2. KENTÄNHOITO
2.1 Pukukopit ja kentänhoitajat
"Kauppalan "Pikku Virtanen" tuli ja teki lumityöt. Kenttä putsattiin useasti porukalla, kun vaan saatiin kola käyttöön." (Pekka Saarela)
"Alkuvaiheessa pukukoppeina käytettiin paikalle tuotua työmaaparakkia, jossa keskellä sijaitsi kentänhoitajen työvälineet ja lämmitykseen käytetty kamiina sekä molemmin puolin tyttöjen ja poikien tilat. Kentän reunassa oli myös tilapäiseen helpotukseen tarkoitettu puusee. Jossain vaiheessa työmaaparakki, ilmeisesti liiallisen lämmittämisen vuoksi paloi ja kentän reunaan rakennettiin luultavasti 1966 siellä vielä nykyisinkin olevat uudet pukukopit. Pukukoppien keskiosassa oli tilat kentänhoitajille ja työvälineille sekä öljykaminahuone, johon oli ilmeisesti turvallisuussyistä eri avain, koska kentänhoitajien tiloja käyttivät iltaisin mm. ottelujen tuomarit. Kaminan öljysäiliö täytettiin aina päivän päätteeksi, jolloin kopit pystyttiin pitämään lämpiminä illan ja yön." (Eikka)
Eräs Mantsun kentänhoitajista oli Eino Nurmi. Hän tuli Mantsuun töihin syksyllä 1966 ja työskenteli siellä kevääseen 1968 saakka, kunnes siirtyi Vesilaitoksen palvelukseen.
"Kaupungin jääkenttien hoidosta vastasi siihen aikaan kaupungin puutarhuri Eino Vänskä. Mantsussa muistan olleen myös Koivulan Eskon ja Heinosen Armaan. Vänskän porukka oli kesäajat puutarhahommissa ja talvet kenttiä hoitamassa. Kentän iltavalvonta annettiin yleensä jollekin kaupungin ulkopuoliselle henkilölle tai seuralle." (Eikka)
"Sankarin Topi teki Mantsussa iltavalvontaa." (Kimmo Touronen)
"Kentänhoitajista muistan Mäen, Texas Jimmyn, Sankarin Topin ja Napun." (Tane)
"Kentän hoidossa oli mukana myös naisia, mm Mäkisen Liisa. Pertsi oli lämäillyt kentällä, sillä seurauksella, että laidat olivat hivenen hajonneet ja Liisa tästä pärmentämään isällemme Kallelle. Tämän kuultuaa Kalle meni kentälle työkalujen kanssa ja korjasi Pertsin tuhot." (Kassu)
"Mäkisen Liisa moitti minua isä-Kallelle. Isä kyseli tapahtumien taustaa: tuli lämättyä väärältä puolelta laitaa. Kalle totesi: otetaan saha ja vasara ja lähdetään korjaamaan vahingot. Paha sai palkkansa." (Pepe)
"Kopit oli hyvät ja lämpimät, valvojien ohjeita noudatettiin ja heidän työtään arvostettiin." (Pepe)
"Kentänhoitajista muistan pienen vaalean kiukkuisen miehen." (Teuska)
"Ristimäki Lousajasta ja Mäkisen Liisa ojensivat meitä, ettei menty kentälle liian aikaisin jäädytyksen jälkeen." (Hattara)
"Vähän ihmeteltiin, miksi laidat ja maalit oli aina huonommat kuin Kaalisaaressa, vaikka Mantsu oli paikkana parempi. Näin jälkeenpäin ajateltuna kentänhoitajat saivat jään pysymään yllättävän hyvätasoisena." (Hattara)
"Mäkisen Liisa teki meille yhtenä talvenä jäynää, eikä sytyttänyt iltaisin kaukalon valoja, kun ei kukaan ollut erikseen käskenyt niitä sammuttamaankaan." (Ekku)
"Joskus ihmeteltiin, miksi piti lähtee pelaan Kalssuun." (Jussi K)
"Kentälle pääsyn odotus oli tuskaista, kun se jäädytettiin viikonloppua varten perjantai-iltapäivisin, joskus saattoi tuoksahtaa kopeissa perjantaijuomat. Peleihin otettiin aina kaikki mukaan, niin huonot kuin hyvät." (Ripe)
Mantsu 1960 -luvulla, Vammalan kaupungin mittaustoimisto.
2.2 Ennakkoluulotonta kehitystyötä
Syksyllä 1967 Vänskä ehdotti kokeiltavaksi, kuinka pitkälle kevääseen kentän käyttöä voidaan jatkaa. Ajatuksena oli tehdä kentän pohjustus sellaiseksi, että keväinen auringonpaiste ei pääsisi sulattamaan jäätä. Tämän vuoksi laitojen pystytyksen jälkeen jäädytettiin pohjaa pari kertaa ja sen jälkeen koko kaukalon pohja maalattiin kalkkivellillä, jonka jälkeen perinteistä jäädytystä jatkettiin. Kalkkikerroksen tarkoituksena oli toimia auringonvaloa taittavana kerroksena, jolloin maapohja ei pääse läpiämään, eikä näin ollen päällä oleva jää pehmiämään. Kokeilu täytti erinomaisesti odotukset: seuraavana keväänä Mantsussa oli jäät pitkälle huhtikuuhun, kun vastaavasti Kaalisaaresta oli laidat purettu useita viikkoja aiemmin. Tämä oli kentänhoitoporukalle erityinen ylpeilyn aihe. Tosin kaupungin varastolla alettiin hermostua, koska laitojen purku-urakka ja puutarhahommat viivästyivät sinä keväänä. Kaalisaaressa pohjan kalkitus ei olisi auttanut luistelukauden jatkamisessa, koska kenttä oli tehty lämpöä paremmin johtavalle täyttömaalle.
2.3 Kentän jäädytys
Kentän jäädyttämistä kehitettiin myös omana kokeilutyönä. Työvälineet olivat käsikäyttöisiä ja pääosin puisia, kuten lumikolat, lapiot jne, mutta se ei estänyt uusien menetelmien käyttöä. Peruserona Mantsun ja Kaalisaaren välillä oli se, että Kaalisaaren jäädytysvesi otettiin pumpulla Poronrannan järvivedestä, kun taas Mantsussa käytettiin Välikadun palopostista saatua vesijohtovettä. Hyvän ja tasaisen jään tekemisen edellytyksenä tasaisen pohjan lisäksi on jäädytysveden mahdollisimman hyvä kiinnittyminen alustaansa. Vesijohtoveden etuna on sen järviveteen nähden korkeampi lämpötila, jolloin se ehtii levittäytyä paremmin ennen jäätymistä, toisaalta se tarvitsee suuremman energian jäätyäkseen. Kaalisaaressa jää tehtiin ruiskuttamalla isommalla letkulla paksu kerros vettä jään päälle. Mantsussa vastaavasti ruiskutettiin ensimmäinen kerros, edellisen illan käyttöön ja kulutukseen perusten, reippaasti letkulla ja sen jälkeen jää tehtiin sumuttamalla vesi ohuina kerroksina. Tällä menetelmällä vesi saatiin laminoitua kiinni jään pintaan, eikä ns. kerrosjäätä päässyt syntymään. Toisaalta opittiin, että yli -5 C pakkasella ei edes kannattanut jäädyttää, koska laminointi ei onnistunut ja jää alkoi lohkeilla.
"Ennen jäädyttämisen aloittamista kenttä aurattiin, sen jälkeen jään pinta höylättiin teräsliipalla ja lopuksi kaukalonlaidan ja jään reuna putsattiin varsiluudalla. Jos kenttä haluttiin jäädyttää heti uudestaan, aloitettiin jäädytys kaukalon toisesta päästä ja edettiin toiseen päähän, tässä vaiheessa otettiin käyttöön kumiliippa, jolla putsattiin ensimmäiseen päätyyn jäädytyksen aikana syntynyt irtolumi pois ja ko. pääty jäädytettiin uudelleen. Lisätietoa jäädytysnikseistä saatiin VaPS:ssa pelanneiden Kallion Makan (Markku) ja Unkan (Jorma) avustuksella sekä mm. Rauman Lukon pelaajilta, jotka neuvoivat, kuinka kaukalon reunan ja jään yhtymäkohtaan saadaan 90 -asteen kulma. Taidettiinpa joskus 1970 -luvun taitteessa kokeilla hiilihapporakeiden käyttämistä jään pelastamiseksi. Vuodet ja sitkeä kokeilutyö kehittivät työmenetelmiä ja -materiaaleja." (Eikka)
Päivälämpötilan alkaessa keväisin nousta, otettiin jäädyttämisessä käyttöön tilannemenetelmä. Kenttä jäädytettiin aamuisin tai iltaisin sumuttamalla aina kun oli vähänkin sään puolesta mahdollista. Jos esim. ensimmäinen koululaisryhmä tuli kahdeksalta, kenttä jäädytettiin sumuttamalla ennen seuraavan ryhmän tuloa, jolloin he pääsivät lähes jäähallitason jäälle. Mitä olisikaan tapahtunut, jos kentälle olisi saatu kate! Keväisin jää alkaessa pehmitä myös viivat alkoivat levitä, silloin viivojen reunat kolattiin puhtaaksi ja viivoihin laitettiin uudet vesivärit.
"Wahteran Aarre toi Vammalaan ensimmäisen jäädytyskoneen. Se oli puutarhatraktorin perässä vedettävä kelkka, jonka päällä oli vesitynnyri ja alaosassa jäätä vasten laahaimena kelkan levyinen pyyheliina tai lakana. Vesi valutettiin suuttimen kautta tynnyristä laahaimeen ja siitä jään pinnalle. Tällä jäädytyskoneella saatiin sopivissa olosuhteissa vielä tasaisempi pinta kuin perinteisillä menetelmillä." (Ekku)
2.4 Miten kenttien hoito on muuttunut?
"Kentänhoitajilla ei tänä päivänä ole enää kustannussäästöihin pohjautuen varsinaista omaa kenttää, ne hoidetaan juoksevasti tietyssä järjestyksessä. Keskittämällä henkilökuntaa ja muuttamalla vastuualuejakoa päästäisiin pienellä kustannuslisällä varmasti parempaan tilanteeseen. Onko nykyiset kolhoosikentät enää entisten veroisia? Varilan kenttää esim hoidetaan palkatun kentänhoitajan lisäksi vanhempien tekemillä talkoilla. Tietäähän sen, minkälainen jäästä tulee, kun vesi pudotetaan säiliöautosta kentälle. Kalkitusta käyttämällä saataisiin nykyäänkin kentän käyttöaikaan pidemmäksi." (Eikka)
"Ensimmäisten syyspakkasten jälkeen käytiin heti kattomassa, joko Mantsussa olisi jäät. 70 -luvun puolivälissä käytiin kevätöinä jäädyttämässä talkoilla kenttää." (Ekku)
"Ehkä eläkeläisenä voisi siirtyä Mantsun kentänhoitajaksi". (Eikka)