Jönköping

Jönköping rakennettiin Sjötropsin telakalla 1896.
Saksalainen sukellusvene upotti sen Rauman edustalle 3.11.1916

Tietoja aluksesta:  
Pituus: 20.5 m
Leveys: 6.67 m
Koneteho: 18 hv
Päällikkö: E. B. Eriksson
 

Kaljaasi Jönköpingillä oli useita omistajia ennen kuin tuli Gävleen vuonna 1916. Uudet omistajat laittoivat välittömästi aluksensa liikennöimään Gävlen ja Rauman välille.

Jönköping lähti kohtalokkaalle matkalleen 26.10.1916, lastinaan 17 tynnyriä punaviiniä, 67 tynnyriä konjakkia ja 50 laatikkoa shampanjaa Venäjän tsaarille, sekä n. 35 tonnia erilaista rautatavaraa jonka kuljetukset saksalaiset olivat kieltäneet. Aluksen päällikkönä toimi E. B. Eriksson, joka oli myös yksi aluksen omistajista.

Huonon sään vuoksi matka jouduttiin keskeyttämään ja jäämään ankkuriin odottamaan parempia ilmoja. Vasta 2. marraskuuta sää lopulta parani ja Jönköping saattoi jatkaa matkaa, mutta huono onni jatkui. Seuraavana aamuna saksalainen sukellusvene U-22, päällikkönään Bruno Hoppe, oli kuullut Jönköpingin moottorin äänen, lähti aluksen perään ja pysäytti sen. E. B. Eriksson määrättiin tulemaan U-22:een mukanaan laivan ja lastin paperit. Kun Hoppe huomasi että lastina oli myös kiellettyä tavaraa hän päätti että Jönköping upotetaan.

Kaksi U-22:n miehistön jäsentä souti Jönköpingille mukanaan räjähdysainetta. Jönköpingin miehistö siirrettiin U-22:een ja heitä noutamassa olleet saksalaiset ottivat mukaansa niin paljon shampanjaa kuin pystyivät. Koko muu lasti upposi Jönköpingin mukana yli 60 metrin syvyyteen.

Jönköpingin ja hetkeä myöhemmin upotetun Ägirin miehistöt jätettiin myöhemmin pysäytetyn, puhtaat paperit saksalaisilta saaneeseen, ruotsalaisalukseen.

Lehtiotsikoita



Aihetta sivuavia linkkejä: Jönköping, "The Champagne Wreck" C star Diving AB" U-Boat Net Hylyt.Net

Kirjallisuutta:
- Hella, Tenho: Länsisuomalaista Merenkulkuperinnettä
- Grönhagen, J. / Konttinen, H.: Tietoa Syvyyksistä : Hylkytutkimuksen Opas


Paluu edelliselle sivulle