Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1202108060626

Julkaisin tämän aiemmin Uusi Suomi –verkkolehden Puheenvuoro-palstalla.

Kukkien ja kasvien vainoamisesta Suomessa

 

Havaitsin joskus viime vuosikymmeninä, että jotakin perin tuttua on siinä, että suomalaiset vainoavat joitakin kasveja. Vainolista on melko pitkä, mainitakseni joitakin mieleen tulevia lajeja. Vanhastaan rantaruusu on vainottuna, lupiini, terttuselja, jättipalsami, jättikoiranputki. Vainossa kasveille annetaan leima, että ne ovat vieraslajeja, joka määritys saa kansan vihat nousemaan. Kaikki mainitut ja kaikki muutkin Suomessa kasvavat kasvit ovat kuitenkin viatonta kasvikuntaa. Kasvikunnalle tyypillistä on, että kasvi on juurtunut maahan, eikä sellaisena olentona juurikaan hyökkää kenenkään kimppuun.

 

Vaarallinen on myös nokkonen. Se lymyää aittojen ja navettojen seinustoilla ja on aina valmis pistelemään niitä uusi ihmisiä, jotka eivät vielä ole oppineet tai saaneet tarpeellisia varoituksia pyrkiä nokkosta välttämään. Kukaan ei tietääkseni ole kuollut vakaviinkaan nokkosen polttamiin, mutta mahdottomana en sitä pidä suuren altistuksen ollessa kyseessä. Nokkonen on tarpeellinen kasvi juuri sen vuoksikin, että se saa ihmiset varoittamaan toisiaan vaaroista. Jo ihan pieniä lapsia ymmärretään varoittaa nokkosista.

Jättikoiranputkin on vielä vaarallisempi. Kun lapsi menee ilman paitaa syleilemään kasvia, on sattunut tosi vakavia polttamia ja ihottumia. Niillä alueilla erityisesti, joilla jättikoiranputkea kasvaa, kannattaa lapsukaisia varoittaa ilman paitaa ja housuja juoksentelemasta. Tässä näemme tämänkin kasvin hyödyn, ainakin ne ihmiset, jotka osaavat ajatella näkevät. Jättikoiranputki on patsasmaisen valokuvauksellinen kasvi. Se koristaa ylväänä hallitsemiaan maisemia. Kasvi edustaa merkittäviä kauneusarvoja vaarallisuudestaan huolimatta.

 

Kun lapsena olin yksityisauton kyydissä matkalla entiseltä kotipaikkakunnaltani Oulusta Helsinkiin, näin teiden varsilla lupiinia koristamassa maisemaa. Olin aivan ihastuksissani. Noin kauniita kukkia etelässä villinä luonnossa. Tämä onkin kaunis maa, tämä Suomi.

Mielestäni, mitä en ole salaillut, kukkaset ovat äitimaan, maapallon, kertomaa ja runoutta. Luonnon runoutta. Kukkasten kieltä ymmärtävät ihmiset tuottava usein runojaan myös sanalliseen muotoon. Runoilijat välittävät luonnon sanomaa muille ihmisille. Hevos-, koira- ja lehmäkuiskaajien lisäksi voi siis olla kukkas- ja kasvikuiskaajia. Luonnon ymmärtäjiä, jotka osaavat luonnon hiljaista kieltä tulkita ihmisille.

 

Kukkasillakin on tunteet. Miltä rauhallisessa maassamme luonnossa kasvavista kukkasista tuntuu, kun ihmiset, nuijasotien jälkeläiset, niittävät kauniita kukkia viikatteillaan vihaa puhkuen? Tiedän, että some-keskusteluissa saattaa syntyä vilkasta keskustelua kukkavihasta ja -vainosta. Vaikuttaa siltä, että ihmiset omaksuisivat tuon vihan toisiltaan ja juuri kukaan ei yllä puolustamaan viatonta kasvikuntaa.

 

Taustalla arveluni mukaan on suomalaisten luovuus kuitenkin. He kuten kasvikuiskaajat, saattavat nähdä kasvit edustamassa luovuudessa jotakin muuta kuin itseään. Esimerkiksi jättipalsamin vihaaminen saattaa edustaa maahanmuuttajien vihaamista. Viha kohdistetaan viattomiin kukkasiin ja luovuudessa kukin saa ymmärtää asian niin kuin haluaa. Tämä taitaa olla asia, jonka ihmiset voisivat käsitellä keskenään puhumalla. Vaikea taustalla oleva asia saadaan puhuttua pois päiväjärjestyksestä. Jokaiseen vainottuun kasviin saattaa liittyä jo sukupolvien ajan kytenyttä tunnetta ja mielen solmuja. Kasvitieteitä harrastavien ei mielestäni pitäisi mennä mukaan kasvi- ja kukkavainoon, vaan kertoa valistavasti kasvien tarinoita selväkielisesti. Mielestäni Suomen alueella ei ole liikaa kukkivia kukkia eikä liikaa marjoja tuottavia kasveja. Pongasin internetistä marjatuomipihlajan, jolla saattaisi olla ihan hyviä kauppapuutarhanäkymiä, mutta toisaalla sitäkin ollaan puuhaamassa vieraslajiksi. Kannattaa harkita kuitenkin, marjat ovat terveellistä ruokaa.

 

Luonnon ihmeellisessä taustahierarkiassa asiat riippuvat toisistaan. Ei kannattaisi tuottaa tietämykseen aukkoja tuhoamalla luonnon kerrontaa. Tuhoaminen köyhdyttää myös ihmiselämää.

 

27.7.2021 Tarja Kaltiomaa

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa