1. PRUNNIT JA RANNAT - KAUKALO
1.1 Johdanto
Mantsun kaukalo - turhanpäiväinen ajanviettopaikka vai urheilullisesti ja sosiaalisesti merkittävä kohtaamispaikka? Miksi edelläoleva kysymys ylipäätään on esitetty? Syy tähän on kolmenkymmenen vuoden takaisen pikkupojan mieleen syöpyneet tapahtumat ja mielikuvat, joissa Mantsu oli suurten otteluiden tapahtumapaikka. Siellä nähtiin siihen aikaan ja sen jälkeen nimekkäitä pelaajia sekä seurattiin isojen poikien esimerkkiä kaukalossa ja sen ulkopuolella. Mantsu eli Mannerheimin Lastensuojeluliiton kenttä sijaitsi ja sijaitsee toki vieläkin Välikatu 2-4:n välisellä puistoalueella Vammalassa. Itse jääkiekkokaukalo on siirretty jo kauan sitten pois ja lienee mädäntynyt, viety kaatopaikalle tai poltettu.
Suomen keväällä 1995 voittama jääkiekon maailmanmestaruus ja nykyinen junioreiden harjoitus- ja pelitahti elokuusta toukokuuhun, herättivät lopulta ajatuksen selvittää, olivatko isot pojat, oma ikäluokka ja nuoremmat todella niin hyviä, kuin muistot mielen syövereissä itselle uskottevat. Lisäksi kiinnostavia kysymyksiä ovat, kokivatko muut pikkupojat kentän ja sen ilmapiirin samoin. Minkälaisen vaikutuksen Mantsussa vietetyt hetket ja vuodet ovat jättäneet nykyisiin tosi isoihin poikiin?
1.2 Missä pelattiin ennen Mantsua?
Luistinratatilanne oli sillan pohjoispuolella ennen Mantsun syntymistä huono, ainoat kunnolliset luistelupaikat olivat Kaalisaaressa. Keskuskentällä oli parina talvena luistinrata, sen jälkeen tulivat evl Sajarin alkuunpanema Varikon kenttä kerhotalon alapuolelle ja Vännin kenttä Varikonkadun varteen. Kun Varikon kenttä jäi rakennustyömaan alle, alettiin Varikonkadun varteen jäädyttää Koivuniemen kentää. Mantsun jälkeen seuraava merkittävä paikka oli 1960 -luvun alussa Lousajan kenttä Hossantiellä. Samaan aikaan olivat epävirallisessa käytössä myös syyspakkasten jälkeen nopeasti teräsjääksi jäätyneet Meijerin lahden ja Alasen rannan luonnonjäät sekä Härmän ja Tiilitehtaan prunnit. Tosin missään näistä ei ollut laitoja ja pitkät kiekot päätyivät usein Rauta- tai Liekoveden pohjaan. Joskus isot pojat tekivät luisteluretkiä alkutalvesta eväsreppu selässä Pirunvuorelle ja takaisin. Härmän prunnit erottuivat muista kuitenkin siinä, että siellä oli runsaasti vakituisia käyttäjiä, jopa VaPS:n miehet harjoittelivat toisinaan siellä. Vakiokalustoon kuuluivat mm. Kallion veljekset Jorma ja Markku. Kaalisaaren lahdella pidettiin myös VaPS:n harjoituksia ja tyypillistä oli, että joku mulasi harjoitusten aikana, mutta tosi mies jatkoi homman loppuun.
"Syksyisin luisteltiin, jään monesti notkuessa, Meijerin lahdella. Meijeri päästi lauhdevetensä lahteen, mistä johtuen siellä oli rehevä kaislikko ja runsaasti pikku kaloja, joita petokalat kävivät syömässä. Jään alla oli tämän vuoksi paljon mateita ja haukia, joita sitten kalauteltiin mammalta lainatulla muusinuijalla. Ja eikun sen jälkeen reikä jäähän ja kala ylös. Tottakai jäihin pudottiin ja mulattiin silloin tällöin. Onneksi lahti oli matala, joten siinä ei päässyt käymään pahasti." (Pekka Saarela)
"Ensikokemukset luisteluun Mantsun käyttäjät saivat Keskuskentällä jo 1950 -luvun puolivälissä, jolloin siellä pidettiin parina talvena luistinrataa. Hauskanpito kuitenkin loppui, koska jää poltti nurmikon, eikä siitä saatu kunnollista kesän aikana." (Henka)
"Härmän prunneille ei uskallettu mennä yksin, koska pelättiin mahdollista eksymistä matkalla." (Kimmo Touronen)
1.3 Armotonta kamppailua
Pohjoispuolen poikien pelihimo ja kamppailunhalu on aina ollut kova. Spontaanisti porukasta itsestään syntynyttä Nälkälänmäen Hokki Liikaa eli NHL:ää pelattiin ainakin kolmella eri vuosikymmenellä:
"Vännin kenttä oli Vännin talojen asukkaiden talkootyönä tekemä noin 20 m x 30 m kokoinen kenttä. Siellä pelattiin useimmiten jalkapelejä, joissa ei saanut kohottaa, koska suojuksia ei ollut. Kentälle ei päässyt omin lupinensa, talojen ulkopuoliset pelaajat kutsuttiin sinne erikseen. Mukaanotetut ulkopuoliset olivat pääsääntöisesti rautatien asemanmäen puolelta. Kentän vakiokäyttäjiä olivat mm. Tourosen veljeskaarti, Lindholmin Timo ja Esa sekä Määttäsen Pekka. Kentän merkitys väheni, kun sen puuhaihmiset alkoivat muuttaa pois ja Mantsuun tuli kaukalo." (Pekka Saarela)
"Aloittelin itse pelaamisen nurmeksilla Vännin talojen kentällä. Pelattiin mm. Vaneritehdas - Varikko otteluja. Maalivahtien suojuksina käytettiin Apu -lehtiä - ei ihan viimisempiä." (Kimmo Touronen)
"Joskus 1965/66 pelattiin Kannintien kentällä Lousaja vastaan Asemanmäki -otteluita. Asemanmäen kokoava voima oli Päivärinnan Velkku, mukana olivat ainakin Raittilan Markku, Pillin Makkara, Pihlavan Erkki ja Koivuniemen Pekka." (Kimmo Touronen)
"Pelaamisen aloitin Koivuniemen kentällä, siellä minut pistettiin aina maaliin. Niistä pelaajista on jäänyt mieleen Vaaterin Tarmo, Lehtisen veljekset Varikolta, Kalte, Forsblomin Pauli, Aholan Jyrki, Pohjan Pelle ja Kaukolan Olli. Me pelattiin usein jalkapelejä Asemanmäki vastaan Vännin porukka. Vännin porukan kantavia voimia olivat Sirkiän Kalevi ja Raittilan Markku. Suojukset saatiin Eerilästä, toppaukset oli tehty autonpenkeistä." (Tane)
"Me pelattiin Raivionkadun porukalla usein jalkaisin höntsylätkää. Siinä oli mukana Laakson ja Rantasen poikia, Liuksialan Käkä ja minä. Joskus käytiin pelaamassa Asemanmäen porukalla Lousajan poikia vastaan. Yhdessä Lousajan kentällä pelatussa matsissa opin tuntemaan Välimaan Akun." (Teuska)
"Asemanmäen poikia vastaan olen pelannut sekä Lousajan kentällä että Koivuniemen kulmassa 60 -luvun lopulla. Meidän joukkueella oli käytössä Uffen vanhoja maalivahdinmailoja. Saksin kanssa otin aina yhteen Lousajan kentällä." (Teppara)
"Joskus 1973-1975 pelattiin ennen jäiden tuloa Mantsuun epävirallista sarjaa Karhunpolun, Pappilanpellon ja Lousajan välillä. Karhunpolun kotiottelut pelattiin Tiilitehtaan prunneilla, Pappilanpellon kotimatsit taas Siikasuonniemen jokisuussa ja Lousajan kotimatsit Lousajan kentällä. Ottelut oli äärimmäisen tasaisia, tuomarit tulivat aina joukkueesta, jolla ei ollut pelivuoroa. Olimme Jokken kanssa tuomareina Lousajan ja Karhunpolun välisissä matseissa, sääntökirjaa luettiin tietysti ahkerasti etukäteen. Puhalsin ottelut meidän Ilkan partiopillillä. Joukkueellamme oli itsetehdyt valkoiset pelipaidat, joissa oli numerot. Karhunpolun joukkueessa pelasivat mm. Lahtivirran Jarmo ja Markku, Stenin Eero, Peltomäen Jukka, Ruuskasen Teemu, Pappilanpellon porukassa lisäkseni Hohkon Jokke, Niemisen Jari, Pikku Hösö, Hannikaisen Rame ja Muna Mäkinen, Lousajan porukassa ainakin Alakosken Harri, Merisen Esa ja Kotilahden Jouni ." (Ripe)
Pohjoispuolen kentät 50-, 60- ja 70 -luvuilla.
1.4 Miksi pohjoispuolelle tuli luistinrata?
Luisteluharrastuksen voimakas kasvu ja osaltaan Nälkälänmäen Hokki Liika loivat painetta kenttäolosuhteiden parantamiseksi.
"Pohjoispuolta pidettiin aina vähän lapsipuolen asemassa. Vanhemmat kokivat ongelmaksi lähettää lapsensa Kaalisaareen, varsinkaan pieniä lapsia ei uskallettu päästää sillan yli, tämä synnytti tarpeen saada luistinrata Kaalisaaren rinnalle. Kaalisaaressa oli ahtaat tilat ja pienemmät pääsivät koppeihin luistimia vaihtamaan vain jos isommat antoivat tilaa. Monesti luistimet joutui laittamaan jalkaan ulkona, jolloin omien kenkien hukkuminen oli mahdollista. Usein luistimet sitten laitettiinkin jalkaan kotona ja kentälle mentiin pyörällä." (Pekka Saarela)
"Kun sitten pohjoispuolelta etsittiin sopivaa kentän paikkaa, Mantsu todettiin hyväksi paikaksi tuulettomuutensa vuoksi. Luistinradan perustaminen kuitenkin viivästyi muutamalla vuodella, koska ympäristön asukkaat aluksi vastustivat sitä peläten kentän metelin aiheuttavan unettomuutta." (Pekka Saarela)
Meijeri ja Mantsu 1955, Vammalan kaupungin mittaustoimisto.
1.5 Mantsun kehitysvaiheet
Ensimmäisinä vuosina Mantsun yli kulki 20 kV voimalinja, joka tuli Mottisen kohdalta Karkun suunnasta ja jatkoi matkaansa Urheilukadun yli Järvisen ja Mäkisen välistä, siitä Mantsun yli ja päättyi lopulta Asemakadulla uuden Säästöpankin nurkalle. Samainen voimalinja esiintyy jo 1936 tehdyssä kartassa. Linja purettiin ennen laitojen tuloa, kun sille saatiin rakennettua korvaava reitti Sastamalankadun varteen.
"Luistinrata Mantsuun jäädytettiin ensimmäisen kerran talvella 1958. Pohjana oli aluksi pelkkä nurmikenttä, jota jäädytettiin ajamalla säiliöautolla kentän yli. Vesi ei oikein tahtonut pysyä nurmen päällä, minkä vuoksi kaupunki laittoi matalat laidat kentän reunoille. Jäästä tuli muhkurainen ja käyttäjien valiteltua pari vuotta tilannetta kentälle saatiin tasoitteeksi hiekkapinta. Luistelualue oli nurmikentän aikana suppeampi, pikku hiljaa sitä alettiin raivata suuremmaksi ja lopulta kenttä sai nykyisen kokonsa." (Pekka Saarela)
"Mantsuun alettiin jäädyttää luistinrataa siinä talvien 1957-1958 paikkeilla. Silloinen kauppala piti kenttää satunnaisesti kunnossa, pääosin kenttä piti kolata itse. Valaistuksena oli yksittäinen katuvalo Uosson risteyksen päädyssä, minkä vuoksi pimeällä pelit keskittyivät tähän osaan kenttää. Pimeää päätyä käytettiin muiden pelatessa syöttely- ja luisteluharjoiteluun." (Henka)
"Kentän valaistuksena oli aluksi pylväät Uosson pään kulmissa, myöhemmin saatiin kentän keskelle lisäpylväs, joka poistettiin, kun Kuusivuon päähän tuli lisävalaistus. Rautatien sivu oli erittäin pimeä ennen keskipylvään tuloa." (Pekka Saarela)
Mantsussa oli aluksi erikseen luistelupäiviä ja pelipäiviä, kohotella ei saanut lainkaan. Kentällä kävi niin paljon porukkaa, että se jaettiin yleensä osiin. Mustaa miestä mentiin usein.
"Monet Kaalisaaren käyttäjät tulivat Mantsuun, koska siellä oli paremmat olosuhteet. Mantsuun olisi myös haluttu laidat, mutta koska kauppalalla ei ollut määrärahoja edes Kaalisaaren uusiin laitoihin, jouduttiin niitä odottamaan. Lopulta saatiin Kaalisaaren vanhat, korjatut laidat." (Pekka Saarela)
Mantsun kentälle pystytettiin laidat ensikerran talvella 1966, kimmoke siihen on ilmeisesti tullut poikien keskuudessa kasvaneesta jääkiekkoharrastuksesta, Kaalisaaren tuulisuudesta ja Vammalan tuoreen kaupungin (1.1.1965) halusta panostaa jääurheiluun. Lopultakin oli tajuttu toisen kaukalon tarve Kaalisaaren rinnalle. Taustatietojen perusteella on helppo ymmärtää kuinka suuri edistysaskel oli kaukalon saaminen Mantsuun. Kentän käyttäjäkunta koostui pääosin sillan pohjoispuolen tyttöistä ja poijista, joita 1960 - ja 1970 -luvuilla oli suuresta perhekoosta johtuen todellakin paljon.