KIIKAN PALLOKERHO

Sisällysluettelo

 

Pallokerhon synty

Kiikassa oli 1940 –luvulla kaksi poliittisin taustoin toimivaa urheiluseuraa: Kiikan Riento (SVUL) ja Kiikan Veto (TUL). Liittopohjaisuus aiheutti varsinkin sodan jälkeen monenmoisia asioita, joita me pojannaskalit ei aina oikein ymmärretty ja sen vuoksi aloimme puuhaamaan oman seuran perustamista. Meitä parikymppisiä kavereita tietenkin kiukutti, kun ei oikein pystytty vaikuttamaan urheiluseurojen asioihin. Me kuitenkin halusimme perustaa yhteisen, vähän niinkuin kaverusten välisen seuran, minkä johdosta Kiikan Pallo-Kerho sitten sai alkunsa. Perustava kokous pidettiin 20.11.1949 Kirkonkylän kansakoululla. Perustajajäseniä olivat: Kannarin Raimo, Korpelan Unto, Tähtisen Reijo, Hakasen Pentti, Hakasen Risto, Mattilan Risto, Heikkilän Matti ja Niemisen Pauli. Periaatteena oli järjestää yhteistä toimintaa vanhempien poliittisista näkemyksistä riippumatta. Vanhemmat miehet olivat hankkeesta sitä mieltä, ettei siitä mitään tule. Paikkakunnalla vaikuttanut konstaapeli Orhala sanoi, että odottakaa vaan, kyllä ne pojat vielä jotain saa aikaan!

Back to Top

Toimintaa

Elettiin aikoja, jolloin seurojen ohjelmassa oli pääsääntöisesti talvisin hiihtoa ja kesäisin yleisurheilua, halusimme kuitenkin myös muita lajeja mukaan. Pallo-Kerho otti ohjelmaansa jääkiekon lisäksi pingistä, johon hankittiiin itse pelipöydät sekä lentopalloa ja koripalloa. Jälkimmäisiä pelasimme kylläkin paremmin keskenään, eikä näissä lajeissa osallistuttu varsinaiseen sarjatoimintaan. Sitten meillä oli mukana toiminnassa tanssien järjestämistä. Kiikan Riento lopetti nimittäin tanssien järjestämisen siinä 1947/1948, jolloin havaittiin selkeä tarve ja markkinarako tanssitapahtumille. Koska yksityishenkilöt eivät saaneet tanssien järjestämislupaa, aloimme järjestää niitä Pallo-Kerhon nimissä. 

Paikkana meillä oli Kiikan Seuraintalo, mukana oli monenmoisia sen ajan yhtyeitä ja solisteja. Heti tulee mieleen Olli Häme, espanjalainen Carmello Larmea (1950), saksalainen Mario Weber (1951) sekä kansainvälinen solistiseitsikko “Hungarian show” (1951). Tamperelainen Pelimannipojat –yhtye solistinaan Marjatta Leppänen oli usein nähty vieras. Junalla pääsi Kiikkaan hyvin ja haimme soittajat asemalta Seuraintalolle. Tanssitilaisuuksien mainokset tehtiin pinkopahville ja kiinnitettiin sitten itse suulien seiniin. Sen ajan tanssipaikat oli pieniä ja orkesterit halpoja, Seuraintalollekin taisi mahtua vain 300 henkeä. Meillä järjestäjinä oli ongelmana 40% huvivero sekä aluksi Seurantalon vuokra. Se oli nimittäin 15% tuotosta, saimme sen onneksi sitten myöhemmin neuvottelemalla kiinteäksi. Liikkuvalla poliisilla oli tapana käydä ratsaamassa huvipaikkoja, ettei niissä ollut liikaa väkeä. Mieleen tulee kevään -51 Pääsiäinen, jolloin esiintyjinä olivat Onni Gideon ja Annikki Tähti. Seuraintalolle tuli aivan hirveästi porukkaa, niitä oli ainakin 600 henkeä. No, silläkin kertaa liikkuvat tulivat ja katselivat aikansa ympärilleen, mutta ei niillä ollut mitään mahdollisuuksia laskea sitä väkimäärää. “Pojat” pyörivät siinä vähän aikaan ja totesivat, että homma on ihan ok. Olympiavuosi 1952 oli tanssipuolen sesonkiaikaa, sen jälkeen se homma alkoi pikkuhiljaa hiipua.

Kiikan Pallo-Kerhon logoSelkeä ero nykypäivän toimintaan oli se, että me hankimme kaikki tarpeet itse ja teimme myös kaikki työt itse. Emme saaneet kunnalta minkäänlaista avustusta, mutta muut ihmiset olivat hyvin myötämielisiä meidän pyrkimyksille ja heiltä sitten saimme monenmoista apua. Pallo-Kerholla oli oma kioskikin vanhantien varressa. Seuran merkin suunnitteli, alunperin vammalalainen, taiteilija Paavo Hakala joko Koripalloliiton tai jonkin yksittäisen koripalloseuran merkin pohjalta.

Pallo-Kerho oli aluksi ns. villi seura eli se ei kuulunut mihinkään liittoon, mutta myöhemmin sitten liityttiin SVUL:n, koska osallistuminen liiton sarjoihin sitä edellytti. Urheiluseurojen avustukset jaettiin puhtaasti poliittisin perustein ja Kiikassa ne saivat järjestään Riento ja Veto, eikä Pallo-Kerholle herunut lantin lanttia. Tästä sitten vähän suivaannuttiin ja ajateltiin, että meidän pitäisi saada “oma mies” sinne “päätöksentekoympyröihin” ja semmoinen sitten aikaa myöden saatiinkin ja asiat alkoivat luistamaan sujuvammin. Tosin ei niillä avustuksilla näin laajaa toimintaa pystytty pyörittämään, vaan se varsinainen tulonlähde oli tanssien järjestäminen ja talkootyö.

Urheilun lisäksi Pallo-Kerho jäsenineen kunnostautui myös kulttuurin saralla. Koska rahaa tuli "ovista ja ikkunoista", ostettiin Pallo-Kerholle urheiluvälineiden lisäksi soittimia. Pallo-Kerholaisista muodostettiin myös oma yhtye, joka esiintyi - ei Pallo-Kerhon nimellä - vaan "Blue Band" -nimisenä. Yhtyeeseen kuuluivat ainakin Markku Murtomaa, Kalevi Heikkinen, Pekka Orhala, Pekka Vuori ja porukan osaavin, keikyäläinen Leo Lause. Vuoren Pekka erikoistui soittamaan kontrabassoa. "Blue Band" esiintyi Seuraintalon lisäksi alueen eri tanssipaikoilla ja suuleissa Tyrväältä Mouhijärvelle saakka päästen säestämään Vammalassa mm. tunnettua kuplettilaulajaa Sakari Halosta sekä tangolaulaja Veikko Satoa.

Back to Top

Jääkiekkoa yksityisellä “areenalla”

Liikkuminen oli siihen aikaan luonnollinen ja lähes ainoa harrastemuoto. Luistelu oli kova juttu, josta kehkeytyi ensin jääpallo ja myöhemmin jääkiekko. Pallo-Kerholla oli kaiken kaikkiaan kolme eri jääkiekkokenttää: ensimmäinen oli Kikkelänojan kenttä, toinen Pappilanlahdella Kokemäenjoen jäällä ja kolmas Parton suolla Kiikoisiin menevän tien varressa noin puoli kilometriä Kiikan kauppakeskukselta eteenpäin. Syksyllä 1959 kenttä siirtyi Yhteiskoulun pihapiiriin nykyiselle paikalleen ja samalla kunnan ylläpitovastuulle. Pallo-Kerho lahjoitti koulun kentälle Parton kentän laidat, kopin ja kentänhuoltovälineet.

Olimme tottuneet luistelemaan ja pelaamaan Kokemäenjoen jäällä, jossa pelikenttä oli toisinaan kunnossa ja toisinaan sitten ei, tämän vuoksi aloimme harkita oman kaukalon tekemistä. Yläkoulun opettajalla oli siihen aikaan erilaisia luontaisetuja, joista eräs oli Koivuniemen kauppaa vastapäätä, nykyisen miehittämättömän bensa-aseman kohdalla, Kikkelänjoen varrella oleva luonnonniitty, jota hän käytti lehmälaitumena. Katsoimme sen olevan sijaintinsa ja vedensaannin suhteen optimaalisella paikalla ja päätimme rakentaa siihen paikkakunnan ensimmäisen jääkiekkokaukalon. Kenttä itsessään oli semmoinen kanadalaistyyppinen, vähän virallisia mittoja pienempi ja siinä oli normaalit noin metrin korkuiset laidat. Kaukalon tekemistä varten saimme tukit lahjoituksena, ne sahattiin sitten laudoiksi Sopan sahalla Kiimajärvellä. Kentän valaistus oli insinööri Lohikosken suunnittelema, valaisimiin tehtiin Finniksen pajalla erityisesti jääkiekkokentän valaistukseen soveltuvat heijastimet. Kaikki rakennus- ja asennustyöt tehtiin talkoilla, kenttä valaistuksineen taisi valmistua juuri syksyllä 1950. Jäädytyksessä käytetty vesi otettiin Kikkelänojasta saavilla, joka kuljetettiin kelkalla kentälle ja kaadettiin vapaasti jään päälle.

Jääkiekosta kehkeytyi niin suosittu harrastus, että Vammalassa koulua käyneet äetsäläispojat jäivät kotimatkalla pois puoli viiden junasta Kiikassa. Tulivat sitten kentälle pelamaan ja jatkoivat vasta kahdeksan junalla kotiin. Kaikki kylän pikkupojat olivat aktiivisesti toiminnassa mukana ja muutama kaveri Keikyästä – eipä siinä juuri läksyjen lukemiselle aikaa jäänyt. Yhtenä taustavaikuttajan sekä neuvonantajana oli paikkakunnalla silloin asunut Kalevi Römpötti. Kalevi taisi olla vähän parinkymmen päälle ja hän toimi oikein aktiivisesti mukana toiminnassamme, hänestä tuli myöhemmin Puolustusvoimien urheilutoiminnasta vastaava.

Kikkelänojan kentällä meillä oli myös lämmitettävä koppi. Porin Voima teki Kokemäenjoessa ruoppaustöitä voimalaistostöiden vuoksi ja kerran vesi nousi pellolle sillä seurauksella, että meidän koppi kärsi vesivahingoista. Meitä tietenkin vahinko harmitti, mutta onneksi Porin Voiman insinööri Hintikka kehotti hakemaan korvauksia. Mahdollisuutena oli saada noin 20000 mk:n, 40000 mk:n tai 60000 mk korvaus, jos ylipäätään jotakin sai. No, me saatiin sitten kumminkin 38000 mk ja se tietenkin lämmitti, koska sillä saatiin vahingot korjattua.

Jossakin vaiheessa 50 –luvun alussa kaukalo siirtyi muutamaksi vuodeksi Pappilanlahdelle Kokemäenjoen jäälle. Hyvänä puolena siinä ainakin oli, että jäädytys oli helppoa, senkun vaan lappoi vettä avannosta laidan toiselta puolelta kentälle. Pappilanlahden kentällä oli oma kioskikin, josta sai juomia ja karamelliä. Porukan rehellisyydestä kertoo jotakin se, että pahvilaatikkokassa täsmäsi aina, vaikka sitä ei kukaan erityisesti valvonut. Koska kentän jäädytys vahvensi jään kentän sisäpuolelta, niin joinakin keväinä kävi siten, että jää suli aiemmin kentän ympäriltä ja se jäi pyörimään yksinään lahdelle. Väliin haimme laitoja pois kevätjäillä henkemme uhalla.

Pappilanlahden sankareita 

Pappilanlahden sankareita, takarivissä vasemmalta: Jouko Hämäläinen, Pekka Orhala, Matti Hakanen, Heikki Lehtoranta, Oiva Kiiski ja Teuvo Kuusisto. Edessä vasemmalta: Taisto Ylijoki, Väinö Hämäläinen, Rauno Lehtoranta, Erkki Ylijoki, Kalle Koukku ja Harri Lehtoranta. Kameran takana Veijo Hakala.

Veijo Hakala Pappilanlahdella Veijo poseeraa!

Kolmannen kentän maa-alue saatiin maanviljelijöiden Viljo Parton ja Urho Aaltosen avustuksella. He kaatoivat alueelta puut ja maanrakennusliike Aulis Virtanen & Pentti Kalva raivasi kentän puhtaaksi ja tasaiseksi. Sen kentän jäädytysvesi taidettiin ottaa kunnan palokaivosta. Parton kenttää kehiteltiin pari vuotta ennen sen varsinaista käyttöönottoa. Kenttä oli suojaisalla paikalla, siellä oli normaalikorkuiset päätylaidat sekä matalat, lumitöiden tekemistä helpottavat, puolikorkeat pitkät sivut. Nurkat eivät olleet nykyisiä puolipyöreitä, vaan vähän vinot, koska pitkänsivu ja pääty oli yhdistetty suoralla laidan pätkällä. Koska kenttä oli tehty suolle, tuotiin kentän pohjalle purua lämmöneristeeksi Sopan sahalta, jolloin suon sula pohja ei päässyt lämmittämään jäätä altapäin. Tämän eristeen ansiosta jää pysyi keväällä pidempään kunnossa, koska vaalea alusta hidasti auringonvalon lämpövaikutusta.

Back to Top

Huippuvalmennusta Pallo-Kerholle

Jääkiekkoinnostus kasvoi sellaisiin mittoihin, että halusimme saada myös asianmukaista valmennusta. Tämän vuoksi paikkakunnalle hommattiin jääkiekkoon syvällisesti perehtynyt valmentaja, joka oli ei sen enempää tai vähempää, kuin  Suomen Jääkiekkomaajoukkueen silloinen päävalmentaja Viljo "Joe" Virkkunen.  Joe valmensi meitä muutamia päiviä ja majaili Vuoren Pekan kotona. Joe herätti ennenkuulumatonta huomiota Kiikassa kulkemalla paljaspäin kovalla talvipakkasella, koska ihmiset tapasivat käyttää siihen aikaan karvalakkia. 

Lindroosin Väinö, maineikkaan jääkiekkosuvun jäsen, tuli Kiikkaan 50 –luvun puolivälissä Jokisivun koulun opettajaksi ja alkoi valmentamaan meitä. Jääkiekkolegenda Yrjö “Yte” Hakala oli eräänä kesänä hämeenlinnalaisten mukana Tiilitehtaan  uudisrakennushommissa.  Yrjö havahdutti valtaisilla voimillaan nostamalla yhdellä kädellä ylös savijunan akselin pyörineen, joka sentään painoi lähes sata kiloa. Yrjö kävi myös urheilukentällä ja hyppäsi pituuttakin yli 6 metriä. Hän osoitti meille monipuolisuuden merkityksen urheilussa.

Back to Top

Rauman Lukko Kiikkaan

Rauman Lukon pojat olivat kerran tulossa pelimatkalta Tampereen suunnasta, kun juna pysähtyi Kiikan asemalle kymmenen aikaan. Heidän valmentaja huomasi meidän uutukaisen kentän ja huusi kuuluvalla äänellä: “tulkka poja kattoma, jääkiekkokaukalo”. Koska jääkiekko oli ylipäätään aloitteleva ja vielä jokseenkin harvinainen laji, olivat rauman pojat melkoisen äimänä nähdessään maaseudulla keskellä peltoa kovassa käytossä olevan jääkiekkokaukalon. Pojat eivät tienneet, mistä paikasta oikein oli ollut kysymys, mutta Äetsässä näkivät sitten aseman nimen ja ottivat Raumalle päästyään selvää, mikä oli Äetsää edeltävä asema.

Tästä kehkeytyi raumalaisten kanssa pitkään jatkunut yhteistyö, jonka ensimmäiset tunnusmerkit olivat 18.2.1951 Kiikassa pelatut ottelut. Ensimmäisessä ottelussa meillä oli useita vammalalaisia kavereita vahvistuksina, mieleen tulee ainakin Riihivaaran Paavo, Koskisen Paavo, toinen Levorannan pojista, taisipa olla Mäkisen Tuure ja Uurron Alpo. Eräänä raumalaisten taustatukena oli liikemies Pauli Talvio (myöhemmin talousneuvos), jolla oli urheiluliike. Hän taisi sponsata raumalaisten ensimmäistä pelimatkaa Kiikkaan. Lukon pojat kävivät useammankin kerran Kiikassa, he halusivat auttaa meitä kiekkoilun saloissa. Samalla saatiin hankittua heidän kauttaan mailoja, luistimia ja muita varusteita. Ottelu raumalaisia vastaan oli melkoinen potku kiikkalaiselle jääkiekkoilulle, joukkuepelejä pidettiin alkujaan turhanaikaisina lajeina.

Ottelu tuotti myös kykyjenetsinnällisiä tuloksia, minkä seurauksena Vuoren Pekka lähetettiin nuorten lahjakkuuksien jääkiekkoleirille Vierumäelle. Valmentajana leirillä toimi Ilveksen puolustaja Jukka Vuolio, joka edusti Suomea Innsbruckin MM-kisoissa 1951 ja Oslon Olympiakisoissa 1952. Matka taittui junalla, leiri kesti vajaan viikon. Leirillä Pekka havaitsi maaseutupoikien olevan varustepuolessa kovasti kaupunkilaisia perässä.

Back to Top

Lisää kamppailuja

Koska varsinaisia sarjoja ei siihen aikaan ollut, pelattiin lähinnä seura- ja haasteotteluja. Niitä käytiin Rauman Lukon lisäksi ainakin Porin Kärppiä, Keikyäläisiä (myöhemmin FC-57), Kiikan Rientoa ja Vammalan Palloseuraa vastaan, lisäksi saatettiin myös pelata harjavaltalaisia ja kokemäkeläisiä vastaa. Lindroosin Väiski opetti meille taktiikkaa ja miehen pitämistä. Pallo-Kerholla oli kaudella 1957-1958 voittamaton joukkue: kaadoimme sillä kaikki vastustajat, niin Porin Kärpät kuin aloittelevan VaPS:n ja muut.

Voitto Porin Kärpistä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva ottelun tuoksinasta: vasemmalta kärppien pelaaja, Matti Hakanen, Matti Eno, Veijo Hakala (#10), Pentti Myllyniemi, kärppä (#6), joka oli ottelun ainoa kypäränhaltija.

Porin Kärppien A-juniorit kaadettiin Parton suolla 8-7 (2-2, 1-3, 5-2). Olimme ottelussa aluksi altavastaajina, toisen erän jälkeen Kärpät johtivat kahdella maalilla. Kolmannessa erässä itseluottamus kasvoi ja ilmeisesti paremman kuntomme ja tiiviimmän joukkuepelimme ansiosta nousimme tasoihin ja lopulta voittoon. Porilaisilta taisi vähän kantti pettää kolmannen erän tiimellyksessä, koska heille tuli turhautumisen myötä jäähyjä ja peli sekosi. Lindroosin Väiski toimi ottelun tuomarina. Varusteet olivat vielä aikalailla kortilla, siitäkin ottelusta jäi mieleen, että eräällä porilaisella oli kypärä. Meillä oli oikein omat pelipaidat, joissa oli selässä numerot ja Lehtorannan poikien äidin tekemä Pallokerhon virallinen logo paidanrintamuksessa, lisäksi meillä oli mustavalkoiset pelisukat.

Lindroosin Väinö lähti myöhemmin Vammalaan valmentamaan ja halusi meitä mukaan pelaamaan VaPS:n riveihin, ketjullinen kavereita Kiikasta lähtikin (Lehtorannan -pojat ja Hakalan Veijo). Muutama ottelu pelattiin, mutta Vammalan homma loppui kuitenkin aika lyhyeen, koska emme oikein sopeutuneet paikallisiin tapoihin.

Voitto Porin Kärpistä 

Kärpät voitto-ottelu 1958. Vasemmalta: Veijo Hakala (nro 10), Risto Kero , Heikki Lehtoranta, Matti Eno, Pentti  Myllyniemi, Harri Lehtoranta, Erkki Ylijoki (?),  Matti Hakanen, Rauno Lehtoranta ja Pentti Kuusisto. Kuva otettu Parton suon kentällä 1958.

 

Voitto Porin Kärpistä  

Tiukkaa on - kuka saa kiekon?

Back to Top

Toiminta hiipuu

Toiminta hiipui pikkuhiljaa 50-luvun lopulla, koska aktiiviset kaverit muuttivat pois ja/tai tilalle tuli muita asioita. Pallo-Kerho oli monessa mielessä aikansa “ennakkoluuloton edelläkävijä”: se toi jääkiekon ensimmäisenä alueelleen sekä ylläpiti kymmenisen vuotta kolmea yksityistä kiekkoareenaa ilman kunnallista tai valtiollista tukea. Kun vielä huomioidaan se tosiseikka, että Tampereen Koulukadulle avattiin Suomen ensimmäinen tekojäärata 22. marraskuuta 1955, voidaan todeta kiikkalaisten olleen monta kukonaskelta ympäristöään edellä. Toistaiseksi avoimeksi jäävä asia on, miten tai mistä jääkiekkoinnostus tuli Kiikkaan. Toiko sen joku kiikkalainen muualta mukanaan vai putosiko se junasta porilaisten, raumalaisten ja tamperelaisten matkasta? Taustalla on täytynyt kuitenkin olla jotakin vahvempaa, koska pelkäästään ”Kikkelänojan areenan” rakentaminen on vaatinut valtaisan panostuksen, jota ei tehdä vain hetken mielijohteesta.

Back to Top

Jääkiekkoilua Kiikassa (Tyrvis 14.2.1951 s.3)

Ensi sunnuntaina klo 12 suoritetaan  Kiikan Pallo-Kerhon jääkiekkoradalla ystävyys-ottelu Rauman Lukko – Kiikan Pallo-Kerho. Tämä kansallinen ottelu on ensimmäinen laatuaan lähiseudulla. Ottelut tapahtuvat kahdessa sarjassa: juniorit ja seniorit. Koska Rauman Lukko on mestaruussarjan pelaaja, saadaan heidän puoleltaan varmaankin nähdä reippaita otteita ja värikkäitä näkymiä. Toivomme yleisön saapuvan runsaslukuisena rohkaisemaan omia poikiamme ja kilpailemaan raumalaisten huutosakkien kanssa, joita tulee kaksi linja-autollista.

Back to Top

Jääkiekko-ottelu (Tyrvis 28.2.1951 s.4)

Rauman Lukko – Kiikan Pallo-Kerho pelattiin Pallo-Kerhon jääkiekkoradalla viime sunnuntaina. Ilma oli kylmähkö melko navakan tuulen ansiosta, mutta siitä huolimatta oli innostunutta yleisöä saapunut seuraamaan ottelua n. 150 henkeä. Raumalaiset esittivät kaunista yhteispeliä, ja voittivat odotetusti seniorit 16-5 ja juniorit 16-3. Koska kysymys on jääkiekkoilusta, ei näitä lukuja voida pitää mitenkään lohduttomina. Vielä voidaan lisätä, Rauman Lukon ohjelmassa on jääkiekko ollut n. 4 vuotta, pojillamme mahdollisuudet sen sijaan ovat rajoittuneet  vain muutamiin viikkoihin. Pyttykerho oli toiminnassa ja jakoi kunniapalkinnot. Sen saivat Lukon n:o 11 Laupiainen ja n:o 8 Toivonen, Pallo-Kerhon n:o 4 Riihivaara ja n:o 7 Vuori. Lukon kunniapalkinnon sai Pallo-Kerhon maalivahti Juhani Tähtinen. Ottelun tuomitsi asiallisesti Talvio Raumalta.

Back to Top

60 -vuotta myöhemmin

Pentti ”Närä” Jokinen pelasi Lukon juniorijoukkueessa 1951. Reissu Kiikkaan on jäänyt ”Närälle” hyvin mieleen ja hän kertoo siitä seuraavaa:

”Reissu tehtiin linja-autolla. Isä-Talvio junaili joukkueet siten, että Lukon B-juniorit markkeerasi miesten joukkuetta, ja juniorijoukkueeseen otettiin sitten nuorempia poikia. Velipoikani Ensio Jokinen pelasi joukkueemme maalivahtina.”

”Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin lähdettiin pelaamaan ”syvälle maakuntaan”. Aiemmin oli kyllä käyty jalkapallon ja pesäpallon tiimoilta Porissa ja Rauman lähikunnissa, mutta ei vielä koskaan aiemmin näin kaukana. Otteluiden keskuspaikkana oli paikallinen koulu, jota ympäröi palkkiaita. Koulun pihanpielessä oli valtavan suuri koivu. Sain aikalailla satikutia, kun ammuin koulun pihassa kiekon linja-auton ikkunaan. Ei se ikkuna rikki mennyt, mutta korvia kyllä kuumotti! Varusteiden vaihtaminen ja luistimien jalkaan laittaminen tapahtuivat koululla, josta sitten lasketeltiin tietä pitkin kaukalolle saakka. Kaukalossa taisi olla normaalikorkuiset päädyt ja kolmen laudan korkuiset sivulaidat. Me juniorit olimme kovia taklaamaan, ja lumihankeenhan vastustajia pökättiin oikein urakalla. Joukkueessa pelasivat lisäkseni ainakin Pauli Talvion oma poika ”Pikku-Pauli”, Hannu Anttonen, Matti Beck, Pekka Laupiainen, Seppo Vuorio ja Seppo Vainio. Meistä oli aina moni voittamassa A-junioreiden SM-hopeaa pari vuotta myöhemmin. Virkkusen Joe kävi monet kerrat valmentamassa meitäkin Raumalla. Voi hyvin olla, että Isä-Pauli on saattanut olla junailemassa Joen Kiikan reissua. Isä-Pauli pyöritti hyvää junioritoimintaa. Me oltiin siihen aikaan niin innostuneita, että melkein luistimet jalassa mentiin kouluunkin.”

Vuori Pekka muisteli näin 60 -vuotta jälkeenpäin, että ”raumalaiset olivat urheilullisia ja treenattuja – ne juoksutti meitä!” Mitä siihen sanot? No, loppunumerot kertoo paljon! Kyllä Kiikassa luistella osattiin. Tosin en siitä pelistä ketään yksittäistä pelaajaa muista. Paikalliset olosuhteet ja reissu kokonaisuudessaan oli niin hieno kokemus, että siksi se on jäänyt erityisesti mieleen.”

Raumalle tuli Suomen kolmas tekojää vasta syksyllä 1961, miten ja missä raumalaiset reenasivat luonnonjääaikaan?

”Raumalla oli paljon prunneja, joissa käytiin harjoittelemassa. Monet kerrat mentiin prunneille Vainion kuorma-autolla, jonka ajovalojen loisteessa sitten luisteltiin muutama tunti. Sarjat pelattiin tammi-helmikuussa. Otteluohjelma kyllä julkaistiin etukäteen, mutta matsit pelattiin silloin, kun oli jäätä.”

 

 Pentti "Närä" Jokinen

Pentti ”Närä” Jokisella on plakkarissa kaiken värisiä SM-mitaleita. Lukon voittaessa Suomen mestaruuden 1963, ”Närä” oli pistepörssin kakkonen ja maalitekijäpörssin ykkönen. Maaotteluissa ”Närä” edusti Suomea kuudesti.

 

"Lukko voittoon" biisin äänitys meneillään!

"Närä" oli mukana nauhoittamassa Lukko Voittoon -biisiä. Taustakuorossa vasemmalta oikealle: Tomi Pettinen, Teppo "Eetu" Rastio, Matti "Mölli" Keinonen, Rauno Mokka, Pentti "Närä" Jokinen ja Inga Helimo. (Lähde: www.mattihelimo.com)

Biisin voi kuunnella: http://www.tietoportti.com/Tomi_Jokinen-videot-7eRtT15e0dE.html

 

Back to Top

Viitteet


1.  Raimo Kannarin haastattelu 12/2000
2. Lasse Sipilän haastattelu 12/2000
3. Paavo Riihivaaran haastattelu 12/2000
4. Veijo Hakalan haastattelu 12/2000
5. Kiikan Pallo-Kerhon arkistomateriaali
6. Valokuvat Veijo Hakalan valokuva-arkistosta
7. Tyrvään Sanomat 14.2.1951 ja 28.2.1951
8. Pekka Vuoren haastattelu 1/2011
9. Pentti "Närä" Jokisen haastattelu 3/2011


Back to Top

 

Kiikan Pallo-Kerho kaatamassa VaPS:a Kaalisaaressa1958.

 

VaPS:n kaatajat Kaalisaaressa 1958. Edestä vasemmalta: Heikki Lehtoranta, mv Matti Eno, Pentti Kuusisto, Rauno Lehtoranta, Takaa vasemmalta: Risto Kero, Väinö Hämäläinen, Matti Hakanen, Veijo Hakala, Harri Lehtoranta. Taustalla näkyy Aittalahden koulu.

Back to Top

Paluu pääsivulle!


Copyright © 2001 [Nälkälänmäen Urheilusosiologian laitos]. All rights reserved.
Revised: maaliskuu 29, 2011 .