owner had placed it there for framing. The painting depicts a squirrel and it is called "Minun!" ("Mine!"). Material: oil on hardboard. Measurements: 32 x 27,5 cm.




Copyright © Terhi Ketolainen 2009–2012