7. JOHTOPÄÄTÖKSET
Mantsun merkitys vammalalaiseen jääkiekkoiluun oli pikku hiljaa johtanut siihen, että valtaosa 1954-1960 syntyneiden joukkueiden pelaajista oli pohjoispuolelta. Kun joukkueet olivat innokkaan aherruksen avulla nousseet 1971-1973 samalle tasolle ja ehkä hivenen paremmiksi kuin Mantsun alkuvuosina ja muutamat lahjakkaimmista pelureista oli kiinnitetty sen aikaisiin huippuseuroihin, on helppo ymmärtää miten suuri henkinen odotusarvo Mantsun miehillä oli lajia kohtaan. Motivaatiota laskevat leudot talvet, valmentajien ja vetäjien pula, lentopalloilun valtava nousuhuuma ja Mantsun lopetus yhdessä ajoivat tilanteeseen, jolloin samanaikaisesti sekä edustus- että B -juniorijoukkueet lopahtivat ja koko toiminta ajautui kuolioon. Onneksi ponnistelut eivät valuneet kuitenkaan kokonaan hiekkaan, sillä mikään muu jääkiekkokenttä Suomessa ei ole tuottanut yhtä suurta määrää menestyneitä lentopalloilijoita kuin Mantsu.
Yhdessä tekemisen seurauksena nuoriso tunsi toisensa 5-10 vuoden ikähaitarilla, mistä taas seurasi keskinäinen kannustus kamppailutilanteissa. Nykyinen junioriurheiluputki, jossa yksi, korkeintaan kaksi ikäluokkaa toimivat yhdessä, siihen lisättynä joukkueurheilun Bosman -päätös, ajaa tilanteeseen, missä katsojat eivät enää tunne pelikentällä hääriviä kavereita. Tämän johdosta oman paikkakunnan joukkueisiin ei enää samaistuta ja innostus lajia kohtaan alkaa hiipua. Samalla 5-6 vuotiaasta alkaen panostaneet juniorit näkevät, että pitkäaikainen "tiukkapipo toiminta" ei välttämättä tuota mitään tulosta.
Vammalaa ja Forssaa, kahta samankokoista kaupunkia, on mielenkiintoista vertailla keskenään. Forssa ylläpitää vuodesta toiseen omalla väestöpohjallaan neljää mestaruussarjatason koripallojoukkuetta ja yhtä I -divisioonan jääkiekkojoukkuetta, kun Vammala vastaavasti vaivaisesti yli puolella ostomiehityksellä yhtä mestaruussarjatason lentopallojoukkuetta ja yhtä II -divisioonan lentopallo- ja jääkiekkojoukketta - voisiko vertailu menestyksen perusteista antaa vinkkejä tulevaisuuteen!
Porukka kehitti vuosittaiselle toiminnalle omat strategiansa, edellytykset niille loi samansuuntaiset päämäärät, arvot ja asenteet sekä urheilulliset tavoitteet. Strategiat muutettiin toimintasuunnitelmiksi: höntsypelit luistimilla tai jalkaisin, pallolla tai kiekolla jään kunnosta ja lumitilanteesta riippuen. Killin peluu sekä muu oleilu käsittäen kortti- ja rahapelit mukaanlukien mustanmiehen ja loiran tytöillä tai ilman. Seurauksena tästä oli eri ikäluokkien välinen saumaton yhteistoiminta, hämmästyttävä "henkinen yhtenäisyys" vuodesta toiseen - huiput ja harrastajat touhusivat yhdessä.
Merkittävä tekijä "Mantsuhengen" muodostumiseen oli sen osittainen irrallisuus ympäröivästä maailmasta, koska siellä tapahtunutta toimintaa ei rajoittanut sen paremmin koulun kuin kodin säännöt, eikä mikään muu tiukasti valvova ulkopuolinen taho. Ehkäpä juuri näiden vuoksi kehittyi yhteisesti hyväksytyt oman toiminnan säännöt. Toiminnassa oli nähtävissä kaikki paikallisen sopimusoikeuden tunnusmerkit.
Johtaako tämän tyyppinen toiminta vallitsevien yhteiskuntanormien halveksuntaan ja edustuksellisen demokratian väheksymiseen, kun Mantsun miehiä ei ole näkynyt politiikassa. Tuskinpa - paremminkin tilanne on päinvastainen. Se ilmenee "tiiviisti yhteenhitsaantuneen" porukan panostuksessa työhön ja perheeseen.
Mantsu synnytti vammalalaista nuorisokulttuuria ja edesauttoi sen kehittymistä ja siirtymistä ikäluokasta toiseen, tämä käy selkeästi ilmi viidentoista ikäluokan haastatteluista. Se opetti jokaiselle tekemisen kautta löytämään paikkansa porukassa, yhteiskunnassa ja huomaamaan, että itse voi vaikuttaa omiin asioihinsa. Vastuu omista teoista kohensi itsetuntoa ja omanarvontunnetta. Tämän otoksen perusteella - joka käsittää henkilöiden pitkällisen kokemuksen ja syvällisen tuntemuksen Mantsusta - voidaan todeta, että Mantsulle ja sitä vastaaville paikoille on tänäkin päivänä tarve yhteiskunnassa, kasvatettaessa terveellä itsetunnolla varustettuja sosiaalisia huomispäivän aikuisia.
"Nuorten liikunta on lääketieteen kannalta toivottava asia. Oikein mitoitettu liikunta säästää yhteiskunnan varoja. Mikäli nuorena saadut liikuntakokemukset ovat positiivisia, niin useimmiten liikunta säilyy ohjelmassa läpi elämän. Tällä on suuri kansanterveydellinen vaikutus ja tähän asiaan toivoisin myös valtiovallan kiinnittävän enemmän huomiota. Nuoriin kannattaa satsata liikuntamarkkoja ja sillä niin saadaan aikaan todellista hyötyä ja vanhemmiten nuoriin sijoitetut markat saadaan moninkertaisesti takaisin esimerkiksi säästyneinä sairauskuluina." (Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Urho Kujala, terveet elämän tavat - Terve asenne, Kiekkoilijan joulu 1996, s 77)