Mannolan nuorisoseura Aurankukalle.

 

 

Kauko Mannosen pitämä muistopuhe 70-vuotisjuhlassa 
Porvoon Naisopistossa 9.6.1973.

Kylän historiaa koskeva osa löytyy osoitteesta
 70-vuotishistoriikki 2  

Kuva Tommi Hakalalta, Kaukon tyttären pojalta.

Hyvät juhlavieraat.

 Tässä seuramme 70-vuotisjuhlassa on seuramme kolmelle jäsenelle annettu tehtäväksi esittää muistojaan seuramme toiminnasta. Vanhimpana meistä kolmesta on minulla tarkoituksena muistella seuran toimintaa kaksikymmenluvun alkuvuosina. Ennen kuin käyn noihin puolivuosisadan takaisiin muistoihin perustuvia tapauksia selostamaan, tekee mieleni kertoa ja kuvailla menetettyä kotikyläämme Mannolaa, sen asukkaita ja oloja siellä. Tietenkin Mannolaa koskevat asiat ovat monelle täällä kovasti tuttuja, mutta on varmasti nuorta väkeä ja muitakin, joille kotikyläämme tutustuminen on ehkä mieluisaakin.
Kylän historiaa koskeva osa löytyy osoitteesta
70-vuotishistoriikki 2.
-----------

Menenpä sitten seuramme toimintaa koskeviin muisteloihini, jotka koskevat minun osuudeltani viidenkymmenen vuoden takaista aikaa eli kaksikymmenluvun alkuvuosia, jolloin olin kiinteästi mukana seuran toiminnassa. Totuutena on minun kuitenkin mainittava, että paljon puolivuosisadan takaisista asioista on jo hävinnyt muististani, mitään papereita muistin virkistämiseksi ei ole ollut, mutta eräitä seuraa koskevia asioita ja tapauksia olen kuitenkin löytänyt tuolta aivojeni takakomeroista. Tietysti voi olla niinkin, että jäljempänä, esittämistäni tapauksista muistankin jossain kohdin väärin, mutta sellainen hairahdukseni antanette anteeksi ja tuumannette vain, että tuon kohdan Mannosen Kauko muistaa väärin.

Seuramme talo oli melkein kylämme kansakoulun vieressä. Tosin koulu oli aivan maantien vieressä, mutta seuramme talo oli noin sata metriä kylän maantiestä rannalle päin. Rantaan kuitenkin oli vielä suunnilleen parisataa metriä. Matka rantaan oli puutonta alamäkeä ja talon pihalta oli näkymä Koiviston salmelle. On sanottava, että ainakin kesällä talo oli aika kauniilla ja näyttävällä paikalla, kuten täällä oleva kotikylän väki hyvin muistaa. Seuramme talo oli oikeastaan kylän nuorison ja vanhemmankin väen ainoa kokoontumispaikka. Siellä toimeenpantiin iltamia ja muitakin juhlia kuten esimerkiksi äitienpäiviä vietettiin siellä. Myös talo oli käytössä perhejuh1ien kuten tupakaisten ja häitten tanssipaikkana.

Talossa oli tavallaan kolme huonetta: eteishuone, ravintolahuone keittiöineen, puhvetiksihan sitä silloin taidettiin sanoa ja varsinainen sali, jossa oli myös näyttämöosa. Kun taloon tultiin, niin siinä eteishuoneessa, oli vaatimaton pöytä ja tuolikin iltamien lipunmyyjää varten. Eteishuoneesta pääsi sekä saliin että ravintola puolelle, jossa viimeksi mainitun seinillä olivat yksinkertaiset naulakot yleisön päällysvaatteita varten. Ei siis ollut nykyaikaisia vaatteiden säilytystiloja, mutta siitä huolimatta ei muistissani ole yhtään tapausta, etteivät omistajat olisi saaneet naulakoihin jättämiään päällysvaatteita. Salissa olivat iltaman alkaessa penkit sijoitettu seinien vierustoille ja vasta, näytöskappaleen alkamista näyttämön puolelta kellon kilinällä ilmoitettaessa, yleisö itse nosti penkit riveihin näyttämön eteen ja tällöin myös pimeän aikana pienennettiin salin katosta riippuvat kaksi öljy lamppua valoltaan pienemmäksi eli kierrettiin lamppujen sydämiä alaspäin. Tuttu yleisö hoiti aivan automaattisesti nämä penkkien järjestelyt ja lamppujen valot. Näytöskappaleen loputtua ja lamppujen tultua kierretyksi täyteen valoon siirtyi yleisö penkkeineen seinien vierelle ja lattia tuli vapaaksi tanssia varten. Ei siihen aikaan ollut tanssimusiikkia varten mitään nykyaikaisia bändejä, vaan seuran omistaman haitarin takana olivat soittajat omasta takaa. Ja soittajia olikin suhteellisen runsaasti, joista muistissani ovat ainakin Tommolan Tommi, Pönnin Antton, Vartelan Viktor ja Putuksen Johannes sekä Tervahartelan pojat Simolan Julius ja Antton. Pönnin Artturi sensijaan soitti viulua ja hän olikin iltamien ohjelmiin harvemmin kuuluneiden pukutanssien vakinainen tahdittaja. Pukutanssikappaleet joutuivat tytöt yksin tanssimaan, koska poikia ei saatu mukaan. Pojat taisivat pitää itseään liian kömpelöinä tai liekö sitten ujous vaivannut.

Iltamien ohjelmiin kuului siihen aikaan lyhyet tervehdyssanat, lausuntaa, tavallisesti esitettiin runoja, joskus oli ohjelmassa myös pukutanssi. Näytöskappale piti tietysti olla ohjelmassa ja tietysti myös Heinon Anttonin satu. Luonnollisesti oli silloin tällöin muutakin ohjelmaa. Niinpä olen muistavinani, että joissakin iltamissa me naapurin Elidan kanssa lauloimme oikein täysin rinnoin, että myökö mennään markkinoille, nii hevosetkin nauraa ja niin yleisökin sai nauraa.

Heinon Antton oli ihmeellinen sadun kertoja. Hän muutti myöhemmin Vatnuoriin ja iltamien satuohjelmanumerot loppuivat siihen. Muistan niin elävästi, kun eräissä kesäiltana pidetyssä iltamissa suurin osa miehisestä iltamayleisöstä oli siirtynyt pihalle juttelemaan. Taisi olla pääsyynä pihalla oloon mielenkiinnoton ohjelmanumero tai liekö ollut sisällä liian kuuma. Kun sitten yhtäkkiä ovelta kuului huuto: nyt tulee satu niin silloin koko mies joukko ryntäsikin kiireesti saliin. Satunumero oli aina ohjelman vetävimpiä numeroita monasti se olikin vetävin. Heino kertoi satunsa totisella naamalla ja niin uskottavasti, että melkein totena tuntui sellainenkin juttu, että hän heitti nuoran ilmaan ja kun naru jäi sinne riippumaan, niin sadunkertoja pääsi kiipeämään narua pitkin pilviin.

Iltamien ohjelmiin ihan vakinaisena voi sanoa kuuluneen näytöskappaleen. Se oli poikkeuksetta n.s. kansannäytelmä eli maaseudun ihmisiä koskeva näytelmä. Olen muistavinani, että ne olivat aina tuollaisia huvinäytelmiä. Muistan ainakin yhden näytöskappaleen nimenkin. Sen nimi oli ”Suutarin mökillä”. Siinä minäkin olin mukana ja näyttelin vanhahkoa suutaria. Yhden kappaleen repliikeistänikin muistan näin viidenkymmenen vuoden jälkeenkin. Muistamani repliikki oli kasisanairten. Lirusilmä, taputella. Näin suutari siinä itsekseen mumisi katsellessaan piikatyttöä, jonka naapurin poika vei morsiamekseen. Näytös kappaleisiin oli usein vaikea saada näyttelijöitä ja näin näytöskappaleissa esiintyjät olivat varsin usein samat henkilöt. Tytöistä olivat muistini mukaan usein mukana Jaaksian Ella, Hämäläisen Tyyne ja Pätsikän Elida ja pojista Pönnin Antton ja Matti.

Joka iltamissa oli aina myös puhvetti. Pullat, paakelsit ja limonaadit oli tilattava ajoissa kirkolta. Sitten illalla istuttiin pöytään emäntien tarjoillessa juotiin teetä tai limonaatia, syötiin pullaa ja paakelseja.

Iltamien yleisön muodostivat pääasiassa oman kylän ja Tervahartelan nuori väki. Yleisön käyttaytymisessä ei yleensä ollut muistutettavaa. Juopuneita oli iltamissa varsin vähän ja järjestys säilyi yleensä hyvänä. Muistan kuitenkin erään tappelupoikasen iltamissa. Mannolan ja Tervahartelan poikien kesken esiintyi silloin tällöin vähäistä kyräilyä. Mistä lie johtunut, siitä minulla ei ole vähäistäkään tietoa. Taisi olla jotain vanhaa perua. Joka tapauksessa tuona iltana kyräily leimahti jonkunlaiseksi tappelunkahinaksi ja minäkin jouduin siihen ryhäkkään mukaan ilmeisesti järjestysmiehen ominaisuudessa. Ei siinä kahinassa suinkaan puukkoja heiluteltu, vaan nyrkkejä näyteltiin ja sylipainia taidettiin käydä. Ja loppujen lopuksi muistan hyvin, että Tervahartelan kylän oikea voimamies leveäharteinen Pekkolan Paavon Erlantti oli lattialla köntällään koko poikajoukon alla. No ylös kyllä siitä rytäkästä noustiin eikä sitä yhteenottoa jälkeenpäin tiettävästi muisteltu.

Muistelmieni ajankohtana tekivät nuorisoseurat myös rekiretkiä iltamien pitotarkoituksessa muihin kyliin. Niimpä muistissani on Mannolan nuorisoseuran retki Saarenpään raittiusseuran talolle. Oli paras talvi ja menomatkalla aika pakkanen niin, että matkan teko reessä pitkin salmen jäätä ei suinkaan ollut oikein mukavaa. Lisäksi iltamien pitopaikka ei ollut oikein lämmin sinne tullessamme. Mutta kyllähän talolle jäimme, vaikka aluksi sielläkin värisimme kylmästä. Saarenpään raittiustalo ei ollut suinkaan oikein hyvässä huudossa, koska siellä pidetyissä tilaisuuksissa oli tavallisesti pientä ja suurtakin kahinaa Saarenpään patterin sotilaiden ja kylän poikien välillä. Iltamat menivät meiltä kuitenkin kohtalaisen hyvin eikä siellä silloin tapahtunut vähintäkään järjestyshäiriötä. Kylmässä pakkasyössä palasimme tyytyväisinä takaisi kotikylään.

  Olen tässä esittänyt muistinvaraisia tietoja ja tapauksia seuramme toiminnasta kaksikymmenluvun alkupuolelta. Edellä esittämäni seuramme toimintaa koskevat muistelmani ovat varsin suppeat, mutta muistutan vielä, että suurimpana syynä siihen on ollut, että noista 50 vuoden takaisista asioista on niin paljon häipynyt muististani.  

Nuorisoseura Aurankukan sivulle
Mannolan historian sivulle. 
Kauko Hämäläisen 70-vuotishistoriikki