Satakunnan Kansa 18.7.2004 • teksti: Aune Waronen

Katse todellisuuden
tuolle puolen

Taidetta Ranskassa tekevä Thérèse Maasalo
ravistelee surrealismillaan kotiseutumuseon idylliä.

Ensivaikutelma Siipyyn Kiiilissä esillä olevasta Thérèse Maasalon näyttelystä on häkellyttävä.

Surrealistisia tauluja on vanhan hirsirakennuksen seinillä. Niistä löytyy venyneitä hahmoja, outoja eläimiä, puhtaita värejä, ja hämmentävän miltei pistävästi tuijottavia silmiä.

Pian moderni, graafinen vastaisku kotiseutumuseon idylliin alkaa kutkuttaa ja sitten kiehtoa. Valtavin silmin varustettujen olentojen katseet saavat sävyjä, ja harottavin varpain maailmaan astuvat irtoraajat alkavat tanssia mielen pinnalla.

Eläinkuntaa edustavat liskot, kirahvit ja käärmeet, jotka kelluvat värin keskellä lähes aineettomassa maisemassa. Silti visuaalinen jännite on paikoillaan. Erityisen hyvin sommittelu toimii pienissä töissä.



Myös huumori irtoaa. Hymyilyttää vaikka rakkauden väri on musta ja harmaa.

Viime vuonna valmistuneessa "Rakkautta" -teoksessa toisiinsa kietoutuvat raajat ovat kuin spagettia, ja päiden paikalla ovat jalat.


Julistetaiteen kaikuja

Taulujen värimaailma tunnustaa muuten kovaa ja kirkasta 70-lukua. Selkeät, tarkkarajaiset muodot viittaavat julistetaiteeseen.

Se on ymmärrettävää, sillä Maasalo on työskennellyt mainostoimistoissa Helsingissä 15 vuotta. Hän sanoo olevansa onnellisessa asemassa, koska on saanut vihdoin tilaisuuden tehdä kuvia ilman kaupallisuuden oaineita.

Kuvien taustalla elävät paitsi lapsuuden pääjalkaiset ja pihamaan sisiliskot, myös Dalin perintö ja vaikkapa Soile Yli-Mäyryn maailma, jotka Maasalo tunnustaa innoittajikseen.

Teknisesti vahva ja visuaalisen kulttuurin perinpohjin tunteva Maasalo hakee silti omaa kuvallista kieltä.

– Lisäksi minua kiehtoo pohjoisen surrealistin Seppo Similän taide, hän sanoo.

Tulo Kiiliin on paluu juurille

– Olin täällä 20 vuotta sitten nuorten pohjoismaisella taideleirillä, ja maalasimme kalansuolaamossa meren rannalla. Nyt halusin tuoda näyttelyni tähän ympäristöön, kristiinalaissyntyinen Maasalo sanoo.

Miehen työn mukana kaksi vuotta sitten Keski-Eurooppaan muuttanut Maasalo sanoo poimivansa muotoja patikointiretkiltään Jura-vuoristoon ja Alpeille. Jo lapsena kivet ja puiden juurakot saivat elollisen hahmon.


Nyt vuoristosta löytyneen jäkälän haaraan on kasvanut silmä. Plataanipuu muuntuu naiseksi ja luolan muodosta nousee surusilmäinen otus.

Tulkinta kurkottaa aina todellisuuden tuolle puolen.

– En osaa enkä suostu tekemään näköistaidetta. Rakastan räiskyviä värejä ja annan mielikuvituksen elää. En halua tehdä mitään sisustustauluja vaan tarjota katsojalle voimakkaita elämyksiä, Maasalo sanoo.

Lapset kriitikkoina

Thérèse Maasalo asuu Ranskan ja Sveitsin rajalla olevassa pienessä kylässä. Oman lisänsä kuvantekijän päiviin tuo lasten taidekerho, jota hän pitää kotonaan.

– Lapsilta saan hyvää, suoraa palautetta, koska olohuoneen seinät ovat täynnä tauluja, ja vaihdan kokoelmaa vähän väliä.

Haasteena on saada töitä näytteille muuallakin Suomessa. Galleriat eivät niinkään kiinnosta, enemmänkin taulujen ripustaminen kahviloiden tai ravintoloiden seinille, ihmisten keskelle. Ihmisten pariin kuvat kulkevat myös taidekortteina.

Suomi saattaa muuttua kodiksi taas ensi vuonna.

– Myöhemmin paluu mainostoimistoon ei ole mahdotonta, sillä pidän siitäkin työstä valtavasti. Silti vapaan taiteen parissa työskentely on hyvä kokemus, joka antaa paljon myös art directorin työlle, hän uskoo.

Maasalon "Silmiä" -näyttely on 28. heinäkuuta 2004 saakka esillä kotiseutumuseon ravintolassa.

Kallio•Lehti
MTV3 / Helmi
Uutislehti 100
Image
Kalliolainen
Vartti
Kodin Kuvalehti
Satakunnan Kansa
Suupohjan Sanomat
Sydösterbotten
Helsingin Uutiset

webdesign©Therese Österholm