Alkuaineiden kuvaukset

Jokaisesta alkuaineesta on seuraavat tiedot

1. rivi = alkuaineen kansainvälinen lyhenne
2. rivi = #alkuaineen järjestysnumero, kertoo normaalitilaisen atomin protonien ja elektronien määrän
3. rivi [virallinen atomimassa] [[voimakkaasti radioaktiivinen]]
Nämä tiedot ovat värillisessä aidatussa ruudussa

Värien merkitys on seuraava:

• hopea > metalli
• vaaleanpunainen > alkali
• rusehtavan vihreä > maa-alkali
• sininen > typpiryhmä
• punainen > happiryhmä eli kalkogeenit
• violetti on halogeeni
• jalokaasut ovat valkoisella

nimen ruotsin ja englanninkielinen muoto ja nimen alkuperä

Yleistiedot: olomuoto, paikka jaksollisessa järjestelmässäbiologinen merkitys

yleisyys maaperässä, ilmäkehässä, merivedessä

tärkeitä reaktioita

alkuaineen tekninen käyttö, teknologiset sovellutukset

löytöhistoria, tunnettuus.

Vety

H
#1
[1.007 94(7)]

ruots. väte, engl. hydrogen, kreik. hydor = vesi, genes = muodostaa.

Vety on maailmankaikkeuden yleisin alkuaine, jonka atomissa on *aina* yksi protoni ja nolla, yksi tai kaksi neutronia; eli sillä on kolme erimassaista isotooppia.

Aurinko ja tähdet koostuvat pääasiallisesti vedystä. Maankuoressa sitä on 0,88% ja se on yleisyydeltään 9. alkuaine. Maan ilmakehässä sitä ei kuitenkaan ole juuri lainkaan.

Vedessä vetyä on happeen yhtyneenä 11%. Se on myös kaikkien elämälle tärkeiden molekyylien, kuten hiilihydraattien ja valkuaisaineiden osana. Ihmisessä vetyä on 10%.

Hajuton, väritön, erittäin kevyt kaasu. Yksi vetylitra painaa vain 0,09g. Vety reagoi lähes kaikkien alkuaineiden kanssa, jalokaasuja lukuunottamatta.

Vetyä käytetään mm. ammoniakin valmistamiseen, rasvojen kovettamiseen, polttoaineena raketeissa ja polttokennoissa. HY-light prototyyppi polttokennoauto

Vedyn tunsivat jo alkemistit, mutta ensimmäisen kerran sitä valmisti puhtaana engl. H. Cavendish vuonna 1766.

Helium

He
#2
[4.002602]

Kuuluu jalokaasuihin, reaktiokyvytön. Kevein kaasuista vedyn jälkeen. Lähellä absoluuttista 0-pistettä (-273°C) muuttuu ominaisuuksiltaan ns. supranesteeksi, joka ei pysy astiassa, vaan "ryömii" sieltä ulos (ei sisäistä kitkaa).

Käytetään ilma- ja säähavaintopallojen sekä ilmalaivojen täytekaasuna palamattomuutensa vuoksi (nostokyky puolet vedyn nostokyvystä), purkaus- ja elektroniputkissa sekä alhaisten lämpötilojen saavuttamiseksi.

Auringon massasta noin 15% on heliumia. Sitä syntyy tähdissä jatkuvasti vety-ydinten fuusioreaktiossa. Maapallolla sitä syntyy radioaktiivisten mineraalien hajotessa. Yhdessä m³ ilmaa on noin 5 ml heliumia.

Vuonna 1868 auringonpimennyksen aikaan tutkittiin Auringon koronan spektriä. Tällöin löydettiin spektriviivoja, joiden ei voitu osoittaa kuuluvan millekään aiemmin tunnetulle alkuaineelle. Uusi alkuaine nimettiin heliumiksi (kreikan helios, aurinko). Keksijöinä ranskalainen J. Janssen ja engl. N.Lockyer. Vasta 1895 englantilainen Sir William Ramsay ↵(1852-1916) löysi heliumia maapallolta.

Mene: hakemisto ← ↑ ↓

Litium

Li
#3
[6.941] ruots. litium, engl. lithium, kreik. lithos = kivi

Kuuluu alkalimetalleihin. Vettä kevyempi, helposti sulava metalli. Reagoi voimakkaasti veden kanssa vetyä vapauttaen. Säilytetään paloöljyssä. Myrkyllistä (II lk).

Litiumyhdisteitä käytetään sydämentahdistajissa, masennuslääkkeinä, ilmanpuhdistajina sukellusveneissä, kosteuden sitojina, vedyn varastointiin, keramiikan lasitteina ja rakettien polttoaineseoksissa; Metallisena alkuaineena litiumia käytetään ydinreaktoreiden jäähdytysaineena. Litiumpohjaiset paristot ovat myös tärkeä käyttökohde.

Maankuoressa on litiumia yhdisteinä 65g tonnissa, merivedessä 170 mg/kuutiometri.

Litiumin keksi ruotsalainen J. Arfwedson Tukholman saaristosta peräisin olevasta kivestä. Berzelius antoi aineelle nimen.

Beryllium | ← ↑ →

Be
#4
[9.012182]

ruots. ja engl. beryllium, kreik. beryl=eräs mineraali

Kuuluu maa-alkalimetalleihin. Kestää korroosiota yhtä hyvin kuin alumiini, lämmönkestävyys kaksi kertaa alumiinia parempi, 30% kevyempää kuin alumiini. Valmistus noin 200 kertaa kalliimpaa kuin alumiinin. Haurasta alle 400°C:ssa.

Beryllium ja sen yhdisteet ovat erittäin myrkyllisiä (I lk).

Käytetään loistevalaisimissa, ydinreaktoreissa, polttoaine-elementtien päällysteenä, röntgenputkien ikkunoiden valmistamiseen (läpäisee röntgensäteitä), ydinfysiikassa neutronilähteenä sekä avaruustekniikassa.

Maankuoressa on berylliumia 6 g tonnissa, 43. yleisin alkuaine.

Saksal. F. Wöhler valmisti ensimmäisen kerran puhdasta berylliumia v. 1828.

Boori

B
#5
[10.811] ruots. bor, engl boron, arab. buraq

Epämetalli, joka voi esiintyä sekä kiteisenä että amorfisena (kiteettömänä) muotona. Kiteinen boori on lähes yhtä kovaa kuin timantti, mutta haurasta, eikä sitä voi hioa. Sähkönjohtavuus on huono, mutta lisääntyy lämpötilan noustessa, jolloin boori toimii puolijohteena. Amorfinen boori on mustanruskea jauhetta. Boori liukenee useimpiin suliin metalleihin.

Boori on kasveille välttämätön hivenaine, sen merkitys ihmiselle on tuntematon.

Booriyhdisteitä käytetään erikoislasien valmistukseen, tekstiilien ja puun tekemiseen palamattomiksi, pesuaineissa valkaisuaineina. Booria käytetään ydintekniikassa neutronien hidastimena sekä teräkseen lisättynä parantamaan kovuutta.

Booria on maankuoressa yhdisteinä 3 g tonnissa ja se on yleisyydeltään 50. alkuaine.

Booraksia on jo keskiajalla käytettyy keramiikan lasitukseen ja se on ollut tunnettu kauppatavara. Eurooppaan booraksia toivat arabit. Alkuaineen eristivät v. 1808 L. Gay-Lussac, L-J. Thenard ja H. Davy.

Hiili

C
#6
[12.0107] ruots. kol, engl. carbon, lat. carbo = puuhiili

Hiili on ainutlaatuinen alkuaineiden joukossa, se muodostaa yhdisteitä enemmän kuin mikään muu aine. Hiiliyhdisteitä tunnetaan nykyisin 7 miljoonaa. Tämän tekee mahdolliseksi hiiliatomien erikoinen kyky liittyä toisiinsa ketjuiksi ja renkaiksi.

Hiiltä on esim. lyijykynissä, autonrenkaissa, muoveissa, hajuvesissä, asfaltissa, dynamiitissa, sokerissa, pesuaineissa, nylonissa.

Puhdas hiili voi esiintyä timanttina, grafiittina tai amorfisena, kuten noki ja puuhiili. Ero kiderakenteessa. Timantteja voidaan valmistaa amorfisesta hiilestä korkeassa paineessa ja lämpötilassa (n. 2700°C). Hiilen sulamispiste on korkeampi kuin minkään toisen aineen, n. 3700°C.

Tunnettu esihistoriallisista ajoista lähtien. Esiintyy ilmassa hiilidioksidina (0,033%), maankuoressa karbonaatteina (kalkkikivi) ja muinaisaikojen kasvien ja eläinten jätteistä muodostuneina kivihiilikerrostumina, maaöljynä ja -kaasuna. Maankuoressa on hiiltä 800 g tonnissa.

Ihmisessä on hiiltä 18%, elämän perustana olevat molekyylit ovat hiilen yhdisteitä.

Typpi ryhmä 15, jakso 2

N
#7
[14.0067] ruots. kväve, engl. nitrogen, lat. nitrogenium = salpietarin muodostaja

Hajuton, väritön kaasu, joka voidaan nesteyttää -196°C:ssa. Se on reaktiokyvytön normaaliolosuhteissa. Salaman iskiessä voivat ilmassa olevat typpi ja happi yhtyä typen oksideiksi. Näitä muodostuu myös lämpövoimaloissa polttolämpötilan ollessa yli 1500°C. Sateen mukana nämä joutuvat maahan ja vesistöihin.

Typen yhdisteet, ammoniakki ja typpihappo ovat tärkeitä raaka-aineita valmistettaessa lannoitteita, väri- ja räjähdysaineita. Luonto käyttää typpiyhdisteitä proteiinien valmistamiseen.

Typpeä on ilmassa 78 tilavuusprosenttia. Sitä on myös maankuoressa mm. salpietarina.

Typpi on rakenneosana kaikissa elämän kannalta tärkeissä molekyyleissä. Ihmisessä on typpeä 3,3%. Typen sitoutumista kasveihin on tutkinut suomalainen Nobelin palkinnon saanut biokemisti A. I. Virtanen.

1700-luvulla monet kuuluisat kemistit, mm. ruots. C. Scheele, tutkivat ilman koostumusta. Scheele nimitti typpeä "skämd luft", joka luonnehti sen tulta tukahduttavaa ominaisuutta. Engl. D. Rutherford julkaisi ensimmäisenä tutkimuksensa typestä v. 1772.

Happi | Lanteen sivu hapesta

O #8 [15.9994] ruots. syre, engl. oxygen, kreik. oxys = happo, genes = synnyttää

Väritöntä, hajutonta kaasua, jota saadaan nestemäistä ilmaa tislaamalla. Lähes kaikki alkuaineet yhtyvät happeen eli palavat, tuotteet oksideja. Otsoni on sinertävää, lievästi pistävänhajuista kaasua, jota syntyy hapesta mm. ukonilmalla.

Happi on ihmiselle elintärkeä aine hengityksen ylläpitäjänä. Sen vaikutuksesta ruoka-aineet hitaasti palavat elimistössämme energiaa luovuttaen. Happea on myös elämälle tärkeiden molekyylien, hiilihydraattien ja proteiinien, rakenteissa. Puhdas happi ei sovellu hengitykseen. Se aiheuttaa ensin huumaavan tunteen, sitten tajunnan menetyksen.

Happea käytetään teräksen valmistuksessa, öljynjalostuksessa, hitsauksessa, hengityslaitteissa.

Maankuoren yleisin aine, 50% maankuoresta yhdisteinä, ilmassa 20% ilman tilavuudesta. Vedessä happea on vetyyn yhtyneenä 89%. Ihmisessä 65%. Ilmakehän yläosissa muodostuu hapesta otsonia, jossa on kolme happiatomia.

Ruots. C. Scheele ja engl. J. Priestley valmistivat kumpikin eri tavoilla puhdasta happea 1770-luvulla. Lavoisier antoi hapelle nimen Oxygenium, koska arveli kaikkien happojen sisältävän happea (väärinkäsitys).

Fluori →

F
#9
[18.998 4032(5)] ruots. fluor, engl. fluorine, lat. fluere = virrata

Kuuluu halogeeneihin. Kellertävän vihreää, pistävän hajuista kaasua, joka ärsyttää voimakkaasti limakalvoja ja on erittäin myrkyllistä (I lk). Aktiivisin epämetalli; puu, kumi ja kangas syttyvät liekkeihin fluorin vaikutuksesta, betoni ja platinakin reagoivat sen kanssa.

Fluorideja käytetään hammasmädän ehkäisemisessä, fluorivetyä lasin syövytykseen, freoneita (fluorin orgaanisia yhdisteitä) aerosolienponnekaasuina, jääkaappien jäähdytysnesteinä ja tulensammuttimissa, teflonia (polytetrafluorieteeni) keittoastioiden pinnoittamiseen.

Maankuoressa fluoria on yhdisteinään 750 g tonnissa, yleisyydeltään se on 12. alkuaine.

Alkuaine on saanut nimensä fluorisälvän eli fluoriitin mukaan, jonka merkitys metallurgiassa malmien sulamista ja massan juoksevuutta parantavana aineena tunnettiin jo 1500-luvulla. Fluorin eristi ensimmäiseksi sen yhdisteistä ransk. H. Moissan v. 1886.

Mene: hakemisto ← ↑

 

Neon

Ne
#10
[20.1797] kreik. neon = uusi

Väritön, ilmaa kevyempi jalokaasu, jota ensi kerran valmistivat W. Ramsay ja M. W. Travers 1898 nestemäistä ilmaa jakotislaamalla.

Neonia on ilmassa noin 0,0018 tilavuusprosenttia.

Sitä käytetään purkauslamppujen täyttökaasuna (neonvalo) ja kaasulasereissa. Nestemäinen neon on taloudellisesti tärkeä jäähdytysneste; sen jäähdytyskyky on yli kolme kertaa parempi tilavuusyksikköä kohden kuin nestemäisen vedyn.

Natrium

Na
#11
[22.989770] ruots. natrium, engl. sodium

Natrium kuuluu alkalimetalleihin. Reagoi kiivaasti veden kanssa vetyä kehittäen; liuos tulee alkaliseksi (emäksiseksi). Reagoi myös ilmassa, säilytetään paloöljyssä. Vettä kevyempi, pehmeä metalli, voimakas pelkistin.

Ihmisille ja eläimille välttämätön aine. Ihmisessä 2,6% natriumia. Päivittäinen tarve n. 10g. Veressä yleisimpänä kationina Na+. Se säätelee hermojen toimintaa, osmoottista painetta ja sähköistä tasapainoa. Ylimäärä aiheuttaa turvotusta.

Natriumia käytetään lämmönsiirtäjänä ydinreaktorissa, tievalaistuksessa natriumlampuissa (oranssi valo), yhdisteinä runsaasti jokapäiväisessä käytössä, ruokasuola (NaCl), sooda (Na2CO3), ruokasooda (NaHCO3) lipeäkivi (NaOH). Natriumsulfaattia (Na2SO4) käytetään aurinkoenergian varastoinnissa (liukenemislämpö harvinaisen suuri).

Esiintyy luonnossa vain yhdisteinään. Maankuoressa 2,8%, yleisyydeltään 6.alkuaine, merivedessä liuenneena natriumkloridia /ruokasuolaa) n. 2%.

Monet natriumin yhdisteet ovat olleet tunnettuja jo varhain, mm. tuhkassa esiintyvä sooda. Tuhkan arabialaisesta nimestä "al kaljun" johtuu nimi alkali.

Magnesium

Mg
#12
[24.3050(6)] ruots. ja engl. magnesium, kreik. Magnesia = piirikunta Thessaliassa Kreikassa

Magnesium on hopeanvalkoista, kevyttä, pehmeää metallia. Kuuluu maa-alkalimetallien ryhmään. Hienojakoinen magnesium syttyy helposti ja palaa loistavan kirkkaalla liekillä.

Kasveille ja eläimille välttämätön ravintoaine. Ihmisessä 0,04%, säätelee hermo- ja lihastoimintoja. Päivittäistarve on n. 300 mg, minkä saa lähinnä viljatuotteista.

Magnesiumia käytetään keveytensä vuoksi metalliseoksissa auto- ja lentokoneteollisuudessa ja merkinantovälineissä, yhdisteitä tulenkestävien tiilien valmistuksessa, lääkkeinä, täyteaineina paperissa, kumissa, muovissa.

Magnesiumia esiintyy maankuoressa yhdisteinä runsaasti 2,1%, samoin merivedessä 1,35 kg/m³; se on yleisyydeltään 8. alkuaine. Magnesium aiheuttaa kalsiumin ohella ns. kovuutta luonnon vesiin.

Magnesiumsulfaatti eli katkerosuola tunnettiin jo 1600-luvulla, jolloin sitä käytettiin lääkkeenä. Alkuaineen eristi kuitenkin vasta v. 1808 englantilainen Davy.

Alumiini

Al
#13
[26.981538] ruots. aluminium, engl. Aluminum, lat. alumen = suoloja [KAl(SO4)2·12(H2O)]

Hopeankiiltävä, kevyt, sitkeä metalli, joka ilmassa peittyy suojaavalla oksidikerroksella. Hapot ja alkalit, esim. emäksiset pesuaineet syövyttävät alumiinia. Johtaa sähköä lähes yhtä hyvin kuin kupari.

Käytetään lentokoneiden ja autojen rakennusmateriaalina, keittoastioina, sähköjohtoina, ruokatavarapakkauksissa (alumiinikelmu), sekä kellojen laakereissa ja hionta-aineena (smirgeli), alunaa nahan parkitsemiseen.

Maankuoren yleisin metalli (7,5 %). Alumiinia on mm. savessa, josta sitä ei kuitenkaan kannata erottaa, vaan raaka-aineena käytetään bauksiittia. Valmistus vaatii erittäin runsaasti energiaa.

Muinaiset rooomalaiset käyttivät nimitystä "alumen" kitkerän makuisista aineista. Yksi näistä oli alumiinin suola, aluna. Tästä nimi. Puhdasta alumiinia valmisti v. 1824 tansk. H. Örsted.

Chemweek

Pii

Si
#14
[28.0855] ruots. kisel, engl. silicon, lat. silicium = piikivi

Pii on hapen jälkeen maankuoren yleisin aine; sitä on 28% maankuoressa yleensä oksidina ja silikaatteina, ei koskaan vapaana. Sitä on mm. hiekassa, savessa, kvartsissa, kiilteissä ja puolijalokivinä, vuorikristallina, ametistina ja ruusukvartsina. Piitä on myös kasveissa ja eläimissä.

Eri valmistusmenetelmillä saatu puhdas pii on ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan erilaista. Kiteinen pii on metallinkiiltoista ja väriltään harmaata. Elektroniikkateollisuuden tarpeiksi valmistettu pii on puhdistettava ultrapuhtaaksi tuotteeksi (epäpuhtauksia alle miljoonasosan).

Puhdasta piitä käytetään elektroniikkateollisuudessa. Hiekkana ja savena sitä käytetään betonin ja tiilien valmistukseen. Kvartsihiekka on myös lasin raaka-aine. "Vesilasia" (natriumsilikaatti) käytetään tekemään kankaat palamattomiksi, karborundumia hiontaan, silikoneja voiteluaineina.

Piin keksijänä pidetään ruots. J. Berzeliusta, joka v. 1824 valmisti amorfista piitä.

Fosfori

P
#15
[30.973761] ruots. fosfor, engl. phosphorus, kreik. fos = valo, foros = kantaja

Esiintyy valkoisena ja punaisena muotona (ero molekyylirakenteessa). Valkoinen loistaa pimeässä, syttyy itsestään ilmassa ja on I luokan myrkky. Punainen fosfori on jauhemaista, vaaratonta käsitellä (syttymispiste n. 250), eikä myrkyllistä.

Fosforiyhdisteitä käytetään lannoitteina, pesuaineissa, hyönteismyrkyissä, tulitikuissa.

Maankuoressa 1200 g tonnissa, yleisyydeltään 10. alkuaine.

Fosforiyhdisteitä on myös kaikissa elävissä organismeissa, hampaiden ja luiden raaka-aineena (luustossa 58% kalmiumfosfaattia), DNA:n rakenneosana, solunesteessä.

Fosforin keksi v. 1669 alkemisti H. Brand kuumentaessaan retortissa kuiviin haihdutettua virtsaa. Retortin kylmiin osiin tiivistyi keltaista ainetta, joka loisti pimeässä.

Rikki

S
#16
[32.065(5)] ruots. svavel, engl. sulphur, (lat. sulfur)

Keltaista, kovaa, mutta haurasta ainetta, joka ei liukene veteen eikä happoihin. Syttyy helposti ja palaa pistävänhajuiseksi rikkidioksidiksi, joka on myrkyllistä. Tätä syntyy myös rikkipitoisten polttoaineiden palaessa ja ilmaan joutuessaan se hapettuu vähitellen rikkihapoksi, joka aiheuttaa maaperän ja vesistöjen happamoitumista.

Välttämätön elämälle. Ihmisessä on rikkipitoisia proteiineja erityisesti hiuksissa ja kynsissä.

Käytetään mm. rikkihappona lannoitteiden ja räjähdysaineiden valmistukseen; sitä on myös kumissa, tulitikuissa, ilotulitusaineissa ja ruudissa.

Rikkiä on maankuoressa 520 g tonnissa ja se on yleisyydeltään 15. alkuaine. Sitä esiintyy luonnossa sekä vapaana että yhdisteinä. Maaöljyssä rikkiä on n. 1,7% ja maakaasussa rikkivetynä jopa kymmeniä prosentteja. Näiden osuus rikin tuotannossa on nykyään suurempi kuin muiden raaka-aineiden.

Rikki tunnetiin jo vanhalla ajalla, jolloin sitä käytettiin lääkeaineena ja uskonnollisissa rituaaleissa. Raamatussa mainitaan rikki "tulikivenä". Vasta v. 1809 J. Gay-Lussac ja L. Thenard osoittivat rikin alkuaineeksi.

Kloori

Cl
#17
[35.453] ruots. klor, engl. chlorine, kreik. chloros = kellanvihreä

Kloori kuuluu halogeeneihin. Se on kellanvihreä, tukahduttavan hajuinen, myrkyllinen (I lk), ilmaa raskaampi kaasu. Yhtyy räjähdysmäisesti vetyyn ja reagoi lähes kaikkien muidenkin alkuaineiden kanssa. Voimakas hapetin, kloorivesi valkaisee väriaineita.

Käytetään selluloosan valkaisuun, veden desinfioimiseen, PVC-muovin valmistamiseen. Kloorattuja hiilivetyjä käytetään hyönteismyrkkyinä ja liuottimina.

Maankuoressa klooria on metalleihin yhtyneenä 300 g tonnissa, yleisyydeltään 15. alkuaine. Merivedessä sitä on n. 2%.

Kloorin keksi ruots. C. Scheele v. 1774 käsitellessään ruunikiveä suolahapolla. Nimen kaasulle antoi H. Davy v. 1810.

Argon

Ar
#18
[39.948] Argon

Englantilainen lordi John William Rayleigh (1842-1919) päätyi 1890-luvulla toteamukseen, että ilmakehässä esiintyy kemiallisesti reagoimaton kaasu, jonka atomipaino on suurempi kuin typen. Hän nimittäin poisti ilmasta hapen, vesihöyryn ja hiilidioksidin, vertasi jäljelle jäävän typen atomipainoa kemiallisesti puhtaan typen atomipainoon ja totesi ne erisuuriksi. (Kemiallisesti puhdasta typpeä saadaan hajottamalla typpiyhdisteitä.) Lopulta onnistuttiin erottamaan typen joukossa olevat kaasut . Eristetystä kaasuseoksesta 99% oli argonia.

Argonin ja heliumin löytymisen jälkeen alkoi muiden jalokaasujen etsintä. Uudet alkuaineet sijoittuivat nimittäin jaksollisessa järjestelmässä alkalimetallien ja halogeenien väliin. Tiedettiin, että kuhunkin ryhmään kuului ainakin viisi alkuainetta.

Ramsay ja hänen maamiehensä Morris William Travers (1872-1961) eristivät 1898 ilmasta neonin, kryptonin ja ksenonin. Saksalainen Friedrich Ernst Dorn (1848-1916) osoitti 1900 radioaktiivisen radonin läsnäolon radiumin hajoamistuotteissa, ja englantilainen Ernest Rutherford (1871-1937) vahvisti myöhemmin tämän havainnon.

Kalium

K
#19
[39.0983] ruots. kalium, engl. potassium arab. al kaljun = tuhka

Kuuluu alkalimetalleihin. Vahamaisen pehmeä, vettä kevyempi metalli. Reagoi räjähdysmäisesti veden kanssa. Ei säily ilmassakaan, vaan säilytetään paloöljyssä.

Ihmisen päivittäinen kaliumin tarve on 4,5 g, joka saadaan ravinnosta. Kaliumionit rikastuvat solunesteisiin ja säätelevät lihasten supistumista, hermosolujen toimintaa ja sähköistä tasapainoa kudosnesteissä.

Kaliumnitraattia (kalisalpietari) käytetään lannoitteena, tulitikkujen, ruudin ja räjähdysaineiden valmistukseen, kaliumkarbonaattia lasin raaka-aineena ja suovan valmistukseen.

Kaliumia esiintyy maankuoressa yhdisteinä 2,6%., yleisyydeltään 7. alkuaine. Se on myös elämälle välttämätön alkuaine, jota on mm. ihmisen veressä ja solunesteissä kaliumioneina. Puutuhka sisältää 10-30% kaliumkarbonaattia (potaska)

Kaliumin eristi ensimmäisenä engl. H. Davy v. 1807.

Kalsium

Ca
#20
[40.078] ruots. kalcium, engl. calcium, lat. calcium=kalkki

Kuuluu maa-alkalimetalleihin. Reagoi herkästi veden kanssa, jolloin syntyy kalsiumhydroksidia ja vetyä. Säilytettävä tiiviisti suljetussa astiassa.

Yhdisteitä käytetään rakennusteollisuudessa. Poltettua kalkkia (CaO) laastin ja sementin valmistukseen, kalkkikiveä ja marmoria (CaCO3) rakennusmateriaalina, kalkkia maaperän ja vesien neutraloimiseen, kipsiä veistoksiin, maantiesuolaa (CaCl2) tien pinnan kosteana pitämiseen.

Kalsiumin tarve ihmisellä vähenee iän myötä. Kalsium säätelee lihasten ja hermojen toimintaa, veren hyytymistä. Aikuisen ihmisen päivittäinen tarve 12 mg/kg.

Maankuoressa on kalsiumia 3,7% yleisyydeltään 5. alkuaine. Yleinen mineraali kalkkikivi (CaCO3). Luonnon vesiin liuenneet kalsium- ja magnesiumsuolat aiheuttavat ns. veden kovuuden. Luusto ja hampaat sisältävät kalsiumfosfaattia, veressä ja solunesteessa kalsiumioneja.

Engl. H. Davy valmisti ensimmäisen kerran kalsiumia v. 1808.

Skandium

Sc
#21
[44.955910]ruots. skandium, engl. scandium, lat. Scandia = Skandinavia

Hopeanvalkea, kevyt, vaikeasti sulava (sulamispiste 1539°C) metalli. Kuuluu harvinaisiin maametalleihin.

Merkitys vähäinen korkean hinnan vuoksi. Käytetään nikkelin ja nikkeliterästen seosaineena.

Skandiumia on maankuoressa keskimäärin 5 g tonnissa. Sitä on osoitettu olevan myös auringossa ja tähdissä. Metallin eristäminen yhdisteistään vaikeaa.

Ruots. L. Nilsson löysi v. 1879 erityisesti Skandinaviassa esiintyvästä mineraalista tuntemattoman aineen, jolle annettiin nimi löytöpaikan mukaan. Puhtaana skandiumia on valmistettu vasta v. 1938.

Titaani

Ti
#22
[47.867] ruots. titan, engl. titanium, lat. titan = raaka alkuvoima

Rautaa kevyempi metalli, kestää korroosiota paremmin kuin ruostumaton teräs. Korkeissa lämpötiloissa epätavallisen suuri reaktiokyky, reagoi sulana lähes kaikkien aineiden kanssa, syttyy myös typpiatmosfäärissä kuumennettaessa ja yhtyy typpeen.

Käytetään lentokoneteollisuudessa suihkumoottoreiden roottoreissa ja siivekkeissä. Titaanivalkoista (TiO2) väriaineena maalien valmistuksessa, titaanikarbidia kovuutensa vuoksi hiontaan.

Titaania on maankuoressa 0,44%, yleisyydeltään 9. alkuaine. Suomen tärkein esiintymä on Otanmäen magneetti-ilmeniitti malmi.

Titaanioksidin keksi jo v. 1791 engl. pappi W. Gregor, mutta titaanin onnistuivat eristämään siitä vasta v. 1887 ruotsalaiset kemistit Nilsson ja Pettersson.

Vanadiini

V
#23
[50.9415] ruots. vanadin, engl. vanadium, Vanadis = jumalatar Skandinavian muinaistarustossa

Hopeanvalkoinen, vaikeasti sulava (sulamispiste 1890°C) metalli, joka kestää hyvin ilman, veden ja laimeiden happojen vaikutuksen. Vaikea valmistaa puhtaana ja käytetäänkin usein rautavanadiinina. Vanadiinin lisäys tekee teräksen sitkeämmäksi ja lujemmaksi.

Vanadiinia on auto- ja lentokonemoottoreissa, työkaluissa. Vanadiinipentoksidia käytetään hapensiirtoa edistävänä katalysaattorina esim. rikkihapon valmistuksessa. Myös lasi-, keramiikka ja väriteollisuus käyttää vanadiiniyhdisteitä.

Vanadiinia esiintyy luonnossa laajalle levinneenä; sitä on maankuoressa keskimäärin 150 g tonnissa ja se on yleisyydeltään 21. alkuaine. Sitä on myös kasveissa pieniä määriä, se on niille välttämätön hivenaine.

Vanadiinin löysi ruots. N. G. Sefström Smoolannin rautamalmista v. 1830.

Kromi

Cr
#24
[51.9961] ruots. krom, engl. chromium, kreik. chroma = väri

Kromi on hopeanvalkoista, taipuisaa metallia. Kromipinta kestää hyvin sääolosuhteita ja merivettä.

Kromi on ihmiselle välttämätön hivenaine. Se alentaa veren sokeria ja ottaa osaa sokerien hajotukseen. Kromi voi aiheuttaa joillekuille allergista ihottumaa. Kromisuolat ovat myrkyllisiä.

Kromia käytetään ruostumattoman teräksen (kromi-nikkeli-rauta) valmistukseen, nikkelikromia sähkölämmittimien ja -uunien vastuslankana, kromisuoloja maali-, väri- ja lasiteollisuudessa väripigmentteinä.

Maankuoressa 200 g tonnissa, yleisyydeltään 20., alkuaine. Yleisin mineraali kromiitti, jota Suomessakin louhitaan Kemin maalaiskunnassa. kromiittirikaste pelkistetään usein suoraan ferrokromiksi, jossa on yli 70% kromia, 3-6% hiiltä ja loput rautaa. Ferrokromia käytetään terästen valmistukseen.

Kromin keksi ranskal. L. Vauquelin v. 1797 analysoidessaan Siperiasta peräisin olevaa punertavaa mineraalia. Nimi johtuu kromisuolojen värillisyydestä.

Mangaani

Mn
#25
[54.938049] ruots. mangan, engl. manganese, lat. magnes = magneetti

Mangaani on kovaa mutta haurasta, raudan näköistä metallia, ei kuitenkaan magneettista.

Mangaani on välttämätön hivenaine ihmiselle. Puute aiheuttaa luuston epämuodostumia ja sukurauhasten toimintahäiriöitä. Liika-annokset myrkyllisiä.

Mangaaniterästä (10 - 15% Mn, 1 - 1,5% hiiltä, loput rautaa) käytetään kovana, iskunkestävänä teräksenä murskaus- ja jauhatuslaitteissa, puskutraktorientelaketjuissa ja iskutyökaluissa. Ruunikiveä on taskulampun paristossa.

Maankuoressa on mangaania 1000 g tonnissa, se on 11. yleisin alkuaine. Myös merivedessä on mangaania (0,4 mg/m³) saostuneena noduleina, jotka sisältävät myös nikkeliä, kobolttia ja kuparia.

Nimi johtuu mangaanin yleisimmän malmin, ruunikiven (MnO2) virheellisestä rinnastamisesta magneettiseen rautamalmiin.

Ruots. J. Gahn valmisti mangaania v. 1774 kuumentamalla öljyyn sekoitettua ruunikivijauhetta puuhiilen kanssa.

Rauta

Fe
#26
[55.845]ruots. järn, engl. iron, lat. ferrum

Puhdas rauta on pehmeää, sitkeää metallia, joka ruostuu helposti kosteassa ilmassa. Sen merkitys on vähäinen. Teknistä rautaa valmistetaan masuuneissa. Se sisältää niitä n. 4%, lisäksi piitä, mangaania ja fosforia. Se on haurasta, kovaa ainetta, jota käytettään valurautana. Teräs on rautaseos, jota voidaan muokata valssaamalla, takomalla ja puristamalla. Teräksen valmistus keksittiin jo n. 1200 eKr, mutta halpaa terästä pystyttiin valmistamaan vasta engl. H. Bessemerin v. 1856 kehittämällä menetelmällä. Yleisin ruostumaton teräs (18-8-teräs) sisältää 18% kromia, 8% nikkeliä ja loput rautaa.

Elämälle välttämätön hivenaine. Veren hemoglobiini sisältää rautaa, joka toimii hapen kuljetuksessa ja varastoinnissa. Puute aiheuttaa anemiaa.

Rauta on neljänneksi yleisin alkuaine; sitä on 4,7% maankuoresta. Maan sisus koostuu raudasta ja nikkelistä. Myös auringossa ja tähdissä on todettu olevan rautaa.

Rauta on yksi vanhimmista käyttömetalleista, jota puhtaana saatiin meteoriiteista. Egyptiläisten käyttämiä rautaesineitä tunnetaan jo ajalta 3000 eKr.

Koboltti

Co
#27
[58.933200] ruots. kobolt engl. cobalt, saks. kobold = vuorenhaltija

Koboltti on hopeanvalkoinen, kemiallisilta ominaisuuksiltaan rautaa ja nikkeliä muistuttava metalli. Magneettista.

Ihmiselle välttämätön hivenaine. Rakenneosana B12-vitamiinissa. Puute aiheuttaa anemiaa. Päivittäinen saanti ravinnon mukana Suomessa on 0,013 mg.

Käytetään seosmetallina teräksissä sekä magneeteissa (Al-Ni-Co), katalysaattorina esim. metanolin valmistuksessa sekä yhdisteitä väripigmentteinä (koboltinsininen), kosteudenilmaisijana. Radioaktiivista kobolttia käytetään säteilylähteenä syövän hoidossa.

Maankuoressa on kobolttia 23 g tonnissa, yleisyydeltään se on 32. alkuaine. Sitä on myös usein meteoriiteissa.

Kobolttipitoiset mineraalit olivat tunnettuja jo n. 1500 eKr. jolloin kiinalaiset käyttivät niitä posliiniväreinä.

Koboltin keksi ruots. G. Brand v. 1735 tutkiessaan kobolttipitoisia vismuttimalmeja.

Nikkeli

Ni
#28
[58.6934] ruots. ja engl. nickel, saks. Nickel = paholainen

Nikkeli on kellertävää, heikosti magneettista metallia, joka kiillottuu helposti ja kestää hyvin sään vaikutukset. Nikkelin yhdisteet ovat vihreitä.

Tärkein käyttö metalliseoksissa, joissa se lisää seoksen kovuutta ja korroosionkestävyyttä. Esim. ruostumaton teräs sisältää rautaa, kromia ja nikkeliä ja uushopea eli alpakka kuparia, sinkkiä ja nikkeliä. Kestomagneetteja tehdään alumiini-nikkeli-kobolttiseoksesta. Nikkeliä käytetään myös muiden metallien päällysteenä, rahametallina, katalysaattorina esim. rasvojen kovettamisessa, yhdisteitä keramiikan ja lasin värjäämiseen.

Maankuoressa on nikkeliä 80 g tonnissa, se on yleisyydeltään 23. alkuaine. maapallon sisäosissa ja eräissä meteoriiteissa on huomattavia nikkelipitoisuuksia.

Ruots. A. Cronsted eristi nikkelin v. 1751 kuparimalmia muistuttavasta mineraalista, jolle saksalaiset kaivosmiehet aiemmin olivat antaneet pilkkanimen Kupfernickel, kun ei siitä kuparia löytynytkään. Tästä tuli nimi uudelle alkuaineelle.

Kupari

Cu
#29
[63.546] ruots. koppar, eng. copper, lat. cyprum

Kupari on punertava, helposti muokattava metalli, joka johtaa varsin hyvin sähköä ja lämpöä. Pinnalle muodostuu ilmassa tumma oksidikerros, kosteassa pinta peittyy vihreällä kuparihomeella.

Elämälle välttämätön hivenaine. Puute aiheuttaa anemiaa. Ylimäärä myrkyllistä, saa aikaan maksan ja hermoston häiriöitä.

Raudan jälkeen tärkein käyttömetalli. Kuparia on sähkölaitteissa, kaapeleissa, koriste-esimeissä, metalliseoksissa;

• pronssi (kupari ja tina)
• messinki (kupari ja sinkki)
• uushopea eli alpakka (kupari, sinkki ja nikkeli)
• konstantaani (kupari, nikkeli ja mangaani)

Yhdisteitä käytetään rikkaruohomyrkkyinä, lahonsuojausaineina, väriaineina, levien tuhoamiseen.

Esiintyy luonnossa sekä pelkkänä että yhdisteinä; yleisyydeltään se on 24. alkuaine. Maankuoressa on kuparia 70 g tonnissa. Rikastuu kasveihin, esim perunoissa 2 mg/kg

Kupari on ollut tunnettu jo noin 5000 vuoden ajan. Sitä louhittiin jo varhain Kyproksella, mistä nimi. Paitsi puhdasta kupari, ovat muinaiset kansat tunteneet sen seokset, pronssin ja messingin. Suomessa on kuparista käytetty nimeä vaski.

Sinkki

Zn
#30
[65.409] ruots. zink, engl. zinc

Sinertävän valkoista, helposti sulavaa (sulamispiste 420°C) metallia, joka liukenee sekä happoihin että emäksiin.

Elämälle välttämätön hivenaine. Se säätelee kasvua ja seksuaalista kehitystä. Puute aiheuttaa kääpiökasvua ja sukurauhasten toimintahäiriöitä.

Käytetään rauta- ja teräsesineiden päällystykseen, metalliseoksissa: messinki,uushopea (kuparia, sinkkia ja nikkeliä) ja kuivaparistoissa. Yhdisteitä televisioiden kuvaputkissa (sinkkisulfidia) maaleissa, korroosionestossa, täyteaineina kumissa, muoveissa, emaleissa.

Esiintyy luonnossa vain yhdisteinä ollen yleisyydeltään 22. alkuaine. Sitä on maankuoressa keskimäärin 132 g tonnissa.

Messinki (kuparin ja sinkin seos) on ollut tunnettu jo 3000 vuotta, mutta sinkki alkuaineena keksittiin vasta keskiajalla, jolloin Paracelsus alkoi käyttää siitä nimitystä Zink.

Gallium

Ga
#31
[69.723] ruots. ja engl. gallium, lat. Gallia = Ranska

Pehmeä metalli, joka sulaa jo 30°C:ssa. Kiehumispiste on huomattavan korkea (2403°C) verrattuna esim. elohopeaan (357°C).

Käytetään elohopean asemasta korkeiden lämpötilojen mittaukseen, tulensammuttimissa ja loistelampuissa. Galliumyhdisteitä käytetään puolijohteina transistoreissa ja diodeissa.

Harvinainen metalli, maankuoressa keskimäärin 15 g tonnissa yleensä sinkki- ja alumiinimalmeissa sekä eräiden kivihiililaatujen tuhkassa.

Ransk. Le Coq de Boisbaudran löysi alkuaineen v. 1874 sinkkivälkkeestä. Mendelejev oli jo aiemmin ennustanut jaksolliseen järjestelmään perustuen alkuaineen ominaisuudet.

Germanium

Ge
#32
[72.64] ruots. ja engl. germanium, lat. Germania = Saksa

Germanium on piin ja tinan sukuinen hauras, harmaanvalkoinen puolimetalli. Ominaisuuksiltaan se muistuttaa piitä, rakenteeltaan timanttia. Puolijohde, jonka johtokyky riippuu sekä lämpötilasta että jännitteestä.

Germanium läpäisee infrapunasäteet, minkä vuoksi se soveltuu käytettäväksi infapunaspektroskopiassa. Sillä on myös hyvä valontaittokyky ja käyttöä optisen lasin valmistuksessa kameroiden ja mikroskooppien objektiiveihin. Suuri osa germaniumin tuotannosta menee nykyisin optisten kuitujen valmistukseen sekä polymerointikatalyytteihin.

Germaniumia on maankuoressa 7 g tonnissa eri mineraaleissa. Sitä valmistetaan enimmäkseen kivihiilen tuhkasta, jossa sitä on 500 g tonnissa.

Germaniumin löysi luonnosta saks. C. Winkler v. 1886 analysoidessaan Freibergin seudulta peräisin olevaa hopeapitoista sulfidimineraalia. Mendelejev oli jo aiemmin ennustanut jaksolliseen järjestelmään perustuen alkuaineen ominaisuudet.

Arseeni

As
#33
[74.92160] ruots. arsenik, engl. arsenic, kreik. arsenikon mies- tai naispuolinen

Puolimetalli. Esiintyy kahdessa muodossa, joko teräksenharmaana metallina tai keltaisena, kiteisenä epämetallina. Muistuttaa ominaisuuksiltaan fosforia, ei kuitenkaan yhtä reaktiokykyinen.

Arseeni on myrkyllistä (I lk). Ihmisessä se kerääntyy kynsiin ja hiuksiin ja voidaan näistä määrittää kuoleman jälkeenkin.

Arseenin yhdisteitä käytetään hyönteismyrkkyinä ja rikkaruohojen torjuntaan. Metallista arseenia lyijyyn sekoitettuna haulien valmistukseen. Lääkkeenä käytetty salvarsaani sisältää arseenia.

Arseenia on maankuoressa 5,5 g tonnissa, yleisyydeltään 46. alkuaine. Sitä esiintyy kuitenkin varsin laajasti erilaisissa mineraaleissa, etenkin sulfideina.

Saksalainen A. Magnus valmisti arseenia jo v. 1250.

• Arsine Molecule of the month

Seleeni

Se
#34
[78.96] ruots. selen, engl. selenium, kreik. selene = kuu

Voidaan valmistaa sekä amorfisena (kiteetön) että kiteisenä. Amorfinen seleeni on jauheena punaista, lasimaisena mustaa; pysyvin muoto on harmaa kiteinen metallinen seleeni. Se on puolijohde, jonka sähkönjohtokyky kasvaa huomattavasti valon voimakkuuden kasvaessa. Myrkyllinen (I lk).

Seleeniä käytetään mm. aurinkoparistoissa, valokennoissa, valaistusmittareissa, tasasuuntaajissa, hälytinlaitteissa, äänifilmi- ja televisiotekniikassa, punaista seleeniä lasin ja keramiikan värjäykseen.

Seleeni on ihmiselle välttämätön hivenaine. Puute aiheuttaa lihasrappeutumaa ja maksan toimintahäiriöitä. Suomen maaperässä on vähän seleeniä. Siksi seleeniä on alettu lisätä lannoitteisiin. Ylimäärä on kuitenkin myrkyllistä.

Seleeniä on maankuoressa keskimäärin 0,09 g tonnissa. Esiintyy rikin tapaan sekä vapaana että yhdisteinä.

Seleenin löysi ruots. J. Berzelius v. 1817 rikkihappotehtaan lyijykammion pohjalla olevasta lietteestä. Hän osoitti seleenin kuuluvan rikkiryhmään ja esiintyvän luonnossa telluurin (tellus = maa) seuralaisena. Siihen viittaa nimi.

Bromi

Br
#35
[79.904] ruots. brom, engl. bromine, kreik. bromos = tympeä haju

Kuuluu halogeeneihin. Tumman punaruskeata, voimakkaan pistävän hajuista nestettä, joka höyrystyy jo huoneen lämpötilassa. Bromihöyry ärsyttää silmiä ja limakalvoja ja syövyttää ihoa. II lk:n myrkky. Reaktiokykyinen aine.

Bromiyhdisteitä käytetään rauhoittavina lääkkeinä, hopeabromidia valokuvauksessa valoherkkänä aineena, dibromietaania bensiinin lisäaineena.

Maankuoressa 1,6 g tonnissa. Esiintyy merivedessä (70 g/m³), suolakerrostumissa ja suolajärvissä yhdisteinään.

Saks. C. Löwig eristi bromia merilevistä ja ransk. A. Balard suolähteen vedestä v. 1826.

Krypton

Kr
#36
[83.798] ruots.ja engl. krypton, kreik. kryptos = kätketty

Jalokaasuihin kuuluva, väritön, hajuton, erittäin tehoton kaasu.

Kryptonia käytetään kaasutäytteisissä hehkulampuissa ja purkauslampuissa, joissa se antaa jännitteen mukaan vihreätä tai violettia valoa.

Nykyinen metrin määritelmä perustuu krypton-86-isotoopilla täytetyn purkausputken lähettämän tietyn spektriviivan aallonpituuteen.

Engl. W. Ramsay ja M. Travers eristivät kryptonin ilmasta v. 1898. Se osoittautui vaikeasti tunnistettavaksi (siitä nimi).

Ilmassa on kryptonia 0,0001 tilavuusprosenttia.

Rubidium

Rb
#37
[85.4678(3)]

ruots. ja engl. rubidium, lat. rubrum = punainen

Alkalimetalleihin kuuluva hopeanvalkoinen, pehmeä, helposti sulava (sulamispiste 39°C) metalli, joka syttyy itsestään joutuessaan puhtaan hapen kanssa kosketuksiin. Reagoi kiivaasti veden kanssa. Säilytetään paloöljyssä.

Esiintyy maankuoressa tavallisesti kaliumsuolojen ohella. Sen kahdesta luonnon isotoopista toinen on heikosti radioaktiivinen. Rubidiumia rikastuu maaperästä eräisiin kasvehin, esim. sokerijuurikkaaseen ja tupakkaan.

Alkuaineen löysivät saks. R. Bunsen ja C. Kirkhoff v. 1860 spektrianalyysin avulla Dürkheimilaisesta kivennäisvedestä. Nimensä se sai voimakkaan punaisesta spektriviivastaan.

Strontium

Sr
#38
[87.62(1)] ruots. ja engl. strontium, Strontian = skotlantilainen kaivoskaupunki

Maa-alkalimetalleihin kuuluva hopeanvalkoinen, kevyt, sitkeä metalli, joka vapauttaa vedestä vetyä ja liukenee helposti happoihin. Suolat värjäävät liekin punaiseksi.

Strontiumin isotooppi 90Sr on pitkäikäisyytensä vuoksi radioaktiivisen saasteen pääaineksena. Sillä on suuri biologinen merkitys, koska se aineenvaihdunnassakin on suuresti kalsiumin kaltaista ja hakeutuu siten luihin.

Metallilla ei ole käytännön merkitystä. Yhdisteitä käytetään ilotulitus- ja merkinantoaineissa, lääkeaineina, loisteaineiden valmistukseen ja maaliaineina.

Strontium esiintyy luonnossa vain yhdisteinä. Sitä on maankuoressa noin 300 g tonnissa.

Strontianin kaupungin läheltä lyijykaivoksesta löydettiin jo v. 1787 mineraalia, joka myöhemmin johti uuden alkuaineen keksimiseen. Tästä johtuu nimi. Strontiumin eristi puhtaana vasta v. 1808 engl. H. Davy.

Yttrium

Y
#39
[88.905 85(2)] ruots. ja engl. yttrium, Ytterby = kylä Ruotsissa

Yttrium on harmaanvalkoista, vaikeasti sulavaa metallia, joka on ilmassa kestävää. Se hajottaa vettä ja liukenee laimeisiin happoihin.

Kallista ja vaikeasti puhtaana valmistettavaa, sen vuoksi käyttö vähäistä. Seoksena muiden harvinaisten maametallien kanssa kaasulamppujen hehkusukissa ja sytytinkivessä.

Maankuoressa yttriumia on keskimäärin 28 g tonnissa. Se esiintyy muiden harvinaisten maametallien joukossa. Kuukivinäytteissä on todettu yllättävän suuria yttriumpitoisuuksia.

Suom. J. Gadolin löysi alkuaineen oksidin tutkiessaan Ytterbyn kylästä peräisin olevaa epätavallisen näköistä, mustanvihreää mineraalia v. 1794. Metallia valmisti puhtaana vasta v. 1845 saks. F. Wöhler.

Zirkonium

Zr
#40
[91.224(2)] ruots. zirkonium, engl. zirconium, arab. zargun = kullan väri

Kova harmahtava kiiltävä metalli, joka kestää hyvin ilman, veden ja laimeiden happojen vaikutuksen. Hienojakoisena jauheena se syttyy ilmassa itsestään noin 500°C:ssa. Korkea sulamispiste (1852°C). Absorboi heikosti neutroneja. Sitoo korkeissa lämpötiloissa happea ja typpeä.

Käytetään rakettien polttokammioissa, kirurgin välineissä, elektroniputkissa. Vain 5% tuotannosta käytetään metallina, muu osa yhdisteinä. Yhdisteitä käytetään kovaa kuumuutta kestävissä astioissa ja uuneissa, maaleissa, emalissa, kovametallien valmistukseen, katalysaattorina.

Zirkoniumia on maankuoressa keskimäärin 220 g tonnissa laajalle levinneenä.

Zirkoniumin keksi saks. M. Klaproth v. 1789 yhdisteenä ja ruots. J. Berzelius eristi vapaan metallin v. 1824.

Niobium

Nb
#41
[92.906 38(2)] ruots. ja engl. niobium, Niobe = henkilö kreik. mytologiassa

Niobium on teräksen harmaata, kiiltävää, kovaa metallia. Kestää hyvin ilman, veden ja happojen vaikutuksen.

Käytetään metalliseoksena ydinenergialaitteissa, suihkumoottoreissa ja raketeissa. Erittäin kovalla niobiumkarbidilla on käyttöä kovametallikärkisissä työkaluissa ja erikoisteräksissä.

Niobiumia on maankuoressa keskimäärin 24 g tonnissa, se on yleisyydeltään 30. alkuaine. Esiintyy luonnossa yhdessä tantaalin kanssa samoissa yhdisteissä.

Niobiumin keksi v. 1801 engl. C. Hatchett mustasta mineraalista, joka oli tuotu 100 vuotta aikaisemmin Englantiin Amerikasta.

Molybdeeni

Mo
#42
[95,94(1)] ruots. molybden, engl. molybdenum, kreik. molybdos = lyijy

Hopeanvalkoista, pehmeää, vaikeasti sulavaa (sulamispiste 261°C) metallia, joka kestää hyvin ilman, veden ja laimeiden happojen vaikutuksen.

90% molybdeenin tuotannosta käytetään kuumuutta ja happoja kestävien erikoisterästen valmistamiseen. Käytetään myös työkaluteräksissä, kestomagneeteissa, vastuslankana sähköuuneissa ja korkeiden lämpötilojen mittauslaitteissa. Yhdisteitä käytetään voiteluaineina ja katalysaattoreina.

Molybdeeniä on maankuoressa 7,5 g tonnissa yhdisteinä, yleisyydeltään se on 38. alkuaine.

Tärkein luontainen molybdeenimalmi samastettiin aiemmin lyijyhohteeseen, jota se ominaisuuksiltaan muistutti ja siitä johtuu alkuaineen nimi. Molybdeenin eristi ensimmäisenä ruots. P. Hjelm v. 1782.

Elementymology of Molybdenum

Teknetium

Tc
#43
[[97.9072]] ruots. teknetium, engl. technetium, kreik. technetos = keinotekoinen

Radioaktiivinen aine, kaikki isotoopit pysymättömiä. Luonteeltaan reniumia (platinametalleihin kuuluva aine) muistuttava metalli. Erinomainen sähkönjohtokyky. Estää teräksen korroosiota.

Kaupallinen tuotanto muutamia satoja grammoja kuukaudessa.

Ensimmäinen keinotekoisesti valmistettu alkuaine. yhdysvalt. C. Perrier ja E. Segre valmistivat sitä v. 1937 pommittamalla molybdeeniä deuteroneilla. Isotooppia 99Tc syntyy ydinvoimalaitoksissa uraanin ja plutoniumin halkeamistuloksena. Teknetiumin esiintyminen Andromedan tähdistössä on osoitettu spektroskooppisesti v. 1951.

Rutenium

Ru
#44
[101.07(2)] ruots. rutenium, engl. ruthenium, lat. Ruthenia = Venäjä

Platinametalleihin kuuluva, erittäin kova, mutta hauras metalli, joka kestää hyvin korroosiota; ei liukene kuningasveteenkään. Vaikeasti sulava (sulamispiste 2310°C)

Käytetään seoksena platinan kanssa termoelementtien vastuslangoissa sekä hienojakoisena asbestiin sekoitettuna katalysaattorina esim. hiilivetyjen valmistuksessa.

Rutenium on luonnossa erittäin harvinainen aine, 0,02 g tonnissa maankuoressa. Se esiintyy vapaana alkuaineena platinan yhteydessä.

Ruteniumin keksi venäl. K. Klaus v. 1844, joka antoi alkuaineelle nimen sillä perusteella, että platinamalmeja oli tuolloin löydetty vain Venäjältä.

Rodium

Rh
#45
[102.905 50(2)] ruots. rodium engl. rhodium, kreik. rhodon = ruusu

Kuuluu platinametalleihin. Se on kovempaa kuin platina, eikä liukene happoihin, ei edes kuningasveteen. Sillä on hyvä valonheijastuskyky ja se kestää hyvin lämpöä (sulamispiste 2239°C). Sulana se imee itseensä runsaasti happea.

Käytetään platinan lisäaineena termoelementeissä ja tekosilkin kehruulaitteissa, heijastimissa ja peileissä, puhelinreleissä ja katalysaattorina.

Nimensä metalli on saanut yhdisteidensä ruusunpunaisesta väristä.

Esiintyy luonnossa pieniä määriä platinamalmeissa ja eräissä kultahiekoissa. Sitä on maankuoressa keskimäärin vain 0,001 g tonnissa.

Rodiumin keksi engl W. Wollaston v. 1804 tutkiessaan platinamalminäytettä, joka oli peräisin Etelä-Amerikasta.

Palladium

Pd
#46
[106.42(1)] ruots. ja engl. palladium, kreik. Pallas = viisauden jumalatar

Kuuluu platinametalleihin. Hopeanvalkoinen, platinaa vähän kovempi metalli, jota on luonnossa kultaan ja muihin platinametalleihin sekoittuneena. Erikoinen taipumus imeä itseensä vetyä 900- ja jauheena jopa 3000 kertainen tilavuutensa. Vety on tällöin erittäin reaktiokykyistä.

Käytetään katalysaattorina hydrauksissa (liitettäessä vettä aineisiin) hampaiden hoidossa kultakruunujen aineksena (palladium, kulta, platina). Koriste-esineiden, kellojen ja instrumenttien raaka-aineena. Ns. valkokulta on palladiumin ja kullan seos (väri harmaa). Puhelinreleissä.

Nimi on annettu alkuaineen kanssa samaan aikaan löydetyn pikkuplaneetan Pallaksen mukaan. Engl. W. Wolleston löysi palladiumin v. 1803.

Hopea

Ag
#47
[107.8682(2)] ruots. ja engl. silver, kreik. argyros = valkoinen, Anglo-Saxon seolfor; Latin argentum

Valkohohtoista, pehmeää metallia, jota on helppo muokata (grammasta voidaan vetään 2 km pitkä hopealanka). Metalleista paras sähkönjohtokyky, kiillotettuna hyvä valonheijastuskyky (käytetään peilien valmistukseen). Hopeaesineet tummuvat ilmassa rikkiyhdisteiden vaikutuksesta. Hopeayhdisteet ovat myrkyllisiä.

Käytetään hammaspaikoissa elohopeaan sekoitettuna, koruina, erikoisparistoissa. Hopeabromidia valoherkkänä aineena valokuvauksessa, hopeanitraattia (lapis) syylien poistoon, hopeoimiseen.

Esiintyy luonnossa sekä vapaana metallina että yhdisteinä. Hopeaa on maankuoressa 0,1 g tonnissa, yleisyydeltään 67. alkuaine. Tunnetut malmivarat ovat n. 150 000 tonnia, vuosikulutus 10 000. Tonnia. Pääosa hopeasta saadaan kuparituotannon sivutuotteena. Outokummun malmista saadaan 100 g hopeaa yhtä kuparitonnia kohden.

Kauimmin tunnettuja metalleja, keksijää ei tiedetä.

• Silver as hazard inchem DOT org

Kadmium

Cd
#48
[112.411(8)] ruots. kadmium engl. cadmium, kreik. kadmeia = eräs sinkkimalmi, Cadmus , Boiotian suurimman kaupungin -Thebes- perustaja

Sinertävän valkoista, veitsellä vuoltavaa metallia, ominaisuuksiltaan sinkin kaltaista.

Kadmiumyhdisteet ovat myrkyllisiä (II lk). Niitä on levinneenä luontoon käyttötavaroista niin, että ihmisen päivittäinen saanti ravinnon välityksellä on Suomessa 0,013 mg. Kerääntyy munuaisiin ja vahingoittaa niitä.

Kadmiumin yhdisteitä käytetään väripigmentteinä maaleissa, lasitteissa ja muoveissa. nikkeli-kadmium akkua käytetään kannettavissa laitteissa, kuten radioissa, kuulokojeissa, koska se voidaan sulkea tiiviisti (etu lyijyakkuun verrattuna). Kadmiumia käytetään raudan pinnoittamiseen (sinkin ohella), kadmiumtankoja ydinreaktoreissa säätösauvoina (sieppaavat neutroneja).

Kadmiumia on maankuoressa 0,15 g tonnissa, yleisyydeltään 65. alkuaine. Sitä saadaan pääasiassa sinkkiä valmistettaessa.

Kadmiumin eristi saks. F. Stromeyer v. 1817.

Kalliit koboltti tai myrkylliset kadmiumparistot korvaava kestävä paristo syntyi vahingossa - Tiede2000 2001-08-08

Indium

In
#49
[114.818(3)] ruots. ja engl. Indium, indigo = väri

Pehmeää, sitkeää, hopeanvalkoista metallia. Hyvä valonheijastuskyky. Imee itseensä neutroneja. Muodostaa muiden metallien kanssa helposti sulavia seoksia, esim. indiumin ja galliumin seos on huoneenlämpötilassa nestemäinen.

Indiumin teollinen tuotanto alkoi 1930-luvulla. Indiumia käytetään peilipintointa, transistoreissa, aurinkopareissa, tasasuuntaajissa, valokennoissa ja termistoreissa sekä ydinreaktoreissa säätösauvoina.

Maankuoressa 0,1 g tonnissa, yleensä sinkkivälkeessä.

Saks. F. Reich ja T. Richter keksivät indiumin tutkiessaan spektroskooppisesti sinkkimalmia. Nimensä alkuaine sai indigonsinisestä spektristään.

Tina

Sn
#50
[118.710(7)] ruots. tenn, engl. tin, lat. stannum

Tina on pehmeää, taipuisaa, helposti sulavaa (sulamispiste 232°C) metallia, joka kestää hyvin ilman ja veden vaikutuksen. Tinatankoa taivuteltaessa kuuluu tyypillinen ritisevä ääni. Alle 13°C:ssa metallinen tina muuttuu hauraaksi, murenevaksi, harmaaksi jauheeksi ("tinarutto"), joka on tinan toinen, amorfinen esiintymismuoto.

Tinaa on mm. säilyke- ja maalipurkkien päällysteenä ("läkkipelti", juotosmetallissa (tina ja lyijy), pronssissa (tina ja kupari) ja kuparisten keittoastioiden pinnoitteena. Tinayhdisteillä käsittelemällä estetään puuta ja nahkaa homehtumasta, tinaoksidia käytetään ns. maitolasin valmistukseen.

Tina tunnettiin jo esihistoriallisena aikana, noin 5500 vuotta sitten, joskin tinan ja lyijyn ero oli tuolloin epäselvä. Niiden seosta kutsuttiin nimellä "stannum". Maankuoressa on tinaa keskimäärin 40 g tonnissa. 20% tinan vuotuisesta kulutuksesta saadaan uudelleenkierrätyksestä.

Antimoni

Sb
#51
[121.760(1)] ruots. antimon, engl. antimony, lat. stibium, antimonium

Esiintyy kahdessa muodossa, metallina ja epämetallina. Metallinen muoto hopeanhohtoista, kovaa ja haurasta ainetta, joka johtaa huonosti sähköä ja lämpöä. Epämetallinen muoto huonosti pysyvä.

Käytetään metalliseoksissa lyijyn ja tinan joukossa lisäämään näiden kovuutta (mm. laakeri- ja kirjasinmetalli). Erittäin puhdasta antimonia käytetään puolijohdetekniikassa infrapunailmaisimien ja diodien valmistamisessa. Antimonisulfidia tulitikkujen sytytysmassassa, ilotulitusaineissa, kitkasytyttimissä ja nalleissa, väriaineena maaleissa ja muovivalmisteissa.

Antimoni ja sen yhdisteet ovat myrkyllisiä (II lk).

Luonnossa melko harvinainen, maankuoressa n. 1 g tonnissa.

Tunnettu metallina jo muutamia tuhansia vuosia eKr. Antimonihohdetta (antimonin yleisin malmi) käytettiin antiikin aikana ihomaalina (sminkkinä), mistä johdettu nimi stibium.

Telluuri

Te
#52
[127.60(3)] ruots. tellur, engl. tellurium, lat. tellus = maa

Hopeanvalkoinen, metallinkiiltoinen, pehmeä, hauras puolimetalli, joka johtaa sähköä. Esiintyy sekä kiteisenä että amorfisena (kiteetön) muotona, joka on tummanruskeaa jauhetta.

Käytetään teräksen lisäaineena, kumin vulkanointiin, yhdisteitä lasin värjäämiseen. Lyijy- ja vismuttitelluridideja lämpösähköisinä aineina sähkövirran kehittämiseen sekä puolijohteina transistoreissa ja elohopealampuissa.

Telluurin eristi ensimmäiseksi saks. F. Muller von Reichenstein v. 1782. Telluuri esiintyy luonnossa seleenin seuralaisena monissa rikkipitoisissa mineraaleissa, mutta sitä on myös vapaana. Erittäin harvinainen aine, maankuoressa vain 0,02 g tonnissa.

Jodi

I
#53
[126.904 47(3)] ruots. jod, engl. iodine, kreik. iodes = violetti

Jodi on tummanviolettia, metallinkiiltoista ainetta, jolla on klooria muistuttava pistävä haju. Se kuuluu halogeeneihin. Kiinteä jodi sublimoituu (kaasuuntuu sulamatta) violetin väriseksi kaasuksi lämmitettäessä.

Ihmisen kilpirauhasessa on jodia ja sen puute ravinnossa aiheuttaa struuman syntymisen. Suomessa ruokasuolaan lisätään natriumjodidia jodin saannin varmistamiseksi.

Radioaktiivista jodia käytetään kilpirauhassairauksien toteamiseen. Jodia käytetään halogeenilampuissa estämään hehkulangan höyrystymistä.

Jodia esiintyy luonnossa yhdisteinä laajalti, mutta pieniä määriä; sitä on 0,3 g tonnissa maankuoressa. Merivedessä on jodia yhdisteinä, samoin kasveissa, etenkin merilevissä (0,03 - 0,1% kuivapainosta) sekä eläimissä.

Ransk. B. Courtois keksi jodin kuumentaessaan ruskolevän tuhkasta tehtyä uutetta rikkihapon kanssa. Tällöin kehittyi violetin väristä kaasua.

Ksenon

Xe
#54
[131.293(6)] Ksenon Xenon

Ksenon on hajuton ja väritön jalokaasu, joka sähkönpurkausputkissa loistaa sinisenä tai vihreänä.

Vuodesta 1962 (kanadalainen N. Bartlett) lähtien on löydetty useita sen todellisia yhdisteitä, mm. ksenondifluoridi, ksenontetrafluoridi, ksenonheksafluoridi ja ksenontrioksidi, jotka varsinkin teoreettisesti mielenkiintoisia.

www.chemsoc.org/.../xenon

Cesium

Cs
#55
[132.90545] ruots. ja engl. caesium, US cesium, lat. caesius = taivaansininen

Alkalimetalleihin kuuluva hopeanvalkoinen, pehmeä metalli. Erittäin reaktiokykyinen; syttyy liekkiin kosteuden vaikutuksesta. Säilytetään paloöljyssä.

Käytetään valosähköisissä kennoissa, koska näkyvä valo pystyy irrottamaan cesium-atomeista elektroneja. Infrapunalampuissa. Cesium-133:a ajanmittauksessa, rakettien polttoaineena.

Maankuoressa 7 g tonnissa.

Saksalainen R. Bunsen ja C. Kirkhoff löysivät v. 1860 cesiumin tutkiessaan spektroskoopilla Dürkheimilaista kivennäisvettä. Nimensä se sai spektriviivansa perusteella.

Barium

Ba
#56
[137.327(7)] ruots. ja engl. barium, kreik. barys = raskas

Maa-alkaleihin kuuluva pehmeä metalli. Hapettuu ilmassa helposti pinnaltaan ja reagoi veden kanssa vetyä vapauttaen. Syntyvä liuos on voimakkaan emäksinen. Bariumin yhdisteet värjäävät liekin vihreäksi.

Ei käytännön merkitystä, yhdisteet tärkeitä. Barium-yhdisteitä käytetään varjoaineena mahalaukun ja suoliston röntgentutkimuksissa, ihokarvojen poistoon, lisäaineena posliinin valmistuksessa, ilotulitusaineissa.

Maankuoressa esiintyy bariumia yhdistenä keskimäärin 250 g tonnissa.

Engl H. Davy eristi ensimmäiseksi bariumin v. 1808. Scheele oli jo 1770-luvulla tutustunut erikoiseen sulfaattimineraaliin, jonka oli nimittänyt sen painon perusteella raskassälväksi (tungsten).

Lantaani

La
#57
[138.9055(2)] ruots. lantan, engl. lanthanum, kreik. lanthanein = olla piilossa

Lantaani on hopeanvalkoista, taipuisaa, pehmeää metallia. Se kuuluu harvinaisiin maametalleihin ja on niistä reaktiokykyisin; se hapettuu helposti ilmassa ja reagoi suoraan monien alkuaineiden kanssa.

Lantaania on sytytinkivissä käytettävässä metalliseoksessa 25%. Lantaanioksidia käytetään voimakkaasti valoa taittavan lasin valmistukseen esim. kameran objektiivilinsseihin.

Maankuoressa lantaania on n. 18,3 g tonnissa.

Lantaanin keksi ruotsalainen C. Mosander tutkiessaan harvinaisten maametallien yhdisteitä, nimi viittaa siihen, että lantaani on vaikeasti erotettavissa, etenkin ceriumista.

Cerium

Ce
#58
[140.116(1)] ruots. ja engl. cerium, Ceres = tunnettu tähti

Cerium kuuluu harvinaisiin maametalleihin. Se on venyvää, raudan kaltaista metallia.

Käytetään kaasuhehkulampuissa, sytytinkivissä, TV-lasiseoksessa.

Maankuoressa keskimäärin 46 g tonnissa.

Ruots. J. Berzelius ja W. Hisinger löysivät alkuaineen v. 1803 Ruotsista peräisin olevasta mineraalinäytteestä. Nimi annettu samoihin aikoihin keksityn pikkuplaneetan mukaan.

Praseodyymi

Pr
#59
[140.907 65(2)] ruots. praseodym, engl. praseodymium, kreik. prasios = vihreä, didymos = kaksonen

Praseodyymi kuuluu harvinaisiin maametalleihin. Se on hopeanvalkoista, taipuisaa ja taottavaa metallia, joka hapettuu ilmassa helposti.

Käytetään muiden harv. maametallien kanssa sytytinkivissä (misch-metalli), kestomagneeteissa, yhdisteitä lasin, emalin ja posliinin värjäämiseen.

Maankuoressa on praseodyymia keskimäärin 5,5 g tonnissa, 44. yleisin alkuaine.

Alkuaineen keksi itävalt. C. Auer von Welsbach v. 1885 samalla kertaa kuin neodyymin.

Neodyymi

Nd
#60
[144.24(3)] ruots. neodym, engl. neodymium, kreik. neos = uusi, dymos = kaksonen

Kellertävä, ilmassa nopeasti hapettuva metalli, joka vapauttaa vedestä vetyä ja liukenee laimeisiin happoihin. Suolat ovat ametistin värisiä, vesiliuoksina ruusunpunaisia.

Käytetään sytytinkivissä, magnesiumin kanssa seoksena lentokoneiden ja ohjusten valmistamiseen, lasereissa, emalin ja lasin värjäämiseen; neodyymilampun valossa kasvit viihtyvät ja liha näyttää verevältä.

Maankuoressa on neodyymia 24 g tonnissa, se on yleisyydeltään 31. alkuaine. Se esiintyy luonnossa aina muiden harvinaisten maametallien kanssa ja on niistä ceriumin jälkeen yleisin.

Neodyymin keksi itävaltalainen C. Auer von Walsbach v. 1885. Nimi johtuu siitä, että samanaikaisesti maanäytteestä löytyi toinenkin uusi alkuaine, praseodyymi.

Prometium

Pm
#61
[[]] ruots. prometium, engl. promethium, kreik. Prometheus = yksi kreikkalaisen muinaistaruston jumalista

Harvinaisiin maametalleihin kuuluva, radioaktiivinen aine, jonka isotoopit ovat kaikki pysymättömiä. Tärkein näistä on 147Pm (puoliintumisaika 2,54 vuotta), joka on beetasäteilijä.

Voidaan käyttää ydinvoimaparistossa ja merkinantolaitteissa.

Jo 1920-luvulta lähtien monet tutkijat ovat arvelleet löytäneensä prometiumin luonnosta, mutta vasta v. 1965 suomalainen O. Erämetsä osoitti vakuuttavasti erään prometiumin radioaktiivisen isotoopin esiintymisen luonnossa. Alkuaine valmistettiin v. 1941 säteilyttämällä neodyymiä ja praseodyymia, mutta vasta 1947 sen eristivät C. Coryell, J. Marinsky ja L. Glendenin uraanin halkeamistuloksena.

Samarium

Sm
#62
[150.36(3)] ruots. ja engl. samarium

Kova, hauras metalli, joka hapettuu helposti ja vapauttaa vedestä vetyä. Imee itseensä neutroneja.

Kuuluu harvinaisiin maametalleihin ja esiintyy luonnossa niiden kanssa. Sitä on maankuoressa keskimäärin 6,5 g tonnissa. Luonnon samarium on radioaktiivista, koska se on seitsemän isotoopin seos, joista kolme on pysymätöntä.

Käytetään ydinreaktoreissa, kestomagneeteissa (samariumkobolttiyhdisteenä), katalysaattorina ja lasiteollisuudessa (imee lämpösäteitä).

Alkuaineen keksi v. 1879 ransk. L. de Boisbaudran samarskiitti-nimisestä mineraalista. Tämä oli taas saanut nimensä keksijänsä, venäl. tutkijan Samarskij'in mukaan, josta johdettiin nimi myös alkuaineelle.

Europium

Eu
#63
[151.964(1)] ruots. ja engl. europium

Kuuluu harvinaisiin maametalleihin. Maankuoressa 1 g tonnissa.

Käytetään väritelevisioiden loisteaineena ja ydinreaktoreiden säätösauvoissa, koska se imee itseensä neutroneja.

Valmistetaan Kemira Oy:n Oulun tehtailla muiden harvinaisten maametallien ohella Kuolan apatiitista.

Alkuaineen löysi v. 1896 ransk. E. Demarcay spektroskooppisesti.

Gadolinium

Gd
#64
[157.25(3)] ruots. ja engl. gadolinium, Gadolin = suom. kemisti

Harvinainen maametalli. Hopeanvalkoista, taottavaa, notkeata metallia, joka reagoi hitaasti veden kanssa ja liukenee laimeisiin happoihin. Se pystyy sieppaamaan neutroneja.

Gadoliniumin yhdisteitä käytetään loisteaineissa television kuvaputkissa sekä röntgendiagnostiikassa. Ydinreaktoreiden säätösauvoissa.

Alkuaineen keksi v. 1880 sveits. J. Marignac analysoidessaan gadoliniittia, mineraalia, joka oli saanut nimensä suomalaisen kemistin, Johan Gadolinin mukaan. Gadolin oli harvinaisten maametallien tutkimuksen uranuurtaja. Puhtaana gadolinium on eristetty vasta viime vuosina.

Terbium

Tb
#65
[158.925 34(2)] ruots. ja engl. terbium

Terbium on hopeanvalkoinen, pehmeä, veitsellä leikattava metalli, joka reagoi hitaasti veden kanssa ja liukenee laimeisiin happoihin.

Käyttö vähäistä. Terbiumyhdisteitä on käytetty televisioputkessa olevien loisteaineiden aktivoimiseen.

Terbiumia on maankuoressa hyvin vähän, vain noin 0,9 g tonnissa ja se esiintyy aina muiden harvinaisten maametallien seurassa. 59:nneksi yleisin alkuaine.

Terbiumin löysi v. 1843 ruots. C. Mosander samasta mineraalista, josta oli aiemmin löydetty muita harvinaisia maametalleja.

Dysprosium

Dy
#66
[162.50(3)] ruots. ja engl. dysprosium, kreik. dysprositos = vaikea päästä käsiksi

Harvinaisiin maametalleihin kuuluva, hopeankiiltoinen, pehmeä metalli, joka reagoi hitaasti veden kanssa ja liukenee laimeihin happoihin. Tunnetaan 7 pysyvää isotooppia.

Käytetään seoksena ydinreaktoreissa.

Alkuaineen löysi ransk. L. de Boisbaudran v. 1886.

Holmium

Ho
#67
[164.930 32(2)] ruots. ja engl. holmium, lat. Holmia = Tukholma

Holmium on hopeanharmaa, pehmeä metalli. Käyttö vähäistä.

Kuuluu harvinaisiin maametalleihin, joiden mineraaleissa myös luonnossa esiintyy. Maankuoressa on n. 1 g tonnissa holmiumia.

Ruots. P. Cleve löysi alkuaineen v. 1879 spektriviivan perusteella. Hänen kotikaupunkinsa mukaan sai alkuaine nimensä.

Erbium

Er
#68
[167.259(3)] ruots. ja engl. erbium, Ytterby

Kuuluu harvinaisiin maametalleihin. Pehmeätä ja taottavaa, hopeankiiltoista metallia, joka kestää ilman vaikutusta muita harvinaisia maametalleja paremmin.

Erbiumin suolat ovat punaisia.

Maankuoressa erbiumia on 2,4 g tonnissa.

Käytetään seosmetallina teräksessä.

Alkuaineen nimi on johdettavissa ruots. kylän Ytterbyn nimestä.Täältä peräisin olevasta maanäytteestä ruots. C. Mosander v. 1843 onnistui eristämään tummanharmaata, metallimaista jauhetta, erbiumia.

Tulium

Tm
#69
[168.934 21(2)] ruots. tulium, engl. Thulium, Thule = Pohjola

Harvinaisiin maametalleihin kuuluva, hopeanvalkoinen, kiiltävä metalli, joka hajottaa hitaasti vettä ja liukenee helposti happoihin. Harvinaisin ja kallein harvinaisista maametalleista.

Korkean hinnan takia ei tuliumilla ole merkittävää käyttöä. Ydinreaktoreissa valmistettua radioaktiivista isotooppia tulium-170 käytetään säteilylähteenä kannettavissa röntgenlaitteissa.

Tuliumia on maankuoressa keskimäärin vain 0,2 g tonnissa.

Ruots. P. Cleve keksi tuliumin v. 1879 Ytterbyn mineraalista, josta löytyivät myös holmium ja erbium.

Ytterbium

Yb
#70
[173.04(3)] ruots. ja engl. ytterbium, Ytterby = kylä Ruotsissa

Harvinaisiin maametalleihin kuuluva, kiiltävä, hopeamainen, pehmeä metalli. Reagoi veden kanssa hitaasti, mutta liukenee helposti laimeisiin happoihin.

Ytterbium on kallista ja vaikeasti valmistettavaa, eikä sillä tämän vuoksi ole merkittävää käyttöä. Ytterbiumoksidia käytetään sähköeristeiden valmistuksessa.

Ytterbiumia on maankuoressa keskimäärin 2,6 g tonnissa ja se on yleisyydeltään 51. alkuaine.

Alkuaineen löysi sveits. J. Marignac v. 1907.

Lutetium

Lu
#71
[174.967(1)] ruots. ja engl. lutetium, lat. Lutetia = Pariisin alue

Puhdasta lutetiumia on valmistettu vasta viime vuosina ja se on yksi vaikeimmin valmistettavia metalleja. Se on ominaisuuksiltaan muita harvinaisia maametalleja muistuttava, melko pysyvä metalli.

Kalleutensa vuoksi lutetiumilla ei ole käytännön merkitystä. Lutetiumia on pieniä määriä kaikissa yttriumia sisältävissä mineraaleissa. Maankuoressa sitä on keskimäärin 0,75 g tonnissa.

V. 1907 havaitsi ransk. G. Urbain harvinaisia maametalleja tutkiessaan aiemmin keksityn ytterbiumin ohella esiintyvän uuden metallin, joka nimettiin lutetiumiksi.

Hafnium

Hf
#72
[178.49(2)] ruots. ja engl. hafnium, lat. Hafniae = Kööpenhamina

Hopeankiiltävää, taipuisaa, pehmeää metallia. Imee itseensä kaasuja, esim. ilmasta happea muuttuen hauraaksi . Hienojakoisena jauheena voi syttyä itsestään ilmassa palamaan. Kyky siepata neutroneja. Kestää hyvin lämpöä (sulamispiste 2200°C).

Kalleutensa vuoksi toistaiseksi vain vähän merkitystä. Voidaan käyttää ydinreaktoreiden säätötankoina, tyhjiöputkissa kaasujen vangitsijana, erikoislampuissa hehkulankana.

Hafniumia on maankuoressa 4,5 g tonnissa ja se esiintyy yleensä zirkoniumin kanssa, josta se on vaikea erottaa.

Hafniumin keksivät v. 1923 unkar. G. von Hevesey ja hollant. D.Coster työskennellessään Bohrin laboratoriossa Kööpenhaminassa.

Tantaali

Ta
#73
[180.9479(1)] ruots. tantal, engl. tantalum, Tantalos = henkilö kreik. muinaistarustossa

Harmaata erittäin kovaa, raskasta, vaikeasti sulavaa (sulamispiste 1996°C) metallia, joka kestää hyvin happojen ja alkalien vaikutuksen.

Käytetään kirurgin ja hammaslääkärin välineissä, lentokoneissa ja raketeissa, röntgenputkien katodeissa, kynänterissä ja termoelementieissä.

Tantaalin keksi v. 1802 ruots. A. Ekeberg tutkiessaan kahta mineraalia, joista toinen oli peräisin Kemiöstä Suomesta. Tantaali on luonnossa hyvin harvinainen. Maankuoressa keskimäärin 2 g tonnissa.

Volframi

W
#74
[183.84(1)] ruots. wolfram, eng. tungsten, wolfram, saks. Wolf = susi

Hopeanvalkoista, notkeaa, sitkeää, raskasta metallia, jota on helppo vetää langaksi ja muokata. Sulamispiste korkeampi kuin millään muulla metallilla (3410°C) Kestää hyvin ilman, veden ja happojen vaikutuksen.

Käytetään hehkulamppujen hehkulankana, kynänterissä, röntgenputkissa, erikoisterästen valmistamiseen, yhdisteinä porien terissä, metallien hiontalaitteissa, elektroniputkien hehkulankana. Yhdisteitä käytetään keramiikan värjäämiseen ja taiteilijaväreinä.

Maankuoressa keskimäärin 15 g tonnissa, yleisyydeltään 36. alkuaine.

Ruots. C. Scheele löysi volframin v. 1781 eräästä mineraalista, joka oli erittäin raskasta ja käytti siitä nimeä "tungsten" = raskas kivi. Alkuaine oli kuitenkin tunnettu jo 1500-luvulla tinan haitallisena seuralaisena, "sutena", mihin nimi viittaa.

Renium

Re
#75
[186.207(1)] ruots. ja engl. rhenium, lat. Rhenus = Rhein

Kuuluu platinametalleihin. Hopeankiiltävää, raskasta metallia, joka kestää korkeita lämpötiloja. (sulamispiste on 3180°C ja kiehumispiste on 5627°C)

Käytetään täytekynien terissä, korkeiden lämpötilojen mittauslaitteissa, sytytystulpissa ja sähkökytkimissä.

Renium on luonnossa erittäin harvinainen, sitä on maankuoressa vain 1 mg tonnissa. Ei esiinny vapaana metallina.

Reniumin keksivät saks. W. Noddack ja I. Tacke-Noddack v. 1925 eristäen sen platinamalmeista.

Osmium

Os
#76
[190.23(3)] ruots. ja engl. osmium, kreik. osme = haju

Osmium on kiiltävää, sinertävän valkoista, kovaa, mutta haurasta metallia, joka sulaa vasta yli 3000°C:ssa

Käytetään täytekynien kärjissä, levysoitinten neuloissa, kompassineuloissa ja katalysaattorina.

Osmium esiintyy luonnossa platinan ja iridiumin kanssa platinapitoisessa jokihiekassa tai platinamineraaleissa. Erittäin harvinainen.

Alkuaineen keksi v. 1803 engl. S. Tennant platinaa puhdistettaessa jäävästä mustasta sakasta. Osmiumoksidilla on tympeä haju, josta alkuaine sai nimensä.

Iridium

Ir
#77
[192.217(3)] ruots. ja engl. iridium, kreik. iridios = sateenkaaren värinen

Platinametalleihin kuuluva, kova ja hauras metalli, joka kestää korroosiota erittäin hyvin. Kuningasvesikään ei sitä liuota. Kestää korkeita lämpötiloja (sulamispiste 2454°C)

Mittojen ja painojen perusmitat on valmistettu platinairidiumseoksesta. Iridium-osmiumseosta käytetään mustekynien terissä.

Luonnossa iridium esiintyy platinaan sekoittuneena ja sitä on maankuoressa vain 1 mg tonnissa.

Alkuaineen keksi engl. S. Tennant v. 1803 tutkiessaan raakaplatinaa liuotettaessa syntyvää jätettä. Nimi johtuu siitä, että iridiumin yhdisteet ovat vaihtelevan värisiä.

Platina

Pt
#78
[195.078(2)] ruots. platina, engl. platinium, esp. plata = hopea

Platina on harmaanvalkoista, kiiltävää, taipuisaa ja taottavaa, kultaa raskaampaa metallia, joka kestää hyvin ilman, veden ja happojen vaikutuksen; se liukenee vain kuningasveteen (typpihapon ja suolahapon seos, 1:3). Etenkin hienojakoisena jauheena se imee itseensä jopa 100-kertaisen tilavuutensa vetyä. Korkea sulamispiste 1772°C).

Käytetään laboratoriovälineissä, kultakruunuissa kullan seoksena, koruissa, katalysaattorina, vastuslämpömittareissa, kirurgisissa välineissä, elektrolyysissä elektrodeina.

Platina on luonnossa harvinainen, sitä on maankuoressa keskimäärin 5 mg tonnissa. Se esiintyy joko vapaana metallina, usein muiden platinametallien kanssa seoksena tai yhdisteinä.

Platina keksittiin vasta 1700-luvun puolivälissä Etelä-Amerikan jokien hiekasta ja sitä pidettiin jonkinlaisena hopeana, jonka mukaan annettiin myös nimi.

Kulta

Au
#79
[196.966 55(2)] ruots. guld, engl., gold. sanskr. Jval= Loistaa

Kulta on kellanruskeata, taipuisaa, helposti muotoiltavaa jaloa metallia, jolla on erittäin hyvä sähkönjohtokyky ja valonheijastuskyky. Se kestää hyvin ilman, veden ja happojen vaikutuksen. Liukenee kuitenkin kuningasveteen ja syanidiliuokseen, myös elohopeaan amalgaamaksi.

Pääosa maailmassa tuotetusta kullasta on keskuspankkien holveissa. Kullan hinta Suomessa oli 82 100 mk/kg (23.2.1987). Lontoon päivänoteeraus oli 389,00 USD/unssi (24.6.1994) - USD Suomen Pankin keskikurssi samana päivänä 5,3202.

Kultaa käytetään koruina, avaruusaluksissa lämmönheijastimena, tietokoneissa kontaktimetallina, lasin värjäykseen, kolikkometallina, kultahampaisiin, kultayhdisteinä nivelreuman hoitoon.

Kulta esiintyy luonnossa sekä metallisena että yhdisteinä. Maankuoressa sitä on 5 mg tonnissa, yleisyydeltään 72. alkuaine. Suurin Lapista huuhtomalla saatu kultahippu 395 g. Outokumpu Oy valmistaa kultaa kuparin valmistuksen sivutuotteena n. 1000 kg vuodessa.

Kulta on ollut tunnettu koriste-esineiden materiaalina jo ainakin 7000 vuotta. Tämän osoittivat bulgarialaisten geologien vuosina 1972-85 Varnan seudulta muinaisista haudoista löytämät esineet.

Elohopea

Hg
#80
[200.59(2)] ruots. kvicksilver, engl. mercury, lat. hydrargyrum = vesihopea

Ainoa nestemäinen metalli huoneen lämpötilassa. Muuttuu kiinteäksi -39°C:ssa ja kaasuksi +357°C:ssa. 13,6 kertaa vettä raskampaa ja erittäin herkkäliikkeistä. Elohopea on varsin myrkyllistä (I lk). Varottava pitämästä avoimessa astiassa, koska höyrystyy ilmaan huoneen lämpötilassa. Elohopean ja muiden metallien seoksia sanotaan amalgaamoiksi.

Luontoon joutuneet elohopeayhdisteet muuttuvat mikro-organismien vaikutuksesta metyylielohopeaksi ja voivat tässä muodossa kulkeutua ihmiseen ravinnon mukana esim. elohopeapitoisten vesistöjen kaloista.

Elohopeaa käytetään lämpömittareissa, elohopeakarkaisimissa, hammaspaikkamateriaalina (tina-hopea-amalgaama), katulampuissa, elektrolyysikennoissa, ilmapuntareissa, elohopeayhdisteitä rotanmyrkkynä, hyönteismyrkkynä ja puun lahonsuoja-aineena, räjähdyselohopeaa aloiteräjähdysaineena.

Elohopea on ollut tunnettu tuhansia vuosia. Sitä on löydetty egyptiläisten haudoista, jotka ovat peräisin 1500 eKr. Alkemistit liittivät sen roomalaiseen jumalaan Mercuriukseen.

Tallium

Tl
#81
[204.3833(2)] ruots. tallium, engl. Thallium, kreik. thallos = vihreä verso

Pehmeää, veitsellä leikattavaa, helposti sulavaa (sulamispiste 304°C) metallia, joka muistuttaa lyijyä ominaisuuksiltaan.

Talliumin ja elohopean seos jähmettyy vasta -58°C:ssa (elohopea -39°C:ssa). Metalli ja sen yhdisteet ovat myrkyllisiä; vaikuttavat hermostoon elohopean tavoin ja aiheuttavat hiusten lähtöä. (I lk:n myrkkyjä).

Käytetään alhaisten lämpötilojen mittaamiseen (Tl-Hg), yhdisteitä rotanmyrkkynä ja nahan sekä kankaiden kyllästämiseen sekä elektroniikkateollisuudessa.

Talliumia esiintyy luonnossa hyvin niukasti; maankuoressa keskimäärin 1 g tonnissa. Sitä otetaan talteen lentopölyistä ja rikkihappotehtaiden lietteistä.

Alkuaineen keksi v. 1861 engl. W. Crookes rikkihappotehtaan jätelietteestä spektroskooppisesti. Nimensä aine sai vihreän spektriviivansa perusteella.

Lyijy

Pb
#82
[207.2(1)] ruots. bly, engl. lead, lat. plumbum

Lyijy on sinertävänharmaa, pehmeä, alhaisessa lämpötilassa sulava metalli, jonka tiheys on melko suuri ja joka kestää hyvin korroosiota. Pehmeä vesi (sadevesi) syövyttää sitä, mutta tavallisen kalkkipitoisen veden vaikutuksesta saostuu lyijyn pinnalle liukenemista estävä kalkkikerros.

Lyijy on myrkyllistä sekä metallisena että yhdisteinä. Sitä leviää ympäristöön mm. bensiinin lisäaineena käytetyistä lyijy-yhdisteistä. Suomalainen saa keskimäärin 0,46 mg lyijyä elimistöönsä viikossa (turvallisen annoksen yläraja 3 mg/viikko). Lyijy kerääntyy maksaan ja munuaisiin ja poistuu elimistöstä hitaasti.

Lyijyä käytetään mm. akkujen valmistukseen, putkien ja kaapeleiden päällystämiseen, säteilysuojauksessa, luotien ja haulien valmistukseen, tinan kanssa seostettuna juotosmetallina, lyijyoksidina kristallilasin valmistukseen, suoloina maalien valmistuksessa.

Maankuoressa on lyijyä 16 g tonnissa, yleisyydeltään se on 34. alkuaine. Tavallisin lyijymalmi on lyijyhohde (PbS).

Lyijy on ollut tunnettu jo 2000 vuotta sitten, jolloin roomalaiset rakensivat siitä vesijohtoja. Muinaisessa Egyptissä siitä valmistettiin painoja ja käyttöesineitä.

Vismutti

Bi
#83
[208.980 38(2)] ruots. vismut, engl. bismuth, saks. Weismuth = valkoinen massa

Harmaanvalkoista, haurasta, helposti sulavaa (sulamispiste 271°C) metallia. Kestää hyvin veden, ilman ja laimeiden happojen vaikutuksen. Johtaa sähköä huonosti ja sähkönvastus on paineesta riippuvainen. Lämmönjohtavuus myös huono.

Käytetään säätö- ja mittauslaitteissa, termoelementeissä, helposti sulavien metalliseosten valmistamiseen, sulamispiste 70°C, ydinvoimaloiden lämmönvaihtimissa. Yhdisteitä käytetään lääkkeinä, varjoaineena röntgentutkimuksessa ja posliinin kultaukseen.

Vismutti esiintyy luonnossa sekä vapaana että yhdisteinä. Sitä on maankuoressa 0,2 g tonnissa, yleisyydeltään se on 62. alkuaine. Suurin osa vismutista saadaan sivutuotteena muiden metallien (tina, kupari, lyijy) valmistuksen yhteydessä.

Vismutti tunnettiin jo keskiajalla, mutta vasta v. 1753 ransk. C. Geoffroy kuvasi vismutin ominaisuudet.

Polonium

Po
#84
[[]] ruots. ja engl. polonium, ransk. Pologne = Puola

Radioaktiivinen aine, alfasäteilijä ja sellaisena hyvin vaarallinen. 1 g poloniumia säteilee yhtä voimakkaasti kuin 5 kg radiumia. Puhtaana poloniumia on valmistettu vasta viime aikoina. Se on helposti sulava (sulamispiste 254°C) metallinen aine. Tunnetuista isotoopeista on tärkein ²¹⁰Po (puoliintumisaika 138,4 vuorokautta).

Käytetään ydinenergiaparistoissa.

Pikivälkkeessä poloniumia on hyvin pieniä määriä, noin 1 g 25 000 tonnissa pikivälkettä, maankuoressa uraanimalmeissa radioaktiivisen hajoamisen tuloksen häviävän pieniä määriä.

Poloniumin löysivät Marie ja Pierre Curie v. 1898 böhmiläisestä pikivälkkeestä. Aine sai nimensä Marie Curien syntymämaan mukaan.

Astatiini

At
#85
[[]] ruots. astat, engl. astatine, kreik. a-statos = pysymätön

Kuuluu halogeeneihin. Muistuttaa jodia ominaisuuksiltaan, mutta on metallisemman näköinen, kiinteä aine. Voimakkaasti radioaktiivinen. Pysyvimmän isotoopin puoliintumisaika vain 8,3 tuntia.

Löydetty luonnosta hyvin pieniä määriä radioaktiivisten aineiden hajoamisen tuloksena.

Aineen keksivät v. 1940 Kalifornian yliopistossa D. Corson, K. MacKenzie ja E. Segrå pommittamalla vismuttia alfahiukkasilla.

Radon

Rn
#86
[[]] Radon

Jalokaasu, jonka kaikki isotoopit ovat radioaktiivisia. Radonia esiintyy uraania ja toriumia sisältävissä maakerrostumissa ja pohjavesissä. Suomessa radonia on monin paikoin kaivovedessä.

Radonia syntyy radiumin hajoamistuotteena ja sitä on käytetty yhdessä hajoamistulostensa kanssa ampulliin suljettuna mm. sädehoitoon.

Radonin löysi 1900 F. E Dorn ja W. Ramsay ja W. Gray eristivät sen 1908.

Frankium

Fr
#87
[[]] ruots. ja engl. francium, France = Ranska

Frankium esiintyy luonnossa uraanimalmeissa, koska se kuuluu uraanin hajoamissarjaan. Kuuluu alkalimetalleihin ja muistuttaa kemialtaan cesiumia. Kaikki frankiumin isotoopit ovat radioaktiivisia ja varsin lyhytikäisiä; pysyvimmän isotoopin puoliintumisaika on vain 22 minuuttia. Siksi frankiumia ei ole onnistuttu valmistamaan punnittavissa olevia määriä.

Alkuaineen keksi ransk. M. Berey Pariisin Curie-instituutissa v. 1939.

Radium

Ra
#88
[[]] ruots. ja engl. Radium, lat. radius = säde

Radium kuuluu maa-alkalimetalleihin. Se on hopeanvalkoinen, erittäin reaktiokykyinen metalli, joka vettä hajottaessaan muodostaa vetyä ja radiumhydroksidia. Tärkein isotooppi on radium-226, puoliintumisaika 1620 vuotta, joka hajoaa radoniksi alfa-säteilyä lähettäen. Radium on elimistölle erittäin vaarallista: se hakeutuu luustoon kalsiumin tapaan aiheuttaen luusyöpää ja estäen punaisten verisolujen muodostumista.

Radiumia käytetään itseloistavissa maaleissa, kellonosoittimissa, neutronilähteenä.

Radiumia on luonnossa kaikissa uraanimineraaleissa, koska sitä syntyy uraanin hajoamistuotteena. Eniten sitä on pikivälkkeessä, n. 0,4 g tonnia kohden uraania. Radiumia valmistetaankin uraanituotannon sivutuotteena.

Radiumin löysivät aviopuolisot Marie ja Pierre Curie Böhmistä peräisin olevasta pikivälkkeestä (Nobelin palkinto v. 1903.)

Aktinium

Ac
#89
[[]] ruots. ja engl. actinium, kreik. aktis = säde

Aktiniumia syntyy uraani-235:n radioaktiivisessa hajoamisessa ja sitä esiintyy luonnossa pienin määrin uraanimalmeissa, esim pikivälkkeessä 0,15 mg tonnia kohden. Voidaan valmistaa pommittamalla radiumia neutroneilla.

Voimakkaasti radioaktiivinen aine, säteilee alfahiukkasia ja muuttuu pysyväksi lyijyksi. Pitkäikäisimmän isotoopin puoliintumisaika 22 vuotta. Raskas, korkeassa lämpötilassa sulava metalli.

Käytetään neutronilähteenä ydinteknologiassa.

Ransk. A. Debierne löysi aktiniumin pikivälkkeestä v. 1899 ja nimesi sen.

Torium

Th
#90
[232.0381(1)] ruots. ja engl. thorium, Tor = ukkosen jumala

Radioaktiivinen metalli (järjestysluku 90). Platinan näköistä, vaikeasti sulavaa (sulamispiste 1750°C), sitkeää ja helposti muokattavaa ainetta.

Isotoopeista tärkein on torium-232 (puoliintumisaika 14 miljardia vuotta), joka on alfasäteilijä.

Käytetään oksidina kaasu- ja öljylamppujen hehkusukissa, valokennoissa, loisteputkien katodeina. Toriumia voidaan käyttää ydinreaktoreiden polttoaineena. On jopa arveltu, että maankuoressa olevasta toriumista saataisiin yhtä paljon energiaa kuin uraani- ja fossiilisista polttoaineista yhteensä.

Alkuaineen keksi ruots. J. Berzelius v. 1820 norjalaisesta mineraalista.

Protaktinium

Pa
#91
[231.035 88(2)] ruots. ja engl. protactinium, kreik. protos = ensimmäinen

Radioaktiivinen, metallinen alkuaine. Pitkäikäisimmän isotoopin 231Pa puoliintumisaika on 32 500 vuotta. Se on alfasäteilijä ja sellaisena vaarallinen. Isotoopit ovat pysymättömiä.

Protaktiniumia on valmistettu vain grammamääriä. Ei ole käytännön merkitystä.

Protaktinium on luonnossa erittäin harvinainen aine, uraanimalmeissa sitä on 314 mg yhtä tonnia kohden uraania. Luonnossa protaktinium muodostuu uraani-235:stä.

Saks. O. Hahn ja itävalt. Lise Meitner löysivät alkuaineen v. 1917 pikivälkkeestä. nimi luonnehtii sen paikkaa aktinoidien sarjassa.

Uraani

U
#92
[238.028 91(3)] ruots. uran, engl. uranium, Uranus = planeetta

Raskasta, sinertävän harmaata, terästä vähän pehmeämpää, radioaktiivista metallia. Reagoi jalokaasuja lukuunottamatta kaikkien muiden aineiden kanssa. Kuumennettaessa palaa säkenöiden, hienojakoisena jauheena saattaa syttyä itsestäänkin palamaan. Uraani sekä sen yhdisteet ovat erittäin myrkyllisiä (I lk) sekä kemiallisesti että säteilyn takia. Luonnon uraani koostuu kolmesta isotoopista: 238U, 235U ja 234U, jotka kaikki ovat radioaktiivisia. Uraani-235 ydin halkeaa, jolloin vapautuu runsaasti energiaa.

Luonnon uraania sellaisenaan tai uraani-235:n suhteen rikastettuna käytetään ydinvoimaloiden polttoaineena sekä ydinpommien raaka-aineena, uraaniyhdisteitä lasin ja keramiikan värjäämiseen.

Uraania on maankuoressa keskimäärin 4 g tonnissa. Uraanimalmeja tavataan laajalti maapallolla, myös Suomessa.

Uraanin keksi saks. M. Klaproth pikivälkkeestä v. 1789.

Neptunium

Np
#93
[] ruots. ja engl. neptunium, Neptunus = planeetta

Neptunium on radioaktiivinen alkuaine, jonka järjestysluku on 93. Se on metalli luonteeltaan.

Alkuaineen löysivät amer. tutkijat E. McMillan ja P. Abelson v. 1940 Kalifornian yliopistossa Berkleyssä pommittaessaan uraania syklotronissa neutroneilla. Syntyneen isotoopin (neptunium-239) puoliintumisaika on 2,3 minuuttia. Pieniä määriä alkuainetta on löydetty myös luonnosta uraanimalmien yhteydestä.

Isotooppia 237Np saadaan plutoniumin valmistuksen sivutuotteena ja sen puoliintumisaika on varsin pitkä, 2 140 000 vuotta.

Plutonium

Pu
#94
[[]] ruots. ja engl. plutonium, Pluto = planeetta

Plutonium on radioaktiivinen aine, järjestysluku 93. Se on hopeanvalkoista, erittäin reaktiokykyistä metallia. Plutoniumpala tuntuu kosketeltaessa lämpimältä siitä vapautuvan alfasäteilyn vuoksi. Myrkyllinen (I lk). Kerääntyy etupäässä luustoon.

V. 1941 keksittiin tärkeä isotooppi 239Pu (puoliintumisaika 24360 vuotta) pommittamalla luonnon uraania hitailla neutroneilla. Plutoniumin merkitys ydinvoiman tuotannossa perustuu siihen, että 239Pu:n ydin halkeaa hitaiden neutronien vaikutuksesta, jolloin vapautuu merkittävä määrä energiaa.

Käytetään reaktoripolttoaineena ja ydinaseissa. Valmistettaneen nykyisin useita tonneja vuodessa. Myös energianlähteenä tekokuissa ja avaruusluotaimissa. Nagasakiin v. 1945 pudotettu pommi sisälsi plutoniumia.

Plutoniumin keksivät v. 1940 G. Seaborg, E. McMillan, J. Kennedy ja A. Wahl Kalifornian yliopistossa Berkleyssä pommittaessaan uraania deutroneilla. Tällöin syntyi isotooppi 238Pu (puoliintumisaika 86,4 vuotta).

Amerikium

Am
#95
[[]] ruots. ja engl. americium

Aktinoideihin kuuluva radioaktiivinen metalli. Pysyvimmän isotoopin puoliintumisaika 7800 vuotta.

Käytetään neutronilähteenä esim. sydäntahdistimiin. Luonnossa mitättömän vähän.

Amerikium keksittiin Chicagon yliopistossa v. 1944, missä G. Seaborg, R. James ja L. Morgan tutkivat plutoniumin valmistamista säteilyttämällä uraania.

Curium

Cm
#96
[[]] ruots. ja engl. curium

Metallinen, erittäin radioaktiivinen alkuaine.

Ei käytännön merkitystä.

Nimi annettu Pierre ja Marie Curien mukaan. Curiumia valmisti ensimmäiseksi tutkijaryhmä G. Seaborg, R. James ja A. Ghiorso Kalifornian yliopistossa pommittamalla plutoniumia alfahiukkasilla v. 1944.

Berkelium

Bk
#97
[[]] ruots. ja engl. berkelium

Metallinen, voimakkaasti radioaktiivinen alkuaine. Pysyvimmän isotoopin puoliintumisaika on 1 400 vuotta.

S. Thompson, A. Ghiorso ja G. Seaborg eristivät ensimmäiseksi v. 1949 berkeliumia pommittamalla amerikium-241:tä heliumioneilla Kalifornian yliopistossa Berkleyssä.

Kalifornium

Cf
#98
[[]] ruots. ja engl. californium

Keinotekoinen alkuaine. Pitkäikäisimmän tunnetun isotoopin puoliintumisaika on 900 vuotta. Alkuaineen järjestysluku on 98. Tunnistamiseen riitti vain 5000 atomia.

Neutronilähde.

Kaliforniumia valmistivat ensimmäiseksi v. 1950 S. Thompson, K. Street, A. Ghiorso ja G. Seaborg pommittamalla n. miljoonasosagrammaa curium-242:ta syklotronissa alfa-hiukkasilla Kalifornian yliopistossa (siitä nimi).

Einsteinium

Es
#99
[[]] ruots. ja engl. einsteinium

Radioaktiivinen alkuaine. Pysyvimmän isotoopin puoliintumisaika on 276 vuorokautta. Isotooppia 254 voidaan valmistaa jopa punnittavia määriä. Ei käytännön merkitystä.

Alkuaineen löysi A. Ghiorson johtama tutkijaryhmä Kalifornian yliopistossa Berkleyssä v. 1952 tuolloin Tyynellä merellä tapahtuneen vetypommiräjähdyksen jätteistä. Nimi on annettu Albert Einsteinin mukaan.

Fermium

Fm
#100
[[]] ruots. ja engl. fermium

Keinotekoinen alkuaine, jonka järjestysluku on 100.

Kaikki tunnetut isotoopit ovat lyhytikäisiä. Fermiumia on valmistettu myöhemmin esimerkiksi ydinreaktorin avulla. Raskain alkuaine, jotka on valmistettu "kouriintuntuvia" määriä (noin miljardi atomia).

Ei käytännön merkitystä.

Alkuaine keksittiin v. 1953 Tyynellä merellä tapahtuneen vetypommiräjähdyksen jäämistä (samoin kuin einsteinium). Nimensä se sai ydinfyysikko Enrico Fermin mukaan. Tällöin todetun isotoopin fermium-255:n puoliintumisaika on 22 tuntia.

Mendelevium

Md
#101
[[]] ruots. ja engl. mendelevium

Keinotekoinen alkuaine, jonka järjestysluku on 101. Pysyvimmän isotoopin puoliintumisaika on 2 kuukautta.

Alkuaine on saanut nimensä venäläisen kemistin Dimitri Mendelejevin mukaan, joka laati alkuaineiden jaksollisen järjestelmän ja käytti sitä hyväksi vielä tuntemattomien alkuaineiden ominaisuuksien määrittelemiseksi.

Mendeleviumin tunnisti ensimmäisenä A. Ghiorson johtama tutkimusryhmä Kalifornian yliopistossa Berkelyssä v. 1955. Lähtöaineena oli einsteinium-253, jota pommitettiin syklotronissa alfahiukkasilla.

Nobelium

No
#102
[[]] ruots. ja engl. nobelium, Alfred Nobel

Radioaktiivinen metallinen alkuaine. Nobeliumin järjestysluku on 102.

Pysyvimmän isotoopin puoliintumisaika on yksi tunti.

Nobeliumia valmistivat v. 1958 A. Ghiorso, T. Sikkeland, J. Walton ja G. Seaborg Kalifornian yliopistossa pommittamalla curiumia 246Cm hiiliytimillä. Alkuaine on saanut nimensä ruots. kemistin Alfred Nobelin mukaan.

Lawrencium

Lr
#103
[[]] ruots. ja engl. lawrencium

Lawrencium on keinotekoinen, radioaktiivinen alkuaine, jonka järjestysluku on 103. Pitkäikäisimmän isotoopin puoliintumisaika on vain kolme minuuttia, eikä alkuainetta ole valmistettu punnittavia määriä.

Lawrenciumia valmisti ensiksi A. Ghiorson johtama tutkimusryhmä Kaliforniassa Berkleyn Lawrence-laboratoriossa v. 1961 pommittamalla kaliforniumia booriytimillä.

Rutherfordium

Rf 
#104.
[[261]]

Rutherfordium on keinotekoinen alkuaine, jota ei esiinny luonnossa.

The essentials

Name: rutherfordium

Symbol: Rf

Atomic number: 104

Atomic weight: [ 261 ]

CAS Registry ID: 53850-36-5

Group number: 4

Group name: (none)

Period number: 7

Block: d-block

dubnium

Db 
#105
[[]]

Dubnium on siirtymäalkuaineisiin kuuluva metallimainen alkuaine jota ei esiinny luonnossa.

Alkuaineiden n:ot 104...109 nimistä oli vuosikausia erimielisyyksiä. Päätös alkuaineiden n:ot 104...109 nimeämisestä siirrettiin IUPAC:n nimistökomissiolle, joka vahvisti elokuussa 1997 alkuaineen n:o 105 nimeksi dubniumin.

Seaborgium

Sg 
#106
[[]]

Seaborgium on synteettinen alkuaine, jota ei ole ympäristössä lainkaan. Sille ei ole keksitty käyttöä. Seaborgium is a synthetic element that is not present in the environment at all. It has no uses.

Bohrium

Bh 
#107
[[]]

Bohrium is a synthetic element that is not present in the environment at all. The German discoverers at GSI proposed the name Nielsbohrium (symbol Ns) after Niels Bohr. IUPAC are happy to name an element after Bohr but suggest bohrium (Bh) on the grounds that the first name of a person does not appear in the names of any other element named after a person. This seems to have been accepted by all concerned.

Isolation

Here is a brief summary of the isolation of bohrium. Only a few atoms of element 107, bohrium, have ever been made. The first atoms were made through a nuclear reaction involving fusion of an isotope of lead, 209Pb, with one of chromium, 54Cr.

209Pb + 54Cr 262Bh + 1n

Isolation of an observable quantity of bohrium has never been achieved, and may well never be. This is because bohrium decays very rapidly through the emission of a-particles.

More recently, other isotopes have been made at the Paul Scherrer Institute (PSI) in Switzerland.

249Bk + 22Ne 266Bh + 51n

249Bk + 22Ne 267Bh + 41n

In this work, it appears the scientists concerned feel bohrium forms the oxychloride BhClO3.

Hassium

Hs 
#108
[[]]

Paul Scherrer Institute

www-aix.gsi.de Element Hassium erstmals ins Periodensystem eingeordnet

Tiede2000-lehti"Kemiaa kuudella atomilla" - Tiede-lehden uutinen

Here is a brief summary of the isolation of hassium.

Only a few atoms of element 108, hassium, have ever been made. The first atoms were made through a nuclear reaction involving fusion of an isotope of lead, 208Pb, with one of iron, 58Fe.

208Bi + 58Fe 265Hs + 1n

Isolation of an observable quantity of hassium has never been achieved, and may well never be. This is because hassium decays very rapidly through the emission of a-particles.

Meitnerium

Mt 
#109
[[]]

Element 109, meitnerium, is a synthetic element that is not present in the environment at all. There is no dispute concerning the name meitnerium for element 109. The interested reader should consult the on-line version of The Wonderful World of Atoms and Nuclei for a fascinating insight into research on "super-heavy" atoms.

Darmstadtium

Ds 
#110
[[]]

Chemically, darmstadtium is in the same Group as nickel, palladium, and platinum (Group 10). Unlike these lighter atoms, darmstadtium decays after a small fraction of a thousandth of a second into lighter elements by emitting a-particles which are the nuclei of helium atoms.

Isolation

Here is a brief summary of the isolation of darmstadtium.

Only a few atoms of darmstadtium have ever been made, initially through a nuclear reaction involving fusion of an isotope of lead, Pb, with one of nickel, Ni.

208Pb + 62Ni 269Ds + 1n

Isolation of an observable quantity has never been achieved, and may well never be. This is because atoms of the element decompose through the emission of a-particles with a half life of only about 270 microseconds. Another isotope was made by using a different isotope of nickel.

208Pb + 64Ni 271Ds + 1n

Roentgenium

Rg 
#111
[[]]

Alkuaine 111, röntgenium, keksittiin joulukuun 8. 1994 GSI:llä Darmstadissa, Saksassa.

Element 111, roentgenium, was discovered on 8th December 1994 at the GSI in Darmstadt, Germany. The interested reader should consult the on-line version of The Wonderful World of Atoms and Nuclei for a fascinating insight into research on "super-heavy" atoms. Chemically, roentgenium should be in the same group as the elements copper, silver, and gold (Group 11).

Isolation

Here is a brief summary of the isolation of roentgenium. Only a few atoms of element 111, roentgenium, have ever been made through a nuclear reaction involving fusion of an isotope of bismuth, 209Bi, with one of nickel, 64Ni.

²⁰⁹Bi + ⁶⁴Ni ²⁷²Rg + 1n

Isolation of an observable quantity has never been achieved, and may well never be.

Tietoa uusista alkuaineista englanniksi

A good overview about the new chemical elements you can find at: www.gsi.de/portrait/

114

Animoi
#114
[293]

Alkuaineet 112 - 116, ja 118 on myös keksitty, Flerov Laboratory of Nuclear Reactions antaa lisätietoa englanniksi!

Neljä atomia alkuainetta nro 115

ununpentium (epävirallinen työnimi) 115 [[]]

Häivähdys kahdesta uudesta alkuaineesta Tiede2000 2004-02-09

kemian opiskelua ulkomailla

Tässä on kokoelma parhaita kemian ja kemiateknologian perustutkimuksen opinahjoja ympäri maailmaa. Näistä linkeistä avautuvat yleensä englanninkieliset sivut.

• Los Alamosin kansallisen laboratorion kemian osasto tarjoaa erinomaisen julkisen resurssin jaksollisen järjestelmän käsitteisiin:www.periodic.lanl.gov. Asiatiedon lisäksi tämä sivusto on panostanut myös ulkonäköön.
• Splitin kaupunki Kroatiassa ja sen kemianteknologian osasto: Very nice glossary
• ICT Prague - Faculty of Chemical Technology: Praha, Cz
• Kemian verkko-oppimisen ja kontribuution alustana toimii "Chemistry wiki" osoitteessa: wiki.webelements.info/HouseRules

Lähteet ja alaviitteet

Tiedekeskussäätiö eli Heureka ja Helsingin Yliopisto ovat ne tahot, jotka ovat eniten auttaneet tämän sivun syntymiseen. Joitakin lainauksia uusimpien alkuaineiden kohdalla on tehty WebElements-sivustosta.

Käänteinen lähde

Tämä sivu on toiminut lähteenä "Elements MultiDict"-sivuston suomalaisille alkuainenimille

FOOTNOTE: Kokeellinen alaviite

          1  2  3  4  5  6  7   8   9   10  11  12  13  14  15  16  17  18
1. jakso                    H                                           He 
2. jakso  Li Be                                     B   C   N   O   F   Ne 
3. jakso  Na Mg                                     Al  Si  P   S   Cl  Ar 
4. jakso  K  Ca                                     Ga  Ge  As  Se  Br  Kr 
                Sc Ti V  Cr Mn  Fe  Co  Ni  Cu  Zn 
5. jakso  Rb Sr                                     In  Sn  Sb  Te  I   Xe 
                Y  Zr Nb Mo Tc  Ru  Rh  Pd  Ag  Cd 
6. jakso  Cs Ba *                                   Tl  Pb  Bi  Po  At  Rn 
                   Hf Ta W  Re  Os  Ir  Pt  Au  Hg 
7. jakso  Fr Ra **
* Lantaanit La Ce Pr Nd Pm Sm Eu Gd Tb Dy Ho Er Tm Yb Lu 

** Aktiinit Ac Th Pa U Np Pu Am Cm Bk Cf Es Fm Md No Lr ...