| Referenssimateriaalia kyseiseen malliin löytyy kiitettävästi niin kirjallisuudesta kuin netistäkin. Esim. suomalaisen Mäkelä Auto Tuningin sivuilla (Projects-kohdassa) on erinomainen kuvasarja S4:sen entisöinnistä. Toinen hyvä lähde on ClassicRallyModels -sivusto. | ||||||
|
|
||||||
|
26.11.2007 "Rojekti" etenee pikku hiljaa. Aika kuluu lähinnä osien sovittelussa ja puuttuvien osien rakentelussa. Tarkoitus on saada kaikkien osien paikat ja asennusvaiheet selville ennen ensimmäistäkään maalikerrosta. Maalattuja osia ei tarvitse sitten turhaan hypistellä ja pelätä maalipinnan vaurioitumista. |
||||||
![]() |
Väliseinän osalta päädyin korvaamaan ohjaamokaukalon seinänpuolikkaan muovilevyllä. Lisäksi tein toisen kokonaan aukon peittävän levyn, joka asennetaan korin etuosan ja pohjalevyn yhdistämisen jälkeen. |
![]() |
Väliseinän sovittelua. Takaperä ja moottorin vieressä oleva tunneli on modifioitu Tamiyan 205:sen osista. Osat ovat vielä viimeistelemättä. Takakylkien sisäpinnoista on kaiverrettu ainetta pois. | |||
![]() |
Takaosan kehikon rakenteista (kuvassa oikealla) joutuu leikkaamaan siivun pois, koska 037:n ja S4:sen osat eivät ole identtisiä. Osat kaipaavat muutoksen jälkeen putkien lisäämistä. Materiaaliksi käy parin millin muovitanko. |
![]() |
Vannevalinta askarruttaa. Profilin sarjassa on soravanteet, mutta laatu on heikohko (soikeat). Kenin transkitissä tulee asvalttivanteet, jotka voisi käyttää, sillä Jyskälässä ajettiin pari pätkää asvaltilla. Vanteiden kelpoisuuden todistaa allekirjoittaneen ottama kuva Valkeakosken kaupunki-EK:lta. | |||
|
|
||||||
|
10.8.2009 Edellinen päivitys on näköjään parin vuoden takaa. Kertonee jotain projektin etenemisvauhdista. No jotain edistystä on sentään tapahtunut, mutta tällä tahdilla malli lienee valmis vasta n. 2015. Homman tekee hankalaksi parikin seikkaa. Ensiksikin edes jollain lailla esikuvaansa muistuttavan lopputuloksen aikaansaamiseksi valtaosa osista on rakennettava "metritavarasta" ja toiseksi aikaa mallailuun ei ole rajattomasti. Aluksi yritin noudattaa orjallisesti referenssimateriaalin kuvia, mutta eihän siitä mitään valmista tullut. Jokunen projektissa käytettävä Lancia 037:n osa pakottaa tiettyihin kompromisseihin, eikä autenttiseen toteutukseen ole eväitä. Olenkin päättänyt heittää kaikki referenssimateriaalin roskiin, sillä niiden tuijottelu käytännössä hyydyttää koko projektin. Saa jotain aikaiseksi, kun mottona on "edes sinnepäin". |
||||||
![]() |
Etuosan putkihässäkkä on "Evergreenin muutossarjasta". 037:n pohjalevyn käyttäminen johtaa osittain väärään mitoitukseen, mutta säilyttämällä alemmat tukivarret varmistuu oikea akseliväli ja so. pyörien paikka. Jäähdytin tulee 037:sta, pyörännavat Peugeot 205:sta. |
![]() |
Tukivarret ovat muovilevystä, kiinnityspisteet rungossa etsiosia. Etuperä taitaa olla Mitsusta. Kyseessä on vasta sovittelu ja kaikki osat vaativat vielä viimeistelyä. Lisäksi etupäästä puuttuu vielä koko joukko osia, kuten raidetanko, akku, ohjaustehostin, letkut yms. | |||
![]() |
Etujousi/iskari-yhdistelmä on erivahvuista muovitankoa ja
miljoonalaatikosta löytyneitä osia. Ja mainoksen sanoin; "Hei kaverit, onko tässä mitään järkeä?". Kaikki nimittäin jää etukatteen alle piiloon. |
![]() |
Takajousitus on rakennettu muovitangosta, -putkesta ja Tamiyan 2k-kitistä. Iskareiden ja jousen yläkiinnike on etsiosa, samoin kuin runkoputkien poikittaistuen kiinnike. Taaempi alatukivarsi tulee vaihtumaan "parempaan". | |||
![]() |
Takarungon yläputket ovat muovitankoa, alaosat muotoiltu 037:n osista. Eivät ole takaosastaan ihan vastaavat kuin S4:ssa, mutta riittävän lähellä. Etummaiset alatukivarret saa jäädä paikoilleen, tuo hiukan tukevuutta rakenteeseen. Väliseinä on suorasta muovilevystä leikattu. |
![]() |
Moottori on isoimmilta komponenteiltaan valmis. Lohko ja kansi on siis 037:sta. Ja imusarja, tosin peilikuvaksi käännettynä. Vaihdelaatikko on muovitangosta ja kitistä. laturi itsetehty. Osa Kenin transkitin sisältämistä putkistakin meni uusiksi. | |||
![]() |
Pakosarja on muovitankoa, olisi pitänyt olla enemmän "käärmeenpesä", mutta ei hermo kestänyt taivutella. Hihnapyörästön laipat ovat etsiosia. |
![]() |
Koesovittelua. Takaposkien sisäosista on lähtenyt tavaraa aikalailla, vrt. kuvia sivun yläosassa. Korikin on jo maalattu. Oikeastaan rakentelun etenemiseen nähden turhan aikaisin, mutta se oli pakon sanelema juttu. | |||
|
|
|
|