Davis J. Harbord: Cornwallin merisissi (Merisusi #1 (1976))
Kirja:
En ole koskaan ollut merirosvotarinoiden saatika purjelaivoihin sijoittuvien tarinoiden ystävä, joten suhtauduin tämän lukemiseen varauksella. Mutta olin väärässä.
Tämä oli suunnattoman viihdyttävä. Tykkäsin kovasti.
Todella sujuvaa kerrontaa ja etenevää kerrontaa, kerrassaan mukavaa luettavaa.
Pikkaisen yllättäen tämä Merisusi-sarja on saksalaista alkuperää, niin luontevalta kuin se kuulostaakin, että englantilaiselta kuulostavan nimen alla Willhelm Kopp kirjoittaa englantilaisia meriseikkailuja vuodelta 1576. Eli hassuja nuo Saksalaiset, suorastaan Euroopan oma vekkuli nallekarhu-kansa. Vuonna 1918 otettiin kaapista isän iso keppi ja annettiin niille kunnon opetus ja sen jälkeen ovat tuskin häirinneet meitä. Mutta sujuvaa kioskiviihdettä siellä syntyy melkein huomaamatta ja paljon.
Kirjassa alkaa Philip Hasard Killigrew'n tarinakokonaisuus. Merisusi etusivullani kuitenkin väitän, että kirja on Seewölfe-sarjan osa numero 12. Syy tähän on se, että saksassa, jossa tätä sarjaa ensimmäisen kerran julkaistiin, Seewölfen osat 1-11 ovat Suomessakin julkaistua Adan Hardyn Fox-sarjaa. Suomessa tuon sarjan nimi oli Fregatti.
Kirjassa oli vain valitettavan paljon latomisvaiheessa tapahtuneita kömmähdyksiä. Esim. sivulla 19 on viimeisenä kappaleena seuraava: "Millbay ja St. Mary Streetin kulmauksessa syntyi tappelu, josta isoisät kertoilevat lapsenlapsilleen lainkaan lapsia, mutta eivät suinkaan herätä näissä kauhua.". Lisäksi joistakin kappaleista on jäänyt ensimmäinen rivi kokonaan pois ja asia korjaantuu kappaleen lopussa toistamalla viimeinen rivi uudestaan. Lisäksi henkilöiden nimet muuttuivat toisiksi (esim. kirjassa ensiesiintymisensä Gordon Brown (!!!) teki nimellä Gordon Brawn) unohtamatta sitä, että jossain välissä kokonaan väärä nimi annetaan jollekin toiselle.
Mutta mikään ei murenna sitä totuutta, että kirjana ja tarinana tämä miellytti minua todella paljon. Syöksynös lukemahan!
Suomennos: Paremman ja sujuvamman suomennoksen Matti Hossa saa aikaiseksi kuin Vaasa Oy:n toinen luottosuomentaja Maajärvi. Jostain syystä "äpärä" oli kuitenkin jätetty muotoon bastardi.
Kansi: Alkuperäistä kansikuvaa käytetty ja kuva kääntyy nätisti selän kautta takakanteen asti.
Komea poika kannessa, saattaapi olla itse Killigrew, käsi miekan kahvalla katsomassa kommunistisen taiteen sääntöjen mukaan kaukaisuuteen. Realismia tavoitteleva piirros Firuz Askinilta. Firuzin taidetta löytyy ainakin parin muunkin Suomessa julkaistun kirjan kannesta, esim. Kommado-sarja 5 (1978). Lisäksi Marlowe ykkösen kannessa on käytetty osaa yhdestä Firuzin maalauksesta. Taitava mies.
Kansista myös paljastuu konkreettisesti se, että Eurojen tulo ei kallistanut hintoja Suomessa. Alkuperäisellä hinnallaan kirja oli 4,50mk. Takakannessa on lyijykynällä kirjoitettu hinta 2,50mk. Ja etukannessa hinta 1€.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää