Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1201303231301

 

 

 

...jatkuu Ajankohtaista Enemmistön rasismia

 

Väitän, että kansakunnan enemmistöön kuuluvien ihmisten paheksunta erilaisia muutospyrkimyksiä kohtaan ja muutoksia vaativia ihmisiä kohtaan, on usein jopa tahatonta ja sellaista, että ihmiset eivät oikeastaan tarkoita mitään pahaa yksittäisiä ihmisiä tai ryhmittymiä kohtaan, mutta saattavat tuntea sisäisesti pelkoa tai kammoksuntaa sen johdosta, että heidän ajallisesti pitkään oikeana pitämänsä arvot ja tavoitteet ovat uhattuina.

 

Kansakunnalla mielestäni on oikeus kansalliseen kulttuuriinsa ja niihin elämänarvoihin, joihin suuri osa kansasta uskoo. Kristittynä ihmisenä tunnustan, että pidän joitakin peruselämänarvoja pyhinä ja koen oikeastaan suurta pelkoa sellaista kohtaan, että peruselämänarvoja muutettaisiin (epävarmuutta lisäävään suuntaan).

 

Lainsäädännöllä ohjataan kansakunnan elämänkulkua ja lainsäädännön avulla kohdistetaan yksittäisiin ihmisiin valtakunnan alueella valtaapitävien valtatoimia. Jos lainsäädäntö ohjaa kansakuntaa väärille urille, korjaaminen saattaa olla vaikeaa myöhemmin.

 

Eräs mottoni on, että kansat pysyvät aloillaan, johtajansa kulkea saa. Tämä tarkoittaa, että tavallaan ihmisenä meidän tiedostamattomien piilossa olevien asioiden taustaa vasten, me ihmiset sinänsä voimme olla johtajana missä tahansa, kun johtajaksi ryhdymme. Olisi hyvä tuntea kansa, jota johtaa ja olisi hyvä tuntea kansan motivaation syyt. Kokonaisten kansakuntien johtaminen harhaan saattaa ihmisestä tuntua joskus tulevaisuudessa pahalta. Historiassa on erilaisia esimerkkejä erilaisista johtajista. Kaiken me ihmiset voimme mielessämme historian osalta hyväksyä tai tuomita myöhemmin, mutta nykyisyys on se, missä ihmisinä olemme vaikuttamassa. Historia sinänsä rauhan ja hyvien aikojen vallitessa siunaa itse itsensä samalla tavoin kuin jotkut sellaiset yhteisesti hyväksytyt symbolit, joita ihmisinä kunnioitamme ja kuljetamme eteenpäin, esimerkiksi Suomen lippu jne.

 

Ihmisinä me olemme joskus osa enemmistöä ja joskus johtamassa jotakin asiaa tai joskus vähemmistöä, joskus tuota kaikkea. Yksilöillä on omia pyrkimyksiään ihmisinä. Kun otamme näkyvän roolin niin, että meidän vaikutuksemme on suurempaa kuin vain oman perheen parissa tai vain omassa yksityiselämässämme, meidän on hyvä tuntea vastuuta ja riittävän hyvin pyrkiä olemaan selvillä edellä mainituista esimerkiksi kansakuntaa koskevista seikoista. Joskus ihmisenä olemme kertomassa jotakin muille ihmisille ja joskus olemme oppimassa jotakin muilta ihmisiltä ja usein tuota kumpaakin.

 

Kaikesta kiihkoilusta ja mieltä nostattavista iskulauseista huolimatta, maltti on valttia. Jos johonkin muutokseen ei ole räikeää tarvetta, saattaa olla, että sitä vähintäänkin kannattaa lykätä myöhemmäksi (ja luopua siitä sitten, kun selvästi osoittautuu, että muutokseen ei ole tarvetta), kuin tehdä sellaisia muutoksia, joiden korjaaminen on jopa ylivoimaisen vaikeata.

 

Minkälaiseksi me ihmisinä muodostamme tulevaisuudenhaaveemme? Voimmeko esimerkiksi muodostaa tulevaisuudenhaaveemme sellaiseksi, että ihmisistä kasvaa terveitä ja omanarvontuntoisia ihmisiä, jotka toimivat omien pyrkimystensä hyväksi, mutta niin tehdessäänkin kunnioittavat myös muita ihmisiä rikkomatta heitä vastaan. Kun ja jos tuo mainittu tulevaisuudenhaave voisi olla hyväksytty, tuotakin haavetta kohti pitäisi kulkea elämässä niin, että ei riko ketään toista ihmistä vastaan. Ja kunnioittaa muutoinkin elämää, luontoa ja yhteisesti hyväksi koettuja arvoja ja moraalia.

 

Kun nostaa lipun salkoon, pitää tietää, mitä tekee.

 

 

 

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa