Kuka voittaa, keitä odotellaan kärjessä maaliin?
| XYZ, AsikkaIan Raikas vai musta hevonen |
| Osanottoilmoitusten alkaessa tasaisena nauhana
virrata ylisihteeri Veikko Koskelon hoiviin, alkoi samanaikaisesti puntarointi joukkueen
mahdollisuuksista. Jukolan Viesti on niin vaikea ja monitahoinen kilpailu, että voittajaa
on mahdoton mennä etukäteen sanomaan, niinkuin jokaisessa kilpailussa on laita.
Ennakkopuntarointi lienee kuitenkin sallittu. Paperilla vaikuttaa viimevuoden voittaja XYZ vahvalta joukkueelta, ankkuriosuudelle on asetettu maaottelumies ja monien muiden lujien kilpailujen vahva nimi Yrjö Teeriaho. Paha pala tulee kuitenkin olemaan Helsingin Suunnistajat ankkurinaan Juhani Salmenkylä. Viime vuoden kakkosjoukkue Asikkalan Raikas on asettanut ankkuriosuudelle Kivistön. Lujana kantona kaskessa tulee ilmeisesti olemaan myös Tampereen Pyrinnön tasainen joukkue. Ennustelimme kahden Veikon kanssa jonkun joukkueen näistä neljästä kipuavan voittajan pallille. Saatamme erehtyä pahankin kerran, sillä voittoa havittelee vielä 133 muuta joukkuetta. Uppsalasta saapuva IF Thor saattaa olla voittaja, Lahden Hiihtoseura ankkurinaan Suomen Hiihtoliiton toinen valmentaja Lasse Silvennoinen samoin. Entä minkälaisen panoksen Tyrvään Kisa lyö pöytään. Siinä kysymyksiä jotka ratkeavat viikon vaihteessa. - K S· |
| Älkää myöhästyttäkö alkua |
| Keskusurheilukentälle alkuseremonioita
seuraamaan saapuvalle yleisölle on järjestäjien taholta kehoitettu tiedoittamaan: Mikäli saavutte omalla autollanne, välttäkää liikennöimistä Varikonkatua pitkin. Keskuskentälle pääsee mainiosti ammattikoulun tietä. Kun alkutilaisuus on päättynyt, lähtee kilpailijain autokaravaani liikkeelle kohti kilpailukeskusta. Pyydetään välttämään liittymistä tähän jonoon, sillä loppumatkassa tie muuttuu verraten kapeaksi ja hitaaksi ajaa autolla. Tassä vaiheessa alkaa kilpailijoilla olla kiire, sillä arviolta kahdensadan auton karavaani vaatii oman aikansa ennenkuin se on sijoitettu pysäköintipaikoille oikein. Kilpailu alkaa tasan kello 21, ja autollanne te ehditte seuraamaan lähtöä vaikka lähtisitte vasta kello 20.30. Silloin ei ole enää sellaista ruuhkaa kuin alussa. Tie on hyvin viitoitettu, joten eksymisen vaaraa ei ole. Yleisö on tervetullutta seuraamaan kilpailuja, vapaa pääsy. |