Jouluaatto 1920-30-luvulla

Martta Räisänen muistelee
Koivistolaisii Koivulehtii 2001

Aattoaamuna mamma sanoi meille tytöille: "menkää tytöt täyttämään patuskat". Ne kun jouluksi tyhjennettiin oljista ja pestiin päälliset.

Oli vielä hämärä eikä kovin lämmin siellä kujassa jossa oljet oli. Ne piti saada suorana ettei tulisi muhkuroita. Me tytöt pistettiin äkkiä patjat täyteen, oljista jäi vielä puolimetriä päällisen ulkopuolelle. Päälliset piti vielä ommella kiinni ja ylimääräiset oljet työntää sinne sisään. Valmiina ne olivat niin pyöreät ettei niiden päällä kunnolla pysynyt. Ei osattu sitä ajatella.

Siitä se päivä jatkui, syötiin perinteinen aattoserpa. Tuotiin kuusi tupaan, pantiin siihen kynttilät, muutamia punaisia omenia ja kuusenkaramelleja.

Vaatimattomat joululahjat pukki viskasi oven suusta, se oli tapana aikoinaan. Myöhemmin tavat muuttuivat ja joulupukki tuli sisään asti lahjoineen, tavallisesti joulupuki oli pukeutunut nurinpäin olevaan turkkiin.

Joulusauna on kaikille tärkeä, niin se oli meillekin. Kun me muutettiin pois entisestä asunnosta, sieltä isosta talosta, ei ollut saunaa vielä, niin käytiin tädin savusaunassa, se kun oli lähellä. Muistan siitä vain pienen mustan ikkunan, jossa oli kynttilä tai lyhty ja paljon väkeä, se oli aika pieni.

Kun saatiin oma sauna, tädin perhe kävi vuorostaan meidän saunassa, niin että meillä oli aina paljon saunaväkeä. Se sujui ihan hyvin, jokainen hoiti osansa. Jouluvieraat olivat hyvin mukana isossa saunaperheessä.

Saunavuorot oli ikiaikaiset; ensin miehet, sitten naiset joilla oli lapsia ja sitten nuoret viimeisenä. Mammat pesivät ensin lapset, ne juoksivat heti sisälle, sitten otettiin vastat ja ruvettiin kylpemään kunnolla. Ne oli vahvoja naisia ne entisaikojen naiset. Saunassa puhuttiin hiljaa ei saanut huutaa, siinä oli oma taikansa.

Ateria joka syötiin saunan jälkeen oli runsas ja hyvä. Pöydällä oli pullakuoreen tehty iso riisipiirakka, leipää, voita, suolasiikaa ja kinkku, joka oli vielä lämmin. Myöhempinä aikoina oli suolakurkkuja lisänä. Juotavana teetä ja kotikaljaa.

Kynttilät oli jo sytytetty kuuseen, joulu oli alkanut.

Ruokailun jälkeen nostettiin öljylamppu pöydälle ja alettiin veisata jouluvirsiä. Tuntui että seinähirretkin kuuntelivat, kun valo ja varjot muuttuivat erilaisiksi, vaihtelivat.

Nukkumaan piti mennä ajoissa kun aamulla oli aikaseen noustava joulukirkkoon.

Kun minä jouluyönä, siinä pyöreällä patjalla kuuntelin olkien rahinaa kun ne etsivät paikkaansa ja vihdoin asettuivat paikoilleen, ajattelin oljen monta vaihetta. Miten kaunis oli vihreä oraspelto, ja sitten kun se kasvoi se lainehti tuulessa kuin meri. Entä sitten kuhilaat pellolla elokuun kuutamossa, kun elosalamat välähtelivät, se on inspiroinut monia taiteilijoita. Toivon että se kauneus olisi jäänyt meihin jotenkin.

Kirkkoreissu oli joka vuosi erilainen, joskus pääsi hevosella jäätä myöten, joskus hevonen jätettiin Petäjäsaareen ja siitä käveltiin, toisinaan laiva pääsi vain jään reunaan. Kerran mentiin laivalla laiturista kuin kesällä, oli niin lauha talvi. Joka vuosi joulukirkossa käytiin, oltiin uskollista kirkkokansaa.

Tässä linkkejä lehden muille sivuille.
Perinne käsitöitä, 2000
Murrejuttuja, 2000
Seikkailu Ruontin saarella, Hilma Heino muistelee, 2001
Eräs kalajuttu Alvatissa, Hilma Heino muistelee, 2001
Aitini, Vilho Kaukiainen muistelee, 2001
Kotisaareni, Vilho Kaukiainen muistelee, 2001
Ohjeita eläinten ruokkimiseen v. 1851, 2001
Koivistolaisii Koivunlehtii
Martta muistelee eka sivulle

Martta on Koiviston saaresta Eistilästä.Vieressä kuva nuoresta 15 vuotiaasta Martasta, uusi pilkullinen leninki päällään. Sen hän ompeli itse kun äiti leikkasi kankaan.
Rahat kankaan ostoon hän ansaitsi halkojen lastaamisella laivaan.

 

Takaisin alkuun Reveno al komenco
Koiviston Keskusivulle --- Al la centra paĝo de Koivisto
Pääsivulle --- La ĉefa paĝo