Kemiön Böhlessä ja Mjösundissa 1963-70

Veli Hämäläinen  

Muistoni Mjösundin ajalta

Paluu Mjösundiin 1963-70   

Vuoden 1963 aprillipäivänä palasin kotiin viiden vuoden poissaolon jälkeen. Viimeksi kiersin Ruotsista jossa olin tutustumassa Ruotsin tiiliteollisuuteen kolmessa tehtaassa, polttajana ja tavallisissa duunarin töissä. Ennen Ruotsia olin Wärtsilä-Yhtymän Arabian posliinitehtaalla ja Nuutajärven lasitehtaalla.
                                                                Kierrokseltani maailmalla saattaa tulla joskus oma juttunsa.

Keramian suuri tehdasrakennus oli pääosin korjattu edellisen syksyn suuren palon jälkeen, katto ja kolmannen ja neljännen kerroksen kuivaamot oli korjattu, samoin toisen kerroksen keinokuivaamo. Konehalli ja kattotiilien ja putkien lyöntiosastot selvisivät tulipalosta siivouksella.  Seuraavaksi tulitiiliosastoa alettiin korjata. Tehtaanjohtajaksi oli tullut entinen tulitiiliosaston työnjohtaja Alpo Kotamäki. Hän lähetti minulle lehti-ilmoituksen, jossa etsittiin "Saviteknikkoa" työnjohtajaksi tulitiiliosastolle. Lähdin heti viikonloppuna käymään kotona Suomessa ja vierailin tehtaalla ja hänen luonaan.
   
  Ilmoituksessa mainittua Saviteknikko nimitystä yritettiin saada Turun teknillisen koulun Keraamisen linjan suorittajien ammattinimeksi, linjan lehtorin Martti Radun ehdotuksesta. Nimeä vierastettiin eikä se yleistynyt, se viittasi liiaksi tavalliseen tiilitehtaaseen, vaikka se antoi perustietoa laajempaankin keraamiseen teollisuuteen.

   
Pian tuli kutsu takaisin kotiin ja Keramian tulitiiliosaston työnjohtajaksi. Palkka sovittiin ja työsuhdeasuntoa aletaan korjata. Se tulisi olemaan ns. Mjösundin talon toisen pään työnjohtajan asunto. Palasin aluksi asumaan kotiin Böhleen, isän ja siskon kanssa, niin kauaksi kunnes työsuhde asunnon korjaus Mjösundissa kestää. Korjauksen valvoin itse ja se valmistui tehtaan töiden lomassa vihdoin 1965 jolloin muutin  työsuhdeasuntoon.  

Olin saanut selville kalasääsken pesän Tolfnäsin metsässä ja olin seurannut linnun tuloa keväisin pesälle. Tavallisesti riitti kun lähestyi kilometrin päähän, silloin linnut jo olivat huomanneet tuloni ja nousseet ilmaan ja saapuneen katsomaan mikä häiritsee. Käännyin takaisi, minulle tämä näky riitti, eikä ollut kunnon pitää teleoptiikka että oli voinut kuvata lintuja pesällä. Eli linnut huomasivat minut jo kaukaa. Ne häiriintyivät helposti. Tässä olen lähellä kalasääsken pesää.   Kalasääskenpesä suurennettuna. Seurasin kalasääsken tuloa keväisin vuosikausia. Kun sain nämä kuvat niin en näin lähelle mennyt sen jaälkeen. 
Kalasääski hylkäsi myöhemmin pesänsä kun Peimarin rannalle, n. kilometrin päähän, rakennettiin turkulaisten mökkikylä ja "lintuharrastajien" polku ilmestyi 30m etäisyydelle pesästä.
Sai tietooni myöhemmin Sandön kalasääsken pesän, mutta sen oli linnut jo hylänneet. Paksu pesän tukioksa oli pettänyt ja pesä alkanut pudota. Tässä olen kiivennyt sen pesälle, se oli ihmeen pienessä männyssä, siten sinne oli helppo kiivetä kun oppaanani ollut Esko auttoi jaloista.
 Se olisi ollut helppo korjata, mutta en saanut kenestäkään apumiestä, yksin mahdoton korjata. Tuskin linnut olisi palanneet.

     Aikani Keramiassa on kerrottu omassa jutussa, tulee ehkä aikanaan.  

Valokuvaus
    Valokuvaus kiinnosti jo nuoresta lähtien. Veljeni oli tuonut merillä ollessaan kameran ja se oli käytössäni 1950-luvulla pari vuotta, mm. Helsingin Olympialaisten aikoina jossa kuvasin. Olin "maailman-kierroksella" Nuutajärvellä työskennellessä opetellut paikallisessa kamerakerhossa valokuvaamaan, kehittämään ja suurentamaan kuvia. Ja kamerakerhossamme opetin sitä taitoa parille kymmenelle muullekin. Myös sukelluskaverini Aulista kiinnosti valokuvaus, hänellä oli venäläinen kaksi objektiivinen peilikamera. Minä olin ostanut Toijalasta Exa-kameran, Exaktan pikkuveljen ja sillä kuvasin paljon. Myöhemmin ostin myös Exaktan ja myin Exan Ruotsissa eräälle tutulle.
   
Olin kehitellyt filmejä Mjösundin tehtaalla työhuoneeni takana olleessa tyhjässä pimeässä huoneessa, suurennuskonetta ei minulla ollut. Opetin Aulista kehittämään filmejä ja Aulis innostui entistä enemmän.  Niinpä perustimme laboratorion erääseen tehtaan tyhjään asuntoon. Aulis osti suurennuskoneen ja minulla oli kaikki muu tarvittava kalusta, kehityspurkki ja altaat. 

     Kuvasin paljon urheiluseura Jysken tilaisuuksia ja kylän tapahtumia. 
   
Asuessani vielä Nuutajärvellä sain luvan kuvata Keramian työntekijöitä työssään. Ne olivat haluttuja kuvia heille.
  Kaikilta sivuiltani löytyy paljon valokuvia, kokainen on omiani.

Veljeni perhe Mjösundin kodissani pääsiäisenä 1965. Vas. kummityttöni Riitta, veljeni Reijo ja vaimo Aila ja silloin pikku-Matti. Siskoni Ulla ja isän sisko Lempi-täti ja minä.
   

    Muuta ajankulua ja sosiaalista toimintaa olivat vierailut Turussa veljen ja tätini perheen luona samoin kuin joskus kävin auttamassa yksin asuvaa sisartani, hän auttoi minua käyden kerran viikossa siivoamassa huoneistoni Mjösundissa. Isämme oli kuollut 1968. Sisareni oli kylän postinkantaja.

Sukututkimus
    Sukututkimus oli myös alkanut kiinnostaa. Aloittelin kyselemällä vielä elossa olevilta tädiltä ja sedältä heidän synnyin kodistaan, joka oli myös minun synnyin kotini, piirsin siitä kaavion, valokuvaa siitä ei ollut. Valitettavasti muusta jutustelusta en tehnyt heti muistiinpanoja.  Vierailin myös äidin puoleisten sukulaisteni luona silloin tällöin ja tapasin heitä Koiviston pitäjän juhlilla. Siellä sain myös tietoja karjalaisuudesta ja kotiseudustani Koivistosta. Koiviston juhlilla olin ekakerran 1958 asuessani silloin Helsingissä. Sukututkimuksen aloitin todenteolla kun Mjösundista lähdettyäni 1970 muutin Nummelaan. 
                                                                    Kerron siitä mahdollisessa myöhemmässä muistelmissa.

    Juhannusaattoja en aikuisena viettänyt Mjösundissa, ne olin nähnyt poikasena. Vietin useat aatot ja juhannuspäivät suurilla juhannusjuhlilla, yöpyen teltassa, mm. Kolilla ja Porin Yyterin hietikolla, Aavasaksalla, Vääksyssä, Yyterissä ja Hangossa.
   Eräänä kesänä toteutin eräänlaisen ennätyksen, tein "kesäteatteri-kiertueen", vierailin viikonloppuisin ja lomallani kymmenessä eteläsuomen kesäteatterissa. 

Hiukan muodistakin. 
   
Kuusikymmentäluvun alussa oli ns."lättähattu" muoti. Turussa Martti Kaumin liike mainosti että he painavat hatut eniten lyttyyn. Kävinhän siellä minäkin ja ostin matalan hattumallin, mutta en antanut lyödä sitä lyttyyn, se oli aikansa hyvän näköinen malli.
   
Toinen muoti koski solmioita. Miehille tehtiin kaikenlaisesta materiaalista solmioita ja monenmuotoisia rusettien lailla kiinnitettäviä. Minullakin oli Ruotsista tuotu rusetinlailla kiinnitettävä ihan kivan näköinen pieni kravatti ja toinen oli Aarikan puinen "tikapuu" kravatti. Olin silloin juuri täyttänyt kolmekymmentä vuotta ja liian vanha sellaisiin ja harvoihin tilaisuuksiin ne koristeet jäivät. Mutta kannatan kyllä miesten värikkäämpää pukeutumista. Tavallisuudesta poikkeava aiheuttaa aina pientä irvailua. Nykyisin asia näkyy olevan täysin vapaa, eikä aiheuta huomiota. 

Kunnallispoliikasta
    Tehtaanjohtaja Alpo oli innostunut kunnallispolitiikasta ja pyrki valtuustoon, ei onnistunut, mutta kunnanhallitukseen hänet valittiin. Hän yritti innostaa minuakin. Olin parina iltana hänen "vaaliavustajansa" ts. kyyditsin häntä autollani kun hän levitti ja kiinnitti eripuolille pitäjää vaalijulisteitaan. Hänellä itsellään oli käytössään työsuhdeauto ja hän oli sopinut tehtaan omistajan kanssa ettei politiikka häiritse työtä, eikä käytä tehtaan materiaalia siihen tarkoitukseen.

 

 

 

    Sain kiitokseksi pari lautakunta paikkaa, Teollistamislautakunnan ja Tutkijalautakunnan paikan. Jälkimmäinen liittyy verotukseen, mutta erinäisten virkamiesten sähläysten vuoksi en koskaan osallistunut sen kokouksiin. Lisäksi olin kaksi kertaa Mjösundin vaalilautakunnassa. Ryhmittymä joka minut em. valitsi oli ns. suomenkielinen ryhmä jota johtivat keskustapuolueen miehet, minä olin täysin liittoutumaton. En tiedä oliko Alpo jonkun puolueen jäsen. Kemiössä ei silloin ollut muita puolueita, ainakaan virallisesti, kuin RKP, SDP, SKDL ja Keskusta puolue. Kokoomus, Liberaalit ja SMP tulivat myöhemmin.
   
Kyllä politiikka minua kiinnosti, mutta en mielestäni ole voinut valita mitään puoluetta omakseni ja kammoksun esiintymisiä. Pienessä Mjösundin kylässä väkiluku lienee ollut 100 henkilön luokkaa, koko äänestysalueella oli runsas 200 äänioikeuden ikäistä. Siihen kuuluivat Mjösundin lisäksi kylät Sandö, Tolfnäs, Skog, Böle, Carlotendal ja Vestangärr.
   

   

 

 

    Myös työkaverini Esko värväsi minua demareihin, mutten suostunut. Demareilla ja kommunisteilla oli kummallakin Mjösundissa kunnallisjärjestö muutamalla jäsenellä. Kerran Esko oli valituttanut minut tietämättäni  heidän kunnallisjärjestön varatilintarkastajaksi, se tuli ilmi kun piti tilit tarkastaa ja kaikki vakinaiset olivat estyneet ja oli kiire tarkastaa. Esko tuli varovasti kysymään, autanko? Tietysti piti kaveria auttaa, tarkastin kuusi tositetta, yhden oli rahastonhoitaja kadottanut. Annoin harmissani siitä huomautuksen, jolloin rahastonhoitaja sanoutui heti irti virastaan. Siihen taisi koko Kunnallisjärjestön toiminta loppua. Esko muutti pian Turkuun. Tuollaiset pienet järjestöt toimivat yhden aktiivin ansiosta. Olihan Mjösundissa ollut Suomi-Neuvostoliitto seurakin, eikä kuulemma montaa jäsentä. Niiden kaikkien tarkoituksena oli hakea kunnalta avustusta toimintaansa ja siten puolueelle tukea. Pienessä kylässä jossa kaikki tuntevat toisensa, harva paljastaa "karvansa" ellei ole aidosti kiinnostunut ja haluaa mukaan.

Eräänlaista politiikkaa oli myös Mjösundin postipiirin perustaminen. Sen aloittivat Charlottendalissa asuvat Vanhasta Vaasasta muuttaneet, (Bengt) 1960-luvun lopussa. He pyysivät minua tekemään tiedustelun mjösundi- ja sandölaisten halukkuudesta. Tietysti jokainen sellaisen palvelun hyväksyy kun se ei maksa muuta kuin postilaatikon. Bengtin kanssa valitsimme ryhmäostona halvimman postilaatikko-tarjouksen. Niin alkoi postinkanto Mjösundin piirissä 1.10.1969 joka käsitti Mjösundin, Sandön, Västankärrin, Charlottendalin Tolvsnäsin ja Bölen. Postin kantajaksi hyväksyttiin sisareni Ulla.
      

   
   

                                                                                                              Kuva Meltolan sairaalasta

    Syksyllä 1968 olin sairastunut ja joutunut Mjölbolstan (Meltolan) sairaalaan Karjaalle. Talvella oli samassa paikassa isäni kuollut, aivoverenvuotoon. Minulle oli keuhkopussiin tullut jälleen vettä, se hoidettiin tubilääkkeillä ja viivyin sairaalassa 1,5 kuukautta. Olin kotona vain kolme viikkoa kun sairaus uusiutui ja niin olin jälleen sairaalassa. Nyt sairauteni paheni,  vesi keuhkoista oli otettava pois imemällä. Jälkihoito hoidettiin huonosti, ei voimistelutettu tarpeeksi ajoissa, siksi nyt tuntuu kuin minulla olisi reppu selässä. Keuhkopussiin oli päässyt syntymään ns. kiinnikkeitä. Sairaalassa viivyin vuoden 1969 puolelle ja lähes neljä kuukautta. Ensikerran olin Meltolan sairaalassa 1953 kesken Teknillisen koulun.
   
Joulun vietin sairaalassa. Aatonaattona kävi tehtaanjohtaja Ilmari ja työntekijöiden edustaja Pertti tervehtimässä minua. Tehtaanjohtaja kuiskasi minulle uutisen; tehdas on menemässä konkurssiin ja niin tapahtui heti vuoden 1969 alussa. Helmikuussa palasin kotiin ja sairaslomalle, huhtikuun alusta olin työtön. Tehdasta hoiti konkurssipesä ja työssä oli vain johtaja ja tavaran lähettäjä ja pari työntekijää. Toukokuun alussa lähti tehtaanjohtaja uuteen työpaikkaan ja minut kutsuttiin vastaavaksi johtajaksi. Tehdas käynnistettiin johdollani kesänajaksi.

    Tehtaalle tuli syksyllä uudet omistajat, kolme Seppälän veljestä ja tuntui heti alkuun ettei minulla ole tulevaisuutta heidän kanssaan. Tunne oli varmaan molemmin puolista. Olin tavannut heidän toimitusjohtaja-veljensä Tarvasjoelle suunnistuskilpailussa, jota olin seuraamassa, ja hän halusi keskustella ja tentata minua tehtaan nykytilasta. En ollut oikein innostunut ja periaatteessa eihän minulla ollut paljon valtuuksiakaan kertoa tehtaan asioista vain yhdelle ostotarjokkaista.

    Elämä jatkui iloineen ja murheineen Mjösundissa vuoteen 1970 syksyyn asti. Lopetin työni Kermiassa heinäkuun lopussa 1970 ja ennen kuin pääsin muuttamaan marraskuussa Nummelaan ja uuteen työpaikkaan vietin kolme kuukautta sisareni luona.
   
Sen aikana ajoin autolla, uudehkolla kuplavolkkarilla, lähes 20 000 km. Etsin tietysti työtä ja vierailin tuttujen luona, tutustuen heidän työpaikkoihin. Kävin mm. Taalinrautatehtaalla (Börje), Björkbodan lukkotehtaalla (sukellus kaverini Aulis), Virenojan tiilitehtaalla Orimattilassa (entinen esimieheni Ilmari) jossa myös oli työnjohtajana koulukaverini Aulis. Sukuloimassa kävin Karhulassa, Pornaisissa ja tietysti Turussa. Kiersin useat syksyn teollisuusmessut, Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Teollisuusmessuilla olen aina käynyt niin usein kuin mahdollista, yritän pysyä "ajantasalla", vielä eläkkeelläkin ollessa.

     Marraskuun alussa 1970 aloitin työt Nummelassa Martela Oyssä  ja en enää Kemiöön palannut muuta kuin kesäisin mökilleni, jota aloin rakentaan 1973. 

Lopuksi hiukan filosofointia
    Edellä kerrottu muistelma-aika ei ollut elämäni kaikkein helpoin. Vaikka olen elämäni elänyt sen jälkeen muualla, niin tämä aika on ollut mielenkiintoisin ja mieleenpainuvin. Kokemustietona kerron sen, että jos muuttaa tarpeeksi usein, ei kiinny mihinkään ja elämä on ulkopuolisesti huoletonta. Mutta jos joutuu vaihtamaan ympäristöä pakolla, kuten minä Karjalasta Koivistolta, ja on uusissa paikoissa lyhyitä aikoja, niin silloin siinä voi tulla vaikeuksia. Samoin riippuu myös siitä minkä ikäisenä muuttaa paikkakuntaa, että löytyykö ystäviä ja tuttuja, aina joutuu painimaan sopeutuakseen.

Lähdin Koivistolta 1939 kuusivuotiaana ja palasin takaisin 1943 kymmenvuotiaana, kävin yhdenvuoden koulua ja taas lähdettiin sotaa pakoon. Kotikylä Mannola oli isien ja äitien kylä, sinne kiintyi ja tunsi juuriensa jäävän. Nyt 1990-2009 luvulla siellä muutaman kerran käytyään, tuntee olleensa kotikonnulla.
   
Kun 1947 siirryimme Kemiöön, se tuntui uuden elämän alulta, aivan erilaiselta kuin aikaisemmat muutot vuosien 1944 ja 1947 välillä. Ensimmäiset kaksi vuotta oli vaikeita, vieras ympäristö ja vieraat ihmiset. Se helpotti, että naapurissa oli saman synnyin pitäjän ihmisiä ja saman kohtalon kokeneena. Kohdallani asia muuttui ratkaisevasti kun löytyi työtä Mjösundin tiilitehtaalla ja alkoi tutustua muihin nuoriin. Ympäristöön tutustui enemmän ja enemmän kun urheilu ja erityisesti myöhemmin suunnistus tuli kuvaan, tunsin jopa kaikki läheiset metsät. Nyt tiesi mihin suuntaan voi vaikka lähteä, paeta hädän hetkellä. Mjösundin seutu alkoi enemmän tuntua kotiseudulta.
   
Olin 14-vuotias tullessani Böhleen, se on vaikea ikä. Tutustuminen samanikäisiin, poikiin ja tyttöihin, oli vaikeampi kuin ennen sitä Kaninkolassa eläessämme. Tuntui kuin mitään yhteistä puheenaihetta ja tekemistä ei ollut. Itselläni oli vielä sellainen vaihe, että olin ollut vuoden sotalapsena, 12-vuotiaana, ummikkona vieraassa maassa. Siellä turvauduin usein 9-vuotiaaseen sisareeni, vierailin hänen luonaan lähes joka päivä. Pidinkö hänestä huolta vai hainko itse turvaa? Sanottakoon, että en ole itsekään kovin avonainen hakeutumaan kenenkään seuraan. 

Kaikesta huolimatta tunnen edellä olevan perusteella Böhlen-Mjösundin-seudun, jos nyt en kotiseudukseni niin ainakin tunsin kotiutuneeni sinne. Vietin siellä varhaisnuoruuteni ja varahaistyöikäni, lähes 20 vuotta. Lisäksi isäni ja siskoni on haudattu Kemiön kirkkomaahan. Sitä myöhemmät asuinpaikkakuntani eivät ole tuntuneet läheisiltä, vaikka olen elänyt niissä jo kauemmin kuin Mjösundissa. Minulla on Mjösundin takana kesämökki, joka sekin on pitänyt kontaktia yllä. Yhteydet ihmisiin ovat katkenneet, ystävät muuttaneet muualla tai kuolleet. Viimeinen läheisempi ystävä, Esko, kuoli Turussa talvella 2008, sukelluskaverini Aulis 2006, en rohjennut mennä kummankaan hautajaisiin. Jäljellä olevat ovat olleet ennenkin vain hyvänpäivän tuttuja, joista vanhemmat eivät enää tunne minua ja silloisista nuorista ja lapsista en tunnista kenen lapsia he ovat.
   
Minua kutsuttiin Velkiksi Mjösundissa.

Työstäni Keramian tehtaalla vuosina 1948-58 ja 1963-1970 tulee oma juttu joskus.
Elämänkulkuni seuraava vaihe jatkuu jutussa jossa olin 
Helsingissä, Nuutajärvellä ja Ruotsissa, ehkä tulee joskus?

Takaisin pääsivulle Al la æefa paĝo <<>> Takaisin alkuun Reveno al komenco
Takaisin Sekalaista sivulle