Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1201503051654

 

 

Kevään kukka

 

Niin nuutui kevään kukka,

pudotteli kukkiaan,

väreistään luopui.

 

Masennuksensa ihmisenä itseeni vedin,

sohvan pohjan vetovoima voitti.

 

Siinä makasin reporankana,

kuin kukkapenkki ajatukset maatuneina.

 

Aikani siinä makasin, masennustani palvoin,

olin enemmän väsynyt kuin yön lapsena päivälläkin.

 

Maaduin, muutuin kukkapenkiksi,

mustaksi mullaksi, lepovaihe vei voimat.

 

Niin koitti tämä kevät…

 

Muistelen...

 

Siitä mustasta mullasta,

joka oli kehoni sohvan pohjalla,

vähitellen nousi ajatuksina ja ideoina — kukkasina,

niitä toimittamaan nousin.

 

Kevään kukka virkistyi, nostatteli väriään.

Riitti, että hyväksyin sen masennuksen.

 

Auringon valoa tarvitsee kevään kukka,

ihminenkin.

 

 

 

 

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa