Martta Räisänen muistelee

Elämää Eistilässä
Koiviston saaressa 1930-luvulla

Martta Räisänen os. Wahlqvist,  s. 1919  muistelee

 

Kuvan vasemmassa vaaleassa pitkässä talossa Martta on syntynyt, keskellä korkeampi talo rakennettiin kun perhe kasvoi. Kuva Martan albumista.

Vanhast valokuvast näkkee et talot saarees olliit iha kiinni toisissaan. Kuvast näkkyy se talo jossa mie oon syntynt ja jos oli 24 henkee perettä ja monta huonetta. Sitä aina rakennettii lissää ko tul uus pere, et jokaisel perheel oli oma kammar, ol kyökki ja tupa. Mie en muista sitä elämistä mutta ei kai se kaksista olt.
    Virkamiehii siel saares ei olt ko kaks opettaijaa ja kätilö, muita ei ol sellasii jotka saivat niiko palkkaa. Asukkaita ehkä parisataa. 
    Tää vanha talo mis miekii oon syntynt se oli sellanen jossa ol umpipiha, et oli portti vaa tiel, niitä ol monta vanhaa talloo semmosta samanlaista. Enne vanhaa ol susia sannoit et sitä varte ne ol suojattu umpipihaksi, en tiiä sitä. 
    Umpikartanoha se ol, ei se olt piha, rakennuksia ol rysäkuuri, kalakuuri, puukuuri ja pakartupa, lasikammari, sontakuja ol sitte kuja, talli ja läävä.  
    Lasikammari ol erikoine, mie luulen et se ajoittuu siihe aikaan ku olliit ne englantilaiset. Siin ol enne niiko kahvila oikeen ja hyvät ja hienot lasiseinät ja rappuset tielle, siel ol kaks uunii vieläkii, leipomista siellä tehtii. Miun tätini sano et hyö kävviit niitä laivois kauppaamassa englantilaisil ja voiha olla et ne kauppas niitä venäläisillekin.  
    Myöhä oltii Venäjän vallan alla sillo ko tuo kouluki perustettiin, sehän ol sitä aikaa 1888. Mut oliitha ne aika tarmokkaita sillo ku saarelaiset perustivat Saariston koulupiirin ja rakensivat Eistilää Saaristolaiskoulu, josta miekii olen saanut päästötodistuksen. Vanhempanikin olliit käyneet sammaa kouluu, se ol jo keisarivallan aikana.  Sitä enne käytii kiertokouluu, vanhemmat kerttoit et sillo ol sellanen opettaja jonka nimi ol Ryysy-Olga.  
    Kouluu miun piti männä vuotta aikaisemmin ko pitikää, et mie pääsin jo 12 vuotiaana kansakoulu läpi. Kouluaika ol mius iha mukavaa ei siel kiusattu. Jos jotkut tappeliit ni opettaja pani kävelemää käsikädessä kaik välitunnit, se ol hyvä rangaistus. Miekii kuljin yhen päivän pojan kanssa käsikädessä. Opettajia ol kaks, mies opettaja Kuopiosta se Halonen, naisopettaja ol Loimaalt ja sitä kutsuttii Tyyneks. Mie en tiijä miksi siel semmonen ero ol, ei kukkaa sanot Tyyneä (Urpo) sukunimelt.  
    Kyllhä opetajat oliit aivan eri kulttuurista. Mut kyll se semmone aika ol ko valtakuntaa rakennettii, mein piti kirjakieltä puhhuu eikä sitä osant kukkaa. Koulussa piti tunnilla kirjakieltä opetella.  
   Ko mie olin alakouluss ni siel ol opettajana KyytsäHelmi (Kyytsönen) Humaljoelta ja  myö leikkittii sitä "tein minä pajusta hilpeän huilun" jota Vasa-Matti Loiri nykyisin soittelee, ettei se nii uus asia sekkää ole.  
   Koulus ei siihe aikaan olt ruokaa, aamul ol kiireesti tehtävä evväät itse ja jost et ehtint nii olit ilman. Aina ei olt voitakkaa nii pantii hienoosokeria leivän päälle. Sitte alko tulla kouluun ruokaa, velliä, kun nuoremmat kävviitt koulua. Uuskoulu joka tehtii myöhemmin, nii siinä ol jo semmonen keittiö.  
    Ko mie olin jatkokoulus myö oltii Viipuris retkellä. Sillo ol rahhaa vähä, mutt jollain tappaa miekii pääsin sinne retkelle.  
    Rippikoulu ol semmonen et se piettii Pitäjätuvas siin kirkovieres, mantereel, tytöt ja pojat oli erikseen siihe aikaan. Pappina ol isä Kansanaho ja lukkarina Ilmari Peippo. Mie asuin siel kirkol, miul ol semmone kummi joka anto miul kortteerin rippilahjaks. Sauna-kammaris asuttii, ettei kuljettu saareen joka päivä. Evästä otettii mukkaa. Siihe aikaan kummit muistiit aina. Sinä syksynä miul ol ääni maassa, eikä miun tarvinut vastata yhtään kertaa vaik rippikoulu kesti neljä viikkoo.

Saares elettii vuueaikoin mukkaa, siel ol talvi ja kevät, kesä ja syksy nii erilaiset, nii ku eri maailma kokonaan, ku se työki vaihtu kokonaa niijä mukkaa.  
    Talvel ruvettii verkkoi parantammaa heti ku joulu ol mänt. Sitte ne rupes järjestelemää matkaa sinne jäälle sinne selkäjäälle. Ei ne joka talvi pääst, mutt yleensä sinne mäntii, oliit pari-kolme viikkoa.  
    Verkoil kalastettii kesäl koton. Se ol raskasta ko verkoil piti mennä nii aikasii. Mie ainakii heräsin vast siel Suesaarerannas ko nii paljo nukutti, sinne vaa pit mennä. Mut ko päästii liki verkoi ni unet hävis ku piti kellua laineilla. Verkois ol aina jottai kalloi, ahvenii ja särkii etupäässä. Kiire ol jo kotirantaan näyttämään kalasaalista, kissa tuli aina rantaan vastaan.  

Kun ne kalastajat ol tult sielt ulkosaarest kottii, alko olla valosaa kevät talvee, nii tuotii kangaspuut sissää, ruvettii kuttoo kankaita ja kehrättii. Sellaistahan se ol, koko ajan oltii työn touhussa.

Kevät tul sellai, ett miehet lähtiit laittaa laivoi kuntoo. Siel ol tervahöyryi ja kaljaasei jotka veivät halkoj Pietarii ja Helsinkii. Mei isäl ol joskus Lippo nimine tervahöyry. Sit miehet läksiit kaik laivaan ja työt jäivät naisille ja muutamil vanhoil ukoil. Naiset tekkiit kaik maatyöt ja kalastiit, ei ne olleet mittää tyhjäntoimittajii ja lapset siin sivus kasvatettii.  
    Kevväl myö muutettii saunaporstuvaa, alettii kevätsiivous ei nyt joka kevät, siel tehtii ruoka, sinne ol tehty myyry, liitta ja siin keitettiin ja siel syötii.  
    Sillo pestii tuva seinät ja kaikki, lakikin, se ol kova homma, Sellaset pukit ol ja sen päällä ol lankut, sille muijat nousi ja pesi. Ne tuli aina naapurista auttaan ja vuorollaan männiit heijä tuppaa pesemää. Onneks nii suurta siivousta ei tehty joka kevät  
    Sitte maalattii lattia ja pantii puhtaat matot lattialle. Sillo siel ol sellanen hirveen pyhäinen tunne, kissakii vaan loiko auringon valossa. Mittää pesuaineita ei käytetty meil. Kauheesti hangattii ja vettä heitettii perästä. Oliha ne maalatut, mut talvella ne ol kuluneet.  
    Keväällä pantii viljat maahan. Sen verra siel ol miehii ett mie en muista et naiset olisiit kyntäneet.  
    Potatit pantii maahan sillai et kylän lapset olliit talkois jokahise talos, rinkelkohvit saivat palkakseen, muuta eivät saaneen. Mut se ol iha hyvä palkka, eihä myö joka päivä rinkelkohvii saatu.  

Jokahisel ol kotipelto, mut jokahisel olliit isot pellot kilometrin, kolmekilometrin ja viijekilometrin päässä. Sinne kuljettiin paljain jaloin ja tehtii matkalla sukkaa talveks, teritettiin vanhoi jos ol hyvät varret, nilkkasukat ollit terukkeet meil, jotkut virkkasiit pitsiikii, eväskontti kainalos ja sukkapussi ja ruojukkaat viel toises käes. Ruojukkaat olliit sellaset kengät jotka suutari teki, niko kansallispuvus on nykyisin, ne olliit ne kesäkengät.
    Vastan teko kesäl se ol ja semmonen juhlallinen homma. Ko tuotiin niitä vastaksia kottii nii jokahine yritti taitonsa mukkaa tehä, mut ei ne aina mestaril kelvanneet. Se ei olt niko työtä, se ol pyhäsempää se vastahomma.  
    Elokuus tulliit ne hailit Petässaare pohjariville, niitä alettii pyytämää. Inhan niko ne ois sitävarte tulleet sinne ett myö saahaa talveks ruokaa, sit taas ne hävis. En mie tiijä onks niitä tutkittu mikä ne toi sillo elokuussa. Niitä pyyvettii niikauva ko alko olla meri jo jäässä. Kahekuukauve aikant niitä pyyvettii myyntiin ja jokahine pani aittaa monta pytyllistä, suolasivat, et talvella ol syömistä.  
    Ne olliit hailii niikauva, mut sit ko ne pantii suolaa ni ne olliit silakkoi sen jälkeen.

Syksyll viljat korjattii ja riihet käytii, raaoilla puitii riihessä. Kovvaa hommaa se ol, mut ko tahis männää, se toinen niko auttaa, nousee helpommin, se raaka. Oon miekii käynt sen verran et tiijän, henkee otti se pöly kovasti.  
    Syksyl aina pantii sika, lampaita ja vasikka pyttyyn. Sitä syömistä pantiin varastoon aika paljon.  
    Sit jo tulliit ne miet sielt laivoista  pois ja siin olikii pian se joulu. Jouluks tehtii hirvee paljo työtä sen joulusiivoukse ettee.

Arkirutiinista poikkeavia tapahtumia

Sitte ol koristeet elämässä nää häät ja tämmöset. Kun pari kuulutettii nii tarjottii tupakkaa kaikil, lapsilkii. Mie en tiijä mikä taika siin ol.  
    Häät ol siel erilaiset ku tääl. Yhet häät miul on oikeen mielees kun morsian vietii Keskisaareen. Oli talvi, ku ne tulliit kirkost tarjottii hernerokkaa ja sekähedelmäkeittoo ja tehtii semmosta pyöreetä isoa leipää, se ol lestyleipää nimestään, mie en tiijä mitä siihen pantiin ja sitä syötii.  
    Naapurista vietii pöyvät, lusikat ja lautaset ja kaik, ei olt astiota nii paljo omast takkaa, sit jokaine hakiit omansa pois. Semmost ol ja saatii iso juhla aikaan. Ne pöyvät pantii issoo tuppaa U-muotoon ja lakanat päälle ja se ol iha juhlallisen näköinen.  
    Ko oltii syöty, hyvästelliit morsiamen koulukaverit, vanhat naapurit ja tutut, laulettii. Se ol liikuttava hetki, morsian hieman itkeskeli ja lähti vieraasee kyllää. Sit ol nää kukkatytöt ja pojat, jos itse ei löytään kaveria niin morsian järjesti parin. Niin männiit poruhkassa hevosella, ko morsiuspari lähettiin 10 km päähä, vähä hämärä ol jo ja tuisku. Mie muistan sen vielä kun läksivät sinne toisee saaree. Kukkatytöt ja -pojat merkittiin, niille laitettiin jokin unelmaoksa rintaan, sitte ne läksiit sinne uutee kottii ja siel katsottii sitäkin mite anoppi otti vastaa uuve miniän.  
     Tämmöisist vanhoist tavois ol miust hyvi liikuttavaa tää morsiamen hyvästely.

Ristiäiset ovat semmoset jotka yleensä seuraavat näistä häistä. Kerra talves tul pappi kyllää ja kaikki kastettavat tuotiin yhtee tuppaa ja kastettii samalla veellä.  
    Siel ol yks semmone mies joka ei mielestään olt onnistumut elämässään, ni hää sano et hänet on kastettu täheveel, sitä varte hänel näi huonost on asiat.

Hautajaiset ol sellaset et aina ruumisarkku pantii pihalle avattuna ja havuja ympäril ja tiellekii mitä myöte arkku vietii. Kaik kuoliit enne kottii, en muista et joku ois kuollu sairalass, eihä sitä enne iha helpolla vietykää lääkärille. Pihalla veisattii ja jokainen hyvästeli vainajan. Kesällä ol laiva ja talvella hevosella jäätä pitkin, mie en muista et ois viety venneellä, laiva se pit olla. Vaik saanottii et ennen lapsii kuol paljo, mut ei siel kuoltu lapsena, sisukaita heis kaikist tuli, lapsia ei edes hukkuunt vaik rannalla asuttiin.

Laitrurit olliit vaarallisia, siel ne joskus putosiit, mut kyl ne rämpiit siel aina pois. Miu nuorempi siskoi ko ol neljä vuotias putos laiturilt vettee, nii joku hyppäs peräst pelastammaa. Kun he rämpivät sieltä pois ni tyttö sanoi, et sie tien et mi ossaan uija. Enne jos joku lapsista hävis ni ensin katsotti kaivost se ol vaarallisempi paikka. En muista et joku ois kaivoon pudonnut.

Sit sellane tapa jota en muualla ole tavant. Ku joku ol vaikeasti sairas ja omaisille raskasta, ni naapurit männiit valvomaa vuorollaan. Se oli silloin yleinen tapa et nyt männää. Sillo ko ei ennää sairauvel voint mittää nii mentii kuolettaan.

