Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1202001312237

Julkaisin tämän aiemmin Uusi Suomi –verkkolehden Vapaavuoro-palstalla.

Runoilijan sanoin talous ja runous

 

Äsken julkaisin runon Ruusujen kertomaa Facebook-ryhmässä Fb runoilijat. Kopioin runon omalta verkkosivustoltani kolumbus.fi/tyhjapaperi pienellä hiiren liikkeellä. Runon julkaiseminen monen ihmisen seuraamassa ryhmässä tuottaa runoilijalle mielihyvää – joku muukin näkee tämän runotuotoksen. Toki sekin seikka, että runo on jo ennestään julkaistuna omilla verkkosivuilla saattaa tuottaa sen tilanteen, jossa runolla on lukija tai lukijoita. Tietokoneen avulla voi nykyään tehdä valtavasti työtä melko pienellä vaivalla.

Vertaan runon julkaisemisen kokemusta tunnustettuun suomalaiseen runoilijaan Edith Södergraniin. Käsittääkseni nykytietojen mukaan Edith Södergran asui nykyisen Suomen ja Venäjän rajan tuolla puolen. Hänellä oli runonjulkaisumatkansa sen ajan kulkuvälineiden mukaisena matkustamisena ilmeisesti Helsingissä. Hänen sanotaan olleen suomenruotsalainen runoilija. Näkökulmana voisi myös olla, että hänellä ei ollut suomen kielen taitoa vaan hän osasi ruotsia ja kirjoitti sen vuoksi ruotsiksi suomalaisena naisena. Sen aikainen sivistyskansa oli Suomessa enimmäkseen ruotsinkielistä ja hän elämänsä aikana saikin julkaistua runojaan. Mutta julkaisemiseen tarvittiin käsikirjoitus, ihmisten tapaamisia, hyväksymisiä, ymmärrystä, ja aivan hirveästi hyvää tahtoa. Ihmisillähän aina on parempaakin tekemistä kuin runojen lukeminen tai niiden hyväksyminen.

 

Iso potentiaali taloutta makaa sen takana, että hyväksymme myös rahaksi tehokkaiden tietokoneiden työn. Nykyään ei vielä ilmeisesti ole keinoa siihen, että tietokoneiden ja koneiden tuottamaa hyötyä voitaisiin käyttää ihmisten hyväksi rahana. Olen hieman sarkastinen, kun sanon, että ihmiset näyttävät mieluummin keksivän runoilevan robotin kuin hyväksyvän sitä, että ihminen osaa paremmin tuottaa taidetta ja tiedettä kuin kone.

Luovuuden kukka kulkee kämmeneltä kämmenelle vuosituhansien saatossa. Me kannattelemme edelleen ruukkuja, joihin aikoinaan uskottiin tarinoita ja niiden säilyvän. Sittemmin ehkä patsaat, taulut ja yhä edelleen runous. Vanhaa runoutta ihailemme ja voimme osoittaa sivistyneisyyttämme säkeitä muistelemalla ja toistamalle. Arvelen, että edelleen hidalgona voi saavuttaa naisten suosion osaamalla ulkoa edes muutaman säkeen vanhaa runoutta. Vanhakin runous on joskus ollut uutta runoutta, jota on yritetty saada markkinoille. Runo kypsyy ihmisen ymmärtää vielä hitaammin kuin viini. Viini kihahtaa päähän, mutta runon kihahdustakin voi kokeilla.

 

Runot ovat palanneet. Nykyaikana nautitaan viiniä ja runoutta taas.

 

Voimme kulkea runoiltaan ja open mic -tapahtumiin, vuodattaa helposti ulos omat runomme ja saada vaihtareina kuulla muitten runoja.

 

Nykyaika ei ole kadottanut runosieluaan.

 

Mutta talous ja runous. Ne ovat aina paenneet toisiaan kuin vesi ja öljy. Ehkä kuitenkin olisi mahdollista runoilijan ideoita ottaa mieleen muhimaan. Miksi nykyaikana kärsittäisiin pulasta. Ei oikeasti miksikään.

 

12.1.2020 Tarja Kaltiomaa

 

 

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa