Mannolan Nuorisoseura Aurankukan
70-vuotishistoriikki.

Kauko Hämäläisen
pitämä puhe 70-vuotisjuhlassa
Porvoon Naisopistossa 9.6.1973  

Kauko 1943

 Toimintakertomus 1903 - 1973

 Viime vuosisadan alussa sai nuorisoseuraliike jalansijaa myös Karjalan kannaksella. Jo ennen vuosisadan vaihdetta toimi Mannolan kylän nuorison keskuudessa lauluseura. Niinpä nuorten laulajien keskuudessa heräsi ajatus perustaa nuorisoseura tämän lauluseuran tilalla. Ajatus sai myönteisen kannatuksen, tarjosihan nuorisoseura-aate ja sen toimintamuoto mitä moninaisia toimintamuotoja nuorilla.

Vuoden 1903 keväällä perustettiinkin kylään nuorisoseura jonka nimeksi tuli "Aurankukka". Alusta asti toiminta oli erittäin ripeää . Järjestettiin iltamia, juhlia ja arpajaisia varojen kartuttamiseksi seuralla. Kaikki toiminta tapahtui jäsenten kodeissa ja  myöhemmin kansakoululla.

Toiminta ahtaissa oloissa kävi vähän hankalaksi, niinpä oman talon hanke tuli ajankohtaiseksi. Talon sijaintipaikaksi katsottiin Pönnin rantakankaalla oleva Hermanni Pönnin omistama maapalsta, joka saatiin sopivin ehdoin ostetuksi.

Alkoi kova kamppailu varojen hankkimiseksi. Järjestettiin mitä suuremmalla innolla huveja. Hankittiin talolle piirustukset ja ne hyväksyttiin. Talkoilla hankittiin hirret joista saatiin rakennusmateriaalia. Mannolan niemessä asuvilta Junnisilta saatiin ostettua iso hirsinen tupa, josta saatiin juhlasali. Muut rakennuksen osat tehtiin laudoista. Urakka annettiin Mikko ja Joonas Hämäläiselle. Talo valmistui syksyllä 1912.

Uusiin tiloihin kun päästiin niin toiminta pääsi vauhtiin täydellä teholla. Näytelmät, lausunta ja urheilu olivat ne toimintamuodot joille seuramme toiminnassa annettiin suurin paino.

Kesäjuhlien yhteydessä järjestettiin urheilukilpailuja ja talvisin hiihtokilpailuja.

Ostettiin seuralle kaksirivinen haitari jolla senaikaiset kansansoittajat vuoronperään ilman korvausta soittivat. Kylässä oli siihen aikaan yhdeksän soittoniekkaa, josta yksi on vielä elossa (1973) Vihtori Vartela.

Tuli sisällissota v 1918, niinpä seurammekin sai kärsiä oman osuutensa. Seuramme rahavarat vietiin ja arkisto tuhottiin. Tämä ei kuitenkaan lamaannuttanut seuran toimintaa, vaan alkoi erittäin vireä toimintakausi.

Keväisin Mannosella vieraili Viipurista pari neitosta, jotka ottivat osaa seuran toimintaan. He toivat uutta aineistoa seuran ohjelmiin. Muistan hyvin kun he ohjasivat paljon vaativan kuvaelman "Luostarin Kellot", joka onnistui erittäin hyvin.

Ei ollut seuran juhliin puheenpitäjistäkään puute, opettaja Pietilä oli aina valmis auttamaan tällaisissa tapauksissa. Toisen a oli opettaja Tilda Kuittu kirkonkylästä, hän kierteli puhujana tarpeen vaatiessa.

Vuodet vierivät samanlaisen toiminnan merkeissä. Tuli Amerikan-kuume. Meidänkin seuramme jäseniä lähti onneansa tavoittelemaan. Se oli seurallemme suuri menetys, sillä he olivat aktiivisesti toimivia jäseniä.

Aika riensi ja me ajan keralla vartuimme, uusi polvi tuli seuramme toimintaan. Oltiin ajassa jo niin pitkällä, että seuran 25-vuotis-juhlavuosi oli meneillään. Toimeen tartuttiin ja juhla päätettiin pitää toisena helluntaipäivänä v. 1928. Juhlan ohjelmistoon otettiin Minna Candin  kolmiosainen näytelmä "Anna-Liisa". Juhlapuhujana oli keskusseuran edustaja Härkönen. Näytelmän ohjasi Ella Tokon-Autio, joka oli pääosan esittäjänä. Näytelmä onnistui yli odotusten.

Seuran toiminta jatkui yhä vireänä näytelmien ja muiden harrastusten parissa. Otettiinpa osaa näytelmäkilpailuihinkin piirin talvijuhlissa sekä lausunnassa.

Joka vuosi järjestettiin äitienpäivä- ja itsenäisyyspäiväjuhlat. Opintokerhoharrastus oli tähän aikaan erittäin vireätä. Tehtiin retkiä naapurikylän opintokerhoon ja päinvastoin.

Vuosien mittaan talo alkoi jo rappeutua ja kaipasi korjausta. Niinpä vuonna 1937 korjattiin salin lattia, tehtiin pukuhuone ja kulissit, näyttämökalustoa uusittiin. Ulkoapäin vuorattiin laudoilla talon hirsinen osuus ja maalattiin kokonaan. Maalaustarpeet saimme lahjana Osuusliike Torkkelilta. Maalaus suoritettiin talkoovoimin. Talon katto oli uusittu 1935.

Saimme näitten korjauksien jälkeen toimia rauhassa parin vuoden ajan.

Vuonna 1939 syttyi talvisota, seura joutui jättämään kaiken omaisuutensa ja lähtemään niin kuin kaikki muutkin kauas tuntemattomaan. Seuralta jäi taas arkisto kokonaan, ainoastaan seuran varat ja tilikirjat tulivat pelastetuksi, seuran rahastonhoitajan ansiosta.

Seuran jäsenet joutivat niin hajalle toisistaan, että toiminta tuntui mahdottomalta. Tuli korvausten hakuaika. Katsoin parhaaksi tehdä ne ja samalla velvollisuudekseni, koska jäin seuran esimieheksi Mannolasta lähtiessä. Toimitimme vaimoni kanssa korvausanomuksen asianomaiseen paikkaan Perniöön silloiselle kunnan hoitokunnalle.

Angelniemellä, jonne olimme sijoittuneet oli joukossamme nuoria seuramme jäseniä ja he pyysivät lupaa väliaikaisen toiminnan aloittamiseen. Vastasin heille myöntävästi. Heidän siellä toimiessa noin vuoden ajan, he eivät noudattaneet seuran periaatteita, niin lopetin toiminnan.

Parin vuoden tauon jälkeen jouduin muuttamaan pois paikkakunnalta (Angelniemi) ja asetuimme vakinaisesti asumaan Kymiin. Tuli korvausten maksuaika. Keskusseuran aloitteesta ruvettiin etsimään seuran toimihenkilöitä ja heidän osoitteitaan. Osa seuramme jäsenistä luuli, että seuramme varat on sijoitettu omakotihankkeeseen, vaan niin ei kuitenkaan ollut. Korvaukset jotka seuralle oli myönnetty ei annettu ulos valtiokonttorista.

Kutsuin seuran jäseniä koolle joitten osoitteet tiesin, ja kokous pidettiin Kymin Kolkkalassa Tokon-Autiolla. Siinä kokouksessa valtuutettiin Keskusseura nostamaan seuramme korvaukset ja tallettamaan ne seuramme tiliin. Siinä samassa kokouksessa myönnettiin Koiviston Historiatoimikunnalle pieni summa rahaa jota oli pyydetty.

Seuraava kokous oli Pornaisissa Eino Putuksella, jossa valittiin toimihenkilöt ja johtokunta. Toimintaa päätettiin jatkaa pitämällä varsinaiset sääntöjen määräämät kokoukset. Näissä merkeissä kului taas muutama vuosi.

Tuli se aika esiin, että seuramme kuusikymmentaival tuli täyteen. Juhlakokous pidettiin Porvoossa Osuuskassa kerhohuoneessa. Tässä kokouksessa päätettiin hankkia seuralle oma lippu. Lipun vihkiminen tapahtui keskusseuran 70-vuotis-maakuntajuhlan yhteydessä Helsingissä, Vanhalla Ylioppilastalolla.

Lippu on ollut aina maakuntajuhlissa. Sen kantajan on ollut Kauko Hämäläinen. Myös osallistuttiin Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhliin Tampereella.

On muistettu pois nukkuneita ja vuosia täyttäneitä seuran jäseniä ja heidän lapsiaan kun he ovat menestyneet opinnoissaan.

On lahjoitettu Pyhätunturin matkailumajalle (Tarkoittaakohan Ylläsjärven Matkailumaja) pieni rahasumma. Pornaisten Karjalaseuralle on tehty lahjoitus Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkkiä varten. On lahjoitettu myös Suomen Nuorisoseurain keskusseuralle sekä ostettu osake 1000 markalla Karjala-talosta.

Hermanskoja ja Hermanneja on nimetty 9 henkilöä. Kunnia jäseniä seuralla on yksi Tyyne Hovi. Hopeisen nuorisoseuramerkin saaneita on yksi henkilö.

Seura päätti Mannolan kylä-kuvaston toimittamisesta. Nyt on päästy niin pitkälle, että 242 kuvaa käsittävä teos kuvaselostuksineen on valmis. Seuralle valmistetaan 2 kpl, joista toinen päätettiin lahjoittaa keskusseuralle 70-vuotispäivien yhteydessä ja toinen Karjalatalon yhteyteen järjestettävään Koivisto-museoon.

On otettu osaa (Kauko Hämäläinen) vanhojen laululeikkien ja lastenleikkien keruukilpailuun. Saavutettu viides palkinto.

 Tämän pitkän (70-vuotta) toimintakauden aikana on ehtinyt olla seuran luottamustehtävissä monta jäsentä ja monet jo keskuudestamme pois nukkuneet. Kiitos heidän muistolle ja kiitos teille paikalla oleville.

 Tässä olen koettanut muistitietojeni perusteella esiintuoda kaikki ne toimintamuodot jotka 70-vuotisen toiminnan aikana on aikaan saatu.

Mannolan N.S. Aurankukan
 puolesta Kauko Hämäläinen. 6.6.1973.

Nuorisoseura Aurankukan sivulle
Mannolan historian sivulle. 
Kauko Mannosen 70-vuotishistoriikki