Kotisaareni

Vilho Kaukiainen muistelee Koivusaarta, kotisaartaan
Koivistolaisii Koivulehtii 2001

Kun Koiviston kirkkoniemestä suuntasi katseensa kohti etelää, jo kahden kilometrin takaa alkoi Koiviston saariston suurin saari, siinä oli edessäsi Kokinniemi. En tiedä kuka tuon paikkakunnalle niin sopivan nimen oli antanut, olihan Koivisto kautta maakunnan kuulu purjelaivapitäjä, ja niistä laivarikkain Koivusaari, johon tuo mainittu Kokinniemi kuului, se sijaitsi Koiviston salmen länsirannalla, melkein vastapäätä kirkkoa. Koska jokaisessa purjelaivassa oli, ja täytyi olla kokki, se oli keittäjä, ruokien laittaja, ruokatavaran ostaja, ja monen muun asian hoitaja, mm. laivan ainainen vahti. Kun aikamiehet olivat Pietarin ilopaikoissa viettämässä iloisia iltojaan, sanonta kuuluikin, "kokki laivassa kuin Jumala taivaassa", ehkä tuon niemen nimi oli annettu niin tärkeän miehen mukaan.

Kun tuosta niemestä lähden kulkemaan rantaviivaa kaakkoon, kohtaan erittäin hienon ja laajan hiekkarannan, joka ulottuu metsärajaan asti,sitten olenkin jo Kuninkaan niemessä, jossa Venäjän Keisari Nikolai II nousi maihin v.1905, metsästysmatkallaan, ampuen mm. jäniksen ja teeren. Niemessä sijaisi myös laivalaituri, jossa matkustajalaivat poikkesivat, ottaen töihinsä rientävät Patalan kylän miehet mukaan. Joka aamuinen tuttu ääni kuuluikin kun Antton Harilainen rahasti matkustajia, Patalan-poikii, tarkoittaen laiturilta tulleita miehiä.

Tuosta samasta niemestä oli aikoinaan vuosien kuluessa lastattu ja kuljetettu Venäjälle hiekkaa, ehkä satoja laivalasteja. Syksyn myrskyjen täyttäessä jälleen nuo kesällä kaivetut kuopat, joten tavaraa riitti jatkuvasti.

Hiekkaranta jatkuu kapeampana, laajentuen taas ns. Liesin korkeiksi mäkirinteiksi, jossa kävimme laskiaisina suurten rekien kanssa laskettelemassa.

Liesi päättyi Orasniemeen, en tiedä mistä tuokin nimi oli saanut alkunsa, kun puusto oli mäntyä.

Sitten olinkin jo Pielan rannassa josta alkoi Hyttö1än kylä, ranta kaartui matalana. Tuohon lahteen oli 30-luvulla rakennettu pitkä laituri matkustaja laivoja varten, tuo lahti päättyi Kalan niemeen, Kalan niemen takana oli jyrkästi kaartuva pieni lahti, joka taas puolestaan päättyi Reitin niemeen. Tuo kapea niemi kaartui jyrkästi, alkaen muodostua ruohikkoiseksi, päätyen kivikkoiseen niemeen.

Tästä alkoi Peränniemen lahti. Lahti oli savipohjainen ruohikkoinen, jossa vuosisadan alussa vedettiin rantanuottaa. Olen monena kesäyönä ollut nuotta reissulla, saalis oli moninaista, oli haukea, ankeriasta, säynästä, ahventa, ja tietysti särkeä. Olipa joskus sorsan poikiakin, jotka ruohikossa pakoon sukeltaessaan olivat suunnasta erehtyen joutuneet nuotan perään.

Peränniemestä kulki rantaviiva melko suorana Myllyojan suulle. Ranta oli erittäin tiheän ruohikon peitossa, ruohikko kasvoi aina kahteen metriinkin asti, se leikattiin syksyisin lyhteille, kuivattiin lyhteet pystyyn ladottuina ja syötettiin talvella lehmille pehmeät osat. Ensin kuitenkin lukemattomat Morsiamet kävivät leikkaamassa ruohojen päät morsiuspatjojen täytteiksi. Jos siitä romantiikasta olisi mahdollisuus kertoa jota nuo patjat saivat vuosien saatossa kokea, olisi Saarenpään ja monen muunkin kylän tunne elämän tapahtumat, sanoisinko ehkä ihmeelliset. Niin se on Eskoseni, sanoo vanha sananlasku.

Heitetään haaveet ja jatketaan matkaa. Tuosta Myllyojasta alkaa entinen (Seppälä, se oli tilan nimi) Kaukiaisen lahti. Ranta jatkui nurmikkoisena matalana toisin paikoin lettona, aina venevalkamaan asti, jota seurasi pieni haapoja kasvava niemeke, kaartuen jyrkästi erittäin pehmeäpohjaiseen savipohjaiseen lahteen. Ranta oli edelleen matalaa heinäistä niittyä, ruohikko oli harvempaa. Koko tuo rantaosa oli noin kolme-, neljäsataa metriä. Lahti oli kokonaan erittäin hienohiekkaista kovaa pohjaa, vettä tuossa suuressa uima-altaassa ei ollut kuin 20-50 sm aina 300 metrin etäisyyteen asti, joten vanhempien ei tarvinnut koskaan pelätä lastensa hukkumista.

Lahdella jo pikkupoikana opittiin ensi aakkoset meren kulusta kun isien ja vanhempien veljien tekemät pienoislaivat kaiket kesät seilailivat meidän ohjaaminamme, milloin myötätuuleen aasia (se on kaljaasin purjeet kahden puolen) purjehtien, milloin luovien,ventaa (se on käänteen tehden) tehden kaiket päivät. Lahdelta kuuluivat, iloiset lasten äänet kymmenistä suista.

Syksyllä taas kun suojaisa lahti oli jäätynyt peilikirkkaaksi luistinradaksi, jatkui kisailu edelleen jossa jo suuremmatkin, jopa moni aikuinenkin tuli verestämään vanhoja muistojaan.

Onnistuipa tuon kirkkaan jään aikana usein ns. hamarakalan pyyntikin. Matalassa kovapohjaisessa vedessä jökötti monasti suurikin hauki, jonka pään kohdalle suunnattiin puu nuijalla kova isku, kalan tainnuttua tehtiin kiireesti reikä jäähän, kala nostettiin siitä ylös ja paisti oli valmis. Usein tuo kalastustapa tuotti hyviäkin tuloksia.

Lahden ranta kaartui melkein suoraksi niittyrannaksi kohti noin 300 m pitkää niemen kärkeä, sen nimi oli Ruiskuppi. Niemen kärjessä oli valtavia maanpäällisiä kiviä. Idän puoleinen ranta oli jonkin matkaa matalaa somerikkoa päätyen hyvään soraan, josta monet laivanlastit kuljetettiin Venäjälle. Tämäkin sora-alue täyttyi säännöllisesti syysmyrskyillä. Välittömästi sora-alueen rajalta alkoi hevosen kengän muotoinen ahdas ruohikkoinen lahti, päätyen eteläpuolelta ns. Varvinrantaan. Siinä rakennettiin vuosittain jopa kolmeakin erikokoista purjelaivaa, omistajina kunkin laivan rakennuttaja. Tuon varvirannan rajana oli sankka kuusi metsä, jota myös metsän mukaan Kuusikkoniemeksi kutsuttiin. Sen uloimmassa kärjessä oli vuosisadan alkupuolella rakennettu laituri, jossa yöpyivät matkustajalaivat jotka kulkivat päivittäin saaren ja Viipurin väliä. Laivat poikkesivat matkallaan useissa laitureissa. Aivan yhdeksän vuossadan alussa kulki sellainenkin ihmelaiva kuin Pohjola jossa olivat rattaat sivuilla, siipirataslaiva. Myöhemmin kulki Ainamo, se oli tavallisen matkustajalaivan näköinen.

Eräs laivayhtiö oli tuonut jossain vaiheessa halkovarastolaivaksi vanhan riisutun puisen valtamerilaivan, joka sitten jossain itämyrskyssä täyttyi vedellä ja upposi. Isäni osti sen sitten Ainamo yhtiöltä, josta saatiin purettaessa paljon käyttötavaraa, sekä polttopuuta. Laivan nimi oli Express. Kuusikonranta oli kivinen ja korkea, kaartuen vähitellen tasaiseksi hiekkarannaksi. Siinä myös rakennettiin joka vuosi purjelaivoja. Koko tuo ranta-alue, mainitulta Peräniemen rajalta asti viimeksi mainittuun hiekkarantaan, sanottiin Pu11in raanaksi, kuului Seppä1än tilaan jonka omisti isäni Vi1helm Kaukiainen. Ranta jatkui melko suorana, osittain kivisenä. Mutta missä vähänkin oli avarampaa, siinä rakennettiin laivoja, olihan Saarenpäässä parhaampana aikana lähes kahdeksankymmentä eri suuruista purjelaivaa. Kun Simo Tölkön ranta oli sivuutettu alkoi Osuuskaupan lahti, jonka kylkeen oli Osuuskauppa rakennuttanut pitkän laivalaiturin, jossa sitten matkustajalaivat yöpyivät.

Lahti kaartui syvästi länteen päin, päätyen Kohon rantaan. Tämä Kohon niemi oli korkea paikka, kaartuen laajaksi lahdeksi, jonka miltei pohjukkaan laski vetensä Kärrioja. Kärriojan takaa lettoinen ranta päättyi Mahalaniemeen. Tuon niemen kärjessä oli Halkoluoto. Tämä laajahko niemi rajoittui itäpuolelta Ruonanlahteen, joka ulottui melkein kuin sisäjärvi, syvälle metsän keskelle. Tuon lahden itäranta rajoittuikin sitten hyvin pitkään Lehtiniemeen, Tämä niemi tuli kuuluisaksi kun v.19l5 Venäjän valtio alkoi rakentaa sotilaslaituria siihen ja kapea raiteista rautatietä tuleville linnoituksilleen. Niiden sijaintipaikaksi oli määrätty saaren länsipuolella oleva Kiilin alue. Lehtiniemen idänpuoleinen ranta oli hyvin kivinen, kivet laiturin rakentaja käytti hyväkseen. Lehtiniemen juuresta lahti kaartui, Verkaniemen suuntaan.

Vilho Kaukiaisen muistelmat kotisaaresta päättyvät vähän kesken, on tainnut tulla muuta mielenkiintoista.

Tässä linkkejä muille lehden jutuille.
Perinne käsitöitä, 2000
Murrejuttuja, 2000
Jouluaatto, Martta Räisänen muistelee, 2001
Seikkailu Ruontin saarella, Hilma Heino muistelee, 2001
Eräs kalajuttu Alvatissa, Hilma Heino muistelee, 2001
Aitini, Vilho Kaukiainen muistelee, 2001
Ohjeita eläinten ruokkimiseen v. 1851, 2001
Koivistolaisii Koivunlehtii
Kalaputkilla, Vilho Kaukiainen muistelee, 2000

Takaisin alkuun Reveno al komenco
Koiviston Keskusivulle --- Al la centra paøo de Koivisto
Pääsivulle --- La æefa paøo