Äitini

Vilho Kaukiainen muistelee Äitiään
Koivistolaisii Koivulehtii 2001

Kirjoittaja Vilho Kaukiainen istuu oikealla vaimonsa Floran vieressä. Äiti on vasemmalla ja Isä seuraavan. Pikkutyttö äidin sylissä on Vilhon ja Floran vanhin tyttö Kyllikki.

 

 

 

Äitimme Henriette Matilda Kaukiainen os. Martens oli syntynyt Koivusaaressa Jaakkolan kylässä Jaakkolan hovin tyttärenä. 7.3. 1870. Hänen isänsä oli Magnus Leopold Martens syntynyt 22.10.1837 ja äiti Karoliina Karlsdotter Johansson syntynyt v. 1848.

Isoisäni Magnus Leopold oli saksalainen ja hän kulkeutui veljensä kanssa Viron kautta Koivusaareen. He lunastivat yhdessä tilat joita oli jäänyt tyhjilleen mm. käytyjen sotien seurauksena. Jaakkolan hovin sanottiin tuolloin olleen niin suuri, että se oli pinta-alaltaan lähes kolmasosa koko Koivusaaresta.

Mammalla, kuten äitiäni kutsuttiin, oli veli Fredrik ja sisar Julia. Kun heidän äitinsä kuoli Henrietten ollessa 14-vuotias, lähti Fredrik Amerikkaan ja Julia sisar löysi miehen Koivistolla olleesta suuresta venäläisjoukosta ja muutti tämän kanssa melkein Keskivenäjälle, jossa minullakin oli tilaisuus mamman ja isän kanssa käydä.

Leskeksi jäätyään Magnus Leopold avioitui leski Matilda Kauppilan, os. Revitser, kanssa. Uusi vaimo toi perheeseen kolme tytärtä edellisestä avioliitosta.

Muistan näitä Jaakkolan hovin tapahtumia aivan vuosisadan alusta, olenhan syntynyt 1901 ja olen itsekin henkilökohtaisesti kulkenut Jaakkolan tanhuvilla ainakin vuodesta 1904, joten kertomukseni sivuaa omakohtaisia kokemuksia Jaakkolan hovin kohtalosta.

Matilda Martensia kutsuimme Jaakkolan mummoksi. En tiedä miten isäni Vilhelm Daavidinpoika Kaukiainen, syntynyt 30.3.1866, sai tuon hennon saksalaissyntyisen tytön mieltymään itseensä, uskon että isäni oli valinnut neidon, josta jo nuorena huokui syvä rauhallisuus. Kenties siihen vaikutti myös toiselta puolelta isäni pitkä, rehti ja aina iloinen olemus.

Vilhelm oli talon ainoa poika ja pääsihän tuo nuori tyttö suoraan emännäksi Seppälä-nimiseen taloon Saarenpäähän. Talon oli isoisäni Taavetti David Gustavsson Kaukiainen ostanut 1800-luvun puolivälissä. Sinne siis toi isäni nuorikkonsa 1889.

Tuo outo lintu tuli siis suomalaisen talonpojan vaimoksi, jo nimi Henriette oli outo ja niin hänestä muotoutui Jetta ja hänet tunnettiinkin vain Villen Jettana. Kotikielensä hän hylkäsi niin, ettei opettanut sitä lapsilleenkaan, mitä nyt joskus joutui tulkitsemaan talossa yöpyvien virkamiesten puheita. Kuitenkin ruoka- ja iltarukoukset sekä muutamat saksankieliset lastenlaulut lapset sentään oppivat. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta joista kaksi tyttöä kuoli jo aivan lapsena.

Vuosien saatossa Vilhelmin valinta osoitti, että paremmin hän ei olisi voinut valita. Kaiken taloudenhoidon ohessa, työtä teettivät myös lukuisat ruuan ja yösijan tarvitsijat. Ketään ei käännytetty ovelta, kuulemma oikein sormella osoittaen kyläläiset näyttivät, että tuo talo tuolla. Niinpä jos saareemme tuli lääkäri tai kaupparatsu yöpyivät he meillä. Vuosisadan alussa kierteli ulkomaisiakin lääkäreitä.

Monet muut vakituiset vieraspaikkakuntalaiset kävijät, kuten tullimiehet, poliisit, lankkusahurit, kirvesmiehet, suutarit ja tinurit joutuivat miltei aina meille. Etenkin talvisaikaan pitkä siskonpeti oli tuvan seinustalla, eikä se tupa ollut mikään pieni vaan n. 10 x10 metriä. En voi käsittää mistä mamma otti kaiken tarmonsa, lisäksi olihan talossa karjaakin.

Mamma osoitti aina suurta sydämellisyyttä kaikkia kohtaan ja uskonsa mukaan oli oikea rauhantekijä.

 

Vielä tuosta Jaakkolan hovista. Äidinisän kuoltua leski otti luottamusmiehekseen erään kiertokoulun opettajan ja kun talo tarvitsi rahaa lähti luottamusmies asialle. Lähellä ei ollut sahoja joten ostaja ilmaantui Porvoosta. Ovelat ostajat huomasivat myyjän aivan taitamattomaksi metsäkauppoihin ja niin laadittiin Jaakkolan hovin metsistä ns. könttäkauppa. Käsiraha oli tietysti huomattava ja niin asiamies ja rouva Martens piirsivät nimensä paperiin. Kun ostajien piti suorittaa loppu kauppahinta, keksivät nuo tavallaan huijarit tarjota asiamiehelle kaadettujen puiden latvat takaisin ostettavaksi halvalla ja niin tuo asiamies hyväksyi kaupan. Kun hakkuut olivat jo kestäneet kaksi vuotta ja latvoja ruvettiin laskemaan, päädyttiin sellaisiin lukuihin että olisi pitänyt maksaa osa käsirahastakin takaisin. Virkavallan pelosta nuo ostajat kuitenkin armahtivat taitamattoman asiamiehen ja niin tuo valtava tukki määrä meni vain käsirahan hinnalla. Se oli alkua Jaakkolan hovin tuholle.

Sitten ruvettiin myymään maata. Kaapriel Jaakkolalle myytiin Saarenpään Verkaniemen suunnasta 100 hehtaaria. Eistilän puolelta Taavetti Aggelle lähes 100 hehtaaria sekä Kokinniemen suunnalta suuret alat seurakunnalle niin, että kun Aaprami Simola naituaan Kauppilan Amalian tuli Hovin uudeksi isännäksi oli maita enää jäljellä n. 300 hehtaaria.

Vierailimme hyvin usein heidän kodissaan. Heillä oli kaksi lasta, Rauha ja Armas. Armas oli minun ikäiseni joten hänen kanssaan kisailimme Jaakkolan tanhuvilla. Muistini voi ehkä pettää, kun olen muistavinani, että Jaakkolan hovi oli ennen Simolan muuttoa palanut ainakin osittain, mutta sen muistan hyvin, että Aapram Simola rakensi uuden maalaismallisen talon samojen kivijalkojen päälle, mutta Hovin kivijalkaa oli jäänyt noin puolet tyhjäksi.

Sitten koitti aika jolloin Simolan perhe kyllästyi saaressa asumiseen ja myivät koko kiinteistön ja muuttivat kirkonkylän puolelle, josta ostivat Amalian äidille pienen kaksihuoneisen mökin ja rakensivat itselleen rantapuolelle useampihuoneisen talon. Ennen muuttoa tehtiin kuitenkin perinnönjako jossa äitini sai tuosta alkuaan valtavasta omaisuudesta 300 markkaa.

Vuodet kuluivat ja elämä saaressa jatkui. Äitini rauhallisesta, miellyttävästä olemuksesta johtuen koin lapsuuteni ja nuoruuteni rikkaana ja onnellisena.

Meillä ei mamman ja isän välillä ollut kovaäänistä puhetta saatikka riitaa, erimielisyydet kai sovittiin keskenään. Samoin lapsia ei koskaan piiskattu. Talvisota-ajan mamma asui meillä, mutta kun välirauhan aikana Väinö-veljeni palasi Saarenpäähän paloi mamman mieli myöskin sinne. Sinne hän myöskin jäi, taival päättyi 13.9.1943 ja hänet siunattiin Koiviston kirkkomaahan.

Tässä linkkejä muille lehden jutuille.
Perinne käsitöitä, 2000
Murrejuttuja, 2000
Jouluaatto, Martta Räisänen muistelee, 2001
Seikkailu Ruontin saarella, Hilma Heino muistelee, 2001
Eräs kalajuttu Alvatissa, Hilma Heino muistelee, 2001
Kotisaareni, Vilho Kaukiainen muistelee, 2001
Ohjeita eläinten ruokkimiseen v. 1851, 2001
Koivistolaisii Koivunlehtii
Kalaputkilla, Vilho Kaukiainen muistelee, 2000

Takaisin alkuun Reveno al komenco
Koiviston Keskusivulle --- Al la centra paøo de Koivisto
Pääsivulle --- La æefa paøo