Mallisivu

Anja Dammert

                                 Runoja ja proosaa elämän varrelta

Tarina vaivaisukosta, joka tuli Onnelaan

 

Istun keittiön pöydän ääressä ja mietin elämän menoa. Yksinäisyys on niin raastavaa, mutta tähän täytyy tottua vaan. Vaivaisukko katselee vaisuna, eikä edes suutaan aukaise, mutta onhan tässä seuralaisena. Siinä on ukkoa tarpeeksi, eihän se vanhene milloinkaan vaan pysyy ikinuorena ainiaan. Tämä on tarina ukosta, jolla ei ole edes nimeä kirkon kirjoissa. Tähän se tuotiin vain minulle. En tunne olevani ukon tarpeessa, mutta pääsi hän kanssani netin sivuille. Tutut minulta kyseli, kai otat sentään ukon viereesi. Johon minä vastasin: "Ukko on niin, niin kovaa tekoa, seisköön vaikka nurkassa. Jos sen poskia silitän, ei edes parransänki pistele." Tarinani on ukosta, jolla on puhe ja hymykin aivan lukossa. Eipä tuo minua paljon lohduta. Nytpä aivoissa välähti!

Jospa saisin tuohisormuksen lahjaksi. Olisihan se niin komea kulkea tuohisormus sormessa.

Odotan illan tuloa ja haaveilen uuden elämän alkua. Vaivaisukon seurana on niin turvallista asua. Kenties ihme tapahtuu ja ukko tulee esille kuorestaan, oppii vielä vaikka puhumaan. Siinä sitä huvia riittäisi, kun minä ukkoa halaisin. Katson mitä ilta tuo tullessaan ja istahdan käsi poskella miettimään. Kun jotain oikein hartaasti odottaa, ehkä se ihme vielä toteutuu. Eihän se elämä vielä tähän lopu, nyt voi alkaa mitä kaunein satu.

Tässä talvi-iltana istun hiljaa mietteissäni ja muistelen menneitä aikoja, jolloin tuli tehtyä taikoja. Sitä oli niin sinisilmäinen, ja odotti jos Onni tulisi kohdalle. Mietin mitä tekisin jos tuo vaivaisukko olisi ihminen, joka tuotiin lahjaksi minulle. Siellä olohuoneen tuolilla se seisoo vaan, mutta on hyvin komea muodoiltaan. Jotain outoa huomasin hänessä. Hän alkoi liikuttaa silmiään. Minä lähdin pois, tämä untako ois. Minä kuulin hiljaista liikehdintää, joku olkapäätäni koskettaa. Siinä oli mies hyvin komea ja katsoi minua sinisillä silmillään ja liikutti hiljaa huuliaan. Hän tervehtii kauniisti minua ja kaivoi rasiaa taskuistaan. Toin tämän lahjaksi sinulle. Kokeile jos se sopii sormeesi. Toitko tuohisormuksen, no ehkä olen sen arvoinen. Se on omatekoinen, vastasin ei kuitenkaan halpa-arvoinen. Kerroin asuvani yksin talossa, sekä olevani yksin vastuussa. Olisihan tässä töitä noin topakalle miehelle. Jos haluaisit auttaa minua, niin lämpimästi kiittäisin sinua. Asuisimmeko avoliitossa, sehän on nykyisin muotia. Saithan sormuksen minulta, vaikka se onkin tuohesta. No olkoon menneeksi, käy istumaan, minä laitan kahvin kiehumaan.

Minä siinä keittopuuhissani kerroin olevani Karjalan korven kasvatti. Onni kertoi, että Karjalaisuus häntä kiinnosti, ne oli niin iloisia mieleltään ja puheliaita kieleltään, nuo kauniin Karjalan tyttöset. Sanoin, älä nyt turhia höpise, minä olen jo vanhempi ihminen, olen kokenut kovia elämän teillä, paljon on mutkia matkassa, mutta suoritaan ne yhdessä. Kättä päälle me paiskattiin ja lemmenvaloja vannottiin. Minä olin päästäni pyörällä, Onni oli niin nuori ja komea. Aloin jo perua puheitani, en edes tiedä missä nukkuisit, onhan tuo sänky niin leveä, en kuitenkaan osaa nukkua ukon vieressä.

Näin päättyi tarina miehestä, erosimme sovussa ja Onni lähti ulos ovesta. Vei tuohisormuksen mukanaan, minä jäin yksin asumaan ja kieltämättä Onnia kaipaamaan. Mutta kas kummaa vaan, kun olohuoneen oven aukaisin ja silmiäni siristin, vaivaisukko oli entisellä paikallaan, siinä samassa tuolissa niin kuin aikaisemminkin kaikessa komeudessaan.

Odotan ja odotan, sieltä hän saapuu luokseni, sama kaipuu on kuin minullakin. Hän sanoi suostutko kosintaan, en voi polvistua eteesi, näethän nämä jalkani eivät ne taivu polvista, siksi kosinkin seisaaltani. Tämä oli todellinen yllätys, mutta asuthan talossani, siksi annankin sinulle käteni, laita tuohisormus sormeeni. Onni olet niin kultainen, aivan nimesi arvoinen, olen aina Sinusta haaveillut, salaa Sinua silmäillyt ja kaikki onkin totta nyt. Kihlajaiskahvit panen kiehumaan ja sen jälkeen juhlitaan. Poskiasi haluan silittää ja kiharaa tukkaasi taputtaa. Olen kyllä erakko tyyppinen, olet kai pannut sen merkille, mutta Karjalainen luonteeni saa aina hymyn huulilleni. Tässä riittää töitä Sinulle, mutta minä olen hyvä pehtoori, en vaadi liian suuria tekoja enkä aio rasittaa Sinua. Eletään päivä kerrallaan ja odotetaan, mitä huominen tuo tullessaan.

  Anja Dammert  1.9.2010  

Takaisin pääsivulle Al la ĉefa paĝo <<>> Takaisin alkuun Reveno al komenco

Takaisin Mannola sivulle     

  Takaisin Dammertin sivulle

Takaisin Muistelmia sivulle --- Al la Diversaj paĝoj