Aikaleima Copyright © Tarja Kaltiomaa
TKK1201808281425
Kirjoitus julkaistu myös Uusi Suomi –verkkolehden Vapaavuoro-palstalla.

 

Valokuvaus ja poikkitieteellinen tutkimus

 

Yritän melko suuren asian puristaa tähän blogikirjoituksen A4:een. Aiheena on luonnonkukat, valokuvaus ja tutkimus.

 

Runollisesti sanottuna ja kukkien ihailijana luonnonkukat, joita ei kukaan muu viljele kuin luonto ja varmaankin taivaan herra ja herrattaret, saavat kaiken tarvitsemansa maaperästä, jossa ja jolla ne kasvaa. Ne ovat luonnon kertomaa maaperästä, säästä, muuttumisesta ja ne kertovat näistä asioista kauniisti kuin vain kukkaset voivat, toki on hyvä huomioida myös ne kasvit, jotka eivät kuki tai eivät kuki kovin näyttävästi. Kukkaset kertovat Suomen oloissa joka kesä tarinaansa ja ne kertovat ajan saatossa maapallon ja sillä asuvien ihmisten asioista ilman, että kenenkään tarvitsee niitä hoitaa. Kerrostaloasukkaana itselläni ei ole omaa pihaa tai puutarhaa, mutta olen jo noin vuodesta 2006 lähtien seurannut lähinnä omalla paikkakunnallani luonnonkukkasten kertomaa. Ja niiden tiimoilla myös ihmisten kertomaa. Ihmisten kiireet ovat ihmisten kiireitä, mutta ymmärtävä katse tavoittaa nuo vaatimattomat luonnon kertojat aina keväisin ja pitkin kesää. Mikään kevät ja kesä ei tänä aikana, kun olen kukkasia tutkiskellut, ole ollut samanlainen luonnonkukkien osalta. Kukkasten tutkiskelu on hieman samanlaista tutkiskelua kuin runouden ymmärtäminen: siinä ei tarvitse osoittaa mitään taitoa tai suoritusta, mutta se antaa paljon ymmärtäjälleen. Miten muuten luontomme saisi sanansa kuuluviin?

 

Kirjallisuudesta olen ymmärtänyt, että Suomessa on ollut vuosien ja vuosikausien mittaan useita kukkia koskevia hieman hämmentäviäkin vainoja. Vainoja on ollut rantaruusua, lupiinia, jättikoiranputkea ja nyt viimemmin jättibalsamia kohtaan. Nämä kaikki kasvavat luonnossa ilman, että ne pyytävät ihmisiltä istuttamaan, kastelemaan tai muuten hoivaamaan. Ne ovat luonnon kertomaa ihmisille. Ihmisetkin kertovat jotain sillä, kun he nimeävät joitakin kasveja vieraslajeiksi ja käyvät niittopuuhiinsa. Onko kyseessä piilevää vihaa, joka hakee purkautumiskanavia. Tällaisia asioita voisi olla mm. poikkitieteellisissä tutkimuksissa.

 

Miten valokuvaus tähän liittyy? Monella suomalaisella valokuvaajalla on pitkä valokuvaus rupeama takanaan, kun he lähestyvät ikänsä myötä sitä viimeistä laukaustaan. Kaikki valokuvaajat eivät ole tunnettuja eivätkä välttämättä saa nimeä kuvaajina. Valokuvaajien elämäntyö valokuvansa voisi kuitenkin olla kunnioitettua kansanperintöämme. Tiedän, että valokuvausalalla myös otetaan haltuun kokoelmia ja niistä tehdään julkisesti saatavilla olevia näyttelyitä verkossakin. Tätä toimintaa voisi järjestelmällisemminkin kehittää. Nekin kokoelmat, joissa ei välttämättä ole taiteellista ansioita, saattaisivat olla tutkijoille mielenkiintoista aineistoa. Jospa valokuvakokoelman voisi lahjoittaa organisaatiolle, joka huolehtisi valtion avulla kokoelmat tutkijoiden saataville. Tutkijoita voisi olla kaupunkiarkkitehtuuri, luonnon muuttumisen seuranta, kasvikunnan seuranta, antropologia, sukututkimus jne. Rahan puute ei oikeastaan kelpaa syyksi, että tätä ei järjestetä, koska rahavarannot kyllä valtiossa kasvavat kuin trikoo lihovan ihmisen yllä, ne joustavat ajan myötä.

 

Ihminen kasvaa ja kehittyy omassa kulttuurisessa evoluutiossaan (Kristillinen filosofia, Tarja Kaltiomaa, Elisa Kirja 2013) ja tätä kehittymistä voi seurata poikkitieteellisesti monesta näkökulmasta. Mikä ihmistä enemmän voisi kiinnostaa kuin ihminen itse. Olisi sääli valokuvauksen yleistyttyä ikään kuin voipuneena vain todeta, miten paljon tutkittavaa aineistoa tuhoutuisi, jos tähän asiaan ei tartuttaisi. Valokuvausala voisi saada hyvän piristeen harrastajilleen tiedosta, että elämäntyö ei ole mennyt hukkaan. Ja sitä paitsi tuttua työtä tämä jo on, onhan maalauksistakin jo opittu huolehtimaan ja niistä jopa hyötymään.

Ihmisen muisti on melko lyhyt. Maalaustaide on taitavasti osannut pidentää muistiamme ja käsityskykyämme ja edelleen myös valokuvaus voi tässä asiassa palvella. Jotta voi palvella, alaa pitää palvella. Ihmisen velvollisuus on muistaa.

 

10.7.2018 Tarja Kaltiomaa

Verkkosivusto Tyhjä paperi

Julkaisun ajatus ja filosofia

Ajankohtaista

Julkaisijatiedot

Energia-asiaa

Runosivu

Nostalgiaa

Valokuvakollaasi

Ruokareseptit

Polkujen kirjaus

Pieniä kulkuohjeita

Copyright © Tarja Kaltiomaa