Tunturikerho Kavtsi
Talvivarusteet Talvivarusteet

Talvivarusteet / Esa Tervonen, kuvat Juha Virkkunen

Sukset      Sukset

Talvivaelluksella liikkumiseen parhaiten soveltuvat välineet ovat eräsukset. Suksen leveys on seitsemän senttiä. Sopiva suksen pituus saadaan siten, että kärki yltää käyttäjän ylös ojennetun käden sormiin. Tätä pidempi suksi toki kantaa paremmin, mutta samalla suksen hallittavuus huononee. Koska mäkien nousemiseen ja ahkion vetoon tarvitaan hyvää pitoa, kannattaa valita pitopohjasuksi. Näin säästyt myös suksien voitelemiselta. Sauvoissa tulee olla isot sommat. Jos sompa on liian jäykkä tai sauvan kärkipiikki on keskellä sompaa, saattaa kärkipiikki irrota lumesta esimerkiksi mäkeä noustessa, ja tällöin sauva lipsahtaa. Huomioi myös, että sauvan rannelenkki on riittävän iso paksuja rukkasiakin pakkasella käytettäessä.

Mikäli mukaan mahtuu, niin lumikengistä saat mukavat 'leirijalkineet' metriseen hankeen. Näin esimerkiksi WC-reissulla ei tarvitse aina hypätä suksille. Lumikenkiä voidaan käyttää myös suksien sijasta pitkien mäkien nousemiseen.

Siteet      Siteet

Sopiva side sukseen on esimerkiksi Kuusamon Uistimen valmistama eräside. Hiihtämiseen sopivat jalkineet löydät huopakumisaappaista. Niillä pärjäät sekä kovassa pakkasessa että vedessä ja loskassa ja vuoret voi irrottaa päivän päätteeksi tuvassa tai teltassa kuivattaviksi. Käytettäessä "Kösäkkö" -mallista talvitelttaa keittimen lämpö kuivaa mainiosti kuivausverkossa olevat käsineet, sukat ja jalkineiden huopavuoret.

Ahkio

Varusteemme kulkevat kerhon "Kösä" -mallin ahkiossa. Ahkion pituus on noin 160 cm, leveys noin 48 cm ja paino noin 6 kiloa. Ahkio sisältää pikalukollisen vetovyön mallia SA. Ahkion aisat ovat niin sanotut ristikkäisaisat. Oikein pakattuna ahkio on todettu uskolliseksi vetäjänsä seuraajaksi, joka ei pikku töyssyistä kellahda kumoon.

Eräs tapa pakata ahkio. Takana makuupussi vesitiiviisti pakattuna. Keittiölaatikko tarjottimineen. Polttoaineet ja ruuat sekä varavaatteet vesitiiviisti pakattuna kanoottisäkkeihin. Polttoaineet voisi siirtää myös takimmaiseksi, jolloin ne eivät vuotaessaankaan pääse tahrimaan ruokia. Nopeasti tarvittavat varusteet ovat ahkion edessä käden ulottuvilla: EA- ja korjaustarvikkeet, sekä reppu jossa ovat päiväeväät, termospullo ja taukotakki. Näiden varusteiden päälle pakataan telttapatjat ja mahdollinen teltta.

Aisat      Aisat

Vuokratessasi tai hankkiessasi ahkiota tarkasta, että siinä on vara-aisat pakattuna peitteen reunatunneleihin sekä varanaru. Kokoa vetoaisat, tarkasta aisojen ja vetonarun kunto ja kiinnitä aisat ahkion etuosan vetokoukkuihin. Tarkasta kiinnitysremmien kunto, kiristä remmit ja lukitse aisa paikoilleen. Nahkaremmi estää jarrutettaessa alumiinikaaren koukusta luiskahtamisen. Mikäli kaari irtoaa toisesta koukusta, vääntö murtaa koukun, jossa aisa on edelleen kiinni. Kiinnitä ja kiristä vetonaru vetovyöhön. Kiristyksessä on syytä käyttää voimaa, jotta myöskään aisoihin ei jää liikkumatilaa, jolloin aisan pää luiskahtaa vetovyössä olevasta narulukosta ja mahdollisesti rikkoo lukon. Vetonarua voi siirtää joka päivä sentin kaksi eri kohtaan, tällöin kulutus kohdistuu eri kohtaan vetonarua ja naru kestää pidempään. Tarkasta myös että aisat tulevat suorassa linjassa narulukkoihin. Mikäli näin ei ole, niin siirrä lukkoja edemmäs tai taaemmaksi vetovyössä tarpeen mukaan. Aisan pää ei saa 'levittää' narulukkoa, joka voi tällöin murtua.

Korjaussarja

Matkan varrella vaeltajalle ja varusteille voi sattua ja tapahtua. Sekä ahkio ja hiihtovälineet voivat tarvita huoltoa ja korjausta pitkällä vaelluksella. Hiihtovälineiden korjaukseen kannattaa varata siteisiin sopivia ruuveja, vararemmit ja varakärjen. Ahkiossa mukana kulkevien vara-aisojen lisäksi mukaan pakataan varanaru, varanarulukko ja -koukku, sekä ylimääräisiä kiinnitysremmejä. Vetonarun vaihtamista kannatta harjoitella. Se on vaikeaa tehtävä kovalla pakkasella sormet kohmeisena. Katkenneen sauvan tai aisan voi korjata nopeasti halkaistulla alumiiniputkella, jonka molemmat päät kiristetään korjattavan putken ympärille letkunpidikkeillä.

Keitin

Talvella keittovälineeksi soveltuu parhaiten painekeitin. Koska kokkaaminen tapahtuu teltassa, on mukaan syytä varata kunnolliset alustat, esimerkiksi puutarjottimet. Toinen tarjotin keittimelle ja toinen kattiloille, joita joutuu siirtelemään keittimelle ja pois esimerkiksi lunta sulatettaessa. Polttoaineena turvallisinta on petroli, koska se höyrystyy vasta muutamassa kymmenessä plus asteessa, kun taas vastaavasti bensiini höyrystyy vielä samassa määrässä pakkasasteita. Mikäli polttoainetta pääsee vuotamaan, petroli ei talviolosuhteissa höyrysty eikä siten aiheuta hiuksia nostattavia yllätyksiä. Turvallisuudesta joutuu ikävä kyllä maksamaankin koska petroli vaatii keittimen esilämmityksen spriillä. Kuvassa spriitä on pienessä valkoisessa pullossa ja varsinaista polttoainetta petrolia muovisessa punaisessa kuljetuspullossa. Spriin annostelemiseen ja keittimeen laittamiseen voidaan käyttää esimerkiksi lääkeruiskua. Termospulloja sekä juomalle että ruualle. Näin aamulla voidaan valmistaa päivän lounas pulloon ja nauttia se ilman kokkailua.

Ruoka

Ruokia ja ruokapakkauksia on moneen lähtöön. Yksi tapa on pakata ruuat valmiisiin yhden päivän pakkauksiin, niin että pussi sisältää aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Käytössä on sekä valmisruokia että itse kuivattuja ruokia. Kuivattamalla itse ruoka-ainekset voidaan ruokia huomattavasti monipuolistaa, sekä ruuista aiheutuvaa painoa keventää, tilavuutta pienentää sekä lisätä ruuan säilyvyyttä. Esimerkki erään vaelluksen ruokailusuunnitelmasta kahdelle hengelle:

Ruokalista

Ruokalista

Ruokalista

Sivun alkuun     Tulosta sivu


sulje ikkuna