Kirkos käynti ol joskus vaikeaa. Meil oli aine se vesi matka, käytii yleensä veneellä. Meil ol sellane vanha eno joka aina lähti kirkkoo ja siihe tuli muitakii, piti olla kova myrsky jos eno ei lähteny. Miekii olin monta kertaa siel tohos, venneetohos istuin. Mie muistan sen ja istuin eno sylis siel miehii parvel.

Sitä mie ihmettelin ku ol se pääsiäinen. Aina sillo ol rospuutto, sillo käivät vanhemmat ehtoollisella torstai-iltan, niiden piti käydä kirjoittamassa se rippi-kirjoitus, vaik ol nii huono päästy siihe aikaa. Mie en tiijä meniks siitä maksu. Se oli aina ongelma sillo ko ol kelirikko. Mut kyl sillo aina jotenkin pääsiit taval tai toisel, millo mistäkii. Talvelha se ol hyvä ko ol jää meres, se ol olko silta. Tunti suunnilleen kesti kävellä kirkolle, mut potkurilla ko ol hyvä keli ni pääsi äkkiää. Elokuvissakii käytii potkurilla.

Talvel haittas jäämurtajan väylä, mut siel ol vene sitä varten. Suesaares ol jäämurtajan hiilivarasto josta se tul hakemaan hiiliä. Ja ku se Tarmo käänty siel, nii se valaisi koko Eistilä kylän ja oli valoisa ko päivällä ja se se vasta ol ihme ko ei olt sähköö  koko kylässä.  
    Miehet menniit sinne hiilii kärräämään, myö käytii viemäs välill helle kohvii. Nii miehet juoksiit hiki päässä et tänä päivänä kukkaa ei tee sillai työtä, mut harvoin saivat työtä ni tekkiit, eihän sitä työtä olt sillo saares paljo.

Nää nimet kylässä on mius hauskat aina, naisen nimi ol ku miehen takan, siel ol Kallen-Hilja ja Yrjön-Liisa ja tämmöset, ainoa jossa ol nainen ensin ol Kätilön-Konsta, kätilö ol nii korkee virkamies. Talonnimellä ja sukunimellä ei kutsuttu kettää ne olliit Saskalaisii, Pekolaisii, myö oltii Juonakselaisii ja sillai kutsuttii taloi. Monessa talossa nimi kulki sukupolvesta toiseen, Juonas ol joskus rakentant meijä talon, se vaa kulki sen nimisenä. Juonas ol isän äijä. Se ol miusta ihmeellistä et semmonen perinne ol.

Kyläs ol keisariaikainen huvila, keisarin palveluksessa ollut arkkitehti osti koko Eistilän niemen ja rakensi sinne oikein hienon huvilan, sellasen upean kivihuvila, mie en muista sitä miestä, se ol jo kuollut.  
    Kun tuli vallankumous ni eihän keisarin ystävil olt ennä mittää arvoo. He, arkkitehdin perhe, elliit vaatimatonta elämää. He asuivat Helsingissä ja tulliit aina kesällä sinne. Sitä mie muistan ku se rouva ol nii aatelinen ja ainoa jota rouvaksi kutsuttiin. Sillä oli lierihattu päässä ja jakut ja korkeakorkoiset kengät jalassa. Se ol oikea ilmestys ku se  kävel kyläl hienot koirat mukanaan. Se ol iso ero meihin jotka paljain jaloin kulettii.  
    Sil ol puutarha ja puutarhurikin aikoinaan ja ne toi sinne "ulkomaan"mansikan kuten sillo sanottii, jota nykyisin sanotaan puutarha-mansikaks.  
    Rouval oli tytärpuol, ne olliit sota-aikanakin siel, mut ne oli sit jo köyhtyneet ja kalastiit samallail hailii ko me muutkin. Mut se ol nii suur ero niis vaatteis.

 Sit viellä vanhempaa aikaa kun Pietaria rakennettii, ni kivii vietii  sieltä (Eistilästä) Pietariin. Kun mie kävin Pietarissa, nyt 1990-luvul, mie sanoin et tääl on tuttui kivvii. Naiset ol sillo niit kivvii merepohjast kaivamas ja miehet ottiit vastaa. Se ol semmonen kolmepiikkinen, kopraksi sanottiin, millä niitä pohjasta nostettii. Miten lie ollut maksun kanssa, mut kaik sannoit et se oli hyvvää aikaa sillo. Aika huononi ku tul se raja. Monella ol kaikk tuttavat Pietarissa ja ratakin ol ensin sinne.

Haastattelu tehty 13.9.2000. Haastattelijana Veli Hämäläinen

Martta muistelee eka sivulle

Takaisin pääsivulle Al la æefa paøo