Steve Jenkins: Operaatio Natsisatama (Etulinja #1 (1982))
Kirja
: Viihdeviikarit Oy yritti 80-luvun alussa elvyttää sotakirjasarja Etulinjan ja saada osansa Voitto-sarjan myynnistä. Kuusi kirjaa tuli.
Jälleen niitä kirjoja, jotka luin teininä ekan kerran (muistiinpanostani käy ilmi, että se vuosi oli 1986) ja muistan tykänneeni kovasti. "Tää on parasta ja kovinta mitä kiskaan lukenu" taisin ajatella. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, on pakko myöntää, että niin se ajatusmaailma muuttuu.
Uskottava on myös se, että sota on suurista seikkailuista suurin, varsinkin toinen maailmansota. Silloin oli miehet vielä tosi miehiä (vaikka tässä kirjassa päähenkilö vähän karkuruutta pohtiikin) vaikka voi se tosi mieskin kyyneleen tirauttaa (senkin todistaa tämä kirja) ja se samainen tosi mies saa lemmen leiskahtamaan kuoleman vaarassakin. Tosi miehellä on tietysti tosi mies esimies joka keskellä taistelua rauhallisesti hörppää viskiä taskumatista. Ei ole siis mikään ihme, että mulla on rintakarvoja, kun tämmösiä kirjoja luin teininä. Miksi musta sitten tuli sivari, on arvoitus.
Graafista väkivaltaa, rujoja yksityiskohtia, ihan mukavasti toimivaa taistelukuvausta. Juoni on kyllä paikkasen ohut ja henkilöhahmot kokolailla paperin ohuita. Hmm…. mitä mä valitan, ihan luettava pökäle tämä oli.
Onkohan tämä jonkun isomman kirjasarjan osa, siltä ainakin pikkasen vaikutti, ihan kuin henkilöt olisi pitänyt jo ennestään tuntea. Haeskelu InterNetistä ei mitää valaistusta asiaan tuonut. Suomennos: Ihan hyvä, jouheva, ei mitään hupasia pikku mokia. Kaheksankytä luvulla alkoi suomentajilla olla jo kielitaitoakin.
Kansi: Tuo sitten vissiin on se päähenkilö, se Mahoney. Mistäköhän kuvasta toi osa? Päättäväisen näköinen poika.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää