Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK12020091310

Blogikirjoitus on aiemmin julkaistu Uusi Suomi –verkkolehden Puheenvuoro-palstalla.

 

 

Raha: Mitä rahalla saa?

 

Olen viime suosien aikana kirjoittanut useita blogikirjoituksia rahasta ja taloudesta. Mielestäni ne ovat eri asioita. Talous on esimerkiksi perheen talous, jossa vanhemmat kasvattavat lapsensa. Perheen talous muodostuu asunnosta, huonekaluista, muisto- ja koriste-esineistä, astioista jne. Talouden osana ovat perheeseen kuuluvat ihmiset. Raha? Nykyään ihmiset saavat kuukausipalkkaa tekemästään työstä. Tämä historiallisesti on melko uusi asia. Ennen vanhaan pätkätyöt ja kertasuoritteiset työt ovat olleet tavallisempia.

 

Ihmisten raha nykyään jo usein on toistuvaistuloja, yleensä kuukausittain.

 

Ennen vanhaan rikkaalla miehellä (ja joskus myös naisella) on ollut suuri arkku rahaa, josta on käytetty rahaa talouden tarpeisiin. Raha hupeni ja loppui. Loppui, jos rahaa ei hankittu jostakin lisää.

 

Nykyään tuottoa ja tuloja voi tulla myös omaisuudesta, kun se on osakeomistusta. Ja herran jestas mistä tietäisinkään mistä kaikesta.

 

Yllä olevassa kuvassa on rahaa. Tuolla rahalla on tehty seuraavaa (20 €).

Ostettu pusero.

Ostettu kirpputorilta useita koriste-esineitä.

Ostettu kassillinen ruokaa.

Leikkautettu kampaajalla hiukset.

Maksettu lainen osaerä.

Lainattu raha kaverille.

Käyty kahvilassa, syöty leivos ja juotu kupillinen kahvia.

Käyty elokuvissa.

Juotu kapakassa annos wiskyä.

Juotu terassilla neljä keskiolutta.

Annettu portsarille.

Pantu kahvilan pikkurahakuppiin.

Pantu kirkon kolehtihaaviin.

Ostettu haudalle kynttilä ja kukka.

Ostettu kirja.

Ostettu verkosta koru.

Ostettu verkosta useita vanhoja kirjoja.

Ostettu alennusmyynnistä farkut.

Ostettu tuliaisiksi ruusuja.

Ostettu pullo kuohuviiniä.

Mitä raha on? Mitä rahalla saa?

Raha kiertää, sillä saa vaikka mitä.

Talous ja raha ovat molemmat sopimusasioita.

Rahalla saa usein asioita, jotka ovat paljon kalliimpia kuin raha.

Rahalla saa aivan käsittämättömiä asioita.

Ihmiset eivät aina tiedä, mitä saavat rahallaan.

Joskus tuo kuvan suuruinen raha on pelastanut ihmiselle heidän planeettansa.

Joskus pelastus on kiinni suuresta rahasta.

Mitä raha on, mitä raha tarkoittaa, mitä se merkitsee? Kaiken muun rinnalla.

Raha kiertää. Talous pysyy, kun annamme pysyä.

Filosofinen kysymys tämäkin.

 

28.8.2020 Tarja Kaltiomaa

 

 

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa