Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK120140302241

 

Missä on se paikka

 

jossa rauhassa voi hiljentyä miettiessään oman elämänsä kysymyksiä.

 

Siteeraan espoolaista Esse-lehteä nro 8: ”sapattina menimme kaupungin ulkopuolelle joen rantaan, arvelimme että siellä olisi rukouspaikka”.  Suomi on pohjoinen maa. Henkisinä jatkumoina vanhasuomalaiset ovat varmaankin talvisin muinoin kyhjöttäneet kodissaan (kota), maalattiataloissaan ja korsuissaan, paljon ei ole ollut menemistä ulos. Ihmiset tottuivat toistensa läheisyyteen, jos etsi omaa rauhaa, ei sitä oikeastaan ehkä ollut ainakaan katon alla, ulkona oli liian kylmä.

 

Kristinuskon ja Pyhän Henrikin myötä vähitellen Suomeen alettiin rakentaa kirkkorakennuksia ja Mikael Agricolakin saattoi suomen kielellä kirjoittamiaan ensimmäisiä kirjoja tehdä työtään kirkkorakennuksen suojissa. Vähitellen kirkko rakennettiin jokaisen kaupungin keskustaan, jonne kaikilla kaupunkilaisilla oli siten mahdollisimman lyhyt matka. Kirkko rakennettiin usein mäen päälle ja sinne on vieläkin noustava monta porrasta päästäkseen rakennuksen sisälle. Kirkossa käymiseen velvoitettiin usein ihmisiä ja sitten kun ei enää päässyt rakennukseen, saattoi tuosta velvoitteesta luopua. Ihmisen on tarkoitus olla liikkuva ja toiminnallinen.

 

Nykyään, kun Suomessa on runsaasti rakennuksia, kirkkorakennus usein unohtuu keskustelusta. Siellä on se paikka, jossa voi hiljentyä miettimään omia ajatuksiaan. En tiedä muista ihmisistä, mutta minä tarvitsen välillä paikkaa, jossa on katto korkealla ja seinät leveällä. Tilaa ajatuksille. Kirkossa voi miettiä omia pieniä ajatuksiaan ja suurempia ajatuksia, jotka ehkä pitävät sisällään muitakin ihmisiä. Näin kirjailijana ja blogistina, elämän filosofina.

 

Kirkolliset asiat on Suomessa järjestetty hyvin. Seurakuntaan kuuluminen on vapaaehtoista ja seurakuntalainen maksaa tuloistaan veroa. Pappi saa työstään palkan, työ on papille usein kutsumustyötä. Kristikunnan alussa moni pappi teki työtään ns. kerjäläispappina tai munkkina, jossa leipä piti saada ihmisiltä almuina. Tavallaan nykyään suomalaisen on mahdollista elellä elämäänsä muistamatta kirkkoa ja sen palveluita, työntää koko asia mielestään.

 

Käyn kirkon tarjoamissa jumalanpalveluksissa silloin tällöin. Ja myös silloin tällöin istun kirkossa aistimassa kirkon tunnelmaa ja rauhaa. Kiireetön istuminen pyhitetyssä paikassa tuo ajatuksille rauhaa ja mielelle mielenrauhaa.

 

Usein lehdistä saa lukea, että mielenterveyspalveluihin on jonotusta ja niihin ei henkisessä hädässä oleva ihminen tarpeeksi nopeasti saa varattua aikaa. Henkinen ahdistus ja henkinen hätä eivät kysy kalenteriaikaa eikä kellonaikaa. Helpotusta olisi löydettävä pian. Erilaisia ihmisen asioita ja omia asioita pohtiessaan kulku helpoimmin voisi käydä kirkkoon: siellä on se paikka, rukouspaikka. Rohkeutta se vaatii, kirkon lähestyminen, jos ei lapsuudessaan siihen ole tottunut. Rohkeutta, rohkeutta vain.

 

 

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa