H. G. Wells: Näkymätön mies (Mysteeri # 2 (1966))
Kirja:
Komeasti Valpas-Mainos kirjoittaa tämän kirjan takakannessa, että "Hänen (H. G. Wells) teoksiaan on käännetty runsaasti maailman sivistykielille, m. m. suomenkielelle" ja että "Eräissä hakuteoksissa on mainittu hänen teoksensa "Näkymätön mies" tulleen käännetyksi suomenkielelle, mutta tou tieto on erheellinen, joten "Näkymätön mies" ilmestyy nyt ensi kerran suomeksi.". Sallinette minun epäillä tuota, sillä paritkin nettilähteet kertovat toista. Jopa Sjöblomin raamattu tunnistaa paritkin eri kustantajien julkaisut tätä kirjaa vuodesta 1922 lähtien.
Sinänsä yllättävä vetäisy Valpas-Mainokselta tämän julkaiseminen oli. Ei kyseistä kustantamoa ihan heti tämmöisen kirjallisuuden alalla kunnostautuvaksi miellä, mutta näemmä tämmöinen vuonna 1966 tuli. Olisi todella mielenkiintoista kuulla, että mistä tämmöisen julkaisemin mieleen tuli.
Ensimmäinen kerta tämä oli kun minä tämän klassikon luin. Eniten ehkä odotin, että aika olisi todella pahasti ajanut tästä ohitse, mutta yllätyksekseni hyvin tämä aikaa oli kestäny. Miellyttävästi ajankuva ilmeni mm. lauseesta: "Tupakointi on siunattu lahja". Näinä päivinä tuo tuntui lähinnä virkistävältä.
En minä tästä mitään jännityksen säväreitä tai kauhun tuntoja saanut, mutta kiinnostuksella tarinassa esiintyviä hahmoja ja heidän kohtaloitaan kohtaan tämän luin.
Sujuva, välillä huvittava ja loppujen lopuksi surullinen. Hyvä ja miellyttävä lukukokemus.
Omituisuuksia oli tapahtunut ladonnassa pariinkin kertaan. Yhdessä vaiheessa kesken rivin teksti kääntyi ylösalaisin ja toisessa parit rivit olivat vaihtaneen keskenään paikkaa. Ehkä se oli sitä sarjan jo nimessäänkin lupaamaa mysteeriä.
Suomennos: Tapio Hiisivaara on kunnostanut kirjailijanakin (tosin en ole yhtään hänen omaa kirjaansa vielä lukenut) ja näemmä suomentajana mies oli kerrassaan parasta A-ryhmää. Todella hyvää suomea, huomattavan miellyttävää lukea. Luovia ratkaisuja Hiisivaara oli suomennokseensa kätkenyt, kuten esim. kun hahmo puhui murretta, jossa sanat kömpivät toistensa päälle, kirjassa luki: "Eisoohuoneessaan, eisoo. Ja ovesta on salvatauki." Mahtavuutta, kerrassaan mahtavuutta.
Kansi: Hieman on vaikeutta saada selville mitä kannessa oikein tapahtuu. Tuo sininen painoväri tuohon puukaiverrukselta näyttävään kuvaan ei kyllä aivan paras vaihtoehto ollut. Päätön ja kädetön mies nakkaisee ruukulla jotakuta toista portaissa päähän. Kirjaa varten tehty kuva, mutta paino vaiheessa pilattu.
Ja jos ihmettelit, nuo kahvitahrat eivät ole minun kahvistani.
Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää