William Johnston: Salainen agentti 86 (Max Smart #1 (1970))
Kirja:
 Menestys se oli Suomessakin melko tuoreeltaan tämä Get Smart!-sarja. Itsekkin sitä tuli uusintakierroksella tuijotettua, mutta jostain syystä sarjasta on muistikuvissa vain hyvin hajanaisia mielikuvia. En oikein osaa edes muistaa, oli sarja ha-ha-hauska vai ei. Sen muistan että hyviä oivalluksia sarjassa oli.
Koska sarja oli menestys Suomessakin, tarttui suuri Suomalainen Gummerus tähän kylkiäiskirjasarjaan. Ilmeisesti kirjasarja ei Suomessa oikein ottanut tuulta alleen, sillä ainoastaan puolet alkuperäisistä kahdeksasta saatiin kotimaan kielellä luoettavaksi. Eikä niitäkään lähellekään alkuperäisessä järjestyksessä. Ensimmäisenä sentään julkaistiin kirja numero yksi. Mutta kuinka vaikeaa se voikaan olla noudattaa kronologiaa näissä sarjoissa?
Näyttää olevan toinen kerta, kun tämän kirjan luin. Ensimmäisen kerran näköjään vuonna 1989, ja toisen nyt, vuonan 2016. Eli tuolla logiikalla luen tämän seuraavan kerran vuonna 2043, jolloin olisin 73 vuotias. Ihan kaikkien mahdollisuuksien puitteissa.
Ei tämä ha-ha-hauska ollut. Muutama nokkela oivallus ja vaikka mukana ei ollutkaan Agentti 99:ä saatika Smershiä, niin kyllä tämän luki. Ei suurta taidetta, ei mitään maata mullistavaa. Pätevä kylkiäinen.
Mikä ettei olisi. Olihan kirjailijana William Johnston, joka on oikein uran itselleen tehnyt näistä kylkiäiskirjoista.
Suomennos: Koska kyseessä oli suuri Suomalainen Gummerus, niin oli suomennokseenkin selkeästi panostettu ja valittu varsin pätevä Leif Forsblom suomentamaan. Kun kustantajan rivillä lukee Gummerus, niin jotenkin on vaikea nähdä, että suorittajana olisi ollut joku Uolevi Maajärvi.
Hyvää työtä, Leif.
Kansi:
 Alkuperäistä kansikuvaa käytetty. Jos sinustakin kansi näyttää alastomalta ja kylmältä, niin siihen on syynsä. Alkuperäisessä kannessa on paljon tekstiä. En tosin kyennyt löytämään netistä kuvaa, missä olisi käynyt selville, mitä informaatiota tuo teksti sisälsi, mutta ainakaan kansi ei näytä noin ankealta ja tyhjältä.
Kivan näköinen koira on mukana, kylläkin.

Minä sanon:
Palone

Jotain lisättävää? Tästä saat tiedot, miten otat osaa keskusteluun!

Pistetaulukko:
: Lue jo!
: Kannattaa harkita, lukemista
: Ihan jees
: Jos ei parempaa luettavaa ole
: Vaikka juurihoitoon ennemmin
: Vältä kuten syöpää